Sofia Virran ja Wille Rydmanin vilpitön suhde

Ilta-Sanomat kirjoitti eilen Wille Rydmanin (ps) ja Sofia Virran (vihr) välisestä suhteesta. Jälkimmäinen on nimittäin keskikesän kunniaksi kertonut haluavansa eroon sosiaali- ja terveysministeristä. 

Rydman sen sijaan kertoi, että "minä en missään nimessä halua Sofia Virrasta eroon. Toivon hänen olevan vihreiden keulakuvana ja vihreän politiikan symbolina vielä mahdollisimman pitkään. Tsemppiä!"

Myös Sanna Antikainen (ps) ilmaisi omana näkemyksenään, että "toivon Sofia Virralle pitkää puheenjohtajakautta. Tämä nainen tässä on mestarillisesti osoittanut, millainen vihreä maailma todellisuudessa on ja mikä heidän toiminnan syvin olemus ja motivaattori on. Hän onkin parhaiten onnistunut vihreiden puheenjohtaja ikinä. Go Sofia, go!"

* * *

Jokainen voi tietenkin tehdä omat johtopäätöksensä tästä sananvaihdosta. Minusta itsestäni tuntuu, että kaikki kolme ovat olleet vilpittömiä omissa kommenteissaan – mitä ikinä he sitten ovatkaan halunneet ilmaista.

Omalta osaltani toivotan teille kaikille – arvoisat lukijani – oikein vilpitöntä ja onnellista juhannusta! Nauttikaa kohtuullisesti juomia ja ruokia sekä nauttikaa keskikesän juhlasta läheistenne ja ystävienne kanssa – miten ikinä sitten vietättekään sitä! 

Näin aion tehdä myös itse: syödä, juoda, saunoa, uida, jutustella juhannustulen äärellä ja nauttia keskikesän taiasta!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvää, oivallusrikasta ja turvallista Juhannusta!
Leikkejä ja juhannusleikkejä

Tärkeämpiä asioita

Totta ja tarua Joulusta

Tänä aamuna joulukiireet on jo melkein ohitettu ja ihmiset käyvät puolilta päivin kuuntelemaan keskiajalta peräisin olevaa joulurauhan julistusta. Illemmalla juhlapöydässä taas luetaan jouluevankeliumia, jossa kerrotaan siitä, kuinka Jeesus-lapsi syntyi neitsellisesti raskaaksi tulleelle Marialle, joka oli mennyt yhdessä kihlattunsa Joosefin kanssa verolle pantavaksi Betlehemiin. 

Tämä kaikille läsimaalaisille tuttu tarina on varsin kaunis kertomus. Lisäksi siihen liittyy monilla sellaisia lapsuudenmuistoja, että niitä halutaan verestää siinäkin tapauksessa, ettei maailmankatsomus ole teistinen. Tämä jos joku osoittaa, että perinteet ovat ihmisille äärimmäisen tärkeitä. 

* * *

Kuten varmaan useimmat teistä – arvoisat lukijani tietävät – monet joulun perinteistä ovat paljon vanhempia kuin kristinusko. Yksi sen lähteistä on roomalaisten Saturnalia-juhla, jota vietettiin viikon mittaisena talvipäivän seisauksen aikoihin.

Saturnaliasta esimerkiksi Wikipediassa annettu kuvaus kuulostaa kovin tutulta, vaikka toki erojakin on havaittavissa muutenkin kuin juhlan kristillisyyden suhteen. Juhlan aikana ihmiset minittäin antoivat toisilleen lahjoja ja tarjolla oli paljon juhlaruokaa, leikkejä ja hauskanpitoa. Mielenkiintoista on myös se, että Saturnalian keskuspaikkana pidetyssä roomalaistemppelissä oli Saturnuksen kulttipatsas, jonka jalat vapautettiin siteistään. 

Toisaalta Saturnaliaa johti sitä varten valittu karnevaalikuningas ja orjat saivat vapaiden ihmisten vapaudet. Se tarkoitti, että he saivat lyödä vetoa, humaltua julkisesti ja heittää hillityn käytöksen viitan yltään ja jopa käyttäytyä julkeasti. Myös kaduilla juhlittiin riehakkaasti. 

Jälkimmäiset roomalaisten tavat eivät kuulu minun ikäluokkani jouluihin, mutta olen ollut huomaavinani, että ainakin juhlimisen osalta Suomi on vähitellen muuttumassa. Enää kaikki eivät vietä joulua kotonaan, vaan ihmiset lähtevät riehakkaille lomamatkoille etelään tai pohjoiseen. Ja ehkäpä yöelämäkin on aiempaa virkeämpää myös niissä kaupungeissa, joissa ihmisten kodit sijaitsevat.

* * *

Muinaisilla roomalaisilla ei ollut joulukuusta eikä joulupukkia. Ensin mainitun alkuperästä ei ole varmaa tietoa. 

Virolaisten mukaan ensimmäinen julkinen joulukuusi oli pystytetty Tallinnaan jo vuonna 1441, mutta latvialaisten arkistolähteiden mukaan joulukuusen olisi tuonut Riikaan Mustapäiden veljeskunta vuonna 1510. Lisäksi tunnetaan kertomus, jonka mukaan joulukuusi olisi peräisin 1500-luvun Saksasta, nykyisen Strasbourgin alueelta. 

Varmaa on kuitenkin, ettei joulukuusiperinne ole peräisin Suomesta tai edes pohjoismaista, koska täällä kuusia alkoi ilmaantua ihmisten koteihin – ensin aatelisille – vasta 1800-luvulla. Tavallisen kansan parissa joulukuusesta tuli yleinen vasta noin sata vuotta sitten.

* * *

Joulupukki toki asuu Suomen korvatunturilla yhdessä muorinsa ja tonttujensa kanssa. Näin siitä huolimatta, että jotkut häneen uskonsa menettäneet luulevat joulupukin syntyneen jonkinlaisena 300-luvulla eläneen Myran piispan Pyhän Nikolauksen perinteenjatkajaksi. 

Vieläkin hassumpaa on se, että amerikkalaiset kuvittelevat joulupukin asuvan pohjoisnavalla ja matkustelevan lentävillä poroilla. Ihan kuin he eivät tietäisi, ettei pohjoisnavalla edes elä poroja. Ja vaikka eläisikin, ne eivät tietenkään osaa lentää. 

Sen sijaan Suomessa on aina elänyt myös joulupukin sukulaisia, nuuttipukkeja ja kekripukkeja. Niiden tiedetään kulkeneen talosta taloon juoden ensinnäkin tarjottuja alkoholijuomia ja toiseksi jaellen kilteille lapsille lahjoja ja kolmantena mahdollisuutena tuhmille risuja. 

Onneksi joulupukki on viime vuosina vähentänyt ensimmäiseksi ja kolmanneksi mainitsemiani harrastuksiaan, ja keskittynyt pikemminkin lasten kirkkailla äänillään esittämien joululaulujen kuuntelemiseen ja lahjojen jakamiseen.

Näillä enemmän tai vähemmän vakavasti otettavilla sanoillani toivotan teille – arvoisat lukijani – oikein hyvää ja onnellista joulua!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erilainen joulu

Pyhän maan joululahja
Oikein hyvää ja salaista joulua!

Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen

Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Hamasin tekemästä poikkeuksellisen verisestä terrori-iskusta. Siksi aihe oli odotetusti esillä myös Ylen eilisillan TV-uutisissa.  

Valitettavasti asian käsittely oli ala-arvoista. Ensin toki kerrottiin parilla virkkeellä kahden vuoden takaisista tapahtumista, mutta sen jälkeen piehtaroitiin pitkään terrori-iskua seuranneen sodan aiheuttamista kärsimyksistä gazalaisten elämään sekä spekuloitiin pääministeri Netanyahun mahdollisten sotarikosten ja korruptioepäilyiden yhteydellä sodan jatkumiseen.

Tämän jälkeen kerrottiin kaksi vuotta sitten terrori-iskun tehneen Hamasin vaatimuksista rauhanneuvotteluissa ja kuvattiin Greta Thunbergin tovereiden kotiinpaluuta sekä Israelin puolesta Suomessa pidettyjä mielenosoituksia. Lopuksi kuvattiin vielä Israelissa Gazan sodan päättämistä vaativia mielenosoituksia ja päästettiin ääneen myös israelilainen aseistakieltäytyjä. 

Huomattavaa on myös se, ettei uutisessa mainittu lainkaan sitä, kuinka Hamasin kahden vuoden takaista iskua juhlittiin estottomasti pitkin maailmaa. Materiaalista ei ainakaan olisi ollut puute, kuten esimerkiksi tämä, tämä ja tämä sosiaalisen median viesti osoittavat. Televisiossa ei nähty myöskään mainintaa siitä, että jopa Suomessa esiintyi epäasiallista käytöstä, kuten arvoisa lukijani voi itse todeta painamalla tästä ja vaikka Ylen toimituksessa oli asiasta tieto.

Ylen toimituksella on toki vapaus tehdä sellaista journalismia kuin se haluaa. Toisaalta suomalaisilla poliitikoilla on yhtä lailla oikeus päättää, kuinka suurella summalla he haluavat sitä rahoittaa – ja viime kädessä meillä äänestäjillä on oikeus vaatia asiallista – poliittisesti neutraalia – uutisiointia Suomen ja maailman tapahtumista. 

Niinpä esitän tässä maamme hallitukselle ja eduskunnalle kiitoksen siitä, että ne ovat jäädyttäneet Yleisradion budjetin vuosille 2025-2027. Ja toivon, ettei sille allokoitua rahoitusta nostettaisi ennen kuin yhtiön työntekijät ymmärtävät, että koko kansan rahoittaman mediayhtiön tulee olla poliittisesti neutraali. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristinen hyökkäys moskeijaan sekä harhaanjohtava Ylen uutinen

Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Terrorismin uhri olikin syyllinen

Linna vai Pride - kas siinäpä historiallinen kysymys kaupunginjohtajalle!

Suomen uutiset kertoi, ettei Savonlinnan kaupunginjohtaja näyttäytynyt kaupunkinsa merkittävimän rakennuksen - eli Olavinlinnan - 550-vuotisjuhliin. Päätös ei liene johtunut kyläpäällikön ujoudesta, sillä hän osallistui kyllä kaupungin pride-juhlaan ja piti siellä oikein puheenkin. 

Ottamatta kantaa savolaisten prioriteetteihin, ajattelin linnan 550-vuotisjuhlan kunniaksi kerrata muutamalla sanalla sen historiaa. Sehän on ollut jo alusta alkaen erikoinen, sillä linnaa alettiin rakentaa vuonna 1475 Kalmarin Unioniin kuuluneen Ruotsin itärajan turvaksi - mutta venäläisten mukaan heidän puolelleen rajaa. 

Tästä huolimatta linna valmistui tanskalaissyntyinen ritarin ja Viipurin käskynhaltijan Erik Akselinpoika Tottin johdolla. Nimensä se sai – mielestäni hiukan omituisesti – Norjan muinaisen kuninkaan Pyhän Olavin mukaan. 

Uusi sotalinna ei saanut olla kauaa rauhassa, sillä jo vuonna 1495 puhjenneen vanhana vihana tunnetun sodan jälkeen venäläisjoukot tekivät sitä vastaan kolme epäonnistunutta hyökkäystä. Tämän jälkeen linnassa taisteltiin useita kertoja 1500- ja 1600-luvuilla, mutta vuonna 1617 solmitun Stolbovan rauhan yhteydessä Ruotsin raja siirtyi itään päin ja linna alkoi menettää sotilaallista merkitystään. 

Suuren pohjan sodan aikana Olavinlinna ja sen väki joutuivat jälleen tositoimiin, mutta kärsivät tappion kesällä 1714. Tästä huolimatta linna palautettiin takaisin ruotsalaisille – tappiollisesta sodasta johtuneen isovihan päättäneessä – Uudenkaupungin rauhassa. 

Ruotsalaiset kuitenkin menettivät linnan pian uudelleen hyökättyään 1740-luvun alkuvuosina Venäjää vastaan hattujen sodassa, josta kovaa hintaa kantoivat etenkin sotajoukkojen liikkeistä ja venäläisten terrorista rankasti kärsimään joutuneet kaakkoissuomalaiset – toki myös ruotsalaiset sotapäälliköt, Lewenhaupt ja von Buddenbrock, saivat Tukholmassa kaulaansa hirttosilmukan. Samalla Olavinlinna siirtyi venäläisten omistukseen ja heidän varuskunnakseen, kunnes se menetti senkin merkityksen vuonna 1847 ja rakennusta hyödynnettiin enää jonkin aikaa vankilana. 

Nykyisin Olavinlinna on saavuttanut uuden kukoistuksen. Onhan se yksi suomalaisen kulttuurin kansainvälisesti tunnetuimmista näyttämöistä, kiitos Savonlinnan oopperajuhlien. Nähtävästi se – tai sen historia – ei kuitenkaan ole riittävän merkittävä asia, jotta paikallisella kyläpäälliköllä olisi kiinnostusta osallistua sen 550-vuotisjuhliin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiton tavoittelu pelasti maan
Suomen historian kurjin aika
Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota

Kehitysavusta on säästetty viikon nettopalkka, Putinin pelko ja Migrin päätös

Näin toisen maailmansodan eurooppalaisen osuuden päättymisen juhlapäivänä on hyvä muistaa kuinka paljon sodassa hävinnyt tai kuten usein sanotaan - ihan aiheellisesti - torjuntavoiton saanut köyhä Suomi on avustanut maailman alikehittyneitä valtioita maksettuaan ensin valtavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle sen Mainilan laukauksilla aloittamien sotatoimien seurauksista. 

Nyt tälle veronmaksajan rahan kylväminen on kuitenkin järkevöitynyt varsin paljon. Asiaa kuvaa asiasta vastaavan ministerin Ville Tavion (ps) sosiaalisessa mediassa julkaisema kuvaaja.

Kuvaajan sisältämän informaation mukaan suomalaiset veronmaksajat ovat säästänet kotimaiseen käyttöön hallituksen päätösten seurauksena vuonna 2024 yhteensä 118 miljoonaa euroa sekä tulevat säästämään samaan tarkoitukseen tänä vuonna 252 miljoonaa euroa lisää. Ja sikäli mikäli hallitus pysyy pystyssä käytetään vuonna peräti 2026 kehitysmaalaisten sijaan 361 miljoonaa euroa. 

Tämä tarkoittaa, että suomalaisten hyväksi käytetään koko kolmen vuoden aikana yhteensä 732 miljoonaa euroa enemmän kuin olisi tehty jatkamalla entistä menoa. Se tarkoittaa jokaiselle nelihenkisille suomalaisperheelle keskimäärin hiukan yli 500 euron pottia tavalla tai toisella hyödynnettäväksi.

Ehkäpä tämä esimerkki kertoo myös siitä, kuinka suurilla summilla meistä jokainen on lopulta tukenut kehitysmaalaisia vuodesta toiseen ennen nykyisen hallituksen kautta. Ja kuten huomaatte - ei kyse ole ollut mistään nappikaupasta, vaan hyvinkin tavallisen suomalaisen kokonaisen viikon nettopalkasta.

Siksi on kysyttävä kaikilta niiltä, jotka aikovat tulevissa vaaleissa tukea punamullan yritystä nousta valtaan, että onko tämä tosiaan se, mitä he haluavat? 

Ja ei, en odota, että mikään niin sanottu valtamedia uutisoisi tässä esittämääni näkökulmaa nyt tai myöhemminkään. Sen sijaan uskon, että niissä päivitellään jatkossakin nolla-pilkku-jostain prosenttiosuudesta, joka pitäisi nostaa nolla-pilkku-seiskaan, koska kansainväliset sopimukset ja meillä on siihen varaa, koska nolla-pilkku-mikätahansa kuulostaa tosi vähältä. 

* * *

Venäjän diktaattori Vladimir Putin kavereineen ja alamaisineen juhlii tänään toisen maailmansodan päättymistä niin sanotun voiton päivän merkeissä. Tosin ajankohta ei ole täysin oikea, sillä yleisesti toisen maailmansodan katsotaan päättyneen Japanin antautumiseen – ensin keisarin ilmoitukseen 15. elokuuta 1945 ja lopullisesti viralliseen asiakirjan allekirjoittamiseen syyskuun 2. päivänä. Toki eurooppalainen sota päättyi jo 80 vuotta sitten toukokuussa 1945.

Samalla on hyvä muistaa, ettei Neuvostoliitto suinkaan lopettanut sotimista Euroopan sodan päätyttyä. Sen sijaan se liittyi mukaan sotaan Japania vastaan 8. elokuuta 1945, kuten liittoutuneiden kesken oli sovittu jo Jaltan konferenssissa. Tämä tapahtui, kun Japanin tappio alkoi olla jo lähes varma, mutta virallista antautumista ei vielä ollut. Neuvostoliiton hyökkäys Mantšuriaan, Sahalinin eteläosiin ja Kuriileille jatkui aina elokuun lopulle ja osin syyskuun alkuun asti.

Näiden tapahtumien seurauksena Korean niemimaa päätyi jaettavaksi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeisiin – ja on edelleen jakautunut kahteen valtioon. Lisäksi Japani ja Neuvostoliitto, sittemmin Venäjä, eivät ole vieläkään solmineet virallista rauhansopimusta neljästä Kuriilien saaresta käytävän kiistan vuoksi.

Nämä tosiseikat tuskin kuitenkaan häiritsevät Putinin juhlamieltä. Sen sijaan häntä saattaa harmittaa kuin oravaa, jonka käpy on jäässä, koska koko voitonpäivän ajan takaraivossa painaa pelko siitä, että ukrainalainen lennokki saattaa iskeä keskelle Punaista toria. Näin siitäkin huolimatta, ettei Ukrainalla luultavasti ole kykyä aiheuttaa suurta tuhoa tällaisessa iskussa.

* * *

Lopuksi haluan vielä kommentoida suomalaiseta maahanmuuttopolitiikkaa. Tuoreen uutisen mukaan maahanmuutovirasto Migri on nimittäin käännyttänyt Turkkiin perheen, jonka isä saattaa saada vankeustuomion. 

Perhe oli ollut Suomessa viisi vuotta hakien turvapaikkaa yhteensä kolme kertaa - saaden yhtä usein hylkäyksen. Viimeisellä kerralla se oli vedonnut uskonnollisiin syihin, koska perhe oli kääntynyt kristinuskoon.  

Perheenisän syyte ei kuitenkaan johtunut siitä, vaan se oli seurausta sosiaalisen median päivityksestä, jossa hän oli kutsunut Turkin diktaattoria varkaaksi - mikä on Turkin lain mukaan rikos. Lentokentältä perhe pääsi - isää myöden - lähtemään ilman, että ketään olisi pidätetty. 

Omalta osaltani ilmaisen tässä Migrille tyytyväisyyteni siitä, ettei puheena ollut perhe saanut jäädä Suomeen. Olisihan sen seurauksena syntynyt ennakkotapaus, jonka perusteella kuka tahansa turvapaikanhakija voisi saada luvan jäädä Suomeen vain sillä, että rikkoo sosiaalisessa mediassa kotimaansa lakia. 

Eikä liene epäilystäkään siitä, etteivätkö aina auliit turvapaikanhakijoiden avustajat olisi osanneet antaa tätä neuvoa kaikille Suomeen jatkossa tuleville turvapaikanhakijoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Suomen ja Amerikan lihansyöjät

Suomessa on jokin aika sitten annettu uuden ravintosuositukset. Niiden mukaan ruokamme tulisi sisältää runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, täysjyväviljavalmisteita, kalaa ja tyydyttymättömiä rasvoja sekä kohtuullisesti rasvattomia ja vähärasvaisia maitovalmisteita, pähkinöitä, siemeniä sekä palkokasveja. 

Lihavalmisteita, sokerilla makeutettuja juomia, runsassokerisia ja -suolaisia ruokia ja vähäkuituisia viljavalmisteita taas pitäisi syödä mahdollisimman vähän. Niinpä minunkin pitäisi jatkossa viedä puolisoni juhlapäivinä syömään ravintolaan soijaa, pähkinöitä ja siemeniä tai korkeintaan kalaruokaa tähän asti tapana olleen puolikypsän naudan sisäfilepihvin sijaan. 

Mahtaisikohan hän kiittää?

* * *

Tämä juolahti mieleeni lukiessani tuoretta tutkimusta varhaisista Amerikan mantereen ihmisistä, joiden kulttuuria kutsutaan Clovis-nimellä. He olivat intiaaneja, jotka elivät Pohjois-Amerikassa noin 13 500–12 800 vuotta sitten. 

Tuoreessa James Chattersin ja kumppaneiden julkaisemassa tutkimuksessa oli tutkittu tässä kulttuurissa syntynyttä puolitoistavuotiaan lapsen fossiilia, josta otetuista näytteistä voitiin päätellä isotooppianalyysin perusteella tämän äidin ruokavalion proteiininlähde. 

Tutkimus osoitti, että äidin ruokavalion tärkein komponentti oli mammutti, jota seurasivat hirvi ja biisoni. Sen sijaan pikkunisäkkäiden osuus oli merkityksetön. 

Näin ollen Clovis-kulttuurissa eläneiden ihmisten ruokavalio muistutti eniten mammutteihin erikoistuneen Homotherium-sukuun kuuluneen sapelihammaskissan ruokavaliota ja poikkesi oleellisesti esimerkiksi susien tai karhujen ruokailutavoista. Toisin sanoen he olivat suurriistaan erikoistunutta kansaa, joka käytti hienostunutta kivikautista teknologiaa ja liikkui laajalti hyödyntääkseen korkeimman tuoton antavaa saalista. 

Tämän seurauksena kulttuuri levisi Amerikan mantereella nopeasti  Alaskasta ainakin Venezuelaan saakka. Ja katosi aikanaan samoihin aikoihin kun mantereella koettiin voimakkaita ilmastonvaihteluita ja myös suurriista katosi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historiallista tuontitavaraa
Solulihamarkkinat
Mammutin elämä

Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia

Suomen 106. itsenäisyyspäivä lähestyy ja sen myötä erilaiset juhla- ja muut tapahtuvat. Suurimman kiinnostuksen kohteena tullee luonnollisesti olemaan luonnollisesti olemaan viimeinen presidentti Sauli Niinistön vastaanotto daamien avonaisine juhlapukuineen ja herkullisine ruokalistoineen. Sen tekee kansainvälisestikin äärimmäisen erikoiseksi se, että tapahtuma televisioidaan koko kansalle - tai pikemminkin, että puoli kansaa katselee sitä innoissaan. 

Lisäksi järjestetään muita tapahtumia kuten puolustusvoimien valtakunnallinen paraati Oulussa. Siellä esitellään suomalaista väkivoimaa, jotta mahdolliset vihollisemme ulkomailla ymmärtäisivät, että tämä kansa on valmis puolustamaan itsenäisyyttään. Toivottavasti asia menee perille. 

Muista tapahtumista Ilta-Sanomien eilinen juttu mainitsi Helsingissä järjestettävät äärioikeistolaiseksi leimatun Suomi Herää -mielenosoituksen, kansallismieliseksi perinteeksi muodostuneen 612-soihtukulkueen, ylioppilaiden perinteisen soihtukulkueen sekä Rauhan puolesta -nimisen ryhmän tapahtuman. Sekä Helsinki ilman natseja -porukan järjestämän tapahtuman, jonka aika ja sijainti näyttäisivät valitun siten, että he pääsisivät häiritsemään 612-soihtukulkuetta. 

Suomalainen poliisi on onneksi hereillä ja ilmoittanut, etteivät nämä äärioikeistolaisten ja natsien vastustelijoina itseään pitävät äärivasemmistolaiset rettelöitsijät voi pitää mielenosoitustaan tahtomassaan paikassa ja aikataulussa. Tämä ei tietenkään ole miellyttänyt tätä tappelunhauista "rauhanporukkaa", joka on kieltäytynyt neuvottelemasta asiasta järjestysvallan kanssa. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka poliisi onnistuu turvaamaan lailliset mielenosoitukset häirinnältä. Toivottavasti se kuitenkin onnistuu ja jokainen suomalainen pääsee tahtoessaan osallistumaan turvallisesti haluamaansa itsenäisyyspäivän tapahtumaan. 

Kovin lupaava ei kuitenkaan ole natsinvastustajien ilmoitus nettisivullaan, jonka mukaan he eivät aio antaa periksi - mitä ikinä he sitten tarkoittaakin sillä. Tyhjänpäiväistä uhoa vai juhlamielistä putkareissua? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Miksi täysmulkuille annetaan TV-aikaa?
Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Oikein hyvää ja salaista joulua!

Tänään on jouluaatto. Siis se päivä, jolloin suurin osa länsimaisista lapsista odottaa Joulupukkia - ja monet heistä mieltävät hänet vieläpä Suomesta tulleeksi.

Joulupukkia toki odottelen myös minä, vaikka en enää lapsi olekaan. Vaikka sanotaanhan toisinaan, että ihminen muuttuu uudelleen lapseksi, kun on elänyt riittävän pitkään. Miksi en siis minäkin?

Tänä vuonna odotan pukkia aivan erityisestä syystä, sillä minulla on seurattavana sekä pieniä että vähän suurempia lapsia. Ja siksi on mielenkiintoista nähdä, kuinka he suhtautuvat punanuttuiseen. Ja nähdä jälleen kerran se ihme, etteivät isommat paljasta pienemmilleen karua totuutta Korvatunturilta tulleesta.  

Minusta on nimittäin vaikea ymmärtää, kuinka isoveli tai -sisko on lähes poikkeuksetta heti Joulupukin salaisuudesta perille päästyään juonessa mukana ja valmis vaikenemaan asiasta nuoremmilleen. Näin siitä huolimatta, että varmasti mieltä polttelisi päästä valaisemaan asiaa. 

Taitaa kuitenkin olla niin, että vielä enemmän heitä kiinnostaa päästä mukaan siihen joukkoon, joka jymäyttää mukavalla tavalla perheen pienimpiä. 

Näillä sanoilla toivotan teille - arvoisat lukijani - oikein hyvää ja salaista joulun aikaa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nauttikaa joulusta!
Joulumuisto
Joulusatu

Myllypuron kielilukion tapahtumat haastavat vallitsevan doktriinin

Virallisen doktriinin mukaan humanitaariset maahanmuuttajat muuttuvat länsimaisen käytöskoodin omaaviksi ihmisiksi kunhan vain onnistumme kotouttamaan heidät. Eli opettamaan kielitaidon ja ohjaamaan heidät menestyksen polulle suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin siksi, että pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia. 

Tämä näkemys joutui mielenkiintoiseen valoon Helsingin Myllypurossa sijaitsevan kielilukion tapahtumien seurauksena. Siellä syttyi nimittäin joukkotappelu, jonka lopettaminen vaati poliisin läsnäolon - ja joka jatkui vielä poliisin poistuttua.

Kyseessä on siis erikoislukio, eli sitä käyvät opiskelijat ovat ehdottomasti menestyksen polulla suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta kyseessä on myös koulu, jota sen johtokunnan puheenjohtaja kuvasi seuraavasti: "kansallisuuksia on kymmeniä".

Koulun tapahtumista kertovien valtamedioiden uutiset eivät ole maininneet mitään rähinöitsijöiden etnisestä taustasta. Ainoastaan sen, että tappelu sai alkunsa siitä, ettei abien 100 aamun juhlaan päästetty mukaan nuorempia lukiolaisia. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa olevien väitteiden mukaan väkivaltaisesti käyttäytyneet henkilöt olisivat olleet varsin tummahipiäisiä ja uhrit kantasuomalaisia. 

Jos ja kun nuo väitteet pitävät paikkansa, kyse on mitä suurimmassa määrin maahanmuuttopolitiikasta ja sitä tämän kirjoituksen alkuun muotoilemastani suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ohjaavasta doktriinista sekä sen käyttökelpoisuudesta ihmisoikeuspolitiikan perustana. 

Tieteelliselle kielelle muotoiltuna mainittu doktriini on tieteellinen hypoteesi, jonka Helsingin kielilukion tapahtumat näyttäisivät falsifioivan. Eli osoittavan sen vääräksi ja siten kelvottomaksi ohjaamaan suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?
Kouluvalintojen syistä
Rasistista huutelua Helsingin Maunulassa?

HS, sateenkaari, vähemmistöt ja tasa-arvo

Helsingin Sanomat otti tänään kantaa seksuaalisten vähemmistöjen puolesta "käärimällä" itsensä sateenkaarilippuun. Tasa-arvon lisäksi lehti perusteli tempaustaan sillä, että "sivistyneessä maassa myös vähemmistöjen asemasta pidetään huolta".

HS kertoi myös, että vähän toisenlaisen vähemmistön juhlaan on saapunut jo 46 000 vierasta ja viikonloppuun mennessä sinne odotetaan kaikkiaan 75 000 vierasta. Kyseessä on jo pitkään etenkin Pohjois-Suomessa vaikuttanut uskonnollinen vähemmistö. Ja myös seksuaalinen siinä mielessä, että siinä missä Pride-porukka suuntaa seksuaalisuutensa siten, ettei coituksesta synny lapsia, tämä vanhoillislestadiolaisten joukko tekee päinvastoin.

Odotan jännityksellä kuinka vähemmistöjen asemasta huolta tänään varsin näyttävästi pitävä yksityisen mediamme suurin ja kaunein kunnioittaa tätä toista vähemmistöä, sillä kyllä kai tasa-arvoon kuuluu molempien ääripäiden kohtelu samalla tavalla? Vai mitä, päätoimittaja Kaius Niemi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua
Kun tiukille menee, niin uroskin poikii
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa

Kuplasta kurkistajia

Kolumnisti Esa Mäkinen oli havainnut, että seuraamalla ainoastaan omaa punavihreää kuplaansa, hänellä olisi täysin väärä kuva yhdestä aikamme tunnetuimmasta poliitikosta, Kanadan Justin Trudeausta. Mäkiselle on annettava tunnustus siitä, että hän havaitsi tosiasiat ja tunnusti kuplansa olemassaolon.

Jos tunnustus oli rehellinen, kuten uskon, ennustan Mäkiselle mielenkiintoisia aikoja oman maailmankuvansa kanssa. Hän saattaa huomata yhä uusia vinoumia omassa kuplassaan ja - mikäli on rehellinen itselleen -  joutuu lähiaikoina monipuolistamaan monin tavoin näkemystään maailman menosta.

Toivotan onnea Esa Mäkiselle hänen ajatusretkilleen. Ja annan yhden neuvon: tosiasioiden ja oman maailmankuvan joutuessa ristiriitaan on syytä ymmärtää, että juuri siinä on ajattelussa korjaamisen paikka ja aiemmin huomaamaton ovi auki - suorastaan sepposen selällään - kohti parempaa ihmisyyttä.

* * *

Olen itse viime aikoina mietiskellyt omaa kehitystäni ihmisenä ja tullut siihen tulokseen, että oman ajatteluni kehittymisen kannalta ratkaisevaa on ollut maailmankuvan rakentamispalikoiden monipuolisuus.

Lapsuuteni ja nuoruuteni sujuivat vankasti kokoomuslaisessa kodissa, mutta lähisuvussa oli myöskin silloisen kiivaan poliittisen ilmapiirin toista äärilaitaa - muistan käyneeni hiukan yli kymmenvuotiaasta asti tiukkoja poliittisia väitteitä stalinistisen sukulaiseni kanssa.

Niistä on jäänyt mieleen muutamia seikkoja. Vasemmistolainen sukulaiseni kertoi itkeneensä kuultuaan Stalinin kuolleen ja lohdutelleensa tällä asialla äitiään isoäidin kuoltua: "älä itke, kuolihan Stalinkin".

Juri Gagarinin lento oli hänelle osoitus sosialistisen järjestelmän ylivoimasta kapitalistiseen nähden; olihan sosialismi rakentanut tsaarinaikaisesta takapajulasta vakavan kilpailijan läntisille suurvalloille. Ja tietenkin hänelle oli samantekevää voittiko jääkiekon maailmanmestaruuden Neuvostoliitto vai Tshekkoslovakia; sosialistisia maitahan ne olivat kumpikin.

Näin jälkikäteen ajatellen sukulaiseni eli omassa stalinistisessa kuplassaan, luki Tiedonantajaa ja ehkä joskus Kansan Uutisia. Siten hänen maailmankuvaansa eivät sopineet sen enempää sosialististen maiden ristiriidat (Prahan kevätkin oli vain porvareiden valheellisen agitaation tulosta) kuin Neuvostoliitossa elävien ihmisten omassa porvarillisessa kodissani itsestään selvät talous- ja ihmisoikeusongelmat.

Kiitos jälkimmäisestä kuului sieltä täältä tihkuneille Reporadion sanomaa puhkoville tiedonpalasille ja neuvostoloikkareiden hyvin tunnetulle olemassaololle. Eikä Berliinin muurin rakentamisestakaan ollut niin kauaa, etteivät sen rakentamiseen johtaneet tapahtumat olisi olleet tiedossani.

Sukulaiseni kuplassa oli kuitenkin kotitekoisia piirteitä. Selkeimmin ne ilmenivät hänen asenteessaan chileläisiä pakolaisia kohtaan. Nämähän olivat taustaltaan Pinochetin vallankaappausta paenneita vasemmistolaisia ihmisiä, joita ei sukulaiseni mukaan olisi pitänyt ottaa maahamme, koska täällä oli hänen mukaansa köyhiä omastakin takaa. Kansainvälisen solidaarisuuden sanoma ei selvästikään ollut mennyt perille; vai oliko hänkin tullut kurkistaneeksi kuplastaan ulos?

* * *

Opiskeluaikana oma kokoomuslaisuuteni tuli haastetuksi nousussa olleiden vihreiden aatteiden taholta. Mukana oli ripaus myös silloin voimissaan ollutta rauhanaatetta.

Nämä eivät kaataneet epäuskoani suunnitelmatalouteen, mutta toivat monia rakennuspalikoita maailmankuvaani. Nämä aatteet puolestaan haastoi 1980-luku, jolloin luulin Suomen metsien olevan kuolemassa.

Pentti Linkola oli silloin pienen hetken oman ajatusmaailmani guru, kunnes paljastui, etteivät metsät kuolleetkaan. Olen käsitellyt tätä aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani todeten, että " olen tullut monessa suhteessa varovaiseksi suhteessa erilaisiin katastrofiennusteisiin".

Maailmankuvani ei ole vieläkään kuplamaisen särötön, vaan olen joutunut nöyrtymään sen tosiasian kanssa, että on olemassa paljon kysymyksiä, joihin ei ole yhtä ainutta oikeaa vastausta. Ei edes faktojen kautta ajateltuna. Siitä huolimatta tosiasioiden etsiminen ja tunnustaminen - joista lienen oppinut eniten työssäni tutkijana - on kaiken viisauden alku.

* * *

Palatakseni omasta itsestäni päivän uutisiin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne valaisi poliittista realismia julistamalla, että "olen linjannut, että Sdp pitää jatkossa aina sen, mitä lupaa. Jos lupaamme tehdä varhaiskasvatuksen maksuttomaksi, niin sen myös teemme. Ainakin jollain aikavälillä."

Lausunto avasi mielenkiintoisella tavalla Rinteen ja luullakseni monen muunkin aktiivipoliitikon epärehellisyyttä. Rinnehän tunnusti melko suoraan, ettei SDP ole aiemmin pitänyt kiinni siitä, mitä se on luvannut. Eikä hän oikeastaan luvannut suurempaa rehellisyyttä nytkään, sillä onhan "ainakin jollain aikavälillä" melkoinen disclaimer.

Demaripomo tarkensi vielä myöhemmin lausuntoaan, että "se tarkoittaa myös sitä, että teemme arvojemme mukaista politiikkaa. Yksi Sdp:n ongelma on ollut se, että on tehty päätöksiä – jotka ovat olleet siinä ajassa varmasti ihan perusteltuja – mutta eivät ihmisten mielestä vastaa sosiaali­demokraattisia arvoja".

Lausunto toi hakematta mieleen sen tyytymättömyyden, jota monet maahanmuuttokriittiset ihmiset ovat tunteneet Perussuomalaisten hallituspoliittisia aikaansaannoksia kohtaan (täällä esimerkkinä Heikki Porkan näkemys). Puolue oli vuoden 2015 syksyllä hallituksessa, mutta siitä huolimatta maahan tulvi joukoittain turvapaikanhakijoita.

Tosiasia kuitenkin on, ettei yksikään puolue Suomessa (ei myöskään SDP eikä Perussuomalaiset) pysty sanelemaan maamme valtakunnanpolitiikkaa. Siitä on seurannut poliittista jähmeyttä ja vatulointia, mutta samalla maamme on myös välttynyt pahoilta ylilyönneiltä.

Vuoden 2015 tapahtumatkin näyttäisivät tulevan kohtuullisesti ratkaistuiksi, vaikka iso osa ansiosta kuului pakolaisvirtoja omalla tahollaan tukkineille muille maille. Niistä huolimatta minua suorastaan hirvittää ajatella mitä olisi tapahtunut, jos Sipilän hallituksessa olisi vuonna 2015 istunut perussuomalaisten tilalla demareita, vihreitä tai vasemmistoliittolaisia.

* * *

Kaikkiaan Rinteen tarkentava lausunto on tulkittava joko valheeksi tai ilmoitukseksi jäädä pois seuraavasta hallituksesta. Jälkimmäinen tuskin tulee tapahtumaan, joten Rinteen lupaus demariarvojen mukaisesta politiikasta on tulkittava pelkäksi sanahelinäksi.

Sanahelinän helisyttelijänä Rinne ei toki ole ainoa. Mutta on toisenlaisiakin puolueita: selkein esimerkki periaatteiden mukaan toimimisesta on Perussuomalaisten ratkaisu vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen, kun puolue jättäytyi pois hallituksesta vedoten vaalilupauksiinsa, joiden rikkominen oli tulevan pääministeri Kataisen (kok) ehdoton vaatimus. Tuloksena syntyi yksi Suomen historian huonoimmista hallituksista, jonka myötävaikutuksella maamme joutui syvään talousahdinkoon.

Tämä kaikki on hyvä muistaa kolmen viikon kuluttua, kun käymme valitsemaan ehdokkaitamme kuntavaaleissa. Vaalikoneista saamme toki tietoomme ehdokkaiden näkemyksiä, mutta politiikan realismi tekee niiden toteuttamisesta vaikeata.

Se on toki onnetonta, mutta vielä onnettomampaa olisi, mikäli kukaan ei tinkisi tavoitteistaan tai arvoistaan. Siitä huolimatta kannattaa valita henkilö, jonka näkemykset ovat lähellä omiamme ja jonka uskomme pystyvän edistämään niitä edes hiukkasen reaalimaailman vaatimusten aiheuttamassa ristipaineessa. Siten voimme parhaiten edistää hyvän suomalaisen yhteiskunnan säilymistä myös vanhuutemme ja jälkeläistemme turvana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa
Demarit syvällä monikulttuurisuuden suossa
Joustamaton, joustamattomampi, Katainen

Puhdistus ja väkivallan uhka

Itsenäisyyspäivänä poliisi otti mielenosoituksessa kiinni kaksi miestä. Heistä ensimmäinen oli mennyt paikalle häiritsemään tapahtumaa ja toinen oli tämän toiminnasta provosoitunut ruotsalainen mielenosoituksen osallistuja.

Miehet pantiin samaa tilaan ilman valvontaa: mielenosoittaja kädet sidottuna ja häirikkö nyrkit vapaana. Miesten jäätyä kahdestaan kävi jälkimmäinen sidotun kimppuun pahoinpidelläkseen hänet. Motiivina miehellä oli kosto tapaukseen, johon pahoinpideltävällä ei liene ollut minkäänlaista henkilökohtaista osuutta.

Tapauksen taustoista sen verran, että kyseessä oli mediatietojen mukaan uusnatsimielenosoitus ja pahoinpidelty pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen kuuluva ruotsalainen. Pidätykseen johtaneet tapahtumat provosoinut häirikkö oli puolestaan hyvin poliisin tiedossa ollut väkivaltainen suomalaisanarkisti.

On selvää, että poliisi epäonnistui tapauksen käsittelyssä täydellisesti. Ja siksi on erinomaista, että asia selvitetään kunnolla.

Tapaus osoitti myös, että äärimmäinen väkivalta on osa sekä uusnatsien että anarkistisen vasemmiston toimintaa. Tässä tapauksessa se ulottui jopa käsistään sidotun miehen pahoinpitelyyn, jonka poliisi toki keskeytti nopeasti ja käsillä olevan tiedon mukaan ennen kuin siitä pääsi syntymään puolustuskyvyttömälle uhrille pysyviä vammoja tai peräti kuolemaa.

* * *

Ääriliikkeiden väkivaltainen toiminta on taas tänään erittäin ajankohtaista. Rautatientorilla on turvapaikanhakijoiden mielenosoitus suomalaisen maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi sekä vastamielenosoitus, jonka osallistujat haluavat säilyttää politiikan nykyisellään tai jopa kiristää sitä.

Median mukaan suomalainen uusnatsijoukko on ilmoittanut lopettavansa maahanmuuttajien mielenosoituksen tänään. Millä keinoin se tapahtuisi ei ole tiedossani, mutta mikäli nämä "puhdistajat" saapuvat paikalle syntyy epäilemättä väkivallan uhka.

Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu, mikäli myös anarkistiseen äärivasemmistoon kuuluvia henkilöitä saapuu paikalle ja poliisi epäonnistuu näiden ryhmien eristämisessä. Yhteenotosta saattaa tämän kirjoituksen alussa kuvattujen tapahtumien valossa muodostua pahimmillaan jopa ruumiita. Poliisin on siis syytä olla varuillaan, vaikka anarkistien mahdollisista suunnitelmista ei olekaan ollut tietoja julkisuudessa.

* * *

Hyvää tässä kaikessa on se, että mediatietojen mukaan molempien laillisten mielenosoitusten osallistujat ovat ilmoittaneet, etteivät kaipaa uusnatsistista puhdistajaporukkaa paikalle. Toivottavasti he suhtautuvat samoin mahdollisiin anarkisteihin ja jättävät reagoimatta miltä tahansa taholta tuleviin provokaatioihin riippumatta siitä kumpaan osapuoleen ne kohdistuvat.

Koko edelle kuvaamani tapahtumaketju ja sen jatkoskenaario ovat sellaisia, että ne olisivat tuntuneet täysin absurdilta vielä vuosituhannen vaihteessa. Mutta tähän nyt kuitenkin on tultu maassa nähdyn politiikan seurauksena. Olisiko sen arkkitehteinä toimineilla poliitikoilla - entinen presidentti Tarja Halonen etunenässä - syytä katsoa peiliin?

Tämän viikonlopun osalta täytyy toivoa, että poliisi onnistuu pitämään väkivaltaiset joukkiot erillään mielenosoittajista paremmin kuin itsenäisyyspäivänä. Ja että suomalainen poliittinen päätöksentekojärjestelmä kykenee jatkossa viemään kansakunnan kehityksen sellaiseen suuntaan, etteivät tapahtumat muutu vieläkin absurdimmiksi.

Mallia epäsuotuisasta kehityksestä voi hakea vaikkapa Pohjanlahden takaa, missä väkivalta on riistäytynyt lähes avoimen sodan asteelle. Suotuisan kehityksen mallia voisi puolestaan hakea esimerkiksi Eila Kännön aikaisista maahanmuuttolinjauksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jesse Torniainen ja Otanmäen turvapaikanhakijat ovat saaneet tuomionsa
Miksi suomalainen media vaikenee?
Yleisradio nosti äärioikeiston parrasvaloihin, vai nostiko?

Kansainvälistyminen, pakkoruotsi ja kielivähemmistöjen oikeudet

Suomessa on tunnetusti pakkoruotsi. Eli jokaisen suomalaisen on opiskeltava koulussa toista kotimaista kieltä. Perusteluna sille on lähinnä se, että maamme ruotsinkielisen väestönosalla katsotaan olevan oikeus saada palvelua äidinkielellään.

Suomenkielisen väestönosan kannalta pakkoruotsi on melkoinen taakka. Se sitoo ison osan lasten ja nuorten opiskeluun käyttämästä ajasta, jolle saattaisi olla muutakin käyttöä.

Uhraus ei tietenkään ole turha, mikäli opiskeltua kielitaitoa tarvitsee myöhemmin. Valitettavasti tämä on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Itse hoidan työasiani ruotsalaisten kollegoiden kanssa englanniksi ja suomenruotsalaisten kanssa suomeksi -  tosin FST:lle olen antanut yhden kerran haastattelun ruotsiksi ja vapaa-ajalla naapurimaissa matkustellessani olen käyttänyt kieltä silloin tällöin. En koe, että olisin saanut riittävästi vastinetta pakkoruotsiin käyttämälleni ajalle.

Viime aikoina pakkoruotsi on noussut aika ajoin yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi. Hallitus valmistelee parhaillaan itäsuomalaisille kokeilua, jossa he voisivat korvata pakkoruotsin omia intressejään paremmin palvelevan venäjän opiskelulla. Asiasta on tulossa keväällä lisätietoa.

Sote-uudistuksen yhteydessä pakkoruotsi aiheutti puhetta Pohjanmaalla, missä pieni osa ruotsinkielisten palveluista ollaan siirtämässä Seinäjoelle. Rantaruotsalaiset ovat huudelleet kielioikeuksiensa perään, mihin Osmo Soininvaara (vihr) huomautti, että mihin sitä pakkoruotsia sitten tarvitaan, ellei se kelpaa palveluiden tuottamiseen?

Kolmas esille noussut, ja nähdäkseni pakkoruotsin kannalta kohtalokas, kysymys nousi esille tämän aamun lehdessä. Helsinki on nimittäin rekrytoinut kaksi lääkäriä, jotka eivät osaa Ruotsia. Taustalla lienee lääkärikuntamme nopea kansainvälistyminen, eli ulkomailla syntyneiden ja koulutuksensa saaneiden terveydenhuollon asiantuntijoiden määrän lisääntyminen maassamme.

On tietenkin järkevää, ettei Suomi vaikeuta aivo- ja osaajatuontia keinotekoisilla esteillä - siis sellaisilla kuin pakkoruotsi. Mikäli maamme pystyy houkuttelemaan osaavaa väkeä, on sen käyttö ammattiaan vastaavissa tehtävissä monin verroin järkevämpää kuin samojen ihmisten elättäminen sosiaaliturvalla tai teettämällä heillä hanttitöitä.

Suomen kansainvälistymisen jatkuessa maahamme saapuu erilaisiin - myös julkisiin - tehtäviin yhä enemmän väkeä, joilla ei ole ruotsinkielen taitoa. Hyvä että edes maan pääkielen eli suomen.

Tämä tulee vähitellen luomaan entistä suurempia paineita sekä julkisiin virkoihin vaaditun ruotsinkielen että myös koulujen pakkoruotsin poistamiseksi. Samalla joudutaan miettimään, miten turvata ruotsinkielisten omakieliset palvelut alueilla, joilla heidän määränsä on hyvin pieni.

Suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, voidaan ruotsinkieliset ohjata pakkoruotsinsa opetelleelle tai jopa äidinkieliselle lääkärille, mutta entä pikkukunnissa? Onko ne suljettava julkisissa palveluissa kansainvälistymisen ulkopuolelle? Siis juuri ne paikkakunnat, joille on jo muutenkin vaikea saada osaavaa väkeä julkisiin palveluihin.

Tässä tilanteessa olisi ymmärrettävä, että Suomen ruotsinkielisten oikeuksien suhteen vain yksi asia on varmaa: nykyinen kielipolitiikka on kovaa vauhtia tulossa tiensä päähän. Se tulee muuttumaan joko hallitusti tai hallitsemattomasti.

Jotta muutos ei kärjistyisi suureksi kielisodaksi, olisi myös maamme ruotsinkielisten tunnustettava tosiasiat ja oltava siltä pohjalta asian valmistelussa aktiivisia. Näin maahamme voitaisiin saada kaikkia tyydyttävä kieliratkaisu. Siis sellainen, joka takaisi tyydyttävästi niin suomen-, ruotsin- kuin muunkielistenkin oikeudet täällä Pohjantähden alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite ei lisää kansalaisten vaikutusvaltaa
Onko Suomi sulkeutumassa, Antti Blåfield?
Pakkoruotsi ja demokratia

Luottamuksen puute tuottaa rinkebyitä ja poliittisia murhia

Helsingin Sanomissa pohdittiin tänä aamuna sitä, voisivatko Rinkebyn mellakat toistua Suomessa. Jutusta löytyi monta mielenkiintoista yksityiskohtaa, jotka on syytä nostaa esille.

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran mukaan "kouluttamattoman ja kieltä osaamattoman työvoiman kysyntä laskee dramaattisesti, ja se on iso yhteiskunnallinen ongelma... jos väestö ei opi kieltä, kouluttaudu tai pääse työelämään, niin nuorisomellakat tulevat Suomessakin tutuiksi". Toki hän lisäsi poliittisesti korrektisti, että "se ei enää ole lähiöongelma tai maahanmuuttajista aiheutuva ongelma vaan paljon laajempi heikosti koulutettujen asia".

Edellisen jälkeen Vaattovaara jatkoi kuitenkin, että "Tukholman lähiöissä maahanmuuttajien osuus lähentelee paikoin sataa, ja ne ovat massiivisia lähiöitä kaukana kaupungin keskustasta. Meillä maahanmuuttajien osuus on maksimissaankin 30–40 prosenttia. On paremmat mahdollisuudet tehdä jotain."

Hetkinen. Somalit oli ensimmäinen suuri maahanmuuttajaryhmä, joka on meillä ja muualla assosioitu integroitumisongelmiin. Heistä ensimmäiset saapuivat maahamme vuonna 1990. Siis 27 vuotta sitten. Toisin sanoen 27 vuoden aikana joidenkin kaupunginosien maahanmuuttajataustaisten osuus on kasvanut käytännöstä nollasta 30-40 prosenttiin.

Ei siis tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, ettei mene kauaa kun meilläkin on kaupunginosia, joissa yli puolet asukkaista ei puhu äidinkielenään kotimaisia kieliä.

* * *

Helsingin Sanomien jutussa oli puhetta myös siitä, kuinka suomalaisessa rakennuspolitiikassa on vältelty ongelmalähiöiden synnyttämistä sekoittamalla vuokra-asumista ja omistusasumista keskenään. Tähän Vaattovaara kuitenkin huomautti, että "kun keskiluokka valitsee asuntoa, niin se tietää, minne se ei menisi."

Tämä pitää paikkansa. Olisi mahdotonta kuvitella, että ostaisin ison asunnon vaikkapa Turun Varissuolta. Saati, että haluaisin lastenlasteni elävän nuoruutensa siellä. Ja jos nykyisen asuinalueeni kehitysmaista peräisin olevan väestön osuus lähtisi nopeaan nousuun on aivan varmaa, että myisin kotini mahdollisimman nopeasti ja katsoisin uuden jostain muualta.

Käyttäytymismalliani kutsutaan white flightiksi eli valkoisten paoksi. Wikipedian mukaan ilmiötä esiintyy Suomessa jo nyt ainakin Espoon Suvelassa, Vantaan Länsimäessä ja Helsingin Kallahdessa.

Lienee siis varsin todennäköistä, että mainitut kaupunginosat muuttuvat nopeasti asukasrakenteeltaan Rinkebyn kaltaisiksi. Sitten ei - ainakaan jos uskomme Vaattovaaraa - ole enää aikaa "tehdä jotain", vaan ongelma on konkreettisesti kaduilla.

* * *

Edellä siteeraamassani jutussa kerrottiin ikävänä yksityiskohtana, että professori Vaattovaara on saanut julkisten esiintymistensä jälkeen sähköpostiinsa vihapuhetta - kaikesta päätellen henkisesti häiriintyneiltä rasisteilta. Se on tietenkin törkeää, eikä missään suhteessa hyväksyttävää.

Vihapuhetta lienee saanut myös Hollannin Vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wilders. Se taitaa kuitenkin olla pienimmästä päästä hänen ongelmiaan, sillä aamun lehti tiesi kertoa hänen turvallisuudestaan vastaavan salaisen palvelun agentin tulleen pidätetyksi.

Syynä oli jutun mukaan se, että agentti oli toimittanut tietoja rikollisjärjestöille. Tietojen tai niiden vastaanottajan luonteesta ei kuitenkaan kerrottu sen enempää. Wilders ja hänen puolueensa kuitenkin keskeyttivät vaalikampanjansa pidätyksen jälkeen.

Keskeyttäminen lienee järkevää, sillä Hollannissa on jo vanhastaan kokemusta maahanmuuttokritiikkiä esittäneiden ihmisten poliittisista murhista. Elokuvaohjaaja Theo van Goghin murhattiin sen jälkeen kun hän oli tehnyt elokuvan, joka nosti esille musliminaisten sorretun aseman. Murhaaja oli islamilainen maahanmuuttajamies.

Samanlaisen kohtalon koki hollantilainen seksuaalivähemmistöön kuulunut maahanmuuttokriittinen poliitikko Pim Fortuyn, joka päätti päivänsä kantahollantilaisen ympäristöaktivistin murhaamana. Wildersiä voi pitää Fortuynin perinnön jatkajana Hollannin nykypolitiikassa.

Nähtäväksi jää, miten nyt nähty pidätys vaikuttaa maaliskuun puolivälissä käytäviin Hollannin vaaleihin. Kampanjan keskeytyminen voi sinänsä verottaa Wildersin puolueen kannatusta, mutta toisaalta se tuottaa myös sellaista julkisuutta, jota ei voi rahalla saada. Ja joka saattaa hyvinkin tuottaa sympatiaääniä Vapauspuolueelle.

Joka tapauksessa tieto agentin pidättämisestä kertoo Hollannin yhteiskunnan poikkeavan oleellisesti suomalaisesta. Meillä ei ole minun muistini mukaan kertaakaan keskeytetty vaalikampanjointia turvallisuussyihin vedottuna. Ei yksittäisiä tapahtumia, eikä varsinkaan jonkin puolueen koko kampanjointia.

* * *

Hollannin-uutisten jälkeen oli mukava lukea Helsingin Sanomien juttu, joka käsitteli ihmisten halua auttaa tuntemattomia. Sen mukaan "helsinkiläisten halu auttaa tuntematonta ihmistä on Helsingin yliopiston kaupunkitutkijoiden tuoreen tutkimuksen mukaan kansainvälisesti verrattuna ihailtava".

Lukunautintoa varjosti kuitenkin se, että asiaa tutkinut Venla Bernelius pohti jutussa avoimeksi jääneistä asioita. "Onko niin, että meillä ei vielä ole niin äärimmäisen huonoja alueita kuin Chicagossa? Emme tiedä, onko solidaarisuus jo osin murentunut meilläkin".

Kansalaisten solidaarisuus ja luottamus toisiinsa ovat äärimmäisen tärkeäitä asioita. Chicagossa luottamuksen puute näkyi esimerkiksi erään helleaallon aikana.

Kun köyhien afrikan-amerikkalaisten olisi pitänyt pitää ovia ja ikkunoita jatkuvasti auki, he eivät uskaltaneet tehdä sitä ryöstöjen pelossa. Seurauksena oli kuumuudesta aiheutuvia kuolemia. Yhtä köyhillä latinojen alueella ihmiset luottivat toisiinsa ja uskalsivat pitää ikkunoita ja ovia auki.

On siis toivottava, että Suomessa säilyy jatkossakin luottamus ihmisten kesken. Tosin on todettava, että toivomus voi käydä toteen ainoastaan, mikäli sen eteen tehdään ennaltaehkäisevää työtä.

Se vaatii poliitikoilta ja kansalta viisautta: yhteiskuntarakenteita ei voi horjuttaa liiaksi ilman Rinkebyssä tai Hollannissa toteutuneiden riskien rantautumista meille. Sitä paitsi kerran menetettyä luottamusta on tunnetusti vaikea saada takaisin. Saati kokonaista luottamusyhteiskuntaa.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polarisaation ensimmäiset uhrit ovat empatia ja ihmimillisyys
Feministipuolue ja inhimillinen turvallisuus
Oletko valmis panemaan naiset nyrkin ja hellan väliin?

Tiede on hyödyllisin instituutiomme

Helsingin Sanomissa on viime päivinä käytetty merkittäviä puheenvuoroja siitä, kuinka tieteestä ja tutkimustiedosta saataisiin suurin mahdollinen hyöty. Ensin emeritusprofessori Jouko Tuomisto totesi, että poliitikkojen tietotarpeisiin ei voida vastata yksittäisillä tutkimushankkeilla, vaan tieteentekijöiden politiikkasuositukset syntyvät tutkijoiden ammattitaidon kautta.

Tutkijoiden ammattitaito puolestaan syntyy yksittäisten tutkimushankkeiden myötä. Tekemällä itse kansainvälisen tason tutkimusta syntyy suhteita muun maailman tutkijoihin ja tietoisuus siitä, mitä nämä ovat saavuttaneet.

Esimerkkinä Tuomisto mainitsi, että "suurinta osaa uusista hoitokeinoista ei keksitä Suomessa. Huippulääkärit tietävät, mitä maailmalla tapahtuu, ja he ottavat hoidot sieltä omaan käyttöön. Ei sosiaali- ja terveysministeriö voi sanoa: ­kehittäkää pallolaajennustekniikka, koska liian moni kuolee sydän­infarktiin."

Tuomisto näki edelleen, että tieteellisen tiedon toimittaminen poliittisille päätöksentekijöille on ensisijaisesti valtion tutkimuslaitosten tehtävä. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys: siinä missä yliopistot tuottavat tutkimuksen lisäksi tohtoreita ja maistereita, ovat tutkimuslaitokset olemassa tieteellisen tiedon tuottamisen lisäksi poliittisten neuvojen ja käytännön sovellusten tarpeen tyydyttämiseksi.

Tuomiston kirjoitusta kommentoi emeritusprofessori Erkki Annila. Hänen mukaansa tutkimuslaitosten tehtävää ei saisi rajata pelkästään soveltavaan tutkimukseen, vaan myös niissä tarvitaan perustutkimusta. Perusteluksi hän esitti, aivan oikein, että: "usein pitkäaikaisella perustutkimuksella on löydetty ratkaisu myös käytännön ongelmiin. Perustutkimuksen kautta tiede ja asioiden ymmärtäminen menevät eteenpäin."

Vielä selvemmin asian on tiivistänyt professori Jarkko Hantula: "ilman perustutkimusta ei voi kehittää soveltavaa tutkimusta. Ilman soveltavan tutkimuksen osoittamaa suuntaa ei kukaan voi lähteä tekemään tuotekehitystä. Eikä ilman tuotekehitystä synny uusia tuotteita."

Edelle kirjoitetun perusteella on selvää, että perustutkimusta on harjoitettava niin yliopistoissa kuin tutkimuslaitoksissakin: vain siten suomalaisesta tiedejärjestelmästä voidaan saada irti kaikki mahdollinen. Lisäksi on toivottava - ellei suorastaan vaadittava - että niin poliitikot kuin yrityksetkin hyödyntäisivät maassamme tuotettua tietoa ja osaamista täysimääräisesti tehdäkseen parhaita mahdollisia päätöksiä ja tuotteita suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Lopetan tämän kirjoituksen muistuttamalla arvoisaa lukijaani siitä, että tieteenfilosofi Uskali Mäki on todennut tieteen olevan "mahtavin instituutiomme. Se on tiedollisesti ylivoimainen, hyödyllisin ja moraalisesti ryhdikkäin". Mäen lausuman totuudenmukaisuuden voi jokainen varmistaa katsomalla ympärilleen ja vertaamalla näkemäänsä siihen, mitä vaikkapa keskiaikainen esivanhempi olisi nähnyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti tähtäimen maailman huipulle
Ihmiskokeita
Avaimia tulevaisuuteen

Itsepetos keskuudessamme

Stand-up-koomikko Tomi Walamies on jo vuosia kertonut vitsiä, jota monet suvaitsevaiset kantasuomalaiset pitävät rasistisena. Toistettakoon se tähän alkajaisiksi.

"Pidän outona väitettä, etteivät maahanmuuttajat sopeudu. Sopeutuvat todella hyvin! Esimerkiksi kaikki tuntemani miespuoliset muslimit, jotka asuvat Suomessa, käyttävät alkoholia. Olin asiasta hämilläni: ´Eikö teidän uskontonne kiellä tuon?´ Jokainen vastasi samalla lailla: ´Ei ole niin ­tarkkaa´. 

Rupesin tutkimaan asiaa, ja selvisi, että he saavat juoda. Kun muslimi on länsimaissa, hän on ­Allahin selän takana. Aika kätevää. Mutta sikäli outoa, että Allah on kaikkivoipainen, mutta ei osaa kääntyä."

Vitsi on vanha, eikä siksi naurata itseäni ainakaan luettuna. Rasistinen se ei kuitenkaan ole, vaan pikemminkin tarina ihmisille yleisestä itsensä pettämisestä eli älyllistä epärehellisyyttä. 

* * *

Itsensä pettämistä on kaikkialla. Aloitan Walamiehen vitsin innoittamana uutisesta mieltään osoittaneista kieltävän päätöksen saaneista irakilaisista turvapaikanhakijoista. 

He kysyivät toimittajalta: "kun hallinto-oikeudesta tulee kielteinen päätös, vastaanottokeskukset lähettävät ihmiset pois. Mihin he menevät? He menevät ulos pakkaseen, perheetkin. Miltä sinusta tuntuisi valita tämän ilman ja sodan keskelle palauttamisen välillä."

Siis hetkinen: miten niin pakkanen tai palauttaminen Irakin sotaan? Tokihan Mosulin kaupungissa on menossa sota, mutta ihmiset ovat jo palaamassa sinnekin eivätkä taistelutoimet ulotu muualle maassa. 

Sitä paitsi Helsingissä mieltään osoittavien ihmisten ei tietenkään ole pakko palata Irakin sota-alueelle. Niinpä mielenosoituksen syynä eivät ole irakilaisen mainitsemat vaihtoehdot, vaan mitä ilmeisimmin itsepetos, jonka mukaan kaksoisvirtain maasta tulleet uskovat, että Suomi pitäisi heistä edelleen huolta samalla tavalla kuin ennen kielteistä turvapaikkapäätöstä. 

Mitä todennäköisimmin heitä kannustavat tähän itsepetokseen myös sellaiset henkilöt jotka saavat leipänsä maahanmuuttobisneksestä. Mutta myös sellaiset, jotka pettävät itseään ja muita suomalaisia tarjoamalla hyvän hyvyyttään laittomasti maassa oleville irakilaisille erilaisia ilmaisia palveluksia, kuten vaikkapa perustason ylittäviä terveydenhoitopalveluja.

* * *

Itsepetosta esiintyy myös politiikassa. Räikeimmin se näkyy silloin, kun poliitikko siirtyy oppositioon ja ryhtyy moitiskelemaan samanlaisia hallituksen päätöksiä, joita on edellisellä hallituskaudella ollut itse tekemässä. Hyvän esimerkin tarjoaa Demokraatti-lehti, jonka emopuolue oli vielä keväällä 2015 hallituksessa leikkaamassa koulutuksesta, mutta joka jo seuraavana syksynä moitiskeli kovin sanoin nykyhallitusta samasta synnistä. 

Toki koulutusleikkaus on kansakunnan itsepetos, mutta nykyisessä opposition ja hallituksen sanailussa näen vahvasti ilmiön, jossa "pata kattilaa soimaa, musta rinta kummallakin". 

Näin siitä huolimatta, että soimaajien itsensäkin luulisi ymmärtävän Suomen voivan ylläpitää korkeaa elintasoaan vain muita paremman osaamisen avulla. Peltoa käsin kuokkimalla tai halpaa bulkkitavaraa markkinoille tuottamalla elintasomme ajautuu vääjäämättä samalle tasolle niiden maiden kanssa, joissa ihmiset osaavat vain kuokkia peltoja ja tuottaa muita halvemmalla bulkkitavaraa.

Valaiseva oli myöskin Merja Kyllösen (vas) haastattelu, jossa tämä totesi suomalaisten olevan hyväntahtoisia hölmöjä, joiden pitäisi oppia kiertämään tehtyjä sopimuksia. Näin siksi, että myös muut EU-maat ajelevat sopimusten suhteen kaksilla rattailla, ja saavat toiminnastaan hyötyjä. Niinpä.

Mutta voisiko kuitenkin olla niin, ettei Kyllönen ole ymmärtänyt asian toista puolta. Mitäpä muuta EU-maiden Kreikka-politiikka on ollut kuin toistuvia EU:n sääntöjen joustavia tulkintoja ja itsepetosta. 

Kreikka ei ole joustavista sopimusten kiertelemisestä huolimatta selvinnyt ongelmistaan, eikä tule selviämään. Viimeksi tämän asian totesi Nordean pääanalyytikko. Ja juuri siksi Kreikan asia nousi eilen jälleen kerran kokouksen aiheeksi. 

* * *

Mutta ei itsepetos kuulu pelkästään puolestaloukkaantujille, maahanmuuttajille tai politiikoille. Itsepetosta on myös urheilussa. Siellä Juha Miedon "itsensä sukkurointi" on positiivinen itsepetos, jonka avulla saa resursseistaan kilpaladulla aivan kaiken irti. Parhaimmillaan syntyy se kuuluisa "pöljä päivä".

Norjan hiihtoliiton päätös langettaa Therese Johaugille sääntöjen mukaan minimissään kahden vuoden kilpailukiellon arvoisesta teosta yhden vuoden ja kuukauden mittainen sanktio on puolestaan vuonomaalaisten kollektiivinen itsepetos, jonka seurauksena taistelu urheilua nakertavan doping-ongelman ratkaisemiseksi astui pitkän loikan taaksepäin: ellei sääntöjä sovelleta oikein, ei niitä myöskään kunnioiteta. 

Tästä asiasta kertoi eilen Mikko Marttinen, joka julkaisi Norjan hiihtoliiton innoittamana tuleville dopinghuijareille uudet toimintatavat, joilla voi minimoida kemiallisen valmennuksen riskit. Jotain kertoi myös yleensä suulaan suomalaisen maastohiihtäjän Sami Jauhojärven hiljaisuus. Itse jään seuraamaan jännityksellä liittyvätkö myös kansainvälinen hiihtoliitto ja maailman antidopingtoimisto norjalaiseen itsepetokseen.

* * *

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ehkäpä edelle kirjoitettu riittää. Jo sen perusteella on selvää, että itsepetos on ihmisille lajityypillinen piirre. Se saattaa auttaa meitä huippu-urheilijoiden tapaan joskus ylittämään itsemme, helpottaa viinaa juovien muslimien elämää uskontonsa sääntöviidakossa tai nostaa poliittisten toimijoiden kannatusta vaalikentillä. 

Toisaalta juuri itsepetos on se piirre, joka saattaa meidät lankeamaan korruptioon ja epärehellisyyteen, johdattaa hyvää tarkoittavia ihmisiä harhaan tai hukkaamaan omaisuuksia mahdottomiin projekteihin. Ihmiselle tyypillisenä piirteenä itsepetos ei myöskään poistu keskuudestamme; eikä meille siksi jää muuta mahdollisuutta kuin hallita taipumustamme tosiasioiden kieltämiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Irakilaiset kieltäytyvät poistumasta

Miksi EU on epäonnistunut?

Media ja pahuuden ilmentymät

Somalien diasporan loppu?

Somaliassa tapahtui pieni ihme. Sekasorrostaan tunnettu valtio sai uuden presidentin ja vanha suostui mukisematta jättämään vallan seuraajalleen. Sellainen on Afrikassa kohtuullisen harvinaista, ja maanosa sekasorrosta nousevissa valtioissa suorastaan poikkeuksellista.

Itse vaali ei ollut demokraattinen, vaan Somalian klaanijärjestelmän suorittama prosessi. Voittaja ei kuitenkaan tullut suurimmasta klaanista vaan vasta seuraavasta. Se on hyvä merkki.

Kaiken kaikkiaan presidentinvaali ja sen tuloksen hyväksyminen vahvistivat, että Somalia on turvallinen maa, jonka kehittämiseen kaikkien somalien olisi hyvä osallistua. Siksi olisi hienoa, mikäli isänmaanrakkaus houkuttaisi myös Suomessa ja muissa länsimaissa koulutusta saaneet, mutta rasismin tai muiden syiden takia ilman työpaikkaa jääneet osaajat rakentamaan isiensä ja äitiensä kotimaata.

Eikä mikään tietenkään estä myös Suomessa menestyksellistä työuraa tehneitä somalialaistaustaisia palaamasta kotimaahansa. Uudelleenrakentamisen aikahan on tunnetusti nopean talouskasvun ja siten yritteliään ihmisen vaurastumisen kannalta parasta aikaa. Siksi asiansa taidokkaasti hoitava paluumuuttaja voi nostaa itsensä ja jälkeläisensä Somalian tulevan talouseliitin joukkoon juuri nyt!

Länsimaissa sivistystä saaneiden somaleiden paluun myötä maan talouselämä saisi piristysruiskeen, joka voisi kiihdyttää talouskasvua entisestään. Ajan myös nopea kehitys vahvistaisi keskushallintoa ja ajaisi myös maan joitakin osia edelleen terrorisoivan Al-Shabaabin entistä ahtaammalle. Tämä rauhoittaisi Somaliaa entisestään mikä luonnollisesti loisi uutta pohjaa kehitykselle.

Toivotan siis Somalian uudelle presidentille onnea ja menestystä korkean tehtävänsä hoitamisessa. Ehkäpä hän jää historiaan miehenä, joka palautti sekasortoisen Somalian lopullisesti kansakunnaksi kansakuntien joukkoon ja yhdisti diasporaan joutuneet kansalaisensa. Ja aloitti näin Afrikan sarvessa uuden kukoistuksen ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU voisi tukea Irakin ja Somalian taloutta
Paratiisi
Suoraan somalin suusta

Somalian jääpallojoukkue valaisi kotoutumisen olemusta

Usein puhutaan maahanmuuttajien kotouttamisesta tai sen puutteesta. Harvoin on kuitenkaan julkisuudessa pohdittu sitä, mitä kotoutuminen tarkalleen ottaen on.

Ruotsissa on Afrikan sarvesta tulleiden keskuudessa innostuttu jääpallosta jopa siinä määrin, että Somalialla on edustusjoukkue lajin MM-kilpailuiden B-sarjassa. Suurta menestystä ei ole vielä tullut, sillä Ilta-Sanomat kertoi joukkueen kärsineen 19-0 tappion Tshekille. 

Tappio ei kuitenkaan ollut lehden varsinainen uutinen, vaan somalipelaajien pinnan kärähtäminen 16-0 tilanteessa ja sitä seuranneet mailalla vastustajan päähän kohdistetut lyönnit. Tällaista käytöstä ei ole totuttu näkemään jääpallokentillä, joilla luistimilla taidokkaat pelaajat sommittelevat kuvioitaan vain vähäiset suojavarusteet yllään.

Oleellista tässä uutisessa on se, että jääpallokentän tapahtumat osoittavat maahanmuuttajien kotoutumisen olevan paitsi uuden kotimaan tapojen oppimista, mistä jääpalloharrastus on hieno esimerkki, niin myös lähtömaan kulttuurista poisoppimista. 

Vaan mitähän tähän mahtavat sanoa ne, jotka kaipaavat maahanmuuttajien oman kulttuurin tukemista ja ylläpitämistä vastaanottajamaan veronmaksajien varoilla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Uusturkulaisten liikuntapalvelut

Hyvin kotoutuneita somaleita

Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?

Länsimaisen demokratian kiirastuli

Aamun lehti julkaisi joukon kirjoituksia, joita oikeastaan yhdisti kysymys länsimaisen demokratian syvimmästä olemuksesta. Siis siitä hetkestä, jolloin kansa käyttää vaaliuurnilla valtaa valitakseen seuraavien vuosien poliittiset linjaukset.

Demokratian kannalta ja äänestäjän oikeusturvan osalta keskeistä on vaalikampanjassa annettujen lupausten pitäminen. Niiden osalta monissa paikoissa on tullut tavaksi unohtaa lupaukset heti kun on päästy vallan kammareihin.

Tästä lehti tarjosi loistavan esimerkin. En nimittäin muista Suomessa koskaan ennen vaaleja kannatetun koulutuksesta leikkaamista. Ja kuitenkin niin on tehty sekä edellisen että nykyisen hallituksen aikana.

Mikä huvittavinta, eilisessä puoluejohtajien suuressa koulutuskeskustelussa vasemmistopoliitikot sortuivat röyhkeään hömppäpopulismiin joko ilmoittamalla katuvansa edellisen hallituksen leikkauspäätöksiä (Antti Rinne, sd), käyttäneensä tuolloin koko leikkausvaran (Li Andersson, vas) tai suorastaan vastustaneensa Kataisen kabinetissa tehtyjä leikkauksia (Ville Niinistö, vihr).

Kauniiksi lopuksi kaikki osallistujat Sampo Terhoa (ps) lukuun ottamatta lupasivat ehdottomasti pidättäytyä koulutusleikkauksista jatkossa. Terhokaan ei niitä kannattanut, mutta totesi inhorealistisesti, ettei turhia lupauksia kannata antaa, vaan ensin on saatava maan talous kuntoon.

Suomen poliittisessa järjestelmässä lupausten antaminen ja pitäminen lienevät vielä löyhemmässä yhteydessä toisiinsa kuin monissa muissa maissa. Syynä on maamme poliittinen hajanaisuus, joka pakottaa monien puolueiden yhdessä muodostamiin hallituksiin, joita perustettaessa kukaan ei saa läpi kaikkia tavoitteitaan.

Siten meillä kaikki vallanpitäjät joutuvat käytännön pakosta pettämään osan vaalilupauksistaan. Tämä on yhtäältä suuri ongelma, mutta toisaalta myös tae sille, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä tuota kovin helposti pahoja ylilyöntejä. Sikäli suomalainen demokratia on ääritapaus Manner-Euroopalle tyypillisestä demokratiasta, joka perustuu useiden puolueiden konsensukselle.

Toisin on kahden mahtipuolueen anglosaksisissa maissa. Siellä on totuttu poliittisiin äkkikäännöksiin koska hallituksen muodostaa yksi ainoa puolue. Toki siinäkin tilanteessa yksittäiset ehdokkaat joutuvat syömään omia lupauksiaan, mikäli ne ovat ristiriidassa heitä mahtavampien puoluepukareiden ajaman linjan kanssa.

Anglosaksisten lupausten pitäminen on saanut viime aikoina aivan uuden ulottuvuuden. Ensin Brittien edellinen pääministeri David Cameron yritti pysyä vallassa lupaamalla kansanäänestyksen maansa suhteesta Euroopan Unioniin. Hän sai tavoittelemansa vaalivoiton ja piti kiinni lupauksestaan. Seurauksena Iso-Britannia ilmoittautui ensimmäiseksi maaksi, joka irtoaa EU:sta.

Tämän aamun lehti tiesi kertoa, etteivät brittipoliitikot halua kävellä kansalaistensa yli vaikka parlamentilla olisikin valta pysäyttää eroprosessi. Taustalla lienevät ainakin osittain mielipidetiedustelut, jotka kertovat tehdyn äänestysratkaisun pitävän edelleen.

Vielä suurempaa kohua aiheuttanut vaalilupausten pitämisepisodi on käynnissä maailman ainoassa todellisessa suurvallassa. Siellä Donald Trump tuli valituksi varsin merkittävien muutosten ajajana. Eikä valtaannousu ole suinkaan johtanut annettujen lupausten pettämiseen, vaan niiden pikaiseen liikkeelle panemiseen.

Aamun lehti kokosi Trumpin ensimmäisen viikon tärkeimmät päätökset eli lupausten pitämiset. Tämän näppäimistön takaa osa niistä näyttäytyy hyvinkin järkevinä, mutta toiset vähintäänkin haastavina niin amerikkalaisille kuin meille ulkomaalaisillekin.

Esimerkiksi Trumpin päätös vaatia eurooppalaisilta Natomailta vahvempaa vastuunottoa omasta puolustuksestaan on amerikkalaisittain ymmärrettävä ja oikeudenmukainen lopettaessaan eurooppalaisten maiden puolustuspoliittisen vapaamatkustamisen setä Samulin suojaavien siipien alla. Samoin hänen linjauksensa korvata syyrialaisten pakolaisuus USA:ssa kriisimaan lähialueille perustettavilla, ja amerikkalaisten tukemilla, pakolaisleireillä on äärimmäisen kustannustehokasta ja järkevää kriisinhoitoa.

Toisaalta Trumpin hyökkäykset maailman vapaakauppaa vastaan eivät lopulta ole eduksi Yhdysvalloille eivätkä ainakaan Suomen kaltaiselle vientikaupasta riippuvalle taloudelle. Amerikkalaisten kannalta ehkä tyhmintä on Meksikon ajaminen talousongelmiin, jotka kiihdyttävät entisestään laittomien siirtolaisten vyöryä kohti pohjoista. Nähtäväksi jää, pystyykö Trumpin lupaama muuri estämään tuon kansainvaelluksen.

Abortin vastustaminen lienee konservatiivisten republikaanien nuoleskelua, koska Trump tarvitsee heidän tukeaan, ja siten muistuttaa niitä lehmänkauppoja joita Suomessa joudutaan tekemään kaikissa hallitusneuvotteluissa. Täältä pohjantähden alta katsottuna linjaus on vakavassa ristiriidassa naisten ihmisoikeuksien kanssa ja muistuttaa pikemminkin paluuta keskiaikaan kuin järkevää poliittista toimintaa, vaikka meilläkin on jopa hallituksessa samaa linjaa ajava puoluejohtaja eli Timo Soini (ps).

Sivumennen sanoen aamun lehden toimitus tunnusti kirjoituksessaan myös punavihreää väriä. Tarkoitan seuraavaa tekstinpätkää: "todellista muukalaisvihaa Trump lietsoo määrätessään viikoittaisia raportteja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Se lietsoo uuteen väkivaltaan."

Toimitus saattaa olla väitteessään oikeassa tai olla olematta. Selvää on kuitenkin, että niin kauan kuin pakolaisia otetaan vastaan humanitaarisista syistä, on koko lystin maksajilla oikeus olla tietoinen myös seurauksista. Näin on Yhdysvalloissa ja myös Suomessa. Toimituksen vaatimukset tiedon pimittämisestä kuuluvat diktatuureihin - eivät demokratiaan.

Poliittista punaviherväriä lehti tunnustaa myös julkaisemassaan kolumnissa. Siinä toimittaja Pirkko Kotiranta kertoilee unettavasta taiteesta ja päättää koko juttunsa virkkeeseen, jonka mukaan "maailmahan makaa nyt niin, että kaikkein mieluiten sitä vaipuisi karhun lailla syvään talvi­uneen. Neljäksi vuodeksi."

Palatakseni itse asiaan. Nyt nähtävillä olevat maailmanpoliittiset tapahtumat osoittavat näiden aikojen muodostavan maailmanpoliittisen kehityksen murroskohdan. Demokratian eri variantit tuottavat hyvin erilaista politiikkaa - siinä missä anglosaksiset kaksipuoluedemokratiat tuottavat dramaattisia äkkikäännöksiä, ovat mannereurooppalaiset monipuoluedemokratiat kriisissä itse rakennettujen ongelmien kanssa.

Lähi-idästä ja osin Afrikasta tulleet humanitaariset maahanmuuttajat sekä Etelä-Euroopan talouskriisit ovat luoneet kansalaisten mieliin vahvan demokratiavajeen. Konsensuspolitiikasta seurannut kyvyttömyys vastata haasteisiin ovat saaneet selkeitä vastauksia ongelmiin tarjoavat kansallista etua ajavat liikkeet, kuten Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue tai Ruotsidemokraatit, yhä suurempaan kannatukseen.

Tämän tien yksi edelläkävijä on ollut Suomen Perussuomalaiset. Puolue saavutti meikäläisittäin suuren vaalivoiton, ryhtyi hallitusvastuuseen, mutta ei pystynyt ainakaan heti pysäyttämään ihmisten kokemia suuria epäkohtia kuten Kreikkaan valutettavia veronmaksajien rahoja tai väkivaltarikollisuutta kasvattavaa maahanmuuttoa kehitysmaista.

Nykyinen länsimaiden poliittinen tilanne jättää avoimeksi kysymyksen länsimaisen demokratian tulevaisuudesta. Kumpi on lopultakin parempi kansalaisille: anglosaksinen epävarmuutta tuottava poukkoilu vai mannereurooppalainen jatkuvuus, jonka kyky reagoida nopeasti ilmaantuviin haasteisiin on luvattoman heikko.

Toisin kuin kolmunisti Kotiranta, itse en haluaisi tämän murroksen koittaessa olla missään tapauksessa syvässä talviunessa vaan seurata kiihkeästi sitä, mitä tulevaisuus tuottaa tullessaan - ja samalla vaikuttaa siihen niillä keinoilla, joita itselläni on käytössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö maailman vapain lehdistö demokratian?
Halveksiiko Anu Vehviläinen demokratiaa?
Populismi ja demokratia - identtiset kaksoset?

Moniavioisuuden korkea hinta

Lienee hyvin tunnettu tosiasia, että naiseton nuori mies on uhka ympäristölleen. Tästä esimerkin tarjoaa islamilaisten valtioiden epävakaus. Sen taustalla on yhtenä tekijänä mitä todennäköisimmin islamin miehille sallima polygamia eli moniavioisuus, jonka seurauksena naisia riittää vain osalle miehistä.

Tänä aamuna meille kerrottiin kaksi sukupuolten suhteellisiin osuuksiin liittyvää uutista. Niistä ensimmäinen koski helsinkiläisten nuorten naisten ylimäärää suhteessa samanikäisiin miehiin.

Käytännössä uutinen selittänee osaltaan sitä, miksi Helsinkiä pidetään nykyisin yhtenä maailman turvallisimmista kaupungeista. Siinä suhteessa se on muiden eurooppalaisten kaupunkien joukossa.

Kääntöpuolena Helsingin naisistumisella on suomalaisten maalaismiesten riski jäädä naimattomiksi, mikä saattaa lisätä pikkutaajamien rikollisuutta. Epätervettä kehitystä ehkäisee kuitenkin tehokkaasti väkimäärän yleinen väheneminen, mikä estää nuorten miesten jengiytymistä.

Toinen päivän uutisista kertoi Ruotsin väkiluvun saavuttaneen 10 miljoonan ihmisen rajan. Lisäys on ollut nopeaa, sillä maata asutti tasan yhdeksän miljoonaa ihmistä vain 13 vuotta sitten.

Jutun mukaan selitys väkimäärän kasvulle löytyy sekä Suomea korkeammasta syntyvyydestä, että suuresta maahanmuutosta. Jälkimmäisestä on puolestaan seurannut sukupuolten osuuksien nyrjähtäminen miesvoittoiseksi. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi uusruotsalaisten asuttamissa lähiöissä esiintyy säännöllisesti järjetöntä väkivaltaa ja paikkojen tuhoamista.

Tässä suhteessa on mielenkiintoista panna merkille myös se, että Suomessa moniavioisuutta esiintyy eniten somaliväestöllä. Somalinaisista lähes puolet on "yksinhuoltajia" eli käytännössä miestensä kakkos- tai kolmosvaimoja. Siten merkittävä osa somalimiehistä on oman kulttuurinsa piirissä naisettomia.

Ongelmaa ei helpota se, etteivät kantasuomalaiset naiset ole juurikaan kiinnostuneita somalimiehistä, vaikka saattavatkin ottaa puolisoikseen muita maahanmuuttajamiehiä. Siten Afrikan sarven uroiden naispulaa ei helpota edes Helsingin naimattomien naisten suuri joukko.

Tässä yhteydessä on huomattava, että somalien kokonaisrikollisuusaste on yli 2,5-kertainen suhteessa kantasuomalaisiin. Rikollisuusaste on samaa luokkaa niinikään moniavioisuutta harrastavien irakilaisten ja iranilaisten kanssa, mutta kuitenkin pienempi kuin merkittävästi vähälukuisempien gambialaisten, sudanilaisten ja kongolaisten.

* * *

Edelle kirjoitettua taustaa vastaan on tietenkin mietittävä, mistä ratkaisu ongelmaan. Perheenyhdistäminen luonnollisesti helpottaisi esimerkiksi somalialaisten naisten ja miesten määrän välistä suhdetta, mutta polygamiasta johtuen ei suinkaan poistaisi sitä. Lisäksi helppo perheenyhdistäminen olisi suuri vetovoimatekijä humanitaarisen maahanmuuton kaapuun verhotulle elintasopakolaisuudelle.

Siksi perheenyhdistämisiä kestävämpi ratkaisu somaleiden ja muiden moniavioisten maahanmuuttajien aiheuttamalle ongelmalle löytyisi kantasuomalaisista naisista. Jos he suostuisivat somaleiden naimakaupoissa tyhjän panteiksi joutuneiden "jäämämiesten" puolisoiksi, saattaisi näiden aiheuttama uhka koko yhteiskunnalle vähentyä. Samalla nuorten helsinkiläisnaisten miespula helpottaisi.

Kestävin ratkaisu lienee kuitenkin Suomeen asettuneiden somalimiesten määrän pitäminen mahdollisimman pienenä. Eli käytännössä heidän humanitaarisen maahanmuuttonsa lopettamista tai ainakin voimakasta rajoittamista.

Ruotsin osalta tilanteeseen on enää vaikea löytää ratkaisua. Voimakas maahanmuutto on johtanut tilanteeseen, jossa maahanmuuttajamiehille ei riitä naisia edes kantaruotsalaisnaisista. Ei etenkään, mikäli sielläkin osa tulijoista on polygamisia.

Tästä(kin) syystä on varsin helppo ennustaa, että 200 vuotta yhtenä maailman vakaimmista yhteiskunnista tunnetusta Ruotsista on tulossa aiempaa epävakaampi. Vielä toistaiseksi maahanmuuttajamiesten aiheuttama levottomuus on keskittynyt tiettyihin meilläkin tunnettuihin lähiöihin, mutta nopeasti kasvava tulijaväestö on parhaillaan kansoittamassa myös vielä ruotsalaisenemmistöisinä pysyneitä kaupunginosia, kokonaisia kaupunkeja ja jopa pikkukyliä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tiettyjen kulttuurien piirissä yleinen polygamia on yksi niistä tekijöistä, joka on syytä muistaa puhuttaessa maahanmuuttopolitiikasta. Mitä yleisempää se on tulijoiden kulttuurissa, sitä suurempi riski tuohon kulttuuriin kuuluvien miesten asuttaminen länsimaiseen yhteiskuntaan on.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pika-avioliittoja turvapaikanhakijoille
Moniavioisuus ja maahanmuuttopolitiikan seuraukset Ruotsissa
Vihreät nuoret prostituution, tasa-arvon ja ISISin asialla