Suosittua juuri nyt!

sunnuntai 17. elokuuta 2025

Vesa Kanniaisen mukaan irakilaiset ja somalit aiheuttava valtavat kustannukset julkiselle sektorille

Maahanmuuton kustannukset ovat olleet tässä blogissa esillä moneen kertaan. Niin tälläkin kertaa, koska kansantalouden emeritusprofessori Vesa Kanniainen on kertonut laskeneensa eduskunnan pyynnöstä maahanmuuttajien nettokustannuksiksi - siis hyödyt miinus kustannukset - julkiselle taloudelle pahimmillaan jopa noin 900 000 euroa per tulija (irakilaiset ja somalit).

Tämä luku on samaa suuruusluokkaa kuin muualla tehdyt (Tanska, Norja) ja kotimaassakin aiemmin tehdyt laskelmat. Näin ollen lienee selvää, ettei Suomeen kannata ottaa ensimmäistäkään maahanmuuttajaa ilman, että sille on erityisen hyvät perusteet. Samalla hän osoitti Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen vastaavan tutkimuksen vakavasti puutteelliseksi ja siksi tuloksiltaan virheelliseksi.

Kanniainen kuitenkin totesi, että maahanmuuttajien välillä on oleellisia eroja, jotka johtuvat erityisesti Lähi-idän ja Afrikan suunnalta tulevien ihmisten olevan erityisen haitallisia taloudelle. He ovat käytännössä lähinnä humanitaarisia maahanmuuttajia.

Koska Kanniaisen analyysi oli tehty eduskunnan pyynnöstä, on syytä uskoa ja toivoa sitä, että niitä tullaan jatkossa hyödyntämään myös maahanmuuttoon liittyvässä lainsäädännössä. Tai itse asiassa, tämän tulisi olla itsestäänselvyys niin oikeiston ja vasemmiston poliittisia linjoja laadittaessa. 



13 kommenttia:

  1. Näissä laskelmissa ei kuitenkaan ole kaikkia vaikutuksia ja niiden kerrannaisvaikutuksia otettu huomioon jotka ovat tulleet ja tulevat erittäin kalliiksi esim. koulujen vaatimus tason lasku, suomalaisten oppilaiden vaikeutunut koulunkäynti joista seuraa elämän kestävä ongelma, rikokset suomalaisia kohtaan jotka aiheuttavat vuosi kausien/kymmenien tuhoa ym. jotka tulevat yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin suorat taloudelliset vaikutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottamusyhteiskunta on jo alkanut romahtamaan ja tilalle on tulossa ns. viidakon lait.
      Tai pitäisikö sanoa aavikon,sieltähän näitä kansantatalouden "pelastajia" raijataan.
      Itseasiassa Suomi tekee tässä asiassa kaikkensa vajotakseen itse kehitysmaaksi!

      Poista
  2. Petteri Orpo lupasi 2019 eduskunnassa virkamiestensä selvittävän maahanmuuton kustannukset. Hän väitti tekemiäni laskelmia virheellisiksi. Selvitystä ei koskaan tehty.

    Nyt eduskunnan pyynnöstä (ja kai myös rahoittamana) professori Kanniainen on selvittänyt maahanmuuton kustannukset.

    Kesäkuussa tänä vuonna Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT sai valtiovarainministeri Riikka Purralta toimeksiannon selvittää maahanmuuton kustannukset. Eduskunnassa toinen käsi ei tiedä, mitä toinen käsi tekee.

    Kanniaiselta ei tullut uutta tietoa. Myös Suomen Perusta (verorahoin toimiva) on aiemmin tullut samoihin lukuihin. Itse laskin (ilman tukirahoja) jo 2010 YLEn MOT-ohjelmaa varten yhden tulijan kustannuksen olevan yli miljoona euroa. 2019 laskin maahanmuuton vuosikustannuksiksi Iltalehteen (ilman palkkiota) 3,2 miljardia euroa. Kun huomioidaan tulijoiden määrän kasvu, inflaatio ja lisätyt palvelut, on tuon laskelman mukaiset menot ylittäneet 5 miljardin euron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taas nähdään kuinka ilmainen työ on arvotonta.

      Poista
    2. Oleellista tässä asiassa on joka tapauksessa se, että käytännössä kaikki laskelmat osoittavat länsimaiden maahanmuuttopolitiikan olevan äärettömän kallista. Ja siksi(kin) se tulisi lopettaa tai ainakin rajoittaa minimiin mieluummin tänään kuin huomenna.

      Poista
    3. Pitää olla helvetin tyhmä, jos kuvittelee islamilaisen maahanmuuton tuottavan jotain hyötyä Euroopalle. Niin tyhmä ja sokea ei voi kukaan olla, vaikka tyhmyydellä pääsee EU:n johtoon ja Suomenkin. YLE ja HS ovat suurimmat syylliset suomalaisten tietämättömyyteen. Kaikki vuodet 1990 alkaen ne ovat valehdelleet maahanmuutosta. Valhetta on myös totuuden kertomatta jättäminen.

      Suorastaan sairasta on lisätä tulijoiden määrää esimerkiksi opiskelijaperheitä sisäänottamalla verukkeella, että joku perheenjäsenistä opiskelee ilmaiseksi Suomessa. Miksi Orpon hallitus ei ole peruuttanut tätä Marinin hallituksen sairasta päätöstä. Johtuuko se siitä, että myös kokoomus on todellisuudessa vasemmistolainen puolue.

      Poista
    4. "Johtuuko se siitä, että myös kokoomus on todellisuudessa vasemmistolainen puolue." Sitä on myös persut. Rajoilta on tullut ennätys paljon 3 maailman tulijoita ja persut on erittäin hiljaa siitä kertomatta mitään, sillä nuo valehtelee että rajoilta ei tule oikestaan yhtään tulijaa. Nyt on persujen aikaan alkanut perheenyhdistämiset oikein urakalla ja tulijoita tulee ovista ja ikkunoista.

      Poista
  3. Nyt olisi korkea aika ottaa laskelmat todesta ja lopettaa koko humanitaarinen maahanmuutto, ja nopeasti sittenkin. Suomi ei voi olla järjettömien "suvaitsevaisten" moraaliposeeraajien tuhottavissa, koska tuho tästä on seurauksena, jos kansainvaellusta islamilaisista rappiovaltioista ei lopeteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti myös tyhmillä ja fanaatikoilla on äänioikeus,kuten vihreillä ja vasemmistolaisilla.
      Ja nämähän eivät tätä mailmanparannustaan tee omilla rahoillaan.
      Näitä on kuitenkin viidennes äänestäjistä+demarit, rantarasistit ja kepulaisetkin on joo miehiä tässä asiassa.
      Joten toivoa muutoksesta ei ole.

      Poista
    2. Tällaiset tapaukset romuttavat vähitellen ihmisten uskomusta yleiseen ja yhtälaiseen äänioikeuteen. Oletan, että jo parinkymmenen vuoden sisällä poliitikotkin alkavat puhua yleisen ja yhtälaisen äänioikeuden haitallisuudesta, sillä nykyisellään se on esteenä yhteiskunnan siirtymisestä seuraavalle kehityksen tasolle.

      Poista
  4. HS Purran budjettiesityksestä:
    "Kiintiöpakolaisten määrä laskettaisiin VM:n esityksessä nollaan. Sillä haetaan yhdeksän miljoonan euron säästöjä. Suomen nykyinen pakolaiskiintiö on 500 henkilöä vuosittain."

    Jännää, miten eri tavoin rahat voi laskea. Tuossa HS:n jutussa on kai laskettu vain välittömät vastaanottokustannukset vain yhdeltä vuodelta.

    VastaaPoista
  5. Sopeutumiseläkkeet lopetettava ja jokaisen kansanedustaja palkkio laskettava 3000 euroo kuussa, sekin on liikaa noille, mutta paljon vähemmän kun 6000 euroa kuussa ja korkeimmilla palleilla istuvien yli 10.000 euroa kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vuosikymmeniä kirjoittanut, että poliitikoille kuuluu vain se perusturva, jonka he ovat valmiita antamaan muille. Sillä vain siten poliitikot olisivat oikeasti kiinnostuneita kansan kassasta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!