Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa

Ympäristöteema on viime vuosina ollut asemassa, jossa se ei ole ollut sitten 1980-luvun metsätuhojen. Toisin kuin silloin, nyt debatin keskellä ovat sekä biodiversiteetti- että ilmastonmuutoskysymykset.

Tämän debatin problematiikkaa kuvaa hyvin Energiateollisuus ry:n johtajan Jari Kostaman mielipidekirjoitus, jossa hän totesi vesivoiman päästöttömyyden ja ylivoimaisen edullisuuden tuulivoiman tarvitsemana säätövoimana. Ja ilmaisi näin näkemyksensä siitä, ettei edes pieniä vesivoimalaitoksia pitäisi sulkea vaelluskalojen kulkureittien helpottamiseksi kuten vapaa-ajan kala-aktiivi Jasper Pääkkösen ajatuksia valaissut toimittaja Heli Saavalainen kirjoitti kolumnissaan.

Kysymys vesivoimasta ja vaelluskaloista yhdistettynä vapaa-ajan kalastajien tarpeisiin tuo erinomaisesti esiin ympäristökysymyksiin liittyvän problematiikan. Tosiasia kuitenkin on, että taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat aina ristiriidassa keskenään. Lisäksi ainakin ekologisen kestävyyden kannalta on huomattava, että hiilinielu- ja monimuotoisuuskysymysten ratkaiseminen molempien kannalta optimaalisesti on mahdotonta, kuten Kostama osoitti omassa kirjoituksessaan.

Siksi tämä vesivoimakeskustelu on myös malliesimerkki siitä, että fanaattisuus yhden kestävyyden alalajin puolesta ei tuota mitään hyvää, vaan ratkaisut ovat aina kompromisseja eri kestävyyden lajien osalta. Ja sellaisena ne eivät ole täysin ratkaistavissa pelkän tiedon avulla, vaan vaativat poliittisluonteisen näkemyksen siitä asiantilasta, jossa kaikki kestävyyden lajit on ratkaistu edes kelvollisella tavalla.

Sama koskee kaikkea muutakin luonnonvarojen käyttöä. Siksi nyt käynnissä olevan vesivoimadebatin voisi toivoa auttamaan meitä suomalaisia ratkaisemaan paljon koskien käyttöä suuremmat luonnonvarakysymyksemme metsien käytöstä kaivosteollisuuteen ja nykyajan kansainvaelluksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöjalanjäljestäni
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta