keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?

Helsingin Sanomat kertoi syyrialaisnaisesta, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Juttu oli kahdella tavalla mielenkiintoinen.

Ensinnäkin sen mukaan naisen motiivina Suomessa olemiselle on korkea elintaso, jonka maassamme voi saavuttaa ahkeruudella ja työnteolla. Tämän voi päätellä kahdesta suorasta lainauksesta.

Ensinnäkin: "olen todella, todella yrittänyt ja tehnyt töitä niska limassa todistaakseni, että en ole tullut Suomeen laiskottelemaan". Tämä pitänee paikkansa, koska hänellä on jutun mukaan ystäviensä kanssa menestyvä ravintola. 

Toiseksi syyrialaisnaisella on Venezuelan kansalaisuus, mutta siitä huolimatta hän toteaa jutussa, että "en todellakaan aio muuttaa Venezuelaan. Siellä ei ole ruokaa, ei lääkkeitä, ei yhtään mitään."

Syyrialaiset ovat saaneet maan kaoottisen tilanteen takia turvapaikkaoikeuden Suomesta lähes poikkeuksetta. On kuitenkin selvää, ettei sellainen kuulu ihmiselle, joka on Syyrian lisäksi myös turvallisen maan kansalainen.

Tässä mielessä Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä kritisoida. Turvapaikkajärjestelmä on rakennettu vain sellaisille ihmisille, joilla ei ole turvallista paikkaa minne mennä. Lisäksi järjestelmä on ylikuormitettu, joten sen resursseja ei voi missään tapauksessa haaskata henkilöihin, joille on turvallinen kotimaa jo pelkän kansalaisuuden perusteella.

Toinen syy miksi HS:n juttu oli mielenkiintoinen liittyy päätökseen sen julkaisemisesta. Mikäli artikkelin faktapuoli yrityksen menestyksestä ja sen tuotteiden laadukkuudesta pitävät paikkansa, tulee syyrialaisnainen saamaan Suomeen työperäisen oleskeluluvan. Sellaisen on saanut jo hänen ystävänsä, joten luvan saaminen myös jutun päähenkilölle on vain ajan kysymys.

HS teki siis nyyhkyjutun ilmiselvästi väärin perustein turvapaikkaa hakeneesta naisesta juuri ennen kuin tälle on tulossa työperäinen oleskelulupa. Tarina keskittyi lähinnä negatiivisen turvapaikkapäätöksen kauhisteluun sekä naisen yritteliäisyyden ja työntekovalmiuden korostamiseen. Tämä on tavallista turvapaikanhakijoista kertoville nyyhkyjutuille, vaikkei ahkeruudella olekaan mitään tekemistä humanitaarisen pakolaisstatuksen kanssa.

Lopuksi tarinassa puhuttiin myös päähenkilön ja hänen ystävättärensä erittäin kiinteästä suhteesta. HS:n mukaan mukaan he ovat niin hyvät ystävät, että toisesta erossa oleminen on vaikeaa. Arvoitukseksi kuitenkin jää, mitä päähenkilö tarkoitti kommentillaan, jonka mukaan "lähdin Damaskoksesta osin syistä, joista en voi puhua suoraan... Ihmiset ovat konservatiivisia..."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta
Sattuiko HS:lle harmiton virhe vai syyllistyikö se lukijakunnan harhauttamiseen?

10 kommenttia:

  1. Otsikon kysymykseen on helppo vastata:
    Koska kyseessä on lesbo (ilmeisesti) ja vieläpä työtä tekevä. Nämä sateenkaari-ihmisethän ovat nykyään lehdistön ja muun suvaitsevaiston lemmikkejä. - Dissidentti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lopuksi tarinassa puhuttiin myös päähenkilön ja hänen ystävättärensä erittäin kiinteästä suhteesta. HS:n mukaan mukaan he ovat niin hyvät ystävät, että toisesta erossa oleminen on vaikeaa."

      Ja vähän aiemmin HS toteaa:

      "....odottaa tällä hetkellä perheenyhdistämispäätöstä, sillä hän on mennyt suomalaisen kanssa naimisiin."

      Lienee lumeliitto kun pariskunnan onnea ei esitellä?
      Tai sitten se tulee Tarinan seuraavassa osassa?

      Mutta mahtoiko Visa saada työluvan kahvila-alalta?

      "Lisäksi hän ja Aboudit ovat hakeneet oleskelulupaa työnteon perusteella. Wisam on saanut myönteisen päätöksen."

      Eli:
      1) turhapaikka-luvan haku epäonnistui
      2) perseenyhdistämis-lupaa varten koukut vedessä
      3) varmuuden vuoksi vielä työlupahaku myös, jos vaikka tärppäisi

      Poista
  2. "Olen täydellisen pettynyt tähän systeemiin"
    Tosi kähee otsikko! Hesari on selvästi päättänyt viedä markkinat Nyyrikilta...

    VastaaPoista
  3. Hiukan vaikea hahmottaa sitä, että jos Venezuelan kansalainen on hakenut turvapaikkaa vuonna 2015, niin kuinka päätöksen tekemiseen on mennyt yli vuosi (päätös viime vuonna). Pyrkimyksen käsittelyaikojen lyhentämiseen pitäisi alkaa täysin selvien tapausten kuittaamisesta lyhimmän kaavan mukaan. Suhtautumisen väärin perustein tehtyihin turvapaikkahakemuksiin pitäisi joka tapauksessa olla tiukempi. Tässäkin välitön karkoitus kotimaahan; hakekoon sieltä käsin työperäistä oleskelulupaa, jos vielä mieli tekee.

    VastaaPoista
  4. Valtiolta löytyi 840 miljoonaa euroa eli vajaa miljardi laittaa osakepeliin kun osti Nokian osakkeita.
    Samanaikaisesti on edelleen leipäjonoja ynnä muuta avuntarvitsijaa ympäri maata.
    Ei sattunut Hesarin toimittajalle mieleen, että olisi kirjoittanut nyyhkytarinan sijaan tositarinaa kantasuomalaisista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä unta nää :))

      Poista
    2. Ei kantasuomalaisista saa myyvää nyyhkytarinaa aikaiseksi. Hehän ovat parempien ihmisten mielestä juoppoja ja työtä vieroksuvia, ja moraalisäteilynkin kanssa on niin ja näin. Arvelee Huru-ukko

      Poista
  5. No kai maar tänne puoli maailmaa haluaisi tulla, mutta jossain kohtaa suomi lakkaisi olemasta enää suomi, niinkuin tullee käymään nykyiselläänkin yli sadan vuoden kuluttua.
    Täälläkin tulee olemaan hyvin konservatiivinen meno.

    VastaaPoista
  6. Melkein aukeaman juttu Hesarissa ja iso kuva naisesta. Kyllä sai Cafe Damascus ilmaista mainosta. Ja tietenkin myös Seta. Ei mitään uutta Hesarilta.

    VastaaPoista
  7. hesarin perjantainen Nyt-liite aina on 2-3 sivulla keskittynyt nimenomaan ravintoloihin ja niiden arvosteluihin, mutta tämä puolentoista sivun puffi kuuluikin human interestiin. Niin ovat ihania ihmisiä nämä kolme ystävystä, jotka "päättivät lähteä Syyriasta sinä vaiheessa kun heidän yliopisto-opintonsa lähestyivät loppuaan." Ja olisi pitänyt palata kotikaupunkiin. Vähän sääliä, ajatelkaa nyt että Turussa opiskellut joutuisi palaamaan Helsinkiin!

    Tämä haastateltu Sneih 24 v. ilmoittaa että suurin syy lähteä "oli halu elää normaalia elämää". Ei kuulosta kummoiseltakaan turvapaikan perusteelta. Mutta ei huolta, nyt hän on mennyt naimisiin suomalaisen kanssa ja perheenyhdistämisanomus on vireillä, ja oleskelulupa-anomus ja työlupa-anomus. Kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista ja parhaimman tuloksenhan saa kun joku neuvoo hesarin tai ylen oikeamielisen toimittajan puheille. Ei sitten tällekään toimittajalle tullut mieleen kysyä sitä oleellista kysymystä: miksi tulitte noinkin kaukaa ja monen maan läpi nimenomaan Suomeen?
    tira+

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!