tiistai 18. kesäkuuta 2024

Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun

Suomi on vastustanut EU:n ennallistamisasetusta - ei luonnon tilan parantamista välttääkseen vaan - koska jäsenmaiden kohtelusta tulisi sen mukaan epätasa-arvoista. Erityisesti Suomen tai Itävallan kaltaiset metsiään hyvin hoitaneet valtiot joutuisivat maksumiehiksi niiden sijaan, jotka ovat jo ehtineet tuhota oman luontonsa. 

Eilen sitten nähtiin erikoinen koreografia, kun ennallistamisasetusta aiemmin vastustaneen Itävallan vihreä ympäristöministeri äänesti sittenkin asetuksen hyväksymisen puolesta. Näin siitä huolimatta, ettei hänellä ollut Itävallan kansanpuoluetta edustavan liittokanslerin mukaan oikeutta äänestää asetuksen puolesta.  

* * *

Kyse ei ole meidän kannaltamme pikkuasiasta, sillä tämä tarkoittaa Suomelle uusimpien arvioiden mukaan yli 700 miljoonan euron vuotuisia lisäkustannuksia. Summa vastaa lähes yhtä prosenttia valtion 87,9 miljardin euron budjetista. 

Positiivista tässä on se, että Ministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan "meidän täytyy päästä selvästi kustannustehokkaampaan toimeenpanoon ja varmaan päästäänkin. Mihin ne kustannukset lopulta asettuvat, en lähde sitä nyt tässä lukitsemaan."

Maksoi asetus lopulta mitä tahansa, saadaan sillä epäilemättä luonnon kannalta hyviä tuloksia. Hymy kuitenkin saattaa hyytyä pian, sillä eilen julkaistiin myös Valtiovarainministeriön ennuste taloutemme tulevasta kehityksestä. 

Sen mukaan julkinen sektori ei ole muuttumassa ylijäämäiseksi. Eikä koko talouden kasvuluvuissakaan ole juuri hehkuttamista, joten nyt todennäköiseltä näyttävää 700 000 000 euron lisärahoitusta ei varmasti löydy valtiovarainministerin taskusta kuin yskänlääkettä apteekin hyllyltä.

Niinpä nyt säädetty asetus asettaa paineita hallitukselle - ja eduskunnalle - valtion muiden menojen vähentämiseksi. Vielä ei kuitenkaan ole ehditty pohtimaan, mistä tarvittava lisäraha löytyy eli kuka tai mikä taho lopulta kuittaa ennallistamislaskun. Vai kuitataanko se lisävelalla eli siirretään nuorison ja tulevien sukupolvien maksettavaksi?

Ehkä ihan vielä ei kuitenkaan kannata riemuita ympäristön pelastamisesta eikä myöskään heittää kirvestä kaivoon talousasioissa, sillä Itävalta aikoo viedä asian EU:n tuomioistuimeen. 

Nähtäväksi siis jää, onko oikeudenkäynnillä jotain vaikutusta suomalaisten maksuosuuteen tai perutaanko kenties koko asetus. Sekä tietenkin se, mitä seuraa itävaltalaiselle ministerille, joka ylittää valtuutensa maansa edustajana. Selviääkö hän kuin koira veräjästä vai tuleeko teosta peräti linnaa ja kaltereiden tutkiskelemista?

53 kommenttia:

  1. Sen siitä saa kun eu viemärissä roikutaan, eu tappaa koko euroopan, mutta eipä ole hallituksessa yhtäkään edustajaa joka eu:sta erota haluaa. Tolloille myös tiedote, eu vastaisuus ei ole jotain putinismia. Olen ollut eu vastainen -90 luvulta asti, tiesin jo tuolloin mitä eu euroopalle tekee, en toki laajuutta. Eu kannattajilla ei järkeä ole yhtään, kun kuulutaan eu:n tässä maassa ei mikää paran nu ikinä, päinvastoin, koko maa tuhoutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään ole mikään EU fani mutta miten pieni, viennistä elävä, imperialistisen Venäjän kainalossa oleva maa selviäisi yksinään?

      Esim. Norjaan verrattuna meiltä puuttuvat öljyvarat enkä toisaalta haluaisi elää Albanian kaltaisessa, aikaisemmin hyvinkin eristäytyneessä ja suljetussa valtiossa.
      Toki euron käyttöön otto Suomessa oli käsittämätön juttu.

      Poista
    2. Juuri näin, ja ensi vaiheessa kyse 100 neliökilometrin alueesta. Aika vähän loppujen lopuksi. Tosin onhan se hintalappu aika kova. Lintu- ja luontoharrastajana olen surrut jo vuosia näitä kammottavia avohakkuita mitä meillä tehdään. Kun esimerkiksi ajaa Kajaanista itään ja rajan pintaa kohti Kuusamoa, tulee melkein pala kurkkuun kun katsoo niitä raiskioita.

      Poista
    3. Olin myös yrittäjä markka aikaan vuosikymmeniä, ientiä oli myös lähimaihin ja jopa kauemmaksia. Minua oksettaa se kun joku nykyää alkaa kertomaan, että ei Suomi selviä jos ei eu:n kuuluta, tiedättekö mitä, Suomi tekee ihan samanlailla kauppaa ulkomaille vaikka eu:n ei kuuluta, ettekö te eläneet markka aikaan, vai eikö teillä ole ollut vientikaupasta Suomen ja ulkomaailman kanssa mitään tietoa, jompi kumpi on asianlaita.

      Poista
    4. Taitaa 100x100 olla 10 000km2 eli 1milj ha.

      Poista
    5. Ano 8.44. Kiitos kommentista. Taisimme käydä tämän samaisen mielipiteenvaihdon muutama päivä sitten. Sinulla on näkemyksesi ja minulla myös.
      Ajat ovat 30 vuodessa muuttuneet ja minun ymmärtääkseni maailma on menossa kohti liittoumia. Ei päinvastoin.
      Kun EU:ssa ollaan, järkevää olisi vaikuttaa siihen ja sen kehitykseen.

      Poista
    6. Ano 8.46, jees, tuli näppäily- ja ajatusvirhe.

      Poista
    7. Lähetetään lasku sen aiheuttajalle eli itävallan vihreille! Saavat maistaa omaa lääkettään.
      Huru-ukko

      Poista
  2. Ennallistaminen maanomistajan kannalta:
    suostutellaan -> pakotetaan -> sanktioidaan.

    VastaaPoista
  3. Tämä esimerkki ehkä osoittaa sen, että EU vaaleillakin on merkitystä.
    Valitettavan moni suomalainen jätti äänestämättä.
    Suomenkin meppien väri olisi erilainen jos kaikki kynnelle kykenevät olisivat äänestäneet kuten eduskuntavaaleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se niille ääliöille.

      Poista
    2. Eli viittaat ääliöillä niihin, jotka äänestäisivät persuja jos äänestäisivät?

      Minäkin pidän persuäänestäjiä ääliöinä.

      Poista
    3. Varmaan sinulla on esittää jotakin näyttöä omasta erinomaisuudestasi, joten älä turhaan ujostele: CV tiskiin!

      Poista
    4. Cv tiskiin:)) mua kuule anellaan töihin eri paikkoihin. Ei tartte cveetä.

      Poista
    5. Paljonkos eloapinat tienaa rettelöinnistä?

      Poista
  4. Eikös näitä kutupaikkojen tekemisiä kaloille, niittyjen ylläpitämisiä, arvokkaiden soiden säilyttämisiä jne. on tehty, ja tehdään koko ajan. Minkä s....tnan takia tässä tullaan muka Brysselistä neuvomaan !!

    SK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tehdäänhän niitä, mutta joka vuosi ainakin täällä pk-seudulla joku Tattarinsuon kaarihallin älykääpiö kaataa liuottimet hulevesikaivoon ja sen jälkeen taimenet kelluvat vatsapuoli ylöspäin.

      Poista
    2. Ja tuohon auttaa määräykset Brysselistä miten?

      Poista
    3. No ei mitenkään, mutta yksilöiden toimilla VOI olla isoja vaikutuksia ennalistamisen onnistumiseen. Viittaan tässä juuri pk-seudun purojen hyvin- tai pahoinvointiin. Vaikka kuinka tehtäisiin kutusorakoita, se ei estä kaarihallissa toimivan firman kepulijohtoa antamasta ohjetta että kaada sinne viemäriin vaan. Ja sitten Lukupuro taas vaahtoaa.

      Poista
    4. Vihreät puolueena on oikeastaan käynyt aika lailla tarpeettomaksi, kun muut puolueet ovat tiedostaneet luontoympäristöasiat tiedemaailman,ympäristöjärjestöjen ym. opastamana niiden tärkeyden.
      Muissa asioissa puolueen vaikutus Suomelle on lähinnä negatiivinen.

      SK

      Poista
    5. Juuri tuosta syystä mitä ano edellä sanoo, olen kääntynyt kannattamaan sitä että jaetaan maata kunnolla kahtia, ihmisten alueeseen ja suojeltuun alueeseen. Eikä leikitä minkään helvetin postimerkin kokoisten "suojelualueiden" kanssa. Tehdään kunnollisia satojen tai tuhansien neliökilometrien luonnonsuojelualueita ja kansallispuistoja joissa ei ole teollisuutta eikä asutusta eikä maanviljelyä. Ei meidän tarvitse etsiä pieniä muinaismetsäwannabe tilkkuja pitkin eteläsuomea, laitetaan alueet kunnon totaalisuojeluun, kyllä niistä tulee "muinaismetsiä" kun aikaa riittävästi kuluu. Minimissään sellaisia sata kertaa sata kilometriä alueita, mieluummin suurempia. Ja sitten siellä mitkä on ihmisille osoitettuja alueita, ei suojelun vuoksi enää öyhötetä mutta ei tokikaan tahallaan mitään tuhotakaan, ympäristöluvitus ihmisen toiminnan osalta siellä kevyeksi lähinnä vain varmistamaan ettei mitään nyt aivan tahallaan tuhota ja myrkytetä ihmisillekin vaarallisiksi paikoiksi.

      Poista
  5. Nyt vaan suvun valokuva-albumeita tutkimaan että nähdään, millaista oli 75 vuotta sitten. Siitä malli entistämistoimille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonkohan häviää esim. etelästä viinitarhoja ja Hollannista tulppaaniviljelmiä vai onko pelkästään tarkoitus kurittaa Suomea, joka on viisaalla metsien hoidolla säilyttänyt Euroopan suurimmat metsävarannot?

      Poista
    2. Nimenomaan maamme on koekaniinina. Tämä on harvaan asuttu maa, ja ihmiset on helppo siirtää kaupunkeihin asumaan, kun ensin palvelut siirretään pois haja-asutusalueilta ( esim. "hyvinvointialueet") ja sitten "suojellaan" ja "ennallistetaan" maaseutu ja kielletään siellä liikkuminen, ettei vaan "luontoa" häirittäisi mitenkään.
      Ja kun se täällä onnistuu, niin malli siirretään muualle toteen pantavaksi.

      Poista
  6. Sekö on sitten ennaltamista että kansallispuistojakin raiskataan kun ne karsitaan ja tilalle perustetaan satoja miljoonia maksavia maan tuhojia, eli tuulivoimaloita. Entäs se "ennallistaminen" Että kaikki polttomoottoreilla kulkevat kielletään alle 10 vuoden kuluttua, mistä se sähkä tulee vaikkapa Suomen yli miljoonaan sähköautoon tuolloin? Sitä tuhoa ei kukaan pyty edes käsittämään mitä aiheuttaa akkujen rakentelu tuohon automäärään. Kaikki nykyaikana viitaa siihen että ihmikunta kulkee omaan tuhoonsa, ei tälläinen valtioiden ajattelusäätö muuta kerro.

    VastaaPoista
  7. Ennallistamisasetus on positiivinen asia. Ei tuollaista 700... hintalappua ole. Juurihan koko porukka tuossa haikaili että pääsis vieraslajeista eroon. Nyt sitten kitistään kun ennallistetasn. Uliuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "ennallistaminen" tarkoittaa Suomen metsien tuhoa kun niitä ei voi hoita että puita kasvaisi terveesti, vaan eu asetus jättää puut mätänemään sairastuneisiin metsiin kun niitä ei voi hoitaa enää mitenkään. Eli sinä kannatat metsiemme tuhoa. Metsät on maapallon keuhkot.

      Poista
    2. Kun ennallistettaisiin myös väestö, niin poistuisi miljardeja nielevä syöttiläsjoukko. No, muutama kaltaisesi suunsoittajakommari jäisi työttömäksi vastaanottokeskuksen avustajan hommista, mutta sekin olisi vain säästöä.

      Poista
    3. Et saisi enää pitsaa.

      Poista
    4. Älkää ruokkiko trollia, kiitos.

      Poista
  8. Eipä ollut mikään yllätys, että ennallistamisasetuksen ryssi vihreä naispuolinen ympäristöministeri vastoin Itävallan valtionkin kantaa! Näitä sooloilevia isänmaan pettureita näkyy olevan muuallakin kuin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö sinä edes mistä puhutaan? Proffan avauksen perusteella eu paha,700. Mistä ennallistamisasetuksessa on mielestäsi kysymys?

      Poista
    2. Tästähän siinä on kyse:

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/54093-perhe-ei-sallittu-agenda-21/

      Poista
  9. Koskeeko ennallistamisasetus myös Euroopan asukkaita, pitääkö väestön jakauma saada myös samanlaiseksi kuin ”lähtötilanne” oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retorinen kysymys, johon vastaus on "ei".

      Poista
  10. Kauankohan kestää, että vähempilahjaiset käsittävät, ettei noilla "ennallistamis" hömpötyksillä ole mitään tekemistä luonnon tai ilmaston tai muunkaan asian kanssa?
    Tästä on kyse:
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovirtaniemi/77350-agenda-21-tie-orjuuteenko/

    "Tavoitteena on tyhjätä maaseutu ihmisistä suunniteltujen luonnonsuojelualueiden tieltä. Tätä kutsutaan USA:ssa nimellä ”Biodiversity
    and Wildlands Project”. Jäljelle jäävät ihmiset on tarkoitus sulloa tulevaisuuden vihreisiin kaupunkeihin, joiden hiilijälki on tarkoitus pitää sähköautojen ja -junien sekä muiden ympäristöystävällisten teknologioiden
    ansiosta lähellä nollaa. Luonnonsuojelualueilla eläminen tullaan tekemään laittomaksi."

    VastaaPoista
  11. Yllä ajatuksiaan esittelevä professori on aikojen saatossa silloin tällöin ylistänyt Jussi Halla-ahon näkemyksellisyyttä islamistisen matuhankkeen ennakoinnissa, minkä kylläkin Kari Suomalainen toisin tavoin toi esiin jo vuosikymmen aiemmin — joutuen sen vuoksi Helsingin Sanomista ulos savustetuksi. Tätä vastoin samainen professori on ajoittain halventavasti julistanut "salaliittoteoretisoinniksi" sen ennakoivan näkemyksellisyyden, joka liittyy vastaavaan yleisempään myyräntyöhön perinteistä länsimaista yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Nimittäin tietyllä seemiläistaustaisella etnisuskonnollisella ryhmittymällä voidaan havaita olevan selkeä yliedustus sekä Neuvostoliiton (NL 1.0) luoneessa koplassa että siinä rahamafiapiirissä, joka näyttää olevan taustalla jokseenkin kaikissa niistä hankkeista, millä pyritään rapauttamaan "läntisten" yhteiskuntien moraalis-ekonomis-etnistä perustaa. Voidaan pohdiskella ("spekuloida") ja kysyä, mihin tuolla myyräntyöllä pyritään. Ottaen huomioon, ettei tuo porukka ilmeisestä halveksitun psykopatiapiirteisyyden korostuneisuudesta huolimatta ole älyllisesti mitään pohjasakkaa, vaan pikemminkin päin vastoin, voidaan järkiperäisesti päätyä vastaamaan, koska V-media asiasta vaikenee, että he tavoittelevat (lisää) valtaa — "maailmanhallitusta" (NL 2.0) sen jälkeen, kun kansanvaltainen hallinto on tuhottu.

    Sotilastiedustelua harjoitetaan, jotta saataisiin selville asioita, "salaliittoja", mitä V-media ei kerro. Voi esimerkiksi kysyä, miksi Herlinin Koneen säätiö tukee terroristijärjestö Elokapinaa rahallisesti. Samoin voi kysyä, miksi Sorosin säätiö tukee yhtä ja toista vastaavaa järjestöä? Eivät ne mitään hyväntekeväisyysrahastoja ole, kuten Helsingin Sanomat esittää, vaan ne ilmiselvästi pyrkivät edistämään taustahenkilöidensä poliittisia tavoitteita. Vaikka ym. professori onkin ilahduttava poikkeus verrattaessa esimerkiksi moniin niistä "tutkijakollegoistaan", joita V-median toimittelijat haalivat haastateltavikseen halutessaan propagoida omaa ideologiaansa kaikelle kansalle, näyttää professori kuitenkin olevan melko isosti tuon saman propagandan uhri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kun katsoo nuo jaksot, niin ymmärtää paremmin nykymenoa, ja mihin sillä tähdätään.

      https://injektiopiikki.com/2024/02/22/eurooppa-viimeinen-taistelu/

      Poista
    2. Pelkäätkö että tuo "seemiläistaustainen etnisuskonnollinen ryhmittymä" syrjäyttää "älyllisen pohjasakan" ?

      Poista
    3. Em. pitkä kommentti oli äärimmäisen osuva ja t
      ärkeä. Isossa kuvassa juuri siitä nyt on kyse. Näinhän se menee, pikkuhiljaa mutta kuitenkin kiirehtien

      Poista
    4. Muuten taloudellisesta tukemisesta puheen ollen voi palauttaa mieleen, että taannoisen presidentinvaalikilvoittelun taustalla Björn Wahlroos rahallisesti tuki sekä Pekka Haavistoa että Alexander Stubbia muttei Jussi Halla-ahoa. Tämä kertoo aika paljon Wahlroosin poliittisista tavoitteista. Toisaalta Wahlroos on julkisesti esittänyt joitakin myötämielisiä kommentteja persupuolueesta. Herää kysymys, valehteliko Wahlroos noita kommentteja esittäessään, ja jos valehteli, mihin hän sillä pyrki? En pysty riittävän hyvin eläytymään psykopaattiseen ajatuksenjuoksuun esittääkseni itse oman hyvänä pidettävissä olevan mahdollisen vastauksen.

      — sama kuin "12.25"

      Poista
    5. Tuli mieleen yksi mahdollinen selitys: Muistikuvastani ei käy ilmi noiden Wahlroosin kommenttien tarkka sisältö, mutta saattaa olla, että ne liittyivät nimenomaan Riikka Purran toimintaan valtionvarainministerinä, ja siten epäsuorasti ylistivät sitä, miten hyvin persut on "kokoomuksettunut". Ilmeisesti Jussi Halla-aho ei ole pysynyt "vauhdissa mukana" ja sen vuoksi jäi ilman tukea.

      — edelleen sama kuin "12.25"

      Poista
  12. Itävallan tytti käytti siis likimainen pienen terrotiteon vertaista omankädenoikeutta äänestellessään varmasti itse pyhänä kokemansa totuuten puolesta.

    Koska kysymyksessä on politiikka, ja koska poliitikot ovat samanlainen erityinen ihmisrotu kuin mitä ovat journalistit ja juristeristitkin, kukaan ei tässä yhteydesä tule nostamaan esiin niitä ylöeisiä ihmispsyyken ominaisuuksia, joihin uhriajatteluun olemuksellisesti kuuluva taipumus omankädenoikeuteen olemuksellisesti kuuluu.

    Vihreän ajattelun eskatologiat ovat joukkomittaista uhriajattelua, ja kun yksilö samaistuu tuollaiseen tunnustuksellisesta ajattelusta kumpuavan uhrirooliin, sotiahan siitä syttyy. Uhrorooliin samaistuminen on voimaannuttavinta mitä alitajunta saattaa tietoisuudelle antaa, joten ei ole mikään ihme, että vihreä ideologia on totaalisesti sokea omille kognitiivisille dissonansseilleen.

    Ihan mammuttimittaluokan ajatteluvirheet bnielaistaan kakistelematta. Yhteen puhallukseen saarnataan hiilijalanjäljistä ja toivotetaan ihmisen historian massiivisimmaksi kasvava kehitysmaalaisten kansainvaellus tervetulleeksi valmiit kulutusmahdollisuudet tarjoavaan länsimaailmaan.

    Ne ovat oikeasti toisdensa pois sulkevia vaihtoehtoja, mutta uhriajattelijalle riittää kun muodostaa vahvan projektiivisen viholliskuvan Kaiken Pahuuden edustajasta, joka on kummassakin tapauksessa juuri se Vallitseva Järjestelmä, joka on kukistettava -- vaikkapa ottamalla oikeus omiin käsiin.

    VastaaPoista
  13. Voi sitä ilon ja riemun kaakatusta, mitä tämä ennallistamisasetus on aiheuttanut viherkommareiden ja SDP:n keskuudessa. Oli muka hyvän voitto pahasta. Jos maanpetokseen vertailtavasta toiminnasta kehittää noin valtavan ilonaiheen ja suorastaan vahingonilon, niin onkohan asia sittenkään ihan oikea vaiko voittiko tässä "hyvä" pahan ideologisesti. Tätähän ei ole vielä katsottu ihan loppuun asti Itävallan ministerin omavaltaisuuden takia, joten viherkommarit iloitkaa nyt ja heittäkää vaikka voltteja, kun aikaa vielä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä asetukessa on kyse?

      Poista
    2. https://ym.fi/ennallistamisasetus

      Poista
    3. Vai parantaa luonnon virkistyskäyttöä. Tuon äänestyksen puolesta/sitä kannattaneet pitäisi viedä tutustumaan korpisuohon ja sen luonnon monimuotoisuuteen. Veikkaan, etteivät kauaa jaksa tutustua vaan haluavat tuttuun kaupunkiympäristöön

      Poista
  14. Oletteko jo te persutkin huomanneet että Rydman ei ole puhdas pulmunen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tuomittu mistään. Kannattas miettiä ennen kun alkaa tuollaista kirjoittamaan. Jos et tiedä niin valmedian toimittajia ei tuomittu mustamaalaamisesta eikä myöskään ko kansannedustajaa. Tuntuuko hyvältä valehdella, valehtelulla on huono historia.

      Poista
  15. 700 000 000 € / vuosi, iso raha täysin turhaan. Suomessa on harvinaisen luonnonmukaisia metsiä, kun vertaa Euroopan puupeltoihin.
    Toisaalta lehdessä (muistaakseni Aamulehti) oli pieni juttu siitä kuinka Suomi on kerrankin Pohjoismaiden YKKÖNEN eräässä vertailussa.
    Nimittäin Veronkierrossa, summaksi ilmoitettiin muistaakseni 5 800 000 000 € / vuosi.
    Jee, hurraa, aploodeja ........
    Hyvä Kokoomus, Keskusta ja heidän tekemänsä holding-yhtiö, ja ulkomaiset hallintorekisterit lait.

    VastaaPoista
  16. Mikäli persut haluaa että Suomi roikkuu eu:ssa kun eivät siitä erota halua, aika tolloa alkaa suremaan mitään mitä eu tekee kun ei sitä kohtaan persuilla ole enää mitään erohaluja vaan sulautuivat kokoomukseen kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
  17. Odotetaan, että muutkin EU-maat saavat tarpeekseen tästä Eurostoliitosta ja se hajoaa omaan mahdottomuuteensa kuten "isoveli" 1990-luvun alussa. Sosialismi, väestönvaihto, utopia vihreästä siirtymästä, sanelupolitiikka ja kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin puuttuminen riittää jo!

    VastaaPoista
  18. IS tänään

    Lehdet: Poliisilla suuri tehtävä Tukholman lounais­puolella

    Poliisi on tehnyt kiinniottoja tapaukseen liittyen.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010507100.html

    Artikkelista poimittua

    Parikymppinen mies ammuttiin kuoliaaksi metsäalueella Salemissa, Tukholman lounaispuolella, Expressen uutisoi.

    Ampuminen tapahtui maanantai-iltana. Poliisi sai tapauksesta ilmoituksen kello 22.42.
    – On paljon poliisiautoja ja poliisihelikopteri kiertää edes takaisin alueen yllä, sanoi eräs asukas lehdelle.
    Poliisi löysi paikan päältä ammutun miehen. Myöhemmin poliisi tiedotti miehen kuolleen.

    Aftonbladetin mukaan ampumisen jälkeen erään henkilön nähtiin poistuvan paikalta sähköpotkulaudalla.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!