Nykyajan kansainvaellus Keir Starmerista Etelä-Afrikan mustaan hallintoon

Iso-Britannian pääministeri vaihtui Keir Starmerista Andy Burnhamiin. Ylen mukaan ex-pääministeri kaatui yli sadantuhannen punnan edestä vastaan ottamiinsa lahjoihin ja etuuksiin, Jeffrey Epsteinin ystävän nimittämiseen USA:n suurlähettilääksi sekä kevään paikallisvaalien huonoon menestykseen.

Jostain syystä valtiollinen mediamme ei maininnut lainkaan saarivaltioon kohditunutta tolkutonta maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Niistä erityisesti raiskausringit ja niitä esille tuoneiden ihmisten vainoaminen ovat herättäneet närää ainakin sosiaalisessa mediassa. Ja sen seurauksena maan suosituimmaksi puolueeksi on noussut maahanmuuttokriittinen Reformipuolue, jonka suosio on tosin ollut viimeiset kuukaudet laskussa.

Nähtäväksi siis jää, miten Burnham linjaa brittiläistä politiikkaa ja yhteiskuntaa. Ja samalla se, törmääkö hän samaan ansaan kuin edeltäjänsä, vai tarttuuko tosissaan saarivaltion väestöpolitiikkaan. 

* * *

Tässä suhteessa hänelle tarjoavat esimerkin yllättäen afrikkalaiset. Nimittäin mustat eteläafrikkalaiset, jotka ovat kyllästyneet afrikkalaisiin laittomiin maahanmuuttajiin. 

Tämän seurauksena maasta on poistettu joukoittain ilman papereita siellä oleskelleita ihmisiä, joiden katsotaan vieneen työt ja täyttäneen koulut ja sairaalat. Asiaa ei ole suuremmin käsitelty Yleisradiossa, vaikka se on toki mainittu lyhyesti.

Syyksi laittomiin maassaoleskelijoihin kohdistuvaan vihaan on silloin kirjattu eteläafrikkalaisen radiojuontajan aloittama kampanja "paperittomien siirtolaisten työllistämistä vastaan". Ja kerrottu, että "viime vuosikymmeninä Etelä-Afrikka on kehittynyt demokratiaksi ja se kuuluu Afrikan talousmahteihin. Maa on myös maailman kärkeä väkivaltarikollisuuden määrässä, ja nuorisoa on massoittain työttömänä."

Tosiasiassa kyse lienee ennen kaikkea apartheid-politiikan jälkeen maata hallinneiden poliittisten johtajien epäonnistumisesta yhteiskunta- ja talouspolitiikassaan. Ja sen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta levottomuudesta, jota valtava maahanmuuttajien määrä ei ainakaan ole vähentänyt. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Iso-Britannian uusi pääministeri suhtautuu maahanmuuttoon ja sen ongelmiin. Samoin se, että onnistuuko musta hallinto palauttamaan Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen yhtenäisyyden ja sitä kautta ohjaamaan sen jälleen positiivisen talouskehitysen tielle.

Meille suomalaisille olisi oleellista huomata, ettei viime vuosikymmenten laajamittaisella maahanmuutolla – nykyajan kansainvaelluksella – ole ollut sen enempää Iso-Britanniassa kuin Etelä-Afrikassakaan positiivisia seurauksia. Eikä meidän siksi kannata jatkaa sillä tiellä yhtään pidempään kuin olemme jo ehtineet tekemään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Andy Burnhamin edellytykset astua Keir Starmerin saappaisiin
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Mustaa hallintoa

Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta

Hallituksen päätös 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta jäähallin rakentamiseksi Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkueen pelien ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi suunnitellulle Garden-hallille on johtanut siihen, että eduskunnan puhemies Jussi-Halla-aho (ps) on kutsunut kansanedustajan lomalta keskustelemaan asiasta. 

Päätös on tässä tilanteessa ainoa oikea, sillä tapaus on periaatteellisesti paljon tärkeämpi kuin pelkkä 35 miljoonan euron rahasumma. Näin siksi, että sitä on syytä epäillä malliesimerkiksi suomalaisesta korruptiosta, joka ei toimi monien muiden maiden tapaan "ruskeina kirjekuorina" vaan julkisten varojen ja etujen jakelemisena poliittisen eliitin kesken. 

Asia käsitellään eduskunnassa tänään, minkä jälkeen olisi toivottavaa, että siihen on tullut selvyys. Eli hallille annettavalle tuelle löytyy kestävät perustelut, kuten myös sille, ettei tukea ole annettu muille vastaaville hankkeille – kuten Vantaan kansainvälistä rahoitusta keränneelle areenalle – tai vaihtoehtoisesti Helsinki Garden-hankkeen ehdollinen tuki perutaan. 

Pidemmällä tähtäimellä on syytä toivoa, että ratkaisu – mikä ikinä se sitten onkaan – johtaisi suomalaisen korruption läpivalaisuun ja sitä kautta poliitikkojemme moraalin kohennukseen. Eikä tämä koske pelkästään nykyistä hallitusta tai Petteri Orpoa (kok) vaan koko suomalaista poliittista kenttää. Siis aivan erityisesti veronmaksajien rahojen käytöstä itsenäisyytemme aikana eniten päättämään päässeitä vanhoja valtapuolueita SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Aittakumpu ja penistyöpaja

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Uutissuomalainen oli teettänyt mielipidekyselyn suomalaisille siitä mitä he äänestäisivät viimeiseksi. Kyselyn päätulokset olivat seuraavat: 

Perussuomalaiset 42 %

Vasemmistoliitto 19 %

Vihreät 12 %

Kokoomus 7 %

Kristillisdemokraatit 6 %

Ruotsalainen kansanpuolue 3 %

Sosiaalidemokraatit 3 %

Liike Nyt 2 %

Keskusta 0 %

Ei halua sanoa 6 %

Taulukosta nähdään odotetusti, että Perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen, jota seuraavat selvällä välimatkalla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tässä asiassa sukupuolella on kuitenkin suuri merkitys. 

* * *

Kauniimman sukupuolen edustajien parissa peräti 51 % kyselyyn vastanneista ei ikimaailmassa äänestäisi Perussuomalaisia, mutta Vihreitä ei vierasta kuin seitsemän prosenttia. Viimeksi mainittu on jopa yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin Kokoomusta inhoavien määrä. Vasemmistoliittoakin vierastavien määrä on "vain" 13 %, joten laitavasemmistolainen fanatismi kohtaa varsin vähän vastustusta naisten parissa. 

Myös miesten joukossa Perussuomalaiset saavutti ykkössijan 33 %:lla, mutta vihreät seurasi melko lähellä 25 %:lla. Vasemmistoliittoa äänestäisi viimeiseksi 17 %. 

Toisin sanoen miehet näyttäisivät sijoittavan politiikan vasemmalle laidalle pikemminkin Vihreät kuin Vasemmistoliiton. Ja mikäli laitavasemmistopuolueiden yhteenlaskettu inho miesten parissa lasketaan yhteen, niitä vierastaa peräti 42 % kyselyyn vastanneista - eli heidän parissaan vihervasemmisto on kokonaisuutena selvästi vastenmielisempi joukko kuin naisten inhokki eli Perussuomalaiset. 

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa esille yhden mielenkiintoisen nyanssin: Perussuomalaisten inho oli nimittäin ylivoimaisesti pienintä Kokoomuksen kannattajien joukossa: heistä vain 4 % piti sitä vihoviimeisenä vaihtoehtona. Ero seuraavaan puolueeseen oli merkittävä, sillä tässä suhteessa toiseksi tulivat raportissa yhteen niputettujen pikkupuolueiden sekä Keskustan kannattajat 31 ja 33 prosentilla. 

Tämä nyanssi osoittaa kiistatta - kun vielä huomioidaan se, että Perusssuomalaisten kannattajista Kokoomusta ei vierastanut käytännössä kukaan – että nykyisten päähallituspuolueiden harjoittama politiikka nauttii varsin korkeaa luottamusta niiden kannattajien joukossa. Tämä on syytä panna merkille myös Orpon kabinetissa silloin, kun oppositiopuolueet – niitä tukevan lehdistön avulla – pyrkii aiheuttamaan hallituskriisejä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset
Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen
Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit

Talouskasvun vaikutukset

Tällä viikolla saamme luettavaksemme useiden yritysten toisen kvartaalin tulokset. Niiden perusteella voidaan arvioida sitä, miten Suomen talouden orastava toipuminen on lähtenyt liikkeelle. 

Raportteja odotellessa voidaan toki tutkailla myös muita taloustilastoja. Aloittaa voi esimerkiksi Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemista varsin mielenkiintoisesta tiedoista. 

Ensimmäisen mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 toukokuussa 10,4 % vuoden 2025 toukokuusta. Hurjinta kasvua nähtiin kemianteollisuudessa, jonka liikevaihto nousi peräti viidenneksellä. Heikoimmin meni sähkö- ja elektroniikka- sekä metsäteollisuudella, mutta niidenkin osalta kasvulukemat olivat positiivisia. 

Toinen tilasto koski jo pitkään suossa tarponutta rakennustoimintaa. Aurinko näyttäisi paistavan myös siihen risukasaan, sillä rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi peräti 9,9 verrattuna edelliseen vuoteen. 

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten teollisuutemme liikevaihdon kasvu näkyy yritysten kvartaalituloksissa. Ja mikä vielä tärkeämpää – mikä vaikutus sillä on hartiavoimin Suomen taloutta kääntämään pyrkineen Petteri Orpon (kok) hallituksen suosioon. 

Tältä osin mielenkiintoa lisää vielä se, että kuukausi sitten julkaistun Ylen gallupin mukaan hallituksen kannatus oli laskenut hieman kuukautta aiemmasta. Lisäksi Kokoomuksen ja Perussuomalaisten välillä näyttäisi tapahtuneen kannattajien siirtymistä pääministeripuolueesta valtiovarainministeripuolueen taakse. 

Ylen gallup-analyysin mukaan ensin mainitun kannatuksen lasku johtui lähinnä sitä kannattaneiden naisten siirtymisestä muiden puolueiden kannattajiksi. Siten jäljellä olevan vaalikauden aikana on syytä seurata erityisesti liikkeelle lähteneen talouskasvun vaikutusta tähän siirtymään. 

Sekä tietenkin vihervasemmistoa kannattavien naisten enemmistön ja – aivan erityisesti – nuorten naisten poliittisten näkemysten kehittymiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Kommentti ministeri Rydmanin rahoituspäätökseen

Ministeri Wille Rydman (ps) päätti myöntää rahoituksen vain puolelle niistä sosiaalityön alan rahoitushankkeista, jotka tieteellinen asiantuntijaraati oli ehdottanut rahoitettavaksi. Perusteena hän käytti omaa vakuuttuneisuuttaan niiden hyödyllisyydestä.

Ministerin päätös on herättänyt paljon puheenporinaa, joten myös minä päätin ottaa kantaa hänen toimintaansa. Teen sen tutkijana, jonka työ perustuu niin ikään tutkimussuunnitelman sisältäviin hakemuksiin, joissa esitetään, mihin ja miksi rahoitusta tarvitaan. 

* * *

Rahoitushakemuksia tehdään erillisten hakukuulutuksen perusteella. Niissä kerrotaan millaista tietoa rahoittaja haluaa tuotettavan, ja usein on kirjattu myös yksityiskohtaisia vaatimuksia siitä, millä tavalla tietoa halutaan tuotettavan.

Hakemuksessa puolestaan kerrotaan mitä tieteellisen tiedon puutteita sen aiheeseen liittyy, miksi ne ovat ongelmallisia, millä tavalla näitä tiedon aukkoja aiotaan paikata ja mitä hyötyä – tieteellistä tai yhteiskunnallista – tehtävästä tutkimuksesta seuraa. Rahoittaja puolestaan käyttää hyväkseen asiantuntijoita, jotka arvioivat tutkimuksen laatua ja sopivuutta arvioimalla näitä kriteereitä. 

* * *

Rydmanin rahanjakoon puuttumisen kannalta on huomattava, että hänellä on epäilemättä kohtuullisen hyvä kyky arvioida  esitetyissä hankkeissa saatavien tutkimustulosten käytännön tarpeellisuutta, joskin myös se on luultavasti heikompi kuin varsinaisilla alan asiantuntijoilla. Sen sijaan on syytä epäillä hänen osaamistaan sen arvioimisessa, että onko suunniteltu tutkimus uutta tieteellistä tietoa tuottavaa tai ovatko sen odotetut tulokset saavutettavissa esitetyllä tavalla. 

Nyt nähdyssä tapauksessa Rydman poimi rahoitettavat hankkeet sellaisten esitysten joukosta, jotka olivat läpäisseet tieteellisen asiantuntijaryhmän käsittelyn. Siten hänen päätöksensä ei johtanut toteuttamiskelvottomien hankkeiden rahoittamiseen. Eli rahaa ei kaadettu suoraan kaivoon, mikä pantakoon merkille positiivisena asiana.

Samoin voidaan nähdä, että Rydmanin oman vakuuttuneisuutensa varassa tekemät päätökset perustuvat ensi sijassa sellaisiin seikkoihin, jotka ovat kenen tahansa asiaan perehtyneen henkilön arvioitavissa ja jopa maallikolle yleensä kohtuullisen ymmärrettäviä. Siten minun nähdäkseni ministeri tuskin teki tässä yhteydessä päätöksissään suoranaisia "oikeusmurhia", vaan kaikki rahoitetut hankkeet olivat tieteellisesti korkeatasoisia. 

* * *

Voidaan myös kysyä, kuinka poikkeuksellista Rydmanin toiminta oli. Tässä meitä auttaa esimerkiksi Suomen Akatemian rahanjaon tuntemus. Myös se käyttää asiantuntijamenettelyä, jonka lopputuloksena on jokaiselle tutkimushakemukselle annettava arvosana. 

Sen jälkeen kokonaisuus menee rahoittajan toimikunnan eli virkamiesten arvioitavaksi ja – yllätys, yllätys – rahoja myönnetään sekä hankkeen asiantuntijoilta saaman arvosanan että muiden syiden perusteella. Toisin sanoen myös Suomen Akatemia sivuuttaa rahaa jakaessaan osittain rahanjaossaan tieteellisten asiantuntijoidensa näkemyksen pudottamalla – samoin kuin Rydman – joitakin näiden parhaiksi arvioimia hanke-esityksiä tieteellisesti heikommilla esityksillä esimerkiksi aluepoliittisin perustein.  

Tiedän tämä ärsyttävän erittäin paljon monia syrjäyttämisen kohteeksi joutuneita tutkijoita, mutta käytännöstä tästä asiasta ei ole nostettu meteliä, koska käytäntö on etukäteen kaikkien tiedossa. Ja hakijat ovat siten voineet varautua siihen jo tutkimussuunnitelmia tehdessään.

* * *

Myös Europan Unionin tietellisessä puiteohjelmarahoituksessa on käytössä samankaltainen mekanismi. Hankkeiden tieteellinen tarpeellisuus ja laatu arvioidaan asiantuntijoiden toimesta, mutta rahoituksen myöntäminen ei perustu pelkkään tieteelliseen laatuun, vaan siinä huomioidaan esimerkiksi tutkimusryhmän sukupuolijakaumaa ja sen jäsenten maantieteellistä edustavuutta. 

Tästäkään ei kukaan ole nostanut sen suurempaa meteliä – vaikka se monia harmittaakin – koska asia on jo etukäteen kaikkien tiedossa. Ja siten he ovat voineet varautua siihen huomioimalla myös arviointiprosessin epätieteellisen osan jo hakemusta tehdessään. 

* * *

Edellä esittämälläni perusteella katsoisin, ettei Rydmanin toiminta ole sinänsä lähtökohtaisesti mitenkään tavatonta, mutta sisältää tutkijoiden oikeusturvan kannalta ongelman. Tämä juontaa siitä, ettei ministerin henkilökohtainen puuttuminen ollut hakijoiden tiedossaan etukäteen, eikä heillä siten ollut mahdollisuutta varautua siihen hakemusta laatiessaan. 

Toinen ongelma saattaa liittyä jaetun rahan määrään. Eli jos se oli ilmoitettu jo etukäteen, mutta leikkautui jälkikäteen, ei prosessia voida tältä osin pitää hyvän hallintotavan mukaisena. 

Näin ollen pidän Rydmanin puuttumista tutkimusrahojen jakopäätökseen – siten kuin hän teki – hyvän hallintotavan vastaisena. Se ei tarkoita, etteikö ministeri voisi varata itselleen viimeistä sanaa rahoituksen jakamisessa tai lopulta jaettavan rahamäärän suuruudesta päättämisessä. 

Kyllä ministeri voi hyvin ottaa itselleen tällaisen roolin, mutta tutkijoiden oikeusturvan kannalta olisi tärkeää, että tämän rooli ja jaettavan rahoituksen kokonaismäärän ehdollisuus olisi heidän tiedossaan jo etukäteen. Ja että hakijat pystyisivät näin huomioimaan ministerin roolin jo tehtävän työn tarpeellisuutta ja/tai hyödyllisyyttä kuvatessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) vastaa sosiaali-​ ja terveysministeriön sosiaali-​ ja terveysalan järjestöille myöntämien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä sekä seuraa ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. STEA-avustuksia myönnetään oikeuskelpoisille, rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille yleishyödylliseen sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. 

Tähän tarkoitukseen käytetään tänä vuonna yhteensä noin 274 miljoonaa euroa, joka jakaantuu 686 järjestölle. Koska Suomen talous on suurissa ongelmissa, on sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päättänyt vähentää näin jaettavaa rahaa sekä luoda virkamiestensä kanssa uudet kriteerit, joiden mukaan tukea annetaan jatkossa vain toimintaan, joka tuottaa todennettua hyötyä ja keskittyy aitoon kohtaavaan työhön.

Lisäksi "kaikkein varakkaimmille järjestöille avustuksia ei enää myönnetä. Muilta varakkailta järjestöiltä edellytetään aiempaa suurempaa omarahoitusosuutta. Lisäksi avustuskriteereissä on taloudellinen kannustin saman alan järjestöille yhdistymiseen ja hallinnon karsimiseen."

* * *

Valtion budjetin supistaminen on tunnetusti tarpeellista, koska Suomen julkinen sektori on jo pitkään elänyt yli varojensa. Toisaalta veronmaksajien rahanjaon supistamisesta seuraa aina jollekin tulonmenetyksiä, mikä on perimmäinen syy sille, että omien taustaryhmiensä etuja ajavat poliitikot pyrkivät vaikuttamaan siihen, mistä rahaa vähennetään. 

Tässä tapauksessa ensimmäisenä älähti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) ja häntä seurasi puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots), jotka vaativat, että tulevien rahanjakojen kriteereistä sovittaisiin koko hallituksen voimin. Eli harjoitettaisiin Suomessa kautta aikojen tuttua "sulle-mulle-jakopolitiikkaa".  

Tähän vastasi kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) kysymällä sosiaalisessa mediassa, että "kumman linjauksen haluat perua? 1. Sen, että avustukset painotetaan ihmisiä aidosti kohtaavaan työhön? 2. Vai sen, että kaikkein varakkaimmat järjestöt maksavat suuremman omarahoitusosuuden? Nämä ovat ne kaksi päälinjausta. Kerro suoraan, kumpaa et hyväksy."

* * *

Vastausta ei ainakaan toistaiseksi ole kuultu, enkä usko, että sitä tullaan kuulemaankaan. Sen sijaan tiedämme, että STEA-avustuksia aiemmin saaneiden järjestöjen toiminnasta on löytynyt paljon sellaista (esimerkki, toinen ja lisää) jonka rahoittamista julkisista varoista tuskin kannattavat muut kuin edunsaajat itse. 

Siksi budjettileikkausten kohdistaminen juuri näihin kohteisiin on tarkoituksen- ja oikeudenmukaista. Nähtäväksi siis jää, millaisen koreografian tulemme näkemään tulevina päivinä ja viikkoina. Tai puuttuuko itse pääministeri asiaan – ja jos puuttuu, niin miten. 

Omalta osaltani totean, että ministeri Rydmanin johdolla valmisteltu linjaus STEA-rahoituksen jakokriteereistä vaikuttaa hyvältä, ellei jopa erinomaiselta sekä hallituksen budjetin tasapainottamiseen tähtäävän politiikan suuntaiselta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee
Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Vihreiden kissojen sota

Sofia Virta (vihr) katsoi tosi-TV:ssä esiintymisen tärkeämmäksi kuin politiikan. Koska kyse on lähtökohtaisesti hyvästä asiasta – vihreiden puheenjohtaja on poissa päättämässä suomalaisten asioista – en ole itse tarttunut asiaan. 

Enkä tarttuisi nytkään, ellen olisi huomannut toisen vihreän naisen hermostuneen kilpailijattarensa suosionkalastelusta. Kyse on eläinoikeusaktivisti Elisa Aaltolasta (vihr), joka antoi Ilta-Sanomille lausunnon, jonka mukaan "mä todella odotan ja toivon sellaista vihreää puoluetta, jonka johto edistää oman uransa sijaan täysillä vihreitä arvoja. Ja on esimerkiksi paikalla silloin, kun eduskunnassa äänestetään porsaiden kastraatiosta."

Huomionarvoista oli myös se, että Aaltola kaipasi vihreiden johtoon jälleen kollia eli Ville Niinistöä (vihr). Lisäksi on syytä huomata asiasta kertoneen toimittajan lisähuomio, jonka mukaan molemmat kissatappelijat kilpailevat ensi kevään vaaleissa saman vaalipiirin äänistä. 

Ettei vain taustalla luuraisi suorastaan kissojen reviiritaistelu? 

Joka tapauksessa olisi koko Suomen etu, jos tästä kehkeytyisi todellinen vihreiden sisällissota, jossa vyön alle suunnatut verbaaliset lyönnit ylittäisivät kaikki uutiskynnykset ja naukuminen kuuluisi läpi sosiaalisen ja perinteisen median. Niin, että ainakin älykkäin osa vihreiden kannattajista ymmärtäisi, millaista joukkoa he ovat kannattaneet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Elisa Aaltolan ajattelu on pikkulapsen tasolla

Jussi Halla-aho muisteli menneitä

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan suuri nimi on epäilemättä Jussi Halla-aho (ps). Mainitsin itse hänen nimensä ensimmäistä kertaa perjantaina 7. toukokuuta vuonna 2010 todetessani, että "somalit ovat sopeutuneet huonosti lähes kaikkiin yhteiskuntiin, joihin he ovat muuttaneet suurina ryhminä. Tämän asian osoitti Jussi Halla-aho runsaaseen lähdemateriaaliin tukeutuen blogissaan jo vuonna 2008." 

Tämä tuli mieleeni siitä, että puhemies Halla-aho kertoi käyneensä viime aikoina läpi vanhaa blogiaan, jonka kirjoitukset ovat peräisin noin 20 vuoden takaa. Niitä katsellessaan hän oli huomannut tekstiensä tuntuneen primitiivisiltä, mutta käsitelleen asioita, joiden hän kokee nyt olevan itsestäänselviä. 

Positiivista oli, että – Halla-ahon mielestä – "nyt tuntuu siltä, että niissä puhutaan itsestäänselvyyksistä", sillä "on ehkä myönteinen merkki siitä, että yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt. Ne asiat eivät todellakaan olleet siinä vaiheessa itsestäänselviä, ainakaan yleisen tai julkisen keskustelun näkökulmasta".

* * *

Puhemiehen innoittamana palasin itse omaan tekstiini vuodelta 2010. Hahmottelin siinä eri puolueiden maahanmuuttoasenteita, joten se toimii mainiona vertailukohtana siihen, miten asiat ovat muuttuneet kuudessatoista vuodessa. 

Tekstini mukaan "SDP:stä on puhuttu eniten, sillä se on lähtenyt ristiretkelle halpatyövoiman käyttöä ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä vastaan. Sen sijaan puolueen suhtautuminen sekä korkeasti koulutetun työvoiman että humanitaarisen maahanmuuton eri muotoihin on ainakin jonkinasteisen usvan peitossa". 

Niinpä epäilin kuusitoista vuotta sitten demareiden ajelevan maahanmuuttopolitiikassaan kaksilla rattailla. Sittemmin puolue on huomannut maahanmuuttajien olevan heille erinomaisen suotuisa äänestäjäryhmä. Eikä siten ole ihme, että puolue haalii tuleviin eduskuntavaaleihin runsaasti uussuomalaisia ehdokkaita – eikä siinä hurmoksessa paina kantasuomalaisen duunarin tulevaisuus ja työpaikat millin vertaa.

* * *

Kokoomuksesta totesin, että siitä "voisikin todeta, että selvemmin kuin mikään muu puolue se ajelee häpeämättömän röyhkeästi älyllisen epärehellisyyden kaksilla rattailla". Keskustan taas väitin olevan "maahanmuuttoasioissa ikään kuin kokoomuksen väljähtäneempi versio".

Nämä määritelmät näyttäisivät pätevän edelleen, joskin etenkin Kokoomuksen politiikka lienee nykyisin jakaantunut selkeämmin kuin kuusitoista vuotta sitten selkeään maahanmuuttokriittiseen ja kritiikittömämpään vähemmistöön, joiden välillä puolueen nykyjohto eli enemmistö tasapainoilee. 

* * *

Totesin myös, että "Vihreät, RKP ja vasemmistoliitto muodostavat oman äärijoukkonsa. Ne eivät juurikaan näe ongelmia minkäänlaisessa maahanmuutossa. Tai jos ongelmia on, ne ovat ratkaistavissa maahanmuuttajien kotoutumisrahoitusta lisäämällä."

Tässä en ikävä kyllä näe minkäänlaista muutosta – en edes RKP:n osalta – viimeisten kuudentoista vuoden aikana. Nämä puolueet ovat edelleen valmiit pitämään Suomen rajat avoimena ja toivottamaan tervetulleiksi kaikki maahanpyrkijät akateemisista oppineista lukutaidottomiin kehitysmaalaisiin. 

* * *

Kristilliset ja etenkin Perussuomalaiset erosivat muusta kuudentoista vuoden takaisesta puoluekentästä. Toin tämän esiin toteamalla, että "suomalaisen maahanmuuttopolitiikan varsinaista kritiikkiä löytyy sitten kristillisistä ja etenkin perussuomalaisista". 

Ensin mainittua "näyttäisi hirvittävän etenkin islamilaisen uskonnon rantautuminen Suomeen". Jälkimmäiset "taas näyttäisivät olevan huolissaan sekä ulkomaisen halpatyövoiman että humanitaarisen maahanmuuton vaikutuksista". 

Totesin tuolloin myös, että "ilmeisesti Halla-ahon vaikutuksesta" Perussuomalaisten "asenne on selvästi selkeämpi ja analyyttisempi kuin muiden puolueiden: koulutettu tai muuten Suomen lakien mukaisesti työllistyvä maahanmuuttaja on tervetullut, mutta hänen laittomasti maahan saapuva tai veronmaksajalle kuluja tuottava kollegansa ei."

* * *

Yhteenvetona voidaan todeta, ettei Kristillisten tai Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikassa ole nähtävissä suurta muutosta. Sen sijaan Kokoomuksen ja Keskustan linjat ovat jossain määrin järkevöityneet takavuosista, kun taas etenkin laitavasemmistossa ollaan edelleen valmiita tukemaan täysin rinnoin suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin muuttamista monikulttuuriseksi helvetiksi. 

Oleellisin muutos koskee kuitenkin maan suosituinta puoluetta eli Suomen sosialidemokraatteja, jotka ovat liittyneet laitavasemmiston rintamaan opportunistisista syistä. Siksi seuraavien puolentoista vuosikymmenen aikana tuleekin olemaan mielenkiintoista seurata, miten puolueen jäsen- ja äänestäjäkunta muuttuvat.

* * *

Maahanmuuttoon liittyvä poliittinen keskustelu on kiistatta kehittynyt positiiviseen suuntaan. Näin siitä huolimatta, että myös siinä viljellään edelleen puolitotuuksia ja salaillaan ajoittain maahanmuuton ongelmia. Kuitenkin myös kriittiset äänet pääsevät takavuosia paremmin esille myös valtamedioissa. 

Tähän lienee viitannut myös Jussi Halla-aho todetessaan, että "silloin kun perussuomalaiset alkoivat puhua maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista, meidät leimattiin rasisteiksi ja fasisteiksi ja äärioikeistoksi, vaikka ne ajatukset, joita me silloin esitimme, ovat aivan samanlaisia kuin ne, jotka tänä päivänä ovat jossain määrin valtavirtaa."

Toivoa sopii, että nämä ajatukset muodostavat perustan sille maahanmuuttopolitiikalle, jota maassamme harjoitetaan tulevina vuosikymmeninä. Ja vältämme siten sellaiset ilmiöt, jotka ovat tulleet tutuiksi monissa maahanmuuttoasioiden suhteen "edistyksellisemmissä" Euroopan maissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muistutti arvojemme ja sananvapauden tärkeydestä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?

Koulutuspoliittinen kynnyskysymys hallitusohjelmaan

Yle julkaisi jutun, jonka mukaan palkittu amerikkalaisprofessori kertoi sen itsestäänselvyyden, että lähtökohta hyvälle koulutuspolitiikalle ja toimiville ratkaisuille ovat tutkimukset, joista saadaan kausaalitietoa eli tietoa koulutuspoliittisten valintojen syy-seuraussuhteista.

Jutun mukaan tällaista tietoa ei kuitenkaan ole Suomessa, vaan maamme koululaisten oppimistulosten romahduksen syyt ovat pitkälti arvausten varassa. Toisin sanoen viime vuosien koulutusjärjestelmän muutosten seurauksia ei tiedetä, vaan ne ovat arvausten varassa.

* * *

Jos ja kun amerikkalaisprofessori on oikeassa, on syytä kysyä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä vastaavien tahojen – ministereiden, virkamiesten ja opetusalan ammattilaisten – osaamisen ja ymmärryksen perään. Ja ihmetellä, että miten tällaiseen tilanteeseen on voitu tulla 21 vuosisadalla, jolloin koko yhteiskunnan kehitys on ainakin viimeisten sadan vuoden ajan perustunut tieteelliseen tietoon.

Lisäksi jokaisen maamme tulevaisuudesta huolissaan olevan suomalaisen on vaadittava, että tähän asiantilaan tulee muutos – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Eli jo pääministeri Petteri Orpon (kok) ja hänen opetusministerinsä Anders Adlercreutzin (ruots) on ryhdyttävä toimiin syy-seurausanalyysiin soveltuvan tutkimustiedon saamiseksi jo ensi lukuvuodesta lähtien. 

Lisäksi olisi hyvä, jos puolueet ilmoittaisivat jo ennen ensi vaaleja sitoutumisestaan sellaiseen hallitusohjelmaan, joka sisältää korjauksen amerikkalaisprofessorin mainitsemaan ongelmaan. Ja lisäksi kaikkien vakavasti otettavien puolueiden puheenjohtajien eli pääministeriehdokkaiden tulisi ilmoittaa pitävänsä suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen liittyvän seurantajärjestelmän kehittämistä hallitukseen osallistumisen ehdottomana kynnyskysymyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin
Härkää sarvista vai islamia lapsille
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi

Jukka Kopra avasi pelin politiikan

Jokaisen maahanmuutosta huolestuneen kannattaa huomata Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Jukka Kopran, eilinen linjaus. Sen mukaan: "jos kokoomus olisi yksin kirjoittanut maahanmuuttopoliittisen osuuden, se voisi olla hiukan erilainen" kuin nykyisessä hallitusohjelmassa.

Toki Kopra halusi säilyttää nykyisen hallituksen työrauhan kertomalla, ettei kokoomuksen tavoitteiden korostaminen välttämättä tarkoita irtiottoja hallitusyhteistyöstä. Mutta jätti myös kertomatta miten hän tarkalleen ottaen muuttaisi suomalaista rajapolitiikkaa.

Käytännössä kommentti voi – ainakin oman käsitykseni mukaan – tarkoittaa vain sitä, että Kopra ilmaisi olevansa valmis taipumaan maahanmuuttokysymyksissä Antti Lindtmanin (sd) ja Antti Kaikkosen (kepu) vaatimuksiin. Eli käytännössä käytännössä palaamaan takavuosien maahanmuuttopoliittiseen hurlumheihin.

* * *

Ymmärrän Kopran kannanoton siis ennen kaikkea valtapoliittiseksi ulostuloksi eli pelin politiikaksi, jonka takana on se tosiasia, että viimeisimmän puoluekannatuskyselyn mukaan Kokoomus, SDP, ja Keskusta saisivat yhteensä eduskuntaan selvän enemmistön. 

Näin Kokoomus voisi antaa periksi nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen aikana – perussuomalaisten ministereiden johdolla – saavutetusta edistyksestä maahanmuutokysymyksissä sitä vastaan, että sen talouspoliittiset linjaukset toteutuisivat mahdollisimman pitkälle myös tulevalla hallituskaudella. Tällainen esitys saattaisi hyvinkin sopia Lindtmanille. Ja myös Kaikkoselle, mikäli hän saisi ohjelmaan aluepoliittisia vaatimuksiaan. 

Itse asiassa luulen, että jopa demareiden razmyarilaiset olisivat onnesta soikeana, mikäli maamme rajat avattaisiin jälleen kehitysmaalaisten hillittömälle invaasiolle. Näin siitäkin huolimatta, että kokoomuslainen talouspolitiikka maistuu Nasiman ja kumppaneiden "suussa" katkeralta kalkilta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Somalit osoittivat EU:n suunnittelemien palautuskeskusten tarpeellisuuden

Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Seksuaaliturvallisuus Ruotsin ja Suomen tilastojen valossa

Antin enkelit ja vihreät vesiliskot Saharassa

Viikonlopun aikana uutisotsikoissa näkyivät SDP:n ja Vihreiden puoluekokoukset. Niissä ei sinänsä kuultu mitään poliittisesti merkittävää: sekä Antti Lindtman (sd) että Sofia Virta (vihr) pitivät puolueidensa sisäiset oppositiot kurissa ja kertasivat puolueidensa sanomaa, mutta tekivät myös tulevaan hallitukseen pääsemiseen vaadittavia linjauksia etenkin maan taloustilanteen suhteen. Sekä tietenkin kosiskelivat potentiaalisia kannattajiaan esittelemällä omia suosikkiteemojaan.

Yhden mielenkiintoisen asian panin kuitenkin merkille: SDP:n puoluejohto Antti Lindtmanin takana koostuu nyt tehtyjen valintojen jälkeen pelkistä naisista. Toisin sanoen puolue on kuin takavuosien menestyssarja Charlien enkelit, jossa käytännön hommissa on kolme naista, mutta porukan johdossa häärii mies. 

* * *

Tilanne on SDP:lle sikäli kimurantti, että sen kannattajissa on edelleen paljon miehiä, joiden kannatuksella on iso merkitys kilpailussa maan suorituimman puolueen asemasta – eli seuraavan pääministerin salkusta. Toki Antti Lindtman on varapuheenjohtajia näkyvämmässä roolissa, mutta siitä huolimatta lienee todennäköistä, että osa puolueen mieskannattajista on kohottanut tai jopa kurtistanut kulmakarvojaan "Antin enkeleiden" tultua valituksi. 

Näin erityisesti siksi, että myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja edustaa kauniimpaa sukupuolta. Eikä siinä kaikki, sillä myös puoluevaltuuston johtoon valittiin nainen, Emilia Kangaskolkka.

Nähtäväksi siis jää, onko demareiden johdon naisistumisella merkitystä puolueen kannatukseen ja/tai sen harjoittamaan politiikkaan. Toki tilannetta tasoittaa se, että puolueen varsinaisen puheenjohtajan eli Lindtmanin näkyvyys julkisuudessa on aivan toista luokkaa kuin puoluejohdon naisenemmistöllä. Ja siksi demarijohdon feminisöityminen saattaa hyvinkin jäädä huomaamatta monelta puolueen kannattajalta. 

* * *

Myös Vihreiden puoluejohto koostuu kolmesta naisesta ja yhdestä miehestä, joista viimeksi mainittu on maahanmuuttajataustainen varapuheenjohtaja.

Tämä epäsuhta heijastelee sukupuolten poliittisten näkemysten muutosta, jonka seurauksena naisten arvot ovat vasemmistolaistuneet samaan aikaan kun yhä useammat miehet ajattelevan politiikasta konservatiivisesti. Sen seurauksena Vihreiden – ja myös Vasemmistoliiton – mieskannattajat alkavat olla suurempi harvinaisuus kuin vesiliskot Saharassa.

Siten Vihreiden osalta puoluejohdon koostumus on nähtävä ikään kuin tosiasioiden tunnustamisena, eli naisten ja maahanmuuttajien puolueella on näköisensä johto. Ja siten myös sen asema marginaalipuolueena on taattu myös tulevaisuudessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

Julkinen omistus on monessa asiassa hyvä työkalu, mutta liiallisesti nautittuna myrkkyä koko kansakunnalle. Jälkimmäisen on osoittanut koko sosialismin historia, johon ei sisälly yhtään – pitkällä aikavälillä – positiivista esimerkkiä. 

Päinvastoin, yhteiskunnan rakentaminen julkiselle yhteisomistukselle eli sosialismille on kerta toisensa jälkeen päätynyt enemmän tai vähemmän taloudelliseen katastrofiin. Tämän ovat tunnustaneet jo fiksuimmat kommunistitkin, kuten Kiinan johto, joka on vapauttanut taloutensa villiksi kapitalismiksi, minkä seurauksena se on ollut jo pitkään nopeassa kasvussa – ja vienyt samalla kolme maan kansalaista maailman 50 rikkaimman ihmisen listalle.  

* * *

Mitä pitäisi siis ajatella viime vuosikymmeninä hallinneista suomalaisista poliitikoista, jotka ovat yksi toisensa jälkeen kasvattaneet julkisen sektorin osuutta maamme taloudesta. Juuri nyt sen menojen suhde koko bruttokansantuotteeseen on EU-maiden korkein peräti 58,9 prosentin osuudella.

Tällä mittarilla tarkasteltuna Suomi on EU:n sosialistisin valtio. Eikä siksi ole ihme, että taloutemme on ollut jo yli puolitoista vuosikymmentä pysähtyneisyyden tilassa – päinvastoin, tämähän on kuin suoraan sosialismin historian oppikirjasta. 

Siksi olisi tärkeää, että nyt mitä ilmeisimmin lopultakin käyntiin lähtenyttä Suomen talouden kasvua ei ensi vuoden vaalien jälkeen horjutettaisi julkista sektoria kasvattavalla hallituksella. Siis sellaisella, jonka pääministerinä tai edes valtiovarainministerinä olisi Antti Lindtman (sd) tai hänen seuraajansa SDP:n johdossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot

Poliittiset vaihtoehdot ovat demokratian syvin olemus, sillä niiden perusteella kansalaiset voivat valita puolueensa vaaleissa ja siten vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään. 

Tämä tuli mieleeni kahdesta aamulla lukemastani jutusta. Niistä ensimmäinen koski Sanna Antikaisen (ps) kysymyslistaa demareiden johdolle: "mistä Espanjasta Suomen pitäisi ottaa oppia? Siitäkö, joka ostaa venäläistä kaasua sodan keskellä? Siitäkö, joka sai poikkeuksen Naton puolustusmenotavoitteesta? Siitäkö, joka jakaa laillisen aseman puolelle miljoonalle paperittomalle? Vai siitäkö, jonka hallituksen lähipiiri on rikostutkintojen keskellä?"

Taustalla oli puheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd) muutama viikko sitten esittämä ajatus siitä, että Suomen pitäisi ottaa oppia Espanjan löysästä talouspolitiikasta. Sittemmin on ilmennyt, että sen rahoitus on perustunut EU:n niin sanotussa elpymispaketissa Madridin hallinnolle syydetyn rahan väärinkäyttöön. 

* * *

Edelle kirjoittamallani perusteella näyttäisi, ettei SDP:llä ole tarjota äänestäjille uskottavaa talouspoliittista vaihtoehtoa. Mutta ei hätää, sillä – toisen lukemani jutun perusteella – sellaista ei ilmeisesti ole esittää myöskään Keskustalla.

Puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi nimittäin päivitteli, että "alettiin kysymään, mikä on opposition vaihtoehto, vaikka eihän opposition tehtävä ole tehdä julkisen talouden suunnitelmaa vaan hallituksen. Tämä on mennyt vähän harhaan, jos kuvitellaan, että oppositio johtaa tätä maata ja sen tehtävä olisi laittaa talous kuntoon".

Eikä siinä kaikki, sillä kysyttäessä, että eikö oppositiolla pitäisi olla vaihtoehtoa, Lohi vastasi, että "se on toissijainen, koska vaikka sillä olisi kuinka hyvä vaihtoehto, ei sillä olisi mitään merkitystä, koska kukaan ei sitä toteuta". 

* * *

Saattaa hyvinkin olla, että poliittisessa oppositiossa on herännyt huoli Suomen talouden suunnan kääntymisestä positiiviseksi ja siitä, ettei valtiovarainministeri ole salannut tyytyväisyyttään tästä käänteestä. Ja siksi ollaan juuri nyt sormi suussa ellei suorastaan siellä suoliston toisessa päässä.

Nähtäväksi siis jää, keksivätkö suurimmat oppositiopuolueemme vaalikampanjoihinsa jonkinlaiset uskottavat poliittiset vaihtoehdot. Vai toivovatko ne saavansa ajettua vaalikarjan omaan laariinsa pelkillä löysillä puheilla ja nykyisiä hallituspuolueita piikittelevillä sanallisilla veistelyillä. 

Aikaa on toki vielä – reilut yksitoista kuukautta. Ja taustatukea on epäilemättä tulossa ainakin suurimpien medioidemme eli Yleisradion ja Helsingin Sanomien suunnalta. Nähtäväksi kuitenkin jää, että riittääkö se erityisesti siinä tapauksessa, että käyntiin lähtenyt talouskasvu jatkuu tai suorastaan kiihtyy kesän, syksyn ja talven aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näin on, mutta olkoon!

Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Näin on, mutta olkoon!

Eilinen päivä oli Tilastokeskukselta varsinaista ilotulitusta. Se nimittäin julkaisi peräti viisi tiedotetta suomalaisten luettavaksi. 

Ensin tuli ulos tiedote, jonka mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä vietettyjen yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta. Ei hullumpaa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan majoitusliikkeen omistaja. 

Seuraavaksi päivänvalon näki uutinen, jonka mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 7,3 % verrattuna vuoden 2025 maaliskuuhun. Eikä tässä kaikki, sillä heti perään Tilastokeskus kertoi, että teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 maaliskuussa 7,7 % vuodentakaisesta. Hurjaa!

Näiden jälkeen tilastomiehet ja -naiset viestittivät myös siitä, kuinka teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,6 % vuoden 2025 maaliskuusta. Ja jatkoivat kertomalla, että rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,7 % verrattuna vuotta aiempaan. Onhan tämä melkoista!

* * *

Kun vielä huomioidaan, että neljä päivää sitten kirjoitin merkinnän samasta aihepiiristä otsikolla "Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön", niin miten muutenkaan tästä jatkaisi kuin toteamalla, että näin on, mutta olkoon! Sekä alkamalla vähitellen uskoa, että pääministeri Petteri Orpon (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen linja näyttäisi alkavan vähitellen tuottaa tulosta.

Tai no, toki voisin viitata eilisen illan päivitykseeni ja vihjata myös Yleisradion journalisteille, että kenties näistäkin tiedotteista kannattaisi repiä näyttäviä otsikoita – tai ainakin mainita pari sanaa. Ellei suorastaan tehdä rehellinen analyysi siitä, miten Suomen talouden kasvuun lähteminen vaikuttaisi hallitus- ja oppositiopuolueiden näkymiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Jussi Halla-aho muistutti arvojemme ja sananvapauden tärkeydestä

Tänä aamuna päätin, että lyhyestä virsi kaunis. Näin siksi, että eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) otti kantaa sananvapauteen Venäjän aiheuttaman hybdiriuhan viitekehyksessä. 

Hänen mukaansa "vähintään yhtä tärkeää kuitenkin on, että emme ylireagoi. Olemme puolustamassa vapautta ja demokratiaa, eikä meidän pidä turvautua keinoihin, joilla nakerramme juuri näitä arvoja. Kansalaisten vapautta ilmaista mielipiteitään ja käydä kriittistä keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ei tule rajoittaa, eikä poliittisia vastustajia tai erilaisia mielipiteitä saa leimata hybridivaikuttamiseksi."

Tämä on tärkeä viesti omassa asiayhteydessään, mutta koskee yhtä lailla kaikkea poliittista viestintää ja keskustelua. Siksi on toivottavaa, että hänen sanansa kuullaan ja ymmärretään – myös muiden kuin sotilaallisen viitekehyksen osalta – läpi koko poliittisen kentän. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallisesta keskustelusta runkkuringin kautta kaninkoloon

Onko homoseksuaalisuus luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio?
Poliisi pidätti miehen Vantaa Länsimäessä

Keskustan Hanna-Leena Mattila käyttäytyi kuin pikkulapsi

Opin jo pikkupoikana, että Keskusta on Suomen epärehellisin puolue. Tämä käsitykseni ei ole vuosien mittaan häipynyt – pikemminkin päinvastoin – ja sai vahvistusta jälleen eilisen päivän aikana.

Tarkoitan tietenkin Iltalehden – eduskunnan tapahtumien vääristelystä kertonutta – uutisparia (yksi, kaksi). Niistä ensimmäisen mukaan puolueen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila oli jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jossa ministeri Wille Rydmanin (ps) eduskunnassa pitämää puhetta oli leikattu siten, että hänen sanomansa oli kääntynyt päälaelleen. 

Näin videosta sai käsityksen, jonka mukaan ministeri olisi arvostellut kovin sanoin Mannerheimin lastensuojeluliittoa, vaikka tosiasiassa hän sanoi, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita", mutta ei niinkään "opposition vääristeleviä puheita, jotka kieltämättä nostavat usein hymyn huulelle täällä ministeriaitiossa".

* * *

Tämän voisi vielä jotenkin ymmärtää pahasti kansanedustaja Mattilan epäonnistuneena huumorina ja ymmärtämättömyytenä, mutta ei enää sen jälkeen kun Iltalehden toimittaja oli saanut hänet kiinni, ja kepulainen valehteli – IL:n toimittajalle – edelleen täysin siekailematta Rydmanin puheenvuorosta ja lähti vastahyökkäykseen kuin pikkulapsi jäätyään kiinni kaupan karkkihyllyltä taskut pullottaen ja suu täynnä makeisia. 

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kepulaisedustaja väitti pokkana, että "hänhän sanoo, että vaikka olisi kuinka komealta kalskahtava nimi, niin tämä viittaa suoraan varmasti Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Enhän minä mitään muita järjestönimiä edes maininnut kuin tämän". Siis vielä sen jälkeen, kun koko maailmalle on näytetty Rydmanin todenneen sana sanalta, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita".

Lisäksi ministeri oli – nimeä mainitsematta – antanut esimerkin järjestöstä, joka ei ole Mannerheimin lastensuojeluliitto ja jota hän ei arvosta, kertomalla että "meillä on esimerkiksi tässä maassa sellainen järjestö, jonka tehtävänä sinänsä on edistää vammaisten työllistymistä, mutta se ei ole palkannut yhtäkään vammaista. Se ei ole oman todistuksensa mukaan millään tavalla dokumentoinut, että se työ, mitä he tekevät, olisi kertaakaan johtanut yhdenkään vammaisen työllistymiseen."

* * *

Minusta on myös mielenkiintoista, ettei Google-haku löydä tätä kirjoittaessani yhtään lehtijuttua edelle kuvaamastani episodista. Toivon mukaan tämä johtuu vain toimituksellisesta jähmeydestä eikä suomalaisen journalistikunnan vihasta perussuomalaisia ja erityisesti Wille Rydmania kohtaan.

Tämä selviää kuluvan päivän aikana. Enkä tarkoita tässä Perussuomalaisten Suomen Uutisia enkä ehkä Kokoomuksen Verkkouutisiakaan, vaan mediamme suuria toimijoita kuten Helsingin sanomia, Ilta-Sanomia, MTV3:a, Uutissuomalaisen uutisia ja tietenkin Yleisradiota. Oma mielenkiintonsa on tietenkin myös Keskustan puoluelehden eli Suomenmaan suhtautumisella Mattilan epärehellisyyteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Vältä epärehellisiä poliitikkoja!
Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän

Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

Yhteiskunnallisesta keskustelusta runkkuringin kautta kaninkoloon

Verkkouutiset oli kiinnittänyt huomionsa sosiaalisessa mediassa käytävän poliittisen keskustelun eriytymiseen sen seuruksena, että monet henkilöt seuraavat vain ihmisiä, joiden mielipiteet ovat lähellä heidän omiaan. Tämän seurauksena nimitys "sosiaalinen media" ei enää kuvaa sosiaalista mediaa, vaan se on pikemminkin alusta kuplautumiselle tai – kuten aiemmin tavattiin sanoa – samanmielisten runkkuringille.

Tästä erinomainen esimerkki on X eli entinen Twitter, jossa keskustelu on lähes moderoimatonta. Siellä on kuitenkin useita tapoja muokata omaa syötettä kohti runkkurinkiä ja ajautua lopulta niin sanottuun kaninkoloon, jossa henkilö ajautuu yhä syvemmälle yhdenlaisen sisällön pariin.

Tästä seuraa, hänen sosiaalisesta mediasta kohtaamansa keskustelu koostuu lopulta lähes täydellisesti vain yhdenlaista maailmankuvaa edustavista viesteistä. Siis maailmankuvasta, jolle osoitetut haasteet jäävät häneltä näkemättä ja ehkä jopa tiedostamatta.

* * *

Näin ei tarvitsisi välttämättä olla, vaikka X:ään – kuten käsittääkseni lähes kaikkiin sosiaalisiin medioihin – on rakennettu algoritmi, joka tarjoilee henkilön aiemman käyttöhistorian perusteella luettavaksi sellaisia viestejä, joita se "päättelee" tämän haluavan lukea. 

Tämän lisäksi jokainen voi valita lähtökohtaisesti kenen viestejä haluaa seurata: monille se tarkoittaa henkilöitä, joiden mielipiteet myötäilevät omia. Yhtä hyvin X:ssä voi kuitenkin ottaa seuratakseen vaikka koko poliittisen kirjon äärivasemmalta äärioikeistoon ja natseista anarkisteihin. 

Siten niille, joiden tavoitteena on oma runkkurinki, on tarjolla mahdollisuus sulkea omat viestinsä kaikkien sellaisten henkilöiden näkyvistä, joiden ei halua lukevan niitä. Tällöin tosin jää myös itse ilman heidän kommenttejaan ja sen synnyttämää omien ajatustensa haastetta. 

Kaikille tämäkään ei ole riittänyt, sillä poliittisesti arvoliberaalit ja vasemmistolaiset perustivat joitain vuosia sitten omia keskustelujaan varten Bluesky-nimisen sosiaalisen median. Samoin teki Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, jonka luomus on nimeltään Truth social. 

Näin päädyttiin räväkästä poliittista keskustelusta tunnetusta aikuisten ihmisten poliittisesta keskustelualustasta tilanteeseen, jossa voidaan kyseenalaistaa koko sosiaalisten keskustelufoorumeiden sosiaalisuus. Ja joka on omiaan luomaan kaninkolossa kasvaneita ihmisiä, joiden maailmankuva muuttuu päivä päivältä yhä rajoituneemmaksi.

* * *

Myös blogit lasketaan sosiaaliseen mediaan. Niin myös tämä Professorin ajatuksia, jonka alaotsikko korostaa aivan erityisesti sanavapauden merkitystä. 

Kuten ainakin pidempään tätä blogia lukeneet tietävät, myös minun kirjoittamani tekstit ovat poliittisesti kantaa ottavia ja viestittävät omia näkemyksiäni kulloinkin käsiteltävänä olevasta asiasta. Mutta se ei tarkoita, etten haluaisi jokaista kirjoitusta seuraavassa keskustelussa nähdä myös omista näkemyksistäni poikkeavia mielipiteitä – myös radikaalisti haastavia.

Päinvastoin, ne ovat erittäin tervetulleita tarjotessaan vaihtoehtoisen näkemyksen aiheisiin, joista olen kirjoittanut. Ja sitä kautta tarjoavat aineksia niin minulle kuin myös muille blogiani lukeville kehittää omaa ajattelua ja maailmankuvaa. 

Siksi toivon, ettei kritiikki katoa Professorin ajatuksiin liittyvästä keskustelusta mihinkään, vaan pikemminkin kehittyy laadukkaaksi ja vakavasti otettavaksi argumentaatioksi. Onhan koko blogin alkuperäinen tarkoitus kuitenkin viime kädessä olla osa yhteiskunnassamme käytävää poliittista keskustelua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Tulossa: Ylen mielenkiintoinen haastattelujuttu
Jani Kokko kysyi sosiaalisessa mediassa, että "oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?"