tiistai 18. kesäkuuta 2024

Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomi on vastustanut EU:n ennallistamisasetusta - ei luonnon tilan parantamista välttääkseen vaan - koska jäsenmaiden kohtelusta tulisi sen mukaan epätasa-arvoista. Erityisesti Suomen tai Itävallan kaltaiset metsiään hyvin hoitaneet valtiot joutuisivat maksumiehiksi niiden sijaan, jotka ovat jo ehtineet tuhota oman luontonsa. 

Eilen sitten nähtiin erikoinen koreografia, kun ennallistamisasetusta aiemmin vastustaneen Itävallan vihreä ympäristöministeri äänesti sittenkin asetuksen hyväksymisen puolesta. Näin siitä huolimatta, ettei hänellä ollut Itävallan kansanpuoluetta edustavan liittokanslerin mukaan oikeutta äänestää asetuksen puolesta.  

* * *

Kyse ei ole meidän kannaltamme pikkuasiasta, sillä tämä tarkoittaa Suomelle uusimpien arvioiden mukaan yli 700 miljoonan euron vuotuisia lisäkustannuksia. Summa vastaa lähes yhtä prosenttia valtion 87,9 miljardin euron budjetista. 

Positiivista tässä on se, että Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "meidän täytyy päästä selvästi kustannustehokkaampaan toimeenpanoon ja varmaan päästäänkin. Mihin ne kustannukset lopulta asettuvat, en lähde sitä nyt tässä lukitsemaan."

Maksoi asetus lopulta mitä tahansa, saadaan sillä epäilemättä luonnon kannalta hyviä tuloksia. Hymy kuitenkin saattaa hyytyä pian, sillä eilen julkaistiin myös Valtiovarainministeriön ennuste taloutemme tulevasta kehityksestä. 

Sen mukaan julkinen sektori ei ole muuttumassa ylijäämäiseksi. Eikä koko talouden kasvuluvuissakaan ole juuri hehkuttamista, joten nyt todennäköiseltä näyttävää 700 000 000 euron lisärahoitusta ei varmasti löydy valtiovarainministerin taskusta kuin yskänlääkettä apteekin hyllyltä.

Niinpä nyt säädetty asetus asettaa paineita hallitukselle - ja eduskunnalle - valtion muiden menojen vähentämiseksi. Vielä ei kuitenkaan ole ehditty pohtimaan, mistä tarvittava lisäraha löytyy eli kuka tai mikä taho lopulta kuittaa ennallistamislaskun. Vai kuitataanko se lisävelalla eli siirretään nuorison ja tulevien sukupolvien maksettavaksi?

Ehkä ihan vielä ei kuitenkaan kannata riemuita ympäristön pelastamisesta eikä myöskään heittää kirvestä kaivoon talousasioissa, sillä Itävalta aikoo viedä asian EU:n tuomioistuimeen. 

Nähtäväksi siis jää, onko oikeudenkäynnillä jotain vaikutusta suomalaisten maksuosuuteen tai perutaanko kenties koko asetus. Sekä tietenkin se, mitä seuraa itävaltalaiselle ministerille, joka ylittää valtuutensa maansa edustajana. Selviääkö hän kuin koira veräjästä vai tuleeko teosta peräti linnaa ja kaltereiden tutkiskelemista?

maanantai 17. kesäkuuta 2024

Helsingin sanomat sepitti salaliittoteorian

Helsingin sanomat kertoi toukokuun 20. päivänä, että "Helsingissä voi pian tienata taskurahaa tuhoamalla lupiineja". Jutun mukaan "kaupunki aikoo joukkoistaa rikkakasvien kitkemisen mobiilipelillä".

Vieraslajit.fi-sivuston mukaan "komealupiini on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa."

Lisäksi siellä kerrotaan, että "komealupiinin voittokulkua on mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta sen leviämisen hillitsemiselle on hyvät perusteet"... Komealupiinin uhkaamia ensisijaisesti niityillä eläviä lajeja ovat mm. vaarantunut (VU) hirvenkello (Campanula cervicaria), erittäin uhanalainen (EN) horkkakatkero (Gentianella amarella) ja erittäin uhanalainen (EN) saunionoidanlukko (Botrychium matricariifolium)... Komealupiinin rehevöittämällä kasvupaikalla... elävät hyönteiset joutuvat väistymään pientareilta. Se myös kilpailee pölyttäjistä alkuperäisten kasvien kanssa. Lupiinien siitepölyn sisältämä myrkyllinen alkaloidi, lupaniini, voi haitata kimalaisten lisääntymistä."

Sekä edelleen "komealupiini vaikuttaa paikallisiin päiväperhospopulaatioihin... komealupiinin on havaittu vähentävän hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttavan negatiivisesti erityisesti kovakuoriaisiin, kaksisiipisiin, perhosiin ja muurahaisiin... Se heikentää myös kulttuurimaisemia... Komealupiinin on paikoin havaittu vaikeuttavan metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia... Komealupiini on myrkyllinen sisältämiensä alkaloiden vuoksi."

* * *

Sitten kävi niin, että kansanedustaja Ari Koponen kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että "Vieraslaji saapuu pyytämättä ja yllättäen. Se leviää ja lisääntyy hallitsemattomasti, kunnes on levinnyt niin laajalle, että jättää alleen paikalliset lajit. Suomessa eritoten etelässä ongelma on jo suuri. Käykää talkoisiin lupiinien poistamiseksi."

Tämä innosti Helsingin sanomat arvelemaan, että "Perussuomalaiset eivät malta lopettaa kaksois­viestintää". Ja kertoi halunneensa "kuulla Koposelta sen, miksi hän juuri nyt huolestui lupiineista... miksi Koponen ei ole katsonut aiheelliseksi puuttua monen kommentoijan käsitykseen siitä, että vieraslajeista puhuessaan hän todellisuudessa tarkoittaa muualta Suomeen saapuneita ihmisiä."

Sekä teki johtopäätöksen, jonka mukaan silloin "kun omasta julkaisuista tehdystä mahdollisesta virhetulkinnasta ei kanneta vastuuta, jää ilmoille ikuinen epäilys. Vaikka lupiini olisikin vain lupiini, on tarkoituksen­hakuinen sanavalinta myös syötti jatkaa maahan­muutto­vastaista keskustelua sosiaalisessa mediassa."

* * *

En tietenkään tiedä, onko Koponen tarkoittanut viestillään pelkästään lupiineja vai myös maahanmuuttajia. Minun nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat sinänsä mahdollisia. 

Selvää on kuitenkin, ettei Helsingin sanomilla ole muuta tavoitetta kuin jatkaa viimekesäistä operaatiotaan perussuomalaisten mustamaalaamiseksi. Ja se on siitä syystä julkaissut artikkelinsa, jossa se esitti oman tulkintansa Koponen kirjoituksesta sekä tulkitsi vaikeutensa saada kansanedustajaa kiinni tueksi omalle teorialleen. 

Toisin sanoen Helsingin sanomien toimittaja on sepittänyt salaliittoteorian, jolla se pyrkii vaikuttamaan suomalaisten käsityksiin yhdestä hallituspuolueestamme. Ja on siksi toiminut tietoisesti vastoin journalistin ohjeiden kahdeksatta kohtaa, jonka mukaan "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". 

Paitsi jos lehdessä katsotaan salaliittoteorioiden keksimisen olevan sellaista.
 
Ottaen huomioon Helsingin sanomien aiemmat kirjoitukset perussuomalaisista poliitikoista, on syytä epäillä, ettei lehdellä ole edes pyrkimustä objektiiviseen journalismiin. Enkä sano tätä siksi, etteikö yksityinen media saisi sananvapauden nimissä kirjoitella mitä sattuu, vaan siksi, että lehden lukijakunnan olisi hyvä huomata tämä sekä suhtautua lehteen siitä syystä pikemminkin propagandatuuttina kuin vakavasti otettavana tiedotusvälineenä.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Onnistuuko Antti Kaikkonen luomaan Keskustan nahan uudelleen

Keskusta vaihtoi puheenjohtajansa ja siirtyi jälleen miehiseen valtaan. Uusi johtotähti, Antti Kaikkonen on aiemminkin toiminut johtotehtävissä, sillä toimiessaan Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana hän korruptoitui jakaen vaalitukirahaa itselleen kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa.

Sen seurauksena Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Ja nyt hän siis pyrkii perinteikkään eduskuntapuolueen puheenjohtajana saamaan kansan luottamuksen johtaakseen koko Suomea. 

Tässä tehtävässä häneltä odotetaan tupailloissa ennen kaikkea Maalaisliiton perillisen nostamista jälleen suurten puolueiden joukkoon. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä viime vuosien aikana Keskustan kannalta turhan monet syvän maaseudun miehet ovat tykästyneet Perussuomalaisiin ja osa kuvittelee edelleen, että poliittisella vasemmistolla olisi syrjäkulmille jotain annettavaa. 

Toivoa Kaikkoselle ja hänen puolueelleen antaa kuitenkin se, että eurovaaleissa maalaiset vetivät tukensa pois perussuomalaisilta ehdokkailta ja jäivät vaali-iltana nukkumaan. Siksi Kaikkosen suuri kysymys kuuluukin, että olisivatko he valmiita palaamaan jälleen Keskustan äänestäjiksi. 

Puolueen tilannetta kuvaa kuitenkin parhaiten luonnehdinta, jonka mukaan sillä ei ole oikein minkäänlaista linjaa. Lisäksi maine tahraantui Marinin (sd) hallituksessa, mutta toisaalta nykyisenkään hallituksen politiikka ei oikein jaksa innostaa.

Tämän lausui sanoiksi eräs keskustalainen nuori, jonka mukaan "Keskusta tuntuu olevan tällä hetkellä sekä hallituksen että opposition apupuolueena. Keskustan pitäisi kasvattaa selkärankaa ja olla oma-aloitteisempi. On uskallettava sanoa, että nämä ovat meidän asioitamme ja tällä lailla saa meidän tukemme hallituksen esityksille."

Niin tai näin. Heti ensimmäisissä puheenvuoroissaan Kaikkonen on ilmaissut suhtautuvansa edeltäjäänsä suopeammin yhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, jää nähtäväksi.

Selvää on kuitenkin, että Marinin hallituksen muistojen ja Orpon hallituksen toimien ollessa edelleen äänestäjien mielissä, on Kaikkosen oltava kieli keskellä suuta linjatessaan puolueensa politiikkaa. Seuraavat vuodet osoittavat, onnistuuko hän tässä eli löytämään keskustalle oman poliittisen linjan - tai luomaan sen nahan uudelleen - saamaan sille kannatusta sekä viemään puolueensa osaksi vuoden 2027 vaalien jälkeistä hallitusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan
Minkä peluri luonteelleen voi?
Katoaako hyödyllinen idiootti politiikastamme?

lauantai 15. kesäkuuta 2024

12-vuotiaan puukotus johti vasemmiston poliittiseen ilakointiin

Oulussa nähtiin saman päivän aikana kaksi puukotusta. Niistä yhdessä tapauksessa maahanmuuttajan värinen henkilö puukotti kuoliaaksi aikuisen miehen. 

Toisessa tunnettu tunnetusti väkivaltainen natsi, joka useista väkivaltarikoksistaan huolimatta sai - suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti - kulkea vapaalla jalalla, puukotti 12-vuotiasta maahanmuuttajaa takaapäin. Lapsi on tätä kirjoituksessa hengissä ja natsi poliisin hallussa. 

Oikeuslaitos sitten aikanaan kertoo, kuinka pian hän on jälleen vapaa jatkamaan kanssakulkijoilleen vaarallista toimintaansa. 

* * *

Edellä mainitsemistani kahdesta puukotuksesta juuri jälkimmäinen tapaus on saanut suurta huomiota ja myös tekijän henkilöllisyys on poikkeuksellisesti uutisoitu, koska "kyseessä on vakava teko, jolla yhteiskunnallista merkitystä ja epäilty on tuomittu jo aiemmin äärioikeistolaiseen toimintaan liittyen". Tästä voitaneen päätellä, ettei ensimmäiseksi mainitsemani tappo/murha ollut asiasta kirjoittaneiden journalistien mielestä - uhrin kuolemasta huolimatta - vakava eikä sillä ollut yhteiskunnallista merkitystä. 

Sen sijaan toinen on sitä toden totta, sillä valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) erehtyi vihjaamaan, että sen tekijä olisi ollut maahanmuuttajataustainen - mikä ei ole ihme ottaen huomioon maahanmuuttajataustaisten henkilöiden harjoittaman lasten ja nuorten väkivallan lisääntymisen viime aikoina. Toki hän murhaajan todellisen etnisyyden selvittyä korjasi näkemystään.

Tämä ei ole estänyt ääri-, laita- tai maltillisen vasemmiston ilakointia puukotuksen uhrin kohtalolla. Näin ovat nimittäin tehneet ainakin Li Andersson (vas), Ville Niinistö (vihr), Sofia Virta (vihr) ja Timo Harakka (sd). Heillä ei kuitenkaan näyttäisi olleen mitään sanottavaa tummahipiäisen henkilön toimittamaan aikuisen miehen hengenmenetykseen. 

* * *

Tässä tilanteessa on syytä todeta - siis totean itse - että molemmat teot olivat törkeitä, eikä niitä ole syytä puolustella millään tavalla. Tämä ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, ettei maahanmuutosta - sen hyödyistä, arkipäiväisyyksistä tai haitoista - voisi keskustella myös jatkossa. 

Sen sijaan tapaukset alleviivaavat hallituksen - ja myös opposition - oikeutta ja velvollisuutta pyrkiä maksimoimaan maahanmuutosta saatavia hyötyjä sekä minimoimaan siihen liityviä haittoja. 

Jälkimmäinen koskee sekä maahanmuuttajien omia että kantaväestön heistä motivaationsa saaneiden marginaaliryhmien tekemisiä. Siis sellaisten kuin nyt nähdyn lapsen puukotuksen tekijän viiteryhmänä toiminut Pohjoismainen vastarintaliike, jonka USA tuli juuri luokitelleeksi terroristijärjestöksi. 

Suomessa korkein oikeus määräsi PVL:n lakkautettavaksi jo vuonna 2020. 

JK kello 7:58. Tuoreen tiedon mukaan Oulussa on jälleen puukotettu. Tällä kertaa oli hyökätty porukalla yhden ihmisen kimppuun noin puoli yhden aikaan viime yönä. Sen seurauksena uhri toimitettiin sairaalahoitoon teräaseen aiheuttamien vammojen takia. Tämäkään tapaus ei liene vakava teko, jolla olisi yhteiskunnallista merkitystä, koska tekijäjoukosta ei ole julkaistu minkäänlaisia tuntomerkkejä saati henkilöllisyyksiä. Onneksi poliisi on kuitenkin ottanut heidät talteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa
Huumekaupan motivoimia jengisotia myös Suomeen?
Keskimääräisestä erottuva maahanmuuttaja on otettu kiinni

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Wokellus vastatuulessa

Wokeltajilla oli eilen huono päivä. Ensinnäkin Urheilun kansainvälinen vetoomus­tuomioistuin päätti, ettei transuimari Lia Thomas pääse kyykyttämään oikeita naisia olympialaisissa samaan tapaan kuin hän on tehnyt amerikkalaisissa yliopistokilpailuissa.

Kyse on siis urheilijasta, joka ei ole menestynyt uimarina ollessaan vielä mies, mutta vaihdettuaan sukupuolta on pystynyt polskimaan voitosta voittoon. Ja saanut samalla muun muassa uimarityttöjen vanhemmat valittamaan lastensa kohtalosta. 

Toiseksi kävi niin, että Suomessa Kansaneläkelaitos on päättänyt vetäytyä ainakin täksi vuodeksi Helsinki Pride -tapahtuman kumppanuudesta, eikä pulita sille suomalaisilta kerättyjä rahoja aiempien vuosien tapaan. Tämä harmittaa Helsinki Priden toiminnanjohtajaa, joka olisi luonnollisesti kaivannut tapahtuman järjestämiseen nyt puuttumaan jääviä euroja. 

Hän kuitenkin toivottaa kaikki organisaatiot tervetulleiksi Pride-kulkueeseen, vaikka ne eivät osallistuisikaan sen kustannuksiin. Mutta huomauttaa, ettei omia yrityslogoja pitäisi käyttää, ellei ole lahjoittanut rahaa. Niinpä niin.

Luettuani aamulla näistä tapauksista heräsi mielessäni ajatus, että olisikohan järki lopulta ottamassa niskalenkkiä wokelluksesta. Ja sen pahimmista ylilyönneistä oltaisiin vähitellen pääsemässä eroon niin kansainvälisessä urheilussa kuin Suomessakin. Ainakin sellaista voisi näin kauniin aamun kunniaksi toivoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

torstai 13. kesäkuuta 2024

Toverituomioistuin

Eurovaalien suurvoittaja - eli Vasemmistoliitto eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja Jussi Saramon suulla - haluaa jatkaa elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps) tapauksen käsittelyä eduskunnassa. Tarkalleen ottaen puolueen kansanedustaja  haluaa käyttää kansanedustajien aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, että nauttiiko mainittu poliitikko eduskunnan enemmistön luottamusta. 

Vasemmistoliiton toveriksi tähän pelin politiikkaan on ilmoittautunut myös Vihreät, jonka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne on vahvistanut asian. Nähtäväksi jää, osallistuuko tähän performanssiin vielä muitakin puolueita tai yksittäisiä kansanedustajia. 

Wille Rydman viestitti itse sosiaalisessa mediassa asiasta kuultuaan, että "Hieno juttu! Päästään kumoamaan vääriä väitteitä mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Toki eduskunta on aivan väärä areena näitä käsitellä, mutta itse asia on tärkein. Jos vasemmisto näin haluaa, niin tehdään se sitten oikein eduskunnassa."

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, on Rydman kirjoittanut jo viime kesänä Vasemmistoliittoa kiihottaneesta Helsingin sanomien jutusta oikein kirjan, joka sisältää myös hänen näkemystään tukevat todisteet - ja julkaisi blogissaan viime lauantaina siitä lyhennelmän, johon on koottu tiivistetyssä muodossa sen keskeiset johtopäätelmät. 

Itse kunkin - ja erityisesti Vasemmistoliiton kansanedustajien - olisi ollut hyvä tutustua siihen ennen kuin käynnistivät nyt eduskunnassa pystyyn panemansa toverituomioistuinkäsittelyn. Tai lukea läpi edes minun yhteenvetooni Rydmanin kirjasta. 

Näin siksi, ettei kaikkiin aiheeseen liittyviin seikkoihin liittyvistä asioista syyttämättäjättämispäätöksen tehnyt syyttäjä suinkaan todennut ketään syylliseksi lainvastaiseen toimintaan. Mutta tuli juuri siksi mahdollistaneeksi nyt nähtävän performanssin sen lisäksi, että - kuten aiemmin totesin - hän "teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia".

Juuri tämä ratkaisu mahdollisti eduskunnassa nyt nähtävän Vasemmistoliiton ja Vihreiden toverituomioistuimen pystyttämisen, minkä ainoana tosiasiallisena - ja likaisena - tarkoituksena on jatkaa Rydmanin mustamaalausta ja siten kampittaa hallituksen toimintaa ja hajottaa sen yhtenäisyyttä.

Sanalla sanoen tällainen likainen peli ei ole kunniaksi kummallekaan kotimaisen laitavasemmistomme puolueelle. Eikä se lisää myöskään suomalaisten yleistä luottamusta suomalaiseen politiikkaan tai poliitikkoihin. 

Tässä tilanteessa olisikin hyvä, mikäli suomalaismediat - erityisesti Ylen uutistoimitus - tarttuisivat tapaukseen ja raportoisivat eduskuntakäsittelyssä ilmenevät faktat ja valheet mahdollisimman tarkoin suomalaisille. Näin siksi, että nämä voisivat tehdä johtopäätöksensä itse niin Rydmanista, tapaukseen liittyvistä naisista, jutun kirjoittaneesta HS:n toimittajasta kuin lehden nykyisestä päätoimittajastakin, jonka mukaan hänen lehtensä jutun "sävy oli asiallinen".


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?

Koneen säätiön tukema ääriliike Elokapina rikkoi eilen Helsingin Kaisaniemenkadulla poliisin antamaa määräystä häiritsemällä pääkaupungin liikennettä. Sen seurauksena virkavalta otti kiinni lähes sata mielenosoittajaa.

Yleisradion uutistoimitus kertoi tapahtuneesta sinänsä neutraalisti, mutta antoi samalla lainrikkojien edustajalle hänen kaipaamaansa näkyvyyttä. Tämä käytti sen kertomalla, että "meidän on aiheutettava kohtuullista häiriötä, että saamme julkiseen keskusteluun ja päättäjien tietoon..." omat kaikkien tuntemat pelkonsa, joita en tässä viitsi toistaa.

* * *

Jäin Ylen uutisen luettuani pohtimaan, että tarjoaisikohan verorahoitteinen mediamme samalla tavalla palstatilaa myös siinä tapauksessa, että vaikkapa Uusheräyksen tai Suomen sisun jäsenet tukkisivat Helsingin keskustan liikenteen poliisin kielloista huolimatta päästäkseen kertomaan valtakunnan laajuisessa mediassa itselleen tärkeitä asioita? 

Onhan ensin mainitsemani järjestön jäsenillä sentään tavoitteena pelastaa ihmisiä kadotuksesta ikuiseen elämään ja jälkimmäisellä suomalaisen kulttuurin säilyttäminen muuttuvassa maailmassa. Äärimmäisen tärkeitä asioita molemmat - ainakin näiden järjestöjen jäsenten oman käsityksen mukaan. 

Ylen toimituksen vastausta en tietenkään tiedä, mutta esitän tässä toiveen kaikkien lainrikkojien samanlaisesta kohtelusta verovaroin rahoitetussa mediassa. Ja ettei tuo kohtelu sisältäisi jatkossa pääsyä esittelemään omaa fanaattista sanomaansa kaikelle kansalle. 

tiistai 11. kesäkuuta 2024

Maahanmuuttajien tekemä vallankumous

Yksi eurovaalien mielenkiintoisista tuloksista oli Ranskan ja Saksan johtajien puolueiden heikko menestys. Sen seurauksena Ranskan Emmanuel Macron päätti hajottaa maansa parlamentin. 

Akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta arveli, että tämä saattaa muuttaa Macronin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa aiempaa kriittisemmäksi. Ja saattaa mahdollisesti vaikuttaa jopa Ursula von der Leyenin jatkoon komission puheenjohtajana.

Myös Saksan liittokansleri Olaf Scholzin hallitus saattaa kaatua heikon vaalituloksen seurauksena. Miettisen mukaan tällä saattaisi puolestaan olla negatiivinen vaikutus Ukrainan saamalle tuelle, koska vaalit voittaneessa AfD:ssä on paljon niitä, jotka haluaisivat maansa pysyvän erillään sodasta. 

Nähtäväksi siis jää, toteutuvatko Miettisen ennusteet. Selvää on joka tapauksessa se, ettei EU ole vaalien jälkeen enää entisensä, vaan tulee keskittymään aiempaa enemmän sellaisiin asioihin, joita varten Unioni on alkujaan luotu. Ja mikäli Saksa todellakin vähentää tai lopettaa ukrainalaisten tukemisen, hymyilee eräs Kremlissä majaansa pitävä entinen KGB:n tiedustelu-upseeri maireasti. 

Ei siis niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, johtaako nyt nähty vaalitulos EU:n uuteen nousuun vai jatkuuko sen alakuloinen alamäki myös seuraavat viisi vuotta. Varmaa on ainoastaan se, ettei suomalaisen äärivasemmiston entistäkin suuremmasta parlamenttiryhmästä ole tässä asiassa kuin haittaa.

* * *

Tässä kaikessa ehkä mielenkiintoisinta on se, että Eurooppaan suuntautunut kehitysmaalaisten kansainvaellus haittavaikutuksineen ei ole jääneet vaille vaikutusta maanosan politiikkaan. Ja etteivät suomalaiset mediat suostu selkeästi kertomaan tätä tosiasiaa omassa uutisoinnissaan.

Tästä esimerkkinä toimikoon Yle, joka Ranskan vaalivoittajaa analysoidessaan kirjoitti kyllä, että puheenjohtaja Jordan Bardella "pukeutuu huolitellusti ja puhetyyli on rauhallinen ja harkittu" sekä mainitsee, että "maahanmuuton rajoittaminen ja rikollisuuden ehkäisy ovat puolueen kärkiteemoja. Puolue myös väittää, että maahanmuutto vaarantaisi 'ranskalaisen kulttuurin'" 

Toisin sanoen verorahoitteinen mediamme antaa ymmärtää, että ranskalaiset olisivat äänestäneet Kansallista rintamaa epätosien väitteiden, vaatteiden tai puhetyylin takia. Ja yrittää siten harhauttaa lukijaa huomaamasta, että syynä heidän äänestyspäätöksiinsä olivat ennen kaikkea tavallisten ranskalaisten elämää yhä enemmän häiritsevät maahanmuuttaja-ongelmat.

Tämä herättää kysymyksen siitä, onko nykyinen toimittaja-sukupolvi niin nuorta ja omassa kuplassaan elänyttä, etteivät he tiedä tosiasioiden tunnustamisen olevan kaiken viisauden alku. Eivätkä siksi halua tuoda esille sitä syytä, joka selittää nyt käytyjen vaalien koko Unionin alueella - pohjoismaita lukuun ottamatta - nähdyn lopputuloksen, jota voisi hyvinkin kutsua maahanmuuttajien tekemäksi vallankumoukseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Äärivasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto

Suomen eilisten eurovaalien tulos yllätti varmasti kaikki politiikkaa seuraavat. Niin myös minut itseni, joten muutama sana niihin liittyen. 

Vaalien suurvoittaja oli Vasemmistoliiton ja Vihreiden muodostama äärivasemmisto, joka taisi saada suurimman ääniosuuden koko Suomeen itsenäisyyden ajan vaaleissa. Peräti 28,6 prosenttia äänestäneistä antoi äänensä sille. 

Tämä tarkoittaa, että suomalaisesta europarlamenttiryhmästä tulee jatkossa entistä enemmän tukea keskusjohtoisuudelle, kehitysmaalaisten kansainvaellukselle, wokellukselle ja euroverojen kaltaisille pyrkimyksille. Samalla tulos tarkoittaa myös sitä, että suomalainen äärivasemmisto osasi hyödyntää sitä etua, jonka kokonaisuudessaan alhainen äänestysprosenttia tarjoaa. 

Tätä sen sijaan eivät ymmärtäneet Perussuomalaisten kannattajat. He tyytyivät nukkumaan kotonaan ja ehkäpä mielessään kiroamaan koko Euroopan unionia. 

Ja toteuttivat muutaman päivän takaisen varoitukseni siitä, että vihervasemmisto saa europarlamenttiin yhden edustajan aiempaa enemmän, mikäli politiikan muita suuntauksia kannattavat ihmiset jättävät käymättä vaaliuurnilla. Siten suomalaisten kansalliskonservatiivien vaalikäyttäytyminen oli kauniisti sanottuna tyhmää.

* * *

Jos kaikissa EU-maissa olisi ajateltu näin, olisivat afrikkalaiset ja lähi-idästä peräisin olevat sosiaaliturvaperusteilla Eurooppaan pyrkivät ihmiset kiittäneet ja lähteneet vielä entistäkin suuremmin joukon liikkeelle. Samoin olisi suomalaisen metsäteollisuuden raaka-aineen museoimisesta tullut todellinen uhka ja vain mielikuvitus olisi ollut rajana, minkälaisiin saavutuksiin olisi päädytty wokellusrintamalla. 

Onni onnettomuudessa oli, etteivät muiden maiden kansalliskonservatiivit olleet yhtä järjettömiä kuin suomalaiset, vaan saavuttivat vaalivoiton samalla kun koko vasemmisto menetti kannatustaan. Toki tämä vaalivoitto olisi ollut suurempi, mikäli suomalaiset äänestäjät olisivat päättäneet tukea perussuomalaisia ehdokkaita äärivasemmiston sijaan. 

Kun vielä Kokoomuksen EPP-ryhmä saavutti koko Unionin tasolla vaalivoiton, voimme huokaista helpotuksesta ja toivoa, että EU:ssa nähdään seuraavien viiden vuoden ajan kulunutta vaalikautta terveempää politiikkaa. Eikä niiden aikana toteuteta edellisen europarlamentin idioottimaisimpia suunnitelmia.

* * *

EU-politiikan lisäksi vaalitulos tulee vaikuttamaan myös Suomen sisäpolitiikkaan. Hallituksen sisällä Kokoomuksen eurovaalivoitto ja Perussuomalaisten rökäletappio lisäävät pääministeripuolueen ja vähentävät valiovarainministeripuolueen painoarvoa. Ja siten Kokoomukselle tärkeät asiat tulevat edistymään paremmin kuin perussuomalaisten toiveet. 

Tämä tulee näkymään ennen kaikkea suomalaisessa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa, jossa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten linjat poikkeavat toisistaan. Oma veikkaukseni on, että siihen liittyviä hallitusohjelman linjauksia on entistä vaikeampi saada eduskunnan käsittelyyn ja siten laeiksi kuluvan eduskuntakauden aikana. 

Vaarana on siten se, että suomalaisessa politiikassa toistuu sama ilmiö, joka nähtiin Juha Sipilän (kepu) hallituksessa. Sen maahanmuuttopoliittinen ohjelmahan oli kyllä järkevä, mutta jäi lopulta kokonaan toteuttamatta. Ja kaiken kukkuraksi maahan ryntäsi tolkuton määrä kehitysmaalaisia ilman, että hallitus olisi ryhtynyt mitenkään torjumaan sitä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Marxilainen laitaoikeisto ja kiusaajat

Belgia on tunnettu monenlaisista asioista, kuten kaksikielisestä väestöstä ja hyvistä oluista. Yksi uudempi tunnettuuden lähde Tanskan ja Hollannin välissä sijaitsevalle pienelle valtiolle on väkivaltainen (esimerkki ja toinen) uusbelgialainen väestönosa. 

Siksi oli mielenkiintoista lukea lehtiartikkeli, jonka otsikossa luki, että "Belgiassa äänestetään parlamenttivaaleissa – laitaoikeistolaisten separatistien odotetaan menestyvän ja tekevän hallituksen muodostamisesta tuskaista". 

Jutun mukaan vaaleissa odotetaan menestystä kahdelle puolueelle. Niistä yksi on Flanderin alueen itsenäisyyttä ajava ja Belgian maahanmuuttopolitiikkaa vastustava kansalliskonservatiivinen Vlaams Belang -puolue, joka on saamassa merkittävän vaalivoiton ja nousemassa suurimmaksi flanderilaispuolueeksi. 

Toiseksi menestyjäksi povataan koko maassa toimivaa marxilaista PTB-PVDA -puoluetta. Siis äärikommunisteja.

Artikkelin mukaan nämä kaksi puoluetta saisivat lähes kolmanneksen parlamenttipaikoista, mutta muut puolueet eivät suostuisi ottamaan niitä kanssaan hallitukseen. Ja siten sen muodostaminen vaikeutuisi. 

* * *

Jutun luettuani jäin ihmettelemään kahta asiaa. Niistä ensimmäinen oli se, että millä ihmeen logiikalla marxilainen eli kommunistinen eli äärivasemmistolainen puolue on osa laitaoikeistoa? Minä kun olin kuvitellut, että tämä politiikan toimittajien uustermi tarkoittaisi kansalliskonservatiivisia puolueita, joiden ohjelmassa on tavoitteina myös markkinataloutta vahvistavia näkökohtia. Käsittääkseni marxilaiseksi mainituilla kommunistipuolueilla ei sellaisia ole.

Toinen seikka, jota jäin ihmettelemään - vieläkin enemmän - oli se, että mikäli jotkut puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä toisten kanssa, niin syy on jälkimmäisen. Eli analogisesti: jos kiusaava kakarajoukko jättää yhden lapsen leikkiensä ulkopuolelle, on syytä tässä eikä suinkaan heissä, jotka ovat tehneet päätöksen ulkopuolelle jättämisestä. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko tässä käsittelemäni artikkelin kirjoittajan, ja ehkäpä kaikkien muidenkin journalistien, tarkastettava todellisuuskäsityksensä. Nyt nimittäin jäi sellainen kuva, että artikkelissa hallituksen muodostamiseen syyttömät ja syylliset julistettiin tekijän oman - ilmiselvästi harhaisen - maailmankuvan perusteella. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että myös Suomessa kannattaa käydä äänestämässä tämän päivän eurovaaleissa - ellei ole sitä jo tehnyt - sillä äänestämättä jättäminen on tuen antamista sellaisille poliittisille tahoille, jotka vastustavat oman näkemyksen mukaista politiikkaa. 

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi

Syyttäjä teki oudon päätöksen tullessaan siihen ratkaisuun, ettei sen enempää Wille Rydman (ps) kuin Helsingin sanomatkaan joudu oikeuteen viime kesän tapahtumista. Sanon näin siksi, että ratkaisulla on ainakin kaksi - ja luultavasti kolme - seurausta, joita ei voi mitenkään pitää hyväksyttävinä. 

Ensinnäkin se jättää suuren yleisön pariin epäilyksen varjon Rydmanin käyttäytymisestä nuoria naisia kohtaan. Näin siitä huolimatta, että tämä on pystynyt osoittamaan dokumentoiduin todistein suuren osan hänestä Helsingin sanomien aikanaan julkaistussa jutussa kirjoitetuista seikoista valheellisiksi. 

Toiseksi tapaus jättää auki mahdollisuuden mustata kenen tahansa julkisuuden henkilön maineen, mikäli useampi henkilö on valmis kertomaan tästä paikkansa pitämättömiä - mutta samansuuntaisia - asioita. Ja löytyy löyhämoraalinen journalisti, joka haluaa saattaa ne ihmisten tietoisuuteen. 

Jälkimmäinen mahdollisuus tuli syyttäjän päätöksessä erikseen mainituksi, koska Helsingin sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi on sanonut, että "päätöksessä korostettiin myös sitä, että työ oli tehty huolellisesti, riippumattomia lähteitä oli useita ja sävy oli asiallinen. Tämä antaa aika paljon tukea meidän journalismille ja vahvistaa niitä periaatteita, joilla työtä on tehty tähänkin asti."

Tästä seuraa kahden edellä mainitun lisäksi mahdollisesti kolmas ongelma. Eli se, että mediatalot voivat tästä eteenpäin luottaa siihen - kuten Yläjärvikin totesi - etteivät ne joudu vastuuseen törkyjournalismista, mikäli onnistuvat löytämään useamman henkilön, jotka ovat valmiita kertomaan totuudenvastaisia, mutta toisiaan tukevia, tarinoita julkisuuden henkilöistä. 

Tämä kaikki olisi voitu välttää, mikäli syyttäjä olisi antanut jutun oikeuden päätettäväksi. Silloin olisi selvitetty jokaisen juttuun liittyvän henkilön kertomuksen ja tekstiviestin aitous, sekä voitu tehdä sen pohjalta lakiin perustuva ratkaisu joko Rydmanin tai Helsingin sanomien eduksi. 

Nyt syyttäjä teki erityisesti Rydmanista, mutta myös hänestä toimittajalle puhuneista naisista sekä jutun kirjoittaneesta toimittajasta, niin sanotusti löysässä hirressä roikkuvia. Ja itse kukin voi päättää ihan itsessään kenet haluavat nähdä tapauksen roistona - kansanedustajan, toimittajan vai hänelle tarinoineet naiset. 

* * *

Rydman on kuitenkin sikäli onnekas, ettei häntä kohtaan sentään tehty väkivaltaista hyökkäystä. Toisin oli Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin, joka joutui fyysisen hyökkäyksen kohteeksi. Ja jo aiemmin Slovakian pääministeri Robert Ficon, jota ammuttiin jokin aika sitten

Tällaiset hyökkäykset demokraattisesti valittuja päättäjiä kohtaan eivät ole hyväksyttäviä. Siksi sekä Slovakian että Tanskan oikeuslaitosten on syytä olla valveutuneempia kuin Rydmanin/Helsingin sanomien tapauksen syyttäjä ja langettaa hyökkääjille sellainen rangaistus, että sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus poliittiseen väkivaltaan turvautumista tulevaisuudessa mahdollisesti harkitseville. 

perjantai 7. kesäkuuta 2024

Sosiaalinen oikeudenmukaisuuden ajatus perustuu vihaan, epätasa-arvoiseen kohteluun lain edessä ja varkauteen

Argentiinan presidentti Javier Milei antoi haastatelun amerikkalaismedialle. Se kannattaa toki lukea kokonaisuudessaan, mutta päätin kääntää tähän kuitenkin vain siihen sisältyvän vertauskuvallisen selityksen siitä, mitä sosialismi on ja miksi se saavuttaa suosiota poliitikkojen ja äänestäjien parissa. Olkaapa siis hyvät, arvoisat lukijani.

"Oletetaan, että juoksemme kilpaa. Meitä on 20, mutta kuinka moni voi voittaa? Vain yksi. 

Mitä sosialismi siis tekee? Se keskittyy jäljelle jääviin 19 juoksijaan, puhuen salajuonesta, jonka mukaan joku voitti ja alistaa muita. Se ruokkii ja vaalii kaunaa ja vihaa. On helpompi uskoa, että kyseessä oli salaliitto kuin hyväksyä, että toinen oli parempi. 

Juuri tästä on kyse kulttuuritaisteluissa. Osoittaa, että nämä moraaliset arvot ovat vastenmielisiä ja että ne johtavat hirvittäviin instituutioihin, ja että kun näitä instituutioita toteutetaan, valtiot romahtavat ja vajoavat kurjuuteen."

Näiden sanojensa jälkeen Milei otti esimerkin omasta kotimaastaan: "Argentiina omaksui vapauden ajatukset vuonna 1860 oltuaan barbaarien maa. Ja 35 vuodessa siitä tuli maailman rikkain kansakunta. 

1900-luvun alussa Argentiina omaksui sosialistiset ideat ja siitä tuli kurja maa, joka tuottaa ruokaa 400 miljoonalle ihmiselle, mutta verorasitus on 70 prosenttia kyseisellä sektorilla. Tätä roskaa sosialismi on. 

Ja miten he tekivät tämän? Istuttamalla 'sosiaalisen oikeudenmukaisuuden' ajatuksen, joka perustuu vihaan, epätasa-arvoiseen kohteluun lain edessä ja varkauteen. Ja tämä moraalisten arvojen rappeutuminen johtaa lahoamiseen. 

Meidän on siis taisteltava sekä taloudellisella, poliittisella että kulttuurisella rintamalla. Jos epäonnistut jollakin näistä osa-alueista, sosialismi hiipii sisään ja voittaa."

* * *

Arvoisat lukijani: edelle kääntämäni teksti avaa erinomaisesti sitä, mitä sosialismi on ja miksi se on suosittua. Mutta kertoo myös sen, miten siitä voidaan päästä eroon. Ja miksi se on välttämätöntä, mikäli haluamme Suomen ja Euroopan olevan hyvä paikka asua ja elää myös tulevaisuudessa. 

Ja jotta tämä ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi, muistutan siitä, mihin Suomen historiallinen nousu 1800-luvun aikana ja jälkeen perustui. Ensin Johan Snellman johdolla ja valistuneen keisarin suostumuksella ja tuella luotiin suuriruhtinaskuntaan liberalistinen lainsäädäntö, joka salli vapaan taloudellisen toiminnan, mutta sitoi hallinnon ja lainkäytön lakiin. Ja lopulta vuonna 1879 toteutettiin elinkeinovapaus. 

Näin Suomen talous kasvoi nopeasti ja saavutti ja jopa ohitti 2000-luvun alkuvuosina entisen emämaan, kunnes lopulta tukehtui omien hallitusten - erityisesti Jäätteenmäen, Vanhasen, Kiviniemen ja Kataisen/Stubbin - sekä Euroopan Unionin johdolla rakennettuun keskusjohtoiseen ja yhä byrokraattisempaan taloudenpitoon, jossa poliittista suosiota ostettiin yhä hulppeammilla verovaroin kustannetuilla palveluilla. 

Ja kuten tiedämme, ei Suomi ole vieläkään pystynyt nousemaan siitä suosta, johon se ajettiin. Päinvastoin, vuosina 2019-2023 hallinnut Rinteen/Marinin kabinetti käänsi Sipilän hallituksen aloittamien oikeansuuntaisten toimien vaikutukset uudeksi ja entistä vaikeammaksi stagnaatioksi, jonka seurauksena suomalaisten taloudellinen toimeliaisuus ja rahavirrat ovat suurelta osin suuntautuneet Suomesta muuhun maailmaan.  

Tässä työssä kauniin ex-pääministerimme työtä auttoi samaan suuntaan puhaltanut Ursula von der Leyenin johtama brezhneviläistä byrokratiaa ilmeisenä esikuvanaan pitänyt "greenpeace-komissio". Ja siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että myös tuleva europarlamentti ja komissio lukisivat ja ymmärtäisivät edelle kääntämäni Javier Milein ajatuksen sosialismin syistä ja vaaroista. Ja että ne palauttaisivat Euroopan Unionin kansallisvaltioiden hyvinvointia tukevaksi vapaan kaupan liitoksi sen sijaan, että se toimii brezhneviläisen stagnaation sylttytehtaana.  

torstai 6. kesäkuuta 2024

Perussuomalaisten laimea äänestysaktiivisuus antaisi SDP:lle, Vihreille tai RKP:lle lisäpaikan europarlamenttiin

Euroopan parlamentti tulee ensi viikonloppuna siirtymään oikealle, koska erityisesti kansalliskonservatiiviset puolueet näyttävät nostavan kannatustaan selvästi. Tähän on johtanut ennen kaikkea Eurooppaan kohdistunut niin sanottu humanitaarinen maahanmuutto ja sen seurauksena tapahtunut yhteiskuntien kehitysmaalaistuminen lisääntyneine huume-, väkivalta- ja seksuaalirikollisuuksineen. 

Kansalliskonservatiivit ovat etenemässä erityisesti Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Hollannissa ja Puolassa. Siis juuri niissä maissa, joista valitaan eniten edustajia europarlamenttiin.

Suomessa Ylen tuore eurovaaligallup ei tuottanut suurempia yllätyksiä. Sen huomionarvoisin seikka oli se, että Ylen edellisessä kyselyssä mitattu Perussuomalaisten tolkuton notkahdus ja Keskustan suuri nousu olivat varsin todennäköisesti mittausvirheitä ja nyt puolueet palasivat lähemmäs todellista kannatustaan 16,5 ja 11,9 prosentin kannatuksillaan.

Muuten galluptulos ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Kokoomus oli edelleen kärjessä ja Suomen sosialidemokraattinen puolue toisena. Niiden jälkeen tulivat Perussuomalaiset, Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Sekä niiden perässä muutama pienpuolue, joista yksikään ei nyt mitatuilla kannatuksilla saisi paikkaa europarlamenttiin.

Ylen kyselyn mielenkiintoisinta antia olivatkin juuri puolueiden ennakoidut paikkaluvut. Suurista puolueista Kokoomus yltäisi sen mukaan neljään paikkaan ja SDP sekä Perussuomalaiset kolmeen. 

Näistä laskelmista toteutuu lähes varmasti Kokoomuksen paikkaluku. Sen sijaan SDP:n ja Perussuomalaisten paikkaluku on riippuvainen puolueiden kannattajien äänestysaktiivisuudesta. 

Eli mikäli SDP:n kannattajat ovat muiden kannattajia aktiivisempia äänestäjiä, voi puolue saada vielä neljännenkin europarlamenttipaikan. Perussuomalaisten osalta kannattajien laimeaksi jäävä äänestysinto taas tarkoittaisi kolmannen paikan siirtymistä jollekin toiselle puolueelle - todennäköisimmin juuri SDP:lle tai Vihreille - ellei se sitten menisi RKP:lle tai Kristillisdemokraateille.

Siksi erityisesti Perussuomalaisten kannattajien kannattaa käydä äänestämässä sunnuntaina, mikäli he katsovat SDP:n, Vihreiden tai RKP:n europolitiikan olevan suomalaiselle yhteiskunnalle haitallista! Toki äänestää kannattaa kaikkien muidenkin, mutta juuri Perussuomalaisten kannattajakunnan äänestysaktiivisuudella on näissä vaaleissa poikkeuksellisen suuri merkitys.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Tyhmistä johtajista kärsii koko Palestiinan kansa

Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola varoitti MTV3:n uutisessa, että  Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta. 

Hänen mukaansa "jos Gazasta tulee kaoottinen alue, jota oikein kukaan ei hallitse eli syntyy valtatyhjiö, niin samat ilmiöt voivat toistua, joita on nähty esimerkiksi Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa... Tällaisessa tapauksessa valtaan nousisi jokin sen tyyppinen järjestö, joka keskittyy ensisijaisesti terroriin ja myös kansainväliseen terroriin."

En epäile lainkaan, ettei Juusola olisi oikeassa, sillä palestiinalaisten terroristien lista on jo nyt varsin pitkä. Esimerkiksi vuonna Abu Nidalin joukot alkoivat vuonna 1985  tulittaa matkustajia lähes samanaikaisesti  Rooman ja Wienin lentoasemilla. Iskuissa kuoli 18 ihmistä ja 138 haavoittui. Ja Abu Daud järjeesteli vuoden 1972 olympialaisissa verisen iskun, jossa tapettiin 12 israelilaista urheilijaa.

Niinpä on jopa todennäköistä, että vuosikymmeniä väkivallalla asemaansa parantamaan pyrkivien palestiinalaisten joukosta löytyy jatkossakin sellaisia, jotka arvelevat saavuttavansa itsenäisen Palestiinan valtion tekemällä iskuja kaukana kotiseuduiltaan. Tosiasiassa sellaisilla toimilla lienee päinvastainen merkitys, eli palestiinalaisten juuri nyt länsimaissa saama tuki vähenee ja paine Israelin painostamiseksi pienenee. 

Tästä syystä palestiinalaisten kannattaisi juuri nyt tukea sitä, että Israelin annettaisiin rauhassa tuhota Hamas niin pitkälle kuin mahdollista. Ja sen jälkeen etsiä rauhan mahdollisuutta jollain muulla keinolla kuin väkivallalla. 

Valitettavasti tämä ei taida olla kovinkaan todennäköistä. Eikä Israelin tarvitse jatkuvan väkivallan takia ottaa vakavasti Länsirannan tai Gazan palestiinalaisten pyrkimyksiä itsenäisyyden saamiseksi. Saati harkita kansalaisuuden myöntämistä näille. 

Palestiinalaisten tilannetta kuvaakin parhaiten vanha sanonta, jonka mukaan "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". Eli tyhmistä johtajistaan kärsii koko Palestiinan kansa. Ja on kärsinyt jo lähes kahdeksankymmentä vuotta - eikä tälle kärsimykselle näyttäisi olevan tulossa loppua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita
"Maahanmuuttajanuoret" kiusaavat juutalaislapsia - Halla-aho Ukrainassa

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Ongelmamaista tulevien turvapaikanhakijoiden kansainvaellus Suomeen on kiihtynyt

Kirjoitin eilen kyselytutkimuksesta, jonka mukaan massamaahanmuutto on noussut eurooppalaisnuorison suurimmaksi huolenaiheeksi. Tänään saimme sitten lukea, että maahanmuutto on myös amerikkalaisten äänestäjien keskuudessa suurempi huolenaihe kuin esimerkiksi inflaatio tai talous. 

Siellä kaksi kolmesta äänestäjästä on tyytymättömiä presidentti Joe Bidenin rajapolitiikaan - mukaan lukien 40 prosenttia demokraateista. Ja siksi myös Biden haluaa valtuudet sulkea maan eteläraja väliaikaisesti turvapaikanhakijoilta samaan tapaan kuin edellinen presidentti Donald Trump pystyi tekemään. 

Suomessa kansainvälisen suojelun hakemusten määrä on viimeisten parin vuoden ajan ollut laskusuunnassa, mutta edelleen korkeampi kuin ennen Ukrainan sotaa. Ylivoimaisesti suurin hakijajoukko ovat olleet ukrainalaiset, mutta viimeisen kahdentoista kuukauden aikana heidän jälkeensä seuraavaksi eniten hakemuksia ovat jättäneet somalit, syyrialaiset, irakilaiset ja afgaanit - yhteensä 2525 hakemusta. 

Samana aikana näistä maista tulleille on myönnetty kaikkiaan 895 turvapaikkaa, vaikka hakemukset pääosin hyväksyttiin. Toisin sanoen näistä maista tulevien turvapaikkahakemusten määrä on jälleen kasvussa. Tämän osoittaa se, että 13-24 kuukautta sitten näistä maista tulleet jättivät hakemuksia "vain" 1486, mikä on yli 40 prosenttia vähemmän kuin viimeisten 12 kuukauden aikana.

Siten näyttää vahvasti siltä, ettei nykyaikainen - länsimaiseen yhteiskuntaan heikosti sopeutuvia ihmisiä liikuttava - sosiaaliturvaperusteinen kansainvaellus ole suinkaan päättymässä, vaan pikemminkin kiihtymässä. Ja siksi Petteri Orpon hallituksen ja eduskunnassa vaikuttavien puolueiden on syytä toimia nopeasti vähentääkseen heidän määräänsä. 

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli

Suomen uutiset kertoi maaliskuisen kyselyn kertoneen, että eurooppalaisia nuoria huolestuttaa eniten maanosaamme kohdistuva massasiirtolaisuus. Sitä pitää suurimpana murheenaan 36 prosenttia tutkimukseen vastanneista 5 874 saksalaisesta, ranskalaisesta, puolalaisesta, kreikkalaisesta, espanjalaisesta ja italialaisesta 16-26-vuotiaasta nuoresta. 

Huoli massamaahanmuutosta on erityisen suuri Saksassa, jossa sitä pitää suurimpana peräti puolet kyselyyn vastanneista. Maahanmuuton rajoittamista taas kannatettiin eniten puolalaisten ja kreikkalaisten nuorten parissa. 

Kyselyssä oli toki paljon muitakin kysymyksiä, mutta nostan tässä esille vain maahanmuuton. Näin siksi, että se osoittaa Suomen nykyisen hallituksen suunnittelemien turvapaikan hakemiseen liittyvien tiukennusten vastaavan maanosan nuorison näkemyksiä. 

Tämä on sinänsä hyvä asia, mutta osoittaa myös sen, että nuorten aatteet vaihtuvat edelleen sukupolvittain siinä kuin muukin muoti. Oleellista tässä onkin ymmärtää, että nyt vallalla oleva pelko tulevaisuudesta tulee - vain - seuraavan kymmenen vuoden ajan ohjaamaan väestöpolitiikkaa samaan tapaan kuin edellisen nuorison sukupolven pelko ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista on muokannut poliitikkojen toimia viimeisten vuosien aikana. 

Tällä perusteella Euroopan Unionin väestöllinen tulevaisuus - ja sen myötä yhteiskunnallinen kehitys - näyttää jonkin verran valoisammalta kuin aiemmin. Parhaassa tapauksessa nuorison murhe, yhdistettynä heikkenevään huoltosuhteeseen, tulee johtamaan jopa pitkään alentuneen syntyvyyden kääntymiseen kasvavaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mielipidetiedustelu paljasti vihreän ajattelun vähäisen suosion
Kuplasta kurkistajia
Puhdistus ja väkivallan uhka

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Valheellinen raiskaussyyte osoitti lainsäädännön korjaustarpeen

Olaus Petrin tunnetun tuomarinohjeen mukaan "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Tämä tuli mieleen luettuani Ilta-Sanomien jutun, jonka mukaan 15-vuotias tyttö kertoi poliisille valheen, jonka mukaan 20-vuotias mies olisi raiskannut hänet. Sen seurauksena syyttömän miehen maailma mureni.

Jutun mukaan "miehen kaverit tulivat rikosepäilystä tietoiseksi ja välit joihinkin kavereihin katkesivat. Mies koki, että monet katsoivat häntä kuin rikollista. Miehelle puhutaan edelleen asiasta... Mies kuvaili pidätyksen jälkeistä vajaan parin vuoden aikaa epävakaaksi: hän ei jaksanut muuta kuin syödä ja nukkua. Hänellä ei ollut voimia edes tavata muita."

Luikuria lasketellut tyttö puolestaan sai rangaistuksen, jossa hänet tuomittiin väärästä ilmiannosta 50 päivän ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan maineensa, kaverinsa ja kaksi vuotta elämästään menettäneelle miehelle 4 000 euron kärsimyskorvaukset.

Tapauksen lopputulos tuskin on kenenkään mielestä oikeus ja kohtuus. Itsestäni tuntui jutun luettuani, että suomalaisen yhteiskunnan päättäjien - ja oikeusoppineiden - tulisi vakavasti ryhtyä etsimään keinoja, joilla edellä linkittämäni kaltaisten tapausten seuraukset tuntuisivat oikealta ja kohtuulliselta suhteessa niiden uhrin kärsimyksiin. 

Voisiko näitä rinnastaa esimerkiksi niin sanottuihin koppikorvauksiin, joita kuvatun kaltaisiin vääriin ilmiantoihin syyllistynyt henkilö määrättäisiin maksamaan siltä ajalta, jonka oikeus käyttää tapauksen selvittämiseen? Tässä tapauksessa siitä olisi - irakilaiskaksosten tapauksen perusteella - kertynyt korvattavaa kuusinumeroinen euromäärä.

Samalla olisi tietenkin huolehdittava siitä, ettei ilmoituskynnys todellisten seksuaalisista hyväksikäytöistä nousisi nykyistä korkeammaksi. Kuinka se sitten tapahtuisi, jääköön oikeusoppineiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi. Nykykäytäntö kun on joka tapauksessa täysin kohtuuton uhria kohtaan.   

lauantai 1. kesäkuuta 2024

Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa

Poliittinen väkivalta sai jälleen uuden uhrin, kun saksalainen maansa islamisaatiota vastustava poliitikko joutui veitsihyökkäyksen uhriksi Mannheimissa, Saksassa. Tapaus sattui keskellä päivää ja samassa yhteydessä loukkaantui useita muita henkilöitä. 

PT-media puolestaan kertoi, että Ruotsin monikulttuuristumisen myötä ovat henkirikosten määrät nousseet kymmenen vuoden takaisista alle sadan uhrin tasosta yli kolmeensataan. Toki huomattava osa kuolleista oli rikollisten välisissä yhteenotoissa henkensä menettäneitä maahanmuuttajia. 

Ranskan hallitus tiedotti, että se on onnistunut - eli joutunut - estämään olympialaisten jalkapallo-otteluihin suunniteltuja terrori-iskuja. Uutinen ei kerro, ketkä olivat sellaisia suunnitelleet, mutta minulla on asiasta jonkinlainen aavistus.

Eilen Helsingin Munkkiniemessä koulun oppilaisiin kuulumaton lapsi oli käyttänyt pippurisumutetta ja sähkölamautinta koulun oppilaisiin. Uhreihin kuului muun muassa Ahmed Al-Jumailin poika. 

Nokialla löytyi joen rannasta kuollut nuori mies. Asiaa tutkitaan tappona, mutta tekijöistä ei ole aavistustakaan. Tai mahdollisista ounasteluista ei ainakaan kerrota. 

Niin, ja viime yönä Helsingin Kaivopuistossa sattui puukotus. Poliisin mukaan osapuolet ovat nuoria henkilöitä, joista uutinen ei kuitenkaan kerro sen enempää.

Näiden suomalaistapausten yhteydessä meidän on toki muistettava, että erään hieman aikaisemman tapauksen yhteydessä poliisi katsoi tarpeelliseksi ilmoittaa erikseen, ettei epäillyllä ole ulkomaalaistaustaa. Nyt tällaista ilmoitusta ei ole tullut. 

* * *

Päätän tämän aamun kirjoitukseni toteamalla, että meidän tavallisten kansalaisten paras tapa vaikuttaa siihen, miltä Eurooppa ja Suomi näyttävät tulevaisuudessa on äänen antaminen vaaleissa. Ja siksi kannustan teitä jokaista - arvoisat lukijani - käyttämään tätä oikeutta joko juuri nyt käynnissä olevassa ennakkoäänestyksessä tai viimeistään varsinaisesta vaalipäivänä 9. kesäkuuta. 

Näin siksi, että käyttämättä jäänyt ääni on käytännössä vallan antamista oman ehdokkaan ja puolueen kilpailijoille. Ja tuki heidän harjoittamalleen politiikalle. 

Tällaista palvelusta kilpailijoilleen ovat tuoreen kyselyn mukaan tarjoamassa erityisesti Perussuomalaisten kannattajat - ja siitä kiittää erityisesti poliittinen vihervasemmisto.

JK 2.6. kello 6:01: Poliisin mukaan Nokian tapauksessa ei sittenkään ole kyse rikoksesta.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!