lauantai 8. kesäkuuta 2024

Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi

Syyttäjä teki oudon päätöksen tullessaan siihen ratkaisuun, ettei sen enempää Wille Rydman (ps) kuin Helsingin sanomatkaan joudu oikeuteen viime kesän tapahtumista. Sanon näin siksi, että ratkaisulla on ainakin kaksi - ja luultavasti kolme - seurausta, joita ei voi mitenkään pitää hyväksyttävinä. 

Ensinnäkin se jättää suuren yleisön pariin epäilyksen varjon Rydmanin käyttäytymisestä nuoria naisia kohtaan. Näin siitä huolimatta, että tämä on pystynyt osoittamaan dokumentoiduin todistein suuren osan hänestä Helsingin sanomien aikanaan julkaistussa jutussa kirjoitetuista seikoista valheellisiksi. 

Toiseksi tapaus jättää auki mahdollisuuden mustata kenen tahansa julkisuuden henkilön maineen, mikäli useampi henkilö on valmis kertomaan tästä paikkansa pitämättömiä - mutta samansuuntaisia - asioita. Ja löytyy löyhämoraalinen journalisti, joka haluaa saattaa ne ihmisten tietoisuuteen. 

Jälkimmäinen mahdollisuus tuli syyttäjän päätöksessä erikseen mainituksi, koska Helsingin sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi on sanonut, että "päätöksessä korostettiin myös sitä, että työ oli tehty huolellisesti, riippumattomia lähteitä oli useita ja sävy oli asiallinen. Tämä antaa aika paljon tukea meidän journalismille ja vahvistaa niitä periaatteita, joilla työtä on tehty tähänkin asti."

Tästä seuraa kahden edellä mainitun lisäksi mahdollisesti kolmas ongelma. Eli se, että mediatalot voivat tästä eteenpäin luottaa siihen - kuten Yläjärvikin totesi - etteivät ne joudu vastuuseen törkyjournalismista, mikäli onnistuvat löytämään useamman henkilön, jotka ovat valmiita kertomaan totuudenvastaisia, mutta toisiaan tukevia, tarinoita julkisuuden henkilöistä. 

Tämä kaikki olisi voitu välttää, mikäli syyttäjä olisi antanut jutun oikeuden päätettäväksi. Silloin olisi selvitetty jokaisen juttuun liittyvän henkilön kertomuksen ja tekstiviestin aitous, sekä voitu tehdä sen pohjalta lakiin perustuva ratkaisu joko Rydmanin tai Helsingin sanomien eduksi. 

Nyt syyttäjä teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia. Ja itse kukin voi päättää ihan itsessään kenet haluavat nähdä tapauksen roistona - kansanedustajan, toimittajan vai hänelle tarinoineet naiset. 

* * *

Rydman on kuitenkin sikäli onnekas, ettei häntä kohtaan sentään tehty väkivaltaista hyökkäystä. Toisin oli Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin, joka joutui fyysisen hyökkäyksen kohteeksi. Ja jo aiemmin Slovakian pääministeri Robert Ficon, jota ammuttiin jokin aika sitten

Tällaiset hyökkäykset demokraattisesti valittuja päättäjiä kohtaan eivät ole hyväksyttäviä. Siksi sekä Slovakian että Tanskan oikeuslaitosten on syytä olla valveutuneempia kuin Rydmanin/Helsingin sanomien tapauksen syyttäjä ja langettaa hyökkääjille sellainen rangaistus, että sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus poliittiseen väkivaltaan turvautumista tulevaisuudessa mahdollisesti harkitseville. 

33 kommenttia:

  1. Kuka oli tämä syyttäjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimestä en tiedä.

      IL tänään

      Näin syyttäjä perustelee Wille Rydman -päätöstä
      Syyttäjän mielestä Rydmanin toiminta liittyi hänen toimintaansa politiikassa.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/358292dc-3ed2-49de-977c-8fae8b750294

      Syyttäjä katsoi asiaa kokonaisuutena arvioituaan, että sananvapaus ja lehdistön julkaisuvapaus painoivat vaakakupissa kansanedustajan yksityiselämän suojaa enemmän.

      Poista
  2. Meilläkin vahvistuu käsitys omista trollitehtaistamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä ns professori tuntuu olevan oikea törkyturpa.

      Poista
  3. Petturi Orpo on taas hyvin järkyttynyt. Miksei tollasta joka pienestäkin asiasta järkyttyjää pistetä vaihtoon?

    Mitä sit jos oikeasti tarvittaisiin pääministeriä johonkin, mut hänpä onkin järkyttynyt ja "shokissa".

    Media taas julkaisee paskaotsikoitaan, että Tanskan pääministeri PAHOINPIDELTIIN, joka tarkoittaa sitä, että hän olisi nyt huonossa kunnossa. Mutta kun ei ole.

    Lähempänä totuutta olisi otsikko "Tanskan pääministeriä pahoinpideltiin" tai vaikkapa että "tönäistiin".

    Vähän niingö sama ero, että vaikka Tsekin pääministeri on ammuttu tai että Tsekin pääministeriä ammuttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tönäisy tuo Frederiksenin pahoinpitely taisi tosiaan olla, mutta yhtä kaikki sellainen on täysin asiatonta. Toki vakavuudeltaan aivan eri asia kuin Slovakian pääministerin ampuminen. Silti tuomittava.

      Poista
  4. Yle kertoi olennaisen seikan Tanskan pääministeriin kohdistuneessa pahoinpitelyssä (tönäisyssä) että kyseessä oli vaaleatukkainen mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, pikipään teko haluttiin heti kiistää. luultavasti ei pikipää, mutta pystyy pikipääkin vaalentamaan kuontalonsa vetyperoksidilla

      Poista
    2. Paitsi, että näyttää luonnottomalta, eikö se ole kulttuurista omimista? Itse blondina voisin vetää herneen nenään.

      Poista
  5. Esimerkki Helsingin Sanomien laatujournalismista. Entisen tyttöystävän masinoimasta vihjailukampanjasta kehiteltiin kieli keskellä suuta ja juristien tarkasti kontrolloimana sankaritoimittaja Paavo Teittisen ja avustavan moninkertaisen rikollisen kirjoittama häväistysjuttu, jolla melkein tuhottiin Rydmanin poliittinen ura. Varottiin suoraan syyttämästä mistään oikeasta rikoksesta, ja kehitettiin uusi termi, eli että jotkut naiset olivat kokeneet Rydmanin käytöksen ahdistavaksi. Sitä sitten on hoettu jokaisessa uutislähetyksessä kuin se olisi suuri rikos.
    Kokoomuksen Orpo ja Mykkänen menivät täysin paniikkiin ja heittivät Rydmanin kylmästi bussin alle. Onneksi perussuomalaiset näkivät Hesarin lähes rikollisen toiminnan ja antoivat Rydmanille oikeutta. Hesarin toiminta oli täydellisen ala-arvoista, ja uskomatonta, että uusikin päätoimittaja lähti puolustamaan sitä. Olisi nyt ymmärtänyt edes pitää suunsa kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rasismin "kokeminen" tai ahdistelun "kokeminen" = rasismi ja ahdistelu on fakta

      Poista
    2. Ryde keitti soppansa ihan itse. Luulisi löytyvän helposti ihan ikäistään pillua, niin ei tarvitse lähes alaikäisiin sekaantua. HSn juttu oli asiallinen ja asianmukainen, pulinat pois.

      Poista
  6. Kyllä vanhapoika saa lähestyä ystävällisesti nuoriakin naisia.
    Oliko Tanskan pääministerin kimppuun hyökkäämisessä tausta tyytymättömyydestä hänen turvapaikkapolitiikkaansa. Isokokoinen nainen ei ehkä loukkaantunut pahasti. Piilotellaanko asiaa, jotta saadaan uusia sympatiaääniä Metten puolueelle?

    VastaaPoista
  7. Ei kai Rydmanin ole tarvis tyytyä tähän oikeustajun vastaiseen menettelyyn. Vai onko se niin, että syyttämättä jättämispäätöksestä ei voi valittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siviilikanteitahan voi aina nostaa, mut useimmiten ei kannata. helvetilliset oikeudenkäynnit on varma, lopputulos ei

      Poista
    2. siis oikeudenkäynti KULUT on varma

      Poista
  8. Kun useampi henkilö todistaa, että ulkomaalaiset syyllistyvät rikoksiin kantaväestöä monin verroin useammin, voiko joku journalisti kirjoittaa sitä jutun? Vihapuheeksihan se rääyttäisiin ja kirjoittaja lynkattaisiin valtakunnansyyttäjän johdolla.

    VastaaPoista
  9. Petteri Orpo oli niin järkyttynyt, ettei osallistu enää viimeisiin vaalitilaisuuksiinsakaan. Olisiko ollut järkevää lähteä heti terapeutille tai psykiatriseen hoitoon. Oli se hyvä, että se Mette Frederiksenin pahoinpitelijä oli vaaleatukkainen mies eikä selvästi tummaihoinen, mistä taas olisi syntynyt valtava meteli siis puolustamaan ja hakemaan syitä, miksi näin tapahtuu. Ai että ihan vaaleatukkainen, korostaa YLE:kin.

    VastaaPoista
  10. Journalistit ja juristeristit ovat kuin symbioosi, toimenkuvien vertaistason veljeskunta, jotka ovat ottaneet omikseen totuuden ja oikeuden.

    Kun "tutkiva journalismi" tutkii enää lähinnä juoruja, ja oikeudenpalvojat siunaavat journalismin alennustilan puhumalla "yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista", voiko valtakunta enää surkeampaan tilaan vajota?

    Klikkiotsikoiden virtuoosien ja laintulkinnallisten pykälänviilaajien julkilausumaton yhteishenki tulee luultavasti vain vahvistamaan asemiaan samaan aikaan kun politiikan varsinaiset asiasisällöt hukutetaan yliyleistävien yleiskäsitteiden myllyyn. Ei ole niin, että mitä laaduttomammaksi lehdistö muuttuu ja mitä järjenvastaisempia lakipykäliä käytetään, sitä kapinallisemmaksi kansa kävisi.

    Siinä käy päinvastoin. Usko sananvapauteen on suurinta siellä missä mitään yhteiskuntakritiikkiä ei missään mediassa saa tuoda esille -- siellä elää maailman onnellisin kansa. Ja se kansa kunnioittaa lakejaan ja werityisesti "oikeusvaltioperiaatetta", joka tarkoittaa sitä että auttamatta vanhentuneita ja jo vaaralliseksi muuttuneita lakeja noudatetaan kunnes kelvoton poliittinen koneisto muutaman kymmenen vuoden kuluessa ehkä korjaa ne.

    Hohhoijaa. Muistakaa äänestää vaaleissa. Älkää menettäkö uskoanne. Maamme on niin hyvä maa ettei se enää paremmaksi voi muuttua. Hohhoijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa tuli selväksi.
      Maailmassa on virhe, virhe, virhe ja
      se korjataan valittamalla, valittamalla, valittamalla.

      Korjaan:
      ei sitä yritetäkään korjata, vuodatetaan vain loputonta ja sisällöntä sanahelinää sormiharjoituksena.

      Poista
  11. Poistin yhden kommentin ala-arvoisen kielen takia. Eli pidetäänpä kieli asiallisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä kommentissa oli ala-arvoista ja millä mittapuulla?

      Poista
    2. Siis oma kommenttini se ei ollut, mutta vastaisuuden varalle kysyn.

      Poista
  12. Ja Ruotsi

    MTV uutiset tänään

    Jengirikolliset hakeutuneet poliisien kanssa seksisuhteisiin Ruotsissa – luottamuksellisia tietoja vuodettu

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jengirikolliset-hakeutuneet-poliisien-kanssa-seksisuhteisiin-ruotsissa-epaluulo-poliisiorganisaation-sisalla-kasvaa/8954176

    Artikkelista poimittua

    Ruotsissa on paljastunut järjestäytyneen rikollisuuden laaja värväysoperaatio, jossa poliiseja käveli rakkausansaan. Professori arvioi epäluulon kasvavan poliisiorganisaation sisällä.

    Vuonna 2021 poliiseja partioi länsiruotsalaisen kylpylähotellin huoneen ulkopuolella. He kirjoittavat raporttiinsa kuulevansa seinän läpi yhdynnän ääniä sekä puhetta väkivallasta ja aseista.
    Hetken päästä huoneesta tulee ulos rikollinen, vakavasta rahanpesusta syytetty mies. Muutaman minuutin päästä hotellihuoneesta poistuu nainen. Hän on poliisien kollega, vakaviin rikoksiin erikoistuneen ryhmän päällikkö, kokenut ja taitava työssään.

    Osoittautuu, että nainen on tehnyt poliisin tietojärjestelmässä hakuja rikollisesta ja tämän sukulaisista. Hänen epäillään vuotaneen miehelle salattuja tietoja.
    ...
    ...
    Lehti kertoi, kuinka jengirikolliset ovat hakeutuneet seksi- ja seurustelusuhteisiin poliisien ja poliisiopiskelijoiden kanssa, ja saaneet heitä paljastamaan salattua tietoa. Rikolliset ovat painostaneet myös esimerkiksi poliisissa työskenteleviä sukulaisiaan.
    ...
    ...
    Lehti kertoi, kuinka jengirikolliset ovat hakeutuneet seksi- ja seurustelusuhteisiin poliisien ja poliisiopiskelijoiden kanssa, ja saaneet heitä paljastamaan salattua tietoa. Rikolliset ovat painostaneet myös esimerkiksi poliisissa työskenteleviä sukulaisiaan.
    ...
    ...
    Professori nostaa kuitenkin esiin yhden tekijän, joka on saattanut avata rikollisille mahdollisuuksia vaikuttaa poliisiin. Ruotsin poliisi on nimittäin kasvanut viime vuosina kovaa tahtia.
    – Poliisin laajentamiseen on panostettu paljon. Koskaan ei ole koulutettu yhtä paljon poliiseja kuin nyt. Uusia ihmisiä tulee paljon, ja poliisin sisällä on paljon rotaatiota, Björk sanoo.

    Poliisi ei toki ole ainoa viranomainen, joka rikollisia kiinnostaa. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT uutisoi helmikuussa, että epäilyt rikollisten soluttautumisesta vankeinhoitojärjestelmään ovat lisääntyneet. Epäilyissä on ollut kyse esimerkiksi työntekijöiden vangeille välittämistä tiedoista, ja työntekijöiden ja vankien välisistä rakkaussuhteista.
    Paljon huomiota sai myös esimerkiksi tapaus, jossa Attundan käräjäoikeuden työntekijä tuomittiin tietojen vuotamisesta jengirikolliselle.
    ...
    ...
    Seksisuhteesta jengirikollisen kanssa kiinni jäänyt naispoliisi menetti turvaluokituksensa ja työpaikkansa. Oikeudessa ei kuitenkaan pystytty todistamaan naisen vuotaneen tietoja eteenpäin, joten hän sai tuomion vain tietoturvaloukkauksesta.

    DN:n mukaan nainen työskentelee nykyisin päällikkönä julkisrahoitteisella työnantajalla. Yksi hänen työtehtävistään on valvoa, ettei henkilökunta tee luvattomia hakuja arkaluontoisiin rekistereihin.
    -----------------------

    Miksi länsimainen yhteiskunta on näin onneton turvallisuudessa?

    VastaaPoista
  13. Rva Yläjärvi ei muistuta isäänsä, joka oli eläkkeelläkin järkimies.

    VastaaPoista
  14. Miksi tuollaiset hyökkäykset aina niitä demokraattissesti valittuja päättäjiä kohtaan ovat niin saakelin tuomittavia muttei kuitenkaan normikansalaisiin kohdistuneet hyökkäykset eikös tuo ole jo syrjintää, kuitenkin varmasti suuri osa demokraattisesti valituista päättäjistä on psykopaatteja kuten jo Veltto Virtanen psykopaatti asiantuntijanakin totesi. Luulisi, että hyökkäys psykopaattia kohtaan on vähemmän tuomittavaa kuin normaalia kansalaista kohtaan? Se on eriasia jos se olisi yhtä tuomittavaa kuin normaali kansalaista kohtaan eikä näillä "demkraattisesti" valituilla(ministerinkään ei tarvitse olla saanut yhtään ääntä) päätäjillä ja niitä tutkittaisiin _valitsijoiden_ palkkaamien viranomaisten puolelta yhtä tehokkaasti riippumatta kuka kukin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...eikä näillä "demokraattisesti" valituilla olisi etuoikeuksia vaan niitä tutkittaisiin...

      Poista
    2. Niin, siinäpä hyvä kysymys.
      Miksi korkeassa asemassa oleva päättäjä, tässä tapauksessa valtakunnan korkeinta tosiasiallista valtaa käyttävä henkilö on eri asemassa kuin pitkäaikaistyötön?
      Hehän ovat aivan samassa asemassa valtion hierarkiassa ja päättävät aivan samoista asioista.

      Paitsi etteivät päätä.

      Jos nyt tuntuu kivalta ajatukselta, että itselle epämieluisan korkean päättäjän kimppuun pitää saada hyökätä ei se tunnu yhtä kivalta enää silloin, kun kohteena on se itselle mieluinen päättäjä.

      Ja hänenkin henkensä on aivan yhtä löyhässä.
      Nyt oli vain tönäisy.
      Ensi kerralla tönäisyn jatkeena voi olla puukko.
      Tai pistooli.

      Poista
    3. No ei se itseenkään ole tuntunut kivalta noita saada, mielummin olisi saanut uhrina olla joku muu olisi ainakin syylliset kiinni eikä pelkästään itse saanut pysyviä vammoja ... Ja jos päätöksistä >50% on paskoja on todennäköisyys sille, että kyseinen päättäjä on aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin moni on edes kykenevä koko ikänänsä. Pentua voi hakata ja sen genitaalit amputoida mutta joku tyyppi saa tönäisystä vankilaa vaativat vammat on aika absurdia ja erittäin epätasa-arvoista ja kärsii enemmän kuin tuhannella kolmella sadalla: https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010477888.html

      Poista
    4. Kukapa suurille johtajille kertoisi kuinka asiat oikein ovat, saavat lehdistä lukea kuinka hyvin ne ovat istuessaan turvallisessa taksissa irrallaan normaaleista ihmisistä ja kaveripiirikin koostuu vain veljistä jotka ovat teräskuplan sisällä turvassa.

      Poista
  15. Suomi EI OLE oikeusvaltio!
    Parempi olla hiljaa ja nuolla haavansa kuin lähteä hakemaan oikeutta tässä maassa , kun astut median tai muiden valtaapitävien varpaille , olet "väärää mieltä" yms.
    Täyttä teatteria jonka lopputulos on päätetty ihan muiden asioiden kuin mitä itse rikoksen uhriksi joutumiseen tulee!
    Samaa selkärangatonta , kieroa ja häikäilemättömän julkeaa oikeuden halventamista kuin USAssa mm Trumppia ym rebuja kohtaan ,
    Meillä sama sikamaisuus hyvällä alulla!

    VastaaPoista
  16. Joku toimittaja sanoi Halla-aholle aikoinaan, että meillä mediassa on tapana luokitella perussuomalaiset halla-aholaisiin ja soinilaisiin, johon Halla-aho vastasi, että meillä perussuomalaisilla on tapana luokitella toimittajat tyhmiin ja mulkkuihin.
    Teittinen on molempia. Todella valitettavaa, että syyttäjäinstituutiossa on väkeä, jotka keksivät ihan itse fantasiaperusteita sille, että tuollaista asemansa väärinkäyttäjää ei tarvitse asettaa syytteeseen, vaikka hänen valehtelunsa on aiheuttanut uhrille eli Rydmanille todellista vahinkoa.
    Oliko Toiviainen mätämuna, joka pilasi koko syyttäjien ammattikunnan moraalin ja järjen.

    VastaaPoista
  17. Sitten olis edes pahoinpitely, jos kaistapaäinen kiihkomuslimi olisi tönäissyt viidakkoveitsellä. Mutta pitäähän femakolla olla turvallinen tila, setämiehen olkapää ei saa vahingossakaan hipaista. Ei muuta kuin raaka pahoinpitelijämies linnaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!