Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyhä maa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyhä maa. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. syyskuuta 2026

Israelilaisministereiden kansanmurha- ja väestönvaihtopuheet kohentavat palestiinalaisterroristien asemaa

Eilisillan uutiset kertoivat israelilaisministereiden palestiinalaisia koskevien puheiden koventuneen. Päähallituspuolue Likudia edustava ulkoministeri Israel Katz kertoi maan tyhjentävän Gazan asukkaista heti kun Yhdysvallat osoittaa paikan, mihin nämä voi karkottaa. 

Nämä puheet eivät ole minkään kansainvälisen lain mukaisia, päinvastoin. Siitä huolimatta ne ovat kevyempiä kuin Katzin ministerikollegan ja Otzma Yehudit -puolueenjohtajan Itamar Ben-Gvirin haaveilu 30-40 gazalaisen salamurhaamisesta joka yö.

* * *

Molemmissa tapauksissa ministereiden ääneen ajattelun lopputulos kansainväliseen politiikkaan on yksiselitteinen: ne heikentävät Israelin asemaa. Ja vahvistavat siten palestiinalaisiin muualla maailmassa kohdistuvaa sympatiaa eli voimaannuttavat heitä tukevaa aktivismia. 

Toki on selvää, että Katzin puheet ovat todellisuudessa paljon vakavammin otettavia kuin Ben-Gvirin salamurhahaaveet. Näin jo siksi, että hän on valtapuolue Likudin eikä minkään pienen ääripuolueen edustaja. 

Lisäksi Katzin puheille tuo uskottavuutta se, ettei Gazan ongelmaan ole edes kymmenien vuosien aikana löydetty Israelin turvallisuudeen takaavaa ratkaisua – kuten vuoden 2023 terrori-isku kiistatta osoitti. Tämä epäilemättä turhauttaa juutalaisvaltion kaikkia niitäkin päättäjiä, jotka haluaisivat löytää rauhanomaisen ja kestävän ratkaisun niin sanotun Pyhän maan kahden kansan ongelmaan.   

Toisaalta on aivan selvää, että edellä manitujen ministereiden ääneen ajattelu on kuin lottovoitto Hamasille, jonka asema oli jo ehtinyt heikentyä 7. lokakuuta 2023 tehdyn terrori-iskun ja sen seurausten jälkeen. Eihän kukaan merkittävä länsimainen poliitikko voi asettua puolustamaan tai tukemaan kansanmurha- tai edes kansan pakkosiirtopuheita demokraattisen hallituksen ministereiltä. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Israelin ja palestiinalaisten tilanne kehittyy jatkossa. Nyt kuullut kannanotot eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan kertovat Israelin juutalaisten syvästä turhautumisesta palestiinalaisongelman vuosikymmenestä toiseen jatkuneeseen ratkaisemattomuuteen ja sen terroristisiin seurauksiin. 

Valitettavasti vain ratkaisut ovat kortilla tilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei luota toisiinsa. Eikä palestiinalaishallinnolle kelvannut aikanaan edes itsenäisyys, vaikka sitä tarjottiin. 

Sitä paitsi, ainakaan Hamasilla ei ole tänä päivänäkään todellista tahtoa luopua haaveestaan ulottaa valtansa – kuten he itse sanovat – "from the river to the sea" eli koko nykyisen Israelin alueelle. Ja samalla tyhjentää koko alue juutalaisista.

Siksi minusta näyttää siltä, että Pyhän maan väestöjen vastakkainasettelu ja väkivaltaisuudet tulevat jatkumaan vielä kymmeniä, ellei suorastaan satoja, vuosia. Enkä ihmettelisi lainkaan, mikäli – joskus kuitenkin väistämättä vastaan tuleva – ratkaisu noudattaisi tässä käsiteltyjen israelilaisministereiden ajatuksia. Tai vaihtoehtoisesti palestiinalaisterroristien haaveita juutalaisten syöksemisestä Välimereen.  

perjantai 21. elokuuta 2026

Ei oikeudenkäyntiä, eikä valitusoikeutta

Hamas muistutti meitä eurooppalaisia siitä, millainen järjestö se on. Tämä tapahtui teloittamalla julkisesti kahdeksan Israelin kanssa tehdystä yhteistyöstä epäiltyä ihmistä. Ei ollut oikeudenkäyntiä, eikä siis myöskään valitusoikeutta. 

Tämä olisi hyvä huomata ja ymmärtää myös täällä Suomessa niissä piireissä, joissa on tapana heilutella Palestiinan lippua ja banderolleja, joihin on kirjoitettu "from the river to the sea". Sellainen on suoraa tukea ihmisiä murhaavalle terroristijärjestölle, jonka toiminta on merkittävästi vaikuttanut palestiinalaisten mahdollisuuksiin elää normaalia elämää. 

Valitettavasti en usko, että tapaus vaikuttaa millään tavalla suomalaisten palestiinalaisfanaatikkojen toimintaan. He ovat tunteiden vietävissä olevia ihmisiä ja sellaisina umpisokeita tosiasioille. 

Samalla heidän tukensa Pyhän maan terroristeille pidentää näiden valtaa – ja sen seurauksena Israelin miehitystä Gazan alueella. Ja omalta osaltaan tarjoaa perusteita yhä julmempiin vastareaktioihin, joista innostuvat erityisesti vastapuolen fanaatikot.

torstai 9. lokakuuta 2025

Syntyykö rauha vai palataanko lähtötilanteeseen?

Tämän aamun suomalaisessa kansainvälisten uutisten tarjonnassa oli kaksi ylitse muiden. Niistä Suomen kannalta merkittävämpi liittyi Iso-Britannian konservatiivipuolueeseen, mutta sitä suuremman kansainvälisen huomion saanee Gazan rauhanneuvotteluissa saavutettu yhteisymmärrys. 

Sen mukaan Israel ja Hamas ovat päässeet sopuun siitä, että 20 vielä elossa olevaa juutalaista panttivankia vaihdetaan kahteen tuhanteen vankiloissa istuvaan palestiinalaiseen rikolliseen. Vaihto on tarkoitus tehdä 72 tunnin sisällä aseleposopimuksen voimaantulosta. Samalla sovittiin siitä, että Israelin armeija vetäytyy osittain Gazan alueelta. 

Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa tänään torstaina, mutta ilmeisesti sitä ennen Israelin parlamentin on hyväksyttävä sen sisältö. Jos kaikki sujuu hyvin, pääsevät panttivangit vapauteen todennäköisesti maanantaina. Palestiinalaisvankien vapauttaminen sen sijaan alkaisi mahdollisesti jo sunnuntaina, koska siihen aiotaan ryhtyä 72 tunnin sisällä sopimuksen toimeenpanosta. 

Valitettavasti vielä ei ole sovittu terroristien eli Hamasin aseistariisunnasta eikä Gazan hallinnon tulevaisuudesta, vaan molemmat asiat ovat yhä auki. Siten rauhan syntyminen Pyhälle maalle ei suinkaan ole vielä varmaa. 

Ja rehellisesti sanottuna, vaikka aivan kaikki asiat sujuisivat erinomaisesti, jää kuitenkin nähtäväksi, millaiseksi Israelin ja palestiinalaisten tulevaisuus kehittyy. Tässä suhteessa erityisen epäselvää on, että mahtavatko kaikki palestiinalaiset malttaa mielensä, ja pidättäytyä terroriteoista odotellessaan kansansa hitaasti paranevia elinolosuhteita. 

Vai palataako nyt tekeillä olevasta rauhasta sittenkin tulevien vuosien aikana takaisin lähtötilanteeseen, josta eivät hyödy muut kuin rikastuvat terroristijohtajat – tosin hekin vain henkensä uhalla.


torstai 21. elokuuta 2025

Palestiinalaisvaltion syntymisen edellytykset ovat katoamassa

Israel aloitti eilen uuden hyökkäyksen Gazan alueella sen jälkeen, kun maan asevoimat oli ottanut yhteen terroristijärjestö Hamasin taistelijoiden kanssa. Operaation tavoitteena on Gazan kaupungin valtaaminen.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Egyptin ja Qatarin ehdottama aselepo - jonka Hamas ehti jo hyväksyä - tule toteutumaan. Israelin mukaan se johtuu siitä, että maan armeija laskee aseensa vasta sitten, kun Hamas on vapauttanut kaikki panttivankinsa. 

Jos ja kun näin on, voivat gazalaiset syyttää uusista kärsimyksistään edelleen ensisijaisesti Hamasia, jolle Israelin kiristäminen panttivankien avulla näyttäisi olevan tärkeämpää kuin rauhan aikaansaaminen. Ja sen hintana gazalaisten kurjuus tulee jatkumaan myös seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. 

* * *

Pyhän maan alueella nähtiin tällä viikolla myös toinen päätös, jolla saattaa olla vielä Gazan tapahtumiakin suurempi merkitys. Israel nimittäin päätti uuden siirtokunnan rakentamisesta Jerusalemin itäpuolelle. 

Mikäli päätös toteutetaan, katkeaa yhteys Jerusalemin ja Länsirannan välillä. Tämän seurauksena - etenkin huomioiden Gazan tilanne - näyttää itsenäisen palestiinalaisvaltion syntyminen entistäkin kaukaisemmalta. Tai oikeastaan mahdottomalta. 

* * *

Näin ollen historiallisen Palestiinan alueella 1900-luvun alussa lordi Arthur Balfourin julistuksesta alkanut kehitys saavuttaisi päätepisteensä, jossa koko Palestiina siirtyisi yksiselitteisesti juutalaisten hallintaan. Ja palestiinalaisten tulisi - toisin kuin Balfourin julistuksessa edellytettiin - tyytyä osaansa toisen luokan ihmisinä tai löytää uusi kotimaa jostain muualta. 

Kuten olen aiemminkin todennut, olisi tässä asiassa voinut käydä toisinkin. Tarjottiinhan palestiinalaisille vuonna 1947 noin puolta koko Palestiinan alueesta, mutta ympäröivät arabimaat päättivät toisin. Ja vielä vuonna 2000 heille tarjottiin Länsirannan ja Gazan aluetta, mutta silloinen palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat halusi enemmän. 

Kaiken tämän lopputuloksena on nyt siis tultu Hamasin lokakuussa 2023 tekemän terrori-iskun kautta tilanteeseen, jossa palestiinalaisten oman valtion syntymisen edellytykset ovat lopullisesti katoamassa heidän käsistään. Jos olisin ilkeä, kysyisin palestiinalaisilta, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä? 

* * *

Koska en kuitenkaan ole, teen rakentavan ehdotuksen. Se kuuluu näin: miten olisi, jos Hamas laskisi aseensa, vapauttaisi panttivankinsa ja lähettäisi johtajansa tuomittavaksi rikoksistaan Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen. 

Ehdotan myös, että tämän jälkeen terroristeista riippumattomat palestiinalaisjohtajat tarjoutuisivat neuvottelemaan Israelin hallituksen kanssa Länsirannan - ja mahdollisesti myös Gazan - alueelle perustettavasta demilitarisoidusta valtiosta, jonka turvallisuudesta vastaisi Israel. Ja huolehtisin siitä, että arabimilitarismin reinkarnaatio tässä uudessa valtiossa estettäisiin - tarvittaessa vaikka Israelin asevoimien intervention avulla.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!