Kuka sopi maahanmuuttajiin liittyvästä sensuurista?
Hyväksyttävää rasismia ja sovinismia?
Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Suomessa on käynnissä outo näytelmä. Siinä hallituksen toiseksi pienin puolue vaatii itseään noin neljä kertaa suurempaa kansanliikettä nöyrtymään jonkinlaiseen jatkuvaan ripittäytymisperformanssiin vihjailemalla koko kabinetin kaatamisella. Ja saa siihen suomalaislehdistöltä sekä myös oppositiolta tulitukea.
Tosiasia kuitenkin on se, että hallituksessa pysyminen on RKP:lle aivan yhtä tärkeää - ellei vieläkin tärkeämpää - kuin perussuomalaisille. Mikäli se saisi Petteri Orpon (kok) kabinetin kaadetuksi, mutta lopputuloksena olisikin sinipunan sijasta pelkästään RKP:n vaihtaminen Keskustaksi, voisi ruotsinkielen asema heikentyä nykyisestä kansainvälisesti ainutlaatuisen vahvasta asemastaan.
Tuon aseman taustalla on historiallinen anekdootti. Vuonna 1863 kävi nimittäin niin, että keisari Aleksanteri II allekirjoitti kieliasetuksen, jolla suomesta tehtiin tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. Se oli silloin suuri pettymys ruotsinkielisille, mutta johti lopulta siihen, että Suomen itsenäistyttyä heidän äidinkielensä jäi tasavertaiseen asemaan suomen kanssa.
Ilman tuota Aleksanterin päätöstä olisi lähes varmasti käynyt siten, että suomi olisi maan itsenäistyessä syrjäyttänyt ruotsin kokonaan hallinto- ja siten myös virallisena kielenä. Eivätkä suomenkieliset lapset joutuisi opiskelemaan ruotsia, jotta kaikki suomalaiset saisivat palvelua äidinkielellään.
Ja nyt siis RKP:n Anna-Maja Henriksson - ilmeisesti oman vihervasemmistolaisen siipensä painostuksesta - pelaa uhkapeliä kielivähemmistömme kruununjalokivellä. Ja hävitessään menettää suomenruotsalaisten väestön suhteelliseen osuuteensa nähden ainutlaatuisen aseman kielellisesti poikkeuksellisen tasavertaisena vähemmistönä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisuuden synty
Kansainvälistyminen, pakkoruotsi ja kielivähemmistöjen oikeudet
Pakkoruotsi ja demokratia
Helsingin sanomat jatkoi hallituksen ministereiden kaatamisyrityksiä palaamalla vuoteen 2008, jolloin nimimerkki "riikka" kirjoitti lehden mukaan, että "terveisiä Barcelonasta. Täällä ei näy ’hälyyttävä maahanmuutto-ongelma’. Neekerit myyvät piraatti-Vuittoneita Las Ramblasilla, huivit ovat piilossa ja kukin kastissaan. Täytyy olla kusetusta, sekin sitten."
Lehti teki sen johtopäätelmän, että nimimerkki "riikka" on nykyinen valtionvarainministerimme, koska tämä on ollut samaan aikaan Barcelonassa ja "on epätodennäköistä, että samana päivänä Barcelonassa olisi ollut kaksi eri suomenkielistä Riikkaa, joiden mieliä kutkuttivat monikulttuurisuusasiat".
Lisäksi HS:n jutussa mainittiin useita nimimerkki "riikan" Scriptaan kirjoittamia kommentteja, joissa on käytetty varsin värikästä kieltä, mikä kieltämättä kuulostaa kovin sivistymättömältä. Lehden toimittaja oli myös yhteydessä Riikka Purraan (ps), mutta tämä ei ottanut kantaa siihen, onko nimimerkki "riikka" hänen vai jonkun muun käyttämä.
Lopuksi HS lainasi Purran blogitekstiä, jossa tämä on todennut, että "minulle ei tulisi mieleenikään alkaa irtisanoutua tai pahoitella tekemisiäni ja sanomisiani vuosien ja vuosikymmenten takaa. Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä? En varmasti ole samaa mieltä läheskään kaikista asioista. Monista olen, mutta en aio lähteä median ja vasemmiston kanssa peliin, että mistä olen ja mistä en. Tai olenko kirjoittanut tuon ja tuon vai en ole. Siitä kun ei tulisi loppua. Ei minkäänlaista loppua. Muistikin tulisi jo vastaan. Antaa kiinnostuneiden siis kaivaa."
Mielenkiintoista kyllä, HS ei kopioinut koko tekstinpätkää, vaan jätti sanomatta kohdan, jossa valtionvarainministeri kertoi, että "en varmasti ole samaa mieltä läheskään kaikista asioista". Eikä tietenkään olekaan, sillä onhan hänen Barcelonan matkastaan kulunut jo 15 vuotta eli mikäli hän olisi nimimerkki "riikka", olisi hän tuolloin ollut vähän yli kolmekymppinen.
Purra totesi yleisellä tasolla, olleensa "joskus hyvin turhautunut ja toivoton tietyistä Suomessa nähtävistä maahanmuuton lieveilmiöistä, esimerkiksi naisiin kohdistuvasta häirinnästä ja seksuaalirikoksista ja islamin epätasa-arvoisista käytännöistä" ja kirjoittaneensa joskus takavuosina "vihaisesti ja typerästi" sekä tavoilla, joita ei nykyään hyväksyisi. Lisäksi hän totesi erikseen, ettei hyväksy, eikä ole koskaan hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa.
Valtiovarainministerin näkemykset ovat tietenkin itsestään selviä, mutta jätän arvoisan lukijani harkittavaksi, voidaanko HS:n toimituksen ulostulosta vetää se johtopäätös, että siellä hyväksytään valtiovarainministerin mainitsemat lieveilmiöt maahanmuuttajien naisiin kohdistuvista häirinnästä, seksuaalirikoksista ja islamin käytännöistä?
* * *
HS:n jutussa oleellista on, että lehti näki valtavasti vaivaa löytääkseen erilaisia puolentoista vuosikymmenen takaa löytyviä - mahdollisesti Purran kirjoittamia - tekstejä, joita se pitää rasistisina ja sopimattomina. Tällaiselle epätavalliselle toiminnalle on helppo löytää syy: se ei ole juuri nyt ja tässä tärkeän tiedon välittäminen lehden lukijakunnalle, vaan paineen luominen Petteri Orpon (kok) hallituksen kaatamiseksi.
Tämän havaitsi myös eurokansanedustaja Ville Niinistö (vihr), joka julisti sosiaalisessa mediassa, että "Nimim. ´riikan´ ajattelu ei ole soveliasta Suomen valtiovarainministeriltä. Epäilyksen varjo syvä, etenkin kun ei ole siitä selvästi irtisanoutunut tai sitä pahoitellut."
Epäilemättä myös Niinistön tavoitteena on Orpon hallituksen kaataminen. Eli käytännössä paineen luominen Anna-Maja Henrikssonille (rkp), jotta tämä ohjaisi puolueensa nakertamaan jälleen hallitusyhteistyötä samaan tapaan kuin Vilhelm Junnilan (ps) tapauksessa.
Nähtäväksi jää, onnistuvatko HS ja muu vihervasemmisto aikeissaan. Jos niin käy, se on onneton uutinen Sanna Marinin (sd) hallituksen jälkeiselle Suomelle, jonka julkinen talous horjuu kuilun partaalla. Ja jonka naiset ja nuoriso kärsivät aiemmin harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena syntyneestä uudenlaisesta väkivallasta.
Taloudelliseen kuiluun putoamisen vaara sekä aiemmin harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seuraukset ymmärrettiin myös viime vaaleissa äänestäneiden parissa, kuten Marinin hallitukseen osallistuneiden puolueiden peräti 17 kansanedustajapaikan menetys osoitti. Siksi maahan tarvittiin hallitus uudelta pohjalta ja sille uskottava ohjelma julkisen talouden korjaamiseksi.
Näin on nyt tehty, joten myös HS:n toimituksessa olisi syytä lopettaa hallituksen kaatamisyritykset ja niiden sijaan ryhtyä tukemaan hallituksen ponnisteluja Suomen talouden ja sisäisen turvallisuuden kohentamiseksi. Tämän soisi tulevan ymmärretyksi myös nykyisen hallituksen ainoassa Marinin kabinettiin kuuluneessa puolueessa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS ja demokratia
Uusi päätoimittaja Erja Yläjärvi lupasi ison muutoksen HS:n journalismiin
Rydmanin olisi tehtävä tutkintapyyntö HS:n ja Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajista
Helsingin sanomien pääkirjoitustoimittaja pohdiskeli muutama päivä sitten sitä, että pitäisikö lakiin sisällyttää sellaisia kohtia, joita ei voisi muuttaa lainkaan demokraattisesti. Jo aiemmin asiaa oli pohdiskellut professori Tuomas Ojanen, jonka näkemykset olivat saaneet tukea myös ministeri Anna-Maja Henrikssonilta (ruots).
Pohdiskelun taustalla on ainakin Unkarin ja Puolan monien EU-poliitikkojen vastenmielisteksi kokemien hallitusten saavuttama kansansuosio, jonka seurauksena Unionille on kasaantunut roppakaupalla yhtenäisyysongelmia. Sekä oikeusoppineiden huoli poliitikkojen halusta puuttua oikeusistuimien toimintaan.
Ajatukseen palasi tänä aamuna historian professori Jukka Korpela, joka totesi ajatuksen demokratian vastaiseksi ja ettei se toteutuneen historian valossa kuulu länsimaiseen maailmaan. Sen sijaan siinä on nähtävissä yhtäläisyyksiä itämaiseen sharian ajatukseen jumalan laista.
Olen Korpelan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Kansanvallan sitominen nykyiseen ajatusmaailmaan on ylimielinen ajatus, jonka mukaan juuri nyt olisi sellainen hetki, jolloin meidän tietämyksemme riittää myös tulevaisuuden näkemiseen.
Lisäksi haluan nostaa jälleen esille toisen nimenomaisesti oikeusoppineisiin liittyvän tosiasian. Lienee nimittäin niin, että myös juristit ovat ihmisiä omine poliittisine mielipiteineen.
Siksi myös heillä on poliittisia ambitioita, jotka näkyvät oikeuskäytännössä ja käytännössä korruptoivat osittain Montesquieulaisen vallan kolmijako-opin. Ja tämä tapahtuu sitä varmemmin, mitä suurempi autonomia oikeuslaitoksella on.
Suomessahan ylin tuomiovalta on korkeimman oikeudella, johon kuuluvan presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tämä linkki lieventää jonkin verran riskiä siitä, että oikeusjärjestelmä ajautuisi jonkin poliittisen klikin valtaan - mutta vain siinä tapauksessa, että presidentti on tietoinen tällaisesta riskistä.
Käsittääkseni juuri korkeimman oikeuden kokoonpanoon puuttuminen Puolassa on ollut eniten muita EU-maita hiertävä seikka. Puolalaisia voidaan tietenkin arvostella, koska he lyhensivät päätöksellään istuvien tuomareiden työssäoloaikaa, mutta nyt käsiteltävän ehdotuksen kannalta huolestuttavampaa on se, että Unkarin tapauksessa monet EU-poliitikot ovat olleet näreissään siitä, kun maan parlamentti normaalin työjärjestyksen mukaan nimitti korkeimman oikeuden johtoon hallitusta miellyttävän tuomarin.
Jälkimmäisessä tapauksessa on nähtävä kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin EU-poliitikot puuttuvat siinä jäsenmaan täysin legitiimiin toimeen, jossa istuva hallitus käyttää valtaansa lakien mukaisesti.
Ja toiseksi se saattaa kertoa siitä, että EU:ssa poliitikot - mahdollisesti korkeiden oikeusoppineiden ohjaamana - saattavat haaveilla oikeuslaitoksen ja poliittisen päätöksentekojärjestelmän täydellisestä erottamisesta. Eivätkä siis ymmärrä sitä, että tämän loogisena seurauksena oikeuslaitos alkaisi täydentää itseään prosessissa, jonka loogisena seurauksena olisi ennemmin tai myöhemmin johonkin poliittiseen aatesuuntaan kallistuvan klikin nouseminen ehdottomaan valtaan oikeuslaitoksessa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?
Helsingin sanomat julkaisi mielenkiintoista tietoa talebanien suosiosta afgaanien parissa. Aamuisen jutun mukaan "he ovat takuu turvallisuudelle". Siinä oli haastateltu ihmisiä Iranin ja Afganistanin rajamailla. Toki juttuun oli löydetty myös ihmisiä, jotka olivat eri mieltä. Siis sitä mieltä, että länsimaat pettivät heidät.
Suomessa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (ruots) liittyi niiden joukkoon, jotka panikoivat Afganistanin tilanteesta. Ja vaati siksi Suomea lisäämään maahan otettavien afgaanien määriä pakolaiskiintiötä nostamalla.
Toivottavasti hän kuitenkin lukee Ylellä olleen jutun, jonka mukaan Pakistanista Afganistaniin on lähtemässä ihmisvirta USA:n intervention aikana Iraniin paenneiden talebanien palatessa kotimaahansa. Ilmeisesti kaikkia afgaaneja talebanihallinto ei pelota - vaan jopa miellyttää.
Tässä yhteydessä on syytä huomata, että epäilemättä myös Suomeen tuli vuoden 2015 maahanryntäyksessä talebanmielisiä turvapaikanhakijoita. Toiveikkaana kyselenkin, että löytyisikö myös meiltä Suomesta paluumuuttajia nyt, kun valta on palannut niille, joille se afgaanien mielestä näköjään kuuluu.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erilaisia, mutta samanarvoisia
Suomea auttaneet afgaanit turvaan
Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin mitä sitten?
Olen koko tämän blogin historian ajan ihmetellyt suomalaisten poliitikkojen välinpitämättömyyttä siitä, kuinka hillitön maahanmuutto on muuttamassa ihmisten asuinoloja kaupungeissa ja kunnissa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, antoi siihen eilen omalta osaltaan vastauksen.
Tarkoitan sitä, kuinka hän vaati johtavan oppositiopuolueen puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta (ps) sitä, että hän "alkaisi keskustella sellaisista kysymyksistä, jotka oikeasti vaikuttavat ihmisten arkeen kunnissa". Ikään kuin perussuomalaisten agendalla olevat elintasopakolaisten maahanmuutto ja julkisen velan ottaminen käytettäväksi maamme rajojen ulkopuolella eivät millään tavalla vaikuttaisi ihmisten arkeen kunnissa tai kaupungeissa.
Henrikssonin kommentti paljasti siten, että syy ensimmäisessä tämän kirjoituksen kappaleessa esittämälleni välinpitämättömyydelle on ainakin oikeusministerin kohdalla täydellinen ymmärtämättömyys eri asioiden välisistä yhteyksistä. Siis siitä, kuinka julkisten varojen käyttö eri tarkoituksiin sulkee niiden käyttöä muista asioista.
Toisin sanoen verovarojen käyttö humanitaariseen maahanmuuton lukemattomiin kuluihin, italialaispankkien pelastamiseen tai kehitysapuun muokkaa ympäristöämme ja arkielämäämme päivä päivältä yhtä enemmän. Onhan hallituksellakin lopulta - ainakin pitkällä aikavälillä - käytettävissään vain verotuksella ja julkisella liiketoiminnalla saatava tulovirta.
Lisäksi kehitysmaalaisten maahanmuutolla maahamme on kovahintaisia taloudellisia ja elämänlaadullisia seurauksia. Heidän osuutensa sosiaalikuluista on suhteettoman suuri ja veronmaksukykynsä alhaisesta työllistymisasteesta johtuen lähes olematon. Samalla heidän osuutensa vakavasta rikollisuudesta eli maassamme vankilaan tuomituista on kestämättömällä tasolla.
Eikä tässä kaikki. Maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat näkyvät esimerkiksi COVID-19-tilastoissa, koulujen päivittäisessä työssä ja turvattomuudentunteen lisääntymisessä.
Tämä kaikki on kuitenkin liian vaikeaa ymmärtää oikeusministerillemme - ainakin päätellen hänen oppositiojohtajalle suuntaamansa kommentin sisällöstä. Siksi on korkea aika huolestua siitä, että onko hän aidosti kykenevä hoitamaan korkeaa virkaansa.
Vaikka toisaalta ei kai tässä ole mitään uutta. Sanoihan nimittäin jo 1600-luvulla valtakunnankanslerina toiminut Axel Oxenstierna kuuluisat sanansa "An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur" eli "poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan". Juuri nyt näyttäisi siltä, että luonnehdinta sopii aivan erinomaisesti kuvaamaan myös maamme oikeusministeriä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?
Hallitus on ymmärrettävästi välinpitämätön sananvapauden tilasta
Kahdeksasta tuli kolmetoista
Islamistisen terroriaallon ravisteltua Eurooppaa voisi kuvitella, että Suomenkin hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin riskin pienentämiseksi täällä Pohjantähden alla. Samaan aikaan COVID-19 pandemia on johtanut valtion ripeään velkaantumiseen, minkä voisi kuvitella johtavan budjetin menoerien rajoittamiseen vain välttämättömimpään.
Näin ei kuitenkaan ole, vaan Sanna Marinin kabinetti on päättänyt nostaa pakolaiskiintiötämme entisestään. Perustelu on suorastaan mykistävä, sillä ministeri Henrikssonin (ruots) mukaan "meillä on Suomessa kaikki mahdollisuudet auttaa turvaa hakevia ihmisiä. On tärkeää, että voimme kantaa osuutemme kansainvälisestä vastuusta ja auttaa hädässä olevia."
Suomen ensi vuoden pakolaiskiintiön koko (1050) asettuu raameihinsa, kun sitä verrataan esimerkiksi Yhdysvaltain vastaavaan (15 000). Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa sitä, että verrattuna amerikkalaisiin järjestämme jokaista maamme asukasta kohti noin nelinkertaisen määrän elätettäviä kehitysmaalaisia.
Ei siis ihme, että maan pääoppositiopuolue Perussuomalaiset hiillosti hallitusta eduskunnassa (ja Yle jätti asian kertomatta eilisessä TV:n pääuutisessaan). Kritiikki koski ennen kaikkea hallituksen intoa järjestää laittomasti maassamme oleville pysyvä oleskelulupa.
Keskustelun aikana ministeri Ohisalo (vihr) osoitti jälleen kerran, ettei häntä ole syytä pitää minään ruudinkeksijänä tai vaihtoehtoisesti hän on varsinainen luikurinlaskija. Hän nimittäin vastusti ajatusta kertomalla, etteivät kaikki maat ota vastaan omia pakolaisiaan, joten heille on siten parasta antaa oleskelulupa, jotta heille syntyisi "jonkinlainen status tässä yhteiskunnassa".
Tosiasiassahan perussuomalaisten ehdottama laittomasti maassa olevien säilöönoton tarkoituksena on motivoida heidät palaamaan vapaaehtoisesti kotimaihinsa. Eikä sitä tiettävästi estä kansalaisiltaan yksikään maailman valtioista.
Siten Ohisalon eilen eduskunnassa esittämä väite "tämä asia olisi varmasti helpompi ymmärtää, jos sen haluaisi ymmärtää" sopisi paljon paremmin sanottavaksi hänelle itselleen kuin perussuomalaisille. Mutta sitä ministeriparka ei taida ymmärtää tai sitten hän ei vain ole ymmärtävinään.
Eilen käyty keskustelu jättikin ilmaan kysymyksen siitä, onko ministeri Maria Ohisalo aidosti tyhmä vai "ainoastaan" epärehellinen. Ja joka tapauksessa se vahvisti, että hän on älyllisesti epärehellinen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian ja sananvapauden puolesta
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut
Maria Ohisalo: miten olisit ennaltaehkäissyt islamistilta tarpeen terroristiseen murhaan?
Ranskalaisopettajan terroristisesta murhasta seurasi odottamattomalla tavalla taistelu sananvapauden puolesta. Näin siksi, että ranskalaiset itse lähtivät puolustamaan länsimaisia arvoja, joihin eittämättä kuuluu oikeus puhua sekä tosiasioista että kritisoida niitä satiirin avulla.
Ranskalaisten rakkaus sananvapauteen ja uskallus toimia sen mukaan ovat osoittaneet, kuinka vahvaa on sananvapauden vastustus muslimimaissa, sekä valitettavasti myös meillä Suomessa. Ensimmäisen osoittavat ne lukemattomat ranskalaisvastaiset mielenilmaukset, joita on nähty esimerkiksi Bangladeshissa, Iranissa, Pakistanissa, Jordaniassa, Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa. Sekä tietenkin itse Ranskassa.
Suomessa presidentti Sauli Niinistö toki osoitti sisäistäneensä länsimaisen elämäntavan, mutta maan hallitus on ollut kovin näkymätön tässä asiassa. Marinin (sd) , Ohisalon (vihr), Anderssonin (vas), Saarikon (kepu) ja Henrikssonin (ruots) vaiteliaisuus tuskin kertoo siitä, että he kannattaisivat islamilaista terrorismia. Sen sijaan se osoittaa, ettei sananvapauden puolustaminen ole heille kovinkaan tärkeää, vaan pikemminkin jonninjoutava asia, jota ilmankin voisi elää.
Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Onhan hallitus profiloitunut intersektionaalisen feminismin kannattajana. Siis aatteen, joka kategorisoi ihmiset syntymässä saatujen todellisten tai kuviteltujen ominaisuuksien mukaan. Siis vähän samaan tapaan kuin Keski-Euroopassa oli tapana 80 vuotta sitten.
Tuollaiseen maailmaan ei sananvapaus kuulunut silloin, eikä se kuulu sinne tänäkään päivänä. Siksi olisi tärkeää, että myös mahdollisimman moni suomalainen toisi tavalla tai toisella esiin tukensa ranskalaisten taistelulle länsimaisten arvojen puolesta. Eli seuraisi tasavallan presidentin esimerkkiä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus ja fasistinen ideologia
Parodiat valaisivat masentavaa todellisuutta
Toiviaisen ristiretken jälkinäytös ja johtopäätökset