maanantai 10. kesäkuuta 2024

Äärivasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto

Suomen eilisten eurovaalien tulos yllätti varmasti kaikki politiikkaa seuraavat. Niin myös minut itseni, joten muutama sana niihin liittyen. 

Vaalien suurvoittaja oli Vasemmistoliiton ja Vihreiden muodostama äärivasemmisto, joka taisi saada suurimman ääniosuuden koko Suomeen itsenäisyyden ajan vaaleissa. Peräti 28,6 prosenttia äänestäneistä antoi äänensä sille. 

Tämä tarkoittaa, että suomalaisesta europarlamenttiryhmästä tulee jatkossa entistä enemmän tukea keskusjohtoisuudelle, kehitysmaalaisten kansainvaellukselle, wokellukselle ja euroverojen kaltaisille pyrkimyksille. Samalla tulos tarkoittaa myös sitä, että suomalainen äärivasemmisto osasi hyödyntää sitä etua, jonka kokonaisuudessaan alhainen äänestysprosenttia tarjoaa. 

Tätä sen sijaan eivät ymmärtäneet Perussuomalaisten kannattajat. He tyytyivät nukkumaan kotonaan ja ehkäpä mielessään kiroamaan koko Euroopan unionia. 

Ja toteuttivat muutaman päivän takaisen varoitukseni siitä, että vihervasemmisto saa europarlamenttiin yhden edustajan aiempaa enemmän, mikäli politiikan muita suuntauksia kannattavat ihmiset jättävät käymättä vaaliuurnilla. Siten suomalaisten kansalliskonservatiivien vaalikäyttäytyminen oli kauniisti sanottuna tyhmää.

* * *

Jos kaikissa EU-maissa olisi ajateltu näin, olisivat afrikkalaiset ja lähi-idästä peräisin olevat sosiaaliturvaperusteilla Eurooppaan pyrkivät ihmiset kiittäneet ja lähteneet vielä entistäkin suuremmin joukon liikkeelle. Samoin olisi suomalaisen metsäteollisuuden raaka-aineen museoimisesta tullut todellinen uhka ja vain mielikuvitus olisi ollut rajana, minkälaisiin saavutuksiin olisi päädytty wokellusrintamalla. 

Onni onnettomuudessa oli, etteivät muiden maiden kansalliskonservatiivit olleet yhtä järjettömiä kuin suomalaiset, vaan saavuttivat vaalivoiton samalla kun koko vasemmisto menetti kannatustaan. Toki tämä vaalivoitto olisi ollut suurempi, mikäli suomalaiset äänestäjät olisivat päättäneet tukea perussuomalaisia ehdokkaita äärivasemmiston sijaan. 

Kun vielä Kokoomuksen EPP-ryhmä saavutti koko Unionin tasolla vaalivoiton, voimme huokaista helpotuksesta ja toivoa, että EU:ssa nähdään seuraavien viiden vuoden ajan kulunutta vaalikautta terveempää politiikkaa. Eikä niiden aikana toteuteta edellisen europarlamentin idioottimaisimpia suunnitelmia.

* * *

EU-politiikan lisäksi vaalitulos tulee vaikuttamaan myös Suomen sisäpolitiikkaan. Hallituksen sisällä Kokoomuksen eurovaalivoitto ja Perussuomalaisten rökäletappio lisäävät pääministeripuolueen ja vähentävät valiovarainministeripuolueen painoarvoa. Ja siten Kokoomukselle tärkeät asiat tulevat edistymään paremmin kuin perussuomalaisten toiveet. 

Tämä tulee näkymään ennen kaikkea suomalaisessa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa, jossa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten linjat poikkeavat toisistaan. Oma veikkaukseni on, että siihen liittyviä hallitusohjelman linjauksia on entistä vaikeampi saada eduskunnan käsittelyyn ja siten laeiksi kuluvan eduskuntakauden aikana. 

Vaarana on siten se, että suomalaisessa politiikassa toistuu sama ilmiö, joka nähtiin Juha Sipilän (kepu) hallituksessa. Sen maahanmuuttopoliittinen ohjelmahan oli kyllä järkevä, mutta jäi lopulta kokonaan toteuttamatta. Ja kaiken kukkuraksi maahan ryntäsi tolkuton määrä kehitysmaalaisia ilman, että hallitus olisi ryhtynyt mitenkään torjumaan sitä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

54 kommenttia:

  1. J. Halla-Aho: "Niin kauan ihmiset äänestävät meitä, kun olemme vaihtoehto politiikassa."

    VastaaPoista
  2. Ohisalo/Saramo-akselilla mennään.
    Kun eilenkin puheena ollut marxilaisuus, äärioikeistolainen sellainen, niin kertauksena, toivoa on perin niukasti.
    Suomalaisten pitäisi käydä kommunismin preppauskurssilla Pohjois Koreassa, niin tämä totaalinen asioiden väärinymmärtäminen voisi ehkä helpottaa.
    Se, mitä kommunismi tuottaa, on jo nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma10. kesäkuuta 2024 klo 8.24

      "Se, mitä kommunismi tuottaa, on jo nähty."
      Kommareilla, niin viher- kuin muillakin kommareilla on ilmeisesti geeneistä määräytyvä mustan näkeminen valkoisena.

      Poista
    2. Sehän siinä pelottavaa onkin, kun tosiasiat voidaan vetää nurinpäin.

      Poista
  3. Oli kyllä yllättävä tulos. Ei voi kun ihmetellä Suomen kansaa. Saatiin ainakin 8 Suomen etuja vastaan toimivaa meppiä. Lisäkki jos Virkkunen pääsee komissaariksi, niin tilalle tulee Sirpa Pietikäinen. Siinä on sitten yhdeksän Suomen etuja vastaan toimivaa meppiä. Tällä kertaa olen tyytyväinen, että olemme Euroopan takahikiän perähikiä ja Suomen vaikutusvalta Euroopassa on olematonta. Siitä huolimatta olisin toivonut Suomen etuja ajavia meppejä Eurooppaan.

    VastaaPoista
  4. Paitsi, että perussuomalaisia kannattavat jäivät kotiin, niin oma merkityksensä on ollut medialla, joka on pyrkinyt leimaamaan perussuomalaiset laitaoikeistoksi ja on tuonut jatkuvasti esiin puoluetta kansalaisia kurittavana ja kurjistavana. Vasemmistoliiton vaalivoitto kertoo mielestäni siitä, että tavalliset suomalaiset eivät joko ymmärrä julkisen sektorin tervehdyttämistarvetta tai ovat menneet mukaan median luomaan kuvaan puolueesta, joka vie isoäidiltäkin tekohampaat. Eurovaalien suurin voittaja lienee ollut verovaroin toimiva Yle, joka onnistui masinoimaan äänestäjät vasemmistopuolueiden taakse.

    VastaaPoista
  5. Suomalaiset äänestäjät lähettivät kolme marxilaista Putinin ystävien ryhmään ja kolme punavihereää Suomen etuja vastustamaan.
    Ja Heinäluoman. Oi aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma10. kesäkuuta 2024 klo 9.48

      Heinäluomakin on ollut vierailevana osallistujana Bilderberg-kokouksessa kuulemassa ohjeistusta sellaisilta ylimmiltä globaalikommunisti-roistoilta kuten Rockefellerit, Wall Street -banksteri Rotschildit ja sotarikollinen Henry Kissinger.
      Susi lampaan vaatteissa.

      Poista
  6. Tähän se tyttöjen ylikoulutus johtaa. Haavemaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan !

      Poista
    2. Muutamassa vuosikymmenessä Suomi muuttui pessimistisen vanhan miehen maasta optimistisen nuoren naisen maaksi. Onneton tapahtuma.
      -jussi n

      Poista
  7. Joopa joo, vaalit on käyty ja tulos on selvillä. Vasemmistoliiton tulos oli minullekin yllätys, mutta persujen romahdus ei ollut. Ei perussuomalaisten äänestäjiä voi mielestäni syyttää yhtään mistään. Sen sijaan persujen johtoa saa syyttää kaikesta. Ei kai hyvänen aika persujen johtoporras omista äänestäjiään ja määrää ketä ne saavat äänestää!

    On aivan luonnollista, että jos puoluejohto näyttää ovea Teuvo Hakkaraiselle, niin samalla näytetään ovea hänen äänestäjilleen. En näköjään ollut ainoa joka tulkitsi asian näin!

    Nämä vaalit osoitti taas jälleen kerran että kokoomuksen ydinkannattajaryhmä on huomattavan suuri. Riippumatta siitä onko puolue hallituksessa vai oppositiossa, tai siitä että mistä vaaleista on kysymys. Persuilla on tilanne taas aivan päinvastainen. Sen ydinkannattajaryhmä on tosipaikassa mitättömän RKP:n luokkaa, kuten vaalituloksesta voimme nähdä!

    PS on leimautunut protestipuolueeksi ja puolue menestyy niin kauan kuin se voi tarjota protestin mahdollisuuden. Tämä pitäisi ymmärtää, Ei tiikeri juovistaan mihinkään pääse.
    Viime aikoina PS on yrittänyt leikkiä pikkukokoomusta ja yrittänyt olla joku "hyvä" puolue. Vuosikausien ajan persujen johto on yrittänyt mielistellä ja selitellä, mutta kaikesta nuoleskelusta huolimatta Perussuomalaisia pidetään edelleen RASISTEINA JA ÄÄRIOIKEISTOLAISINA, ja tullaan pitämään.

    HALOO PERSUJOHTO, meillä on jo kokoomus, ei me tarvita toista kokoomusta!!!!!!!

    Paljon on PS muuttunut jytkyn ajoista. Silloin puolue tarjosi vaihtoehdon ihan tavallisille JUMALAAN USKOVILLE, MAKKARAA SYÖVILLE, HIELLE HAISEVILLE JA PAKETTIAUTOLLA AJELEVILLE PUNANISKOILLE.

    Ei tarjoa enää, ja se näkyi vaalituloksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen talous täytyy laittaa kuntoon ja ylivelkaantuminen loppumaan. Tästä ei liene epäselvyyttä?

      Tämä onnistuu Suomessa tällä hetkellä vain kokoomuksen ja PS:n yhteistyöllä. Vihervasemmisto ei sitä tee - heille kelpaa vain rahanjako.
      Ja aisankannattaja kepu ei tiedä mihin kumartaa ja mihin pyllistää. Suunta tulee tuulen mukana.

      Nyt jälleen kerran valtiovarainministerin puolue ottaa iskun vastaan vaikka ei ollutkaan kansalliset vaalit.

      Poista
    2. Tämä analyysi on todennäköisesti aika lähelle totuutta. Siinä on Persujohdolle miettimistä, miten yhdistää edellä kuvatut ryhmät: perussuomalaisten isänmaaalliset kokoomuslaiset, jotka eivät voi olla varsinaisen kokoomuksen takana ja pakettiautolla ajavat punaniskat. Tavoite molemmilla sisäisillä persuryhmillä on kuitenkin suht sama eli halutaan Suomen pysyvän suomalaisena ja Suomen päättävän omista asioistaan. Vai katoavako Persut seuraavissa edukuntavaaleissa kokonaan: pakettiautopunaniskat VL:n taakse ja Persujen kokoomuslaiset KD:hen ja Kokoomukseen.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma10. kesäkuuta 2024 klo 9.52

      PettUri Orpo sai ovelasti persut tekemään puolestaan likaisen työn ja se näkyy vaalituloksissa.

      Poista
    4. Ei tarvitse olla RASISTI eikä ÄÄRIOIKEISTOA vaikka olisikin kansalliskonservatiivinen puolue, joka vastustaa haittamaahanmuuttoa ja toiminnassaan painottaa kansallista etua kuten PS nykyisin.
      EU-ero ei tällä hetkellä ole realismia Suomessa - se vaan on tosiasia. Realistisempaa on vaikuttaa nykyEU:n ja sen suuntaan. Siksi on edelleen järkevää äänestää perussuomalaisia.

      Poista
    5. Kannattaako 42 prosentin äänestyksen tuloksella vetää vielä kovin vakuuttavia johtopäätöksiä? Yli puolet kansasta jätti äänestämättä johtuen luultavasti siitä, ettei sillä ole mitään merkitystä. Se on jo nähty ja kuultu; ihan sama, mitä siellä päätetään kun Suomea ja suomalaisia viedään kuitenkin kuin litran mittaa.

      Poista
    6. Neula ja Laakeri: kenenkään ei pitäisi uskoa mihinkään satuhahmoon, ei edes hielle haisevan Hiace-miehen.

      Poista
    7. Miksi pidät Luojaasi satuhahmona?

      Poista
    8. Neulan ja laakerin kommentti kyllä vahvistaa 100 % Paasikiven näkemyksen suomalaisista poliittisesti lahjattomana kansana. Politiikkahan on mahdollisuuksien taidetta.
      Haikailu jumalaan uskovia pakettiautopunaniskoja palvovan protestiliikkeen perään soittaa, kuinka poliittisesti imbesilli ihminen voi olla. Maa, joka on noussut köyhästä puolilukutaidottomasta maatalousmaasta sivistyneeksi teollisuusmaaksi, ei kerta kaikkiaan voi perustua jumalaan uskovien punaniskojen mielihalujen (=laatikoittain kaljaa ja ämpäreittäin viinaa paskahielle haisten) täyttämiseen. Kun puolue pääsee/joutuu hallitukseen eli pääsee/joutuu ohjaamaan valtiolaivaa, niin se ohjailu ei voi perustua pelkkään perseet olalle -protestihenkeen. Vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja kykyä väistää karikoita eikä posotusta laput silmillä hinnalla millä hyvänsä.
      Tiedämme myös muslimimaista, mihin yhteiskunnan perustaminen jumaluskoon johtaa: persläpiin.
      Minä ymmärrän PS:n puoluejohdon tuskan, kun pitäisi tehdä pitkäjänteistä politiikkaa valtiolaivan peräsimessä ja merkittävää osaa kannattajista kiinnostaa lähinnä seuraavan viikonlopun kännin hinta. Eli puolueen, jonka järkeen pohjautuvaa realistista puolueohjelmaa on laatinut mm. erittäin älykäs ja sivistynyt Jussi Halla-aho, pitäisi yrittää viestiä älyllisesti lapsen tasolla riekkuvalle punaniskalaumalle. Se on Sisyfoksen työtä.

      Poista
    9. Tulipas siinä varsinainen syväluotaava kuva PS:n kannattajista. Miten tähän tulokseen on tultu, kaipaisi vähän lihaa luiden ympärille.

      Poista
    10. Hohhoijaa, tälläkin kommenttipalstalla kirjoittelee näköjään henkilöitä, jotka ovat joko 6-vuotiaita, autisteja tai ulkomaalaistaustaisia jotka hädin tuskin selkosuomea osaavat, koska kielikuvat ja muut suomen kielen hienoudet ei oikein avaudu!

      Poista
  8. Yle tänään

    Japani helpottaa turvapaikanhakijoiden karkottamista

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-234067

    Japanissa astuu tänään voimaan uusi laki, joka helpottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten karkottamista maasta.
    Uuden lain nojalla maan viranomaiset voivat karkottaa siirtolaiset maasta kolmen kielteisen päätöksen jälkeen.

    Aiemmin turvapaikkaa hakeneet ovat voineet pysyä maassa niin pitkään, kuin heidän tekemiään valituksia käsitellään. Valitusten määrälle ei myöskään oltu asetettu ylärajaa.
    Maailman neljänneksi suurin talous Japani tunnetaan nihkeästä suhtautumisestaan turvapaikanhakijoihin. Viime vuonna maa vastaanotti ennätykselliset 303 turvapaikanhakijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japani käyttää tekoälyyn pohjautuvia robotteja ja muuta automaatiota sen sijaan että avaisi portit kehitysmaalaisille kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomille "moniosaajille".

      Poista
    2. Juuri näin. Tekoäly ja robotit korvaavat entistä enemmän ihmistyövoimaa ja senkin takia kehitysmaalaisten rahtaaminen tänne muka työvoimapulan paikkaajiksi on älytöntä.

      Poista
    3. Ja tekoälyn työttömäksi jättämät kantasuomalaiset voidaan kouluttaa uusiin tehtäviin. Eli ei todellisuudessa tarvita mitään työvoimapulan paikkaajia.

      Poista
  9. Vassareiden vaalivoiton kylkiäisenä puolueeseen syntyi johtajuuskriisi, koska terävä pää valittiin Brysseliin. Uusi puheenjohtaja puolueelle ja eduskuntaryhmälle joudutaan valitsemaan kaheleista ja/tai kokemattomista.

    VastaaPoista
  10. Oli odotettavissa. Alhainen äänestysprosentti yhdistettynä persukannattajien vähäinen kiinnostus äänestämiseen.
    Nyt vain tarkkaan seurantaan välittujen meppien tekemiset.

    VastaaPoista
  11. Miksikö Li Andersson voitti vaalit?

    Li Anderssonin saamasta äänimäärästä on saman aatteen muiden läpimenneiden äänimääriin sunnilleen kymmenkertainen kuilu. Siis paljon isompi kuilu kuin mikä erottaa vasemmiston esimerkiksi PS:n saamasta kannatuksesta.

    EU-vaalit eivät ole henkilövaalit, vaan henkilöityneen politiikan vaalit. Andersson veti mukanaan tyyppejä joiden äänisaalis oli enemmän kuin kymmenen kertaa pienempi kuin esimerkiksi Eija-Riitta Korholan, joka sai 45 000 ääntä mutta jäi rannalle.

    "Asiantuntijat" Ylen vaali-illassa sortuivat käsittelemään näitä vaaleja kuin niitä voisi tulkita vertailemalla äänimääriä edellisiin vaaleihin tai gallupeissa esiintyviin yleisiin kannatuslukemiin. Mitä perustetta sellaiseen näillä vaaleilla oli?

    Äänestysprosentti oli reilusti alle puolet äänioikeutetuista. Näennäisdemokratiaa -- ja voiko ollakaan mienkään muuten kuin että tulos vinosuuntautuu ihan niiden kokonaan muiden kuin ideologisten ehtojen mukaan joita kunkin puolueen kannattajakunnalla on. Kyllä kokoomuslaiset käyvät äänestämässä, koska samaistuvat sosiaalisesti ylöspäin ja vaalit ovat vakiintuneen yhteiskunnan instituutio. Samoin samaistuvat naiset, joita harhainen tasa-arvomotiivi ajaa. Ja persut jäävät kotiin, koska kokemustensa pohjalta ovat lakanneet uskomasta politiikkaan. Ja niin edespäin.

    Jos olisin yksinvaltias, voisin suunnitella sellaiset ihan "demokratian" muotovaatimukset täyttävät vaalit, joissa Li Anderssonista tulisi maan yksinvaltias.

    Tai jostakusta muusta vastaavan suurta yleisöä puhuttelevan habituksen ja saman teräväkielisen äänen omaavasta. Esimerkiksi Katri-Helenasta, jota suomalaiset rakastavat, koska hän laulaa raikavalla äänellä niin että kaikista sanoista saa selvää.

    On täysin todellisuudentajutonta tulkita tällaisen toisella jalalla ontuvan "demokratioan" ja sen vaali-instituution tuloksia kuin ne todella heijastaisivat jotain yleisen ajattelun asiasisältöjä. Eivät ne heijasta -- eivät millään, toistan: eivät millään tavalla.

    Ei tietenkään pidä jättää huomiotta tosiasiallista lähtökohtatilannetta -- sitä, että poliitikot eivät väittelyissään puhuneet oikeastaan ainoastakaan asiakysymyksestä käyttäen päteviä, todellisuutta kuvaavia käsitteitä, vaan on puhuttu poliittisesti korrektein kiertoilmaiuksin ja "laitaopikeiston" kaltaisin leimasanoin -- ja tältä pohjalta vaalianalyytikoidenkin tietysti pitäisi miettiä ensisijassa sitä, oliko todellisena voittajana muka jokin "aatesuunta".

    Ei ollut. Yksinkertaisesti siksi, että olemassa oleva poliittinen ajattelu ei kestä reality checkia. Se on pelkkää stiiknafuulaa, aikalailla laidasta laitaan. Mutta kuten ihmisen -- myös eurooppalaisen ihmisen -- pitkästä historiasta voimme oppia, "valta" ei koskaan puhu järkeä, vaan jumalan sanaa. Opillisilla sisällöillä ei valtapeleissä ole koskaan ollut oikeastaan mitään todellista merkitystä, ja myös poliittiset ideologiat ovat vain nykyajan tunnustuksellisen ajattelun eri lahkoja.

    Joten voimme kysyä: mitä tapahtui todella? Vastaus on aika tyly, paljon tylympi kuin mitä poliittisten ideologioiden mukaan orientoituvat kilpaurheilijat uskaltavat kuvitellakaan. Vaaleissa ei meillä tapahtunut mitään. Kukaan ei ajattele eri tavoin kuin eilen, eikä yksikään tosiasiassa tyhjä ja harhainen ajatus muuttunut sen kummemmaksi.

    No, ehkä Euroopan suurissa maissa kuitenkin tapahtui, edes jotain. Siellä alkaa todellisuus tulla kaduilta sisään ikkunoista. Tulevat vuodet tulevat näyttämään muuttuuko politiikassa mikään. Suomalaiset tulevat sitten myöhemmin perästä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "..."valta" ei koskaan puhu järkeä, vaan jumalan sanaa."
      Naulan kantaan.

      Poista
  12. Vieläkö löytyy eu myötämelisiä? Eu:sta olisi pitänyt erota eikä kiimassa juosta ja suunnitelle eu hillotolpille kiipeämistä. Mutta kun ei, ei kiinnosta eu ero persuja pätkääkään, päinvastoin. Tässä sitö nyt aletaan olla, eu koventaa vain euroopan ja Suomen tuhoamista. Ihmiset kun ei tajua että eu on pääsyöpä mistä pitää erota, muuten mikään ei parane.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos enemmistö on kuutamolla siitä mitä suurissa kuvioissa tapahtuu niin demokratia taitaa tosiaan olla "kuoleman uskonto", kuten Linkola toisteli. Taas yksi synkkä vaalien jälkeinen "dagen efter".
      -jussi n

      Poista
    2. Varmaan olet myös sitä mieltä että Suomen ei pitäisi olla NATO-jäsen ja rup.. eiku markka takaisin maksuvälineeksi?

      Poista
    3. Norja on kuulunut Natoon vuodesta 1949, mutta ei ole EU-jäsen.

      Suomikin tarvitsee Naton turvakseen Putinia ja hänenlaisiaan agressiivisia isovenäläisiä imperialisteja vastaan, joita on pilvin pimein Venäjällä ja massoittain lisää on kasvamassa Putin-Nuorisosta, joka vastaa Hitler-Jugendia. Minimivaatimus "elintilan" (Lebensraum") valloittamiseksi on alasajetun Neuvostoliition rajat plus mm. Suomi. Putinin mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli maailmanhistorian suurin tragedia ja hän on ilmaissut suuren ihailunsa sellaisille agressiivisille isovenäläisille imperialisteille kuten Katariina Suuri ja Pietari Suuri.
      Venäjällä "ei ole rajoja"!

      Poista
    4. Kuinka pihalla on sitten ne ihmiset jota arvostelee eu vastaista ryssämieliseksi, minulle tuo on pahin loukkaus mitä minulle voi sanoa tai kirjoittaa! Olen ollut eu vastainen vuosi ennen kun siihe edes Suomi liitettiin. Jos olen eu vastainen, miten se tekee minusta Nato vastaisen, selittäkääpä se minulle, sillä tuota minä en ole! Tottakai, ero eu:sta ja painokoneet rakennukseen ja markka painoon. Te ette ole edes markka aikaan eläneet jotka tuota vastustatte, tai jos olette, ette ainakaan pääterveenä.

      Poista
    5. Putinin vakaa tarkoitus ilmeisesti on saada nimensä historiankirjoihin Putin Suurena, joka loi uuden, entistä, Neuvostoliittoakin mahtavamman Suur-Venäjän, mallina Hitlerin Grossdeutschland -suunnitelma.

      Poista
    6. Olen kansalliskonservatiivinen, EU- ja ryssänvastainen, mutta katson Natoon kuulumisen Suomelle välttämättömäksi, koska agressiivinen isovenäläis-imperialistinen Venäjä on eksistentiaalinen uhka Suomelle, Baltian maille sekä monille muillekin, varsinkin pienille maille.

      Poista
    7. Olen myös kansalliskonservatiivinen mutta EU- ja NATO-myönteinen. En haikaile markkaa takaisin. Norskien ei tarvitse kuulua EU:iin, koska ovat saaneet miljardeja öljykenttien vuokratuloista. En myöskään usko siihen että meidät olisi luonut joku "Luoja" tai muu mielikuvitusolento.

      Persujen Hakkarais-ulina on jotenkin surkuhupaisaa. Valitsivat moisen möllykän, joka ei ole saanut mitään aikaan ja loukkaantuvat kun puolue ei hyväksy enää ehdokkaaksi. Persut ovat jossain määrin hieman parempi kopio siitä kristalli- tai vapauspuolueesta, joka ei saanut edes päätettyä omasta ehdokkaastaan.

      Poista
    8. Ei varmaan kaipaa markkaa takaisin joku joka ei ole edes elänyt tuota aikaa. Euro kädessä on sama kun syöpäkasvain.

      Poista
  13. Äänestysaktiivisuus oli suunnilleen 40 % ja nämä eivät olleet eduskuntavaalit vaan EU-parlamentin vaalit. Nämä asiat kannattaa muistaa, ennenkuin törmää tekemään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Törmäily on tietysti tälle ajalle leimallista mutta kovin viisasta sellainen ei ole.

    VastaaPoista
  14. Persut otti takkiin, koska on ollut näkyvästi hallituksen likaisen työn tekijä, ja myös esiintynyt leikkaussaksineen ajattelemattomasti suuren yleisön suuntaan. Leikkauksethan ovat välttämättömiä talouden kannalta, mutta vähempikin hekumointi olisi riittänyt.
    Persujen osalta tilanne EU-asioiden hoidon kannalta ei faktisesti paljoa muuttunut, jos aiemmin oli kaksi edustajaa, joista Hakkaraisen toiminta oli nollan arvoista.
    Tietysti uskomattoman typerää joka tapauksessa on suomalaisilta äänestää vihervasemmistoa, mutta eiväthän nämä vaalit kerro mitään todellisesta kannatuksesta, kun uurnille vaivautuu reilusti alle puolet äänioikeutetuista. Joku Anderssonin kaltainen karismaattinen agitaattori puppugeneraattorillaan kerää helposti typerän kanalauman äänet.

    VastaaPoista
  15. Haluaisinpa tietää mitä Riikka Purra ajattelee nyt äänestämättä jääneistä kannattajistaan, nynnyt, luuserit,...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kiinnosta lepakon kipuilut. Persut on pettäneet jo niin monesti kannattajansa että kärsikööt rauhassa, ei kiinnosta enää tuo tai mikään muukaan puolue apinoineen.

      Poista
  16. Kun äänioikeutta käytti reilusti vajaa puolet äänioikeutetuista, pitäisi EU:sta erota. Mikä muu kertoo paremmin sen, ettei kyseiseen järjestöön kuuluminen nauti suomalaisten luottamusta, kun kansanäänestystä eroamisesta ei uskalleta järjestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aiheellinen huomio.

      Poista
    2. "ettei kyseiseen järjestöön kuuluminen nauti suomalaisten luottamusta, kun kansanäänestystä eroamisesta ei uskalleta järjestää?"
      Salaten ja valehdellen vallankahvassa olleiden maanpettureiden täytyi siihen liittyminenkin hoitaa:
      suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/12/suomi-liittyi-euhun-salaten-ja.html

      EU-neuvotteluissa mukana olleen Antti Kuosmasen kirjoittaman kirjan Suomen tie EU:n jäseneksi maanpetturit määräsivät tuhottavaksi.

      Poista
  17. "...Kokoomuksen EPP-ryhmä saavutti koko Unionin tasolla vaalivoiton, voimme huokaista helpotuksesta ja toivoa..."

    Jaa ottiatuota?
    Sieltähän on menossa läpi 2 vihervasemmistolaista (Aura Salla & Sirpa Pietikäinen). Eli ei se kokoomus oikeistoa edusta, korkeintaan ovat talouskonservatiiveja demareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi naista ovat kyllä väärässä puolueessa, menevät vihreistä vasemmalta ohi. Vai onko Kokoomuksen taktiikkana, että nämä keräävät henkisesti "Pihalla" olijoiden äänet.

      Poista
  18. Jos asiassa tahtoo (tahdon) nähdä hyviä puolia, niin eikö ole hyvä, että Suomen politiikasta häipyy 3 änkyräkommunistia? Kahden kommunistin äänisaalis ei olisi riittänyt mihinkään, jos Li Anderssonin ääniä ei lasketa. Ajaako näistä valituista kukaan kuitenkaan Suomen etua EU:ssa. Ehkä Tynkkynen, mutta kun pääsee lihapatojen ääreen mieli saattaa muuttua. Se oli ja hyvä, että Suomen tuhoojaa Sirpa Pietikäistä ei nyt valittu, mutta jos Henna Virkkunen valitaan komissaariksi, niin sinnehän se tynnyri vierii taas.

    VastaaPoista
  19. Jotta näitä barbaareja ei otettaisi elätettäväksi tänne - olisi ollut syytä äänestää oikein.

    HS tänään

    Irakilaismiehelle elinkautinen murhasta: Poltti vaimonsa elävältä Vantaalla

    Rikokset|Käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan, että mies aiheutti suurta pelkoa ja kärsimystä puolustuskyvyttömälle uhrille.

    https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010489337.html

    Artikkelista poimittua

    Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1980 syntyneen irakilaismiehen vaimonsa murhasta elinkautiseen vankeuteen.
    Thaer Manaf Said Al Daraji murhasi 34-vuotiaan vaimonsa polttamalla tämän elävältä auton takajalkatilassa viime joulukuussa. Nainen oli hakenut miehestä avioeroa, ja avioeroprosessi oli henkirikoksen aikaan kesken. Nainen oli hakenut eroa 12. joulukuuta 2023, ja henkirikos tapahtui 29. joulukuuta.

    Syyttäjä esitti miehelle elinkautista tuomiota poikkeuksellisen raa’asta henkirikoksesta.

    Poliisi löysi naisen ruumiin 1. tammikuuta. Epäily rikoksesta syntyi, kun kauppaan lähtenyt nainen ei palannut kotiin.
    Käräjäoikeuden mukaan mies yllätti vaimonsa tämän kodin pysäköintialueella.
    Mies oli pukeutunut ruokalähetin takkiin ja saapui paikalle vuokra-autolla. Hänellä oli mukanaan kengännauhoja sitomista varten sekä kanisteri, jossa oli bensiinin ja dieselin sekoitusta.

    Pariskunta oli ajanut naisen autolla noin kilometrin päähän ulkoilualueen pysäköintipaikalle. Siellä mies oli syyttäjän mukaan tainnuttanut naisen väkivalloin, sitonut hänet ja siirtänyt auton takajalkatilaan.
    Tämän jälkeen mies oli valellut naisen polttoaineella ja sytyttänyt tämän tuleen. Palo sammui jonkin ajan kuluttua, koska mies oli sulkenut auton ovet.

    Käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan, että mies aiheutti suurta pelkoa ja kärsimystä puolustuskyvyttömälle uhrille.
    ”Tällainen päättäväisesti toteutettu puolustuskyvyttömän henkilön polttaminen elävältä on erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tehty tappo.

    Mies on kiistänyt tappaneensa naisen ja kiistänyt syyllistyneensä murhaan tai mihinkään muuhunkaan rikokseen.

    Käräjäoikeuden mukaan mies oli kohdistanut naiseen syytteessä kuvattua väkivaltaa, joiden seurauksena nainen kuoli häkämyrkytykseen ja hengitysteiden palovammoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatko poliitikot shokissa kuten Petteri Orpo, kun joku kahjo tönäisi Tanskan pääministeriä?

      Poista
  20. Minä kysyn kuin Vihannes Jorolainen kysyi kokoomukselta: Mitä vasemmistoliitto aikoo tehdä voitollaan? Jos ei ole aivan latva-b, niin huomaa että äänisaalis oli Anderssonin henkilökohtaista vetoa ja se ei oikeastaan liity vassareihin. Saramo sain murto-osan äänistä ja normaalin vassarimäärän.

    VastaaPoista
  21. Ottaa todella koville huomata kuinka vähän suomalaiset politiikasta ymmärtävät. Entiset itäblokin maat menevät oikealta ohi, mutta meillä sosialismi on arvossaan, vaikka naapurina on se kaikkien kansojen hautausmaa ja vaikka kommunismin opeilla ei maailmaan ole luotu yhtään toimivaa yhteiskuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun meillä on Yle, Yliopistot ja naiset politiikassa, niin aivotonta menoa saadaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!