Vaikeuksien kautta voittoon sekä urheilussa että suomalaisessa yhteiskunnassa

Birhinghamin EM-kilpailujen viimeinen päivä tuotti odotetun kultamitalin. Sen sijaan odotettua ei ollut, että sen voittaja – Alisa Vainio – olisi ollut niin järjettömän ylivoimainen kuin hän oli. 

Näin 28-vuotias Alisa osoitti, että kovalla tahdolla, päättäväisyydellä ja suomalaisella sisulla lähes mahdotonkin muuttuu mahdolliseksi. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä reilun neljänkympin taivallusta vaan hänen koko uraansa. 

* * *

Alisa Vainio oli kymmenisen vuotta sitten suomalaisen kestävyysjuoksun suuri lupaus. 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän saavutti pronssia ja sijoittui 5 000 metrillä neljänneksi. Alle 20-vuotiaiden SM-kisoissa elokuussa 2015 Vainio voitti 3 000 metrin estejuoksun ikäluokkansa Euroopan kärkiajalla ja voitti kultaa alle 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 3 000 metrin esteissä.

Syyskuussa 2015 Vainio juoksi elämänsä ensimmäisellä maratonilla ajan, joka alitti Rion olympialaisten tulosrajan ja sijoittui Suomen kaikkien aikojen listalla kuudenneksi. Hän ei kuitenkaan voinut osallistua olympiamaratonille, koska oli sääntöjen mukaan liian nuori.

* * *

Sitten seurasivat vaikea vuodet ja moni lienee jo pitänyt Vainiota Suomelle tyypillisenä nuorisotähtenä, joka ei koskaan noussut sille tasolle, jota juniorikilpailut olisivat edellyttäneet. Edelleen varsin nuori nainen ei kuitenkaan luovuttanut ja ura lähti kuin lähtikin vähitellen nousuun. 

Siitä nähtiin välähdyksiä jo neljä vuotta sitten, mutta varsinainen läpimurto tapahtui viime vuoden MM-kisoissa Tokiossa, joissa Vainio sijoittui maratonilla viidenneksi. Hän oli kilpailun paras eurooppalainen juoksija ja sivusi Suomen kaikkien aikojen parasta naisten maratonin sijoitusta MM-kisoissa.

Kehitys ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan eilinen päivä toi mukanaan mykistävän osoituksen kehityksen jatkumisesta. Ja siksi voitaneen sanoa jo nyt, että mikäli Vainion kehitys jatkuu – ikänsä puolestahan hän on edelleen nuori maratoonariksi – voi Los Angelesin olympialaisissa kahden vuoden kuluttua olla odotettavissa sellainen suoritus, jolla vaalea suomalainen nähdään pitkästä aikaa maailman parhaana kestävyysjuoksijana. Olympiavoittajana.

* * *

Riippumatta siitä tuleeko tuoreesta euroopanmestarista olympiavoittajaa tai ei, on hän osoittanut, ettei vaikeuksien edessä kannata luovuttaa. Sisulla, periksiantamattomuudella ja päättäväisyydellä ne on mahdollista voittaa ja päästä tavoitteeseen.

Tämä olisi hyvä muistaa myös muilla elämänalueilla. Eikä vähiten politiikassa, jossa poliitikkojemme vuosikymmeniä jatkunut leväperäisyys on johtanut suomalaisen yhteiskunnan lähes voittamattomalta näyttävään velkakierteeseen ja samaan aikaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena myös etnis-kulttuurisiin vaikeuksiin. 

* * *

Ratkaisu näihin ongelmiin ei löydy periksi antamisesta vaan määrätietoisesta poliittisesta tahdosta ratkaista molemmat ongelmat. Se ehkä vaatii meiltä suomalaisilta joistain eduista luopumista ja maahanmuuttajiin kohdistuvien vaatimusten kiristämistä. Mutta toki tarvittaessa myös radikaaleja ratkaisuja.

Ne kannattaa kuitenkin ottaa, sillä – kuten Vainion esimerkki meille osoittaa – hyvä lopputulos on saavutettavissa, mikäli niin halutaan. Ja itse asiassa: se on kokonaiselle yhteiskunnalle paljon helpompaa kuin yksinäiselle nuorelle naiselle, jonka tämän kesän onnistuneena (!) tavoitteena oli kukistaa kaikki muut eurooppalaiset naiset. 

Suomelle riittää hyviin se, että säilytämme perinteisen yhteiskuntamme yhtenäisyyden,  vältämme etnis-kulttuurisen segregaation ja rikollisuuden sekä tasapainotamme julkiset menot tuloja vastaaviksi. Toivon mukaan suomen kansa sekä poliitikkomme vasemmalta oikealle ja arvoliberaaleista konservatiiveihin ymmärtävät tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sekä Tokion paras että tyhmin selvisivät tänään
Ai, ai, Arto
Nuoria lahjakkuuksia

Historia painaa suomalaisuuden kuvassa

Meitä suomalaisia ihaillaan monin paikoin maailmalla hurjina taistelijoina, jotka pysäyttivät talvisodassa puna-armeijan valtavalla ylivoimalla tekemän hyökkäyksen. Jotkut muistavat myös takavuosien suuret urheilumenestyjät Paavo Nurmesta Lasse Viréniin tai vaikkapa jääkiekkoilijoidemme menestyksen hetket. Ja ehkä joillakin ovat vielä mielessä ajat, jolloin Suomea luonnehtivat Nokian kännyköiden maailmanvalloitus ja maailman laadukkain peruskoulutus.

Tai ainakin meillä on tällainen mielikuva. Emmekä tule useinkaan pohtineeksi sitä, että itsenäisyytemme on vain hiukan yli sadan vuoden mittainen, ja sitä edelsivät reilun sadan vuoden jakso tsaarin Venäjän suuriruhtinaskuntana ja noin 700 vuoden korpivaellus Ruotsin valtakunnan riistettynä ja alistettuna itäosana. 

* * *

Edelle kuvaamani kaksi puolta suomalaisuudessa näkyvät monella tavalla kansallisessa kulttuurissamme ja muodostavat suorastaan oudon kokonaisuuden, jossa näkyy turhan usein oman arvon tunnistamisen sijaan melkoinen annos kansallista epävarmuutta. Eikä se ole hyvä asia Suomelle eikä suomalaisuudelle.

Esimerkkinä tästä huomasin tänään artikkelin, jonka pelkkä otsikko kertoi omaa kieltään suomalaisuuden satojen vuoden alistamisen seurauksista. Sen mukaan "viileä ilmasto tuo Suomeen yhä enemmän turisteja – moni pitää sen markkinointia epäeettisenä".

Itse jutussa kerrottiin ensin siitä, kuinka Suomi on alkanut kiinnostaa matkailijoita viileän ilmastonsa takia. Mutta sen sijaan, että suomalaiset matkailuyrittäjät iloitsisivat asiasta, ja pyrkisivät hyödyntämään sitä, näki Helsingin matkailutiimin päällikkö asiassa ongelman.

Niinpä hän kertoi, ettei Helsinki hyödynnä ilmastoa markkinoinnissaan, sillä se ei sovi kestävän matkailun arvomaailmaan. Niinpä hänen tiiminsä panostaa Suomeen valuuttaa tuovan kansainvälisen turismin sijaan kotimaan matkailuun ja maata pitkin tapahtuvaan matkustamiseen. Lisäksi hän suorastaan harmitteli sitä, että Etelä-Euroopassa matkanjärjestäjät saattavat omassa markkinoinnissaan käyttää hyväkseen Helsingin leutoa ilmastoa etelän kuumuuteen kyllästyneiden ihmisten houkuttelemiseen.

* * *

Vielä Helsingin kaupungin tiimipäällikköäkin tiukemman luuseri-kannan otti Lapin yliopiston matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola. Hänen näkemyksensä on suorastaan eskatologinen nähdessään, että "viileysturismi on eräänlainen elinolosuhteiden tuhoamisen lippulaiva. Paetaan tuhoa ja tuhotaan samalla lisää". 

Niinpä professori kauhisteli artikkelissa sitä, kuinka monet matkailualan yrittäjät maksimoivat omaa taloudellista etuaan ja kuluttajat maksimoivat nautintoaan. Lisäksi hän painotti, että lentomatkustaminen ja matkailun takia rakentaminen hyödyntämällä uusiutumattomia luonnonvaroja on epäekologista.

* * *

Näitä lukiessani en niinkään jäänyt pohtimaan matkailuun liittyvän taloudellisen taseen 1,6 miljardin euron alijäämää, vaan alussa mainitsemaani Suomen historian meihin lyömää taakkaa. Se näkyy edelleen monessa paikassa, kuten edeltä saatoitte itse todeta – arvoisat lukijani – matkailuun liittyvän liiketoiminnan osalta. 

Tämä on hämmästyttävää, sillä olemmehan me olleet itsenäisiä jo 109 vuoden ajan, eikä tältä ajalta puutu näyttöjä siitä, että pystymme kansakuntana myös suorastaan sankarillisiin tekoihin. Mutta miksi se kaikki ei edelleenkään näy terveenä kansallistuntoja, vaan menestyksen hetkenäkin me iloitsemisen sijaan koemme kerta toisensa jälkeen orjamaista syyllisyyttä onnistumisestamme tai meistä itsestämme riippumattomien menestystekijöiden hyödyntämisestä.

* * *

Tosiasiassa ihmiset ympäri maailman haluavat matkustaa näkemään uusia paikkoja ja kokemuksia – ja tuottavat joka tapauksessa sen jalanjäjen, joka siitä syntyy. Meidän osaltamme se tarkoittaa, että vaikka professori olisikin sinänsä oikeassa kritiikissään, kaikki nuo haittavaikutukset syntyvät joka tapauksessa – riippumatta siitä suuntautuvatko turistivirrat Suomeen vai muualle. 

Tästä syystä matkailun markkinoinnissa ei ole kyse epäekologiasta tai ilmastosta, vaan siitä, että otammeko me oman osamme ihmisten lomanviettoon liittyvästä taloudellisesta hyödystä vai jätämmeko sen muiden jaettavaksi. Voittajakansoille vastaus on itsestäänselvä – samoin kuin orjamentaliteetilla varustetuille surkimuksille. 

Siksi kysymys kuuluu, että millä ihmeellä me saisimme parannetuksi 800 vuoden alistamisen tuottaman jäljen sielussamme? Ja sitä kautta iloitsemaan menestyksestämme niin matkailussa kuin muillakin elämänalueilla. Eli nostamaan itsemme voittajakansojen joukkoon sekä henkisesti että taloudellisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaista ajattelua

Toimiiko Helsinki-Vantaalla kartelli?
Suomen historian kurjin aika

Sekä Tokion paras että tyhmin selvisivät tänään

Tänään oli epäilemättä Tokiossa käytävien yleisurheilun MM-kisojen merkittävin päivä. Näin siksi, että näimme kaksi aivan erityisen merkittävää suoritusta. 

Niistä ensimmäinen oli Ruotsin Armand Duplantisin ylivoimainen voitto – ja uusi maailmanennätys – miesten seiväshypyssä. Sen perusteella uskallan sanoa jo ennen kisojen puoliväliä, että Duplantis on tällä hetkellä yleisurheilun kirkkain supertähti ja ylivoimaisin urheilija. Grattis!

Toinen erityisen merkittävä suoritus nähtiin 3 000 metrin estejuoksussa, jossa Soufiane El Bakkali hankki itselleen kisojen tyhmimmän urheilijan tittelin. Vai mitä pitäisi ajatella juoksijasta, joka kiihdyttää viimeisen vesiesteen jälkeen selvään johtoon, mutta ei viitsi huosta loppuun asti täyttä vauhtia vaan hidastaa viimeisen kuivaesteen jälkeen ja tulee siitä syystä ohitetuksi muutama metri ennen maalia? 

Päivän aiempi merkintä:
Maahanmuuton harvoin mainittu kuluerä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Auttaako oma kokemus johtajana?
Ai, ai, Arto
Dopingiin uusi standardi

Iivo Niskanen: suomalainen suurhiihtäjä

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, Iivo Niskanen toteutti tänään ennustukseni osoittaessaan kuka on maailman paras perinteisen hiihtäjä. Ehkäpä Iivo ajatteli selvän voiton tuoneen armottoman suorituksensa aikana samoin kuin toinen suomalainen olympiavoittaja - purjehtija Thomas Johansson - totesi Sydneyssä vuonna 2000, että "parasta ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto", sillä juuri sellaisen Iivo otti Pekingissä.

Iivosta on epäilemättä ehditty sanoa jo kaikki tarvittava - maailman paras perinteisen hiihtotekniikka, poikkeuksellinen hapenottokyky ja maaginen kyky olla parhaassa kunnossaan juuri oikealla hetkellä. Ja olenhan itsekin kommentoinut hänen voittoaan Sotshin parisprintissä, Lahden MM-hiihdoissa ja Pyeongchangin olympialaisissa, joten aika lailla kaikki tarvittava on jo tullut tässäkin blogissa sanottua. 

Pekingin kisat ovat nyt suunnilleen puolivälissä ja Suomi on saavuttanut maastohiihdossa jo neljä mitalia: Iivon kullan lisäksi hänen pronssimitalinsa yhdistelmähiihdosta sekä Kerttu Niskasen hopea- ja Krista Pärmäkosken pronssimitalit naisten kympiltä. Jäljellä ovat kuitenkin edelleen kaikki viestit, joista kaikista mitali näyttää tähän mennessä nähdyn perusteella jopa kisaennakkoon kirjoittamaani realistisemmalta tavoitteelta. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaan nautitaan siitä tiedosta, että messias Iivo Niskanen on tuoreimman voittonsa jälkeen kolminkertainen olympiavoittaja ja lisäksi maailmanmestari sekä olympialaisten yksinkertainen ja MM-hiihtojen kaksinkertainen pronssimitalisti. 

Siksi on nöyränä kiitettävä Vieremän hiihtohirmua niistä ikimuistoisista hetkistä, jotka hän on tarjonnut meille suomalaisille penkkiurheilijoille. Ja pantava nöyränä merkille, mitä se on vaatinut: lupauksensa lunastanut hiihtomme messias on harjoitellut vuosikausia enemmän ja laadukkaammin kuin kukaan muu suomalainen mieshiihtäjä - tai luultavasti kukaan muukaan urheilija - elänyt pari vuotta käytännössä neljän seinän sisällä välttääkseen elimistöön ylimääräisiä ongelmia aiheuttavat virukset sekä testannut määrättömän määrän suksipareja löytääkseen jokaiselle kelille mahdollisimman kilpailukykyisen kaluston. Sekä kestänyt ne paineet, jotka Suomen kansa on häneen asettanut.

Onnea moninkertaiselle olympiavoittajalle! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!