keskiviikko 26. joulukuuta 2018

HS linjasi metsäpoliittisen uutisointinsa

Helsingin Sanomat kertoi meille tänä aamuna pääkirjoituksessaan, että ennen kevään eduskuntavaaleja edessämme on kiivas metsäkeskustelu. Niin minäkin luulen.

Jotta tulevaa keskustelua voisi ymmärtää, on hyvä tiedostaa joitakin perusasioita. Tärkein niistä on kysymys yksityisten ihmisten oikeudesta päättää omaisuudestaan ja sen käytöstä. Eli rakennetaanko metsäpolitiikkaamme markkina- vai suunnitelmatalouden periaatteiden pohjalta.

Wikipedian mukaan "useimmat sosialistit pitävät nykyään demokratiaa välttämättömänä sosialismin toimimiselle. Monet sanovat, että toimiva suunnitelmatalous olisi vaatinut demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan. Esimerkiksi reaalisosialistimaissa ei pyritty rakentamaan kuluttajien ja tuottajien välille tarvittavia hintamekanismia korvaavia tiedonvälitysmekanismeja, jotka monet suunnitelmatalouden nykyisistä kannattajista pitävät välttämättöminä kyseisen talousmallin toimimiselle."

Kun Helsingin Sanomat päätti edelle linkittämäni pääkirjoituksen sanoihin "jos riittävä yhteinen näkemys tavoitteista saadaan aikaan, tarvitaan myös uudenlaiset kannustimet, jotta vaikutukset näkyvät myös käytännössä", tarkoittaa se yksityisen metsänomistajan ohjaamista poliittisesti sovittuun suuntaan, jota ei voi saavuttaa vapaan markkinatalouden periaatteiden mukaisessa metsätaloudessa. Siis Wikipedian muotoilun mukaisesta hintamekanismia "korvaavasta tiedonvälitysmenetelmästä", jollaista suomalaiset sosialistit tänä päivänä tavoittelevat suoran omaisuuden ryöväämisen sijaan.

Jokaisen suomalaisen on tulevaa keskustelua seuratessaan hyvä ymmärtää myös se, että metsäpolitiikan vaikutukset ulottuvat kauas yli metsänomistajien talouden. Heidän kasvattamansa puuthan hyödynnetään edelleen raaka-aineena, josta valmistetaan esimerkiksi taloja, huonekaluja, paperia, kartonkia, vaatteita, energiaa, muovia korvaavia tuotteita jne...

Suomen talouden kannalta tässä on oleellista ymmärtää, että puhumme vientimme viidenneksestä ja siten suurista taloudellisista arvoista myös veronmaksajan kannalta. Siten metsien käyttöpolitiikka ei suinkaan ole merkityksetön asia meille metsää omistamattomillekaan, vaan keskeisestä hyvinvoinnin tekijästä.

Tarkoitan tällä sitä, että jokainen puukuutio, jonka ohjaamme verovaroin kustannetuilla tuilla markkinaehtoisia tuloja tuottamattomiin kohteisiin on pois tuottavan taloutemme ja vientimme rattaista samalla kun käytön ohjaamiseen käytettävät verovarat lisäävät julkisen talouden kokoa. Tämä tarkoittaa joko yhteiskunnan tarjoamista muista palveluista tinkimistä tai vaihtoehtoisesti veroasteen kasvattamista. Sekä Suomen kauppataseen alijäämän kasvattamista.

Koska pääkirjoitukset ovat lehden virallisia mielipidekirjoituksia, ei tämän aamun pääkirjoitusta voi jättää huomioimatta. Sen sijaan se on syytä pitää mielessä tulevan metsäkeskustelun yhteydessä - erityisesti silloin, kun lukee HS:n siitä kirjoittamia selostuksia.

Niissä ei aihetta ei tulla tämän aamun linjauksen mukaisesti käsittelemään neutraalisti, vaan se tehdään tavoitteellisesti. Ja kuten edelle kirjoitin: tuolla tavoitteella on loogiset seurauksensa kaikille suomalaisille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Metsien haravoimisesta Suomessa
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

7 kommenttia:

  1. Hesari voisi lopettaa metsävarojen haaskaamisen lakkauttamalla paperilehtensä. Se olisi kunnollinen ekoteko. Hiilinieluun katoaisivat punavihreiden toimittajien kirjoittamattomat jutut. Heh!

    VastaaPoista
  2. Professori voisi lopettaa Hesarin tarinoiden kommentoinnin. Me änkyrät olemme maksumuurin takana emmekä halua millään tavoin kannattaa pravdan uutisointia osallistumalla sen propagandaan "kommentoimalla" proffan tulkintaa kyseisen ... jorinoista. Sori siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyynnöstä huolimatta en lopeta Hesarin enkä minkään muunkaan median juttujen kommentointia. Mutta lohdutan sillä, etteivät Ylen jutut poikkea sanomaltaan Hesarista ainakaan positiivisesti.

      Poista
    2. Kiitos!

      Linja oikea, ankyrätkään eivät määrittele Proffan ajatuksenkulkua. Vrt. US "Puheenvuoro" rienapoikien/sukupuolioletettujen melskaaminen..., jolla pidetään lukijamääriä yllä.

      Poista
  3. Eipä se ole hirveän suuri haitta, vaikka kommentoitu artikkeli on maksumuurin takana. Kyllä näistä professorin ajatuksista ja kommenteista osaa kuitenkin muodostaa mielikuvaa, miten paljon meitä yritetään viedä kuin pässejä narussa.

    Alla hauska näkemys asiaan liittyen:

    http://ryppyjareika.blogspot.com/2018/02/gronmarx-toimittajana-osa-ii.html#comment-form

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!