tiistai 22. marraskuuta 2016

Demarit syvällä monikulttuurisuuden suossa

Suomen sosialidemokraattinen puolue on tullut kuuluisaksi uussuomalaista poliitikoistaan. Pitkään demarisarjaan kuuluvat mm. vuoden 2009 uusturkulainen, joka myöhemmin todettiin mm. veropetosten tekijäksi.

Samaan sarjaan kuuluu myös imaami, jonka mielestä New Yorkin 9/11 terroriteko oli hieno juttu. Ja tiede turhaa, koska Koraanissa on jo kaikki tieto.

Joukkoon kuuluu myös SDP:ssä aktiivisesti toiminut pedofiili-insestiraiskaaja, joka tekojensa paljastuttua pakeni Norjaan. Sieltä hänet kuitenkin palautettiin takaisin Suomeen ja oikeuteen.

Seuraavaksi maahanmuuttajataustaisista demareista suureen julkisuuteen nousi lelusalakuljettaja, joka suosionsa huipulla paljastui sunnalaiseksi ääri-islamistiksi. Sellaisena hän näkee esimerkiksi shia-muslimit harhaoppisena roskaväkenä.

Eilen paljastui seuraavan demareiden monikulttuurisuustoteemin todellinen luonne. Hän asuu Espoossa, on varavaltuutettu ja nimeltään Abdifitah Ali Abdi.

Mies osoittautui Helsingin Sanomien tutkivan journalismin ansiosta huumeiden salakuljettajaksi ja on jo viime vuonna saanut sakkotuomion. Se ei kuitenkaan ole estänyt SDP:tä ottamasta miestä tulossa olevien kuntavaalien ehdokkaaksi.

SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Joni Vainikaisen mukaan Abdin saama tuomio tuli täydellisenä yllätyksenä - kuinkas muutenkaan. Ilmitulon jälkeen Abdilla ei puheenjohtajan mukaan ole enää asiaa SDP:n ehdokkaaksi. Hyvä niin.

Se tässä vain ihmetyttää, että eivätkö demarit kykene lainkaan oppimaan? Edellä kuvatun joukon perusteella puolueen omituisten maahanmuuttajataustaisten aktiivien lista alkaa olla niin pitkä, että tuntuisi loogisesti järkevältä käydä jokaisen uussuomalaisen demarin taustat läpi todella tarkasti. Ihan vain puolueen suojelemiseksi.

Vai pelätäänkö SDP:ssä rasismileimaa? Onhan maassamme painotettu voimakkaasti sitä, ettei rikoksia tutkittaessa saisi harrastaa etnistä profilointia. Kuinka sellaista voisi sitten tehdä vaaliehdokkaita valittaessa?

En tiedä, mutta selvää on se, että demarit ovat tällä hetkellä todella syvällä monikulttuurisuuden löyhkäävässä suossa. Eikä sieltä pois nouseminen näytä helpolta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omituisten demariotusten kerho laajenee
HS salailee demari-insestiraiskaajaa
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia

9 kommenttia:

  1. " ... ettei rikoksia tutkittaessa saisi harrastaa etnistä profilointia. "

    Tilanne muistuttaa kettutyttöjen luontoon päästämiä tarhaminkkejä. Kun jopa Ruotsissa aletaan aktiivisesti etsiä maasta poistamiseksi karkotuspäätöksen saaneita, ihmisoikeusaktivistit nostavat silti metelin etnisestä profiloinnista.
    Vertailun vuoksi olisiko karanneita minkkejä haavilla metsästäneiden tarhaajien, vapaaehtoisten ja poliisien pitänyt ottaa kiinni myös supeja, jäniksiä, kettuja ja oravia eikä vain pelkästään karanneita minkkejä, ettei oltaisi ’etnisesti profiloivia’?
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Onkohan demareilla aivan erityisen paljon näitä? Onhan muillakin joukoissaan ylläreitä, kuten ent. kokoomuslainen, nyk. vihreä
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Saido_Mohamed

    VastaaPoista
  3. Olisi syytä muistuttaa ihan rohkeasti siitä, että vaikka suurin osa islamismista on ei-fyysisesti-väkivaltaista, niin tilanne on vakava - pienet ryhmät voivat aikaansaada radikaalisuudellaan paljon. Ja että etenkin SDP:n hengessä ei ole kyse ole mistä tahansa monikultturismista, vaan johdonmukaisesti ääri-islamismia suosivasta monikultturismista. Alkaen USA:n Lähi-idän ja Afganistanin politiikkaa suosivasta ulko- ja sotapolitiikasta.

    Eli esim. mikä tahansa kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei aiheuta eliitissä reaktioita. (Esim. tässä jutussa paljastuu, että vasta terroristiset teot kiinnostivat - Suomen kouluissa vaikuttavien islamistien opetukset eivät kiinnosta: http://mvlehti.net/2016/11/20/ovatko-muslimiopettajat-pukkeja-kaalimaan-vartijoina/)
    Eikä mikä tahansa rasismi. - Ei ole kiinnostusta edes kiinnostuksesta pahimman rasismin poistamiseen maailmasta (http://hennakajava.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223808-mita-on-maailman-pahin-rasismi
    ).

    Vielä kerran: Kyse on pahimman ääri-islamismin tukemisesta NWO-eliittiglobalistien käskyjen mukaisesti ulkopolitiikasta alkaen. Ja sen seurausten mielestä torjumisesta.
    Se käy ilmi Erkki Tuomiojan lausunnosta lelusalakuljettajan tapaukseen. - Salakuljettaja on sittemmin muuten jatkanut rahankeräystään. Ja sai jo ensivaiheessa nopeasti yli 80 000 e rahaa. Eli SDP:n tuella suomalaiset tulivat tukeneeksi ISIS:ä - sotatoimintaanhan se raha meni. (Ei ole vaikeaa tulkita noin jo siitä että ruokaa ja lääkkeitä kipeästi tarvitsevaan maahan esitetään salakuljetettavaksi leluja.)

    Mutta vieläkään ei olla valtapuolueiden mielestä pitkällä, koska ne haluavat vaientaa ääri-islamismista varoittajat ja eri tavoin islamisoida Suomea. (MV-lehti dokumentoi islamisoimisen muotoja ja niitä on todella paljon.)

    Siksi tarvitaan tällaisia sananvapauden puolustuspuheita: https://www.youtube.com/watch?v=hXi_LvYE2pM (Ks. myös muut hyvät Alussa oli sana -puheet.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistaa, että rauhallinenkin muslimi joka joutuu "ota tai jätä" tilanteeseen fundamentalisisen islamin ja muslimi-imaamin kanssa melkein aina tottelee tätä tietäessään, että luopion osa on kuolema.

      Poista
  4. Demarit jatkavat vanhalla linjallaan. Niillähän oli taannoin kotimaista vähemistöä edustava Veijo Baltzar ehdokkaanaan vaaleissa. V.B: yritti sitten kovasti profiloitua mm. feministinä. Muuten hyvä, mutta muistaakseni äijää vastaan on nostettu raiskaussyyte ja lisäksi setä kertoi jossain haastattelussa, että suurmiehillä (kuten hän itse) kuuluu olla kumppanina nuori nainen. Että sellaista feminismiä. Lisäksi heppu on tuomittu vakuutuspetoksesta. Nähtävästi SDP tekee mitä tahansa saadakseen kivaa lisäväriä ehdokaslistaansa.
    Ihmeen paljon näitä on viime aikoina tuotu julkisuuteen. Media Suomessa ei ole kovin kepulainen kokoomuslaisuudesta puhumattakaan, mutta vassareita löytyy runsaasti. Voisiko olla niin, että vassarit pelkäävät vuotoa persuista demareihin niin paljon, että kaivavat vaalien tullen kaapista vanhat supisuomalaiset änkyräkommariäijät siinä toivossa, että persuista vuotaneet äänestäisivätkin heitä eikä demareita? Vaiko onko meillä sittenkin media, joka oikeasti kirjoittaa asioista silloin tällöin puolueettomasti, vailla muodikasta ideologista mokutuspaatosta? Hmm...

    VastaaPoista
  5. Matut tulevat yleensä mädistä kulttuureista, joissa korruptio rehoittaa. Olishan se ihme, jos ne muuttuisi kultamuniksi täällä Hölmölässä. Että demarit haalikaa vaan niitä lisää, niin hauskaa riittää...

    VastaaPoista
  6. Jo onhan näitä, ja jotkut ovat jopa kiertopalkintoja, kuten muuan Saldo Mohammed Kokomustita virheisiin, ja paljonko jää piiloon arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  7. Naapurikunnassakin näyttää olevan demarien kunnnallisvaalilistan kärjessä arabiankielen tulkki; nimestä päätellen syntyperäinen osaaja. Taustaa ei varmaankaan ole tutkittu.

    VastaaPoista
  8. Kaikki puolueet nyt vain haluavat osansa kansalaisuuden saaneiden maahanmuutajien äänistä, ei se tausta niin nokonuukaa ole. Tämä median superlemmikki Husu Hussein oli usarin bloginsa mukaan ensin kepu, sitten sitoutumaton, nyt vankka demari. Jos ei tule valituksi (Ali ja Husu-radio-ohjelma loppui jo), niin seuraava yritys tod.näk. vihreisiin. Siellä tosin voi tulla stoppi eteen, koska heillä on jo Turkin lahja Ozan Yanar leirissään eikä ääniä haluta hajoittaa. Mielenkiintoista muuten, että tämä suomalainen kansanedustaja kertoi käyneensä äänestämässä myös Turkissa. Kaksoiskansalaisuus toki sallii tämän, mutta olisikosyytä näitä tuplia antaa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!