Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tori. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. joulukuuta 2024

Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?

Saksassa epäillään, että vuodesta 2006 Saksassa asunut, noin 50-vuotias saudiarabialainen psykiatriaan ja psykoterapiaan erikoistunut lääkärimies on ajanut Magdeburgin joulutorille ja ajanut sen läpi (raaka video paikalta) kovalla vauhdilla ainakin 400 metrin matkan joulutorin läpi. Hänen oletetaan toimineen yksin.

Saudimiehen autoilun seurauksena joulutorilla on kuollut ainakin kaksi ja loukkaantunut 68 ihmistä. Heistä 15 on kriittisessä tilassa ja 37 saanut vakavia vammoja. Mies asui noin 40 kilometriä Magdeburgista sijaitsevassa Bernburgin kaupungissa ja hänellä oli pysyvä oleskelulupa.

Sikäli tapaus ei ollut yllättävä, että Saksan viranomaiset olivat varoitelleet ihmisiä joulumarkkinoihiin liittyvästä terrorismiriskistä, koska joulumarkkinat ovat "ideologisesti sopiva kohde islamismin motivoimille henkilöille". 

Tapauksen tekee kuitenkin erikoiseksi se, että joidenkin saksalaisten mediatietojen mukaan saudi olisi kirjoitellut sosiaalisessa mediassa positiiviseen sävyyn maahanmuuttokriittisestä AfD-puolueesta. Eikä poliisilla ole toistaiseksi tietoa tekijän motiivista, eli onko se islamistinen vai äärioikeistolainen.

* * *

Suomalaisista poliitikoista pääministeri Petteri Orpo (kok) on viestittänyt tapauksesta ympäripyöreästi ja ketään syyllistämättä, että se on "kauhea uutinen Magdeburgin joulumarkkinoilta. Ajatukseni ovat uhrien perheiden ja ystävien kanssa, ja toivon loukkaantuneiden nopeaa paranemista."

Samoilla linjoilla oli Vasemmistoliiton Minja Koskela, jonka mukaan "Uutiset Saksasta ovat järkyttäviä. Valtavasti voimia jokaiselle, jota asia koskettaa."

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen sijaan otti erilaisen kannan ilmoittamalla niin ikään sosiaalisessa mediassa, että "Eurooppalaisten ei pitäisi elää pelossa. Ei jouluna eikä koskaan. Meidän pitää suojata paitsi rajamme, myös katumme."

* * *

Nähtäväksi siis jää, mistä Saksassa oli lopultakin kyse. Lääkärinä auton ajaja lukeutui koulutettuihin ja siten yleensä Euroopassa toivottuihin maahanmuuttajiin, mutta saudina hänellä oli muslimitausta. Toisaalta mies on - väitetyn - sosiaalisen median käyttäytymisensä perusteella saattanut olla äärioikeistolainen ja jopa islamismia vastustava vapaa-ajattelija.

Tässä vaiheessa selvää on siten vain se, ettei Magdeburgin torilla olisi ajettu autolla ihmisten yli, ellei siellä olisi harjoitettu sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena maassa asuu nykyisin noin 5,5 miljoonaa muslimia. Siis saman verran kuin Suomessa on asukkaita.

JK kello 14.00. Näyttää siltä, että autoterrorismia huumepäissään harjoittanut henkilö oli 50-vuotias Saudi-Arabiasta kotoisin oleva Itä-Saksassa asuva ex-muslimi, joka kannatti AfD:tä (äärioikeistolainen puolue) ja halusi rangaista Saksaa suvaitsevaisuudesta islamisteja kohtaan. Toisin sanoen hän oli järkensä menettänyt sekopää. Terrosismitilastoihin tämä tapaus mennee äärioikeiston tekemänä terrorismina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hölmöläisten kotimaa
Amnesty tai uusi puukkoisku tuskin vaikuttavat Saksan uuteen maahanmuuttopolitiikkaan
Puukottaja tappoi äärimmäisen monikulttuurisessa kaupungissa kolme ihmistä

lauantai 30. marraskuuta 2024

Hölmöläisten kotimaa

Yle kertoi Vantaan Myyrmäen muuttuneen levottomaksi. Tarkemmin sanottuna artikkelissa todettiin, että huumekauppaa käydään kaikkialla. Myös tavallisia ihmisiä oli haastateltu: kaksi heistä oli virolais- ja kaksi irakilaistaustaisia. 

Poliisin mukaan huumekauppiaita on "kaikista taustoista, niin kantasuomalaisia, maahanmuuttajia kuin toisen polven maahanmuuttajiakin" - ja he ovat yhä nuorempia. Myös teräaseita on paljon - ja niiden joukossa tuliaseita, joista osa on 3d-tulostettuja.

Myyrmäessä asuu 1 251 isoista pakolaistamista ja 384 muista lähi-idän maista tullutta asukasta. Heistä yhteensä 579 on alle 16-vuotiaita. Se on 45 prosenttia Myyrmäen samanikäisten kantasuomalaisten nuorten määrästä.

Kuulostaa siis lähes viidentoista vuoden takaiselta Ruotsilta, vaikka Myyrmäkeä ei ole ainakaan aikaisemmin pidetty mitenkään ongelmallisena lähiönä. Eikä suomalainen poliisi tai hälytysajoneuvon kuljettaja pelkää viidentoista vuoden takaisten länsinaapurikollegoidensa tavoin.

* * * 

Toimittaja Pertti Rönkön mukaan Saksassa pelätään, että maan joulutoreilla nähtäisiin tänä vuonna islamistisia terrori-iskua. Taustalla on se tosiasia, että kahdeksan vuotta sitten tunisialainen turvapaikanhakija ajoi varastamallaan rekalla berliiniläiselle joulutorille murskaten kymmeniä ihmisiä. 

Poliisi oli toki saanut varoituksia kuorma-autoilijan, mutta sen virkamiehet arvelivat tämän olevan vain harmiton huumekauppias. Niinpä mies oli vapaalla jalalla ja ilman seurantaa - eli saattoi valmistautua tekoonsa moskeijassa ja kaikessa rauhassa. 

Tällä hetkellä Saksan viranomaisten pelkoa terrorismista lisää se, että maassa on vapaana yli kaksisataa erittäin vaaralliseksi luokiteltua islamistia. Niinpä maan sisäministeri Nancy Faeser on pyytänut ihmisiä noudattamaan joulumarkkinoilla suurta varovaisuutta. 

Keskusrikospoliisinkin mielestä uhka on erittäin korkea, mutta se on todennut virkavallan nykyisten voimavarojen olevan riittämättömiä valvomaan kaikkia joulutorilla kävijöitä. Eikä valvonnan järjestämistä ainakaan helpota se, ettei ihmisiä saa ratsata pelkästään kansallisuudesta, rodusta ja uskonnosta kertovan profiilin perusteella, vaikka islamistisen uhkan tapauksessa sellainen olisi perusteltua ja helpottaisi valvontaa aivan oleellisesti.

Siksi on kysyttävä, että jos Myyrmäki alkaakin kuulostaa 2010-luvun alun Ruotsilta, niin miltä Saksa sitten kuulostaa? Ettei vain hölmöläisten kotimaalta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Syyrialaista, algerialaista ja mustaa väkivaltaa Euroopassa
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!