Sosialistinen hollitupa

Sosialismi on aate, "joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen". Kuten tunnettua, tämä kaunis aate ei ole onnistunut koskaan eikä missään luomaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä elää. 

Siitä huolimatta Suomessakin noin 35 - 40 prosenttia ihmisistä äänestää vaalista toiseen sen puolesta, että maahamme saataisiin lisää sosialismia. Sen seurauksena meillä on monenlaisia hyvää tarkoittavia ja verovaroin ylläpidettyjä etuja kansalaisille ja muille maamme asukkaille - toisin sanoen yhteiskunnalle allokoituja kustannuksia, jotka lähtökohtaisesti kuuluisivat ihmisten itsensä maksettaviksi. 

Tämä tuli mieleeni kun luin eilen illalla Maaseudun tulevaisuutta. Sen yhdessä artikkelissa nimittäin kerrottiin, että pääkaupunkiseudulla asumista tuetaan verovaroista yli 700 miljoonalla eurolla. 

Tämän tuen keskiarvo on noin 400 euroa, mutta kun lasketaan yhteen asumistuki ja toimeentulotuki voi helsinkiläinen asuja saada veronmaksajilta riihikuivaa rahaa yli seitsemänsataa euroa kuukaudessa. Näin siksi, ettei ketään voi Suomessa pakottaa muuttamaan pois kotikunnastaan vain siksi, ettei hänellä ole varaa siellä asumiseen. 

Ei siis ihme, ettei Helsingin veronmaksajien kukkarossa riitä rahaa kustantamaan koululaisille edes pyyhekumeja. Elleivät kaupungin poliittiset päättäjät sitten keksi nostaa asukkaiden veroäyriä.

Ilmiöön puuttui myös Kalle Isokallio blogissaan. Hän maalaili tuoreimmassa kirjoituksessaan maamme poliittista realismia seuraavin sanoin. 

"Yksinkertaisin ohje, jonka ehdokkaalle voi antaa on se, että lupaa hyvää useammalle, kuin kilpailijat. Sitä, mistä otat ne rahat niihin lupauksiisi, sinun ei kannata koskaan tarkentaa... kun vaalien jälkeen totuus iskee päin kasvoja, lupaukset lunastetaan ottamalla velkaa. Velkaa, jonka maamme nuoriso joutuu joskus maksamaan."

Tätä ohjetta lienevät noudattaneet ainakin Sanna Marin (sd) ja hänen hallituksensa ministerit, sillä miten muutenkaan olisi mahdollista, että tuoreessa budjettiehdotuksessa on päätetty rahoittaa valtion menoja yli kahdeksan miljardin euron velalla - plus mahdolliset velkojen lisääntyvät korkomenot. Monet niistä sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kuuluisivat ihmisten itsensä rahoitettaviksi. 

Toinen eilen lukemani MT:n juttu oli lukijan mielipidekirjoitus, jossa päiviteltiin Suomesta Etelä-Eurooppaan virtaavia rahavirtoja sekä maamme vuosi vuodelta kasvavaa velkaantumista, vaikka "maksamme maailmanluokassa korkeimpia veroja". Juttu päättyikin toteamaan, että "tätä se sosialismi on, ei kannata yrittää ja ahkeroida, sillä tulosi tasataan talouskuria noudattamattomien maiden kanssa".

Nostin tämän kirjoituksen esiin siksi, että tuossahan se oli mainittu. Siis syy sille, miksi sosialismin kaunis aate ei ole onnistunut koskaan eikä missään luomaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä elää. Sillä eiväthän yhteiskunnan rahat riitä, ellei kukaan viitsi yrittää eikä ahkeroida. 

Mutta eipä siinä kai mitään. Sellaistahan se elämämme on ollut jo pitkään tässä sosialistisessa hollituvassa. 

* * *

En malta olla lopuksi kommentoimatta tämän aamun juttua Helsingin sanomissa. Siinä pääkaupungin sosiaalidemokraattinen apulaispormestari "nostaa esille vaietun ongelman Helsingin kouluissa: ´Lapsia, jotka on pitäneet kädessään enemmän puukkoa kuin kynää´".

Uskon, että jokainen arvoisista lukijoistani tietää, että ylivoimaisesti suurin osa noista lapsista on syntynyt perheisiin, joilla on lyhyt historia Suomessa. Enkä siksi puutu siihen asiaan. 

Sen sijaan hämmästelen, että apulaispormestari ja HS haluavat "nostaa esille vaietun ongelman" mainitsematta sanallakaan kaikkien tämän blogin lukijoiden hyvin tietämää tekijää sen taustalla. Ihan kuin ongelmia voisi ratkaista tunnustamatta tosiasioita. 

Sivumennen sanoen: jutun mukaan kaupunki aikoo muuttaa näiden ongelmalasten takia koulupiirien rajoja. Teen siksi ennusteen: Helsingistä muuttaa tuollaisen muutoksen seurauksena - siis mikäli se tehdään - yhä lisää vauraita veronmaksajaperheitä naapurikuntiin tai vähän pidemmällekin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
Helsingin uutisia

Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

Suomen hallitus on ottanut reilun kahden vuoden vallassaolonsa aikana suruttomasti velkaa. Ensi vuodelle sitä on suunniteltu otettavaksi karvan vaille seitsemän miljardia. 

Summaa suhteutti paremmin ymmärrettäväksi Kalle Isokallio omassa blogissaan. Hänen mukaansa "valtio... kerää ensi vuonna veroina kansalaisten palkoista kuusi miljardia" tai "arvonlisäveroprosentti pitäisi korottaa yli kolmeenkymmeneen". Kannattaa lukea koko kirjoitus.

Verkkouutiset selvensi Pääministeri Sanna Marin (sd) ajatuksia kertomalla tämän puoluevaltuuston kokouksessa pitämästä puheesta, jossa tämä kertoi, että "hallituksen talouspolitiikan ansiosta pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys on parempi kuin miltä tilanne näytti ennen koronaa".

Marin kertoi myös näkemyksenään, että hallituksen taloustoimet ovat johtaneet nopeaan kasvuun, jonka myötä velkaantuminen on taittumassa. Ja siksi "velkasuhteen taittuminen, joka vielä vuosi sitten näytti vaativan miljardileikkauksia ja vuosikymmenen aikaa, voi toteutua jo lähivuosina ilman merkittävää sopeutusta."

Toivon todella, että pääministeri olisi oikeassa. Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin, että kuluneen vuoden talouskasvun ensisijainen moottori on ollut koronarajoitusten poistuminen, minkä seurauksena ihmiset ovat panneet menemään sitä rahaa, jota heille on pandemian aikana kertynyt sukanvarteen.

Toki osa tuosta rahasta on peräisin hallituksen ottamasta velkarahasta. Ja sen suhteen on niin, ettei siitä tarvitse juurikaan maksaa korkoa, ei ainakaan ennen kuin korkotaso nousee tai Suomen uskottavuus velanottajana laskee. 

Ottaen huomioon, että inflaatio on jo lähtenyt liikkeelle, on kuitenkin myös korkotason nousu todennäköistä lähivuosina. Yhdysvalloissa rahan arvo on tuoreimman tiedon mukaan laskenut 6,2 prosenttia vuodessa. Myös EU:ssa inflaatio on kiihtymässä nopeasti ja on Suomessakin noussut jo 3,2 prosenttiin. 

Inflaatio puolestaan on kaksiteräinen miekka. Rahan arvon laskiessahan velanmaksu periaatteessa helpottaa. Kuvio kuitenkin muuttuu, mikäli velkaa on niin paljon, että inflaatiota velanantajille kompensoivien korkojen määrät muodostuvat niin suuriksi, että niiden maksaminen aiheuttaa ongelmia. 

Valitettavasti tilanne Suomessa on juuri tällainen. Valtionvelkamme on 132,2 miljardia euroa, joten jokainen korotusprosentti maksaisi meille 1,32 miljardia euroa eli melko tarkalleen ulkoministeriön vuotuisen määrärahan verran. Se on noin kaksi prosenttia koko budjetin loppusummasta.

Jos nyt sitten oletetaan, että kävisi melkein kuin rapakon takana ja inflaatio ryhtyisi laukkaamaan viiden prosentin vauhdilla ja korkomenot nousisivat sitä vastaavalle tasolle, pitäisi budjettiin löytyä pikaisesti 6,6 miljardia euroa eli kymmenys koko valtionbudjetin loppusummasta. Marinin näkemyksen mukaan tämä tulisi hallituksen avittamasta talouskasvusta, mutta ellei se onnistuisi, tulisi meidän pystyä keräämään valtiolle uusia tuloja joka vuosi suunnilleen saman verran kuin Isokallio kuvasi ensi vuodeksi otettavan uuden valtionvelan määrää. 

Sen lisäksi meidän pitäisi kaiken järjen mukaan pystyä vielä vähentämään velkaantumisastettamme, eli pienentämään uuden velan määrää. Se tarkoittaisi vieläkin kovempaa verkkokarhun kynsien raapaisua veronmaksajille. 

Oma näkemykseni on, että Marinin alussa siteeraamani näkemykset ovat uskomatonta uhkapeliä kaikkien suomalaisten tulevaisuudella - ja vielä ihan pokerina. Jos inflaatio ja korot pysyvät aisoissa, hän on kyllä oikeassa. Mutta jos kuitenkin käy niin, että Suomi Marinin uskomuksista huolimatta seuraa muuta maailmaa, olemme veret seisauttavassa velkakriisissä. 

Eikä siinä silloin taida lohduttaa edes se, että joillain muilla mailla menisi vielä paljon heikommin. Ei, vaikka niiden takia kävisikin todennäköisesti siten, että EKP ryhtyisi painamaan lisää rahaa pelastaakseen Euroopan julkiset taloudet, mikä viime kädessä pelastaisi myös Suomen valtiontalouden.

Mutta - ja se on iso mutta - tämä olisi vieläkin kovempaa uhkapeliä, jonka taustaoletuksena olisi, ettei sivistyneessä Euroopassa voisi nykyaikana toistua Saksan 1920-luvun tai Zimbabwen vuosituhannen vaihteen hyperinflaatio, joka viimeistään hoitaisi pois koko korko-ongelman, mutta tuhoaisi samalla yhteiskunnan vakauden. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus pelaa vihreää uhkapeliä
Tuhoaako hallitus Suomen tulevaisuuden?
Valtionvelka kääntyi laskuun