Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste populaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste populaatio. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. tammikuuta 2026

Sudenmetsästyksen alkaminen johti vihreään kaunokirjailuun ja salaliittoteoriaan

Sofia Virta (vihr) ja Ville Niinistö (vihr) ovat kauhistelleet sitä, että metsästäjät ovat ryhtyneet nopeasti ampumaan susia sen jälkeen kun niille annettiin sata kaatolupaa. Ensin mainittu on lähtenyt vastustamaan asiaa pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten tunteisiin.

Hänen mukaansa "moni kokee surua siitä, miten susien ampuminen on nyt aloitettu. Monen upean eläimen elämä päättyy nyt hangille, vaikka susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun sitten 1800-luvun."

Lisäksi hän on kaunokirjaillut, että "eläimet ovat tuntevia olentoja ja osa ekosysteemiä. Sudet ovat älykkäitä, sosiaalisia ja kiintyviä – meidän koiriemme esivanhempia. Niillä on oikeus olla olemassa".

Niinistö taas lähesty asiaa keksimällä salaliittoteorian. Sen mukaan "koko tämä suden metsästysvimma on Orpon hallitukselta vain epätoivoinen yritys siirtää keskustelu pois omista teoistaan keksittyyn ulkoiseen uhkaan". 

* * *

Suurin osa suomalaisista haluaa maassamme olevan susia. Samalla useimmat katsovat, että niiden määrää tulee rajoittaa vahinkojen vähentämiseksi ja estämiseksi sekä tietenkin ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. 
 
Tämä asia on tullut ajankohtaiseksi siitä syystä, että Luonnonvarakeskuksen tieteellinen arvio viime vuoden maaliskuisesta susien määrästä osoitti Suomessa olleen silloin noin 430 (413–465) sutta. 

Oleellista on huomata, että tämä yksilömäärä oli peräti noin 46 prosenttia suurempi kuin vuotta aiempi arvio. Sekä ymmärtää, ettei tämä kasvu ole jäänyt ilman seurauksia, vaan susien käytös on samalla muuttunut aiempaa röyhkeämmäksi. 

* * *

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että suden metsästykselle on hyvät perusteet. Ja siksi suden kaatolupia myönnettiin peräti sata kappaletta. 

Se, että susien metsästys käynnistyi niin tehokkaasti, että eläimiä oli eilisen tiedon perusteella ammuttu jo 21 kappaletta osoittaa suomalaismetsästäjien kyvykkyyden panna täytäntöön poliitikkojen päätöksiä. Samalla susien käyttäytyminen muuttuu – ainakin toivottavasti – aremmaksi, jolloin ne älykkäinä eläiminä pysyttelevät kauempana ihmisistä, mikä vähentää niistä maataloudelle aiheutuvia taloudellisia vahinkoja sekä ihmisille – erityisesti lapsille – aiheutuvaa riskiä.  

Olisin myös odottanut Sofia Virran ja Ville Niinistön ymmärtävän, että yhdenkin suden kuolemaan johtava hyökkäys ihmistä vastaan johtaisi salametsästyksen lisääntymiseen. Eikä se olisi toivottavaa sen enempää suden kuin sen kannan turvalliseen määrään tähtäävän petoeläinpolitiikankaan kannalta. 

* * *

Suden itsensä kannalta oleellista on seurata sekä eläinten yksilömäärää, niiden jakautumista eri populaatioihin sekä lajin perinnöllisen monimuotoisuuden kehitystä. Raamit tälle työlle antaa EU:n luontodirektiivi, jonka mukaan suotuisan suojelutason viitearvon tulisi olla suurempi kuin pienin elinvoimainen kanta.

Vuonna 2022 todettiin, että silloisen susipopulaation koko oli liian pieni varmistamaan elinkelpoisen susipopulaation säilymisen Suomessa. Nyt nopeasti kasvanut susipopulaatio on kuitenkin – kuten edellä totesin – selvästi suurempi kuin tuolloin. Eikä edes nyt käynnistynyt sadan suden ampuminen tule pudottamaan maaliskuista susimäärää likimainkaan silloiselle tasolle saati alle suotuisan suojelutason viitearvon.

* * *

Kaiken kaikkiaan onkin aivan erinomainen asia, että suden metsästys on nyt sallittu eli saatettu poliittisen kontrollin alle, mikä toivottavasti – ja todennäköisesti – näivettää lajiin kohdistuvan salametsästyksen. Siksi palautan teidän – arvoisat lukijat – ja erityisesti vihreiden poliitikkojen mieleen sen, mitä kirjoitin susipolitiikasta lähes kolmetoista vuotta sitten.

"Niinpä suosittelenkin luontoväkeä huolehtimaan siitä, että asutuskeskuksissa säännöllisesti näyttäytyvät sudet tapetaan laillisesti. Samoin uhkaavasti käyttäytyneet tai vaikka vain ihmistä rohkeasti lähestyneet sudet ammutaan ajoissa. Ja mikäli tämä ei pidä susikantaa sen kokoisena, että riski ihmislapsen saaliiksi jäämisestä on olematon, vaatia lisää metsästyslupia. Sekä vastapainoksi susien laittomasta tappamisesta kovempia rangaistuksia."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen ja Amerikan lihansyöjät

keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Virtahepo Euroopassa

Virtahevot ovat norsujen ja virtahepojen jälkeen suurimpia nykyisin eläviä maaeläimiä. Lajia esiintyy tänä päivänä vain Afrikassa, mutta myös Euroopasta on löytynyt niiden jäänteitä. 

Niiden on oletettu olevan peräisin viimeiseen interglasiaalin ajalta. Näin siksi, että virtahepoa pidetään lauhkean ilmaston indikaattorilajina, jonka on oletettu kuolleen Välimeren pohjoispuolelta sukupuuttoon Veiksel-jääkauden alkaessa noin 115 tuhatta vuotta sitten. 

* * *

Patrik Arnoldin ja hänen kollegoidensa tuore tutkimus on nyt tuonut mukanaan ylläytyksiä liittyen eurooppalaisiin virtahepoihin. Tutkijat nimittäin analysoivat keskieurooppalaisia virtahepoja sekvensoimalla yhden yksilön genomin, joka osoitti eläinten läheisen geneettisen yhteyden nykyisiin afrikkalaisiin virtahepoihin. 

Lisäksi he määrittivät kuusi muuta osittaista mitokondriogenomia, jotka vahvistivat, että eurooppalaiset fossiilit kuuluivat samaan lajiin kuin nykyiset afrikkalaiset virtahevot. Se oli siten aikanaan levinnyt paljon nykyistä laajemmalle alueelle, eikä siten ole suinkaan aina rajoittunut vain Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.

Tutkijat tekivät fossiileista myös radiohiiliajoituksia ja havaitsivat suureksi yllätyksekseen, että ne olivat paljon tuoreempia kuin aiemmin luultiin. Jäänteet olivat nimittäin peräisin Veiksel-jääkauden keskivaiheelta eli jaksolta, joka alkaa ajalta ennen 47 tuhatta vuotta sitten päättyy aikaan noin 31 000 vuotta sitten eli viimeiseltä jääkauden keskivaiheilta. 

Koska samoilta paikoilta peräisin olevien villamammutin ja villasarvikuonon fossiilien radiohiiliajoitukset ovat samoilta ajoilta, on Euroopassa elellyt tuolloin myös niitä. Siten maanosamme eläimistö oli kovin erilainen kuin aiemmin on luultu tai minkälaisena me tunnemme sen nykyisin.

Tutkijat analysoivat myös nyt kokonaan sekvensoidun virtahevon geeneissä esiintyvää muuntelua ja havaitsivat sen geneettisen diversiteetin alhaiseksi. Siten on todennäköistä, että tämä yksilö kuului pieneen, muista virtahevoista eristyksissä eläneeseen populaatioon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älä hyysää kotonasi torakoita!
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Grönlannin rekikoira eli qimmit

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!