keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Maailmanpolitiikan keskeisin kysymys

Yle teki uutisen Libyaan hakeutuneiden afrikkalaissiirtolaisten ahdingosta. Verorahoitteisen median otsikon mukaan nämä "siirtolaiset viettävät jopa kuukausia varastoissa epäinhimillisissä oloissa".

Jutusta selviää, että kyse ei ole sotaa ja vainoa pakenevista vaan puhtaista elintasopakolaisista, jotka - uutisen viimeisen virkkeen mukaan - valitsevat "mieluummin työskentelyn nälkäpalkalla kuin työttömyyden kotimaassa". Toisin sanoen Libyan siirtolaiset ovat "epäinhimillisissä oloissa" vapaasta tahdostaan ja rahanhimosta.

Siitä samasta syystä meillä täällä pohjoisessa ei ole syytä olla huolissaan heidän oloistaan Libyassa. Sen sijaan meillä on syytä olla huolissaan niistä syistä, miksi he haluavat Libyaan ja sieltä edelleen Eurooppaan.

Tässä yhteydessä on syytä tiedostaa, että tärkeimmät niistä syistä ovat Afrikan väestön infernaalinen kasvu sekä osin siitä ja osin paikallisista kulttuureista sekä niiden välisistä ristiriidoista johtuen lähes koko maanosan takapajuisuus. Siksi yksi maailmanpolitiikan keskeisistä kysymyksistä on näiden ongelmien ratkaiseminen. Tai ainakin sen pitäisi olla.

Asiassa ei kuitenkaan päästä eteenpäin ennen kuin lopetamme edellä mainituista syistä vaikenemisen. Toisin sanoen EU:n Afrikka-politiikan keskiöön tulisi nostaa ensinnäkin väestönkasvun pysäyttäminen ja toiseksi sikäläisten kulttuurien muuttaminen nykyistä järkiperäisemmiksi ja keskenään paremmin yhteensopiviksi.

Valitettavasti tällä tiellä on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin eurooppalaiset potevat edelleen imperialismikrapulaa, joka estää puuttumasta todellisiin ongelmiin tai niiden syihin ja sen sijaan ohjaa resursseja ns. kehitysyhteistyöhön, joka ei ole lähes sadan vuoden historiansa aikana nostanut ensimmäistäkään maata kurjuudesta hyvinvointiin.

Toiseksi afrikkalaiset itse eivät liene halukkaita tai kykeneviä tunnustamaan omien kulttuureidensa ja yhteiskuntiensa surkeutta. Eivät ainakaan niistä hyötyvät kansakuntiensa enemmän tai vähemmän korruptoituneet johtajat. Eivätkä pelkästään kansakuntiensa, vaan myös omien heimojensa, klaaniensa tai uskontojensa päämiehet.

Siksi Afrikan tulevaisuus ei näytä erikoisen hyvältä. Eikä myöskään Euroopan, koska täällä ei näyttäisi olevan juurikaan halua tai edes kykyä sen enempää afrikkalaisten edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseen kuin omien yhteiskuntiemme tai elämäntapamme suojelemiseen afrikkalaiselta invaasiolta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruuasta on ehkä pula, mutta ei sentään lapsista
Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä
Afrikkalainen paljasti juurisyyt

11 kommenttia:

  1. Tuo eurooppalaisten suurvaltojen imperialismikrapula on mielenkiintoinen asia. Nimittäin suomalaisten syntilistahan on tässä suhteessa kovin vaatimaton. Siitä huolimatta moni kokee täälläkin tarvetta samaan krapulalääkitykseen, koska kaikki maailman paha on loppujen lopuksi Suomen vika tai ainakin vastuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkalleen ottaen suomi oli samanlaisen - ellei vielä pahemman - imperialismin uhrina keskiajalta 1800-luvun alkuun.

      Poista
  2. Yle tänään:

    Perunatutkija irtisanoutui virastaan ja vie nyt viljelyoppia Tansaniaan – tavoitteena kouluttaa satoja viljelijöitä ja helpottaa Afrikan ruokapulaa
    Karu, hedelmätön maa. Vähän vettä eikä lainkaan torjunta-aineita. Varusteena kuokka. Siinä lähtökohdat yritykselle, joka aikoo kouluttaa Tansaniaan 1500 uutta perunanviljelijää.

    https://yle.fi/uutiset/3-10552384

    Artikkelista poimittua:

    Siksi kaksi vuotta sitten perustettiin suomalais-tansanialainen Tanzanice Agrofoods Ltd. Yritys on ehtinyt saada rahoitusta jo yllättävältä taholta: Yhdysvaltain ulkoministeriöltä.

    Kehitysapumääräraha on tarkoitettu perunaverkoston rakentamiseen Iringan kaupungin alueelle. Apuraha turvaa projektin jatkumisen kaksi seuraavaa vuotta.

    – Tarkoitus on kuitenkin, että yritys saadaan kannattavaksi, Tuomisto huomauttaa.

    Tähän saakka riisinviljely on lyönyt itseään Tansaniassa hyvin läpi.

    – Meidän näkökulmasta se on vähän väärä kasvi. Yhtä lailla perunaakin pystytään kaivamaan maasta käsin eikä sitä tarvitse jatkojalostaa.

    VastaaPoista
  3. Eipä hätää. Maailmanpolitiikan keskeisin kysymys on meillä Suomessa jo ratkaistu. Suurten puolueiden johtajat ovat jo ilmoittaneet että se on vaalien jälkeinen hallituskysymys, johon on jo selvä kanta. Se puolue joka nostattaa asiasta pintaan kipeitä kysymyksiä ei kelpaa seuraavaan hallitukseen.

    Sauli Niinistön, Juha Sipilän, Petteri Orpon, Timo Soinin, Antti Rinteen ja kaikkien maailman LehtiVihreiden kanta asiaan on selvä. Ei ole mitään ongelmaa. Ei maailmanpoliittista, ei maialmanhistoriallista, ei määrällistä, ei laadullista.

    Joten asia on siis ratkaistu. Poliittinen valtaklikki on sen jo ratkaissut. Turhaan kyselette, tulevan hallituksen ohjelma on jo päätetty. Pää on pantu pensaaseen eikä sitä enää vedetä sieltä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni on jo pitkään kovasti ihmetyttänyt tämä seuraava asia. Ennen vaaleja puhutaan kaikkea. Näin ”keskivertoihmisen” näkökulmasta ihan järkeviä asioita nostetaan esille. Monen puolueen kanssa pystyy olemaan useasta asiasta samaa mieltä. Tällaisia asioita ovat koulutus, terveydenhuolto, maahanmuutto, sisäpolitiikka, ulkopolitiikka. Mutta kun (lähes puolue kuin puolue) pääsee hallitukseen, niin kaikki lupaukset muuttuvat päinvastaisiksi. Mutta miksi? Joidenkin puolueiden kohdalla ymmärrän ideologisen eron, mutta ne muut puolueet. Vaikka kuinka päin asioita yrittää miettiä, niin asioiden hyötyjiä ovat vain harvat ihmiset, mutta haitta kaatuu monille. Jopa valituille kansanedustajille. Hyvänä esimerkkinä tämä pakolaisten vastaanotto. Hyötyjiä ovat vastaanottokeskusten pitäjät, muutama lakimies ja muutamat muut vähäisimmässä määrin. Miksi tällaisia päätöksiä tehdään? Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta en vaan ymmärrä tuota logiikkaa. Painostetaanko ihmisiä tuolla vallan huipulla jostain ulkoapäin vai mitä ihmettä siellä tapahtuu ihan fiksunkin oloisille ihmisille.

      Poista
    2. Luulen, että ihmettelemäsi ilmiöt savat varsin pätevän selityksen durkheimilaisen sosiologian lähtökohdista. Sen enempää opillisten "ideologioiden" sisällöllinen ominaispaino kuin myöskään eurooppalaisen uuden ajan "kartesiolaisen rationaalisuuden" mukana kehittynyt "välineellinen järki" eli päämäärärationalismi ovat kymmennennen asteen yläpilveä "sosiaalisen vallan" instituutioiden rinnalla.

      Mutta nämä sisiologiset lähtökohdat -- ylimalkaan se, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin -- on tavattoman vaikeasti ymmärrettävissä olevia asioita. Eurooppalaisella ihmisellä on nyt runsaan neljänsadan vuoden individualisaatio takanaan, ja "järkemme" johdattaa kaikki sosiaalisten ilmiöiden selityslangat yksilöön.

      Niinpä emme ymmärrä edes ihan kaikkein perustavanlaatuisimpia elämäämme määrääviä tosiseikkoja. Uskomme tosissamme siihen että jokin "ideologia" edustaa "hyvää ja oikeaa" ajattelua, ja sen vastakohta "pahaa". Kuitenkin esimerkiksi yhteiskuntien kriisiytyminen kahtiajakautumisen seurauksena -- tai yhteensopimattomien kulttuurien aiheuttaman moraalianomian seurauksena -- ja taantuminen totalitaristiseksi kuriyhteiskunnaksi on mekanismi, joka on lajityypillinen ja ikuinen, eikä välitä tippaakaan siitä millä vuosituhannella tai -sadalla ja minkänimisten "ideologioiden" vallassa elämme.

      Samoin olemme sokeita näkemään että yhteiskunnan "opillisella" käsitepinnalla on todellakin aikalailla sama millaisia arvoja tai ihanteita ilmoitetaan. Ne ovat vain "tunnustuksellista" ajattelua, jolla ei ole juurikaan tekemistä esimerkiksi sen kanssa millaista reaalipolitiikkaa hallitukset toisensa jälkeen harjoittavat.

      Elämme eräänlaisen "Suuren Yhteisen Valheen" vallassa, joka on valinnut tietyt yleiskäsitteet tiettyjen kysymysten käsittelyyn lähinnä siltä pohjalta, etteivät käsitteellistykset tuo mitään oikeasti kriittistä käsittelyyn. Jos joku tällaista yrittää, torjunta, kuoliaaksivaikeneminen, sensuuri ja lopulta lain keinoin toteutettu mielipide-inkvisitio pitävät huolen ettei Valheen Kuplaa puhkaista.

      Poista
    3. Itse veikkaan kahta toisiinsa kietoutuvaa selitystä. Ensimmäisen mukaan päättäjät tavoittelevat jotain sellaista, johon tarvitaan osoitusta maailmanparannusinnosta. Kuten korkeita EU-virkoja.

      Toinen puolestaan liittyy ihmisten synnynnäiseen tarpeeseen miellyttää muita ihmisiä valehteluun asti (Kirjoitin aiheesta jokin aika sitten). Koska päättäjämme ovat tekemisissä lähinnä sellaisten ihmisten kanssa, jotka uskovat nykypolitiikan olevan välttämätöntä, valehtelevat he itselleen sen olevan järkevää.

      Poista
    4. Ruotsi ja Suomi näyttävät olevan eurooppalaisellakin mittapuulla toivottomasti "lukossa". Melkein huomaamatta pääsi syntymään uusi Ruotsi-Suomi, tällä kertaa lopullisen tuntuisesti "korrekti". -jussi n

      Poista
  4. YK:han tällaisissa kysymyksissä olisi avainasemassa, mutta pääsihteeri Guterres on niin keskittynyt GCM-sopimusten kaltaisiin hankkeisiin, ettei huomiota riitä tällaisiin pikkujuttuihin. Tärkein tä on saada tolkuttomasti sikiävät laumat Eurooppalaisten elätettäviksi.

    VastaaPoista
  5. Pistän toivoni pragmaattiseen Kiinaan, että se valtaa Afrikan ja kiinalaistaa sen.

    VastaaPoista
  6. "Democracy, according to Timmermans, is primarily about respect for minorities."
    "He argues that “it is fated” that Africa is incorporated into Europe and that the two become one large continent in terms of free movement."

    Nämä poiminnat ovat kiihkeäjulkaisu Voice of Europe sivuilta. Kyseinen herra Timmermans on vasemmistolainen EU:n komission varapresidentti ja pyrkii komission pomoksi nykyisen iskiasvaivaisen pomon seuraajaksi.

    https://voiceofeurope.com/2018/12/possible-next-eu-boss-says-nationalism-is-the-way-of-destruction/

    Yllä Risto Jääskeläinen toivoo Kiinan valtaavan Afrikan. No, afrikkalaiset vallatkoon sitten Euroopan. Nämä molemmat ovat jo hyvää vauhtia toteutumassa...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!