Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) vastaa sosiaali-​ ja terveysministeriön sosiaali-​ ja terveysalan järjestöille myöntämien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä sekä seuraa ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. STEA-avustuksia myönnetään oikeuskelpoisille, rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille yleishyödylliseen sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. 

Tähän tarkoitukseen käytetään tänä vuonna yhteensä noin 274 miljoonaa euroa, joka jakaantuu 686 järjestölle. Koska Suomen talous on suurissa ongelmissa, on sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päättänyt vähentää näin jaettavaa rahaa sekä luoda virkamiestensä kanssa uudet kriteerit, joiden mukaan tukea annetaan jatkossa vain toimintaan, joka tuottaa todennettua hyötyä ja keskittyy aitoon kohtaavaan työhön.

Lisäksi "kaikkein varakkaimmille järjestöille avustuksia ei enää myönnetä. Muilta varakkailta järjestöiltä edellytetään aiempaa suurempaa omarahoitusosuutta. Lisäksi avustuskriteereissä on taloudellinen kannustin saman alan järjestöille yhdistymiseen ja hallinnon karsimiseen."

* * *

Valtion budjetin supistaminen on tunnetusti tarpeellista, koska Suomen julkinen sektori on jo pitkään elänyt yli varojensa. Toisaalta veronmaksajien rahanjaon supistamisesta seuraa aina jollekin tulonmenetyksiä, mikä on perimmäinen syy sille, että omien taustaryhmiensä etuja ajavat poliitikot pyrkivät vaikuttamaan siihen, mistä rahaa vähennetään. 

Tässä tapauksessa ensimmäisenä älähti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) ja häntä seurasi puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots), jotka vaativat, että tulevien rahanjakojen kriteereistä sovittaisiin koko hallituksen voimin. Eli harjoitettaisiin Suomessa kautta aikojen tuttua "sulle-mulle-jakopolitiikkaa".  

Tähän vastasi kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) kysymällä sosiaalisessa mediassa, että "kumman linjauksen haluat perua? 1. Sen, että avustukset painotetaan ihmisiä aidosti kohtaavaan työhön? 2. Vai sen, että kaikkein varakkaimmat järjestöt maksavat suuremman omarahoitusosuuden? Nämä ovat ne kaksi päälinjausta. Kerro suoraan, kumpaa et hyväksy."

* * *

Vastausta ei ainakaan toistaiseksi ole kuultu, enkä usko, että sitä tullaan kuulemaankaan. Sen sijaan tiedämme, että STEA-avustuksia aiemmin saaneiden järjestöjen toiminnasta on löytynyt paljon sellaista (esimerkki, toinen ja lisää) jonka rahoittamista julkisista varoista tuskin kannattavat muut kuin edunsaajat itse. 

Siksi budjettileikkausten kohdistaminen juuri näihin kohteisiin on tarkoituksen- ja oikeudenmukaista. Nähtäväksi siis jää, millaisen koreografian tulemme näkemään tulevina päivinä ja viikkoina. Tai puuttuuko itse pääministeri asiaan – ja jos puuttuu, niin miten. 

Omalta osaltani totean, että ministeri Rydmanin johdolla valmisteltu linjaus STEA-rahoituksen jakokriteereistä vaikuttaa hyvältä, ellei jopa erinomaiselta sekä hallituksen budjetin tasapainottamiseen tähtäävän politiikan suuntaiselta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee
Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Työllistymisseteli on kuin harakka katolla

Yleisradio kertoi, että nuorisotyöttömyyden torjuntaan tarkoitettuja työllistymisseteleitä jää käyttämättä. Ne ovat yrityksille annettavia avustuksia, jolla katetaan puolet – kuitenkin enintään 1 500 euroa – nuoren palkasta silloin, kun tämä työllistetään vähintään kuuden kuukauden työsuhteeseen.

Tämä kuulostaa erinomaiselta asialta niin nuorten kuin yritystenkin kannalta. Mutta samalla se toimii erinomaisena esimerkkinä talouden toiminnasta – ja lisäksi tarjoaa vihjeen siitä, miksei taloudellista hyvinvointia synny pelkästään rahaa lisäämällä.

Näin siksi, ettei yritysten kannata palkata ihmisiä edes puolella palkalla, ellei se lisää niiden liikevoittoa. Eikä etenkään silloin, ellei yritys pysty teettämään edes sellaisia töitä, joiden tuotto on enemmän kuin puolikas työntekijän palkasta. 

Siksi on selvää, että Suomen talous oikenee vain kysynnän lisääntymisen kautta. Se tarkoittaa vientiyrityksille parempaa menestystä maailmalla ja kotimaassa maksukykyisten ja -halukkaiden asiakkaiden lisääntymistä. 

* * *

Ulkomaisiin kuluttajiin voimme ymmärrettävästi vaikuttaa varsin rajallisesti, mutta tuotekehityksen ja markkinoinnin kautta tilannetta voi ainakin periaatteessa parantaa. Se taas edellyttää vientiyrityksissä toimivien ihmisten korkeaa osaamista ja sitoutuneisuutta työhönsä – siis osaavaa työvoimaa sekä aineettomia ja taloudellisia kannusteita kuten työn yhteiskunnallista arvostusta ja käteen jääviä tuloja.  

Kotimaisen kysynnän lisääminen tarkoittaa – etenkin pitkällä aikavälillä – käytännössä suomalaisten ostovoiman nostamista. Eli ihmisille pitäisi saada lisää liksaa. 

Mutta ei mitä tahansa palkkaa, vaan käteen jäävää rahaa eli omiin tarpeisiin käytettävissä olevaa tuohta ja oravannahkoja. Siis nettotuloja.

Jos niitä sitten lisätään julkisen sektorin kautta, on ne ensin kerättävä verottamalla ihmisiä. Eli pienentämällä näiden kuluttamiseen käytettävissä olevia varoja. Ollaan kuin harakka tervatulla katolla. 

Ja juuri tämä on ongelma myös työllistymisetelissä. Se saattaa kyllä suunnata rekrytointia nuoriin ihmisiin, mutta samalla varttuneemmat jäävät ilman työtä nuorille suunnatun rahan ollessa poissa jostain muualta. 

Siten Suomen taloustilanne ei muutu sinne eikä tänne ilman, että yhteiskuntamme pystyy tuottamaan todellista palkanmaksukykyä eli arvonlisää, jolla on kysyntää myös maailmalla. Siis jotain sellaista kuin vaikka aseita vievällä Patrialla nykyisessä maailmantilanteessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus