torstai 27. joulukuuta 2018

Trump on poistumassa afrikkalaiselta areenalta

Yleisradio kertoi meille amerikkalaisten vähentävän sotilaallista läsnäoloaan Afrikassa. Siis poistamassa mustasta maanosasta niitä joukkoja, joiden tärkeimpänä tehtävänä on ollut taistella terrorismia vastaan.

Jutun mukaan taustalla ovat Kiinan ja Venäjän aiheuttamat uhat maailmanjärjestykselle, johon Yhdysvallat haluaa vastata muualla kuin mustassa Afrikassa. Taustalla ovat myös presidentti Donald Trumpin virkaan astuessaan mainitsemat poliittiset linjaukset, joiden mukaan Yhdysvallat on tähän mennessä keskittynyt liikaa muiden valtioiden rajojen turvaamiseen.

Afrikkaan liittyvässä Ylen jutussa oli muutama seikka, joihin haluan arvoisan lukijani kiinnittävän huomiotaan aivan erityisesti.

Niistä ensimmäinen oli kohta, jonka mukaan amerikkalaiset eivät enää aio tukea tuloksettomia rauhanturvaoperaatioita ja ovat jo aiemmin vähentäneet kehitysapua Afrikkaan. Tulkitsen tämän siten, että Trump tai hänen hallintonsa on kyllästynyt kylvämään äänestäjiensä rahaa ja jopa amerikkalaisten henkiä tuloksettomaan toimintaan mustassa Afrikassa.

Ghanassa työskentelevä rauhanturvaamisen professori Emmanuel Kwesi Aning ei liene ymmärtänyt tätä yhteyttä, vaan totesi Ylen uutisessa islamististen Boko Haramin, al-Qaidan ja al-Shabaabin olevan edelleen ajankohtaisia uhkia. Trumpin näkökulmasta nämä lienevät kuitenkin amerikkalaisten kannalta kohteita, joiden suitsimiseksi Afrikassa ei ole syytä käyttää amerikkalaisia resursseja.

Sitä paitsi niitä eivät tule sietämään myöskään kiinalaiset, joilla lienee myös jenkkejä vähemmän ongelmia kotirintamansa kanssa, mikäli järjestöjen tuhoaminen vaatii brutaaleja toimenpiteitä. Eivätkä myöskään Afrikkaan jatkossa vahvemmin asettuvilla venäläisillä. Siten näiden järjestöjen tilanne tullee ainoastaan vaikeutumaan, mikäli amerikkalaiset korvautuvat kiinalaisilla tai venäläisillä.

Toisena huomioitavana seikkana Kwesi Aning totesi Afrikan maiden todellisen ongelman: "jos katsoo sotilaiden määrää suhteessa räjähdysmäiseen väestönkasvuun, emme panosta tarpeeksi puolustukseen, jotta voisimme vastata turvallisuushaasteisiin". Tämä herätti minussa kysymyksen siitä, että voisiko Trumpin hallinnon päätöksiin vaikuttaa myös se tosiasia, ettei mikään sotilaiden tai muun avun määrä ole riittävä, ellei Afrikan väestönkasvua saada hallintaan.

Oli tällä asian merkitystä USA:n päätöksille tai ei, niin fakta se joka tapauksessa on. Ja nähtäväksi tuleekin jämään se, millä tavoin kiinalaiset ja mahdollisesti venäläiset tulevat väestöräjähdyksen kanssa toimeen.

Kiinan osalta tavoitteena lienee lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - eli valjastaa Afrikka oman taloutensa siirtomaaksi ja sen mahdollistamiseksi edesauttaa maanosan vakautumista luomalla paikallistaloudellisia edellytyksiä. Nähtäväksi kuitenkin jää, riittävätkö heidänkään toimensa räjähtävän väestönkasvu haasteiden hallintaan. Epäilen.

Kiinalaisten osalta motiiveista ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Kwesi Aningkin nimittäin totesi, etteivät Venäjä ja Kiina ole hänen mielestään Afrikan ystäviä. ne kun eivät kysele ihmisoikeuksista tai demokratiasta.

Retorinen kysymys tosin tässä yhteydessä kuuluu, että mitä hyvää niistä välittäneet länsimaat ovat saaneet aikaan 1900-luvun puolivälistä maanosaan syytäneillä kehitysapuvaroillaan - paitsi tietenkin laukaisseet kaiken kehityksen esteenä nyt olevan väestöräjähdyksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpista Suomen puolustusvoimien hankintoihin ja Euroopan puolustus
Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?

6 kommenttia:

  1. Jos Kiina saa myytyä Afrikkaan yhden lapsen politiikkansa, niin sitten Afrikka nousee. Ehkä kuitenkin vain Kiinan siirtomaana.

    VastaaPoista
  2. Peofessori taas oikealla asialla. Kun poliitikot vouhkaavat ilmastonmuutoksesta ja on kylvetty rahaa satoja miljardeja taivaan tuuliin ilman että sillä on ollut mitään merkitystä, olisi paljon viisaampaa kiinnittää huomio merien ja maaperän saastumiseen ja ottaa tiukka ote ongelmista suurimpaan eli räjähdysmäiseen väestönkasvuun. Asialle ei kuitenkaan tehdä mitään, kun ei osata edes pienempiäkään asioita korjata. Ei osata edes vaatia passia maan rajalla, vaan siihen kelpaa asylum-sana. Tämä asia liittyy aika kiinteästi tuohon edelliseen ja tarkoittaa vain sitä, että tulijat Välimeren tuolta puolen eivät lopu koskaan ja ennen pitkää Eurooppa on vain muisto siitä kukoistavasta maailmasta, jota ei enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei osata edes vaatia passia maan rajalla, vaan siihen kelpaa asylum-sana."

      Brysseliä kumartava marionettihallituksemme noudattaa nöyrästi Kalergi-suunnitelman mukaista Brysselin diktaattia:

      "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm",
      https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      Punaliberaalit punaporvarit kuten PettUri Urpo ja kansallismielisiä mykistyttävä Mykkänen ilmeisestikin tavoittelevat politrukin virkaa Brysselin lihapatojen äärellä.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Tosiasia on, että afrikkalaiset eivät pysty itse asioitaan hoitamaan. Kun eurooppalaiset siirtomaaisännät lähtevät, kaikki heidän luomansa toimiva, kuten infrastruktuuri, rappeutuu. Zimbabwe ja Etelä-afrikka ovat hyviä esimerkkejä, mitä tapahtuu, kun eurooppalaisperäiset lähtevät tai ajetaan pois. Vastikkeeton kehitysapu menee kulloinkin vallassa olevan klaanin taskuihin. Ehkä Trump liikemiehenä on oivaltanut, että on turha jatkaa länsimaisella systeemillä rahan kippaamista kaivoon. Kiinalaisilla ei taida olla länsimaiden "gutmensch"- ajattelua, vaan he vaativat, että hyöty on molemminpuolista. Voihan siinä sitten ns. ihmisoikeudet pikkuisen kärsiä. Vaikka tähän mennessä taitaa kiinalaisten johtama kehitys olla pääosin myönteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Afrikan kehitystä olen tosiaan seurannut suurella mielenkiinnolla. Se on itselleni tavallaan testi afrikkalaisten yhteiskunnallisista kyvyistä. Eli mikäli maa ajautuu sekasortoon Zimbabwen tapaan, tulen tekemään asiasta omat johtopäätökseni.

      Poista
  4. Italialla voisi olla jotain kommentoitavaa kiinalaiseen innvestointikulttuuriin.

    https://www.newyorker.com/magazine/2018/04/16/the-chinese-workers-who-assemble-designer-bags-in-tuscany

    https://www.economist.com/special-report/2018/05/17/long-term-chinese-immigrants-in-italy

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!