tiistai 1. syyskuuta 2026
Frank Johansson on taakka suomalaiselle ihmisoikeustyölle
Päivän toisena merkintänä (ensimmäinen tässä) nostan esille Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johanssonin. Hän oli nimittäin rinnastanut eilisillan uutisen mukaan Suomen puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolaa natseihin. Tämä panee kieltämättä miettimään, mihin tällaisella retoriikalla pyritään ja mitä se kertoo esilletuojastaan.
Onko tavoitteena kerjätä Vladimir Putinin huomiota vai mustamaalata Suomea ja sen puolustusvoimia maailmalla? Tai kenties yrittää rikkoa suomalaisten poikkeuksellisen vahvaa puolustustahtoa? Vai jotain aivan muuta.
* * *
Oman poliittisen vihervasemmistolaisen sitoutumisensa takia Johansson ei muutenkaan ole ollut kovin vakavasti otettava henkilö sitoutumattoman järjestön johdossa, mutta hänellä näyttää siitä huolimatta olevan edelleen pääsy tiedotusvälineisiin (esimerkki, toinen). Siksi hänen sanomisiinsa ja tekemisiinsä on syytä kiinnittää huomiota.
Erityisesti näin kannattaisi tehdä Amnestyn Suomen osastossa, koska järjestön nimeltä lausuttu tehtävä – ihmisoikeuksista huolehtiminen – on äärimmäisen tärkeää. Ja siksi sitä pitäisi pyrkiä hoitamaan faktapohjaisesti ja asiakysymyksin sekä ennen kaikkea ilman puoluepoliittisia ambitioita. Puhumattakaan yksittäisiin ihmisiin menevistä valheellisista henkilökohtaisuuksista, jollaiseen Johansson näyttää syyllistyneen.
Näillä sanoilla jään odottamaan Amnestyn johtokunnan reaktiota tapahtuneeseen. Annetaanko Johanssonin jatkavan leimakirveensä heiluttamista Amnestyn kilven suojissa, vai ymmärretäänkö hänet siirtää pois tehtävästään jo ennen ensi vuoden syksyllä tapahtuvaa eläköitymistä? Ja sitä kautta vapauttaa järjestö taakaksi muuttuneesta toiminnanjohtajastaan?
Tunnisteet:
Amnesty International,
eläköityminen,
Frank Johansson,
ihmisoikeudet,
Janne Jaakkola,
mustamaalaus,
nimittely,
puolustustahto,
puolustusvoimat,
retoriikka,
suomalaiset,
tiedotusvälineet,
vihervasemmisto,
Vladimir Putin
5 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Jokainen organisaatio, joka ei ole nimenomaan oikeistolainen muuttuu ajan myötä vasemmistolaiseksi. Siksi Amnestylle tai millekään muullekaan ihmisoikeusjärjestölle ei pidä erehtyä lahjoittamaan rahaa.
VastaaPoistaLahjoittamalla rahaa rahoittaa vain vallankumousta, joka on vasemmiston välitavoite. Lopullinen tavoite on vasemmistodiktatuuri. Matkalla näihin tavoitteisiin liittoudutaan minkä hyvänsä tahon kanssa, joka vihaa nykyisen kaltaisia länsimaita yksilön- ja sananvapauksineen.
Lopullinen piste Suomen omalle kansalle tulee 2030 sitä ei pysäytä mikään hallitus tässä maassa. Se tuleva tuho on, uusi maailmanjärjestys.
PoistaTämä vasemmistolainen sananvapaus on sitä "parempaa" sananvapautta, mikä jostain kumman syystä sallitaan Suomessa.
VastaaPoistaKomentajan on syytä nostaa kunnianloukkaussyyte Frankie boyta vastaan.
Vastaavalla tavalla on käsittämätöntä miksi länsimaissa sallitaan muslimien puheet, että he ottavat vallan ja sharia laki saatetaan voimaan.
Tällaisia yhteiskuntaa vastaan toimivia tulisi minun mielestäni karkoittaa saman tien.
Komentaja totesi haastattelussa, että Israelin aseet tältä osin ovat paras vaihtoehto meille ja on hyvä huomata, että ne on suunniteltu reserviläisarmeijan käyttöön.
VastaaPoistaSellainen on myös Suomen järjestelmä.
Minusta on hyvä, että aseiden hankintaa hajautetaan eikä laiteta kaikkia munia samaan koriin kuten sanonta kuuluu.
Täten puolustusvoimat tekevät työtään kuten heidän kuuluukin - Suomen puolustusta ajatellen. Hyvä niin!
Tuon lisäksi Suomen pitäsi tehdä Droneista ykkösyksikkö, sillä mitä enemmän droneja ja koulutettuja käyttäjiä, on sodan tullessa musertavan tehokasta.
Poista