Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

Helsingin Sanomat otti kantaa korkeakoulutuspaikkojen lisäämisen puolesta. Perusteluna oli se, että monet nuoret joutuvat taistelemaan useiden vuosien ajan pääsystä opintoihinsa.

Huoli on sinänsä oikea. Ei ole veronmaksajan etu, että korkeakoulutettujen ihmisten työura jää pitkän pyrkimisvaiheen takia vieläkin lyhyemmäksi kuin se jäisi, jos kaikki opiskelijat voisivat ryhtyä heti opintoihinsa.

Toisaalta olen itsekin opettanut aivan liian montaa opiskelijaa, joiden kapasiteetti saattaa juuri ja juuri riittää opintojen suorittamiseen, mutta ei missään tapauksessa siihen, että he voisivat tehdä sellaisia töitä, jotka on tarkoitettu korkeakoulutetuille. Siten opiskelijavalinnat ovat aivan keskeisen tärkeä tekijä maamme koulutuspolitiikalle, eikä hallitsematon opiskelijamäärän lisääminen johda muuhun kuin ensimmäisen luokan lippuun ojasta allikkoon.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että etenkin korkeakoulutuksessa laatu on paljon tärkeämpää kuin määrä. Korkeakoulutetuthan muodostavat käytännössä sen ihmisjoukon, joka johtaa useimpia maamme suuria yrityksiä ja julkista hallintoa - unohtamatta tiedettä ja teknologiaa eteenpäin vievää vapaata tutkimusta ja yritysten tuotekehitystä.

Siksi olisi järkevää, että korkeakoulut itse hinnoittelisivat uudet opiskelupaikat siten, ettei koulutuksen laatu kärsisi lisäopiskelijoiden määrän kasvaessa, vaan opetuksen järjestämiseksi olisi mahdollisuus tehdä myös tarpeelliset lisärekrytoinnit.

Samoin olisi syytä huolehtia siitä, että koulutuspaikkojen lisääminen aloittain tehtäisiin harkitusti siten, että paikkoja lisättäisiin juuri niillä aloilla, jotka vievät yhteiskuntaa eteenpäin tai tuottavat säästöjä veronmaksajille. Jälkimmäisellä tarkoitan aloja, joissa koulutusta on rajoitettu mafiamaisesti korkean ansiotason säilyttämiseksi, mutta joiden palkkakustannuksiin veronmaksajat joutuvat osallistumaan suurelta osin - siis lähinnä lääke- ja oikeustiedettä.

* * *

Edelle kirjoittamani vei ajatukseni myös sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) tuoreeseen kannanottoon, jonka mukaan "Valtion on syytä lisätä aloituspaikkoja korkeakouluissa suppeasti ensin tulevana syksynä ja vuonna 2021 voimakkaammin... Lapsille ja nuorille on tehtävä kriisipaketti. Nyt on loistava paikka panostaa perhetyöhön, erityisopetukseen ja lastensuojeluun... Nyt on tilaisuus käynnistää kaikki sellaiset raidehankkeet, joiden rakentamisvaihe voitaisiin tänä vuonna käynnistää tai jotka voidaan laittaa muuten nopeasti liikkeelle."

Lisäksi hän linjasi, että "nyt ei ole leikkauslistojen aika". Ellei kyseessä olisi vihreä poliitikko, epäilisin median syyttävän Ohisaloa halpahintaisesta populismista ja jakopolitiikasta. Tätä ei kuitenkaan liene odotettavissa.

Sen sijaan odotettavissa on julkisen sektorin kassakriisi, rajuja veronkorotuksia sekä erilaisia ympäristömaksuja seuraavien muutaman vuoden kuluessa, mikäli Ohisalo saa tahtonsa läpi. Mikä pahinta, huomattava osa näin kerättävästä potista siirretään maailmanparannuksen nimissä kolmansiin maihin - ja mahdollisesti myös EU:n sisällä eteläisen Euroopan ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen.

Jos itse olisin tässä vaiheessa hallituksen kanssa kilpailevan puolueen poliitikko, odottaisin kauhunsekaisin ja ristiriitaisin tuntein seuraavia eduskuntavaaleja. Niiden tuloksen mukaan perustettava hallitushan joutuu rakentamaa uudelleen koko maan julkisen talouden, joka ei voi olla näkymättä läpi koko yhteiskunnan.

Siinä yhteydessä on syytä toivoa, ettei maamme yrityselämä ole kadonnut raskaan verotaakan alla - tai mikäli nykyhallitus pääsee eduskuntavaaleihin pelkästään velkaantumalla - tule kaatumaan talouden oikaisutoimien seurauksena. Joka tapauksessa on selvää, ettei vuonna 2023 maan johtoon pääsevän hallituksen poliittinen kannatus ainakaan kasva silloisen tilanteen vaatimien ratkaisujen takia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi vero vaatii kompensaation
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Yliopiston valintakriteereistä