Suosittua juuri nyt!

maanantai 1. joulukuuta 2025

Suomeen tarvitaan laadukas eutanasialainsäädäntö

Eduskunnan  sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenien enemmistö näyttäisi kannattavan armokuoleman eli eutanasian sallimista myös Suomessa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, vaikka toki tarkoitukselliseen ihmisten surmaamiseen liittyy myös ongelmia. 

Oman elämäni aikana olen joutunut pohtimaan asiaa useammankin sellaisen ihmiskohtalon valossa, joissa elossa pysyminen ei ole ollut arvokasta tai edes henkilön itsensä mielestä toivottavaa. Enkä näe, että haluaisin missään tilanteessa joutua sellaiseen tilanteeseen. 

Toisaalta ymmärrän hyvin, että eutanasiaan saattaa liittyä monenlaisia väärinkäytöksiä. Samoin tiedostan sen, ettei lääkärin tai sairaanhoitajan ensisijainen tehtävä – saati kutsumus – ole ihmisten surmaaminen vaan heidän parantamisensa. 

* * *

Näistä syistä Suomeen mahdollisesti – toivottavasti – säädettävää eutanasilakia ei saa tehdä hutiloiden eikä juuttuen kylläpäs/eipäs-tyyppiseen väittelyyn. Eli ensin on päätettävä eutanasian sallimisesta, ja mikäli vastaus on kyllä, paneuduttava sen jälkeen huolehtimaan siihen liittyvän lainsäädännön mahdollisimman korkeasta laadusta.

Tässä prosessissa ensiarvoisen tärkeää on ottaa oppia niistä valtioista, joissa eutanasia on jo nyt sallittu. Ja tuoda niistä hyvät puolet suomalaiseen eutanasiaan ja samalla ehkäistä ilmenneet ongelmat.

Lopputulokseksi ei tule hyväksyä kuin sellainen laki, joka jättää päätösvallan yksiselitteisesti ja ainoastaan täydessä ymmärryksessä olevan ihmisen oman tahdon varaan. Eikä pakota yhtäkään terveydenhuollon työntekijää osallistumaan eutanasian täytäntöönpanoon vastoin hänen omaa – ilman painostusta annettua – suostumustaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla
Kuinka haluaisit kuolla?

4 kommenttia:

  1. Uskonto sadut pois tuosta eutanasialakipäätöksestä, sillä sen kyllä tietää että uskovaiset ei salli ikinä missään tilanteessa ihmisen pääsevän pois kivuistaan muuten kuin kitumalla kuoliaaksi.

    VastaaPoista
  2. Vähän asiaasta poiketen, mun mielestä abortti pitäisi kieltää valkoisilta arjalaisilta, jos lapsi on puhdasrotuinen arjalainen kohdussa, jos ei itse halua pitää sitä, vauvan voi myydä rikkaille vaikka jenkkeihin 70 tuhannella dollarilla.

    Kompromissin toinen puoli; Kaikki pikipää äpärät pitää heti abortoida Maapallon tulevaisuuden eduksi. Tollasii ei kukaan huoli edes ilmaiseksi eli arvo on nolla tai negatiivinen.

    Siinä sulle jakamatonta ihmisarvoa. Vain nollaa ei voi "jakaa". nolla on nolla

    VastaaPoista
  3. A drop in the Ocean1. joulukuuta 2025 klo 8.13

    Ensiksi: Ihmisellä pitää olla oikeus arvokkaaseen kuolemaan, niin kuin arvokkaaseen elämäänkin. Ilman turhia kärsimyksiä, hyvin lääkittynä, vailla tuskia lisääviä, tarpeettomia hoitotoimenpiteitä, jotka eivät enää paranna, mutta ei häntä tappamaankaan varta vasten pidä lähteä. Rakas äitini pääsi pois näin, ja hyvä niin.

    Sitten off-topickia:

    Kalasataman kauhut – pääkirjoituksen vihakiukuttelut.

    https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011656562.html

    Satuin lukaisemaan muutaman jutun tästä liberaalisosialistilehdykkäisestä nimeltään Helv… korjaus, taisi olla Helsingin Sanomat. Tämä kannattaa jopa lukea – yleisökommentteineen. Hereillä on näemmä viisastakin lukijakuntaa. He ymmärtävät.

    Varsinkin tämän aviisin päävaikutusalueella kehitys kehittyy. Uuden, uljaan Kalasataman kauhistuttavan rumissa tornitaloissa sattuu ja tapahtuu. Epämiellyttäviä nimittäin.
    Huumehörhöt mellastavat, valtaavat yleisiä tiloja, sotkevat huonekalut ja hissit. Jopa tiirikoivat kotiovia. Kiva nukkua siellä ja vapista pedissään, että jokohan tänä yönä ”ne” pääsevät jo kotiini sekoilemaan, ryöväämään kaiken ja murjomaan kaiken elollisen.

    Jo tekniseltä kantilta voi kuvitella, kuinka helppoa noiden tuhotöiden toteuttaminen on ja kuinka kallista, hidasta ja hankalaa niiden jatkuva korjaaminen on. Liki mahdotonta. Miten peität viilauksia ja höyläyksiä sekä kaivelet kaikki mönjät ja spreijaukset pois näppäintenkoloista.

    Siinä on muuten mielestäni maailman rumimmat tornitalot, pilvenpiirtäjät oikein. Ikkunoita on liian tiheässä, keskellä runkoa on jokin typerä kiertymä ja ne nakkikioskilipat siellä katoilla! Mitä ihmeitä ne ovat olevinaan? Kalastajaukkojen kalanperkausmökkejä? Niitä näkyy sitten kannattelevan sekalainen rivistö jonkinlaisia tolppia, joista osa on vinossa kuin romahtamaisillaan. Karmea näky – ja näistä jotkut ovat kai sitten peräti ylpeitä. Verrataan edes Tallinnan tornitaloihin, niin jopa on jälkimmäisissä tyylitajua kuin myös tamperelaisissa.

    Yleisöllä on siis paljon oivallisia neuvoja ja terävää kritiikkiä, ja minä tiivistän niin, että kaikenlaiset porukat ja kaikki asiat sullottuna samaan soppaan ei vain toimi. Veroja maksava, säntillinen, siisti, lainkuuliainen väki joutuu kärsimään, kun yliampuvan haavemaailman suvakot ovat sormeilleet asiat sekaisin. Kaikki ovat niin tasa-arvoisia, yhtä hyviä, yhtä vastuullisia, luotetaan kaikkien ihmisten itseohjautuvuuteen kohti hienoa ja kaunista. Ei pelitä tosimaailmassa.

    Edes ideaalimaailmassa käsikirjoitetun käytös- ja toimintakoodiston hämärtyminen ja jääminen monikulttuurin jalkoihin yhtenäiskulttuurin sijaan pilaa loput.

    Mutta tätä kaikkea äänestettäneen lisää taas jatkossa. Kiva. Sama suvakonrapsakka resepti – eri tulos? Nevöööör. Päinvastoin, todennäköinen uusi suvakkohallitus luultavasti lukitsee entisen menestystarina-Suomen, Pohjolan Japanin, ”On lottovoitto syntyä Suomeen” –valtion tuhoisasti tulkittujen kansainvälisten sopimusten, riistoglobalistien, sekokulttuurien ja ääliöliberaalien femakkokaakattajien ansaan pysyvästi. Asemiaan varjelevat ukot tottelevat.
    _ _ _ _

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A drop in the Ocean1. joulukuuta 2025 klo 8.15

      Vielä pari juttua: HS laittoi äskettäin tulille ilkeän, vihapuhetta, katkeruutta ja kateutta tihkuvan pääkirjoituksensa. En linkitä. Ei ansaitse. Tuli vuodatusta, kuinka USA ei arvosta liberaalia (Länsi-)Eurooppaa. Pahin ja julkein tölväisy on, että Trump on haalinut ympärilleen kristillis-konservatiivisen poppoon, jolla on liikaa valtaa koko maailman asioihin. Suora julkijumalattomuus ja antikristillisyys on valtaamassa alaa tuhoisin seurauksin.

      Yhtyneet, kulttuurivallankumoukselliset uussosialistit, joilla ei ole kotimaata, he lienevät niitä hyviksiä. Tätä nykyä Suomilandian yllä lepää Jumalan kirous, uskokoon ken haluaa. Kansankirkossa on Ilmestyskirjan kuvaamia porttokirkon aineksia, ja Hesekielin profetiat muistuttavat Suomesta.

      Koettakaa te vain pärjätä haalimanne kehitysmaasakkinne kanssa, joka muka pelastaa kansantaloutenne ja muuttaa sivilisaationne taas älykkääksi ja elinvoimaiseksi. Ei, kun se korvaa teidän systeeminne omallaan. Heidän lakejaan noudattavat sitten kaikki: he itse ja myös te. Kalasatamakin jää sotkematta, kun tättähäärien lepertelyn sijaan tilalle tulevat islamin ja muiden kaukokulttuurien karkeaotteiset lait. Toisaalta – onhan siinä puolensakin…

      Ja vielä: Melkein kyyneleet vierivät, kun ajattelen, että vanhusten kotihoitoon ohjaillaankin kehitysmaalaisia. Ruotsissa on jo raportoitu karseista väärinkäytöksistä, ja on tullut esiin, että tällainen vanhustenhoitelu, jossa eksootit ovat asialla, on nyt jo Suomenkin käytäntöä. Kun ihminen on elänyt jo kauan ja ajassa, jossa eksoottimiehet eivät tulleet ikärouvia koteihinsa käpälöimään, niin armahtakaa heidät sellaiselta loppuun saakka. Nöyryyttävämpää kohtaloa ei voisi olla. Näissä kaikissa uusissa käänteissä toimitaan kuin riivattuina oman kelpo normiväestön kyykyttämiseksi. Siitä paljon puhutusta Ruotsin-tiestä ei aiota ottaa mitään opiksi. Ei mitään. Jo johtavan virkamieskunnankin vallanneet laitafeministit ovat kovana valtamedian toimittelijatarkavereidensa kanssa.

      Tasa-arvo, yhdenvertaisuus, jakamaton… ---->
      velvoittavat tosiassa vain meitä, eivät muita.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!