torstai 22. marraskuuta 2018

Lähtölaukaus

Vaalien puheenjohtajatentit saivat eilen lähtölaukauksen elinkeinoelämän keskusliiton järjestämänä. Tilaisuudessa ottivat yhteen suomalaispuolueiden ykkösnimet.

Mielenkiintoista kyllä, tilaisuus valaisi merkittävästi suomalaisen politiikan nykytilaa. Niinpä jaan arvoisan lukijani kanssa seuraavat kaksi huomiota.

Ensimmäinen niistä oli juontajan sinänsä merkillinen kysymys siitä, kenelle Perussuomalaiset kelpaisivat  hallituskumppaniksi. Siinä tilanteessa Petteri Orpo (kok) ja Antti Rinne (sd) linjasivat ruotsalaisittain Perussuomalaiset ulos. Kolmannen suuren puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä (kepu) sen sijaan totesi sivistyneesti, ettei ketään pidä rajata ulos ennen vaaleja.

Tähän liittyen on syytä muistaa, että yksi Ylen aamu-uutisista kertoi ruotsalaisten olevan turhautuneita oman maansa poliitikkojen yhteistyökyvyttömyyteen. Siksi on syytä panna merkille Orpon ja Rinteen halu rakentaa poliittisia rintamalinjoja jo ennen vaaleja - näin siitä huolimatta, että Suomessa on pitkä ja hyvä kokemus kaikkien puolueiden kyvystä tehdä hallitusyhteistyötä.

Toinen merkittävä asia eilisessä keskustelussa oli Jussi Halla-ahon (ps) huomio siitä, kuinka keskeisessä roolissa maahanmuuttoasiat ovat Suomen politiikassa. Asiaa kyllä hyssytellään, mutta ainakin Orpolle ja Rinteelle kehitysmaalaisten kansainvaellus suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi näyttäisi olevan äärimmäisen tärkeä asia - kuten heidän linjauksensa Perussuomalaisten jättämisestä seuraavan hallituksen ulkopuolelle osoitti.

Olisikin hienoa, mikäli äänestäjät ymmärtäisivät näiden puoluejohtajien viestit. Ja että tämä ymmärrettäisiin myös Orpon ja Rinteen omissa puolueissa sekä erityisesti niiden kannattajien keskuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten pahoinvointiin on puututtava
Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille
Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja

9 kommenttia:

  1. Jäi tuo katsomatta. Tentattiinko kaikki puolueeet ristiin hallitusyhteistyömahdollisuuksista vai saiko PS erityiskohtelua?

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo Orpon ja Rinteen syrjintä persuja kohtaan ennen hallitusneuvotteluja on osoitus siitä, että turvapaikkaturismin ehkäisemiseksi ei aiota tehdä mitään konkreettisesti vaikuttavaa.

    Syrjintä on syrjintää tässäkin tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. Saimme juuri lukea, että Annie Lööfin yritys muodostaa hallitus on epäonnistunut. Ruotsissa on nyt kulunut kaksi kuukautta vaaleista ja ongelmaksi on muodostunut se, että SD on nykyään liian iso puolue ohitettavaksi samalla lailla kuin aikaisemmin. Ruotsalaisten politiikkojen asenne SD:tä kohtaan kuulostaa kovin lapselliselta ja outoa, että samaa konseptia haluttaisiin kopioida Suomeen.
    Mitä olen kuunnellut lähiympäristöni puheita, niin jostain syystä maahanmuutto ei tunnu nousevan kovinkaan ihmeesti esiin monenkaan kohdalla. Mikä toisinaan ihmetyttää, mutta saanee ehkä selityksen valtamedian tavasta uutisoida asioista. Tai ehkä siihen vaikuttaa asuinpaikka ja se, että ei näe oman elinympäristön muutosta maahanmuuton myötä.

    VastaaPoista
  4. Merkille pantavaa on, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka selvästi sanoo ajavansa suomalaisten etua, ei koko maailman hampuusien.
    Lähtökohtana on, että suomalaisilta kerätyt verorahat on käytettävä suomen kansalaisten, lasten, vanhusten ja vähäosaisten hyväksi. Niitä ei tule käyttää sellaisten hyväksi, jotka eivät ole tehneet mitään tämän maan eteen, eivätkä maksaneet senttiäkään yhteiseen kassaan, mutta katsovat silti olevansa oikeutettuja suomalaisten kustantamaan sosiaaliturvaan.
    Mitä siis on ajateltava puolueista, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä suomalaisten etua ajavan puolueen kanssa. Voinee vetää sen johtopäätöksen, että heidän "arvonsa" ovat noille pyrkimyksille vastakkaiset, kun ei samaan hallitukseen mahduta. Erityisen paljon ihmetyttää, miten kokoomus Orpon johdolla myötäilee aina pahemmin punavihreää ajattelua. "Koti, uskonto ja isänmaa" on Orpon myötä muisto vain.
    Toivottavasti äänestäjät pitävät tämän mielessään vaaliuurnilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orpon nenässä Brysselin lihapatojen tuoksu on vastustamaton - kuten oli esim. J.Käteisenkin, joka hallituskausinaan kasvatti valtionvelkaamme melkein 50 miljardia euroa.

      Poista
  5. Israeilaismiljonäärin ehotus, Suomesta pakolaisille valtio :P
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000971070.html?fbclid=IwAR2iWHzBpFQylA_uYp2oFiZe9XituMOuOIHOUWtgK7ApiCNUlE752XxEdBE
    - Eiks voisi ehottaa Israelia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Israel ja Puola irtisanoutuivat virallisesti GCM-siirtolaissopimuksesta,
      https://www.kansalainen.fi/israel-ja-puola-irtisanoutuivat-virallisesti-gcm-siirtolaissopimuksesta/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Matkitaanhan Ruotsia kouluasioissa, miksei vielä tuhoisammin parlamentissa. Ruotsilla vain on potentiaalia olla yksi rikkaimmista, Suomella yksi (ainakin Euroopan) köyhimmistä. Eli tämä on surkea "Finnkampen". -jussi n

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!