Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisvelka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisvelka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. syyskuuta 2025

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?

Meillä suomalaisilla on hyvässä muistissa EU-tasoisesen velkarahan jakaminen. Kirjoitin aiheesta esimerkiksi vuonna 2015 seuraavasti.

"Käytännössä Kataisen/Stubbin hallitusten merkittävin läpi mennyt päätös on ollut suomalaisen rahan riskeeraaminen Kreikan tukipaketteihin, tai oikeammin saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen. Tämä päätös on minun nähdäkseni johtanut  käsillä olevaan Euroopan pidentyneeseen taantumaan, jonka seurauksena EU on lopulta joutunut turvautumaan eräänlaiseen setelirahoitukseen."

Sen jälkeen Unioni on selvinnyt miten kuten, niin kuin Suomikin, mutta nyt on jälleen noussut esille ajatus yhteisen velan ottamisesta sekä bonuksena EU-tasoisen verotuksen luominen. Tällä kertaa sillä verukkeella, että Unioni tarvitsee parempaa kilpailukykyä ja lisää turvallisuutta

Italialaisen Mario Draghin mukaan EU tarvitsee näitä asioita edistäviin investointeihin vuosittain lisää 750–800 miljardia euroa. Ja mistäpä muusta tuo raha olisi saatavissa kuin ottamalla yhteistä velkaa, jota sitten jaettaisiin jollain perusteella takaisin jäsenmaille.

Suomessa on tällä kertaa onneksi hallitus, jolla on vastuullinen johto. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan "Draghin paperissa ei juuri ole yllätyksiä – tiesimme tämän tulevan, sanoo Purra viestissään. Taantuvan Euroopan taudinkuvaus on oikea, mutta esitetty lääke – yhteisvelkaan perustuva elpymispaketti 2 – täysin väärä. Emme tarvitse EU:hun lisää suunnitelmataloutta, vaan vähemmän."

Hänen mukaansa EU:n yhteisillä ratkaisuilla voidaan toki tehdä paljon, esimerkiksi pääomamarkkinoiden kehittämisen ja sääntelyn purkamisen ja järkevöittämisen kautta, mutta julkinen pumpattu raha ei ole se keino, jolla Unioni selviää ongelmistaan. 

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) tyrmäsi Draghin ehdotuksen. Ja kauhisteli, että "Draghi puhui vieläpä pysyvästä, toistuvasta järjestelystä". Niinpä Suomen hallituksen kanta yhteisvelkainstrumentteihin on yksisellitteisen kielteinen Draghin ehdotukseen. 

Onneksi - ainakin toistaiseksi - Suomi ei ole ainoa Draghin toivoman velkavetoisen EU:n vastustaja, vaan myös Saksa ja Hollanti ovat ilmoittaneet vastustavansa sellaista. Toivon mukaan joukko kasvaa edelleen, mikäli tuleva komission ryhtyy ajamaan tosissaan EU:ta kohti velkaunionia, jossa kaikille valtiolle on määritetty omat tehtävänsä: yhdet jäsenet toimivat maksumiehinä ja toiset kuluttajina.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!