Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?
torstai 26. helmikuuta 2026
Suomen ensimmäinen muslimirehtori on Suaad Onniselkä
Helsingin sanomat uutisoi, että Espoolaisen Mainingin peruskoulun rehtoriksi valittiin muslimiksi kääntynyt kantasuomalainen Suaad Onniselkä. Tapaus herätti sosiaalisessa mediassa huomiota, sillä esimerkiksi Torbjörn Hederoxe af Djupsjöbacka kirjoitti, että "Suaad on viisitoista vuotta indoktrinoinut lapsia syvään muhamettilaisuuteen kirjoittaen mm. oppikirjoja asiasta. Mainingissa S2-oppilaita on noin 50%, joten onnea lopuille kantasuomalaislapsille."
Kyseinen koulu on puolestaan itse ilmoittanut olevansa "moderni musiikki- ja tanssipainotteinen yhtenäinen peruskoulu... tavoitteena on kasvattaa oppilaat työskentelemään yhdessä ja hankkimaan ja soveltamaan itsenäisesti tietoja ja taitoja. Meille tärkeitä arvoja ovat vastuuntunto, suvaitsevaisuus ja terve itsetunto."
* * *
Luin HS:n artikkelin ja kiinnitin huomiota uuden rehtorin linjauksiin opetuksesta. Hänen mukaansa maahanmuuttajilta ei Suomessa vaadita yleensä samanlaista akateemista suoriutumista tai käyttäytymistä kuin kantasuomalaisilta.
Lisäksi hän kertoi, että eri kieli- ja kulttuuritaustaisten oppilaiden kohdalla saatetaan esimerkiksi ajatella, että huono käytös nyt vain kuuluu heidän kulttuuriinsa. Kantasuomalaisen lapsen kohdalla numeroiden laskemisesta sitä vastoin huolestutaan ja asiaan pyritään puuttumaan.
* * *
Mikäli rehtorin huomiot ovat oikeita, on meidän kouluissamme todellinen asenneongelma. Ja siksi on syytä odottaa ja katsoa, mitä Mainingin koulussa tapahtuu tulevina vuosina.
Koulu itsessään sijaitsee alueella, jossa ulkomaalaisten osuus oli muutama vuosi sitten 36,6 prosenttia alle 16-vuotiaista, joten maahanmuuttajataustaiset koululaiset muodostavat epäilemättä korkean osan opetettavista lapsista vaikka sosiaalisen median väite 50 prosentista olisikin liioittelua. Tosin suurista pakolaismaista ja Lähi-idästä tulleita on "vain" reilut 10 prosenttia itäeurooppalaisten muodostaessa suunnilleen samansuuruisen osuuden.
* * *
Tosiasia kuitenkin on, ettei Suomen kouluissa ole todellakaan onnistuttu maahanmuuttajien suhteen. Siksi maamme ensimmäisen muslimirehtorin suhteenkin on noudatettava sitä tervettä periaatetta, ettei pidä hutkia tutkimatta.
Tästä syystä on maltettava odottaa ennen johtopäätösten tekemistä, minkälaisia tuloksia uusi rehtori saa aikaiseksi. Mutta samalla opetuksesta vastaavien viranomaisten on oltava hereillä ja osattava viheltää peli poikki, mikäli siihen on syytä – sekä vastaavasti annettava tunnustusta silloin, jos sellaiseen ilmaantuu aihetta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?
Tunnisteet:
Espoo,
Helsingin sanomat,
itäeurooppalaiset,
koulu,
koululaiset,
lähi-itäläiset,
maahanmuuttajat,
muslimit,
opetus,
oppilaat,
pakolaiset,
peruskoulu,
rehtori,
sosiaalinen media,
Suaad Onniselkä,
tilastot,
vaatimus,
viranomaiset
12 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Tuossa kulttuurissa nainen rehtorina. Mikä voisi mennä pieleen?
VastaaPoistaKatsotaan, niin tiedetään. Ja ollaan johtopäätösten suhteen rehellisiä.
PoistaJa kuinka sitä katsotaan, ellei ole silmiä millä nähdä? Ei oma kulttuurimme ole oppinut itsestään sen vertaa, että tietäisimme ja ymmärtäisimme, miten ainutlaatuinen oma eurooppalaisella uudella ajalla kehttynyt järkemme on, ja miten se poikkeaa kaikesta muusta ihmisen historiassa esiintyneestä ajattelusta nimenomaan visuaalisen mieltämisen tajunnallisen eristyisaseman suhteen.
PoistaSuomalaisuus on sitten vielä yleiseurooppalaisuuden erityistapaus, niin mentaalisesti, moraalisesti kuin kaiken tiedollisen sivistyksen nauttiman pyhityksen perustalta. Kuten sosiologiamme grand old man Erik Allardt toistuvasti totesi, suomalaisen yhteiskunnan taipumus kahtiajakautumiseen on poikkeuksellisen suurta.
Tasa-arvovatimukset meillä koskevat jopa yritystä sulattaa yhteiskuntamoraalin täysin eriperusteiset fundamentit yhteen sulkemalla silmät uskontojen toisensa pois sulkevilta ominaisuuksilta. Jos vaadimme toisiltamme hyväksynnän sille, että lähetämme kehisvammaisten orkesterin edustamaan maatamme euroviisuissa, miksemme muka vaatisi vatisi sitä että kouluissamme kaiken opetuksen tulee asettua kaikki kipeät rimat alittaen keikkein heikoimpien ehdoilla pienimmän yhteisen jaettavan tasolle?
Tasa-arvoajattelumme on niin mekaanista normimoraalia, ettei tunnustustuksellisempaa uskontoa olekaan. Siihen suomalaisuutemme sortuu. Meitä kantasuomalaisia koskevat oman siirtomaahistoriamme meihin istuttamat traumat, mutta tänne suuntautunutta kansainvaellusta koskevat kokonan toisenlaatuiset tunnustuksellisen moraalin ominaisuudet. Niitä ei ainoassakaan "rehellisessä" koulukeskustelussa käsitteellistetä aikä edes yritetä nostaa pöydälle.
Jo lähtökohtaisesti, kun rehtorisnainen on ottanut tunnustuksellisuuden elämän yleisohjeeksi, ollaan sivuraiteilla.
PoistaNaiskielteinen uskonto ja sen vahva tunnustuksellisuus eivät voi toimia kognitiivisten asiaympäristöjen perustana.
Valintaperuste lienee vahvasti ideologinen - ei kyvykkyyteen perustuva.
Sen tietää jo mitä tuosta seuraa, ei tarvitse miettiä eikä ennustaa, sillä islamimaissa nainen on se joka kouluttaa lapset täysaivoisiksi jihadikseiksi. Voihan sitä seurata vaikka Brittejä mitä siellä on tapahtunut kun isalmisteja on nostettu polittiikan johtoportaisiin, kouluihin, poliisiin, sosiaalipalveluihin, jne. Maa on sisällis-sodan partaalla.
VastaaPoistaOunastelen pieniä vaikeuksia, kun rehtori yrittää saada äo-68 ylisukupolvisten serkusavioliittojen tuotokset lukemaan ja laskemaan.
VastaaPoistaNäiden käännynnäisten kohdalla tulee aina mieleen, että miten länsimainen nainen voi nähdä mitään myönteistä islamissa, joka on varmaankin tämän planeetan naisvihamielisin ja alistavin uskonto. Että onko se arvostelukyky ja järjenjuoksu ihan kohdallaan naisihmisellä, joka vapaaehtoisesti haluaa hyväksyä islamilaisen naisten oikeuksien polkemisen.
VastaaPoistaTässä(kin) heikko menestys alalla ylenemisessä korjatiin ideologialla / uskonnolla.
PoistaJotkut saavat positiivisia viboja, kun heitä alistetaan seksissä. Ehkä tässä on jotain samantyyppistä.
PoistaPelottava tulevaisuus! Tätä maata ja järjestelmää, missä idealistinen utopiaa kannattava poliittinen eliitti ja virkamiehet ovat kaapanneet vallan kansalta, ei voi eikä kannata pitää omanaan!
VastaaPoistaNo oliks tää kenelle yllätys, että uussuomalaiset, joiden kotimaissa opetuksen taso on vielä Seitsemän veljeksen "Aa-Bee" tasoa, ei saata ihan yhtä notkeasti oppia ratkaisemaan kolmannen asteen yhtälöitä kuin jo 5-vuotiaana naamansa jollain älyhärpäkkeellä ruskettanut suomalaisrasavili!? Mut on tää kyllä siinä mielessä aika nöyryyttävä ja pysäyttäväkin tilanne, jos Suomi putoaa kohta pois maiden listalta, jossa luku- ja kirjoitustaito löytyy 100 % kansalaisista. Rikkautta kerrassaan.
VastaaPoistaErikoinen tapaus, kun suomalaisnainen kääntyy naisia halveksivaan uskontoon. Kyllä se tuo hänen työskentelyynsä epätoivottuja nyansseja.
VastaaPoista