sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Haiti on köyhä ja siksi jää

Muistamme Haitin maana, jonka toipuminen maanjäristyksestä ei ottanut onnistuakseen. Tai siitä, että siellä toteutettiin heti itsenäistymisen jälkeen yksi kaikkien aikojen "onnistuneimmista" kansanmurhista, jolla maan valkoinen vähemmistö tuhottiin, mutta jota ainakaan jotkut suomalaiset journalistit eivät muista tai eivät halua muistaa.

Nyt kuulimme, että maan pääministeri on ilmoittanut eroavansa maata ravistelleiden mielenosoitusten takia. Ilta-Sanomien ja MTV3:n mukaan mielenosoitukset johtuivat polttoaineiden hinnankorostuksista.

Mutta mistä Haitissa on perimmältään kysymys? Siitä eivät suomalaismediat kerro.

BBC kuitenkin kertoo. Sen mukaan Haiti on helmikuussa allekirjoittanut Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa sopimuksen, jonka mukaan maan talouteen tehtiin rakenteellisia muutoksia, jotta sen talouskasvu lähtisi käyntiin ja maan köyhyys saataisiin lopultakin helpottamaan.

IMF:n mukaan polttoaineiden hinnat alhaisina pitävien tukiaisrahojen käyttäminen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja työpaikkojen luomiseen olisi järkevää. Tuntuu järkevältä.

Mutta tämä ei siis kelpaa haitilaisille, jotka ajelevat mieluummin halvalla polttoaineella kuin kouluttavat jälkeläisensä, pysyvät terveinä ja pääsevät töihin.

Tilannetta ei ainakaan parantanut se, että maan opposition kansanedustajat julistivat katujen väkivallan ja protestien jatkuvan, mikäli korotuksia ei peruta. Tämä siis tilanteessa, jossa 14 prosenttia työvoimasta on työttöminäbruttokansantuote on 1300 dollaria vuodessa kansalaista kohti ja 40 prosenttia väestöstä on ilman perusterveydenhoitoa.

"Pakollista" alakoulua käy noin kaksi kolmesta lapsesta, mutta loppuun heistä jaksaa vain noin puolet. Voodoo on ollut virallinen uskonto vuodesta 2003 ja sitä harjoitetaan rinnan kristinuskon kanssa.

Mutta ehkäpä haitilaisten asenteita kuvaa parhaiten se, että maassa oli reilu vuosi sitten myös mellakoita. Niiden syynä oli alkoholin, tupakan ja passien verotuksen nostaminen. Ja ehkäpä se kertoo jotain myös sitä, miksi Haiti on ja pysyy köyhänä. Ja miksi maa etsii uutta pääministeriä, joka miellyttäisi edellistä paremmin kansan tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa
Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa
Katastrofi tarjoaa perversseille sairaan taivaan ja uhreille helvetin

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus

Länsi-Eurooppa on ollut siitä onnellisessa asemassa, että Yhdysvallat on rahoittanut leijonanosan sen puolustuksesta toisen maailmansodan jälkeen. Maan kiistelty presidentti Donald Trump on kuitenkin nostanut kissan pöydälle ja vaatinut nostamaan Nato-liittolaistensa puolustusmenot sovitulle kahden prosentin tasolle.

Trumpin vaatimus on mielestäni enemmän kuin ymmärrettävä pelkästään kustannusten jaon perusteella. Siitä huolimatta toimittaja Teemu Muhonen epäili Trumpin motiiviksi asian esille nostamiselle amerikkalaisen puolustusteollisuuden bisnesmahdollisuuksista huolehtimisen.

On tietenkin todennäköistä, että iso osa Euroopan kohonneista puolustusmenoista kanavoituisi amerikkalaisen sotatarviketeollisuuden tilauskantaan. Ja voi olla, että Trump on ajatellut tätäkin.

Mutta vielä enemmän totta on se, että ihmisen lajityypilliseen käytökseen kuuluu oikeudenmukaisuuden vaatiminen. Ja juuri sitä vastaan ovat eurooppalaiset toimineet jättämällä puolustuksensa amerikkalaisten veronmaksajien kontolle.

Tässä mielessä Iltalehden pääkirjoittaja oli enemmän kuin oikeassa vaatiessaan eurooppalaisia ottamaan vastuun omasta puolustuksestaan. Tämä koskee - kuten pääkirjoittaja toteaa - myös itse aseiden valmistusta.

Sen sijaan IL:n pääkirjoittaja oli hakoteillä pohtiessaan, että kannattaisiko Suomen hankkia ennemmin eurooppalainen kuin amerikkalainen hävittäjälentokone. Perusteluksi hän esitti, että Trumpin kaudella ja ehkä yleisemminkin Yhdysvallat on vähentämässä läsnäoloaan maailman kriiseissä.

Ei kuitenkaan ole syytä olettaa, että kriisitilanteen asetoimitukset toimisivat sen paremmin Euroopasta kuin Amerikastakaan. Asia on ehkä jopa päinvastoin.

Tarkoitan sitä, että mikäli aseita Suomelle toimittanut Euroopan maa olisi erossa mahdollisesta Suomen ja Venäjän yhteenotosta, saattaisivat asetoimitukset riskeerata sen oman turvallisuuden. Ja jos ne taas olisivat mukana sodassa, olisivat niiden omat sotavoimat asejärjestelmien ensisijainen toimituskohde. Ja Suomi vasta toissijainen.

Niin tai näin. Asejärjestelmät ovat nykyisin niin kalliita, etteivät suomalaisten omat resurssit riitä hävittäjäkoneiden kilpailukykyiseen valmistamiseen. Parhaassa tapauksessa ehkä muokkaukseen, kuten vaikkapa toisessa maailmansodassa tehtiin ranskalaisille Morane-Saulnier-hävittäjille, jotka ehostettiin Mörkö-Moraneiksi.

Siksi puolustusvoimien hankinnoissa on hyvä muistaa, ettei köyhän kannata ostaa huonoa eikä halpaa. Ja samasta syystä puolustusvoimien kaikissa hankinnoissa on pidettävä ensisijaisesti kiinni niiden operatiivisesta käytettävyydestä. Eli ostettava taistelukäytön kannalta parasta, mitä käytettävissä olevalla rahalla saa. Oli se sitten eurooppalaista tai amerikkalaista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Lajityypillistä käytöstä

torstai 12. heinäkuuta 2018

Toimiiko Helsinki-Vantaalla kartelli?

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa ihmeteltiin pullotetun juomaveden hintaa. Olen sitä ihmetellyt minäkin vuosien mittaan. Enkä pelkästään juomaveden, vaan myös virvoitusjuomapullojen hintatasoa.

Helsinki-Vantaan suurissa kaupoissa puolen litran virvoitusjuomapullot maksavat yli kolme euroa, vaikka ne ovat verovapaita. Automaateista saa tosin vähän halvemmalla.

Minulla on vahva epäilys - mutta ei varmaa tietoa - että lentoasemalla toimivat yritykset ovat sopineet hintakartellista. Tai ainakin ne toimivat aivan kuin näin olisi. Tähän viittaa sekin, että kaikki isot kaupat myyvät Pepsiä, mutta yksikään ei Coca-Colaa. Jälkimmäistä toki saa automaateista.

Minusta Helsinki-Vantaan lentoaseman tilanne onkin sellainen, että viranomaisten olisi syytä selvittää mahdollisen kartellin olemassaolo. Oireet ovat siksi selkeät, ja maksumiehinä valtava joukko ihmisiä: erityisesti paljon lentävät suomalaiset, mutta myös kaikki muut maamme päälentoaseman käyttäjät kansallisuuteen katsomatta.

Wikipedian mukaan Euroopassa kartellista annetaan rangaistukseksi sakko ja EU on tiukentanut sakotuskäytäntöjään tuntuvasti 2000-luvulla. Suomessa kartellisakot ovat kuitenkin olleet melko pieniä.

Suomen kilpailulaissa on myös armahdussäännös, jonka perusteella se osallistuja, joka paljastaa kartellin viranomaisille, säästyy sakoilta tai saa muita lievemmän tuomion. Siten tehokas tutkinta saattaisi hyvinkin johtaa heikkohermoisimman yrittäjän hakemaan armahdusta. Tai ellei johtaisikaan, loisi se joka tapauksessa paineita hintakilpailun kiristymiseen.

Yleisessä mielessä lentokentän virvoitusjuomien hintataso on malliesimerkki siitä, millä tavoin vahvasti säädelty talous toimii. Vapaan kilpailun puute mahdollistaa hintakilpailun löystymisen, koska toimijoiden ei tarvitse olla huolissaan sen seurauksena syntyvästä markkinaraosta, jota täyttämään alalle ilmaantuisi uusi kilpailija. Eli ns. talouden näkymätön käsi puuttuu.

Lentokentän virvoitusjuomat on itse asiassa erinomainen varoittava esimerkki, josta on hyvä muistuttaa kaikkia niitä, jotka puhuvat suunnitelmatalouden ja säännöstelyn puolesta. Toki niillekin on paikkansa - vaikkapa ympäristölupien kohdalla - mutta sellaisten käyttöönotossa olisi syytä aina noudattaa äärettömän huolellista harkintaa.

Talouden yleiseksi periaatteeksi ei suunnitelmataloudesta - eikä sen pikkuveljestä sääntelytaloudesta - ole, mikä myös poliittisten päättäjiemme olisi syytä ymmärtää. Tai ellei heidän, niin ainakin heidän (ymmärryksen jälkeen entisten) äänestäjiensä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen torjunnasta
VR osoitti tietä pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiselle
Asiakas on aina oikeassa - vai onko?

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Ilmastonmuutoksen torjunnasta

Yleisradio julkaisi Suomen ympäristökeskuksen (Syke) professorin Jyri Seppälän teesit siitä, kuinka ihminen voi omilla toimillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Siis sen lisäksi, että syö enemmän vegeruokaa, suosii polkupyörää tai julkista liikennettä, alentaa asuinhuoneensa lämpötilaa sekä välttää Thaimaan-matkoja.

Tosin näin kesällä täytyy todeta, ettei asunnon lämpötilan alentaminen hellepäivinä suoraan vähennä asumisen ilmastopäästöjä vaan pikemminkin lisää niitä. Mutta saattaa se kuitenkin pitkää aikavälillä vähentää myös ilmastorasitusta tehostaessaan ihmisten jaksamista töissään ja lomalla. Eli luodessaan paremmin toimivaa yhteiskuntaa.

Syken professorin mukaan alussa mainittujen vaihtoehtojen lisäksi sijoittaminen uusiutuvaan energiaan tai cleantech-yrityksiin sekä energiatehokkuudeltaan tai energiaratkaisuiltaan tehokkaisiin asuntoihin olisivat hyviä vaihtoehtoja. Lisätietoa niistä löytyisi professorin mukaan siitä, kuinka yritykset kertovat ympäristösuojeluasioista nettisivuillaan.

Edelleen professori ehdotti päästöjen hyvittämistä. Esimerkiksi EU:n päästökaupassa olevien päästöoikeuksien ostaminen tai Luonnonsuojeluliiton soiden ennallistamistoimintojen rahoittaminen voisivat olla hyviä keinoja torjua ilmastonmuutosta. Jälkimmäisessä hän tarjosi tietolähteeksi Luonnonsuojeluliiton nettisivuja.

Kolmanneksi keinoksi professori ehdotti äänestyskäyttäytymistä: äänestämällä vaaleissa sellaisia ehdokkaita, joilla ympäristöasiat ovat agendalla, voisi kuulemma pelastaa maailman ilmastokatastrofilta. Asialla ei hänen mukaansa pitäisi olla puoluerajoja.

Itselleni syntyi pari ajatusta noista professorin ehdotuksista.

Luonnonsuojeluliitto ilmoittaa nettisivuillaan olevansa "Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin, vahva luonnon etujärjestö". En tosin tiedä, onko "luonto" valtuuttanut sen sellaiseksi, mutta se on sivuseikka. Oleellista on, että professori on siteerannut tiedon lähteenä etujärjestön väitteitä.

Professorin äänestyssuositus puolestaan tarkoitti käytännössä yhtä - poliittisesti äärivasemmalla sijaitsevaa - puoluetta suosivan äänestysohjeen antamista. Asiaa ei muuta miksikään se, että lausuntoon sisältyi disclaimer siitä, ettei asialla pitäisi olla puoluerajoja. 

Professorin sijoitusehdotus puolestaan johtaisi luultavasti yritysten viherpesun ja ympäristösanahelinän lisääntymiseen vuosikertomuksissa. Itse ehdottaisin niiden sijasta yritysten todellisen toiminnan seuraamista sekä sen pohtimista onko sijoituskohteen toiminta ollut ympäristön kannalta ja taloudellisesti kestävää.

Sama koskee etujärjestöjäkin. Ja puolueita. Ja juuri tässä tulemmekin sen suuren kysymyksen ääreen. Eli onko nyt ihan varmaa, että ympäristönsuojelussa parhaat tulokset saavutetaan suunnitelmatalouden keinoin, sillä juuri sitähän professorin käytännössä suosittelema puolue ajaa.

Entä syntyykö parasta luonnonsuojelua viherpesun tai tinkimättömän suojelutoiminnan kautta? Vai olisiko parempi, että katsottaisiin ympäristönsuojelu - ja hiilitase - sittenkin sellaisen kokonaisratkaisun kautta, jossa huomioitaisiin niin ihmiskunnan kuin ympäristönkin tarpeet?

Näin ajatellen tahdon lisätä vielä pari kohtaa professorikollegan listalle. En anna näitä virkavastuulla vaan ainoastaan omina henkilökohtaisina mielipiteinäni - tosin mielestäni hyvin perusteltuina.

Ensinnäkin ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta olisi ensisijaisen tärkeää vähentää koko ihmiskunnan hiilijalanjälkeä. Siinä hyviä keinoja olisivat esimerkiksi kehitysmaalaisten pohjoiseen siirtymisen ehkäiseminen sekä nopeasti lisääntyvien Afrikan ja Aasian väestöjen hedelmällisyyden laskeminen esimerkiksi tyttöjä kouluttamalla ja sukupuolten tasa-arvoa lisäämällä. Jälkimmäisen kanssa alkaa tosin olla jo niin kiire, ettei vatulointiin ole enää aikaa.

Sijoittajana taas suosittelisin rahan panemista sellaisiin yrityksiin, joiden tuotto on hyvää ja tuotekehitys vahvaa - eikä niiden toiminnassa ole esiintynyt laittomuuksia. Näin tukisin terveesti toimivaa taloutta, joka mahdollistaa myös ympäristöstä huolehtimisen. Näistä asioista ei tosin saa luotettavaa tietoa vuosikertomuksista, mutta talousuutisia seuraamalla ja googlaamalla löytyy yhtä ja toista mistä tahansa yrityksestä.

Poliittisesti taas kannattaisi tukea sellaisia puolueita ja ehdokkaita, jotka ajavat toimivia markkinoita ja demokratiaa. Tosiasiahan on, ettei maailmanhistoria ole nähnyt vielä ensimmäistäkään sosialistista diktatuuria, jossa ympäristöasiat olisivat olleet demokraattisia länsimaita paremmassa kunnossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti muovitonta yhteiskuntaa
Mikä on aiheuttanut selkärankaisten eläinten määrän romahduksen?
Nöyristelyn aika on ohi

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Miksi ilmastopaneeli vaati kasvihuonepäästöjen sadan prosentin vähennystä?

National Snow & Ice Data Center (NCIDC) ilmoittaa arktisen jään koon kahdella eri menetelmällä laskettuna. Se, jota olen itse seurannut on varsinainen jääpeitteen pinta-ala siten, ettei jään ympäröimiä jäättömiä alueita ole laskettu mukaan. Vaihtoehtoista laskentatapaa, eli napajään laajuutta, voisi verrata reikäjuustoviipaleen pinta-alaan siten, että reikien pinta-ala lasketaan mukaan (täällä tarkemmin).

Tänään tulin kuitenkin katsahtaneeksi arktisen jään laajuuteen ja hämmästyin. Löysin nimittäin NCIDC:n nettisivuilta interaktiivisen kuvan, johon saa näkyviin jään laajuuden eri vuosina.

Minua kiinnosti se siksi, että halusin tietää kuinka paljon ilmasto on aivan äskettäin nopeutunut, Näin siksi, että arvovaltainen tiedemiesten muodostama Suomen ilmastopaneeli oli vaatinut maamme kasvihuonepäästöjen laskemista peräti 100 prosentilla seuraavien 32 vuoden aikana. Onko siis tapahtunut jotain aivan katastrofaalista?

Tuo edellä mainitsemani kuva on tässä.

Suuri sininen nuoli osoittaa vuoden 2018 aikasarjan tämän päivän kohdan, eli aikasarjan päättymiskohdan. Vahvennetut vuosiluvut kuvan oikeassa laidassa puolestaan ne vuodet, joiden arktisen napajään tiedot on piirretty kuvaan. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, ei ainakaan arktisen napajään laajuudessa ole tapahtunut mitään erityisen ihmeellistä - ellei sitten sellaiseksi lasketa sitä, että se on nyt, 10.7.2018, toiseksi laajin päivämäärällä 10.7. mitatuista sitten vuoden 2010 (minkä havainnollistamiseksi olin valinnut kuvassa esitetyt vuodet). Vain vuonna 2015 se on ollut aavistuksen laajempi.

Kun kerran taas eksyin ilmastonmuutostilastojen pariin, päätin katsoa myös miltä mahtaa näyttää RSS-satelliittidata. Piirsin siis kuvan siitä, miltä koko maapallon tilanne näyttää tämän aikasarjan mukaan juuri nyt. 



Kuvasta nähdään, että maapallon keskilämpötila on jatkanut vuosien 2015-16 El Niño-piikin jälkeistä laskuaan, mutta on edelleen hiukan korkeammalla kuin keskimäärin ennen tuota piikkiä. Kaikkiaan maapallon keskilämpötila näyttäisi nousseen (punaisesta trendiviivasta tulkittuna) RSS-mittausten aloittamisesta alkaen - ja niiden mukaan - noin 0,8°C.

Mutta olin siis kiinnostunut siitä, mitä on tapahtunut tällä vuosikymmenellä, eli vuodesta 2010 alkaen. Edelleen trendiviivasta tulkittuna maapallon keskilämpö näyttäisi pudonneen hiukan, koska vuoden 2010 ympärillä on lämpöpiikki. Sitä seurasi ensin keskilämpötilan lasku, sitten hurja nousu ja nyt jälleen lasku, jonka napajään laajuuskin näytti siis vahvistavan.

Mutta entä mitä sanoo napajään pinta-ala, jonka olen ottanut itselleni varsinaisesti seurattavaksi, koska varsinaisissa lämpötilan mittauksissa itse tulokset näyttävät aika ajoin vaihdelleen huomattavasti? 

Piirsin siitä kuvion, jossa esitän kuukausittaisista keskiarvoista lasketun vuosittaisen poikkeaman suhteessa vuosien 1979-1999 keskiarvoihin. Laskin tämän kuukausittaisista keskiarvoista siksi, että siten sain mukaan myös kuluvan vuoden tilastotiedot.



Kuvasta nähdään, että jääkentän pinta-alan trendi on laskeva, mutta itse havainnot kertovat, ettei trendin kehitys ole suoraviivainen. Ensin 1980-luvulla jääkenttä pieneni nopeasti vain kasvaakseen 1990-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Sen jälkeen se pieneni nopeasti jäädäkseen polkemaan muutaman vuoden sykleissä eräänlaista "sahalaitakuviota". 

Mistään paniikinomaisesta muutoksesta viime vuosina ei siten ole kysymys pohjoisen jääpeitteen pinta-alankaan suhteen. Päin vastoin, tänä vuonna pohjoisen jääpeitteen ala on ainakin toistaiseksi ollut keskimäärin kolmanneksi suurin vuodesta 2010 lähtien - vain vuosina 2010, 2013 ja 2014 on jääpeite ollut suurempi. Nähtäväksi jää, kuinka sen pinta-ala kehittyy loppuvuonna.

Edelle kirjoitetun perusteella on selvää, ettei Ilmastopaneelin vaatimus 100% päästövähennyksestä liity ilmaston lämpenemisen viimeaikaisiin muutoksiin. Sen sijaan se perustuu poliittiseen sopimukseen, joka kirjoitettiin Pariisissa ja jossa sovittiin kullekin maalle tietyt päästövähennykset ja joiden täyttämisestä ilmastopaneeli antaa neuvojaan. 

Kysymys, jota kukaan ei tunnu kysyneen on se, että täytetäänkö Pariisin sopimuksen velvoitteet myös siinä tapauksessa, ettei pohjoinen napajää alkaisikaan sulaa odotusten mukaisesti? Tai jos maapallon lämpötilan mitattu nousu loppuisikin syystä tai toisesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Pohjoisen napajään helmikuinen koko oli pienempi kuin kertaakaan vuoden 1978 jälkeen
Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

Entinen ja myös nykyinen kommunisti ja elokuvaohjaaja Kirsi Liimatainen sai Helsingin Sanomilta palstatilaa ajatuksilleen. Kirjoitus oli korniudessaan ajatuksia herättävä, joten päätin tarttua virtuaaliseen kynääni.

Ensin Liimatainen kertoi siitä, kuinka hän oli hakeutunut kansainvälisessä porukassa 1980-luvun lopulla opiskelemaan kommunistipropagandaa Itä-Saksaan ja joutunut siellä kohtaamaan opiskelijatovereidensa arvoliberalismin ja kommunistihallinnon välisen pohjattoman ristiriidan. Siis kuilun maailman parantamisesta haaveilevien sosialistinuorten ja heidän aatteensa käytännön sovelluksen eli kommunistipuolueen diktatuurin välillä.

Nyt hän on tehnyt vanhoista aateveljistään ja -sisaristaan dokumentin, jossa hän tarkastelee näiden aatteen ihmisten nykytilannetta. Ja ihastunut siihen, kuinka vanhat ihanteet elävät edelleen.

Liimataisen omin sanoin: "solidaarisuuden utopia on elossa. Kaikki pyrkivät yhä muuttamaan maailmaa ja parantamaan tavallisten ihmisten elämää. Kaikki olivat pettyneitä puolueisiin, mutta aktivismi ja kansalaisliikkeet antavat tunteen, että maailmaa voi muuttaa.”

Liimatainen unohtaa ihastuksessaan paria asiaa - tai sitten hän ei ole kykeneväinen yhdistämään tosiasioita loogisesti. Tai ehkä molempia.

Hän ei ensinnäkään hahmota sitä, että Itä-Saksa oli entisen itäblogin taloudellisesti menestynein yhteiskunta, mutta siitä huolimatta köyhä verrattuna samasta kansasta ja sotien jälkeen samoista lähtökohdista ponnistaneen länsinaapuriinsa verrattuna. Sekä myös monista lännessä itsestään selvistä vapauksista vapaa.

Kommunistisista yhteiskunnista Kiina on sittemmin menestynyt vielä paremmin kuin Itä-Saksa aikanaan. Mutta tuon menestyksen hintana on ollut sosialistisen talousjärjestelmän korvaaminen raa´alla taloudellisella kapitalismilla.

Sekä mahtipuolueen äärettömän vahvalla otteella kansalaisiinsa - eli siis poliittisen diktatuurin ylläpitämisellä. Eikä Kiinaa todellakaan tunneta minään maailmanparantamisen tai arvoliberalismin suurvaltana, niin sosialismiksi kuin se järjestelmäänsä kutsuukin.

Liimataisen aatteen innoittamia kokeiluja on toki ollut maailman sivu myös pienemmässä mittakaavassa. Yksi Suomessa tunnetuimmista sellaisista oli Kanadassa sijaitseva Sointula, jossa myös konkretisoituivat sosialismin ongelmat.

Wikipedian mukaan: "osa väestä lähti saarelta omien asuntojen puuttumisen vuoksi. Saarelle hankittu karja jouduttiin siirtämään Vancouverinsaaren puolelle, koska navettaa ei saatu rakennettua valmiiksi... Ajatus päiväkodistakin takkuili. Osa äideistä ei halunnut viedä lapsia hoitoon kodin ulkopuolelle. Yhteisön velat kasvoivat nopeasti... Sointulan miehet viettivät viikkokausia siltatyömaalla lähes palkatta, jotta sopimus olisi saatu täytettyä."

Lienee kuitenkin turha toivoa, että Liimataisen kaltaiset henkilöt ymmärtäisivät, etteivät perusteettomiin haaveisiin perustuvat yhteiskunnat koskaan toteuta sitä ideaalia, joihin niillä pyritään. Ilman taloutta ei ole vapautta, eivätkä arvoliberaalit ideaalit voi toteutua ilman sitä. Näin siksi, että sosialistien luoma Homo sovieticus on lähinnä taruolento - tai ainakin sellaiset ovat aivan liian harvinaisia pitääkseen yllä pienenkään yhteisön hyvinvointia.

Sen osoittaa vahvimmin - ellei mikään muu - se, että arvoliberalismi elää ja voi hyvin niissä länsimaisissa yhteiskunnissa, joiden taloudellinen hyvinvointi on luotu arvoliberaalien inhoaman markkinatalouden keinoin. Näin mitä ilmeisimmin siksi, että elintason riippuminen omasta yritteliäisyydestä ja työpanoksesta houkuttaa ja pakottaa ihmiset pyörittämään talouden rattaita.

Ja talouden ylijäämän avulla voidaan luoda turvaverkosto, jonka varassa unelmoijatkin voivat toteuttaa haaveitaan. Paitsi silloin kun heidän määränsä ja vaikutusvaltansa kasvaa niin suureksi, että se tuhoaa koko hyvinvoinnin perustan.

Jälkimmäisestä ei onneksi ole juurikaan esimerkkejä. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että arvoliberaalien läpi ajamat väestönsiirrot uhkaavat vahvasti länsimaisten yhteiskuntien vakautta.

Arvoliberalismin kannalta keskeinen kysymys onkin se, onnistuuko kapitalistinen järjestelmä houkuttamaan ja pakottamaan myös uudet asukkaansa talouden tuottaviksi rattaiksi. Ja sitä kautta ehkäisemään yhteiskuntansa kulttuurisen pirstoutumisen - tai ainakin pitämään sen siksi vähäisenä, ettei yhteiskunnallinen jakautuminen tuhoa talouden toimintaedellytyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen
Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen
Marxilainen väitöskirja


sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Romanialainen asenne ja epädemokraattinen sanasotku

Helsingin Uutisten mukaan Romaniasta tulleet Valentin-Remus Bitu, Julian-Ilie Chebaci ja Constantin Bahrica halusivat elättää itsensä kerjäämällä Suomessa. Miehet tekivät kuitenkin realistisen havainnon: "huomasimme, etteivät ihmiset anna rahaa".

Johtopäätös siitä ei kuitenkaan ollut paluu kotiseudulle, vaan miehet kertoivat, että "päätimme lähteä varkaisiin". Ja niitä he tosiaan tekivät, asuntomurtoja kertyi kaikkiaan ainakin 25 kappaletta. Oikeus totesi ne yli 3 vuoden vankeusrangaistusten arvoisiksi.

Rahaa ja tavaraa miehet saivat uurastuksestaan yhteensä noin 4000 euron arvosta. Sen pienuus huomioitiin tuomiota annettaessa lieventävänä.

Tapaus oli mielenkiintoinen: ei tuomion tai itse rikosten takia, vaan miesten asenteen. Se osoittaa, että miehet katsoivat suomalaisilla olevan velvollisuuden elättää heidät. Ellei vapaaehtoisesti, niin sitten rikosten kautta.

* * *

Tämän aamun Helsingin Sanomat puolestaan otsikoi, että "Enemmistö suomalaisista kannattaa paperittomien välttämättömiä terveyspalveluita".

Niin ajattelin minäkin ennen uutisen lukemista. Siis, että jos ihmisellä on akuutti hätä, on hänen saatava ensiapua riippumatta siitä, onko hänellä laillinen maassaolo-oikeus tai ei.

Mutta olin väärässä. Jutusta nimittäin selvisi, että ainakin HS tulkitsi käsitteen "välttämätön palvelu" paljon laajemmin. Sen mukaan välttämättömät terveyspalvelut ovat ensiapua paljon laajempia ja koskevat myös joitakin ennaltaehkäiseviä toimia. Sellaista en todellakaan kannata vaan vastustan ehdottomasti.

Uutissuomalainen selvitti jokin aika sitten suomalaisten valmiutta antaa kiireetöntä hoitoa laittomasti maassa oleville. Sitä kannatti vain joka kolmas. Ja vastusti yli selvästi useampi kuin kannatti. Näin siksi, ettei Suomi voi olla koko maailman terveyskeskus, joka hoitaa myös maahan itsensä keplotelleiden krooniset sairaudet.

Asia ei ole merkityksetön, vaan osoittaa kuinka kyselytutkimusten sananvalinnat vaikuttavat sen lopputulokseen. Siksi HS:n tänään julkaiseman kyselyn tuloksia ei voikaan pitää edes suuntaa antavina.

Siksi on syytä myös toivoa, että Susanna Huovisen (sd) tekemä lakialoite paperittomien välttämättömien terveyspalveluiden turvaamisesta kaatuisi selvin lukemin eduskunnassa. Sillä sen toteuttaminen ei mitä ilmeisimmin ole Suomen kansan tahdon mukaista huolimatta HS:n kyselytutkimuksesta.

Samalla on syytä huomata, miten käsitteiden tahallinen sotkeminen - siis uussanojen keksiminen ja vanhoille sanoille uus- tai lisämerkityksen luominen - heikentävät kansan mahdollisuuksia ohjata demokraattista päätöksentekoa. Ja siten toimivat entisestä itäblokista - kuten myös natsi-Saksasta - tuttua harvainvaltaa tavoittelevien tahojen työkaluina tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
 Mediaharhautus laittomuuden edistämiseksi
Juho Eerolan tutkintapyynnöstä
Stigma tarttui kaikkiin romanialaisiin

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Ressukkaterroristin surkea elämä

Helsingin Sanomat kertoi Turun terroristipuukottajan tarinan. Siinä muutama kohta oli hätkähdyttävällä tavalla silmiä avaava, joten päätin jakaa havaintoni myös arvoisalle lukijalleni sekä myös kertoa mitä ajatuksia ne herättivät itsessäni.

"Bouananen äiti tunnettiin naapurustossa konservatiivisena naisena, joka rukoili ahkerasti... ´Radikaali-islamin ajatukset uppoavat parhaiten niihin, joilla on heikot tiedot uskonnosta´, sanoo vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista."

Meillä on siis Ulkopoliittisessa instituutissa vanhempi tutkija, joka mitä ilmeisimmin luulee, ettei hurskas uskovainen, joka rukoilee ahkerasti, syötä jälkeläiselleen uskonnollista näkemystä koko tämän lapsuuden ajan. Tai ettei tämä opi siitä mitään. Uskomatonta sinisilmäisyyttä.

"Bouananen... koulukaveri Jassin kertoo: ´hän lähti, koska halusi parempaa elämää. Hän ei ollut hyvä koulussa. Ja hän sanoi, että nekin täällä, jotka valmistuvat yliopistosta, jäävät työttömiksi.´.. Naapurissa asuva Rachid sanoo: "”Hänen äitinsä... toivoi, että poika saisi Euroopassa töitä ja muuttaisi perheen elämän, kuten muut pojat naapurustossa olivat tehneet."

Tämä vahvistaa sen, että EU:n vetovoimatekijät ovat merkittävä tekijä kehitysmaalaisten kansainvaelluksen taustalla. Siten esimerkiksi Espanjassa tai Saksassa laittomasti tai myös laillisesti töitä tekevä tai muuten vain elelevä marokkolainen houkuttelee Välimeren yli muita marokkolaisia.

"Kaverukset alkoivat epäillä, että Saksasta he eivät saisi turvapaikkaa. Puheeksi tuli vaihtoehto, jota he eivät aiemmin olleet edes harkinneet. Eräs tuttava oli mennyt Suomeen. Siellä oli kuulemma hyvä olla."

Tämä taas vahvistaa, että Suomessa on Saksaa vahvempia vetovoimatekijöitä. Nyt olisi kiireesti pystytettävä työryhmä, joka tunnistaisi ne. Ja hallitus, joka ottaisi ja poistaisi ne, jotta välttyisimme turhalta elintasopakolaisuudelta ja sen mukanaan tuomalta terrorismiriskiltä.

"Bouanane esitti sukunimekseen Mechkah. Se ei ole oikea sukunimi. Sana on Casablancan esikaupunkien slangia, jota kuulee paikallisten rapmuusikoiden teksteissä. Mechkah tarkoittaa katujen pikkuroistoa, joka esittää kovista. Adderrahman Katurosvo. Sillä nimellä hän haki Turussa turvapaikkaa."

Jos elintasopakolaiset ovat näin yksinkertaisia, eikö heidän nimiensä merkitys kannattaisi selvittää heti sen jälkeen kun heiltä on otettu sormenjäljet ja DNA-näyte? Ja eikö ilmiselvästi väärän nimen harhautustarkoituksessa kertoneet olisi syytä palauttaa saman tien takaisin kotimaahansa, jotta välttyisimme uusilta terroriteoilta. Vai onko maahanmuuttovirasto tai jokin poliittinen puolue eri mieltä?

"Moskeijalla Bouanane sai uuden kaverin. Hänen nimensä oli Muinzoda. Hänkin oli 22-vuotias mutta lähtöisin Uzbekistanista. Suomessa hän oli ollut jo kymmenen vuotta ja asui Runosmäen lähiössä. Hän oli saanut Suomen kansalaisuuden ja opiskellut kirjanpitäjäksi... Bouanane itse kertoi poliisille myöhemmin, että juuri Muinzoda opasti hänet Isis-videoiden pariin." Iskun jälkeen "Muinzodaa poliisi ei löytänyt. Hän oli lähtenyt Suomesta... Poliisi haluaa kuulustella Muinzodaa. On epäselvää, täyttääkö hänen roolinsa Turun puukotuksissa jonkin rikoksen tunnusmerkit."

Tämä vahvistaa sen, että moskeijat ovat myös Suomessa merkittäviä islamismin levittämiskeskuksia. Eikö asialle pitäisi tehdä jotain eli saattaa maamme moskeijat tehokkaaseen valvontaan? Mutta hyvä kuitenkin, ettei Muinzoda ole enää Suomessa. Toivottavasti ei koskaan tulekaan - tai jos tulee - palautetaan kotimaahansa. Kyllä terroristin sanaan pitää voida luottaa tällaisessa asiassa. Ellei muuten, niin varmuuden vuoksi.

"Oikeudenkäynti on koko Euroopassa harvinainen, koska tekijä jäi henkiin. Useissa aiemmissa iskuissa Euroopassa hyökkääjä on joko tappanut itsensä tai hänet on tapettu... Isisin näkökulmasta Bouanane epäonnistui surkeasti, koska hän jäi vihollisen vangiksi."

Kyseessä oli siis ressukkaterroristi. Ellei teko olisi niin vakava, voisi tämä jopa huvittaa. Nyt ei kuitenkaan huvita, eikä edes säälitä.

Ressukkaterroristin "poliisikuulusteluissa paljastui, että [hänen kaverinsa] Munir oli kertonut turvapaikkahakemuksessaan väärän nimen ja iän. Hänet karkotettiin... Munir asuu jälleen Casablancassa."

Hienoa, että Munir on löytänyt takaisin kotiinsa. Toivotan hänelle onnea ja menestystä siellä. Mutta en halua häntä takaisin Suomeen sillä sen verran epämääräisiä yhteyksiä Munirilla on ollut elämänsä aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamin teoria ja käytäntö
Terroristimyönteinen laintulkinta
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla

torstai 5. heinäkuuta 2018

Hätäkokouksia

Ruotsin pääministeri Stefan Löven (demarit) on huomannut, että kansankoti on epätoivotun - ellei suorastaan hirmuisen - muutoksen tilassa. Niinpä hän on kutsunut poliisijohdon hätäkokoukseen, jotta ongelmalähiöiden ampumistapaukset saataisiin loppumaan.

Pääministeri haluaa kuulla poliisilta sen, millä keinoin rikollisuus saataisiin kuriin. Ja lupaa tarvittavat resurssit sen tekemiseksi.

Kuulostaa niin hyvältä, että nyt on syytä jäädä jännityksellä odottamaan poliisijohdon näkemyksiä. Onko ajatuksena edelleen turhaksi moneen kertaan osoittautunut dialogi rikollisten kanssa, vai pyrkiikö poliisi ottamaan tilanteen tosissaan haltuunsa ja saattamaan syylliset vastuuseen? Entä mitä tehdään ongelman perusrakenteelle eli maahanmuuttajavaltaisille rikollisjengeille?

Täältä köyhästä idästä katsottuna minusta nimittäin tuntuu valitettavasti siltä, ettei Ruotsissa luultavasti tälläkään kertaa tahdota puuttua ongelman perussyyhyn - eli hallitsemattomaan maahanmuuttoon. Sillä sen seurauksistahan tässä jengirikollisuudessa on kyse.

Toinen hätäkokous järjestetään Etelä-Syyrian tilanteen takia. Sen takana on YK, joka on huolissaan siitä, etteivät taisteluja paenneet ihmiset pääse rajan yli Jordaniaan tai Israeliin.

Hätäkokouksen ja koko uutisen tekee mielenkiintoiseksi se, että taisteluissa ovat vastakkain Syyrian hallitus ja nimenomaisesti islamistiset kapinalliset, niiden joukossa ISIS. 

Siksi tämänkin hätäkokouksen tapauksessa odotan suurella jännityksellä mitä YK päättää. Puhutaanko vain pakolaisten akuuteista ongelmista, vai tehdäänkö ratkaisuja, jotka lopettavat taistelutoimet lopullisesti ja mahdollisimman pikaisesti. Toisin sanoen ryhtyykö YK tukemaan Syyrian hallitusta, vai toimiiko se de facto islamistien piikkiin pyrkien hidastamaan lopullisen ratkaisun syntymistä.

Tosiasiassa Assadin hallitus ei tule häviämään tätäkään taistelua sen enempää kuin sisällissotaansakaan. Sama voisi koskea Ruotsia - mikäli pääministeri Löven haluaisi tosissaan lopettaa jengiväkivallan, olisi hänellä siihen vielä mahdollisuus.

Mutta se ei toteudu tukemalla ammuskelevia jengejä ruokkivaa yhteiskunnallista kehitystä, vaan ongelman taustalla olevan virran katkaisemista yhdistettynä koko maan saattamiseen yhden ja saman lainsäädännön alle paitsi de jure, niin myös de facto. Kysymys kuuluukin, että onko demarijohtajalla siihen tahtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei Ruotsiin löydy opettajia eikä poliiseja?
Itä-Ghoutan siviilit saamassa rauhan, mutta kurdien tilanne synkistyy
Länsimaiden pitäisi tunnustaa tosiasiat Syyriassa

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kolmistaan suvaitsevaiston hampaisiin

Pari sanaa blogeista. Näin siksi, että laadukas totuusmediamme on nostanut esille blogin, joka johdatustekstinsä mukaan on "blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin)."

Tarina on sellainen, että bloggari ihmetteli Pride-juhlintaan liittyviä lieveilmiöitä, sai maistaa omakseen tuntemansa punavihreän suvaitsevaiston suvaitsemattomuutta, minkä jälkeen kertoi kirjoituksensa olleen testi ja lällällää, sekä lopuksi pyysi anteeksi lukijoiltaan huonoa käytöstään.

Tämä kirjoitus syntyi siitä, että totuusmedian mukaan kyseinen blogi on yksi Suomen suosituimmista, vaikka minä en olekaan koskaan kuullut siitä. Se ei sinänsä ole ihme, jos katsoo edelle kopiomaani blogin sisältöä kuvaavaa tekstiä, enkä sinänsä siis epäile, etteikö kyseinen kirjoituskokoelma keräisi valtavia lukijamääriä.

Jäin kuitenkin pohtimaan miksei mediamme nosta koskaan esille anonyymejä poliittisia blogeja. Niitähän on runsaasti ja monet varsin luettuja. Jos oikotieto-sivusto on jokin mittari niiden suosiolle, niin tämän blogin lisäksi varsin suosittuja anonyymejä poliittisia blogeja ovat esimerkiksi Yrjöperskeleen ja Kumitontun blogit. Ja oma lukunsa lienee Oikotiedossa näkymätön PT-media, joka tuo ruotsalaisen todellisuuden päivittäin eteemme - vai onko se blogi ensinkään vai sittenkin nimensä mukaisesti media.

En tiedä noiden blogien lukijamääriä, mutta näitä omia kirjoituksiani luetaan (tai ainakin avataan) Bloggerissa kuukausittain noin 45 000 kertaa. Suosituinta kirjoitustani on bloggerin oman laskurin mukaan avattu vuosien kuluessa noin 157 000 kertaa, mutta se ei ollutkaan politiikkaa vaan populaaritiedettä, joka osui ilmeisesti urheiluväen tiedontarpeeseen.

Lisäksi tekstejäni julkaisee sivuillaan Oikea Media, mutta siellä käyvien lukijoiden määriä en tiedä. Luulisi kuitenkin, että näillä lukijamäärillä yltää kohtuullisen korkealle blogien suosituimmuusjärjestyksessä, vaikka en ammatikseni kirjoitakaan.

Kaikesta edelle kirjoittamastani huolimatta perinteinen media ei ole tästä tai muista edellä mainitsemistani anonyymeistä blogeista kiinnostunut lainkaan samalla tavalla kuin rakkaus- ja likasukkablogista. En sitä toki kaipaakaan, enkä kirjoita tätä tekstiäni siitä syystä.

Vaan siksi, että tämän kaltaiset blogit ovat vaarallisia kilpailijoita totuusmedialle. Esimerkkinä Jaskan pauhantaa-blogin eilinen kirjoitus väestöräjähdyksestä: sehän oli melkein tiedettä ja sellaisena poliittista agendaansa tuputtavalla ammattitoimittajakunnalle pelottavan ikävä totuuden lähde - näin oletan.

Vielä pahempi oli saman blogin aiempi kirjoitus, jossa bloggaaja totesi ennustaneensa käytännössä täsmälleen oikein vanhaa kirjoitustaan seuraavan vuoden kuluessa Euroopassa tapahtuvien terroritekojen määrän. Eikö tämän olisi luullut olevan totuusmedialle kunnianosoituksen ja ison blogia kehuvan jutun paikka? Vai oliko se sittenkin totuusmediallemme syy olla hiljaa kuin hiiri kolossaan?

Toki anonyymeilläkin blogeilla on merkityksensä. Olen melko varma, että esimerkiksi sprinttihiihdon maailmancupeissa nykyisin käytössä oleva kilpailujärjestelmä sai alkunsa tässä blogissa julkaisemistani analyyseistä. Ainakin järjestelmän esittäjä (Suomi), käyttöön ottamisen ajankohta (kirjoitustani seuraavana talvena) ja muutoksen perustelut (palautumisaikojen epätasapuolisuus) viittasivat siihen. Blogiani uudistuksen lähteenä en kuitenkaan tiedä missään kerrotun, joten voin toki olla väärässä.

Merkityksensä suhteen suomalaisista blogeista aivan omaa luokkaansa on Jussi Halla-ahon nykyisin hiljennyt Scripta. Sehän on nostanut kirjoittajansa kansanedustajaksi, europarlamentaarikoksi, ääniharavaksi ja eduskuntapuolueen puheenjohtajaksi - sekä pääsanomansa kotimaamme johtavaksi puheenaiheeksi viimeisten vuosien aikana. Mutta sehän ei ollutkaan anonyymi.

Niin tai näin. Lopetan ajatusvirtani tähän ja lähden töihin. Arvoisan lukijani jätän puolestaan miettimään sitä, että vaikuttaako perinteisen median esille nostamien blogien valintaan jokin muukin tekijä kuin niiden kiinnostavuus, asiallisuus ja lukijamäärät. Ja mitä siitä pitäisi ajatella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suosituimmat ja merkittävimmät ajatukset
Kuusi vuotta
Blogin vuosijuhla

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Saksaan suljettuja vastaanottokeskuksia

Saksan hallituskriisi on saanut maan kristillisdemokraattien (CDU ja CSU) sopiman osaratkaisun. Sen tuloksena Baijeriin aiotaan perustaa suljettuja vastaanottokeskuksia, joihin viedyillä ei ole asiaa germaanien kaupunkeihin tai maalaiskyliin kuin positiivisen turvapaikkapäätöksen turvin. Negatiivisen päätöksen saaneet palautetaan siihen EU-maahan, jossa heidät on ensimmäisenä rekisteröity turvapaikanhakijoiksi.

CDU:n ja CSU:n sopimuksen mukainen järjestelmä on siis sukua sille ehdotukselle, jonka Jussi Halla-aho (ps) teki noin vuosi sitten. Erona on se, että Halla-aho olisi sulkenut muun yhteiskunnan ulkopuolelle vain kielteisen päätöksen saaneet. Saksassa riittää, että on tullut rekisteröityneeksi jossain muussa EU-maassa.

Itse olen ehdottanut samanlaista turvapaikkaa kielteisen päätöksen saaneille jo kaksi vuotta sitten tarkoituksena minimoida laiton maahan jääminen pitäen samalla huolen siitä, että turvapaikkahakemukselleen virheellisen kielteisen päätöksen saaneille olisi olemassa vaihtoehto palautukselle hengenvaarallisiin olosuhteisiin.

Saksan ratkaisu onkin lähempänä Australian mallia, jossa kaikki turvapaikanhakijat sijoitetaan suljettuihin vastaanottokeskuksiin maan rajojen ulkopuolelle. Järjestelmä on osoittanut tehonsa, sillä Australian vesillä ei enää tapahdu sellaisia merionnettomuuksia kuin Libyan rannikolla nähdään kerta toisensa jälkeen EU:n löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksena.

Aamun lehtien otsikoista huolimatta Saksan konservatiivien ratkaisu ei kuitenkaan välttämättä ratkaise hallituskriisiä. Sen voi nimittäin torpata kolmas hallituspuolue eli demarit. Lisäksi saattaa olla, että päätöksestä syntyy ulkopoliittinen kriisi turvapaikanhakijoiden palauttamisia vastustavan Italian kanssa.

Siten voimme odotella uutisia Saksan tilanteeseen liittyen myös juuri alkaneen päivän aikana. Eikä vielä ole syytä luottaa siihen, että EU:n ylivoimaisesti suurimman talousmahdin hallituskriisi olisi onnellisesti ratkaistu.

Mutta mahdollista se on - ja mikäli niin käy, poistuvat padot turvapaikanhakijoiden sijoittamiselle suljettuihin tiloihin asiansa käsittelyn ajaksi myös muualla EU:n alueella. Jääkäämme siis toivorikkaina odottamaan miltä Saksan tilanne näyttää illalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksassa toteutui johtajan vastuu
Onko EU tekemässä ensimmäistä järkevää turvapaikkapoliittista päätöstään?
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas

Sir Winston Churchill totesi aikoinaan, että "fanaatikko on ihminen, joka ei pysty muuttamaan mieltään ja kieltäytyy vaihtamasta aihetta." Suomalainen kirjailija Pirkko Saisio puolestaan törmäsi seinään vuosi sitten todettuaan, että myös punavihreässä kuplassa pitäisi kyetä keskustelemaan ja hyväksyä myös ne tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen ajattelun perusta".

Saision näkemykset johtivat siihen, että hänen kaltaisekseen luulemat punavihreät fanaatikot ryhtyivät huutamaan sellaisia adjektiiveja kuin "äärinationalisti, äärioikeistolainen, madeiralainen kukkahattutäti ja puolinatsi", pahimpia mainitsematta.

Se lienee saanut aikaan prosessin, jonka seurauksena Saision käsitys omasta viiteryhmästään on muuttunut ja hän on uskaltanut kommentoida asioita tavalla, johon hänen kaltaisistaan moni ei ole uskaltanut. Siitä tunnustus ja paljon arvostusta hänelle.

Nyt Saisio on jälleen tullut esiin, tällä kertaa #metoo-kampanjan tiimoilta. Ja jälleen tavalla, joka on epäilemättä johtanut monessa punavihreässä fanaatikossa tunteiden hallitsemattomaan kiehuntaan.

Näin siitä huolimatta, että hän on ainoastaan todennut faktat siitä, että eri julkisuuteen joutuneita henkilöitä on niputettu epäreilusti yhteen, vaikka heidän mahdolliset syntinsä poikkeavat toisistaan, sekä etteivät mediat ole mitään tuomioistuimia. Ja huomannut päivänselvän yhteyden minun nuoruuteni fanaattiseen äärikommunismiin.

Saision kannanotot tuskin tarkoittavat sitä, ettei hän edelleenkin olisi kehitysmaahanmuuttajamyönteinen henkilö, joka uskoo järkähtämättä suunnitelmatalouteen tai ettei hän tuomitsisi naisten kokemaa häirintää yksiselitteisesti. Sen sijaan se osoittaa, että hän on ajatteleva ihminen, eikä mikään punavihreä fanaatikko, joka ei pysty näkemään todellisuutta omien ennakkoluulojensa ohi.

Otan samalla kantaa viime päivinä kohahduttaneen kuvapariin presidentti Trumpista ja Sikaporsaasta. Sen julkaiseminen oli omasta mielestäni - ei enempää eikä vähempää - kuin lehden journalistisen tason alleviivaus omalla kädenjäljellä.

Totean samalla, ettei HS ollut ensi kertaa pappia kyydissä, sillä se on aiemminkin osoittanut tasonsa. Ja hyvä niin, sillä antaa koirien haukkua ja karavaanin kulkea vaikka sitten juoksuhiekkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden
HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Länsi-Antarktiksen jääkentät yllättivät tutkijat

Tämän aamun Helsingin Sanomat kertoi, että maailman ilmatieteen järjestön WMO:n arvion mukaan maapallon keskilämpötila lämpenee nykymenolla todennäköisesti kolme astetta, vaikka jo kahtakin astetta pidetään kriittisenä rajana. Niinpä ilmastonmuutoksen torjuntaan olisi panostettava rajusti lisää.

Uutisesta palasi mieleeni viikko sitten lukemani Nature-tiedelehden tutkimusartikkeli, jossa kerrottiin, että kaikissa Länsi-Antarktiksen jääpeitettä kuvaavissa malleissa on oletettu sen vetäytynyt tasaisesti viimeisen 11 500 vuoden ajan. Nyt saatujen tulosten mukaan näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan jään reuna on jo aiemmin käväissyt satoja kilometrejä kauempana rannikosta (sisämaahan päin) kuin tällä hetkellä vain palatakseen myöhemmin takaisin.

Tutkimus on sikäli erittäin merkityksellinen, että se osoittaa jälleen kerran, etteivät ilmastotieteeseen liittyvät mallit ole läheskään täydellisiä, vaikka niiden pohjalta onkin tehty merkittäviä poliittisia päätöksiä. Lisäksi juuri Länsi-Antarktiksen jääpeitteen muutoksia on uutisoitu kotimaisessakin mediassa kerta toisensa jälkeen, joskus myös liittäen ne suoraan ilmaston lämpenemiseen. Ja nyt on siis opittu, ettei Länsi-Antarktikselta sittenkään ole kuultu mitään uutta.

Jälleen kerran aiheeseen tartuttuani innostuin myös katsomaan NASA:n sivuilta Länsi-Antarktiksen Faradayn mittausaseman lämpötilatiedot. Alla kuvakaappaus löydöksestäni.



Näyttäisi siis siltä, etteivät Länsi-Antarktiksen lämpötilatkaan ole juuri nyt mitenkään huimassa nousussa. Suunta on pikemminkin ollut päinvastainen viimeisten kymmenen vuoden aikana, vaikka toki koko kuvan trendi onkin nouseva. Ja myös erittäin vaihteleva.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan mitä Länsi-Antarktiksen jääpeitteelle tapahtuu tulevaisuudessa. Sekä samalla toivomaan, että suomalainen elinkeinoelämä onnistuisi hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti niitä mahdollisuuksia, joita edelleen poliittisessa nosteessa oleva kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen sille tarjoaa.

Sillä, kuten alussa siteeraamani HS:n artikkelikin toteaa, "ilmastopolitiikka ei ole pelkkiä kustannuksia, vaan se tuo myös mahdollisuuksia".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen napajään helmikuinen koko oli pienempi kuin kertaakaan vuoden 1978 jälkeen
Heli Saavalaisen juttu vaatii oikaisun
Globaaleihin keskilämpötiloihin uusi normaali seuraavien 24 vuoden aikana?

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Ratkaisevatko siirtolaiskeskukset pakolaisongelman?

Euroopan Unioni onnistui sopimaan Välimeren siirtolaiskeskuksista, joissa tutkittaisiin turvapaikanhakijoiden suojeluntarve. Hyvä näin - etenkin jos turvapaikanhakijat todella saadaan asettumaan näihin keskuksiin.

Suomen sisäministeri Kai Mykkänen (kok) arveli, että suurin ongelma keskusten osalta olisi turvapaikan saaneiden vastaanottaminen EU-maihin. Se kun tehtiin sopimuksessa vapaaehtoiseksi.

Mykkänen on siinä oikeassa, että suojelun tarpeessa olevien vastaanottamisen vapaaehtoisuuteen todellakin liittyy riski - onhan selvä, ettei kaikkien EU-maiden valmius yhteisiin tulijoiden sijoitustalkoisiin ole samanlainen. Mutta en ole aivan varma, etteikö sopimukseen liittyisi paljon suurempiakin riskejä.

Etenkin mieltäni jäi askarruttamaan se, että ellei siirtolaiskeskusten olosuhteita onnistuta järjestämään siedettäviksi, eikä elintasopakolaisille myönnetä siellä turvapaikkoja, jatkuu vaellus Eurooppaan siirtolaiskeskusliikenteen lisäksi myös entiseen villiin tapaansa ja muuttuu vielä ehkä yhä suuremmassa määrin laittomaksi oleskeluksi.

Vielä suuremman riskin näen elintasopakolaisiksi todettujen palauttamisessa lähtömaihinsa. Lopultahan heidän määränsä on moninkertainen turvapaikkaa tarvitsevien määriin verrattuna ja me tiedämme, etteivät monet lähtömaat ole halukkaita ottamaan heitä vastaan. Siten keskuksissa tulisi ajan myötä säilöä yhä suurempaa ihmisjoukkoa tai vaihtoehtoisesti niistä lähtisi laittomia oleskelijoita omin neuvoineen kohti omia päämääriään EU:n sisällä.

Niin tai näin. Oleellista on tarkastella lopputulosta, joka selvinnee meille seuraavien vuosien aikana. Mikäli siirtolaiskeskusjärjestelmä saadaan toimimaan ja sitä kautta elintasopakolaiset jäämään kotimaihinsa on voitettu paljon. Mikäli näin ei tapahdu, on keksittävä muita keinoja ongelman ratkaisemiseksi.

Tosiasia kuitenkin edelleen on, että niin kauan kuin väestönkasvu lähtömaissa on holtitonta eikä kohtuullinenkaan talouskehitys siitä syystä tuota ihmisille toivoa paremmasta tulevaisuudesta kotiseuduillaan, säilyy ihmisillä motiivi hakea onneaan EU:n alueelta. Sekä se, ettei tuota kehitystä saada käyntiin, ellei lähtömaiden talouskehityksen tieltä saada ratkaistuksi esimerkiksi jatkuvaa väkivaltaa tai sen uhkaa aiheuttavia liiallisen yhteisöllisyyden tai uskonnollisen fanatismin kaltaisia kulttuurisia käytäntöjä.

Lisäksi olisi vihdoinkin tunnustettava, ettei kehitysmaiden talous nouse kehitysapua jakamalla, vaan noiden maiden ihmisten omilla toimilla, joita voidaan tukea tekemällä heidän kanssaan bisnestä - siis sijoittamalla, markkinoimalla ja ostamalla. Siis samaan tapaan kuin nähtiin Suomen noustessa alle sadassa vuodessa nälkäkuolemien kanssa taistelevasta kehitysmaasta yhdeksi maailman parhaista paikoista asua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko EU tekemässä ensimmäistä järkevää turvapaikkapoliittista päätöstään?
Pakolaisongelma katoaisi kahdella päätöksellä
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden

perjantai 29. kesäkuuta 2018

HS, sateenkaari, vähemmistöt ja tasa-arvo

Helsingin Sanomat otti tänään kantaa seksuaalisten vähemmistöjen puolesta "käärimällä" itsensä sateenkaarilippuun. Tasa-arvon lisäksi lehti perusteli tempaustaan sillä, että "sivistyneessä maassa myös vähemmistöjen asemasta pidetään huolta".

HS kertoi myös, että vähän toisenlaisen vähemmistön juhlaan on saapunut jo 46 000 vierasta ja viikonloppuun mennessä sinne odotetaan kaikkiaan 75 000 vierasta. Kyseessä on jo pitkään etenkin Pohjois-Suomessa vaikuttanut uskonnollinen vähemmistö. Ja myös seksuaalinen siinä mielessä, että siinä missä Pride-porukka suuntaa seksuaalisuutensa siten, ettei coituksesta synny lapsia, tämä vanhoillislestadiolaisten joukko tekee päinvastoin.

Odotan jännityksellä kuinka vähemmistöjen asemasta huolta tänään varsin näyttävästi pitävä yksityisen mediamme suurin ja kaunein kunnioittaa tätä toista vähemmistöä, sillä kyllä kai tasa-arvoon kuuluu molempien ääripäiden kohtelu samalla tavalla? Vai mitä, päätoimittaja Kaius Niemi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua
Kun tiukille menee, niin uroskin poikii
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa

torstai 28. kesäkuuta 2018

Laura Huhtasaari kohtasi henkisesti jälkeenjääneen ihmisen

Laura Huhtasaari (ps) kertoi yli kolmekymppisen vastaantulijan sylkäisseen ja näyttäneen hänelle keskisormea Helsingin keskustassa. Tilanne oli uhkaava, joten Huhtasaaren ensimmäinen ajatus oli paeta.

Häiriköstä ei ole kerrottu tarkempia tuntomerkkejä, mutta Huhtasaarella on tarkoituksena selvittää oliko tapahtumapaikalla valvontakameroita, jotta tekijä voitaisiin tunnistaa. Toivottavasti näin myös tapahtuu, jotta syljeskelijä joutuu vastuuseen teostaan.

Yleisemmin tarkasteltuna tapaus osoittaa, ettei syljeskelijä ymmärrä demokraattista prosessia eikä hyväksy sellaista. Tosiasia kuitenkin on, että demokratiaa voi olla ainoastaan silloin kun on erilaisia asioita ajavia poliitikkoja, joita äänestämällä kansan tahto toteutuu.

Huhtasaari edustaa uskonnollista konservatismia yhdistettynä maahanmuuttorealismiin, ja syljeskelijä-keskisormimiehelle oikea tapa vastustaa häntä olisi ollut antaa vaaleissa ääni jollekin muulle kuin hänelle tai hänen hengenheimolaisilleen. Vaikka sitten ehdolla olevalle poliittisen kentän liberaalisosialistista ääripäätä edustavalle Vasemmistoliiton tai Vihreiden ehdokkaalle.

On myös huomattava, että syljeskely ja keskisormen näyttäminen poliitikolle osoittaa yli kolmikymppisen henkilön jääneen henkisesti esikoululaisen tai korkeintaan varhaispuberteetti-ikäisen tasolle. Siitä huolimatta hänelläkin lienee äänioikeus - mitä voinee pitää yhtenä demokraattisen järjestelmän suurista ongelmista.

Sellaisena se on myös yksi syy sille, että demokratian sanotaan usein olevan vähiten huono poliittisen vallan käyttömuoto sen sijaan, että sitä pidettäisiin parhaana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voi Laura minkä teit!
Viiden prosentin nainen
Turvallisuuskysymyksiä ja seurauksia

tiistai 26. kesäkuuta 2018

#metoo-uutisointi ja sen seuraukset

Yle kertoi, että Ruotsin lehdistökomitea PON eli meidän julkisen sanan neuvostoamme vastaava omavalvontaelin on todennut lehdistön #metoo-kirjoittelun olleen kymmenessä tapauksessa yhdestätoista asiatonta. Tämä on yllättävää.

Tosin ei siksi, etteikö kirjoitteluun olisi voinut arvata sisältyneen epäasiallista ainesta, vaan siksi, että Ruotsin PON tunnusti asian. Ja että Suomen Yle uutisoi sen.

Asiasta luettuani en voinut muuta kuin todeta, että räikeimmät meille kerrotut tapaukset ovat karvoja nostattavia. Ylen mukaan ruotsalaisen tv-juontajan ohjelma TV4:ssä lopetettiin, kun entinen kollega syytti häntä seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta.

Käräjäoikeus kuitenkin vapautti tv-juontajan syytteistä. Sen sijaan Ylen uutinen ei kerro mitä perättömän ilmoituksen tehneelle kollegalle tapahtui.

Yleensä Yleä vastuullisemmin uutisoiva Iltalehti kertoi toisestakin tapauksesta. Sen mukaan suomenruotsalainen Aftonbladetin toimittaja joutui eroamaan työstään perättömien ahdistelusyytösten vuoksi. Tässäkään tapauksessa meille ei kerrota mitä tapahtui ilmoituksen tehneelle henkilölle.

Eikä kummassakaan jutussa kerrota millä tavoin asiattomasta ja kohtuuttomat seuraukset saaneesta uutisoinnista vastuussa olevat toimittajat ja päätoimittajat kantoivat vastuunsa tapahtuneesta. Eihän Ruotsin kaltaisessa oikeusvaltiossa varmaankaan voinut olla niin, että he vain kohauttivat olkapäitään ja jatkoivat tehtävissään aivan kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut?

Tällä en tarkoita, etteikö naisten ahdistelusta pitäisi kirjoittaa. Enkä tietenkään hyväksy sellaista millään tavalla. Mutta tarkoitan kuitenkin sitä, että kirjoittamisen pitää perustua tosiasioihin ja - mikäli siitä on lipsuttu - perättömistä syytöksistä syntynyt haitta on sekä sovitettava että korvattava.

Seuraavaksi jään odottamaan mitä tapahtuu täällä Pohjantähden alla Tomi Metsäkedolle, joka on nostanut oikeuskanteen häirintäsyytteiden takia työsuhteensa purkanutta entistä työnantajaansa vastaan. Hänen tapauksessaan ei ole epäilystä huonosta käytöksestä, mutta oikeuden tehtävänä onkin tässä tapauksessa arvioida ovatko sen seuraukset olleet kohtuuttomat entistä suosikkilaulajaa kohtaan.

Toivottavasti oikeus on tehtäviensä tasalla ja sekä ratkaisee että perustelee kantansa oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti - oli loppuratkaisu sitten mikä tahansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?
#metoon erot Ruotsissa ja Suomessa
Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden

Historian kieltämisestä näyttäisi tulevan muotia myös länsimaissa. Saimme siitä jälleen yhden esimerkin kun käytännössä kaikkien ikäistäni vähän nuorempien ihmisten lapsuuteen kuuluneen TV-sarjan "Pieni talo preerialla" pohjana olevan kirjasarjan luojan Laura Ingalls Wilderin nimi poistettiin amerikkalaisen lastenkirjallisuuspalkinnon nimestä. Edellinen taisi olla Peppi Pitkätossun sensuroiminen Ruotsissa.

Kyseessä on luonnollisesti poliittisessa korrektiudessa tapahtuneista muutoksista. Se mikä 90-vuotiaana vuonna 1957 kuolleen kirjailijan luomisvaiheessa oli valtavirtaa ei enää 2010-luvulla kelpaa herkästi loukkaantuvalle tiedostavaistolle. Samalla katoaa yksi nykyiselle ja tuleville sukupolville tarjolla olevista johtolangoista menneisyyteen.

Yleensähän tällainen historian hautaaminen on liitetty erilaisiin totalitaristisiin liikkeisiin. Hakematta tulevat mieleen Afganistanin Talebanien tai Syyrian ISISläisten "kunnostautuminen" muinaismuistojen tuhoajina. Samaan joukkoon kuuluivat Josef Stalin, Mao Zedong ja Adolf Hitler retusoittaessaan vanhoista valokuvista pois epäsuosioon ja sitä kautta koiranputkea alhaalta käsin puskemaan joutuneita entisiä suosikkejaan.

Mielenkiintoista tästä kaikesta tekee se, etten ole juurikaan havainnut poliittiseen korrektiuteen liittyviä länsimaissa tapahtuneita historian jälkien tuhoamisia kritisoitavan. Ikään kuin menneisyyden tuhoaminen myös sivistyneinä itseään pitävissä länsimaissa olisi jonkinlainen itsestäänselvyys.

Onneksi on myös poikkeuksia. Yhtenä niistä meidän Suomemme.

Meillähän pääkaupungin keskeisiä toreja koristavat Venäjänvallan aikaisten hallitsijoiden muistomerkit ja punaiselle Tampereelle on sijoitettu valkoisen kenraalin patsas. Molemmat historiallista tietoisuutta omassa kontekstissaan vahvasti lisääviä teoksia.

Säätytalon päätyä puolestaan koristaa reliefi, joka muistuttaa Venäjän tsaarin luvanneen maatamme hallitessaan kunnioittavansa suomalaisia lakeja. Tämä teos oli kuumaakin kuumempi venäläisille silloin, kun se pyrki venäläistämään meidät - ja siksi reliefi paljastettiin vuonna 1903 ilman suurempia juhlallisuuksia, jotta suomalaisia ei muistutettaisi aiemman hallitsijan lupauksista.

Helsingistä löytyy myös sosialistista realismia esittävä patsas, jonka "Maailman rauha" -nimen ja kädet pystyssä kuvattujen figuurien välinen ristiriita muistuttaa meitä hätkähdyttävästi 1900-luvun sosialistisen suurvallan väkivaltaisesta kaksinaismoralismista. Olisi hienoa, jos maamme punavihreät tulisivat ja tutustuisivat ajatuksella tämän patsaan viestiin ja sen suhteeseen heidän ajamaansa aatemaailmaan.

Siitä tuli mieleeni, että kommentoin eilen varsin mielenkiintoista blogia pitävän Kumitontun kirjoitukseen, että "on selvää, ettei kuplassa elävä ja historiasta täydellisen tietämätön henkilö siihen [johtamaan kansakuntaa] ainakaan kykene. Siksi Toukon tai Alexanderin kaltaiset poliitikot ovat äärettömän vaarallisia koko kansakunnan kannalta."

Kuten edeltä ilmenee, olen erittäin paljon huolissani siitä, että ihmisten tietoisuuden vähittäinen hävittäminen omasta historiastaan näyttäisi muuttuneen erilaisten diktatuurien lisäksi poliittisesti korrektiksi myös länsimaissa. Onhan selvää, että tietämätöntä ja todellisuutta ymmärtämätöntä on paljon helpompi johdattaa hirmutekoihin kuin tietäväistä ja asioita ymmärtävää. Ja juuri siitähän on viime kädessä kyse kaikenlaisissa hyvää tarkoittavissa, mutta viime kädessä tuhoisaksi osoittautuneissa aatteissa. Aina ja kaikkialla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle
Poliittisesti korrekti muuttaa näkyvää todelllisutta
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen

Puheenjohtaja Li Andersson (vas) kirjoitti mielipidekirjoituksessaan näkevänsä "hyvinvointivaltion suurimpana uhkana työssä käyvien keskiluokkaisten ymmärryksen puutteen sitä todellisuutta kohtaan, jossa suomalaiset pienituloiset elävät". Hän ilmoitti pelkäävänsä, että "kun sosiaaliturvaa monimutkaistetaan yhä uusilla velvoitteilla, lopputuloksena on tilanne, jossa hyvinvointivaltio palvelee heikoimmin niitä, joita varten se on rakennettu".

Andersson arveli, että monet keskiluokkaiset ajattelisivat siten, että pienituloisten kohdalla kontrolli olisi parempi kuin luottamus. Ongelman ratkaisemiseksi hän ehdotti palveluiden parantamista, henkilökohtaisen tuen lisäämistä, opiskelun helpottamista, palkkatuettua työllistämistä sekä rangaistusten vähentämistä.

Äärivasemmiston mahtinainen puhui mielestäni kauniita sanoja. Siis sellaisia, joilla on sosialismia ennenkin perusteltu.

Kaikkihan muistamme vaikkapa Homo sovieticuksen, joka ensin tarkoitti yhteisen hyvän puolesta pyyteettömästi uurastavaa henkilöä, jollaiset osoittautuivat suuressa sosialistisessa kokeilussa valtavasta propagandasta huolimatta tilastoharvinaisuuksiksi tai jopa puhtaiksi haavekuviksi. Niinpä koko nimitys kääntyi nopeasti itsensä irvikuvaksi.

Minun käsitykseni mukaan vähäosaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole Homo sovieticuksia nimen kummassakaan merkityksessä. Sen sijaan he ovat enimmäkseen tavallisia ihmisiä, joilla on - kaikkien muiden tavoin - halu elää tavallista elämää ja hankkia itse oman ahkeruutensa avulla toimeentulo ja itsensä sekä muiden ihmisten kunnioitus.

Näiden kunnon ihmisten joukossa on kuitenkin myös niitä, joilla on syystä tai toisesta halu elää yhteiskunnan taakkana. Muutamat heistä ovat jopa tulleet julkisuuteen julistamaan tätä haluaan.

Yhteiskuntamme kestää kyllä muutamien työtä kaihtavien elättämisen, mutta jopa Sipilän hallitus ymmärtää, ettei tuo joukko voi kasvaa kovin suureksi. Samalla työtä tekevä keskiluokka lienee halukas tukemaan ilman omaa syytään työtä vailla olevia kanssaihmisiään, mutta kieltäytyy elättämästä niitä, jotka eivät ole vastavuoroisesti halukkaita kustantamaan yhteiskunnan palveluita työnteollaan.

Oikeudenmukaisuuden kunnioitus ja väärintekijöiden rankaiseminen ovat käyttäytymistutkimusten mukaan ihmiselle lajityypillistä käytöstä. Kyse ei siis ole enemmästä eikä vähemmästä kuin geeneihimme kirjatusta käyttäytymiskoodistosta. Siksi se ei hyväksy loisintaa, mutta kuitenkin kunnioittaa itsestään vastuun ottamista niin omalla kuin muidenkin kohdalla.

Näistä syistä on tärkeää, että järjestelmä on rakennettu siten, että työntekohaluisten työllistymistahdollisuudet maksimoidaan, työtä tekevien yhteiskunnan ylläpitoon käyttämä verorasitus pidetään hyväksyttävällä tasolla ja järjestelmän väärinkäyttäminen minimoidaan. Nähdäkseni aktiivimalli on yksi tapa pyrkiä toteuttamaan nämä kaikki kolme ehtoa.

Tosin vielä paremmin ne toteutuisivat mielestäni nälkärajalle asetetun kansalaispalkan kautta. Silloin jokainen työtunti nostaisi elintasoa, väärinkäyttäjiä tuskin olisi ja verorasituskin asettuisi kohdalleen, mikäli samalla vapautettaisiin harkinnanvaraisen tuen jakamiseen rakennettu valtava koneisto tuottavaan työhön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä työllisyys syntyy?
Aktiivimallia puoltaa moni asia
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Onko Kreikan kriisi nyt ohi?

Tänä aamuna kuulimme, että Kreikan kriisi olisi saanut ratkaisunsa. Sen mukaan maan ottamien lainojen takaisinmaksun aloittamista lykätään 10 vuotta eteenpäin, ja niille myönnetään 10 vuotta lisää maksuaikaa.

Kyse on Kreikan toisesta, vuonna 2012 myönnetystä lainaohjelmasta, joka oli kooltaan noin 97 miljardia euroa. Se myönnettiin vuonna 2012 ja sopimuksen mukaan Kreikka maksaa lainansa viimeisen erän noin vuonna 2076.

Kreikan kolmas lainaohjelma on päättymässä tänä kesänä, minkä jälkeen sen pitäisi hankkia tarvitsemansa rahoitus markkinoilta. Kriisin aikana helleeneille on kaikkiaan myönnetty yhteensä 273 miljardia euroa.

Näin maksumiehen roolissa olisi hieno uskoa, että Kreikan kriisi olisi ohi. Päätin kuitenkin tehdä pari laskutoimitusta, jotta saisin käsityksen siitä, onko asia tosiaankin näin.

Kreikan koko bruttokansantuote on 286 miljardia dollaria, eli nykykurssilla noin 248 miljardia euroa. Toisin sanoen samaa suuruusluokkaa kuin sille myönnetyt lainat.

Se tarkoittaisi Suomen bkt:n 216 miljardin dollarin eli 187 miljardin euron bkt:n kautta laskettuna sitä, että meillä olisi lainaa noin 200 miljardia. Se tarkoittaa lähes nelinkertaisesti koko valtion budjettia. Jaettuna tämä maksuajaksi määrätyllä 58 vuodella, saadaan lyhennysmenoiksi 3,4 miljardia euroa vuodessa. Se on noin kuusi prosenttia budjetin loppusummasta.

Lisäksi tulevat korkomenot. En löytänyt tietoa niiden suuruudesta Kreikalle, mutta Suomen 106 miljardin euron velkataakasta on maamme budjetin mukaan varauduttu maksamaan 1,2 miljardia euroa korkokuluja. Siten voidaan olettaa, että Kreikan velkojen suuruisen lainan korkokulut olisivat ainakin 2 miljardia euroa vuodessa, eli noin 3,5 prosenttia budjetista.

Näin Suomen kautta tarkasteltuna Kreikan lainanhoitokulut tulevat seuraavan 58 vuoden aikana olemaan yhteensä vajaat 10 prosenttia (eli takaisinmaksun 6 prosenttia + korkokulut 3,5 prosenttia) maan budjetista. Miten se suhtautuu nyt tehdyn sopimuksen ehtoihin?

Sen löysin asiasta kertoneesta uutisesta, jonka mukaan Kreikan olisi pidettävä budjettinsa ylijäämä ilman velanhoitomenoja neljän vuoden ajan vähintään 3,5 prosentissa bruttokansantuotteesta ja sen jälkeen vuoteen 2060 saakka 2,2 prosentissa. Nämä lukemat ovat siis nimenomaisesti niitä lukuja, jotka Kreikalla olisi käytettävänään velkataakkansa maksuun. Ja ne ovat siis 6-7,3 prosenttiyksikköä liian pienet.

Ilmeisesti nyt tehdyn sopimuksen taustalla on ajatus siitä, että Kreikan lainoja jatketaan vastaisuudessa markkinalainoilla. Siten Kreikan ei ole edes tarvetta tyhjentää lainataakkaansa, vaan ainoastaan hoitaa vanhoja lainoja uusilla. Näinhän Suomenkin valtio tekee ja siihen kreikkalaisten rahkeet juuri ja juuri riittävät ainakin neljän ensimmäisen vuoden aikana, jolloin talouden ylijäämä (3,5 prosenttia) on suunnilleen yhtä suuri kuin korkokulut (niin ikään 3,5 prosenttia bkt:stä).

Iso kysymys kuuluukin, että minkälainen markkinoilla toimiva eli voittoa tavoitteleva taho lähtee lainoittamaan maata, jonka velkatilanteen ja maksukyvyn välinen suhde on edellä kuvaamani kaltainen? Ja millä ehdoilla?

On kuitenkin myönnettävä, että edelle kirjaamani laskelma sisältää paljon sellaisia oletuksia, joita en pystynyt tarkastamaan. Ennen kaikkea minulla ei ole tietoa Kreikan saamien lainojen korkotasosta suhteessa Suomen ottamiin lainoihin. Olisi kuitenkin hämmästyttävää, mikäli kriisimaan lainakorot olisivat oleellisesti alhaisemmat kuin asiansa hoitaneen kotimaamme.

Laskelma oletti myös korkotasojen pysyvän nykyisellä äärimmäisen alhaisella tasollaan. Jokainen voi arvioida onko tämä realismia, vai nousevatko Kreikan lainanhoitokulut jossain vaiheessa oleellisesti? Jos (ja kun) näin käy, muuttuu Kreikan tilanne entistä epätoivoisemmaksi.

Toisaalta Kreikan bkt asukasta kohden on merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa. Koska heidän lainataakkansa on henkeä kohden suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin Suomen (23 vs. 19 tuhatta euroa), voisivat helleenit ratkaista ongelmansa nostamalla taloutensa aktiivisuuden samalle tasolle kuin Suomessa. Mutta kuka tähän uskoo?

Siten on varsin epätodennäköistä, että Kreikka pystyisi maksamaan lainojansa takaisin euromaille ja kansainväliselle valuuttarahastolle. Sen sijaan tämän päivän poliitikot ovat onnistuneet siirtämään Kreikka-ongelmaa jälleen eteenpäin.

Sinne sitä siirretään myös tulevaisuudessa, kunne kreikkalaisten selkäranka katkeaa tai inflaatio kiihtyy syystä tai toisesta niin korkeaksi, että lainojen reaaliarvo romahtaa niin alhaiseksi, että Kreikka voi lopultakin suoriutua ottamistaan lainoista. Mutta tärkeintähän tässä koko episodissa oli se, että eurooppalaiset pankit ja niiden omistajien omaisuus tulivat pelastetuksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Polveutuvatko kreikkalaiset antiikin helleeneistä?
Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?
Kreikkaan rahamme syytäneiden poliitikkojen toimet edelleen analysoimatta

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kotouttamisen haaveet

Yleisradio kertoi, ettei vuoden 2015 kansainvaelluksen myötä maastamme turvapaikan saaneista ole työllistynyt juuri kukaan. Asia saattaa liittyä siihen, että suurimmat oleskeluluvan saaneet tulijaryhmät olivat saman uutisen mukaan irakilaiset, afgaanit, syyrialaiset ja somalit.

Jutussa kerrottiin työministeri Jari Lindströmin (sin) suulla, että tulijoiden kotoutumisen seuranta on retuperällä. Yle kyseli asian perään ja sai tiedon, että suurin osa tulijoista osallistuu tällä haavaa erilaisiin koulutuksiin: työssä on aniharva, eikä haastetta ainakaan vähennä se, että tulevaisuudessa myös oleellisesti paremmin koulutetun kantaväestön uudelleenkoulutus on tekoälyn tulemisen takia pakko hoitaa samaan aikaan.

Edelleen jutussa kerrottiin, että kielikoulutuksiin on kuukausien jono. Tässä yhteydessä täytyy kysyä, että kuka on vastuussa asiasta. Koska kielitaito on ensimmäinen edellytys työnsaannissa (vai kuka työllistää ihmisen, jonka kanssa ei pysty kommunikoimaan kuin tulkin välityksellä?) ei Suomen kielen - eikä myöskään kulttuurin - oppiminen kuulu niihin asioihin, joissa kannattaa säästää.

Työllistymisen kautta turvapaikanhakijan lasku suomalaiselle veronmaksajalle nimittäin pienenee aivan oleellisesti. Suomen perusta laski aikanaan, että nämä ihmiset maksavat keskimäärin 700 000 euroa elämänsä aikana. Keskeinen syy siihen on se, että he työllistyvät heikosti ja elävät siksi käytännössä koko elämänsä sosiaaliturvan varassa.

Tässä puhutaan siis jo turvapaikan saaneista ihmisistä. Eli heistä, jotka ovat saaneet luvan olla maassamme ja nauttia täysimääräisesti sosiaaliturvastamme.

Siksi on hyvä, että työ- ja elinkeinoministeriö työstää parhaillaan selvitystä kotoutumisen onnistumisesta. Vielä parempi olisi, jos se järjestäisi ilman tutkimustakin itsestään selvät kieli- ja kulttuurikoulutusasiat kuntoon.

Yle  haastatteli myös Espoon maahanmuuttajapalveluiden johtavaa sosiaalityöntekijää Jenni Lemercieriä. Hänellä tuntui valitettavasti olevan enemmän hurskaita toiveita kuin realistisia näkemyksiä kotouttamisesta.

Kuten edellä jo totesin, ei ole realistista ajatella, että omilla rahoillaan yritystä pyörittävä henkilö palkkaisi ihmisen, jonka kanssa ei pysty luontevasti kommunikoimaan. Kuitenkin Lemercier tuntui toivovan - ellei suorastaan vaativan - sellaista.

Siinä hän oli kuitenkin oikeassa, ettei asioita helpota se, että ympäri maata sijoitetut kehitysmaalaiset muuttavat suuriin asutuskeskuksiin. Realismia osoitti myös se, että sekä ministeri että sosiaalityöntekijä ymmärsivät turvapaikan saaneiden hakeutumisen samoille asuinalueille ongelmaksi.

Sen sijaan kantaväestölle osoitettu vaatimus ystävyyssuhteiden luomisesta tulijoiden kanssa on epärealistista: toki joitakin halukkaita sellaiseenkin löytyy - ja havaintojeni mukaan myös miehille seurustelu- ja seksikumppaneita - mutta pääsääntöisesti ihmiset eivät lähde tarkoituksella ystävystymään tuikituntemattomien, kielitaidottomien ja outoja tapoja noudattavien ihmisten kanssa.

Ystävyyssuhteen syntyvät pikemminkin kotoutumisen kautta. Kun tullaan tutuksi naapureina tai työtovereina syntyvät ystävyyssuhteetkin ilman erityistä yrittämistä. Itse asiassa niiden yleisyys voisi olla yksi ministeri Lindströmin kaipaamista kotoutumistoimien onnistumisen indikaattoreista.

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani totean, että maahanmuuttopolitiikan umpikujan välttämiseksi on vain kaksi keinoa. Ensimmäinen on rajojen sulkeminen humanitaarisilta pakolaisilta ja toinen tänne tulleiden integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että he osaavat kieltä, elättävät itsensä ainakin pääosin omalla työllään eivätkä erotu muista ihmisistä kovin oleellisella tavalla.

Erityisesti suomalaiseen yhteiskuntaan sopimattomat tavat (naisten alistaminen, työaikana tapahtuvat paastoamiset ja moneen kertaan vuorokaudessa tapahtuvat uskonnolliset sessiot, piittaamattomuus Suomen laeista ja niin edelleen) olisi syytä karsia pois kotouttamistoimien aikana. Tai saattaa tulijoiden ymmärrys sellaiselle tasolle, että he ymmärtävät itsekin luopua sellaisista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS yksisilmäisten asialla
Kuinka väestökato kesytetään?
Tuhoaako maahanmuutto ihmisten tasa-arvon Tanskassa?

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa

Suomessa on käyty kuumaa keskustelua hallituksen lanseeraamasta työttömien aktiivimallista. Sen on joidenkin mielestä katsottu nöyryyttävän työttömiä, mutta kiistaton tosiasia on, että Suomessa sekä työttömyysaste että työllisyysaste ovat kääntyneet parempaan suuntaan. Samoin on tehnyt vuodessa melkein kolmanneksella vähentynyt pitkäaikaistyttömyys, mitä voidaan erityisesti pitää aktiivimallin onnistumisen mittarina.

Toki aktiivimallin ja muutenkin positiivisen talouskehityksen roolia työvoiman parantuneessa tilanteessa on vaikea erottaa toisistaan. Itse kuitenkin tulkitsen, että aktiivimallin merkitys parantuneiden lukujen takana on kiistatonta, sillä siksi suuri ja pitkäaikaistyöttömyyteen painottunut nähty muutos on ollut.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa työttömiä patistetaan töihin. Unkarissa meno on selvästi yksioikoisempaa: siellä työttömyyskorvausta saa kolme kuukautta, minkä jälkeen putoaa sosiaaliavustusten varaan. Nekin menettää, mikäli viranomainen tarjoaa työpaikkaa 250 euron kuukausipalkalla. Se on noin kolme kertaa työttömyysavustuksen kokoinen.

Käytännössä työllistäminen on tapahtunut julkiselle sektorille, eikä ole avannut kovin tehokasta siirtymistä vapaille työmarkkinoille. Työttömyyteen se on kuitenkin tehonnut: maan työttömyysaste on neljässä prosentissa - ja samalla luvulla kuvataan myös kielisukulaistemme talouskasvua.

Asiaa tutkineen sosiologin mielestä "julkista töitä tekevät eivät ole työttömiä, mutta heitä ei myöskään voida laskea osaksi vapaita työmarkkinoita. Tämä on pitkäaikaistyöttömille eräänlainen ansa."

Ero suomalaiseen järjestelmään on siis aivan oleellinen: meillä työtön hakee viranomaisten tuuppaamana ja työttömyysturvan pienen leikkauksen uhkaamana itse työpaikkansa ja asiansa hyvin hoitamalla löytää tulevaisuutensa vapailta työmarkkinoilta.

Nähtäväksi jää, miten Suomen työttömyys kehittyy jatkossa. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden lasku olisi toivottavaa, koska se ruokkii syrjäytymistä.

Onneksi työvoiman tarve jatkuu myös lähitulevaisuudessa. Tai ainakin Suomen Pankki ennusti positiivista talouskasvua maallemme myös tulevina vuosina. Kuten itsekin tein jo vuonna 2016 kirjoituksessani, joka haastoi taloustieteen ammattimaiset ennustajat, jotka eivät tuolloin kyenneet näkemään käynnistynyttä talouskäännettä joukkopsykoottiselta synkistelyltään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Ei syytä huoleen

Yleisradio kertoi meille, että Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut vuoden 2015 pakolaiskriisiä edeltäneelle tasolle. Asian tueksi esitetyssä kuvassa näkyi kuitenkin selvästi, että tulijoiden määrä on edelleen selvästi korkeampi kuin ennen vuoden 2015 pakolaiskriisiä. Mutta siitä huolimatta tekstiin oli siis kirjoitettu "Eurooppa on kuitenkin palannut kolmessa vuodessa käytännössä vuotta 2015 edeltäneeseen tilanteeseen".

Sanan "käytännössä" arvo on kuvasta tulkittuna noin 20 000 henkeä kuukaudessa - tai toisin ilmaistuna suunnilleen 40 prosenttia. Kuvio päättyy vuoteen 2017, eli se ei sisällä tämän vuoden lukuja: onkohan selitys kuvan ja tekstin ristiriidalle kuvion päättyminen viime vuoteen, mutta sitä seurannut turvapaikanhakijoiden määrän romahtaminen jota ei näy kuvassa, vai yleläinen elintasopakolaisten agendan ajaminen? Selvää on kuitenkin, ettei se tue jutun sanomaa.

Suomessa tilanne on se, että alkuvuodesta 2015 tulijoita oli tammikuusta maaliskuuhun (eli ennen tulijavirran kiihtymistä) 300-400 henkeä kuukaudessa ja yhteensä 1009 kansainvälistä suojelua hakevaa. Tänä vuonna tulijoita on ollut samoina kuukausina (siis tuoreimpien tilastojen mukaan) niin ikään 300-400 ja yhteensä 1010 henkeä, eli meidän kohdallamme tulijavirta on tosiaankin palautunut pakolaiskriisiä edeltävälle tasolle.

Olivat asiat koko EU:n tasolla niin tai näin, saimme tänä aamuna lukea Ylen uutisista myös siitä, kuinka Malmön keskustassa on jälleen ammuskeltu ilman, että sivullisille olisi aiheutunut vaaraa. Eikä yleisönkään ole syytä olla huolissaan. Olikohan kyse siis jonkinlaisesta turva-ammunnasta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla
Herättääkö Stefan Löfven ajatuksia?
Muhammed ja Ylen intiaanipäähine

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Saksassa toteutui johtajan vastuu

Saksan maahanmuuttoviraston johtaja sai lähteä virastossa paljastuneen korruptiotapauksen takia. Kyse ei ole mistään pikkutapauksesta vaan yli tuhannen perusteettoman turvapaikan myöntämisestä rahaa vastaan. Tai toisin sanoen suuruusluokaltaan yhteensä noin 800 000 000 euron kustannuksen aiheuttamisesta saksalaisille veronmaksajille seuraavien vuosikymmenten aikana.

Itse asiassa maahanmuuttoviraston johtajaa ei epäillä korruptiosta, vaan ainoastaan hänen alaisiaan. Siitä huolimatta johtaja sai lähteä. Näin siis Saksassa.

Tapaus herätti mielenkiintoisen kysymyksen. Suomihan on maailman vähiten korruptoituneita maita, joten voimme lähtökohtaisesti uskoa, ettei maahanmuuttovirastossamme myönnetä turvapaikkoja rahaa vastaan. Toivottavasti hallintomme sisäinen valvonta pitää kuitenkin silmät auki myös sen päätösten suhteen.

Jäin kuitenkin pohtimaan, että mitäpä jos meillä maahanmuuttoviraston työntekijä aiheuttaisi 800 000 000 euron kulut veronmaksajalle?  Saisiko viraston siihen välittömästi syytön johtaja lähtöpassit, vai onnistuisiko hän omaan syyttömyyteensä vedoten säilyttämään paikkansa viraston johdossa?

Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin johtajan vastuusta koko organisaation toiminnasta. Johtajathan saavat isoa palkkaa, mutta sen vastineeksi heille kuuluu vastuu kaikesta organisaatiossaan tapahtuvasta toiminnasta. Näin pitäisi olla niin Saksassa kuin Suomessakin.

Edellä esittämästäni kysymyksestä huolimatta totean lopuksi, etten kirjoittanut tätä kirjoitusta siksi, että epäilisin maahanmuuttoviraston toiminnassa esiintyneen korruptiota. Kirjoitin sen siksi, että myös meillä Suomessa tulisi olla sellainen kulttuuri, jossa veronmaksajien palkkaamat johtajat kantavat tehtävänsä kuuluvan vastuun myös ikävissä asioissa. Niin maahanmuuttovirastossa kuin muussakin hallinnossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korruption korjaamisellakin on seurauksensa
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Komisario havainnollistaa rikkaiden ja köyhien eriarvoista kohtelua lain edessä

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua

Luin aamulla hämmentävän tekstin. Sen oli kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnisti Kimmo Pietinen, joka hämmästeli siteeraamansa kyselytutkimuksen tuloksia ja oli näkevinään niiden vastauksissa ristiriitaisuutta.

Kyse oli ihmisten yleisestä asenteesta, jonka mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat suomalaisille tärkeitä arvoja. Mutta toisaalta ihmiset painottivat jokaisen omaa roolia elämässä menestymisen taustalla sekä näkemystä ihmisten vastuusta omasta kunnostaan ja terveydestään.

Myös minä pidän tärkeänä sitä, että ihmisiä kohdellaan kaikella tavalla oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti sekä suorastaan itsestään selvänä sitä, että ihmiset voivat vaikuttaa omalla tekemisellään menestykseensä. Lisäksi olen valmis sysäämään ihmisille vastuuta omista elintavoistaan, mikäli niiden laiminlyönnit jätetään veronmaksajien vastuulle kohonneina terveydenhoito- ja työttömyyskuluina - kuten nykyisin tehdään - ja kasvattaen samalla sosiaalikulujen osuutta julkisesta sektorista kohtuuttoman suureksi.

En siis näe mitään ristiriitaista ihmisten näkemyksissä. Sitten olisin ollut hämmästynyt, mikäli esimerkiksi lähes jakamattoman kannatuksen saanut väite "on ihmisestä itsestään kiinni, miten hän menestyy elämässään" olisikin ollut muotoilultaan "on ainoastaan ihmisestä itsestään kiinni, miten hän menestyy elämässään" ja saanut jakamatonta kannatusta. Onhan selvää, että lähtökohdat vaikuttavat, mutta eivät ratkaise, siihen minkälaiseksi ihmisen elinkaari muodostuu.

Kolumniin oli linkitetty myös Jari Ehrnroothin vajaan viikon takainen Ylen julkaisema kolumni, joka oli mennyt minulta ohi. Siinä luonnosteltiin uudenlaista hyvinvointivaltiota, jossa oikeuksiin liittyy myös jonkinlainen vastuu omasta tekemisestä. Siis täsmälleen samankaltainen näkökulma, kuin itselläni on niin kantaväestöön kuin myös maahanmuuttajiin nähden.

Tuon kolumnin tärkein kohta oli tämä: "koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta."

Samaa ajatusta täydensi HS:n kommenttipuheenvuorossaan Tuomas Niskakangas, jonka mukaan "hyvinvointivaltio ei kestä ilman runsaita verotuloja, joita keskiluokka ja rikkaat helposti alkavat kyseenalaistaa. Olisi musertavaa, jos keskiluokka kokisi elättävänsä maksamillaan veroilla ihmisiä, jotka eivät edes halua elättää itseään."

Kaikelle edelle kirjoitetulle tarjoaa toisenlaisen - mutta nähdäkseni pikemminkin täydentävän kuin vastakkaisen - näkökulman puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) MTV3:n julkaisemassa tuoreessa kolumnissaan. Hän totesi hyvin perustellen, että turvallisuuden tarpeesta on noussut maailmalla megatrendi, joka selittää niin Italian vaalituloksen, Trumpin valtaannousun kuin Brexitinkin, ja jota valtaapitävä globaalin liberalismin asiaa ajava valtaeliitti ei ole ymmärtänyt, eikä ole siksi siihen liittyviin ongelmiin myöskään puuttunut.

Itse olisin valmis vetämään edelle kirjoitetut ajatuskulut yhteen siten, että ottamalla vastuun omasta elämästämme on meillä kaikilla mahdollisuus saada turvallinen ja hyvä elinkaari. Samaan tapaan, ottamalla vastuun oman kansakuntansa ihmisten mahdollisuudesta toteuttaa omaa elämäänsä vastuullisesti, on valtakuntien ja valtioliittojen poliitikoilla mahdollisuus rakentaa ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua.

Näin on helppo kirjoittaa ajatus, joka tuntuu itsestään selvältä, mutta näkisipä poliitikkojen sen myös toteuttavan. Niin Suomessa kuin muuallakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivimalli näyttäisi toimivan
Lainsäädännön tehtävä on vaikuttaa siihen, mitä ihmisille tapahtuu
SDP näytti rehellisesti karvansa

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!