tiistai 4. kesäkuuta 2024

Ongelmamaista tulevien turvapaikanhakijoiden kansainvaellus Suomeen on kiihtynyt

Kirjoitin eilen kyselytutkimuksesta, jonka mukaan massamaahanmuutto on noussut eurooppalaisnuorison suurimmaksi huolenaiheeksi. Tänään saimme sitten lukea, että maahanmuutto on myös amerikkalaisten äänestäjien keskuudessa suurempi huolenaihe kuin esimerkiksi inflaatio tai talous. 

Siellä kaksi kolmesta äänestäjästä on tyytymättömiä presidentti Joe Bidenin rajapolitiikaan - mukaan lukien 40 prosenttia demokraateista. Ja siksi myös Biden haluaa valtuudet sulkea maan eteläraja väliaikaisesti turvapaikanhakijoilta samaan tapaan kuin edellinen presidentti Donald Trump pystyi tekemään. 

Suomessa kansainvälisen suojelun hakemusten määrä on viimeisten parin vuoden ajan ollut laskusuunnassa, mutta edelleen korkeampi kuin ennen Ukrainan sotaa. Ylivoimaisesti suurin hakijajoukko ovat olleet ukrainalaiset, mutta viimeisen kahdentoista kuukauden aikana heidän jälkeensä seuraavaksi eniten hakemuksia ovat jättäneet somalit, syyrialaiset, irakilaiset ja afgaanit - yhteensä 2525 hakemusta. 

Samana aikana näistä maista tulleille on myönnetty kaikkiaan 895 turvapaikkaa, vaikka hakemukset pääosin hyväksyttiin. Toisin sanoen näistä maista tulevien turvapaikkahakemusten määrä on jälleen kasvussa. Tämän osoittaa se, että 13-24 kuukautta sitten näistä maista tulleet jättivät hakemuksia "vain" 1486, mikä on yli 40 prosenttia vähemmän kuin viimeisten 12 kuukauden aikana.

Siten näyttää vahvasti siltä, ettei nykyaikainen - länsimaiseen yhteiskuntaan heikosti sopeutuvia ihmisiä liikuttava - sosiaaliturvaperusteinen kansainvaellus ole suinkaan päättymässä, vaan pikemminkin kiihtymässä. Ja siksi Petteri Orpon hallituksen ja eduskunnassa vaikuttavien puolueiden on syytä toimia nopeasti vähentääkseen heidän määräänsä. 

48 kommenttia:

  1. Professorin nostossa näkyy Perussuomalaisten nykyinen tilanne: puhutaan yhtä ja tehdään (= mm. äänestetään) toista. Maahanmuuton ongelmia ei näin ratkaista, persuilla on näin toimien vaarana menettää iso osa heitä kannattaneista.

    Kävin eilen ennakkoäänestämässä, eikä ääni enää mennyt persuille. Luottamus on mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koalitiohallituksessa yksi puolue ei voi määrätä vaan päätökset on kompromisseja. Tiedät kyllä tämän.

      Mikä on toinen puolue, jolla on jotain valtaa Suomessa, vastustaa haittamaahanmuuttoa täällä?

      Minusta ainoa toimiva ratkaisu olisi se, että PS saisi riittävästi ääniä, jotta sen painoarvo kasvaisi.

      Poista
    2. Juuri näin. Valitettavasti vihervasemmisto suoltaa propandaa mm. luontokadosta ja rasismista, jotka ovat mitättömiä ongelmia verrattuna kehitysmaista purkautuvaan kansainvaellukseen, joka uhkaa tuhota koko Euroopan. Tämä ei taida enää upota nuorempaan väestöön ja hyvä niin. Nimenomaan heidän tulevaisuudestaanhan tässä on kysymys.

      Poista
    3. Eikö alla kyllästyttämään puolustaa persuja, kun olivat oppositiossa, "ei sielä voi vaikuttaa mitenkään" Kun ovat hallituksessa, "ei sieltä voi vaikuttaa mihinkään". ...Että lässyn lässyn. Minäkin äänestin, mutta en persua vaan sellaista joka tekee kaikkensa että Suomi revitään irti eu:sta joka tämän maan tuhoaa. Persut rakastaa eu:ta.

      Poista
    4. Kas siinäpä se ongelma onkin; Suomessa ei nykyisin - De facto - ole yhtäkään eduskuntapuoluetta, joka tekojen tasolla vastustaisi haittamaahanmuuttoa.

      Haittamaahanmuutosta ilmeisesti hyötyy niin moni valtaapitävä, ettei sitä halutakaan lopettaa.

      Poista
    5. Vain lapsen tasolle jäänyt ei ymmärrä sitä, että persut eivät yksin pysty saamaan läpi kaikkia haluamiaan asioita, vaikka hallituksessa ovatkin. Hallitusneuvottelut kestivät aika kauan, kun sovittiin kompromisseista, jotka kaikille kelpasivat.
      Ja täytyypä sanoa, että aika hyvin persujen ministerit ovat saaneet liikkeelle lakimuutoksia, jotka korjaavat edellisen älykääpiöhallituksen katastofaalisia toimia. Mutta sitähän ei tietenkään pysty takuamaan dementti, joka pyörii itkupotkuraivarinsa vallassa: "mulle kaikki heti nyt, tai alan kiukutella".

      Poista
    6. Eikö se ole hauskaa että persut ei tosiaan sitten voi tehdä muuta kun imeä peukalotaan oli nuo sitten oppsitiossa tai hallituksessa, jännää että kyllä se muilta hallituspuolueilta onnistuu joka hallituksessa tämän maan historiassa. Kyllä ne peraut onnituu oikein hyvin äänestämään kyllä, eu:n uudelle maahanmuuttolaille joka Suomen tuhoaa. Samoin tuhomaan maatilat ja yritykset.

      Poista
    7. Panisin tätä riitaa sikäli puoliksi että myönnän Persujen olevan suurista tai suurehkoista puolueista paras mutta nyt ääni menee pienelle ja ärhäkkäälle. Menköön hukkaan jos on mennäkseen.

      Eivätköhän kaikki Professorin lukijat tiedä "Järjestelmäpuolueen" käsitteen. Meillä on nyt kokonainen systeemi pielessä ja tuskin mikään vallankumousta vähempi riittää, millainen se sitten olisikin. Mutta ei äänestäminen paljon vaadikaan.
      -jussi n

      Poista
    8. Minusta tuntuu että melkolailla kaikki näistä "persut ei saa mitään aikaa" vänisijöistä on vihervasemmiston trolleja. Ei kukaan aikuinen politiikasta kiinnostunut ihminen luule että he olisivat saaneet vuodessa maailman muuttumaan 180 astetta. Ja se että he ovat äänestäneet periaatteessa "hölmösti" tietyissä asioissa on tietysti maksu RKP:lle ja Kokoomukselle siitä että saavat niitä tärkeämpiä asioitaan menemään eteenpäin. Niissä ovat hurrit ja kokoomus sitten maksaneet takaisin PS:n myönnytyksiä. Sellaista se politiikka on, mahdollisuuksien taidetta.

      Poista
    9. Tässähän katsotaankin asioita ja aikaansaannoksia pidemmällä aikajänteellä - ei pelkästään nykyisen, istuvan hallituksen toimikaudella.

      Eikä todennäköisesti kukaan ole edes odottanut 180 asteen muutoksia maan asioihin. Sehän olisi hyvin epärealistista.

      Jospa ano lopettaisi nuo "trolli" viittauksensa, nekun ovat yhtä epäonnistuneita kuin ainaiset venäjä/putin vihjailut.

      Sitä paitsi, jos persut menettävät äänestäjiensä luottamuksen, on se aivan heidän omaa tuotantoaan. Ja harmillista, sillä nykyisistä eduskuntapuolueista PS olisi voinut olla muutosagentti parempaan. Nyt ei välttämättä ole niin. Puheet vs teot - ne ratkaisevat.

      Poista
    10. Jos sinä et tunnista kirjoittajia jotka vänisevät vain antaakseen väärän todistuksen jostain josta eivät tykkää, se on Historix sinun ongelmasi. Kaikki eivät ole yhtä hyväuskoisia. Voisin epäillä tietyistä kirjoituksistasi että sinäkään et oikeasti ole koskaan persuja äänestänyt, kunhan vain yrität antaa kuvaa että tällaisia kaltaisiasi ihmisiä olisi paljonkin. Hieman sivistyneempi versio noista tyhmimmistä vänisijöistä.

      Poista
    11. Itse luulen, että muutoksen hitaus tiivistyy kolmeen kirjaimeen, jotka ovat RKP. Nyt mennään tällä hallitusohjelmalla ja näillä puolueilla. Jos Keskusta järkiintyisi tai Liike Nyt kasvaisi, niin muutoksia saataisiin varmaan nopeammin aikaiseksi. Muutokset ovat hitaita ja puolueiden sisäisillä asioilla on yllättävän paljon merkitystä, koska puolueen puheenjohtaja lähipiireineen luo puolueen linjan ja identiteetin.

      Poista
    12. No siitäpä nyt vain kertomaan, mikä on se persuja parempi vaihtoehto, joka saa asiat oikealle mallille. Rynnätään sitten me kaikki persut äänestämään sitä.
      Ei kannata kuitenkaan ehdotella mitään Irti-EU:sta- lilliputti-puolueita, joilla ei ole minkäänlaisia reaalisia mahdollisuuksia saada aikaan yhtään mitään. Jotain realismia pitää dementikoiltakin edellyttää.

      Poista
    13. On sinulla Anonyymi klo 13.47 aika vihamielinen ja muita halveksiva ote noissa kirjoituksissasi. Jaksat solvata tuntemattomia ihmisiä eri nimityksillä - tietämättä sen enempää heistä.

      Näin ollen et kyllä ole parasta mahdollista mainosta edustamallesi puolueelle.

      Poista
    14. Jos joku muu vaihtoehtopuolue saisi eduskuntaan parikymmentä tai vaikkapa 30 paikkaa (jotka suureksi osaksi olisivat persuilta pois), niin miten maan meno muuttuisi?

      Poista
    15. On se jännä, miten persuja paljon pienempi puolue RKP tuntuu saavan aina tahtonsa läpi. Liekö taitavaa politikointia? Asettaa vaatimuksensa niin korkeiksi, että merkityksettömimmistä luopuessaan sen katsotaan taipuneen kompromissiin. Persut tulevat kutistumaan, koska ovat niin ponnettomia EU:ta ja sen sanelupilitiikkaa kohtaan.

      Poista
    16. Historixille pitää olla turvallinen tila, eli ei saa olla eri mieltä. No mikä nimitys nyt oli liikaa? Mutta kun itse solvaat persuja saamattomiksi lupausten pettäjiksi, niin kerro nyt se oma puolueesi, jonka olet arvioinut paremmaksi ja pelastavan Suomen matuilta. Kerro pois, niin tiedetään me muutkin äänestää sitä.

      Poista

    17. Jos antaa ymmärtää ennen Putinin hyökkäystä Ukrainaan, että syyllinen aggressioon onkin länsi, niin ei tarvitse ihmetellä Putin/Venäjä- vihjauksia.

      Poista
    18. Suomesta puuttuu tällä hetkellä uskottava ja tarpeeksi voimakas vastavoima nykypolitiikalle. Siis vaihtoehtoja ei juuri ole.

      Eri mieltä saa kernaasti olla, eikä turvallisia tiloja tarvita, mutta onko korrektia nimitellä muita mm. lapselliseksi tai dementikoksi. Siinä on se ero, jonka soisin anonkin ymmärtävän.

      Ja kuule, olin kuusi vuotta persujen jäsen, äänestin heitä sitä ennenkin useissa vaaleissa. Enkä ole mitenkään ainoa persuihin pettynyt.

      Lopuksi, koita parantaa kieltäsi, noin et saa paljoakaan vastakaikua - lähinnä vaikutat huonokäytöksiseltä ja vihamieliseltä törkimykseltä.

      Poista
    19. Onko täällä oikeasti jollekulle epäselvää, miksi RKP (Rasistinen Kielipuolue) saa kaiken haluamansa?
      Siis ettei oikeasti ymmärrä?
      No kaiken varalta:

      Finskersvensker Folksguppenförarepartiet saa läpi kaiken vaatimansa, koska se on entisen herrakansan jäänteen puolue, jota suomalaiset kouristuksenomaisesti edelleen kumartavat itsekään tietämättä miksi.

      Poista
    20. No nyt selvisi, mistä Historixin katkeruus nykypersuja kohtaan johtuu. Kuulut siis Soinin Sinisiin, joiden johtajat eivät kestäneet Halla-ahon demokraattista valintaa puolueen johtoon ja pelkäsivät ministeripaikkansa puolesta niin paljon, että hajottivat halpamaisten pettureiden kanssa puolueen. Nyt olet huomannut, kuka jäi jäljelle, ja kuka joutui (ansiosta) historian roskapönttöön, ja koetat täällä kaunaisena mustata nykypersuja niin paljon kuin pystyt. Todella kunniakasta toimintaa !
      Mitä tulee kielenkäyttöön, lapsellinen ja dementikko ovat normaalia kieltä, eivätkä mitään alatyyliä. Pitäähän niitä voida käyttää, jos ovat osuvia. Pois meistä poliittinen korrektius, ja rumakin sana sanotaan tarvittaessa niinkuin se on!
      Kuten vaikkapa se sinun Putin-mielisyys.

      Poista
    21. Kyllä elät omissa harhoissasi, onneton Ano. Liityin persuihin kesäkuussa 2017, kun Soinin kausi päättyi. Mutta mistäpä sinä sen olisit voinut tietää, vaikka kaikkitietäväksi julistaudutkin. Katkeruus ja pettymys ovat kaksi eri asiaa, ihan tiedoksi. Toivon edelleen, että persuista olisi positiiviseksi muutosvoimaksi, tarvitsemme sellaista.

      Luulet varmaan olevasi isänmaallinen ja kansallismielisellä asialla? Hyökkäävällä ja epäystävällisellä tyylilläsi teet vain vahinkoa asiallesi.

      Haukkumalla ihmisiä eri nimillä tai arvotuksilla tulet kertoneeksi muille olevasi alatyylinen moukka. On siis eri asia arvostella asioita tai harjoitettua politiikkaa kun haukkua ihmisiä tai poliitikkoja - ymmärrätkö?

      Poliittisen korrektiuden välttäminen tarkoittaa, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Se ei tarkoita ihmisten solvaamista ja alatyylistä, mutta asioista tietämätöntä vihjailua. Näissä sinä kyllä loistat, joten kiitos keskustelusta. Meillä ei liene mitään rakentavaa annettavaa toisillemme.

      Poista
    22. Moititaan persuja, ja sitten mennään äänestämään jotain pilipalivapaudenliittoa, jotka eivät saa edustajaansa läpi edes eduskuntaan. Uho niillä on kyllä kova, ja laittaisivat maan asia ihan tiptop kuntoon kun pääsisivät hallitukseen. Ja eivät kyselisi muilta mitään. On ne kovia poikia.

      Poista
    23. Jos syyttää yhtä puoluetta eli persuja siitä, että hallitus ei toteuta kireintä mahdollista maahanmuuttopolitiikkaa, etenkin kun hallituksessa istuu myös Rkp, ansaitsee luonnehdinnan lapsellinen.
      Jos on aikanaan kirjoittanut, että länsi oli syyllinen Putinin sotavalmisteluihin ja agressioon Ukrainaa kohtaan, ansaitsee luonnehdinnan Putin- mielinen dementti.
      Turha siinä on alatyylisesti solvata asioista maininneita moukiksi.

      Poista
    24. Muille tiedoksi: tämä anonyymi puskistahuutelija näyttää levittävän oman mielensä tuotteita yrittäen mustamaalata kanssaan erimieltä olevaa. Varsinainen nettisankari siis. Mutta näitähän on.

      Historix ei ole syyttänyt persuja siitä, että hallitus "ei toteuta kireintä mahdollista maahanmuuttopolitiikkaa". Historix on kyllä pettynyt persujen ponnettomaan hallitustaipaleeseen. Paremminkin olisi voinut mennä, eikä näyttäytyä lähinnä kokkareiden apupuolueelta.

      Historix ei ole "aikanaan kirjoittanut, että länsi on syyllinen Putinin sotavalmisteluihin ja aggressioon Ukrainaa kohtaan". Historix on kyllä todennut, että Ukrainan kriisissä USA:lla on osansa sen syntyyn ja lisännyt, että Venäjän toimet ovat sotarikoksia, eikä niitä voi siten puolustella mitenkään. Vihjaukset putinmielisyydestä ovat anon matalamielistä retoriikkaa, jolla netissä yritetään helppoa mustamaalausta ja vastapuolen dissausta, vaikka aiheettakin.

      Joten, tämä ano puhuu muunneltua totuutta, eli suomeksi sanottuna valehtelee.

      Poista
    25. Valitat koko ajan persujen alisuoriutumisesta, kun se ei pysty koalitiohallituksessa yksin sanalemaan päätöksiä. Lapsellista ja epärealistista tietoista mustamaalausta.
      Olet siis väittänyt, että Ukrainan kriisissä USA:lla on osansa sen syntyyn, eli toisin sanoen syyttänyt länttä kriisin synnystä.
      MOT. Joten voimme todeta, että mitään muunneltua totuutta ei ole puhuttu, puhumattakaan valehtelusta.
      Tuo väite USA:n syyllisyydestä tuntui sitäkin absurdimmalta tilanteessa, jossa Venäjä toi Ukrainan rajalle 140000 miestä ja junalasteittain tankkeja ja muuta kalustoa, vaikka pienintäkään uhkaa Venäjää kohtaan ei ollut olemassa. Pelkästään Putinin älyvapaat natsipuheet. Outoa, että joku saattoi nähdä tuossa näytelmässä mitään muuta kuin täydellisen sekopäisen diktaattorin houreita.

      Poista
  2. Muistutan taas:
    Joka vuosi maapallon lisäväellä voidaan perustaa:

    117 HELSINKIÄ!! tai
    365 TURKUA tai
    13 SUOMEA

    Lukuja saatavilla: https://www.worldometers.info/

    VastaaPoista
  3. Hieman päivän aiheen vierestä mutta äänestäjille kiintoisaa:

    PT-media tänään

    Mielipideartikkeli: Ilmastopelottelu, loputon suo

    https://pt-media.org/2024/06/03/mielipideartikkeli-ilmastopelottelu-loputon-suo/

    Kannattaa lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden kannattaa lukea jotka kuvittelee että ilmasto on tuhoutumassa. Minä olen ollut hereillä ko asiassa jo ennen tajua.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma4. kesäkuuta 2024 klo 18.22

      Juuri niin. Hyvä artikkeli.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma4. kesäkuuta 2024 klo 20.02

      Aalto-yliopiston tohtori Antero Ollila on kirjoittanut joukon mielenkiintoisia, varsin kriittisesti etenkin Hallitustenväliseen ilmastonmuutospaneeliin (IPCC) suhtautuvia artikkeleita ns. ilmastonmuutoksesta. Seuraavassa on lueteltuna niistä muutamia:
      https://www.climatexam.com/blog2

      Uuden Suomen blogissaan hänellä on niitä kokonainen sarja plus joukko yksittäisiä artikkeleita:
      Maapallon pintalämpötilan yhteys ilmiöihin El Nino ja auringonsäteily
      Hiilidioksidin säteilypakote ja ilmastoherkkyys, osa 1. Kasvihuonekaasujen absorptio
      Osa 2. Veden takaisinkytkentä ja ilmastoherkkyysparametri
      Osa 3. Stratosfäärin kylmeneminen
      Osa 4. Hiilidioksidin säteilypakote ja ilmastoherkkyys
      Osa 5. Verifiointi ja validointi

      Valta- eli propagandamedian ja tietämättömien/tyhmien/globaalikommunististen petturipoliitikkojen yhteisvaikutuksella on onnistuttu luomaan ILMASTO-USKONTO. Sitä osoittaa esim. eurovaalitenteissä ehdokkaiden hartaan yksimielinen kannatus ns. ilmastotoimille - joka muistuttaa Don Quioten taistelua tuulimyllyjä vastaan.
      Ollila ei ole yksin kritiikissään, mutta en nyt tässä ala luetella muita.

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma4. kesäkuuta 2024 klo 20.07

      Antero Ollila lyttää Helsingin-Brysselin Pravdan ilmastohuijaus-propagandan:

      "Hesari ehdottaa Suomen visioksi ilmastonmuutoksen pysäyttämistä.
      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aveollila/hesari-ehdottaa-suomen-visioksi-ilmastonmuutoksen-pysayttamista/

      Poista
    5. Kalergi-suunnitelma4. kesäkuuta 2024 klo 23.08

      Ollila ihmettelee Pravdan "uutta matematiikkaa":
      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aveollila/erikoista-matematiikkaa-hesarissa-metsien-hiilinielu-romahti-kun-se-kasvoi/

      Poista
    6. Oltiin Ollilan kanssa aikoinaan saman työnantajan palveluksessa, ja siten joskus tekemisissä. Erottui jo silloin edukseen, terävä kaveri.

      Poista
  4. Kansojen sekoittaminen on tänä päivänä yhteisen lännen globaali agenda, ei siihen pieni suomi voi vaikuttaa mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuohon ei usko kuin nimimerkki Kalergi-suunnitelma.

      Poista
    2. Hyvä yhteenveto uskomattomasta menestystarinasta, salaliittoteoriasta. Kaikkihan tiedämme että salaliitot toimivat käytännössä, kun Arska ja Leksa ryöstävät Reiskan. Mutta teoriassa? Ilmeisesti vain se minkä voimme nähdä - tai minkä valtamedia näkee puolestamme - voi olla olemassa.
      -jussi n

      Poista
    3. kalergille: Attaboy!

      Poista
  5. Kukaan näistäkään kommentoijista ei voi kiistää sitäkään, että oli Luojan lykky kun juuri persut päätyi hallitukseen vaikuttamaan maan asioihin tällaisessa tilanteessa.

    VastaaPoista
  6. Eilisiltaisessa kaksikielisessä vaalitentissä demarien Tytti Tuppurainen taas puolusti maahanmuuttopolitiikkaa, jossa ei erotella parempaa elintasoa (suomalaisesta avokätisestä sosiaaliturvasta) hakevia ja todellisia hädänalaisia, so. hän ei tunnusta, että olisi olemassa sellaista kuin haittamaaha
    nmuutto, jota ylivoimainen valtaosa nykyisestä maahanmuutosta tosiasiallisesti on.
    Tuppurainenhan tunnetaan jo ennestään maininnastaan, että on väärin asettaa oma kansa ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisipa melkein sanoa, että Suomessa haittamaahanmuuttajista haitallisimmalla ryhmällä eli muslimeilla on erityinen syy äänestää demareita: Tytti Tuppurainnen.
      "Muslimit nostavat sosiaalidemokraattien kannatusta",
      https://www.kansalainen.fi/muslimit-nostavat-sosiaalidemokraattien-kannatusta/

      Poista
    2. Juuri siksihän vihervasemmisto heitä tänne haluaa, potentiaalisia äänestäjiä, jotta saavat vietyä enemmistöllä sosiaaliunelmansa tappiin asti. Kuka tekee työt ja maksaa tuet ja eläkkeet, ei ole koskaan tätä porukkaa kiinnostanut.

      Poista
  7. PT-media tänään

    Norrköpingin maahanmuuttajaghettoon poikkeustila, ns. ratsiavyöhyke voimaan

    https://pt-media.org/2024/06/04/norrkopingin-maahanmuuttajaghettoon-poikkeustila-ns-ratsiavyohyke-voimaan/

    Artikkelista poimittua

    Ruotsin poliisi otti ensimmäistä kertaa käyttöön ns. ratsiavyöhykkeen Norrköpingissä maanantaiyönä tapahtuneen tuplamurhan takia.

    Tällä ratsia- tai turvavyöhykkeellä (ruotsiksi visitationzon) tarkoitetaan tiettyä rajattua aluetta, jonka sisällä poliisilla on laajemmat oikeudet henkilötarkastuksiin eli ratsioihin ja kotietsintöihin.
    Kun oikeus julistaa alueen ratsiavyöhykkeeksi, niin poliisi voi ilman erityistä perustetta suorittaa henkilöratsioita, tutkia ajoneuvoja ja varastoja. Ratsiaan ei siis tarvitse olla erityistä epäilyä rikoksesta. Tarkoituksena on ikään kuin “rauhoittaa” päällä oleva tilanne tai konflikti.
    Oikeuden myöntämä ratsia-aika on aina kahden viikon jaksoissa kerrallaan.
    ...
    Yleisesti pelkona Norrköpingissä onkin nyt se, että murhan eri osapuolet aloittavat kesähelteillä oman sotansa.
    ---------------------------

    Jos ET kaipaa elintasopakolaisten eli "turvapaikanhakijoiden" sotaa tänne - Äänestä oikein!

    VastaaPoista
  8. Nyt voidaan lopettaa höpötys työvoimatarpeesta.
    Vapautuva työvoima koulutetaan (suomalaiset) siihen mihin työvoimaa tarvitaan.
    Luku- ja kirjoitustaidottomia elintasopakolaisia ei tarvita ollenkaan.

    Tivi tänään

    Hälyttävä väite konsulttiyritykseltä – suomalaisten tekemät työtehtävät voidaan automatisoida

    https://www.tivi.fi/uutiset/tv/ca07397f-a56c-4115-ab37-d8bc76eee07c

    Tekoäly voi korvata monen työt ja tuoda miljardihyötyjä Suomen talouteen, konsulttiyhtiön McKinsey ennustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopettakoot yritysten kolmikymppiset työhönottajat erään TODELLISEN rasismin muodon: yli neljä-viisikymppisten työnhakijoiden automaattisen hylkäämisen.
      Yrityksissä myönnetään, että vuosikymmeniä työelämässä olleilla on paljon arvokasta ns. hiljaista tietoa, jolle olisi käyttöä, mutta joka nuorilta työnhakijoilta puuttuu.

      Poista
  9. Päivitys, Yle tänään

    Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sulkee Meksikon ja Yhdysvaltain rajan tilapäisesti

    Bidenin hallinto voi nyt aloittaa välittömästi turvapaikan epäämisen maahan laittomasti tulevilta siirtolaisilta ja karkottaa heidät kotimaahansa tai Meksikoon.

    https://yle.fi/a/74-20092259

    – Presidentti ilmoittaa tänään tiistaina uusista historiallisista toimista, joilla estetään eteläisen rajamme laittomasti ylittäviä siirtolaisia saamasta turvapaikkaa, Valkoisen talon tiedottaja Andrew Bates ilmoitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi lopetetaan turvapaikkasirkus eli turvapaikka "oikeutta" väärinkäyttävien vastaanotto ja meritaksiliikenne.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!