lauantai 11. toukokuuta 2024

Vasemmistolainen poliittinen väkivalta

Demokratia ei näytä olevan kovin suosittua poliittisen vasemmiston piirissä. Tästä saatiin aiemmin tänä vuonna paljonkin näyttöä, kun SDP:n talutusnuorassa tallusteleva ay-liike järjesti kansakunnan taloudelle kalliiksi tulleita poliittisia lakkoja

Eilen saatiin asiasta vielä vakavampaa näyttöä, kun kaksi punalippua heilutellutta miestä lähestyi Oulussa pidetyssä vaalitilaisuudessa kansanedustaja Sebastian Tynkkystä (ps) niin aggressiivisesti, että poliisi joutui puuttumaan tilanteeseen. 

Tynkkynen kertoi sosiaalisen median päivityksessään, ettei häneen kohdistunut väkivallan kokemus ollut ainutkertainen, vaan "yhden kerran on vihervasemmistolainen tyttö kohdistanut minuun Lahdessa poliittista väkivaltaa lyöden nyrkillä päähän ja saaden siitä pahoinpitelytuomion. Elokapinan puitteissa päälle on käyty kolme kertaa."

Toivoa sopiikin, että vasemmistopoliitikot tuomitsevat poliittisen väkivallan yleisesti ja Oulun tapahtumat erityisesti ennen kuin heidän kannattajiensa teot eskaloituvat peruuttamattomiksi vahingoiksi. 

Lisäksi olisi suotavaa, ettei politiikan vasemmalta laidalta kuultaisi enää sellaista agitaatiivista retoriikkaa kuin esimerkiksi SDP:n vapputilaisuudessa esitettiin puolitoista viikkoa sitten. Näin siksi, että moni vähäisemmällä ymmärryksellä varustettu - joita vasemmiston kannattajissa kyllä riittää - saattaa kiihottua sellaista kuunneltuaan ja siirtyä sanoista tekoihin. 

30 kommenttia:

  1. Jos entistä apulaisvaltakunnansyyttäjää -- tai esimerkiksi Wikipediaa -- on uskominen, pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" on tarkoitettu takamaan yleistä yhteiskuntarauhaa.

    Tässä jalossa tarkoituksessa pykälät sitten ikään kuin ottavat lähtökohtaisena realiteettina legitimoiduiksi tosiasiaksi ne väkivaltaiset taipumukset, joita joillakin ryhmillä -- kunniakulttuureilla, uskonnollisilla, vakaumuksellisilla ryhmillä -- on, kun ne tapaavat vastata loukkauksiin väkivaltaisesti.

    Ikään kuin tuollaisiin ryhmiin ei sinänsä sisältyisi mitään arveluttavaa saati sitten että ne nähtäisiin lähtökohtaisesti uhkatekijöinä -- rikolliseksi tuomitaan se joka sanoillaan tai teoillaan tällaisia loukkaantumistaipumuksen omaavia ryhmiä ärsyttää.

    Sosiologisesti ottaen näissä pykälissä ruokitaan sellaisia ryhmäominaisuuksia, jotka vahvistuessaan tulevat aiheuttamaan vain kasvavaa loukkaantumisherkkyyttä ja väkivaltaisia purkauksia. Sosiaalisesti sitovat kunniakulttuurit tarvitsevat sisäisen normatiivisen ryhmäpaineensa, ja itse asiassa ne tarvitsevat myös jatkuvasti vahvistettavia projektiivisia viholliskuvia ylläpitääkseen omaan kulttuurista "arvomaailmaansa" ja sosiaalista eheyttään.

    Käytännössähän pykäliä on käytetty vain valittujen ryhmien aktiiviseen suojeluun, esimerkiksi yhden uskonnon tai jonkin sukupuoli-identiteetteihin kipeästi kuuluvien suojeluun. Näin vaikka pykälät luettelevat ryhmiksi yhtä lailla esimerkiksi uskonnolliset ja vakaumukselliset ryhmät.

    Tavallaan on noiden pykälien omaaman lain hengen mukaista, ettei poliittisista vakaumuksellisista syistä väkivaltaa harjoittavia ryhmiä saisikaan arvostella saati tuomita, vaan ne kaikki pitäisi julistaa de facto samanlaisiksi suojelukohteiksi kuin mitä muutamat valitut tunnustukselliset ryhmät nyt nauttivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Toiviainen oli petturipoliitikkojemme tietoinen valinta:

      "[Apulais]Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen kohdalla on syytä tiedostaa, että hän on punavihreitä poliitikkoja miellyttävä kokoomuksen täsmävalinta tehtäväänsä.

      Toiviainen nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi kokoomustaustaisen presidentti Sauli Niinistön toimesta Juha Sipilän (kesk) pääministerikaudella, kun oikeusministerinä istui Antti Häkkänen (kok). Kokoomuksessa tiedettiin ennakolta (esimerkki 1, esimerkki 2), että Toiviainen on erityisen innokas aidon länsimaisen sananvapauden vastustaja.

      Tässä kohdin on hyvä ymmärtää, että jokainen sananvapautta vastustava henkilö on automaattisesti myös aidon vapauden vastustaja. Tarkoitan nimenomaan perinteisen länsimaisen sivistysyhteiskunnan vapauskäsitystä." https://toimitus.oikeamedia.com/o1-157100

      Poista
  2. Vasemmistolle demokraattiset vaalit, vaalitoiminta ja normaali politiikka ovat vain kulisseja.
    Bolševikkien esimerkin mukaan valta anastetaan väkivallalla ja aseellisella kapinalla.

    VastaaPoista
  3. Aikoinaan kristityt lanseerasivat menestyksellisesti käsitteen Hurskas julmuus jolla oikeutettiin väkivalta pakanoita ja toisinuskovia, omia kannattajiaankin kohtaan. Kun lukee Putinin lausuntoja ja retoriikkaa toisinajattelijoita kohtaan ja kun vertaa sitä meidän vasemistolaisiemme puheisiin niin käy hyvin selväksi mistä Marxismi Leninismin likakaivosta tämä " pyhä tehtävämme, oikeutettu väkivalta-retoriikka" on kaivettu esiin. Erich Hoffer on kuvannut mainiossa opuksessaa Tosiuskovaisia ääriliikkeiden kannattajien luonteenominaisuuksia kattavasti .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hofferin kirja Tosiuskovainen on todella suositeltava. Kun yhteiskuntamme nyt on pinnanalaisesti murenemassa, kansalaiset tarvitsevat edes jonkinlaista ajatuksellista varmuutta, ja siitä muodostuu se "yhteiskunnallisen keskustelun" sementoituva maaperä, jossa äärioppien tarjoama sairas varmuus hyvin itää.

      Kun ihmiset tarvitsevat uskonomaista varmuutta niin paljon, että äänestävätkin aina enemmän jotain vastaan kuin minkään puolesta, demokratia on menetetty. Sillä tiellä ollaan, ja tienviittoihin on raapustettu vain ideologisia stiiknafuulia.

      Poista
    2. Mistä sinä keksit tuon "hurskas julmuus" jutun? sen googlaaminen ei tuota mitään tuollaista mistä puhut, ei koko käsitettä. Milloin, missä ja kuka on muka moisen käsitteen lanseerannut? Olen aika paljon historiaakin lukenut, uskotojenkin kannalta, enkä ole koskaan kuullutkaan moisesta.

      Poista
    3. Johannes Salisbyrylainen. Julmuuden arkipäiväisyyteen voi tutustua tarkemmin vaikkapa Judith Shklar kirjassa Tavanomaisia paheita.

      Poista
    4. Kristityt, siis kokonaisuutena, ovat "lanseeranneet" jotain joka mainitaan yhdessä kaunokirjallisessa kirjassa jossa ei taida olla asialle edes mitään todisteita ettei ole ihan Judithin itse keksimä juttu? mistään muualta ei löydy edes mainintaa asiasta. Oletko ihan tosissasi että tuolla perusteella syytät koko kristikuntaa tuollaisesta? pelle...

      Poista
    5. John of Salisbyry Policraticus. Mikä sinun ongelma on?

      Poista
    6. Googlettamalla "pious cruelty" ei tule osumia Salisburyn Johannekseen, mutta Machiavelliin, joka mainitsi Espanjan Ferdinand Katolilaisen turvautuneen siihen politiikassaan.

      Poista
    7. Ei todellakaan kuulosta miltään "kristikunnan lanseeraamalta" toimintamallilta. Enintään jonkin yksittäisen hallitsijan perustelulta perseilylleen. Tällaista soopaa nämä ateistivassarit levittää yrittäessään dissata yhtä uskontoa.

      Poista
  4. Tyypillisesti oli esimerkiksi Iltalehdessä Riikka purran lausuma Menkää töihin kissan kokoisin kirjain, mutta äärivasemmiston väkivaltaista käyttäytymistä mainittiin pienellä otsikolla. On tämä hirveän vaikeaa hyväksyä äärivasemmistolta tämä äänestystulos viime vaaleissa. Toverit huomenna jaamme kiväärit. Eiköhän se Antti Lindmankin antanut hurraahuutoja näille kahdelle väkivaltaisesti käyttäytyville vasemmistolaisille. Ainakin vappupuheet osoittivat sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös mahdollista panna Hesari ja Iltalehti ym. totaaliseen boikottiin, niin jossakin vaiheessa ääni kellossa todennäköisesti muuttuu, kun mainostajat häviävät. Pelkillä sosialistien tilauksilla ja klikkauksilla noita organisaatoita ei ole mahdollista pyörittää.

      Poista
    2. Eikös punavihreät ole vaikka kuinka kauan ulisseet, että sanat johtavat tekoihin. Luulisi heidän olevan varovaisia sanomisissaan. Saa nähdä johtavatko Purran sanat tekoihin ja luikurit menevät töihin.

      Poista
  5. Bi Andersson arvosteli jyrkästi äänestystulosta, jolla eduskunta hyväksyi poliittiset lakot kieltävän lain. Lisäksi hän uhosi, että seuraava hallitus (2027) tulee "korjaamaan" tämän asian. Että sellaista demokratiaa vasemmistolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odotellessa me muut voidaan äänestää EU-vaaleissa 9.6.

      Äänestä oikein!

      Poista
    2. Minä äänestä siinä äänestyksessä missä äänestetään eu erosta. Sitä päivää ei ole vain ikinä tulossa, ero ei kannata edes yksikäöän persukaan, kaikki eu vastustus on sulanut persuista pois ja nuo on suolautuneet kokomuslaisiksi aatteeltaan. Jote turha odottaa että äänestän yhtäkään isänamaatamme tuhovaa Vpäätä eu:n vellipöytiin.

      Poista
    3. No sitten siellä on joku vihervasemmistosta. Kyllä sinne ne kaikki paikat täytetään vaikka sinä et ketään äänestäisikään. Sinulla on vain logiikkavamma, päästät sinne pahemman kun et löydä täydellistä.

      Veikkaan kuitenkin että olet vain vihervassu joka yrittää höynäyttää tyhmimpiä ja äkkiväärimpiä oikeistolaisia olemaan äänestämättä lainsinkaan jotta teille tulisi enemmän edustajia.

      Poista
    4. "No sitten siellä on joku vihervasemmistosta. Kyllä sinne ne kaikki paikat täytetään" Siinä se järjen jättiläinen, minä siis olen joku vihervassari kun en sinun kanssa ole samaa mieltä? Sinä se vihervasemmistolainen olet, ajattelet ja toimit täysin noiden mukaan. Vai ei ole täydellistä, minä en sitä etsikkään, jos olisi yksin suomen asiaa eu:ssa ajava niin voisi äänestää, mutta en äänestä ainoaa puoluetta mitä olisin voinut, en sen jälkeen kun äänestivät, kyllä, eu uudelle maahanmuuttolaille joka tulee euroopan maat hukuttamaan 3 maailman tulijoiden alle.

      Poista
  6. Homo Sapiens, viisas ihminen, joka ilman tunnonvaivoja kykenee valehtelemaan itselleen.
    Vai onko sitten niin, että omien arvojen mukainen valehtelu on sallittu: omaa, vasemmistolaista väkivaltaa voidaan hyvällä omallatunnolla katsoa läpi sormien.
    Mutta, vastapuolen, ääärrrioikeistolaiseksi tulkittavaa toimintaa, aina väkivaltaiseksi, tai jos ainakin virheelliseksi.
    Eihän viherkommunistit kykene rationaalisesti käsittelemään - myöskään - maahanmuuttoa ongelmalähtöisesti: Miksi arabien ja neekereiden täytyy tulla eurooppalaisten elätettäväksi? Viherkommunisti ei, itselleen valehdellen, suostu näkemään asiassa ongelmaa, verukkeella "ihmisoikeudet".

    VastaaPoista
  7. Jos Israel voittaa tänä iltana Euroviisut, epäilen että ruotsalaiset alkavat mellakoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja kaikki varmaan kantiksia.Maailma on jäänyt hulluksi ,viimeisen kohtauksen jälkeen, jonka ajankohtaa kukaan ei osaa määrittää.

      Poista
    2. Siinä tilanteessa kiire tulee Netanjehulla lanata gasa välimereen ja tuhota hamas totaallisesti, enenkuin järjestävät viisut ensvuonna

      Poista
  8. Varsinkin viher- ja muille kommareille sekä rkoopeelaisille (erityisesti täyshullulle Biaudetille) ajattelun aihetta:

    "Raportti kumoaa myytit talouskasvusta: Joukkomaahanmuutto on epäonnistunut täydellisesti Britanniassa

    Britannian kumulatiivinen nettomuutto 25 vuoden aikana vuoteen 1997 asti oli vain 68 000. Seuraavien 25 vuoden aikana kumulatiivinen nettomuutto oli vähintään 5,8 miljoonaa”, todetaan uudessa raportissa, jonka kirjoittajana on toiminut Britannian entinen maahanmuuttoministeri Robert Jenrick ja joka paljastaa länsimaisen liberaalin valtavirran ylläpitämät myytit.

    ”Joukkomaahanmuutto ei ole tuonut sellaista talouskasvua, jota peräkkäiset Britannian hallitukset ovat luvanneet, ja se on lisännyt paineita julkisiin palveluihin”, väittää Britannian entinen maahanmuuttoministeri Robert Jenrick raportissa, joka on laadittu yhteistyössä johtavan ajatushautomon kanssa.

    Center for Policy Studiesin tällä viikolla julkaisemassa raportissa esitetään useita havaintoja, jotka kyseenalaistavat länsimaisen liberaalin narratiivin, jonka mukaan joukkomaahanmuutto edistää talouskasvua, tuo verohyötyjä ja on hyväksi Euroopan kansakunnille.

    ”Viimeaikaisen maahanmuuton laajuus ja koostumus eivät ole tuottaneet merkittäviä taloudellisia ja verotuksellisia hyötyjä, joita sen puolestapuhujat ovat luvanneet. Samaan aikaan se on aiheuttanut valtavia paineita asumiseen, julkisiin palveluihin ja infrastruktuuriin”, raportissa todetaan.

    Raportissa todettiin, että nettomuutto aiheutti 89 prosenttia Englannin asuntovajeen 1,34 miljoonan asunnon kasvusta viime vuosikymmenellä, mikä johti asuntopulaan ja asuntojen hintojen ennätysmäiseen nousuun suhteessa kiinteistöjen hintoihin ja palkkoihin.

    Raportissa varoitettiin, että Britannian olisi rakennettava asunto joka viides minuutti yötä päivää vain selviytyäkseen nykyisestä maahanmuuttomäärästä. Vuosittain tarvittava 515 000 asuntoa vastaisi sitä, että Britanniaan rakennettaisiin Cardiffin kokoinen kaupunki joka vuosi.

    Oheisella videolla kirjoittajat selittivät, että kumulatiivinen nettomuutto 25 vuoden aikana ennen entisen työväenpuolueen pääministerin Tony Blairin vaalivoittoa vuonna 1997 oli ollut vain 68 000 henkeä. Seuraavien 25 vuoden aikana kumulatiivinen nettomuutto oli vähintään 5,8 miljoonaa.
    ...
    EU:n ulkopuolisten maiden maahanmuutto Britanniaan on noussut räjähdysmäisesti Brexitin jälkeen, mutta valtaosa uusista tulijoista ei ole tulossa Britanniaan työskentelemään ja siten maksamaan veroja ja vauhdittamaan taloutta. Vain 15 prosenttia Euroopan unionin ulkopuolelta viimeisten viiden vuoden aikana saapuneista tuli työviisumilla.
    ...Raportissa todetaan, että joukkomaahanmuutto ”ei ole johtanut merkittävään BKT:n kasvuun henkeä kohti” ja että se on lisännyt paineita kriittiselle infrastruktuurille ”tieverkostosta yleislääkäriasemiin”.

    Raportissa esitettiin myös yksityiskohtaisia tietoja maahanmuuton laatueroista eri puolilla maailmaa ja korostettiin, että Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Turkista tulevat maahanmuuttajat ovat ”lähes kaksi kertaa todennäköisemmin taloudellisesti passiivisia kuin Britanniassa syntyneet”.

    Samoin SOMALIASTA ja Pakistanista kotoisin olevat maahanmuuttajat maksavat yleensä neljästä yhdeksään kertaa vähemmän tuloveroa kuin Kanadasta, Singaporesta ja Australiasta kotoisin olevat.
    ...
    ”Kolme vuosikymmentä jatkunut joukkomuutto on tuottanut Britannian kansalaisille täydellisen pettymyksen. KUSTANNUKSET ON YRITETTY SALATA [KUTEN SUOMESSA, yli 3 miljardia euroa vuodessa eli se lisäsopeutussumma, joka työllä ja tuskalla koetetaan raapia kokoon pahasti kuralla olevan valtiontaloutemme lisävelkaantumisen hillitsemiseksi!]. Tässä on totuus, joka on kerrottava”, Jenrick lisäsi."
    https://www.kansalainen.fi/raportti-kumoaa-myytit-talouskasvusta-joukkomaahanmuutto-on-epaonnistunut-taydellisesti-britanniassa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esim. tästä meillä valtaapitävät petturipoliitikot ja niitä tukeva valta- eli propagandamedia eivät pukahda puolta sanaa:

      "Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset"
      https://oikeamedia.com/o1-212200

      Eikä tämä koske pelkästään Helsinkiä.

      Poista
  9. Valitettavasti demokratialla ei ole tekemistä nykyisen hallituksen päätöksissä. Ohjeet tulevat kokoomuksen välityksellä EKsta. Edes vasemmistohallitukset eivät ole olleet niin tiukasti lieassa kuin nykyhallitus. Todellinen demokratia vaatisi vähemmistöhallituksen ja puoluekurin purkamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti EK:n käskystä syksyllä 2015 PettUri Orpo otti avosylin vastaan n. 30000 kolmannen maailman kansalaista halpatyövoimaksi tarkoitettuina.

      Poista
    2. Seuraavassa kuvattuakin voisi törkeytensä vuoksi pitää PettUri Orpon EK:sta saneltuun politiikkaan kuuluvana:

      "Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä",
      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2024/05/valikysymys-hallitukselle-aso.html

      Poista
  10. Ei onnistu vihaäänestäminen juuroviisuissa. Ei lähde tekstiviesti tuohon numeroon. Ja se appikin vain tekee tekstarin joka pitäisi sitten lähettää, eikä sekään lähde. Onkohan ongelmat kaikkien kappaleiden kanssa, vai vain Israelin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vihervassareilla peppu kipeä ja itkua on hienoa kuunnella. Kansa ei ollutkaan heidän kanssaan samaa mieltä törkeästä poliittisesta propagandasta huolimatta. Yleisöäänien suurin pisteluku Israelille Suomesta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!