Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Helsinki pride ja Helsingin nuorisotoimi järjestävät tänään 13-17-vuotiaille tytöille penistyöpajan, jossa voi ommella itselleen miehen sukupuolielintä muistuttavan jötkäleen, packerin. Sellaista voi pitää jalkojensa välissä ja kuvitella olevansa poika. 

Ilmoituksen mukaan "työpaja on hyvä tapa saada ilmaiseksi käyttöön sukupuolta vahvistavia tarvikkeita ja oppia ompelemaan niitä itse... Työpaja on suunnattu 13-17-vuotiaille transmaskuliinisille ja muille sukupuoleltaan moninaisille tai sitä pohtiville nuorille, jotka käyttävät packereita tai haluavat päästä kokeilemaan packingia."

Sateenkarikaupan mukaan "packerit ovat etenkin transmiesten ja transmaskuliinien käyttämiä penisproteeseja, jotka lievittävät dysforiaa ja vahvistavat sukupuolikokemusta. Niitä on saatavilla erilaisiin tarkoituksiin. Pehmeät packerit tuovat luonnollista pullotusta housuihin, STP-packerilla onnistuu seisten pissaaminen ja play-packerilla petipuuhat. Osa packereista yhdistelee eri käyttötarkoituksia."

* * *

Työpajan nosti esille kansanedustaja Pekka Aittakumpu (ps), jonka mukaan työpajan järjestäjät "ohjaavat lapsia epäilemään sukupuoltaan ja sukupuoli-identiteettiään, vaikka sellaisesta on aiheutunut monille lapsille mielenterveyden ongelmia". Tällainen syyte on luonnollisesti vakava ja ansaitsee sekä medianäkyvyyttä että vaatii vastauksen.

Toistaiseksi en ole huomannut suomalaismedioiden – Suomen uutisia lukuun ottamatta – tarttuneen asiaan. Nähtäväksi siis jää, raportoivatko ne siitä tapahtuman jälkeen, vai jättävätkö sen salaisuudeksi kansan suurelta enemmistöltä.

* * *

Omalta osaltani kaipaisin tieteellistä tietoa siitä, miten seksuaalisten poikkeavuuksien yhä suurempi näkyminen uutisvirrassa ja viihteessä vaikuttaa nuorten mielenterveyteen ja seksuaalisen suuntautumisen kehittymiseen. Näin erityisesti nyt, kun Suomen uutistenkin mainitsema – aiemmin itsekin käsittelemäni – suomalaistutkimus osoittaa, että ainakin radikaalit ratkaisut ovat mielenterveyden kannalta pikemminkin haitallisia kuin hyödyllisiä. 

Lisäksi – liittyen ajankohtaiseen aiheeseen – olisi syytä harkita ovatko tässä käsitellyn työpajan kaltaiset teini-ikäisille suunnatut tapahtumat sellaisia, joiden tukeminen julkisin varoin on perusteltua. Vai tulisiko supistuvat verovarat ohjata vähemmän kyseenalaisiin tarkoituksiin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukupuolenkorjaus ei auta vaan pahimmillaan jopa pahentaa tilannetta
Onko homoseksuaalisuus luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio?
Tukevasti tiellä kohti surkastumista

Kukkahattutäti tunnusti tosiasiat

Yksi suurimmista nykyaikaisen kansainvaelluksen eli kehitysmaalaisten harjoittaman turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytön seurauksista on ollut nuorisorikollisuuden kasvu. Ja sen kautta katuturvallisuuden heikkeneminen siellä, missä esiintyy lähinnä maahanmuuttajista koostuvia nuorisojengejä.

Tällä seikalla on ollut ikäviä seurauksia alkaen kantaväestön muuttoliikkeestä pahimmilta maahanmuuttaja-alueilta rauhallisemmille seuduille. Mutta siitä huolimatta Yle onnistui julkaisemaan uutisen, joka pääsi yllättämään itsenikin. 

Kyse on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen herääminen todellisuuteen. Hän nimittäin pyysi päättäjiä pohtimaan, että tarvitaanko Suomessa suljettua hoitoa antavia lastensuojelulaitoksia.

Pekkarisen mukaan "tämä on vaatinut aika paljon ajatusteni muuttamista. En olisi tutkijana ehkä koskaan uskonut, että puhun alaikäisten suljettujen laitosten puolesta. Tilanne kaduilla on kuitenkin sen verran vakava, että olisi lasten itsensä kannalta parempi, jos pysäyttävämpää hoitoa olisi tarjolla."

Toisin sanoen luultavasti 1800-luvun rangaistuskäytännöistä juontava suomalainen sanonta siitä, että "kyllä Siperia opettaa" näyttäisi toimivan jopa kukkahattutätien kohdalla. Sellainenhan Pekkarinenkin on aiempien kommenttiensa mukaan ollut. Pehmeisiin keinoihin uskova. 

Tämä käy ilmi esimerkiksi hänen vuonna 2021 antamastaan haastattelusta, jossa hän linjaa, että "lapsi, jota on kohdeltu kunnioittaen, jonka kanssa on keskusteltu ja joka on saanut vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, kasvaa yleensä empatiakykyiseksi aikuiseksi... aikuisten pitäisi olla kiinnostuneita lasten ajatustenjuoksusta... ihan yksinkertaiset, arkiset juttelut lapsen kanssa voisivat olla muutosta eteenpäin sysääviä voimia."

Tässä käsittelemäni yhden ihmisen ajattelun muutos on erinomainen uutinen, sillä vain tosiasioiden tunnustaminen voi johtaa parempaan tulevaisuuteen. Vaikka Pekkarisen ajattelun muutos - ainakaan edellä siteeraamieni uutisten valossa - ei ulotukaan turvapaikanhaun väärinkäytöksiin, on se kuitenkin pieni askel kohti Suomen ja suomalaisten parempaa tulevaisuutta. 

* * *

Lopuksi on todettava, että juuri tänään me kaikki aikuiset suomalaiset voimme ratkaista myös sen, onko meillä valtionpäämiehenä rikollisin keinoin muslimiterroristeja maahamme toimittanut maailmanparantaja, vai henkilö, jolle suomalaisten asiat ovat aina tärkeimpiä. 

Käykääpä siis - arvoisat lukijani - antamassa äänenne Suomen tulevaisuuden puolesta, ellette ole sitä jo tehneet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten syvin jakolinja kulkee äärivasemmiston ja muiden välillä
Lapset - ne kaikista rakkaimmat
Maahanmuuttajalasten hyväksikäyttö on loppumassa

Helsingin sanomat ja Suvela Warriors

Helsingin sanomat uutisoi ikävästä koripallotapahtumasta peräti kahden (yksi, kaksi) artikkelin verran. Niissä painotettiin väkivaltaa vastustajaa ja tuomareita kohtaan tehneen joukkueen amerikkalaisvalmentajan osuutta, mutta ei edes vihjattu mistä joukkueesta on kyse.

Jokainen valveutunut suomalainen lienee kuitenkin osannut tehdä uutisoinnista sen johtopäätöksen, että kyse on ollut humanitaarisin perustein Suomessa asuvista kehitysmaalaistaustaisista pelaajista koostuneesta joukkueesta. Kaikki eivät kuitenkaan ole valveutuneita, joten heidän kohdallaan HS:n uutisoinnin linja ei ole tiedonvälitystä vaan tiedonsalailua ja harhaanjohtamista.

Voisi kuvitella, että julkisen sanan neuvostolla olisi tarve puuttua HS:n toimintaan, koska sen ohjeiden 8 pykälän mukaan "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". Tätä en kuitenkaan jää odottelemaan henkeäni pidätellen, koska JSN on jo aiemminkin osoittanut piittamattomuutensa omista ohjeistaan.

 * * *

Tästä päätellen kyse on Suvela Warriors-nimisestä joukkueesta, jonka pelaajat näyttäisivät olevan varsin tummahipiäisiä. Toisin sanoen kyseessä on espoolaisen maahanmuuttajaslummin koripallojoukkueesta eli valveutuneen kansalaisen arvaus osuu oikeaan.

Kehotan kuitenkin HS:n toimitusta miettimään, että onko tiedon salailu järkevää silloin, kun yhä suurempi osa suomalaisista on kokenut valaistumisen ja tekee edellä mainitun johtopäätöksen. Eikö tällöin ole vaarana se, että mikäli esimerkiksi poliisi on tutkinnallisista syistä kieltänyt uutisoimasta kantaväestöön kuuluvien henkilöiden sikailua, tekevät ihmiset vääriä johtopäätöksiä, joiden perusteella maahanmuuttajien syyksi luetaan yleisesti myös kantaväestön tekemisiä. 

Lisäksi maahanmuuttajauutisten itsesensurointi ärsyttää ainakin itseäni - suomettumisen ajan nähnyttä henkilöä - eikä siten ainakaan lisää sympatiaani maahanmuuttoa kohtaan. Toki osaan sivistyneenä ihmisenä välttää maahanmuuttajiin ryhmänä suuntautuvan rasismin ja kohdistaa negatiiviset tuntemukseni yksittäisiin sikailijoihin tai löyhiin kaveriporukoihin, mutta epäilen etteivät kaikki osaa näin tehdä. 

Niinpä HS:n itsesensuuri johtaa rasismin lisääntymiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja sen seurauksena yhteiskunnallisen polarisaation lisääntymiseen. Se puolestaan johtaa maahanmuuttoon liittyvien haittojen korostumiseen ja syvenemiseen entisestään, mikä ei liene ainakaan niiden uussuomalaisten etu, jotka haluaisivat kantaa kortensa kekoon tämän suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varoittavatko mediamme maahanmuuttajaraiskaajista?
Väkivaltaiset somalinaiset
Puuttuuko JSN tähän likasankojournalismin kukkaseen?

Yhdeksän hyvää ja ja kymmenen kaunista - mutta valtio maksaa

SDP esitteli eilen kuntavaaliohjelmansa. Seuraavassa poimintoja siitä samassa järjestyksessä kuin ne tulivat vastaan demareiden pää-äänenkann... ei kun Suomen johtavan sitoutumattoman ja ehdottoman puolueettoman sanomalehden asiasta kertovassa jutussa. 

"Sdp haluaa yhdenmukaistaa omaishoidon kriteerit koko maassa ja korottaa omaishoidon tukea... Omaishoidon tuen määrää on tarkistettava ja siihen on varattava riittävät resurssit."

"Neuvoloiden palveluita on laajennettava tukemaan perheitä koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Neuvolakäyntejä on oltava riittävästi, jotta perheet saavat riittävää ja oikea-aikaista tukea."

"Puolue haluaa, että kunnissa panostetaan matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuuteen ja nuorisotoimintaan, jotta nuoret saavat tukea heti, kun sitä tarvitaan".

"Me haluamme, että jokaisessa kunnassa tehdään kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma ja että sen toimeenpanoa myös säännöllisesti seurataan... SDP haluaa, että poliisin, nuorisotyön, sosiaalihuollon ja koulun yhdistävän moniammatillisen ankkuritoiminnan toimintaedellytykset ovat kunnossa kaikissa kunnissa."

"Yritystoiminnan ja työllisyyden parantamiseksi Sdp haluaa parantaa kaavoituksen ja lupaprosessien sujuvuutta. Palvelujen ostoissa pitäisi korostaa paikallisuutta."

"Työllisyyden hoidossa puolue panostaisi yksilölliseen tukeen, koulutukseen ja palveluihin".

"Kuntien pitää puolueen mukaan siirtyä pois öljylämmityksestä omistamissaan kiinteistöissä. Asuntojen siirtymistä fossiilittomiin lämmitysjärjestelmiin pitää tukea."

"Liikenteen ja liikkumisen kehittämisessä on puolueen mielestä panostettava joukkoliikenteeseen, pyöräilyyn, kävelyyn ja muihin ilmastokuormitusta vähentäviin liikkumismuotoihin... asuinalueet pitää suunnitella niin, ettei omaa autoa tarvita palveluihin, harrastuksiin ja työpaikoille liikkumiseen. Toimiva joukkoliikenne pitäisi turvata puolueen mielestä koko maassa kaupunkialueidenkin ulkopuolella."

Kuten arvoisa lukijani huomasi, on SDP:n vaaliohjelmassa luvattu paljon hyvää ja kaunista. Mutta se kaikki ei tietenkään tule ilmaiseksi. Onneksi puolue on miettinyt myös kuntien tulopuolta ja keksinyt siihen lyömättömän ratkaisun.

Puheenjohtaja Sanna Marinin mukaan nimittäin "valtion pitää vastata taloudellisesti siitä, että peruspalvelut pystytään järjestämään tasa-arvoisesti kaikissa kunnissa".

Päätin jättää edelle kirjoittamani ilman sen suurempia kommentteja, koska uskon, että te - arvoisat lukijani - ymmärrätte kyllä itsekin mitä SDP:n kuntavaaliohjelman meno- ja tulopuolen toteuttamisesta seuraisi. Ja miksi se juuri siitä syystä ei ole - ainakaan toivottavasti -  muuta kuin joukko ihania toiveita, joiden toteuttaminen ei ole sen enempää realistista kuin mahdollistakaan.

Sen näyttäisi huomanneen myös SDP:n hallituskumppani Keskusta, joka MTV3:n uutisen mukaan "väläytti perjantaina jopa hallituksesta lähtöä, jollei riittäviä talous- ja työllisyyspäätöksiä saada aikaan". Nähtäväksi jää, uskovatko tulevien kuntavaalien äänestäjät valtioneuvoston tähänastisista toimista huolimatta puolueen puheisiin. Ja jos uskovat, niin vaikuttavatko Keskustan vaatimukset jotenkin hallituksen politiikkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Katri Kulmuni ja poliittinen realismi
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato

Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

Aamun uutiset kertoivat karua kieltä suomalaisten maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta. Tarkoitan esimerkiksi sitä, kuinka Helsingissä poliisina nuorten rikollisuuteen puuttuvan ja sen ennaltaehkäisyn puolesta toimivan Susanna Maran työtä kuvaavassa jutussa valaistiin hiukan maahanmuuttajanuorten kasvatusta.

Minä nimittäin tällaisena varttuneempana ihmisenä hätkähdin kun jutun olleen kuvan alla oli seuraava  teksti: "Mara törmää Columbuksen kauppakeskuksessa nuoriso-ohjaajiin Keba Saballyyn (vas) ja Omar Abdiin, jotka auttavat poliisiakin kulttuuristen erojen tulkkaamisessa. Abdi kertoo juuri saattaneensa 12-vuotiaan, humalassa olleen muslimitytön ambulansiin. ´Vanhemmille ei aina kannata sanoa mitään näissä tilanteissa, sillä suvun kunnian tahraamisella voi olla traagisiakin seurauksia´".

Vertailuksi suomalaiseen maahanmuuttajakäytäntöön voidaan ottaa niin ikään tämän aamun juttu, jonka mukaan Islannissa on 20 vuodessa saatu vähennettyä tuntuvasti nuorten juomista, tupakointia ja huumeidenkäyttöä. Menestyksen syitä kuvasi saarivaltion pääkaupungin apulaispormestari seuraavasti: "vanhemmat seuraavat, mitä nuoret tekevät. Nuoret saavat tukea vanhemmilta ja viettävät aikaa vanhempiensa kanssa."

Islannin menestyksellinen toiminta nuorten pahoinvoinnin korjaamiseksi on siis varsin erilainen kuin suomalaisten nuoriso-ohjaajien näkemys. Vai olisiko sittenkin niin, että jälkimmäisten pelko maahanmuuttajavanhempien traagisesta suhtautumisesta nuortensa kunniaan on aiheellinen. Jos näin on, on syytä kysyä minkälaisen kyykäärmeen sikiön olemme yhteiskuntaamme istuttaneet samalla kun olemme  humanitaarisen avun nimissä ottaneet vastaan kymmeniä tuhansia kunniakulttuureista peräisin olevia muslimeita?

Yhtä mielenkiintoinen oli samaisessa jutussa mainittu tapaus, jossa "kuudesluokkalainen poika haukkui ja uhkaili ystävänsä äitiä, koska tämä ei käyttänyt huivia. Pojan äiti ei suostunut uskomaan, että hänen poikansa olisi syyllinen mihinkään."

Tämä ei varmaankaan ole mitenkään ainutlaatuista, sillä onhan tunnettua, että monilla vanhemmilla - myös kantasuomalaisilla - on taipumus uskoa jälkeläisistään pelkästään hyvää. Mutta tässä tapauksessa epäilen vahvasti, ettei kyseinen äiti tainnut pitää syytöstä kovinkaan moitittavana: olihan kyseessä kuitenkin oman kulttuurin mukaan oikeutettu huomautus tytön sopimattomasta pukeutumisesta.

Itse asiassa julkisuuteen tihkuneiden tietojen - ja myös vaikkapa joidenkin rohkeiden somalinaisten - mukaan tietyistä kulttuureista tulleiden miesten tavaksi on tullut jopa väkivallan uhalla pakottaa samaan kulttuuriin kuuluvat naiset peittämään hiuksensa rätillä. Tämä ihmisoikeuden ja tasa-arvon halventamiseksi tulkittava käyttäytyminen tunnutaan hyväksyttävän suomalaisessa yhteiskunnassa pelkällä olan kohautuksella. Vai onko joku huomannut maamme politikkojen (halla-aholaisia lukuun ottamatta), median tai edes suomalaisten ihmisoikeusjärjestöjen nostaneen asiaa agendalleen?

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää huiviasialla olevan kaksi syvällisempää merkitystä. Ensinnäkin se osoittaa, ettei tulijaväestöllä ole aikomustakaan hylätä kotimaansa kulttuuria, jota he kuitenkin ovat sanoneet joutuneensa pakenemaan tänne kauas pohjolaan. Toiseksi naisten huivi on yksi niistä tekijöistä, jotka ehkäisevät heidän työnsaantiaan ja sitä kautta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kaiken kaikkiaan ylle kokoamani asiat osoittavat, että suomalaisilla on edessään valtava haaste, jota me emme ole yhteiskuntana mitä ilmeisimmin edes oikein hahmottaneet. Tuo haaste on muslimimaahanmuuttajien kulttuuri, johon on sisäänrakennettu mekanismit, joiden seurauksena tulijat pitäytyvät omassa eriössään, kasvattavat lapsensa suomalaisten arvojen vastaisesti ja siten ajautuvat - elleivät suorastaan hankkiudu - muusta yhteiskunnasta irralliseen ylisukupolviseen etnis-uskonnollisesti leimautuneeseen alaluokkaan, jossa syrjäytymisen ja jopa radikalisoitumisen vaara on ilmeinen.

Ikävintä asiassa on se, ettei pääosa maamme poliitikoista edes ymmärrä asian vakavuutta, eikä siksi ole valmis toimiin asiantilan muuttamiseksi. Ei edes siitä syystä, että maassamme on myös islamilaisia maahanmuuttajia, jotka ovat ymmärtäneet asian ja tuoneet sen esille maamme valtalehdistössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
Poliisi on pop

Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys

Uusi tutkimus kertoi, että suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vuosittain jotain 3,2 ja 7,5 miljardin euron välillä. Lukuihin on laskettu sairauslomat, menetetty työpanos, terveyspalveluiden käyttö, lääkkeet, ikääntyvän väestön koti- ja laitoshoidon kustannukset, tuloverojen menetykset, maksetut työttömyysturvan etuudet ja syrjäytymisen kulut. Lasketut summat ovat pikemminkin korrelatiivisia kuin osoitettuihin syy-seuraussuhteisiin perustuvia.

Asiaa on jo ehditty kauhistella erilaisissa uutismedioissa ja ihan syystä. Liian vähäisen liikunnan hintalappu on todella suuri.

Edellinen liikuntaan liittyvä suuri uutinen oli Mika Lehtimäen valinta Suomen Huippu-urheiluyksikön johtoon. Miehen tuntuivat hyväksyvän tehtäväänsä kaikki lajiliitot huolimatta siitä, että hän ilmoitti heti tuoreeltaan tekevänsä suuria muutoksia rahanjakoon.

Ensi katsomalta nämä kaksi uutista eivät tunnu liittyvän yhteen. Todellisuudessa asia on kuitenkin aivan päinvastoin.

Ensinnäkin menestyvät huippu-urheilijat toimivat nuorille esikuvina liikuntaharrastuksessa. Ellei sellaisia ole, ei lajeilla ole vetovoimaa lapsiin ja nuoriin, minkä seurauksena yhä useampi nuori jättää säännöllisen liikunnan sikseen.

Toiseksi suuret nuorisojoukot urheiluseuroissa tuovat mukanaan vanhempia, joiden joukosta löytyvät sellaiset innokkaat, jotka pyörittävät ainakin pienimpien ohjausta ja järjestävät kilpailuja. Nämä ihmiset löytyvät lähinnä niiden nuorten vanhemmista, jotka ainakin haaveissaan tähtäävät kilpaurheilijoiksi - ja joiden tekemisiin menestyvät kansainväliset urheilijatähdet vaikuttavat eniten.

Kolmanneksi suuret urheilevat nuorisomäärät asettavat kuntien päättäjille painetta liikuntatilojen ylläpitämiselle. Ilman käyttäjiä eivät nouse sen enempää pururadat tai hiihtoladut kuin jalkapallo- tai jäähallitkaan.

Neljänneksi on selvää sekin, että ilman mainosarvoa omaavia urheilijoita tai joukkueita ei liikuntaan virtaisi yksityistä rahaa. Vaikka se ei suurelta osalta kuljekaan harraste- tai nuorisoliikuntaan, auttaa se osaltaan aktiivisia seuroja, joiden toiminta mahdollistaa kaiken ohjatun liikunnan maassamme.

Yhteenvetona totean, että meidän suomalaisten on syytä toivoa Mika Lehtimäen onnistuvan vaikeassa tehtävässään ja nostavan suomalaisen urheilun uudelle tasolle. Näin voisimme pienentää edes hiukan sitä suurta hintaa, jonka etenkin lasten ja nuorten vähäinen liikunta aiheuttaa tulevaisuuden Suomelle.

On kuitenkin selvää, ettei tämän päivän yhteiskunnassa synny huippuja ilman taloudellisia kannusteita. Tämän nosti esille myös jääkiekkolegenda Teemu Selänne ehdottaessa yksilöurheilijoiden palkitsemista olympiamitaleista suurilla rahasummilla. Mielenkiintoinen avaus, jonka soisi herättävän keskustelua aikuistuvan urheilijan uran ja jokapäiväisen leivän aiheuttaman ristiriidan ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
Liikunta pidentää ikää!

Amatöörien puuhastelua

Tätä kirjoitettaessa on kilpailtu ensimmäinen päivä Otepäässä maailmancupin sprinteissä ja Vantaalla Suomen cupin viesteissä. Eilen jo vuoden 2013 MM-hiihdoissa kahdeksanneksi väläyttänyt Toni Ketelä nousi maailman parhaiden joukossa palkintopallille, kun taas norjalaisia viikko sitten kyykyttänyt Matti Heikkinen osoittautui parhaaksi, mutta ei ylivoimaiseksi, kotimaisten kilpakumppaniensa joukossa.

En tällä kertaa kuitenkaan kirjoita huippuhiihdosta, sillä silmiini osui pieni uutinen pohjoisesta Karugin kylästä Tornion kaupungissa. Sen mukaan kylässä järjestetään viikottain karkkihiihdot lapsille, joita osallistuu kilpailuihin parhaimmillaan yli puolen sataa.

Lukema on melkoinen, kun huomioidaan Karungin kylän koko: siellähän asuu vain noin 650 asukasta. Jos koko 22000 asukkaan Tornion kaupungissa lapset hiihtäisivät samalla innolla, osallituisi kaupungin lastenhiihtoihin lähes 1700 lasta. Tai miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulla lähes 80000 toisistaan suksilla mittaa ottavaa keskenkasvuista.

Näin ei kuitenkaan ole. Pääkaupunkiseudun lastenhiihtojen suhteen menestyksellisimmän hiihtoseuran, Espoon Hiihtoseuran, järjestämiin lasten hiihtokilpailuihin näyttäisi osallistuvan sadan ja kahdensadan välillä oleva hiihtäjämäärä. Muut pääkaupunkiseudun seurat saavat yhteensä liikkeelle hiukan vähemmän pikkuhiihtäjiä.

Hienoa työtä tämäkin, mutta ei varmasti koko pääkaupunkiseudun lahjakkuuspotentiaalia keräävää. Ainakin lajien välinen kilpailu vie osansa sillä etenkin joukkuelajit houkuttelevat. Ja ehkäpä Helsingin seudun kiireinen elämänrytmi aiheuttaa puutetta myös vapaaehtoisista.

Mutta kyllä Karungin kylässäkin on muiden lajien aiheuttamaa kilpailua, sillä Tornion kokoisessa kaupungissa myös joukkuelajiseurat toimivat tehokkaasti. Niinpä karunkilaisten lasten innostus liittyy epäilemättä erityisesti paikallisten hiihtoihmisten aktiivisuuteen.

Vasta aika kuitenkin näyttää, kuinka moni Karungin karkkihiihtoihin osallistuvista lapsista valitsee kilpahiihdon omaksi lajikseen ja päättää katsoa mihin omat kyvyt riittävät. Toisaalta ainakaan lähiseutujen esikuvasta se ei liene kiinni. Onhan toinen vuoden urheilija eli olympiavoittaja Sami Jauhojärvi kotoisin hiukan pohjoisempaa Ylitorniosta.

Koko suomalaisen maastohiihdon tulevaisuuden menestys pohjautuu karunkilaisten hiihtoihmisten kaltaisten vapaaehtoisten toimijoiden työn pohjalle; ilman heitä ei olisi hiihtäjiä eikä ilman hiihtäjiä laduilla nähtäisi Suomen kansaa sykähdyttäviä hetkiä.

Merkittävää tässä on, ettei Suomessa ole tapana maksaa hiihtoseurojen nuorison parissa toimiville ohjaajille minkäänlaista palkkaa. Esimerkiksi Espoon Hiihtoseura palkkasi ensimmäisen seuravalmentajansa, nykyisin maajoukkueen palveluksessa toimivan, Teemu Pasasen vasta viitisen vuotta sitten. Suomen parhaisiin kilpahiihtoseuroihin (eilen toisena viestissä) kuuluva Vantaan Hiihtoseura puolestaan näyttää palkanneen ensimmäisen valmentajansa Joona Viholaisen vasta tälle kaudelle.

Toisin sanoen suomalaisille lähes vuosisadan arvokisamenetystä tuonut talvinen kansallislajimme on perustunut puhtaasti vapaaehtoistoimintaan. Siihen nähden tulokset ovat oleet suorastaan loistavia.

Kiitos siis kaikille hiihdon parissa toimineille vapaaehtoisille: olette löytäneet hienon harrastuksen, joka tuottaa iloa koko penkkiurheilevalle kansallemme. Siis nuorisotyötä parhaimmillaan!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Seuratkaa Tour de Skillä myös Perttu Hyvärisen suoritusta
Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?