torstai 2. lokakuuta 2025
Hallituksen kannatus lähti nousuun
Ylen puoluekannatusmittauksen mukaan Perussuomalaisten kannatus on noussut 2,1 prosenttiyksiköllä verrattuna edelliseen gallupiin. Myös RKP:n kannatus kasvoi 0,6 prosenttiyksiköllä.
Kun samaan aikaan Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien kannatukset laskivat yhteensä yhdellä prosenttiyksiköllä, jää hallituksen saldoksi kannatuksen lisääntyminen 1,7 prosenttiyksiköllä. Tämä viittaa siihen, että aiempaa suurempi osa suomalaisista on ymmärtänyt Orpon kabinetin talous- ja maahanmuuttopolitiikan olevan hyödyksi Suomelle ja suomalaisille.
Jos sitten katsotaan oppositiota, niin siellä aiemmin huippulukemissa ollut SDP:n kannatus putosi eniten ja myös wokeltamisen ykköspuolue Vihreät jatkoi alamäkeään. Lisäksi Perussuomalaisten taakse jäänyt Keskusta menetti hiukan kannatustaan.
Sen sijaan Vasemmistoliitto ja Liike Nyt pääsivät niukasti plussalle. Siten kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että vihervasemmisto-opposition tarjoama velanottoon perustuva jakopoliittinen vaihtoehto näyttäisi menettäneen uskottavuuttaan kansalaisten silmissä.
Tosiasia kuitenkin on, etteivät gallupit ole vaaleja, eivätkä niiden antamat tulokset virheettömiä. Siksi kannattaa odottaa ainakin seuraavaan puoluekannatuskyselyyn, ennen kuin pitää edelle kirjoittamiani johtopäätöksiä varmana.
Tunnisteet:
gallup,
hallitus,
jakopolitiikka,
keskusta,
kokoomus,
Liike Nyt!,
maahanmuutto,
mielipidetiedustelut,
perussuomalaiset,
Petteri Orpo,
politiikka,
puolueet,
RKP,
SDP,
talous,
vasemmistoliitto,
vihreät
6 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!
Hamasin Sanomien ja al-Yleeran toimituksissa ketuttaa:"Kaikkemme olemme yrittäneet ja tämä on tulos." Ratkaisu:"Kansa on vaihdettava!"
VastaaPoistaParhaansa sekä Hamasin Sanomat että al-Yleera tekevät ja vihervasemmisto komppaa Sofian ja Nasiman johdolla.
PoistaJoo, ja yrittivät kaataa Suomen hallituksen Palestiinan takia, siis mitä helvettiä?
PoistaYle tänään
VastaaPoistaJoka viideskymmenes alle 35-vuotias sai työkyvyttömyyseläkettä
Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden alle 35-vuotiaiden määrä kasvoi hieman viime vuonna, kertoo Kela tiedotteessa.
https://yle.fi/a/74-20186209
Artikkelista poimittua
Viime vuonna työkyvyttömyyseläkettä sai joka viideskymmenes alle 35-vuotias. Vuoden lopulla työkyvyttömyyseläkettä sai noin 25 900 alle 35-vuotiasta, mikä on noin kaksi prosenttia saman ikäisestä väestöstä.
– Viime vuoden lopussa oli noin neljäsataa nuorta enemmän työkyvyttömyyseläkkeellä kuin edellisen vuoden lopussa. Nuoren päätyminen työkyvyttömyyseläkkeelle on iso asia sekä nuorelle itselleen että yhteiskunnalle, sanoo Kelan tutkimusprofessori Karoliina Koskenvuo tiedotteessa.
Kelan mukaan yleisin syy nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrä kasvoi eniten älyllisen kehitysvammaisuuden ja psyykkisen kehityksen häiriöiden perusteella.
--------------------------------------------
Ikävä kehityssuunta, samoin se, etteivät osa NHL huippupelaajista kykene suorittamaan varusmiespalvelusta.
Mistähän nämä kehityssuunnat johtuvat? Ja jännä tosiaan nähdä mihin suuntaan Suomi menee seuraavissa vaaleissa?
Muistelen, että pitkän uran NBA.ssa pelannut Hanno Möttölän ei tarvinnut käydä Suomen armeijaa, kun Hannolla oli jalka kipeä, eikä jalka oikein tykännyt Suomen armeijan rasituksista? Minä olen ollut siinä käsityksessä, että koripallossa, niin harjoituksissa ja peleissä jalka joutuu huomattavasti tiukemmalle, kuin Suomen pullamössö-armeijassa?
PoistaVaikka Riikka Purran johtama valtiovarainministeriö on tuonut melkein ennätyksellisen leikkauslistan eri kohteille, siitä huolimatta vain Perussuomalaisten kannatus nousee, ja nousee huomattavan paljon.
VastaaPoistaSe kertoo siitä että kansalaiset ymmärtävät tilanteen.
YLE vain jaksaa länkyttää persuja "maahanmuuttopuolueena".