Kaikuja 1930-luvulta

Murtomaa- eli maastohiihto on ollut suomalaisille rakas urheilulaji kilpahiihdon aloittamisesta asti. Menestystä on hiihtoladuilta usein tullut, mutta juuri nyt odottelemme Val di Fiemmen MM-hiihtoja pienoisen pelon vallassa: maailmancupissa miehillä ei ole ollut menestystä oikeastaan lainkaan, eivätkä naisetkaan ole kyenneet haastamaan tosissaan lajin kolmea valtiatarta Maarit Björgeniä, Justyna Kowalczykiä ja Therese Johaugia, vaikka kokonaisuutena Suomen naisten joukkue onkin ehkä maailman tasokkain.

1930-luvulla kaikki oli toisin. Olimme maastohiihdossa suorastaan ylivoimaisia: esimerkiksi Sollefteån MM-hiihdoissa vuonna 1934 Suomi otti pikamatkalla (15 km) kolmoisvoiton Sulo Nurmelan, Veli Saarisen ja Matti Lappalaisen voimin. Joukkueen neljäs lenkki Klaus Karppinenkin olikin sitten yhden ruotsalaisen jälkeen viidentenä. Sama porukka hoiteli luonnollisesti myös viestin kotiin.

1930-luvun suomalaisesta hiihtotasosta kertoo kuitenkin ehkä eniten se, että vuoden 1938 MM-hiihtojen normaalimatkalla eli viidelläkympillä suomalaiset ottivat kaksoisvoiton (Kalle Jalkanen ja Alvar Rantalahti) ja kymmenen parhaan joukossa oli yhdeksän suomalaista. Myös pikamatkan (Pauli Pitkänen) ja viestin voitto otettiin kotiin noista kisoista.

Kaikkiaan vuosien 1929-1941 MM-kisoissa leivottiin 16 suomalaista maailmanmestaria. Saavutus on kova, kun huomioidaan, etteivät naiset olleet lainkaan mukana ja miehetkin hiihtivät vain kaksi matkaa per kisa. Vuosikymmenen ja ehkä koko suomalaisen hiihtohistorian legendaarin suoritus taisi olla olympiaviestin voitto Garmisch-Partenkirchenissä.

Viestin aluksi maailmanmestari Sulo Nurmela lähti suurin odotuksin ladulle. Kunto ei kuitenkaan ollut kohdallaan, joten kympin lenkillä tuli takkiin norjalaiselle yhdistetyn olympiavoittajalle ja pikamatkan hopeamitalistille Oddbjørn Hagenille toista minuuttia. Eipä tainnut Nurmela olla hiihtoonsa tyytyväinen...

Toiselle osuudelle säntäsi päättäväisenä samojen kisojen pikamatkan (18 km) pronssimitalisti Pekka Niemi, joka suomalaisten pettymykseksi joutui antautumaan norjalaiselle samojen kisojen yhdistetyn hopeamiehelle Olav Hoffsbakkenille vielä yli 20 sekuntia ja kaiken huipuksi päästämään edelleen vielä ruotsalaisten moninkertaisen Vasa-hiihdon voittajan Arthur Häggbladin. Kovin synkältä siis näytti suomalaisten tilanne.

Vaan kolmannen osuuden Matti Lähde ei antanut periksi. Vaikka miehelle ei uralla siunaantunutkaan samanlaista henkilökohtaista menestystä kuin kahdella ensimmäisellä viestiosuudella epäonnistuneille Nurmelalle tai Niemelle, oli hän mies paikallaan tässä kilpailussa. Hän jätti taas ruotsalaisen taakseen, mutta ei kuitenkaan saanut norjalaista Sverre Brodahlia kiinni kuin muutaman sekunnin. Takaa-ajo oli kuitenkin alkanut.

Ankkuriosuudelle säntäsi ensin Norjan Bjarne Iversen. Suomalaiset odottivat kuumeisesti Lähdettä ja mies saapuikin vaihtoon toisena, mutta vasta yli minuutin ja kahdenkymmenen sekunnin kuluttua lähettäen Kalle Jalkasen matkaan. Harva taisi uskoa suomalaisten voittoon, tuskin edes Jalkanen itse. Mutta tästä huolimatta hän säntäsi norjalaisen perään kuin tuulispää.

Jussi Kirjavaisen mukaan ankkuriosuus eteni siten, että Jalkanen sai norjalaista kiinni jo ensimmäisellä kilometrillä kokonaista 17 sekuntia. Seuraavan puolentoista kilometrin matkalla vielä enemmän ja supisti eron puoleen siitä, mitä se oli vaihdossa. Osuuden puolivälin kieppeillä Jalkanen sitten ohittikin norjalaisen, joka alkoi pian jäädä - ensin vähän ja sitten yhä enemmän. Kilpailu näytti voitetulta.

Vaan vielä kerran epäonni suosi suomalaisia. Vaatimattomista oloista kotoisin ollut Jalkanen nimittäin pudotti kalliit tekohampaansa 2,5 kilometriä ennen maalia. Ei köyhällä ollut varaa menettää sellaisia arvotavaroita, joten oli käännyttävä takaisin ottamaan hampaat talteen. Siinä hässäkässä Norjan Iversen sitten pääsi jälleen kärkeen.

Tekohampaansa löydettyään Jalkanen ampaisi kuitenkin norjalaisen perään ja ajatteli mennessään että "varmasti kotimaassa ovat iloisia, jos voitan". Tämä mielessään hän ohitti norjalaisen toistamiseen, eikä enää päästänyt tunturimaan miestä edelleen. Päin vastoin, Jalkanen otti lyötyyn norjalaiseen vielä kuuden sekunnin eronkin ennen maalia.

Olkoon tämä 1930-luvun muistelus ja etenkin Kalle Jalkasen hirmusuoritus innoittajana niille suomalaisille hiihtäjille, jotka parhaillaan valmistautuvat Val di Fiemmen MM-hiihtoihin helmi-maaliskuun vaihteen molemmin puolin. Samanlaisella tahdonvoimalla, sisulla ja omaan tekemiseen uskomisella on sielläkin paikkansa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
Robert Helenius maailman huipulla
Liikunta pidentää ikää!