Iivo Niskanen, maailmanmestari

Kuten luultavasti kaikki suomalaiset jo tietävät, otti olympiavoittaja Iivo Niskanen eilen maailmanmestaruuden ylivoimaisen esityksen jälkeen. Sen seurauksena reilu kuukausi sitten 25 vuotta täyttänyt nuorukainen nousi suomalaisten suurhiihtäjien kaartiin, sillä hänen saldonaan on nyt yksi olympiakulta, yksi maailmanmestaruus ja yksi MM-pronssi.

Lisäksi miehellä on vyöllään alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruus - mistäpä muusta kuin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailusta. Sekä pronssimitali alle 20-vuotiaiden kympiltä.

* * *

Kuten kaikkien suurhiihtäjien, myös Iivo Niskasen menestys perustuu kolmeen asiaan. Ensimmäinen niistä on luontainen lahjakkuus, toinen hyvä hiihtotekniikka ja kolmas henkinen kyvykkyys.

Henkisellä kyvykkyydellä tarkoitan kahta asiaa: paineiden sietokykyä sekä kovan harjoittelun mahdollistavaa itsekuria. Jälkimmäisen seurauksena tuli vuodesta 2015 kuitenkin mahalasku, sillä nuori mies harjoitteli edellisen vuoden olympiakullastaan innostuneena itsensä sairauskierteeseen.

Vaikka kausi menikin pieleen, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Oman elimistön rajat tulivat tutuiksi ja niiden tunteminen kuuluu jokaisen maailman huipulle pyrkivän hiihtäjän välttämättömiin osaamisalueisiin. Ilman niitä ei kukaan voi optimoida harjoitteluaan eikä siten myöskään saavuttaa omaa henkilökohtaista huippuaan.

Henkisestä lahjakkuudesta kertoo myös se, että Niskanen vietti kotonaan MM-Lahtea edeltäneen kuukauden harjoitusleireiltä helposti tarttuvia viruksia vältellen. Tämä oli järkevää, sillä huippukunnossa olevat urheilijat sairastuvat helposti.

Samalla Niskanen kuitenkin menetti tilaisuuden vertailla tilannetta muihin maailman huippuihin: tilanne selvisi vasta Otepään maailmancupissa puolitoista viikkoa sitten. Henkisesti vahvalle hiihtäjälle epätietoisuus ei näytä muodostaneen sen suurempaa ongelmaa. Sitä eivät aiheuttaneet myöskään koko Suomen penkkiurheilevan kansan tai miehen itsensä asettamat paineet.

Hiihtotekniikan osalta maailmanmestarilla on vielä paljon opittavaa. Näin etenkin luisteluhiihdossa, mutta myös esimerkiksi perinteisen tasatyönnössä.

Samalla on kuitenkin todettava, että mestarin vuorohiihto ns. hiihdettävään ylämäkeen on äärettömän lähellä täydellistä - tämä on vahvuus, jota hän saattoi hyödyntää eilen Lahden laduilla. Sama koskee myös ensi talven olympialatuja Etelä-Koreassa, missä perinteisellä tulee hiihdettäväksi 50 kilometrin yhteislähtö.

Luontainen lahjakkuus tarkoittaa sekä motorista kyvykkyyttä, että myös hapenottokykyä. Niistä jälkimmäinen on ehdottomasti hiihtäjän tärkein ominaisuus, kun taas ensimmäinen mahdollistaa teknisesti vaativassa kestävyyslajissa taloudellisen - mutta tehokkaan - etenemistavan oppimisen.

Tämän kauden alla Iivo Niskanen teki ennätyksensä mattotestissä, jossa mitataan kontrolloiduissa olosuhteissa elimistön kykyä hyödyntää happea. Niskasen tarkkaa tulosta ei ole tiedossani, mutta eilisen hiihdon perusteella se on huippuluokkaa.

Sivumennen sanoen, hiihtäjät ovat maksimaalisella hapenottokyvyllä mitattuna maailman parhaita urheilijoita - kaikkien aikojen ennätyksen on tehnyt Björn Dählie ja kakkosena tulee Suomen Mika Myllylä. Molempien saavutusten taustalla lienee ollut kemiallista valmennusta, joten vastaavia saavutuksia tuskin nähdään lähitulevaisuudessa.

Maksimaaliseen hapenottokykyyn voi vaikuttaa kemiallisten keinojen lisäksi harjoittelulla. Siinä avainasemassa on peruskestävyysharjoittelu, jonka päälle voi rakentaa maksimin monipuolisella tehoharjoittelulla. Näiden optimaalinen suhde lienee urheilijakohtainen ja lisäksi harjoitustilan mukaan muuttuva. Edellä mainittu oman elimistön tunteminen on tästäkin syystä välttämätön pyrittäessä maailman absoluuttiselle huipulle.

* * *

Kuten jo alussa totesin, on Iivo Niskanen vasta 25-vuotias. Se on kestävyysurheilijalle vasta uran alkuvaihetta.

Jos miehen harjoittelu sujuu jatkossakin yhtä hyvin kuin tälle vuodelle, on maailmanmestari parhaimmillaan noin 3-5 vuoden kuluttua. Se lataa suomalaisen maastohiihdon ja kestävyysurheilun messiaalle myös tulevaisuutta ajatellen iso odotukset ja onnistuessaan nostaa hänet yhdeksi historian suurimmista maastohiihtäjistä.

Näin etenkin silloin, jos myös miehen vapaan hiihtotavan tekniikka kehittyy samalla tasolle perinteisen kanssa. Sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta, sillä maailmanmestari on jo nyt varsin hyvä luisteluhiihtäjä. Viimeinen askel tämän hiihtotavan hallinnassa on kuitenkin vielä otettava - ja mitä ilmeisimmin myös otettavissa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tänään on maailmanmestaruuden jälkeinen päivä, joten Niskasella ja meillä kaikilla hänen kannattajillaan on juhlamieli. Siksi myös tämän blogin sivuilla on syytä toivottaa onnittelut maailmanmestarille.

Kiitos Iivo, hienosti tehty!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lahden kisaennakko
Happo palaa - ja Messias myös
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Lahden kisaennakko

Viikonloppuna hiihdettiin Viron Otepäässä viimeiset näytöt ennen Lahden MM-kisoja. Suomalaisittain jäi monenlaista mietittävää. Siitä huolimatta on tullut aika tehdä perinteinen Professorin MM-kisaveikkaus. Tällä kertaa en käsittele hiihtäjiä erikseen vaan listaan matkoittain ne hiihtäjät, joihin kohdistan suurimmat odotukset.

Sprintin osalta suurimmat suomalaistoiveet Lahdessa kohdistuvat ampumahiihtäjä Mari Laukkaseen. Hän on kauden aikana osoittanut, että suksi kulkee liukkaasti myös sprintin karsinnassa, mutta erähiihto tuottaa vaikeuksia. Toivottavasti ryhmähiihdon taktiikka on Lahdessa kohdillaan ja meno kauden parasta. Professorin veikkaus sprintistä on Laukkaselle välieräpaikka eli sijat 7-12.

Miesten puolella Ristomatti Hakola on ollut tällä kaudella varmin hiihtäjä, vaikka onkin kärsinyt pystyssä pysymisen vaikeudesta. Otepäässä myös Martti Jylhä selvisi välieriin. Kummallakaan ei kuitenkaan näyttäisi olevan asiaa finaaliin. Professorin optimistinen veikkaus on molemmille välieräpaikka eli sijat 7-12.

Toinen Lahdessa hiihdettävä kilpailumatka on skiathlon eli yhdistelmähiihto, joka myös takaa-ajona tunnetaan. Naisten puolella Krista Pärmäkoskella on mahdollisuus jopa mitaliin. Miesten puolella tämä saattaa hyvinkin olla Matti Heikkisen paras matka.

Molemmat osaavat tasavahvasti sekä perinteisen että vapaan hiihtotavan ja myös kunto-ominaisuudet ovat tänä vuonna olleet kohdallaan. Otepäästä parivaljakko saalisti perinteisellä hiihtotavalla viidennen ja kuudennen sijan. Professorin eritäin optimistinen veikkaus on Pärmäkoskelle pronssia Charlotte Kallan ja Marit Björgenin jälkeen sekä "Happo" Heikkiselle hopeaa Sundbyn jälkeen.

Sunnuntaina hiihdetään parisprintit perinteisellä hiihtotavalla. Tämä olisi suomalaisten etukäteen varmin mitalipäivä, mikäli viivalle saataisiin parhaat mahdolliset joukkueet. Näin tuskin kuitenkaan käy, vaan sekä Heikkinen että Pärmäkoski jättänevät tämän arvokisaohjelman vähiten arvostetun kilpailumuodon väliin.

Professorin veikkaus on, että naisista hiihtävät Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen. Sillä kokoonpanolla joukkue selviää kolmanneksi Norjan ja Ruotsin jälkeen. Miehissä matkaan lähtevät olympiavoittajat Jauhojärvi/Niskanen, jotka jäävät neljänneksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen.

Tiistaina on suomalaisten naisten päämatka eli perinteisen kymppi. Kauden alkaessa odoteltiin, että Suomi ottaisi varmasti mitalin ja ainakin itse toivoin vielä joulukuussa, että saataisiin jopa kaksi suomalaisnaista palkintopallille.

Otepään perusteella kuitenkin vain Krista Pärmäkoskella on asiaa kärkihiihtäjien vauhtiin, mutta sekin edellyttää suksihuollolta merkittävästi parempaa onnistumista kuin Otepäässä. Professorin ylioptimistinen veikkaus on, että Pärmäkoski saa kuin saakin pronssilätkän. Edellä ovat Marit Björgen ja Heidi Weng.

Keskiviikkona hiihdetään miesten 15 kilometriä jota aiemmin kutsuttiin pikamatkaksi. Koko kauden perusteella Iivo Niskanen on vahvassa mitalikunnossa. Edes voitto ei ole mahdoton, vaikka vaatiikin venymistä ja huollon huippu-onnistumista.

Matti Heikkinen ei Otepään perusteella näyttäisi juuri nyt olevan mitalikunnossa, mutta hänen päivittäiset suorituksensa ovat tunnetusti kovin vaihtelevia. Professorin veikkaus on, että toinen mitalitoivoistamme onnistuu ja Suomi saa hopeaa. Kulta jää saalistamatta, koska Martin Sundby näyttäisi juuri nyt olevan voittamaton - vaikka toki hänkin voi sortua huollon virheisiin.

Torstai on sitten viestipäivä. Sen suhteen puhetta on herättänyt eniten naisten viestijoukkueen koostumus. Professorin veikkaus joukkueeksi on Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Kaisa Mäkäräinen (tai Laura Mononen) ja Mari Laukkanen.

Valitettavasti Norja karkaa kolmannella osuudella Ruotsin kanssa ja Neljännellä osuudella myös Yhdysvallat hiihtää Suomen kiinni ja ratkaisee kilpailun viimeisessä nousussa. Suomen viestinaisten tuloksena on siten Professorin vähän negatiivissävyisen arvauksen mukaan neljäs sija.

Perjantaina ottavat toisistaan mittaa miehiset viestijoukkueet. Suomen joukkue lienee ensimmäisessä vaihdossa kärjen mukana Sami Jauhojärven tuomana. Toiselta osuudelta Iivo Niskanen tuo Suomen vaihtoon yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Tilanne näyttää erittäin hyvältä.

Kolmannella osuudella hiihtää luultavasti Lari Lehtonen, joka jää lopussa joitain kymmeniä metrejä Norjasta ja Ruotsista, mutta pitää silti muut takanaan. Ankkuriosuudella Matti Heikkisen tehtäväksi jää varmistaa Suomen pronssimitali, joka on siis Professorin varsin realistinen veikkaus.

Lauantaina naiset lopettavat kisaurakkansa hiihtämällä vapaalla hiihtotavalla 30 kilometriä. Tässä vaiheessa kilpailijat ovat varsin väsyneitä, niin myös Krista Pärmäkoski.

Mikäli Kaisa Mäkäräinen ei ole hiihtänyt viestiä, saattaa hän tällä matkalla olla levänneenä yllättävän vahva. Professorin reallistinen veikkaus on, että mainitut kaksi naista sijoittuvat kymmenen joukkoon. Voitoin vie kisojen hiihtokuningatar Marit Björgen.

Sunnuntaina on vuorossa miesten viisikymppinen. Siitä tulee Norjan suurta juhlaa. Näin siksi, että vuonomaalla riittää asettaa peliin muita levänneempiä kovia miehiä ja tuloslistasta tulee sen mukainen.

Suomalaisista parhaaksi noussee Matti Heikkinen tai Iivo Niskanen. Heikkinen taistelee voitosta kärjen mukana 40 kilometriin asti, mutta sitten tulee noutaja. Sisu vie "Hapon" kuitenkin kelvollisesti maaliin. Niskanen saa tässä vaiheessa Heikkisen kiinni. Professori veikkaa realistisesti, että molemmat sijoittuvat lopputuloksissa kymmenen joukkoon.

Kokonaisuutena on selvää, etteivät kaikki suomalaiset tule onnistumaan toiveideni mukaan. Siten Suomi saanee Lahden maastohiihtokilpailuista lopulta "vain" viisi mitalia. Samalla muistutan, etteivät aiemmat ennustukseni ole juurikaan osuneet kohdalleen. Saa siis nähdä joko nyt osuisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Falunin lumikarkeloista
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!

Spekuleerausta Lahden viestijoukkueista

Eilen haettiin ensimmäistä kertaa asemia maastohiihdon Lahden MM-kisojen viesteihin. Ensin päästettiin ladulle miehet.

Lähtökohta oli sellainen, että Suomen miehistä puuttuivat terävimmät syömähampaat: upeasti kauden avannut Matti Heikkinen ja perinteisen hiihtotavan erikoismies Iivo Niskanen. Oli siis jo etukäteen selvää, ettei joukkue taistelisi mitalisijoista.

Siten jännitys kohdistui kahteen viestijoukkuepaikasta taistelevaan pariin. Sami Jauhojärvi ja Perttu Hyvärinen antoivat näyttönsä perinteisen osuuksilla ja vastaavasti Lari Lehtonen ja Ville Nousiainen kilpailivat vapaan hiihtotavan ensimmäisestä osuudesta. Niskanen ja Heikkinenhän hiihtävät joka tapauksessa toisen ja neljännen osuuden.

Sami Jauhojärvi on viime aikojen arvokisoissa tuonut Suomen kerta toisensa jälkeen avausosuudelta kärjessä tai kärjen mukana. Niin eilenkin. Vahva näyttö, jonka perusteella häntä ei voine syrjäyttää Lahden avausosuudelta. Ei sittenkään, vaikka Hyvärinen hiihti varsin komeasti oman osuutensa ja toi Suomen vaihtoon niin ikään kärjen tuntumassa.

Elämänsä kuntoon päässyt Lari Lehtonen puolestaan nosti Suomen takaisin kärjen välittömään läheisyyteen ja tarrasi siten vahvasti Lahden viestin kolmanteen osuuteen Ville Nousiaisen väsähtäessä omalla osuudellaan. Tosin vielä jäi testaamatta Perttu Hyvärisen viestinhiihtokyky vapaalla hiihtotavalla - siihen ei kelvannut lauantainen kymppikään, koska Lehtosen kanssa tasatahtia kilpailun aloittanut Hyvärinen kaatui matkalla.

Tämän perusteella lienee todennäköisintä, että Suomen joukkueen Lahdessa muodostavat Sami Jauhojärvi, Iivo Niskanen, Lari Lehtonen ja Matti Heikkinen. Tällä kertaa Suomella on jopa särkymävaraa, koska Perttu Hyvärinen varamiehenä pystyy paikkaamaan varsin hyvin sekä perinteisen että vapaan hiihto-osuuden hiihtäjän sairastumisen.

Lahden MM-viestiin tullaan siten lähtemään mitalinkiilto silmissä!

* * *

Naisten puoleltakin puuttui ehdottomasti kovin syömähampaamme eli huippukuntoinen Krista Pärmäkoski. Lisäksi poissa oli melko vaatimattomasti tämän kauden avannut Kerttu Niskanen. Tästä huolimatta naiset hiihtivät eilisessä viestissä toiseksi - eli hävisivät vain käytännössä voittamattomalle Norjalle.

Naisista avausosuuden hoiti Aino-Kaisa Saarinen kohtuullisesti jääden toki kauas Norjasta, mutta vain hiukan Venäjästä. Kautensa umpisurkeasti avannut Anne Kyllönen sen sijaan oli kuin uudesti syntynyt ja nosti Suomen jälleen taisteluun kakkossijasta.

Kilpailun kaksi ensimmäistä osuutta eivät siis ratkaisseet mitään ajatellen Lahden MM-viestien perinteisen osuuksia. Auki jäi Kyllösen ja Saarisen välinen paremmuus, sillä vaikka Kyllönen olikin eilen hiukan vakuuttavampi on Saarinen hiihtänyt koko alkukauden varmemmin.

Eikä perinteisen osuuksilta voi sulkea pois myöskään Kerttu Niskasta, mikäli tämä pääsee aiempien vuosien tasoiseen kuntoon; eikä myöskään Laura Monosta tai Krista Pärmäkoskea, mikäli heitä ei sijoiteta vapaan osuuksille.

Vapaan osuudet suomalaiset hoitivat eilen kiitettävästi. Riitta-Liisa Roponen hoiti oman osuutensa tyylikkäästi ja Laura Mononen lähti ankkuriosuudella omille teilleen tuoden Suomen varmasti hopeasijalle. Molemmat ovat siis vahvoja ehdokkaita Lahden viestin vapaan osuuksille.

Käytännössä naisten viestijoukkueen tilanne on täysin auki. Toisaalta eilisen perusteella on yhtä selvää, että Lahdessa kelpaa vain vähintään hopea, koska Pärmäkosken puuttuessakin joukkue pystyi toiseen sijaan.

Kulta sen sijaan lienee epärealistinen tavoite, vaikka sitä epäilemättä lähdetään tavoittelemaan. Sen saavuttaminen edellyttää kuitenkin viestinelikon tason nostamista vielä nykyisestäkin tai norjalaisten pahaa epäonnistumista. Lisäksi tosiasia lienee, ettei Krista Pärmäkoski sen enempää kuin Laura Mononenkaan pysty ankkurina voittamaan loppukiritaistelua vahvoja norjalaisia vastaan.

Niinpä naisten mahdollinen kultamitali on ratkaistava jo matkalla. Se on äärettömän vaikeaa Wengin, Björgenin tai Östbergin osuudella. Siten Suomen taktiikkaa laadittaessa voitaisiin tähdätä sille osuudelle, jonka norjalaisista hiihtää joku muu kuin yksi edellä mainituista.

Se lienee valitettavasti viestin kolmas osuus, jolle suomalaisilla ei ole asettaa ylivoimaista syömähammasta. Näin siksi, että kaikki kärkihiihtäjämme Riitta-Liisa Roposta lukuun ottamatta ovat perinteisellä parempia kuin vapaalla. Ratkaisu pitäisi siis pystyä tekemään jotain vuonomaan kolmea kärkihiihtäjää vastaan.

Miten tämä kaikki näkyy Suomen joukkueen kokoonpanossa jää nähtäväksi - mutta ehkäpä tavoitteeksi voidaan asettaa yksinkertaisesti matkan taivaltaminen mahdollisimman lyhyessä ajassa välittämättä taktisista kuvioista matkan varrella.

Siinä tapauksessa ainakaan Monosta ei kannata laittaa vapaan osuudelle, vaan hiihtämään viestin toista osuutta, Siis juuri sitä osuutta, jolla Virpi Kuitunen tapasi aikanaan ratkaista viestejä. Ja jolla Juha Mieto varmisti aikanaan Innsbrukin olympiaviestin Suomelle.

Oma veikkaukseni Lahden naisten viestijoukkueeksi on tässä vaiheessa siis seuraava: Kerttu Niskanen, Anne Kyllönen tai Aino-Kaisa Saarinen (riippuen heidän päivän kunnostaan), Laura Mononen, Riitta-Liisa Roponen ja Krista Pärmäkoski. Vaihtoehtoisesti voidaan ajatella Monosen ja Pärmäkosken vaihtavan paikkaa, mikäli toiseen osuuteen satsataan oikein tosissaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jännityksen kohteita alkaneelle talvelle
Norjalainen dopingohjelma
Kohti Lahtea norjalaisten viedessä ja suomalaisten vikistessä

Jännityksen kohteita alkaneelle talvelle

Kotimainen maastohiihtokausi käynnistyi viime viikonloppuna Suomen cupin osakilpailulla. On siis aika kertoa, mihin asioihin minä innokkaana maastohiihdon ystävänä kiinnitän tulevalla kaudella mielenkiintoni. Onhan edessä epäilemättä yksi mielenkiintoisimmista hiihtokausista vuosikausiin.

Alkanut talvi on poikkeuksellisen mielenkiintoinen kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että edessä ovat Lahdessa järjestettävät MM-hiihdot. Toiseksi lajia pitkään harkinneiden norjalaisten lienee ollut pakko luopua systemaattisesta kemiallisesta valmennuksesta viime aikojen dopingkäryjen seurauksena, joten hekin joutuvat lähtemään kilpailuihin samalta viivalta muiden kanssa.

Käytän seuraavassa hyväkseni Lahden kisaohjelmaa, eli tarkastelen suomalaisten tilannetta siellä hiihdettävien matkojen valossa. Siten en puhu tässä yhteydessä esimerkiksi perinteisen sprintistä, koska Lahdessa tämän kilpailumuodon paras selvitetään vapaalla hiihtotavalla.

* * *

Aloitan miehistä ja erityisesti lajin nuorista kyvyistä. Suomessa on nousussa aivan erinomainen nuorten mieshiihtäjien sukupolvi. Erityisesti nimet Joni Mäki (1995), Lauri Vuorinen (1995) ja Lauri Lepistö (1996) lienevät jo jääneet mieleen hiihtoa edes jonkin verran seuranneille. Heidän lisäkseen on mainittava ainakin Lauri Gummerus (1996), Markus Vuorela (1996), Karri Hakala (1996) ja porukan nuorin Turo Sipilä (1997).

Tästä nuorten leijonien joukosta ei vielä kannattane odottaa Lahden mitalisteja, mutta heidän kehitystään kauden mittaan tulee olemaan mukava seurata - ainakin maailmancupin pisteitä lienee luvassa. Siitä merkkinä on Lauri Vuorisen kolmas sija Vuokatin Suomen cupin sprintissä, jossa mukana olivat melkein kaikki parhaat suomalaiset.

Oleellista nuorten miesten osalta on tietenkin se, kuinka moni heistä selvittää tiensä kotikisoihin. Mitä useampi, sitä paremmalta suomalaisen miesmaastohiihdon tulevaisuus näyttää.

* * *

Suomen cupin avauksessa erityisesti Ristomatti Hakola (1991) osoitti viihtyneensä harjoituslenkeillä ja tekemisen johtaneen myös tuloksiin. Se on tärkeää, sillä mies on Lahtea ajatellen keskittynyt sprinttihiihtoon, jossa meikäläisillä on usein ollut loistava menestys karsinnassa, mutta kunnon loppuminen erävaiheessa on estänyt nousun palkintokorokkeelle. 

Hakolan osalta kauden alkaessa jännitys koskee siis vapaan sprinttejä, joilla Hakola on maailmancupissa sijoittunut parhaimmillaan kymmenenneksi. Siten Lahtea edeltävien sprinttikisojen osalta miehen jaksaminen loppuun asti on erityisen jännittävää seurattavaa - joko kunto kestää täydet neljä lähtöä?

Pidemmille matkoillekin tähtäävän miehen voi olettaa tavoittelevan edustuspaikkaa myös perinteisellä käytävään pariviestiin. Siten menestys miesten sprintissä sekä sen lisäksi normaalimatkoilla saattaisi nostaa miehen Lahdessa myös tälle matkalle, joka naisten puolella on ollut suomalaisten paraatilaji ja toi miesten puolella Suomen viimeisimmän maastohiihdon olympiakullan.

Vapaan sprintistä puhuttaessa ei voi unohtaa Martti Jylhää (1987). Miehestä ei ole kuultu kauden alla juuri mitään. Vuokatin viestissä hän hiihti kärjen takana ankkuriosuuden kolmanneksi nopeimman ajan häviten jopa paremmin perinteisen taitajana tunnetulle Anssi Pentsiselle (1986). Sen perusteella ei ole odotettavissa mahtitekoja. 

Kausi on kuitenkin vasta alussa, taustalla kokenut isä sekä uusi maajoukkueen päävalmentaja ja hiihtäjä itse maastohiihtäjäksi parhaassa iässä. Jään siis suurella mielenkiinnolla odottamaan Martti Jylhän kunnon kehitystä kauden kuluessa. Mikäli kestävyyspohja on parantunut aiemmista kausista ja mies jaksaa helmikuussa kaikki neljä lähtöä, saattaa Jylhä nousta Lahdessa mitalistien joukkoon.

* * *

Suomen maajoukkkueringin miehissä on Martti Jylhän ohella toinenkin hiihtäjä, joka on parempi luisteluhiihdossa kuin perinteisellä. Kyse on tietenkin Perttu Hyvärisestä (1991), jonka kehitys on omalla kohdallani yksi suurimmista toiveista. 

Pertulla on viime kauden perusteella toki matkaa maailman huipulle, mutta Suomen hiihto tarvitsee nyt erityisesti luisteluhiihdon taitajia. Sitä paitsi Hyvärisen kohdalla on muistettava, että hän on mestarillinen kunnon ajoittaja: kaikki miehen parhaat hiihdot ovat osuneet arvokisoihin. 

Tässä suhteessa Hyvärinen muistuttaa Aino-Kaisa Saarista (1979), jonka uutuuskirja ei suinkaan ole sellainen skandaalikertomus, joksi se on mediassa tahdottu leimata. Mutta palataan Aikkuun myöhemmin.

Normaalimatkojen hiihtäjistä puhuttaessa on esille nostettava olympiavoittajien kaksikko: Sami Jauhojärvi (1981) ja Iivo Niskanen (1992). Näiden herrojen teiden voisi olettaa kulkevan eri tahtiin. Jännityksen kohde on siten toisaalta Jauhojärven kyky nostaa itsensä vielä kerran maailman huipulle ja Niskasella puolestaan viime kaudella totaalisesti pieleen menneen harjoittelun onnistumisessa.

Niskasen osalta tiedossa on, että miehen kunto on kesäharjoittelun jälkeen parempi kuin koskaan. Myös valmentajaguru Toni Roponen on arvellut miehen kilpailevan tällä kaudella aivan maailman huipulla. 

Iivo itse on asettanut tavoitteekseen Lahdessa kultamitalin 50 kilometrin hiihdossa. Mahdollisuuksiin viittaa se, että hän vei viime keväänä tällä matkalla Suomen mestaruuden ylivoimaisella tavalla. Tosin täytyy todeta, että juuri viiden peninkulman hiihdossa on suomalaisten taso ollut viime vuosina heikompi kuin millään muulla matkalla. Toivotaan siis, että Niskanen muuttaa tämän asian jo Salpausselän maastoissa.

Parisprintistä puhuttaessa Niskanen ja Jauhojärvi ovat olympiavoittajia. Kunnossa ollessaan he saattavat hyvinkin muodostaa Suomen joukkueen ja kilpailla maailmanmestaruudesta. Todennäköisempää kuitenkin lienee, ettei Jauhojärvi sovi enää joukkueeseen, vaan hänen sijastaan siellä hiihtää kesän aikana lisää voimaa ja nopeutta hankkinut maailmanmestari Matti Heikkinen (1983).

Matti Heikkinen on ehkä jopa Iivo Niskastakin suurempi mitalitoivo. Hän on sikäli poikkeuksellinen suomalaishiihtäjä, että menestysmahdollisuudet ovat realistisia molemmilla hiihtotavoilla. Sekä tietenkin ja erityisesti yhdistelmähiihdossa.

Toisaalta Heikkiselle on aiemmin ollut vaikeaa ylläpitää huippukuntoa kovin pitkään. Siten yksi tulevan kauden mielenkiintoisimmista jännityksen kohteista on miehen huippukunnon ajoittamisen onnistuminen. Mikäli niin tapahtuu, taistelee Heikkinen Salpausselällä ainakin kahdesta henkilökohtaisesta kultamitalista.

Miesten hiihdon osalta on vielä yksi jännityksen kohde. Se koskee koko joukkueen ja erityisesti vapaan hiihtotavan taitajien kehitystä. Mitaliin viestissä tarvitaan neljä vahvaa lenkkiä, joista kaksi perinteiselle ja kaksi vapaalle. 

Viestijoukkue valittaneen joukosta Niskanen (P), Heikkinen (P/V), Jauhojärvi (P), Lehtonen (H/P), Hakola (P/V) ja Hyvärinen (V). Näistä muut tuli jo käsiteltyä, mutta vielä pari sanaa Lehtosesta (1987). 

Pari vuotta sitten Lari Lehtonen oli hyvässä nousussa maailman hiihtohuipulle ja vakiinnuttanut asemansa maailman 20 parhaan joukossa molemmilla hiihtotavoilla. Jalkaongelmat kuitenkin pysäyttivät Lehtosen kehityksen karulla tavalla keskeytykseen päättyneessä olympialähdössä. 

Tällä kaudella on siis jännitettävä kuinka Lehtonen on pystynyt leikkausten jälkeen palaamaan aiemmalle tasolleen tai jopa sitä korkeammalle. Vaikka en oikein jaksakaan uskoa Lehtosen mahdollisuuksiin henkilökohtaisen mitalin tavoittelussa, olisi mies kuntoutuessaan vahvasti tarjolla viestijoukkueen vapaan osuudelle yhdessä Heikkisen, Hakolan ja Hyvärisen kanssa ja siten vähentäisi joukkueen haavoittuvuutta loukkaantumisten ja sairasteluiden varalta.

* * *

Entäpä Naiset? Heidän osaltaan yksi murheen aihe ja jännittämisen kohde on nuorten kohdalla näkyvä ammottava aukko. Julkisuudessa meillä tunnetaan oikeastaan vain Katri Lylynperä (1994), joka oli vielä viime kaudella merkittävästi jäljessä kivikovan maajoukkueemme sivakoitsijoita. 

Lylynperän kehityksen seuraaminen on siis ilman muuta yksi mielenkiintoinen asia. Hänen lisäkseen katse kiinnittynee ainakin Anita Korvaan (1999), jonka voisi toivoa seuraavan vain 17-vuotiaana Suomen maailmancup-joukkueeseen noussutta Krista Pärmäkoskea (o.s. Lähteenmäki; 1990). 

Viime kauden voitto nuorten pohjoismaisissa lupaa nuoren neidon tulevaisuudelle paljon. Samoin ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen kukistaminen kevään SM-hiihdoissa - toki Mäkäräiselle heikommalla perinteisellä hiihtotavalla.

* * *

Naisten osalta sprinttihiihdossa menestyvät pääasiassa samat hiihtäjät kuin pidemmilläkin matkoilla. Suomessa on vain yksi lajiin erikoistunut maailmanluokan sprinttihiihtäjä eli aikanaan nuorten maailmanmestaruudenkin voittanut Mona-Liisa Nousiainen (1983). Hänen osaltaan voidaan toivoa kehitystä sekä kestävyysominaisuuksissa, että luisteluhiihdossa. 

Valitettavasti odotukset eivät ole kovin suuret, sillä Nousiainen on niittänyt menestyksensä puhtaasti perinteisen hiihdossa. Siten on todennäköistä, ettei hän mahdu mukaan edes Suomen joukkueeseen omissa kotimaastoissaan. Vapaan paikalleen loksahtaminen kuitenkin loisi toiveita myös Lahden sprinttiä ajatellen, joten siitä syystä myös Nousiaisen tekemisiä kannattaa jännittää.

* * *

Pidemmillä hiihtomatkoilla suurin jännityksen kohde on norjalaisten hiihtovauhti. Näkyykö norjalaisen dopingohjelman loppuminen suvereenisti hiihtoa hallinneiden viikinkien jälkeläisten vauhdissa? Ja jos näkyy, ottavatko suomalaiset naishiihdon valtikan vuonomaan tyttäriltä?

Krista Pärmäkoski tuli jo mainituksi. Hän on nostanut harjoittelunsa määrää ja laatua vuosi vuodelta ja tällä hetkellä tuntimäärät ovat olleet käsittääkseni sellaisia, ettei edes suurin osa miehistä pääse samoille tasoille. 

Siten yksi tämän kauden ehdottomasti suurimpia mielenkiinnon kohteita on Pärmäkosken hiihtovauhti molemmilla hiihtotavoilla. Krista itse on asettanut tavoitteen perinteisen kympille, mutta en näe mitään estettä sille, etteikö hän voisi menestyä muillakin henkilökohtaisilla matkoilla. Molempien hiihtotapojen taitajana ainakin yhdistelmähiihto sopii hänelle erinomaisesti.

Kristan ohella Kerttu Niskanen (1988) hiihtää aivan maailman huipulla. Aino-Kaisa Saarisen kirjan mukaan lahjakkuutta on vaikka kuinka paljon. Siten myös Kerttu Niskasen kehittymistä alkaneella kaudella on äärimmäisen mielenkiintoista seurata. 

Samoin kuin hänen ja Pärmäkosken välistä keskinäistä kilpailua. Näitä naisia junioriajoista alkaen seuranneena voin kertoa, että Krista hiihti jo ainakin 18-vuotiaiden sarjaan kuuluessaan usein itseään vanhempien kaksikymppisten seurassa ja nöyryytti kerta toisensa jälkeen kaksi vuotta vanhempia Niskasta ja kumppaneita. 

Sittemmin tilanne on tasoittunut kuten hyvin tiedetään. Tiettävästi keskinäinen kilpailu on kehittänyt molempia ja naiset ovat keskenään erinomaisissa väleissä.

Kolmas parhaassa iässään oleva hiihtäjättäremme on Kainuun Anne Kyllönen (1987). Hänen tasonsa on vaihdellut kahta edellä mainittua enemmän, joten kainuulaisen kohdalla jännitys kohdistuu yleisen kehittymisen lisäksi kunnonajoituksen onnistumiseen. 

Parhaimmillaan puhumme mitaliehdokkaasta, mutta Kyllösen poikkeuksellisen kova kilpailuvietti saattaa ajaa hänet liian tiheään kilpailurytmiin ja sitä kautta arvokisamenestyksen haihtumiseen. Toivotaan siis sitä, että hänen tekemisessään pysyy tänä talvena maltti mukana.

Tämän kirjoituksen viimeisinä hiihtäjinä on mainittava kaksi kokenutta - mutta keskenään heikoissa väleissä olevaa - äiteetä eli Riitta-Liisa Roponen (1978) ja Aino-Kaisa Saarinen. Heistä Riitta-Liisa on vapaan hiihtotavan mestari, jolta ovat kuitenkin arvokisamitalit jääneet saamatta. Saarinen on puolestaan perinteisen hiihdon voimanainen, jonka arvokisamenetys on yksi kaikkien aikojen parhaimmista Suomessa.

Roposen osalta toivoisi pienen pientä tason nostoa. Sen seurauksena naisten kolmenkympin matkalta olisi odotettavissa mitali. 

Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Roposen taso on jo vuosien ajan polkenut paikallaan. Tämä lienee myös tiedostettu, sillä miehensä valmennuksessa olevan Riitta-Liisan harjoitteluun on tälle kaudelle tehty merkittäviä muutoksia. 

Siten mikään ei ole Roposelle mahdotonta Lahdessa - ehkäpä hän on Lahdessa Susi-Kallen jalanjäljissä ja huipentaa uransa kuninkuusmatkan kultamitaliin kypsällä iällä. Toivottavasti muu joukkue kuitenkin onnistuu paremmin kuin Susi-Kallen joukkuetoverit 47 vuotta sitten.

Toisin kuin Roposen, ei Saarisen tarvitse nostaa tasoaan aiemmasta, vaan palautua synnytyksen jälkeen entiselle tasolleen. Sekään ei ole helppoa, mutta mikäli nainen onnistuu, on kilpasiskoilla tekemistä kympin perinteisellä. Näin siksi, että suurkilpailuissa kerta toisensa jälkeen itsenä ylittänyt Saarinen tulee vuorenvarmasti tekemään kauden parhaan hiihtonsa juuri sillä matkalla - kunhan vain saa raivatuksi tiensä matkalle lähtevään joukkueeseen.

* * *

Viestijoukkueen osalta Suomen ongelmaksi saattaa muodostua tason kapeus. Kvartetti Saarinen, Niskanen, Roponen ja Pärmäkoski on kyllä varmaa mitaliainesta, joka epäilemättä pystyy kunnossa ollessaan haastamaan puhtaat norjattaret. Pelivaraa antaa Anne Kyllönen.

Valitettavasti vain edellä mainitun viisikon takana on ammottava aukko. Katri Lylynperä tai Susanna Saapunki (1992) ovat aivan liian kaukana tämän kvintetin tasosta, jotta sairastumisiin tai loukkaantumisiin olisi varaa. Siten Lahden viestin kannalta on erittäin oleellista se, ettei enempää kuin korkeintaan yhdelle kärkihiihtäjällemme tule takapakkia kauden päätavoitteeseen valmistauduttaessa. 

Jännityksen aiheeksi muodostuvat siis loukkaantumiset sekä bakteerien ja virusten edesottamukset. Toivotaan, että ne kiertävät hiihtäjätteremme erittäin kaukaa.

Lopuksi vielä yksi laji. Eli Suomen etukäteen varmin mitalilaji naisten parisprintti.

Matkalle on tarjolla neljä ehdokasta, joista millä tahansa kokoonpanolla voidaan muodostaa mitalijoukkue: Kerttu Niskanen, Aino-Kaisa Saarinen, Anne Kyllönen ja Krista Pärmäkoski. Päivän kunto ratkaisee, mutta parhaiten menestystä ennustava kympin perinteinen kilpailu on kisaohjelmassa vasta parisprintin jälkeen. Siten yksi kauden jännitysmomenteista liittyy MM-hiihtoja edeltävään perinteisen hiihtotavan maailmancup-kilpailuun.  

Se järjestetään vain pari päivää ennen Lahden MM-hiihtoja Viron Otepäässä. Niissä kilpailuissa lienee suomalaisten panoksena käytännössä varma MM-mitali viikkoa myöhemmin. Parhaassa tapauksessa mitali voi olla jopa kultainen. Alkaneen hiihtokauden yhtenä suurimmista jännityksen kohteista kannattaa siis seurata myös Otepään perinteistä kymppiä!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Norjalaiset ulos kansainvälisestä maastohiihdosta?

Muuttaako Professorin ajatus maastohiihdon maailmancupin kilpailujärjestelmää?

Kaikuja 1930-luvulta

JK 9.11.2016 kello 7.12. Iivo Niskasen kohdalle tuli paha virhe. Niskanen ei suinkaan ole hakemassa 50 kilometrin hiihdon maailmanmestaruutta, vaan 15 kilometrin voittoa. Syy virheeseen lienee muististani esille noussut takauma Falunin MM-kisoista, joita ennen mies ilmoitti tavoitteekseen voiton viideltäkympiltä. 

Kohti Lahtea norjalaisten viedessä ja suomalaisten vikistessä

Hiihdon Tour de Ski päättyi norjalaisjuhlaan niin miesten kuin naistenkin puolella. Voittajatkin olivat odotettuja - joskaan eivät yhtä yksipuolisen hallinnan jälkeen kuin etukäteen oli odotettu.

Norjalaisten ylivoimaa pohdittiin Helsingin Sanomien urheilusivun artikkelissa. Sen mukaan kysymys on ennen kaikkea maan hiihtäjien lukumäärästä ja keskinäisestä kilpailusta. Totesin vuosi sitten samanlaiseen norjalaisten juhlaan päättyneen Tourin jälkeen saman.

Silloin viittasin myös maailmancupin jälkeen seuraavaksi korkeimman tason kilpailun eli Scandinavia cupin norjalaishallintaan. Niissä osallistumisoikeus on vapaa, joten kilpailut mittaavat maailmancupia paremmin kunkin pohjoismaan tason.

Jotta asia tulisi selväksi, totean viime viikonvaihteen aikana Östersundissa, Ruotsissa, hiihdetyn vastaavan miesten kilpailujen kymmenen parhaan joukossa olleen perjantaina kahdeksan norjalaista. Suomalaisista paras oli Lari Lehtonen yhdentenätoista.

Lauantain sprinttikilpailut peruttiin pakkasen takia, mutta sunnuntaina miesten perinteisen hiihtotavan kilpailun kymmenestä parhaasta norjalaisia oli yhdeksän. Paras suomalainen oli Perttu Hyvärinen sijalla 33.

Naisten osalta norjalaisia oli perjantaina kymmenen joukossa viisi, samoin ruotsalaisia - parhaana suomalaisena oli Maija Hakala sijalla 11. Sunnuntaina kymmenen parhaan joukossa oli kuusi norjatarta, joista kukaan ei yllättäen voittanut kilpailua vaan sekä parhaaksi että toiseksi parhaaksi osoittautui ruotsalainen. Paras suomalainen oli kolmanneksitoista sivakoinut Marjaana Pitkänen.

Tätä taustaa vastaan katsottuna norjalaisten paremmuus muihin maihin  (tai ainakin pohjoismaihin) nähden ei ole yllättävää. Sen sijaan on hienoa, että ruotsalaisiinkin verrattuna kapeasta tasosta huolimatta suomalaiset naiset kykenivät Tour de Skillä neljän naisen porukalla kymmenen joukkoon.

Miehissä menestys oli heikompaa, mutta viimeisellä etapilla syksyn rasitusvammasta kuntoutuva Matti Heikkinen oli kolmanneksi nopein - vaikka jäikin kokonaiskilpailussa sijalle 18.

Odotellessa Lahden MM-hiihtoja on meillä siis lupa toivoa myös menestystä. Se edellyttää kuitenkin onnistunutta harjoituskautta ja terveenä pysymistä muutamille huippuhiihtäjillemme - ilman heitä ei etenkään miehillä ole asiaa palkintopallille edes pöljän päivänä.

Norjalaisille menestystä lienee tulossa joka tapauksessa - vaikka kaksi parasta epäonnistuisi, on vielä kolmannellakin täydet mahdollisuudet viedä kilpailu nimiinsä. Ja neljännelläkin.

Yksi Lahden MM-hiihtoihin liittyvä jännityshetki koittaa helmi-maaliskuun lopulla. On mahdollista, että suomalaiset hiihtäjät ovat tänä vuonna pyrkineet ajoittamaan huippukuntonsa seuraavan vuoden kotikisojen takia juuri sinne. Jos silloin suomalaiset hallitsevat maailmancupia, ovat odotukset seuraavalle vuodelle tämän kirjoituksen antamaa kuvaa valoisammat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?