Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle

Uutissuomalainen on teettänyt mielipidekyselyn, jonka mukaan 54 prosenttia suomalaisista kannattaa ja 26 prosenttia vastustaa kasvojen peittämisen kieltämistä yleisillä paikoilla ja julkisissa palveluissa. Näin ajattelevat erityisesti Perussuomalaisten (92 %), Kokoomuksen (70 %), Keskustan (62 %) ja SDP:n kannattajat (54 %). Siten vain laitavasemmiston (Vihreiden ja Vasemmistoliiton) kannattajien enemmistö vastustaa. 

Itse asiassa kasvojen peittämisen kannatus eri puolueissa on vielä edelle kirjoittamaanikin suurempaa, sillä esimerkiksi Kokoomuksen kannattajista 14 % ei ilmaissut näkemystään. Siten vain 15 % puolueen kannattajista vastusti ajatusta. Ja toisaalta kantansa ilmaisseista Vihreidenkin kannattajista noin kolmannes kannatti kasvojen peittämiskieltoa. 

Kasvojen peittämisen kieltämiselle on olemassa – ainakin – kahdenlaisia perusteluja. Ensinnäkin, se vaikeuttaa rikostutkintaa. 

Toiseksi, kasvojen peittäminen ei ole aina vapaaehtoista, sillä tietyissä kulttuureissa naisia pakotetaan siihen vastoin heidän omaa tahtoaan. Siten kiellolla voidaan edistää tyttöjen ja naisten tasa-arvoa ja oikeuksia. 

Siksi kysyn tässä ja nyt, että voisiko Petteri Orpon (kok) hallitus yhdessä demareiden kanssa huolehtia tässä asiassa kansan tahdon toteutumisesta mahdollisimman pikaisesti? Lain valmistelunkin pitäisi olla varsin suoraviivaista, koska siihen voi ottaa mallia sellaisista maista – vaikka Norjasta, Hollannista tai Ranskasta – joissa tällainen kielto on jo nyt voimassa. 

Päivän aiempi merkintä:
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimihuiveista tarvitaan tutkimustietoa
Kepposia ja pukeutumisohjeita
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?

Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa

Ruotsalainen yhteiskunta on tunnetusti täydellisen sekaisin siellä harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Eikä ongelmaa ainakaan vähennä se, että sikäläiset jengit tekevät rahaa kauppaamalla bilehuumeita maksukykyisille ruotsalaisille.  

Oikeusministeri Leena Meri (ps) nosti eilen esiin sen, että sama kehitys etenee myös Suomessa. Hänen mukaansa "kansainvälistymisen seurauksena Suomessa vaikuttavien rikollisryhmien ulkomaiset verkostot ovat aiempaa laajempia, ja ryhmillä on verkostojensa kautta suoria kansainvälisiä yhteyksiä".

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki puolestaan sanoi, että myös meillä "Ruotsista johdettujen katujengien vaikutus on lisääntynyt merkittävästi, ja tästä on esimerkiksi viime syksyltä useita väkivaltarikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia." Hänen mukaansa "keskeisiä alueita, joista Suomeen vaikutetaan, ovat Länsi-Balkan, Baltia, Romania, Venäjä, Pohjois-Afrikan maat, Irak ja Ruotsi etenkin".

Tästä syystä kaikkien huumausaineita biletarkoituksiin käyttävien suomalaisten olisi hyvä ymmärtää tukevansa oman yhteiskuntamme viemistä kohti Ruotsin tietä. Ja ymmärtää, mitä ministeri Meri tarkoitti sanoessaan, että "jos puhutaan esimerkiksi huumausaineiden viihdekäyttäjistä, bilehuumeista, niin siinä tulet rahoittaneeksi järjestäytynyttä rikollisuutta, koska tätä rikollisuutta rahoitetaan nimenomaan huumausainekaupalla".

Kyse ei siten ole pelkästään huumeidenkäyttäjän omasta terveydestä vaan koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta. Ja siksi oli erinomaista, että - ministeri Mari Rantasen (ps) mukaan -"sisäministeriössä asetetaan lähiaikoina lainsäädäntöhanke, jossa tulee muun muassa arvioida, millä kriteereillä ja kenen toimesta henkilö voitaisiin luokitella järjestäytyneen rikollisuuden toimijaksi ja samalla pitäisi arvioida sitä, mitä seurauksia tästä toiminnasta henkilölle on".

Lisäksi oikeusministeriössä on vireillä lainsäädäntöhanke, jossa Meren mukaan tarkastellaan näyttökynnyksen alentamista rikoshyödyn pois ottamiseksi rikosoikeudenkäynnin ulkopuolella. Myös tämä on hyvä asia, mutta mikäli sen tuloksena syntyy uutta lainsäädäntöä, on huolehdittava erityisen hyvin, ettei se - siis näyttökynnyksen alentaminen - mahdollista keneenkään kohdistuvia oikeusmurhia.

Sanon tämän siksi, että vaikka Suomessa viime vuosikymmeninä harjoitetun maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat ilmiselviä, ei niiden korjaamiseksi pidä uhrata kansalaisten - eikä etenkään kantaväestön - oikeusturvaa eikä suomalaista oikeusvaltiota. Kiristettäköön mieluummin sitten vaikka maahanmuuttajien nuhteettomuusvaatimuksia ja niiden rikkomisen seurauksia. Tarvittaessa myös heidän jälkeläisilleen. 

Näin siksi, ettei rikollisuuden torjunnan tule olla mikään pääasia, vaan ainoastaan keino varmistaa ihmisille hyvä ja turvallinen ympäristö asua. Ja tästä syystä - mikäli joku taho sitä uhkaa - tulee myös seurausten kohdistua vain ja ainoastaan siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset haluavat ampua ihmisiä
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä

Jouluaattona luetaan perinteinen joulurauhan julistus, jossa sanotaan muun muassa, että "se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät".

Tämä teksti on kuitenkin vain puhetta, eikä jouluna tapahtuvista rikoksista tule niiden tekijöille sen kummempia rangaistuksia kuin muulloinkaan. 

Tämä tuli mieleeni, kun luin uutista siitä, kuinka Espoon Puustellinmäessä oli myöhään jouluaattona ammuskeltu tarkoituksena ihmisten tappaminen. Poliisi pyytää ihmisiä kertomaan siihen liittyviä havaintojaan sekä lähettämään mahdollisia kuvia ja videoita tapauksen selvittämiseksi.

Tähän ammuskeluun saattaa liittyä jengirikollisia, mutta tutkinta on edelleen kesken. Poliisi ei ole tarkentanut sen tapahtumapaikkaa, koska sen mukaan tilanne on ollut "osittain liikkuva", mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Joka tapauksessa virkavalta näyttäisi pitävän mahdollisena rikoksen liittymistä muutama viikko sitten Espoon Suvelassa tapahtuneeseen ampumiseen, jossa murhattiin 20-vuotias mies.

Edelle kirjoittamieni tietojen perusteella näyttää joka tapauksessa vahvasti siltä, että kyse on maahanmuuttajiin kytkeytyvästä rikoksesta. Eli Suomessa vuodesta 1990 alkaen harjoitetun löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksista. 

* * *

Sellaisesta on kyse myös Iso-Britanniassa, jonne pyrkii edelleen joukoittain kehitysmaalaisia. Tuoreen tiedon mukaan ranskalaisviranomaiset ovat ottaneet joulupäivänä mereltä kiinni yli sata Englantiin pyrkinyttä tummahipiäistä kehitysmaalaista. 

Brittien kannalta on ikävää, että uutinen jatkuu tiedolla, jonka mukaan kuluvana vuonna "kymmenettuhannet ovat myös onnistuneet kanaalin ylityksessä". Näin siitä huolimatta, että maan hallitus on vannonut pyrkivänsä estämään ihmisiä salakuljettavien rikollisjärjestöjen toiminnan.

Suomessa kehitysmaalaisten tulijamäärät ovat onneksi pienempiä. Tilastojen mukaan suurin tänä vuonna turvapaikkaa hakeneiden kehitysmaalaisten ryhmä on ollut somalit, joiden hakemuksia on jätetty arvioitavaksi 362. 

Seuraavina tulevat irakilaiset (272) afgaanit (245), syyrialaiset (191) ja nigerialaiset (185). Näistä ainakaan somaleilla tai syyrialaisilla ei liene enää minkäänlaista perustetta turvapaikalle ja nigerialaisistakin sellainen saattaa olla vain kristityillä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Juutalaisia, homoja, nuoria ja lapsia monikulttuurisessa yhteiskunnassa

Miksi Yle korosti akselerationistisen satanistin ex-perussuomalaisuutta?

Yle teki jutun sekopäästä, jonka epäillään julkaisseen sosiaalisessa mediassa aineistoa, jonka perusteella hän on suunnitellut satanistista rituaalimurhaa ja lähetellyt ääriradikaalin akselerationistisen aatteensa hurmaamana valepommeja muutamien puolueiden toimistoihin. Yksi keskeisistä uutisoinnin sisällöistä oli se, että epäillyn miehen tiedetään olleen Perussuomalaisten jäsen ja kirjoitelleen aikanaan jopa puolueen nettilehteen. 

Perusuomalaiset ovat joukolla (ainakin tässä ja tässä) kiittäneet poliisia sen tekemistä tutkimuksista sekä harmitelleet, että puolueeseen on liittynyt henkilöitä, jotka eivät kunnioita demokratiaa. Sisäministeri Mari Rantanen (ps) totesi myös, että "kaikesta toiminnasta, jossa etuliite on ääri, tulee olla huolissaan, eikä sellaista pidä hyväksyä". 

On tietenkin hyvä asia, että mies joutui poliisin haaviin ennen kuin hän ehti tehdä valepommien lähettämistä vakavampia rikoksia tai aiheuttaa ihmisille todellista vaaraa. Sen sijaan Ylen päätöstä kytkeä mies entiseen puolueeseensa voidaan pitää jossain määrin outona.

Tapaus nimittäin poikkeaa esimerkiksi niin ikään ääriradikaaleista ajatuksista kiinni jääneen Hussein Al-Taeen (sd) tapauksesta siinä, että tämä oli omia edesottamuksiaan käsiteltäessä - ja on edelleenkin - puolueensa jäsen. Lisäksi Al-Taee oli kansanedustajana ihan oleellisesti merkittävämmässä yhteiskunnallisessa asemassa kuin nyt esillä ollut henkilö. 

Siksi ei voi välttyä ajatukselta, että Ylen toimituksen yhtenä tarkoituksena tässä käsiteltävää tapausta uutisoidessa on vaikuttaa Perussuomalaisten kannatukseen suomalaisten äänioikeutettujen parissa. Siis toimia vähän samaan tapaan kuin Helsingin sanomat toimi kesän aikana kirjoitellessaan juttuja Wille Rydmanista (ps), mikä saattoi vaikuttaa siihen, että puolueen kannatus lähti laskuun. 

Nähtäväksi jää, onnistuuko Ylen toimitus tavoitteessaan. Samoin kuin se, säilyykö hallituksen yhtenäisyys tällä kertaa paremmin kuin kesällä nähdyssä mediavetoisessa teatterikappaleessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Journalisti vääristelee, mutta kansa ymmärtää
Journalismin periaatteita noudattava media
SDP:n on erotettava Hussein Al-Taee

HS katkeroituneen naisen työkaluna

Olen viime päivinä ruotinut Helsingin sanomien kirjoittelua. Ensin ihmettelin lehden vaikenemista kehitysmaalaisten maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, sitten huomautin sen pyrkimyksistä kaataa Petteri Orpon hallitus ja eilen hämmästelin sen takertumista syyteharkintaan johtaneeseen narratiiviinsa Wille Rydmanin (ps) mustamaalaamiseksi.

Eilisessä aihevalinnassani oli se hyvä puoli, että päätin lukea Rydmanin aiheesta kirjoittaman kirjan. Ja ymmärsin sitä kautta lopulta, että Helsingin sanomien toiminta oli vieläkin törkeämpää kuin julkisesta keskustelusta olisi voitu päätellä. 

Rydmanin mukaan kyse on lyhyesti siitä, että Helsingin sanomien "tähtitoimittaja" Paavo Teittinen oli tarttunut hänen entisen tyttöystävän sosiaalisessa mediassa levittämiin valheisiin ja kirjoitti artikkelinsa siitä huolimatta, että oli varmuudella tietoinen juttunsa valheellisuudesta. Prosessin aikana hän värväsi avukseen kollegansa Emil Elon, sarjarikollisena mainetta niittäneen Samuli Suonpään sekä ilmeisesti myös toimittaja Salla Vuorikosken. 

Teittisen toiminnan yksi keskeinen - mutta lähes huomiotta jäänyt piirre - oli hänen soittelunsa lukuisille ihmisille. Ja heille suoraan esitetty kysymys siitä, että onko Rydman  ahdistelija. 

Kuten arvoisa lukijani tietää, riittää tällaisissa asioissa pelkkä kysymyksen esittäminen siihen, että kohde joutuu ihmisten mielissä epäilyksen alaiseksi - jopa silloin, kun asianomainen tuntee tämän henkilökohtaisesti. Tämä tosiasia lienee vaikuttanut muutamiin keskeisiin lausuntoihin. 

Oma lukunsa oli Kokoomuksen johdon suhtautuminen kohujuttuun. Sen sijaan, että Petteri Orpo ja Kaj Mykkänen olisivat suhtautuneet HS:n jutun väitteisiin neutraalisti, he löivät lisää löylyä kiukaalle. Heistä jälkimmäinen vaati oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti jopa poliisitutkintaa, jotta "voitaisiin saada lisätietoja paitsi syyteharkintaa varten myös siitä, että meillä olisi viranomaisen tutkimaa tietoa pohjaksi arvioida, onko tässä moitittavaa käytöstä, joka ei ylitä rikoskynnystä". 

Ensin mainittu - nykyinen pääministeri - puolestaan katsoi HS:n esittämät epäilyt toteen näytetyiksi ja lausui, että "se mitä on tapahtunut, se on järkyttävää eikä hyväksyttävää. Eduskuntaryhmä ja puolueyhteisö tuomitsevat tapahtuneen täysin". Lisäksi hän keksi, että "tässä on selvästi ollut valta-aseman väärinkäyttöä".

Kokoomuksen ulkopuolelta Rydman sai kuitenkin jonkin verran myös tukea. Sitä tuli Johanna Ojala-Niemelältä (sd) ja Markus Lohelta (kepu). 

Sekä etenkin Jussi Halla-aholta (ps), joka jakoi Rydmanin blogitekstin Facebookissa ja kyseenalaisti Helsingin Sanomien toiminnan kuvaten myös omia kokemuksiaan Paavo Teittisestä. Hänen mukaansa ”mikään ei ole Hesarin toimittajille pyhää. Mikään rima ei ole liian matalalla. Jos rima lojuu maassa, Hesarin toimittaja kaivaa tunnelin sen ali."

Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä Iltalehden Lauri Nurmi, joka julkaisi oman juttunsa otsikolla "Poliisin esiselvitys: näin Rydman puhui 14-vuotiaille seksikkyydestä ja ´kuumuudesta´". Näin siitä huolimatta, ettei poliisi ollut edes selvittänyt kyseisen henkilön väitettä havaittuaan sen käytännössä mahdottomaksi.

* * *

Kuten muutama päivä sitten uutisoitiin, on Rydmanin kirja tällä hetkellä KRP:n pyynnöstä tutkittavana. Syynä eivät ole epäilyt siinä julkaistujen tietojen oikeellisuudesta, vaan sen sisältämien - salaiseksi merkittyjen tietojen - julkaiseminen. 

Tämä tosiasia vahvistaa käsitystäni siitä, että Rydmanin kirjassa ei ole oleellisia asiavirheitä, vaan se antaa oikean kuvan siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Samaan viittaa myös se, että syyttäjät päättivät olla syyttämättä Rydmania HS:n artikkelissa esitettyihin valheisiin liittyen.  

Lopuksi tähän kirjoitukseen on syytä lainata Rydmanin yhteenveto jutussa esiintyneistä naisista. 

"Jutussa väitettiin, että ´yhdeksän naista´ kertoisi minun käyttäytyneen ´ahdistavalla tavalla´. Väite oli täyttä roskaa. Yksi lehden ´yhdeksästä´ oli se minulle tuntematon henkilö, jolle väitetysti olin esittänyt kahvikutsun. Toinen oli ´Anna´, joka oli poliisipuhutuksessa kiistänyt edes tuntevansa minua ja joka oli yrittänyt kieltää HS:ää siteeraamasta tuota puhutusta. Yhdeksään oli laskettu myös ne kaksi satunnaista biletuttavuutta, jotka olivat olleet luonani jatkoilla vuonna 2016. Heistä kumpikaan ei näkynyt antaneen HS:lle haastattelua. Toinen heistä ei ollut vuonna 2020 lausunut poliisillekaan mitään ja toinen heistä oli nimenomaisesti sanonut, etten ollut yrittänyt kumpaakaan heistä lähestyä fyysisesti. Silti hekin olivat HS:n mielestä kokeneet käytökseni ´ahdistavaksi´.

Viiteen muuhun sisältyi vuoden 2016 naisystäväni ja hänen uudet ystävänsä Carolina Nystén ja Adele Botty, jotka olivat aiemmin kuvatulla tavalla maaliskuussa lyöttäytyneet yhteen. Adele esiintyi jutussa ´Oonan´ nimellä, kaksi muuta omilla nimillään. Lisäksi mukana oli vuoden 2019 vaalikampanjaani osallistunut ´Petra´ ja pahaenteisen ennakkoaavistukseni mukaisesti myös ´Milja´. Kun muutamaa viikkoa myöhemmin sain viimein käyttööni vuoden 2020 poliisipuhutukset kokonaisuudessaan, niistä kävi ilmi, että myös Miljan kielteisiin käsityksiin minusta oli vaikuttanut se, mitä vuoden 2016 naisystäväni oli minusta hänelle kertonut."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat jatkoi valheellista uutisointiaan

Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa

Helsingin sanomat jatkoi valheellista uutisointiaan

Riikka Purraan (ps) liittyvä kohu on nyt toivottavasti ohi. Tai ainakin hän on pyytänyt anteeksi vanhoja kirjoituksiaan ja pääministeri Petteri Orpo (kok) on ilmoittanut, ettei hallitus kaadu nyt nähtyyn ajojahtiin. Ja toivonut, että hänen kabinettinsa pääsisi toteuttamaan ohjelmaansa. 

Valitettavasti näyttää siltä, ettei ainakaan Helsingin sanomat päästä Orpoa ja muuta hallitusta helpolla. Se välittää nimittäin edelleen väärää tietoa hallituksen perussuomalaisista jäsenistä. Tarkoitan lehden eri paikkakunnilla tehtyihin haastatteluihin perustuvaa juttua. 

Heti jutun alussa lehti nimittäin kertoi, että "Rydman joutui kesällä 2022 eroamaan Kokoomuksen eduskuntaryhmästä sen jälkeen, kun useat naiset kertoivat HS:n jutussa hänen epäasiallisesta käytöksestään". Tosiasiahan on, että kyseiset naiset valehtelivat ja asia on siksi poliisitutkinnassa - eikä tutkittavana todellakaan ole Rydmanin käytös. 

On tietenkin totta, että Rydmanin eroaminen Kokoomuksesta johtui HS:n jutusta. Oikea tapa asian esille tuomiseksi olisi kuitenkin sisältänyt tiedon kyseisen artikkelin valheellisuudesta. Siis jotenkin tähän tapaan: "Rydman joutui kesällä 2022 eroamaan Kokoomuksen eduskuntaryhmästä sen jälkeen, kun HS julkaisi useiden naisten esittämiä valheellisia väitteitä hänen käytöksestään".

Helsingin sanomien tämän aamun moraaliton kirjoittelu on erityisen tuomittavaa siksi, että kyseessä on lehden oman toimituksen tekemä journalistinen virhe. Ja siitä syystä sen tulisi olla erityisen tarkka käsitellessään Wille Rydmaniin (ps) liittyviä asioita. Eikä missään tapauksessa levittää edelleen valheellista väitettään. 

* * *

Tässä yhteydessä on syytä myös muistuttaa, että Orpon hallituksen vaikea alkutaival on syvimmältään johtunut ennen kaikkea siitä, että Keskusta on viimeistään vuodesta 2019 asemoinut itsensä samaan blokkiin Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Sosialidemokraattien kanssa. 

Mikäli näin ei olisi, istuisi puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko nyt ministerinä, eikä lehdistön ja RKP:n olisi mahdollista keikuttaa hallitusta nyt nähdyllä tavalla. Näin siksi, että Orpon kabinetilla olisi takanaan eduskunnan enemmistö myös ilman Henrikssonin opportunistisia joukkoja. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat Riikka Purran kimpussa
Neuvottelutulos, alistaminen ja uhkaus
Rydmanin olisi tehtävä tutkintapyyntö HS:n ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajista

Kenen käsialaa?

Kuten kaikki dekkarista pitävät tietävät, on rikostekninen käsialatutkimus tärkeä menetelmä selvitettäessä erilaisia rikoksia. Siinä pyritään kirjoitustyyliä analysoimalla selvittää, voidaanko käsin kirjoitetut asiakirjat yhdistää tiettyihin kirjoittajiin vertaamalla niitä tunnettuihin esimerkkeihin. 

Rikostekninen käsialatutkimus tarkoittaa siis kirjoitusnäytteiden vertailua siihen vihkiytyneiden rikostutkijoiden toimesta. Ja ihmisten oikeusturvan kannalta on tietenkin tärkeää ymmärtää, kuinka tarkkaa ja luotettavaa heidän työnsä on. 

Siksi oli mielenkiintoista lukea laajamittaisesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin käsialavertailujen tarkkuutta ja luotettavuutta. Siinä oli koekaniineina 86 käsialavertailuja suorittavaa ammattirikostutkijaa, joista kukin teki noin 100 käsialavertailua viiden tason päätelmäskaalalla. Näin saatiin kokoon 7 196 päätelmää käyttäen yhteensä 180 eri vertailusarjaa. 

Vääriä positiivisia päätelmiä tehtiin 3,1 prosentissa tapauksista, kun taas 1,1 prosentissa tehtiin vääriä negatiivisia päätelmiä. Lisäksi vääriä positiivisia päätelmiä tehtiin huomattavasti enemmän kaksosten kirjoittamista näytteistä (8,7 prosenttia) verrattuna ei-kaksosten tekemiin (2,5 prosenttia). 

Tutkimuksessa havaittiin myös mielenkiintoisia yhteyksiä rikostutkijoiden koulutuksen ja suorituskyvyn välillä. Alle kahden vuoden koulutuksen omaavilla tutkijoille tuli yleensä enemmän virheitä kuin kokeneemmille kollegoilleen, mutta he raportoivat myös pidemmän koulutuksen saaneisiin nähden suuremman määrän todellisia positiivisia ja negatiivisia päätelmiä. Tämä johtui siitä, että he tulkitsivat tuloksensa näitä useammin luotettaviksi (tietämättömyyden luomalla varmuudellako?). 

Siten kokeneemmat eli vähintään kahden vuoden koulutuksen saaneet tutkijat osuivat kokemattomampia kollegoitaan selvästi todennäköisemmin oikeaan silloin kun antoivat lausunnon, jota he itse pitivät luotettavana. Toisin sanoen työssään parkkiintuneiden rikostutkijoiden työn tuloksissa sekä positiivinen että negatiivinen ennustearvo olivat korkeampia. 

Tutkimuksessa testattiin myös rikostutkijoiden analyysien toistettavuutta antamalla heille kahteen kertaan saman käsialanäytteet. Siinä 68 prosenttia päätelmistä toistettiin tarkalleen samanlaisina molemmilla kerroilla ja 92 prosenttia toistettiin hyvin samansuuntaisina. Mutta – ja se on iso mutta – yksi prosentti päätelmistä oli jopa täysin vastakkaisia.

Mielenkiintoista oli sekin, että tulkittujen tekstien kirjoitustyylillä (kaunokirjoitus vai tekstaaminen) ei ollut yhteyttä rikostutkijoiden virheisiin. Molemmissa onnistuttiin osumaan oikeaan - mutta syntyi myös virheitä - aivan yhtä lailla.

Tämä kaikki on arvoisan lukijani epäilemättä hyvä muistaa seuratessaan TV:stä rikossarjaa tai lukiessaan jännittävää dekkaria. Ehkäpä tässä referoimani tutkimus nimittäin innoittaa jotakuta kirjailijaa tai käsikirjoittajaa sisällyttämään juttuunsa virheellisen tulkinnan käsialanäytteistä. Ja harhauttamaan myös sillä tavalla katsojaansa/lukijaansa, jotta tämä ei onnistuisi arvaamaan ennen loppuratkaisua, että hovimestari on syyllinen. 

Sivumennen sanoen - eli kun nyt kerran syyllisistä puhutaan - on syytä panna merkille tuore uutinen, jonka mukaan kaikki tunnistetut pääkaupunkiseudun katujengiläiset ovat maahanmuuttajataustaisia. Epäilen kuitenkin, ettei heidän tunnistamisessaan ole hyödynnetty rikosteknistä käsialatutkimusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rydmanin olisi tehtävä tutkintapyyntö HS:n ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajista
Ville Ranta ja todellisuus
Pituustutkimus osoitti, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia

Rydmanin olisi tehtävä tutkintapyyntö HS:n ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajista

Perussuomalaisiin siirtynyt Wille Rydman joutui ilmeisen valheellisen kirjoituksen takia ikävällä tavalla parrasvaloihin - ja teki jutun julkaisseesta Helsingin sanomista tutkintapyynnön. Sitä ei ole vielä ratkaistu, mutta Ilkka-Pohjalainen julkaisi sen innoittamana kuitenkin kolumnin, jossa se - Rydmanin Twitterissä julkaiseman viestin mukaan - "väitti minun ´lehtitietojen mukaan´ lähetelleen alaikäisille epäasiallisia viestejä. Väite oli kaksinkertaisesti väärä: en ole lähettänyt eikä sellaista ole edes lehdissä väitetty. Ei edes HS:n lokajutussa."

Niinpä Rydman viestitti Twitterissä tekevänsä poliisille tutkintapyynnön myös Ilkka-Pohjalaisen jutusta, koska lehden päätoimittaja oli kieltäytynyt oikaisemasta virhettä. Tähän tarttui sitten myös HS:n päätoimittaja Esa Mäkinen. 

Hän herjasi Rydmania viestissään sanomalla, että "kansanedustaja Wille Rydman uhkailee poliisilla toimittajaa, joka moittii kolumnissa Rydmania asiattomasta käytöksestä. Tämä on yritys vaientaa julkista keskustelua."

Ja sen jälkeen Mäkinen vielä linkitti viestiinsä jo virheelliseksi todetun lehtensä kirjoituksen. Siihen tarttui mm. Eija-Riitta Korhola (kok), joka kysyi, että "mistä lähtien vääristä tiedoista huomauttaminen on yritys vaientaa julkista keskustelua". 

Totean edellä kirjoittamani perusteella, että Esa Mäkisen olisi syytä tutustua journalistin ohjeisiin. Niissä todetaan muun muassa seuraavat asiat, joita kaikkia HS:n alkuperäinen kirjoitus rikkoi. 

1. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
2. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
3. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
4. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Mielenkiintoista kyllä, julkisen sanan neuvosto ei ole ottanut kyseistä kirjoitusta tarkastellakseen, eikä ole huomauttanut sen kirjoittanutta toimittajaa. Eikä se ole tehnyt mitään myöskään kyseisestä kirjoituksesta innoituksensa saaneen Ilkka-Pohjalaisen jutun perusteella. JSN on siten jälleen kerran osoittanut, ettei se ole vakavasti otettava sananvapauden rajojen vartija.

Nähtäväksi siis jää, kuinka tapaus etenee. Itse suosittelen Rydmanille tutkintapyynnön tekemistä myös Ilkka-Pohjalaisen jutusta ja ehkäpä sellainen olisi syytä tehdä myös Esa Mäkisen Twitter-viestistä. 

Näin siksi, että molemmissa on pyritty mustamaalaamaan Rydmania ilmeisen virheellisiksi osoittautuneita väitteitä kierrättämällä ja mukailemalla, ja kummankin ilmiselvänä pyrkimyksenä on ollut sabotoida tämän poliittista uraa Natsi-Saksan Joseph Göbbelsiltä periytyvän argumentointivirheen perusteella: "kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi":

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terästehdas, hömötiainen ja Rydman
Minne vie Wille Rydmanin tie?
Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen

Ville Ranta ja todellisuus

Pilapiirtäjä Ville Ranta on herättänyt vuosien varrella monenlaisia ajatuksia. Olen itsekin moittinut häntä yhdestä pilakuvasta, joka antoi mielestäni virheellisen kuvan kohteestaan.

Tänä aamuna luin jutun, jossa käsiteltiin Rannan ajatuksia sananvapaudesta. Siinä Iltalehden pilapiirtäjä totesi, ettei mikään saisi häneen ammatissaan olla pyhää, vaan kaikkia tulisi sivaltaa puoluekannasta, sukupuolesta tai etnisyydestä riippumatta. 

Tähän ajatukseen on helppo yhtyä - olenhan itsekin moneen kertaan toistellut olevani todellisen sananvapauden kannalla. Ja siksi pyrkinyt tässä blogissa arvioimaan muiden ihmisten - pääsääntöisesti poliittisten ja yhteiskunnallisten vaikuttajien - näkemyksiä asiaperustein.

Ranta ihmetteli aamulla lukemassani artikkelissa, kuinka hänen erinomaisesti kohdettaan kritisoivasta piirroksestaan tehty rikosilmoitus on edennyt rikostutkintaan. Mahdollisina rikosnimikkeinä on mainittu kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkominen.

Pilapiirtäjä nosti haastattelussaan esiin Suomen laissa esiintyvän uskonrauhan rikkomispykälän ongelmallisuuden. Tähän on helppo yhtyä. Sen sijaan on vaikeampi hyväksyä hänen näkemystään, että laissamme oleva toinen monien ongelmalliseksi kokema pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan olisi sinänsä hyväksyttävä. 

Siinä suhteessa Ranta on älyllisesti epärehellinen. Hän on nimittäin "ajatellut ihan viime vuosiin saakka, että vaikka kyseisessä laissa lukee niin ja sen voisi tulkita näin, sitä ei kuitenkaan sovellettaisi Suomessa rajaamaan normaalia yhteiskunnallista keskustelua". 

Ihan kuin pilapiirtäjä ei ymmärtäisi, että laki ei oikeastaan voi olla - tai ainakaan sen ei pitäisi olla - muuta kuin juuri niin kuin se on kirjoitettu. Kaikki muuhan johtaisi täysin mahdottomiin tilanteisiin oikeussaleissa, joissa istuvat tuomarit voisivat jaella tuomioitaan täysin vapaasti omien näkemystensä mukaan. 

On kuitenkin hyvä, että näkyvällä paikalla kuviaan piirtävä Ville Ranta on huomannut sananvapauden ohuuden myös Suomessa. Ja että hän on ymmärtänyt myös sen, kuinka sananvapauden rajoittamispyrkimykset - viimeisimpänä rapakon takaa meille rantautunut wokellus - ovat viemässä yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriämme entistä enemmän kohti erilaisista epädemokratioista tuttua pelolla vaientamisen kulttuuria. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus sallii sekä viisaat että tyhmät mielipiteet
Vihapuhetutkimus ja empatia
Purra, Junnila, Ranta ja Ohisalo afgaanien tilanteesta sekä Jari Sarasvuon kommentti