Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. helmikuuta 2026

"Tamperelaismiehistä" julkaistiin valokuva

Aamulla spekuloin olympialaisilla. Näin illaksi ei sitten jäänytkään enää spekuloitavaa, sillä torstaina tapahtuneen nelikymppisen miehen pahoinpitelyn tekijöiksi epäillyistä "tamperelaismiehistä" on julkaistu valokuva. 

Koska asia on vakava enkä kannata pahoinpitelyjä – päätin auttaa poliisia julkaisemalla kuvan myös tässä. 


Toivottavasti kuvan henkilöt saadaan kiinni. Ja vielä toivottavammin: toivottavasti oikeus ja maamme poliitikot osaavat tehdä asiasta oikeat johtopäätökset. 

Päivän aiempi merkintä:
Torinon olympialaiset - kisaennakko

lauantai 1. marraskuuta 2025

Itä-Helsingin kiusaavat tummat ja vaaleat tytöt

Itä-Helsingissä toimii mysrtinen 10-11-vuotiaisen tyttöjen porukka, joka häiritsee aikuisia ihmisiä. Asiasta kertoneen Ilta-Sanomien mukaan "Helsingin poliisin tietoon on tullut kuluneena syksynä kolme rikosilmoitusta, joissa epäiltyinä on IS:n haastattelemien itähelsinkiläisten kuvauksia vastaava nuorten tyttöjen joukko... Tapauksia tutkitaan pahoinpitelyinä. Tutkinnallisista syistä johtuen poliisi ei voi kertoa tapauksista enempää."

Virkavalta on kuitenkin vahvistanut, että sillä on ollut kyseisenä päivänä tehtävä Vuosaaressa siksi, että vanhempi nainen oli kertonut lasten tehneen hänelle kiusaa. Ja samassa jutussa vuosaarelainen nainen kertoi havainneensa häiritsevästi käyttäytyviä nuoria kotikaupunginosassaan myös aiemmin, mutta ei ole ilmoittanut asiasta poliisille. 

Koska olen jossain määrin utelias tai ainakin kiinnostunut yhteiskuntamme muutoksesta, päätin hakea hakusanalla "Vuosaari" lisätietoa sosiaalisesta mediasta. Eikä siinä tullutkaan vesiperää, vaan nimimerkkiä käyttävän henkilön tililtä löytyi valokuva, jossa näkyy hänen mukaansa kiusaavia tyttöjä. 

Siinä näyttäisi olevan iholtaan tummia ja vaaleita tyttöjä, mutta huiveja ei näy. Valitettavasti kuva on sen verran kaukaa otettu, ettei tätä tarkempi analyysi onnistu, mutta ehkäpä tyttöjen vanhemmat tai tuttavat osaavat tunnistaa omansa kuvasta. 

Nähtäväksi joka tapauksessa jää, kertooko poliisi jossain vaiheessa enemmän näistä aikuisia kiusaavista neitokaisista. Enkä todellakaan kaipaa heidän nimiään, vaan jotain sellaista, josta ihmiset voisivat päätellä, onko heidän käytöksensä seurausta epäonnistumisesta suomalaisessa lasten kasvatuksessa, maahanmuuttopolitiikassa vai jossain aivan muussa. Ja tarjoaisi sitä kautta Suomen kansalaisille mahdollisuuden vaikuttaa asiaan esimerkiksi tulevien vaalien kautta.


torstai 29. toukokuuta 2025

Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Suomalaisista peräti 89 prosentilla on siniset silmät. Tällä asialla ei muuten olisi merkitystä, mutta sinisilmäisyys on pesiytynyt myös sanontaan, jossa herkkäuskoisia ihmisiä kutsutaan sinisilmäisiksi. 

Olen aina kuvitellut, että kyse on pelkästään hassusta sanonnasta. Ja ettei sinisilmäisyydellä ja herkkäuskoisuudella ole oikeasti mitään tekemistä toistensa kanssa. 

Tänä aamuna jouduin kuitenkin hieraisemaan sinisiä silmiäni, sillä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kertoi seuraavia tietoja, jotka viittaavat vahvasti siihen, että herkkäuskoisuus ja sinisilmäisyys sittenkin liittyisivät toisiinsa. 

Purran mukaan "Suomessa todetaan joka vuosi melkein 300 uutta HIV-tartuntaa, joista 86 % ulkomaalaistaustaisilla. Heistä lähes 70 % tiesi tartunnastaan ennen maahantuloa. Suomeen pääsee tartuntaa hoidattamaan esimerkiksi työhön hakeutumalla". 

Hän kertoi myös, että "paraikaa Suomessa on useita tuhansia HIV-potilaita. Yhden potilaan pelkät lääkehoitokustannukset ovat 15-20 000 euroa vuodessa. Lisäksi esimerkiksi tulkkaus ja kaikki muut kustannukset." 

Ja jatkoi mainitsemalla, että "nykyisten potilaiden hoitokustannukset ovat arvioiden mukaan 70-80 miljoonaa vuodessa, ja määrät kasvavat koko ajan. Hoidot ovat potilaalle kokonaan ilmaisia, koska HIV on yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi luokiteltava."

Myös valtiovarainministerillä näyttäisi - ainakin valokuvien perusteella (esimerkki ja toinen) - olevan pikemminkin siniset kuin ruskeat silmät. Siitä huolimatta hän totesi tässä yhteydessä sen tosiasian, että "Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto eikä sen paremmin sairaala tai terveyskeskus". Olen samaa mieltä.

maanantai 10. helmikuuta 2025

Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat

Verkkouutiset kertoi nuoren kokoomuslaisen opettajan näkemyksiä nykyisestä koulusta. Tämä oli "törmännyt sellaisiin opettajiin, jotka itse suhtautuvat välinpitämättömästi tai suorastaan torjuvasti kurinpitoon. Ja usein juuri nämä samat opettajat tietoisesti edistävät esimerkiksi islamisaatiota, ja yhtä tietoisesti torjuvat länsimaisia ja kristillisiä perinteitä koulussa."

Lisäksi hän kertoi, että "juuri kurinpidon puute yhdessä hölmöyksiin asti vedetyn monikulttuurisuusihanteen kanssa ovat ne pahimmat ongelmat – tietenkin reilulla Helsinki-lisällä... Olen nähnyt vierestä, omalla työpaikallani, kun kollegat innoissaan liimailevat Ramadan-julisteita käytävän seinät täyteen. Samaan aikaan omaa länsimais-kristillistä ajattelutapaa tai symboleita ikään kuin hävetään."

Tämä ei tietenkään ole kenellekään suomalaisen yhteiskunnan kehitystä seuranneelle tarkkailijalle mikään uutinen. Onhan jo pitkään ollut selvä, että sekä suomalaisen että kansainvälisen vihervasemmiston enemmistö omaa skitsofreenisen maailmankuvan, jossa keskenään täysin yhteensopimattomat islamilaisen erilaisuuden palvonta ja ultraliberaali ihmiskäsitys ruumiillistuvat näissä henkilöissä.

Jos ja kun tällaisen älyllisesti epärehellisen maailmankuvan omaavat opettajat ovat yleisiä suomalaiskouluissa, ei tietenkään ole ihme, että myös koululaisten oppimistulokset ovat vapaassa pudotuksessa sekä kantaväestön että maahanmuuttajien parissa. 

Eikä asia ainakaan ole paranemassa, mikäli uskomme puheena olevan opettajan näkemystä, jonka mukaan "opettajankoulutukseen ei haeta ja oteta enemmän jämäköitä, itsestään ja suomalaisuudestaan terveellä tavalla ylpeitä aikuisia, jotka kykenevät toimimaan auktoriteetteina pelkän jutustelun sijasta".

* * *

Katselin viikonloppuna TV:stä kansallisia hiihtokilpailuja Vantaalta. Yksi sen surullisimpia tapauksia oli parin vuoden takainen nuorten maailmanmestari, joka pettyi pahemman kerran omaan suoritukseensa ja avautui asiasta Ilta-Sanomille katkeralla tavalla. 

Jutun mukaan nuori nainen on kärsinyt loukkaantumisista ja kärsinyt sairasteluista, mutta harjoitellut erittäin paljon. Ylirasituksesta ei kuitenkaan ole merkkejä, vaan nuori urheilija katsoo hiihtoliiton organisaatiossa olevan jotain vikaa. 

Tämä kaikki on tietenkin ikävää ja toivon kyseiselle äärimmäisen lahjakkaalle nuorelle naiselle hyvää tulevaisuutta hiihtäjänä. Ja siksi suosittelen hänelle ja hänen valmentajalleen edellä linkittämäni Ilta-Sanomien artikkelin kuvituksen tutkimista rehellisin mielin siltä varalta, että niistä löytyisi yksi oleellinen syy tuloskunnon katoamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten tulevaisuus on karu
Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka

perjantai 22. marraskuuta 2024

Onko Ylen toimittaja narsisti?

Ylen nettisivuja katsoessani aloin epäillä, että yhdellä Yleisradion toimittajalla olisi äärivasemmistolaisuudesta versonut narsistinen luonnehäiriö. Siis mielisairaus, jonka keskeinen piirre - Wikipedian mukaan - on "antagonismi eli toisten henkilöiden vastustaminen, vastakkaisuus. Häiriötasoinen narsisti usein janoaa valtaa ja julkisuutta. Narsistin muihin yksilöihin kohdistamat hyökkäykset ja vahingonteot voivat täyttää poliittisen väkivallan määritelmän."

Valtiorahoitteisen radioyhtiömme toimittaja Inka Haukka aiheutti epäilyni tämän asian osalta jutussaan, johon hän valitsi antagonismiin viittaavan kuvan USA:n uudesta oikeusministeristä, Pam Bondista. Siis sellaisen otoksen, jossa kohteena oleva Donald Trumpin valitsema ministeri näyttäytyy mahdollisimman vastenmielisenä. 

Valittavana olisi toki ollut parempiakin kuvia. Ja sellaisia luonnollisesti käytettiin sellaisissa medioissa, joiden toimitusta ei näyttäisi vaivaavan narsismi. Vai mitä arvoisa lukijani arvelee seuraavasta kuvasarjasta.




Jätän arvoisan lukijani arvioitavaksi sen osuiko epäilyni Ylen toimittajan narsismista oikeaan. Joten eipä tällä kertaa muuta. Paitsi muistutus siitä, että kirjoitin jo aamulla blogimerkinnän, joka löytyy täältä.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Sanna Marinin aatteellinen kuva

Sanna Marinin (sd) kaupunginvaltuuston puheenjohtajakauden muotokuva julkaistiin Tampereen raatihuoneella. Siinä on esitetty Marinin kasvot suupielet suorina tai aavistuksen ylöspäin kääntyneinä ja katse suunnattuna aavistuksen ylävasempaan. Silmissä näkyy valoisa pilke.

Kaiken tämän komeuden päällä on ilmeisesti kuvatun poliittisia näkemyksiä viestittävä sumunomainen punainen lähmä, joka on keskittynyt katsojan vasemman näkökentän puolelle. Siis samalle puolelle, jossa poliittinen vasemmisto istuu eduskunnassa puhemiehen suunnasta katsottuna. 

Minusta kuva on varsin hyvä viestittäessään selkeästi Marinin poliittisen agendan sisältöä ja olemalla korostamatta liikaa hänen kiistatta edullista ulkomuotoaan. Samalla vasemmalle suuntautuva katse viestii pääministerin kaipuusta menneeseen aikaan, jossa sosialistinen maailma näytti pystyvän haastamaan markkinatalouden, mutta vihjaa samaan suuntaan sommitellun punaisen lähmän sumeudella myös siihen, että tuo näkymä oli punaisen rautaesiripun sumentama ja siten pelkkä harhakuva. 

Mielenkiintoista on myös se, että punainen lähmä sumentaa Marinin oikean silmän. Aivan kuin taiteilija olisi halunnut viestittää, että aate estää pääministeriämme näkemästä niitä ongelmia, jotka ovat aina assosioituneet poliittiseen vasemmistoon.

En sinänsä usko, että muotokuvan sommitellut valokuvaaja olisi pyrkinyt kuvaamaan kaikkia edelle kirjaamiani nyansseja, sillä onhan osa niistä kuvan kohteelle varsin epäedullisia. Mutta ehkäpä nämä elementit ovat ilmaantuneet asetelmaan alitajuisesti - tai näen ne ainoastaan oman maailmankuvani suodattamana. 

Tämä tuskin on kuitenkaan taiteilijalle kovin suuri ongelma, koska taiteen tehtävä nykymaailmassa on herättää ajatuksia. Ja sellaisia Marinin kuva herätti ainakin itsessäni. Toivottavasti myös teissä, arvoisat lukijani.
 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Kertovatko kuvat enemmän kuin tuhat sanaa - vai olenko väärässä?

Helsingin sanomat kirjoitti New Yorkin lisääntyneistä rikosluvuista. Varsinaista syytä se ei kuitenkaan löytänyt negatiiviselle kehitykselle. 

Jutussa silmiini pisti kuitenkin yksi asia. Nimittäin siihen valitut videot ja valokuvat, jotka taisivat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. 

Ensimmäisessä videokuvassa näkyy takaapäin kuvattuja metrolaiturilla käveleviä ruskettuneita, mutta - yhtä lukuun ottamatta - selkeästi valkoihoisia ihmisiä. Katsojan huomion kuvassa kiinnittävät kaksi mahdollisesti eteläeurooppalaista sukujuurta olevaa hoikkavyötäröistä ja tummatukkaista naista. 

Ensimmäisessä valokuvassa on valkoihoinen ihminen, todennäköisesti mies, ja toisessa jalkoja, joista vain yhdet lyhytlahkeisista housuista. Ne kuuluvat afroamerikkalaista sukujuurta olevalle miehelle.

Kolmannessa valokuvassa huomion kiinnittävät kaksi valkoihoista poliisimiestä, mutta etualalla on myös valkoihoisia naisia. Neljännessä ja viidennessä valokuvassa esiintyy suomalaissyntyinen valkoihoinen nainen, jota on haastateltu jutussa.

Kuudennessa valokuvassa on jälleen metrolaituri, jolla näkyy lähinnä valkoihoisia ihmisiä, mutta ainakin yhdellä on hiukan tummempi iho. Hän saattaisi olla aasialaista juurta, mutta varmaksi asiaa ei voi sanoa.

Seitsemänteen valokuvaan on päässyt nuorisotyötä tekevä afroamerikkalainen nainen. Sitä seuraavassa toisessa videossa näkyy puolestaan kaikenvärisistä - enimmäkseen kuitenkin afroamerikkalaisista - ihmisistä koostuva joukko, joka tuo mieleen takavuosien suomalaiset Odinin soturit. 

Niitä he eivät kuitenkaan ole, vaan aiemmin rikoksia tehneitä ihmisiä, jotka haluavat nyt hiukan vanhempina auttaa pitämään kadut rauhallisina. Heitä tarvitaan kuulemma siksi, ettei poliiseilla ole uskottavuutta nuorison parissa.

Kahdeksannessa valokuvassa on esillä joukko afroamerikkalaisia ja yksi lähi-itäläisen näköinen henkilö. Yhdeksännessä on puolestaan kuvattuna kaksi afroamerikkalaista. 

Kymmenennessä valokuvassa on kuvattu takaapäin suomalaistaustainen nainen. Ja yhdennessätoista sama nainen kahden tyttärensä kanssa edestäpäin. Lopuksi on video New Yorkin silhuetista kuvattuna poispäin kulkevasta laivasta. 

Minusta tämä kuvakavalkadi kertoi jotain New Yorkin rikollisuudesta. Ja samalla siitä ongelmasta, minkä parissa amerikkalaiset joutuvat yhteiskuntaansa rakentamaan - ainakin suuremmissa kaupungeissa. Ongelmasta, jonka ääneen sanominen ei ole tänä päivänä poliittisesti korrektia, mutta joka ei myöskään taida poistua siitä vaikenemalla.

Vai olenkohan sittenkin vääräsää?

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kommunistiprofessori rinnasti Mannerheimin ja alastomat naiset

Tunnettu maahanmuuttofanaatikko ja Oulun yliopiston kommunistiprofessori Vesa Puuronen on pyytänyt opiskelijajärjestöä poistamaan selfiekuviin innoittaneen presidentti ja marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin valokuvan seinältään. Näin siitä huolimatta, että sensuroinnin kohde on taannoisen äänestyksen mukaan kaikkien aikojen "suurin suomalainen".

Suurimman suomalaisen tittelin entinen presidenttimme on epäilemättä saanut ansioistaan kommunistisen kapinaliikkeen kukistajana ja samalta ideologialta ponnistaneen suurvallan sotilaallisten aggressioiden torjumisesta. Nämä selittänevät Puurosen päätöstä enemmän kuin hänen julkituomansa seikat.

Hän nimittäin perusteli kuvan poistamista Mannerheimin epäonnistumisella sisällissodan jälkeisten kostotoimien ehkäisemisessä sekä venäläisten erilaisuuden toteamisella aikakaudelle tyypillisellä ilmaisulla. Hänen mukaansa ne tekevät Mannerheimista hyvin ristiriitaisen henkilön, jonka kuvaa ei siksi olisi soveliasta pitää esillä.

Tämä on varsin mielenkiintoista henkilöltä, jonka oma ideologia pohjautuu edelleenkin ihmiskunnan suurimpien murhamiesten, kuten Vladimir Leninin, Josef Stalinin, Mao Zedongin ja Pol Potiin viitoittamaan aatemaailmaan, jota sivumennen sanoen hänen sensuurikäskynsä mainiosti kuvastaa. Avoimeksi jää, olisiko hän pyytänyt poistamaan myös näiden oman aatteensa "suurmiesten" kuvat opiskelijajärjestön seinältä, mikäli joku olisi ollut tarpeeksi arvostelukyvytön sellaisia sinne ripustamaan.

Näin tietekoneen näppäimistön takaa tulkiten luontevalta tuntuvien sensuroitavien  eli omien aateveljiensä kuvien sijaan Puuronen otti Iltalehden jutun perusteella mahdollisten sensuuritoimiensa esimerkiksi alastomien naisten kuvat ja Ylen mukaan hakaristiliput. Nämä vertailukohdat ovat tässä yhteydessä vähän outoja, mutta jälkimmäisen osalta oivaltava toimittaja olisi kuitenkin kysynyt, miten mainio kommunistikollegani suhtautuisi punalippuihin joko sirpillä ja vasaralla varustettuina tai ilman niitä.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka Mannerheim inhosi kommunisteja yhtä syvästi kuin natsejakin - eivätkä jälkimmäisen aatteen aiheuttamat ihmisten kärsimykset jääneet ainakaan jälkeen ensimmäisistä. Puoluevalintojensa perusteella ne eivät kuitenkaan Vesa Puurosen mielestä tee hänen omasta aatteestaan ristiriitaista, vaan nyt tulleen tapauksen perusteella pikemminkin esimerkillisen pohjan yhteiskuntamme rakentamiselle.

Siksi olisikin mainiota, mikäli oululainen opiskelijajärjestö ottaisi ja ripustaisi seinälleen Leninin, Stalinin, Maon - tai vaikkapa Otto Wille Kuusisen - kuvan ja tekisi mediaperformanssin siihen liittyvistä selfieistä. Ja jäisi odottamaan professorin sensurointipyyntöä tai sen puuttumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
Vesa Puuronen puhuu viisaita

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Grönlannissa koirat juoksevat vedessä

Helsingin Sanomat teki jutun siitä kuinka yksi koiravaljakkokuva tiivistää totuuden merijään sulamisesta. Kuva on Grönlannista ja siinä koirat juoksevat sulamisvesissä, mutta itse tekstissä puhutaan myös koko pohjoisesta merijäästä. Siis siitä samasta napajäästä, jota olen viime aikoina seuraillut.

Jutussa on mukana toinenkin raflaava kuva, jossa tämän vuoden alkukesästä Grönlannin kohdalle osunut 4,4 astetta tavallista lämpimämpi ilmamassa on aiheuttanut poikkeuksellisen piikin jään sulamiselle. Yleiseltä kannalta huolestuttavin uutinen on se, että - jutun mukaan - "arktisella alueella ilmasto lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin".

* * *

Kun viimeksi kirjoitin arktisen alueen merijäistä oli pari viikkoa ajankohtaan nähden kaikkien aikojen pienimpänä pysytelleen napajään laajuus palannut toiseksi pienimmäksi. Sen jälkeen se oli kesäkuun 7. päivään asti sijoilla 2-3 kunnes palasi pienimmäksi.

Merkittävin tapahtumaketju alkoi kuitenkin 11.-13.6., jolloin ajankohtaan nähden selvästi kaikkien aikojen pienimmässä laajuudessaan ollut napajään sulaminen alkoi nopeasti hiipua. Hämmästyttävästi se pysähtyi 15. päivänä ja jopa kasvoi 16. päivän mittaukseen mennessä. Tämä näkyy alla olevassa NSIDC:n nettisivulta kopioimani kuvan vasemmassa reunassa.



Vastaavaa kesken parasta sulamiskautta tapahtunutta arktisen alueen merijään laajuuden kasvua ei tilastohistoria tunne. Kyse on siten erittäin harvinaisesta tapauksesta, jonka seurauksena arktisen napajään laajuus oli tuoreimman mittauksen mukaan eli 17.6. sijalla viisi ajankohtaa nähden.

Grönlantia en ole seurannut, mutta uskon kyllä HS:n uutisen ja sen kahden raflaavan kuvan olevan aitoja. Ehkäpä pohjoisimman napaseudun äkillinen - ja poikkeuksellinen - viileneminen sai vastineensa tavallista lämpimämpänä ilmamassana maailman suurimmalla saarella.

Mitä tämä tarkoittaa koko arktisen alueen lämpötilojen kannalta jää nähtäväksi. Tässä suhteessa on on mielenkiintoista nähdä kesäkuun jälkeinen jään pinta-ala (se on eri asia kuin laajuus): sen kuukausittainen keskiarvohan ei ole tänä vuonna supistunut kertaakaan ajankohtaan nähden kaikkien aikojen pienimmäksi.

* * *

Minun nähdäkseni HS:n uutinen osoittaa kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, ettei ilmastonmuutosjuttuja kannattaisi tehdä paikallisista ilmiöistä - ne eivät välttämättä kuvaa ilmastonmuutoksen etenemistä vaan saattavat olla pelkkiä paikallisia anekdootteja.

Toinen merkillepantava seikka on, ettei arktinen merijää Grönlannin ennätyssulamisista huolimatta edelleenkään osoita oikeaksi ilmastonmuutoksen kiihtyvää luonnetta, vaikka elämmekin kiistatta lämpimintä aikaa sitten keskiajan lämpökauden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksessa jälleen uusi käänne
Jäätikkötutkijat tulivat lausuneeksi testattavan hypoteesin
Grönlannin lämpöaalto ja ilmastotilastot


lauantai 11. toukokuuta 2019

Nykysuomalaista suvaitsevaisuutta ja demokratian kunnioitusta

Näin eilen Viikin yliopistokampuksen lähistöllä nykysuomalaisen suvaitsevaisuuden ja demokratian kunnioituksen mallikappaleen. Päätin ikuistaa sen ja tarjota kaikelle kansalle katsottavaksi tässä blogissa.


Kuvasta saattaa aavistaa tekijänsä muutenkin suvaitsevaisen ja demokratiaa "kunnioittavan" poliittisen aatesuunnan, koska aktiviteetin kohteeksi ovat joutuneet Perussuomalaisten ja Junes Lokan vaalijulisteet. Omalta osaltani tyydyn toteamaan, että ylle linkittämässäni kuvassa nähdyn kaltaiseen ilkivaltaan syyllistyneet henkilöt ovat samanaikaisesti halveksuttavia, säälittäviä ja naurettavia. kuten heidän poliittinen aatteensakin, josta joutunemme kärsimään seuraavien neljän vuoden ajan.

Olisikin hienoa, mikäli suomalaiset äänestäjät ymmärtäisivät tuomita tällaisen aatesuunnan parin viikon kuluttua pidettävissä EU-vaaleissa. Osoittaisihan se, että suurin osa suomalaisista kunnioittaa vielä nykysuomessakin sananvapautta ja sallii sen mukaisesti oikeuden häiritsemättömään vaalityöhön myös sellaisille ihmisille ja puolueille, joiden aatteita he eivät itse kannata.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan
Sananvapauden kuoppa syveni jälleen
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Irakilaisen uusi konsti meni hukkaan

Helsingin Sanomat kertoi irakilaismiehen esittäneen korkeimmalle hallinto-oikeudelle kuvamateriaalia ja videon homoseksuaalisuusväitteidensä tueksi. KHO ei kuitenkaan uskonut niiden osoittavan homoseksuaalisuutta, koska oikeusprosessi kokonaisuutena ei tukenut hänen väitettään poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta.

Tapauksessa lienee ollut kyse siitä, että irakilainen on kavereidensa kanssa saanut kuningasidean homoseksuaalisten tekojen kuvaamisesta turvapaikan saamisen toivossa. KHO kuitenkin ymmärsi, että kuvamateriaalia voidaan tehdä mihin tahansa tarkoitukseen ilman, että se osoittaa niissä esiintyvien tapahtumien kuvaavan todellisuutta.

Näinhän se on viihdeteollisuudessakin. Dekkarisarjoissa jopa pikkukaupunkien murhaluvut kohoavat ajan myötä käsittämättömän korkeiksi.

Elokuvissa näytteiljät taas ovat olevinaan toistensa kanssa seksiaktissa, vaikka eivät reaalimaailmassa olekaan intiimissä suhteessa toisiinsa. Ja pornovideoilla alan ammattilaiset ovat jopa aidossa aktissa, vaikka eivät muuten harrastakaan keskenään seksuaalisia tekoja. Ja niin edelleen.

Irakilaisen tapauksessa kuvamateriaalin uskottavuutta on varmasti pohdittu myös sen pohjalta, että sen kautta mahdollisesti saatava hyöty on ollut valtava verrattuna sen tuottamiseen kuluneeseen aikaan ja vaivaan - ja mahdolliseen vastenmielisyyteen homoseksuaalisia tekoja kohtaan.

Joka tapauksessa irakilaismiehelle täytyy antaa tunnustus luovasti keksitystä uudesta konstista turvapaikan saamiseksi. Ja toivottaa hänelle hyvää kotimatkaa varsin turvalliseksi muuttuneeseen kotimaahansa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Ennen irakilaisen kotiinpaluuta saamme vielä jännittää, minkälaisen seurannaiskirjoituksen vaatimuksineen HS:n punavihreä toimituskunta tekee tästä tapauksesta. Vai jättääkö yllättäen sellaisen tekemättä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden
Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?
Irakilaiset kieltäytyvät poistumasta

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!