Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venezuela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venezuela. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. helmikuuta 2026

Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

USA:n presidentti Donald Trump on monella tavalla poikkeuksellinen poliitikko. Eniten julkisuutta ovat saaneet hänen monet oudolta kuulostaneet puheensa – jopa höpötyksensä (esimerkki). 

Yksi asia näyttää kuitenkin onnistuneen hienosti. Tarkoitan sitä, kun Yhdysvaltain joukot poistivat Venezuelan diktaattorin Nicholas Maduron lähes kirurgisella operaatiolla vallasta, minkä jälkeen Trump on painostanut tämän sijaisen Delcy Rodríguezin lupaamaan maahan vapaat vaalit ja tuoreimman tiedon mukaan myös vapauttamaan edeltäjänsä vangitsemat poliittiset vangit. 

Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Trump onnistui operaatiollaan ja sitä seurannella painostuksella pakottamaan Venezuelan hallinnon demokratiaan. Ja jos näin todella tapahtuu, on maan tulevaisuus jälleen sen kansan käsissä – kuten olla pitääkin.

* * *

Presidentti Trumpilla on kuitenkin edessään jatkuvia haasteita. Yksi niistä liittyy Iraniin, jonka liepeille hän on komentanut huomattavan määrän amerikkalaista sotavoimaa. 

Mahdollisen Iran-USA-sodan lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä, sillä jo Yhdysvaltain ja Israelin aiempi isku osoitti, ettei islamistivaltiolla ole tehokkaita puolustautumiskeinoja. Sen sijaan me emme tiedä, aikooko Trump "vain" tuhota iranilaisten ydinohjelmaan liittyvää infrastruktuuria, vai tähtääkö hän myös Iranin pappisvallan syrjäyttämiseen ja sitä kautta iranilaisten – etenkin naisten – vapauttamiseen uskonnollisesta helvetistään. 

Jos Khamenei ja kumppanit syrjäytettäisiin Iranin johdosta, olisi koko maailman syytä huokaista helpotuksesta. Samalla nimittäin poistuisi islamilaisten terroristijärjestöjen – Hamas, Hizbollah, Huthit – voimakkain ja tärkein tukija.  

Joidenkin arveluiden mukaan Yhdysvallat iskisi tulevan viikonlopun aikana. Toisaalta Trumpin on kerrottu puhuneen kymmenestä päivästä, joiden aikana nähdään, syntyykö Iranin kanssa sopimus – mutta minkälainen, se on suuri arvoitus. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että ainakin täällä Euroopassa Trumpin historiallinen arvo määritellään Ukrainan sodan rauhanprosessissa. Onhan eurooppalaisille demokraattisille voimille selvää, ettei Venäjän voi antaa hyötyä hyökkäyksestään. Eikä edes antaa sen diktaattorille Vladimir Putinille mahdollisuutta väittää sotaretkensä lopputulosta menestykseksi. 

Siksi Trumpin rauhanprosessi Ukraina-painostuksineen ja Venäjä-myötäilyineen on kuulostanut oudolta. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta itse epäilen erittäin vahvasti, että Putin kiristää USA:n presidenttiä tavalla tai toisella – todennäköisesti salaa kuvatulla arkaluontaisella kuvamateriaalilla. 

Siksi pidän todennäköisenä, etä Ukrainan rauhanneuvottelut eivät tuota tulosta ennen kuin hyökkääjän armeija on työnnetty pois Ukrainasta. Aivan viime aikoina tällaisesta on saatu myös viitteitä, sillä Starlink-yhteyden poistaminen venäläisiltä on johtanut aloitteen siirtymiseen ukrainalaisille, jotka ovat monin paikoin valloittaneet takaisin menettämiään alueita (esimerkki, toinen). 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät muutokset ole olleet kovin suuria, joten ainakaan toistaiseksi Putinilla ei ole voittamisen pakkoa. Sitä paitsi, hänelle saattaa riittää sodan jatkuminen koko hänen loppuikänsä ajan, koska näin hän välttyy niiltä seurauksilta, joihin satojen tuhansien sodassa raaistuneiden miesten palaaminen siviiliyhteiskuntaan johtaisi.

maanantai 5. tammikuuta 2026

Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista

USA:n presidentti Donald Trumpia voi vilpittömästi onnitella siitä, että hän poisti sosialistidiktaattori Maduron Venezuelan johdosta. Se oli hyvin tehty siitäkin huolimatta, että teko oli mitä ilmeisimmin kansainvälisen lain vastainen

Siksi on syytä ihmetellä sitä, ettei Suomessa – eikä käsittääkseni muuallakaan – ole syntynyt keskustelua kansainvälisen lain oikeutuksesta. Eli miksei kukaan kritisoi sitä, että tämä laki suojelee kaiken maailman diktaattoreita laittomasti anastetun vallan menetykseltä? 

Omalta osaltani toivoisin, että Venezuelan tapahtumat käynnistäisivät tältä osin kansainvälisen lainsäädännön uudistamisen. Tai ainakin valmistavan poliittisen keskustelun sen tiimoilta. 

* * *

Tässä suhteessa saattaa olla jopa kiire. Iranissa on nimittäin parhaillaan menossa kansannousu, jonka tavoitteena on poistaa vallasta maan islamistinen hallinto. Levottomuuksien syynä on se, että maan pappisvalta on siirtänyt maan keskiaikaan ja taannuttanut ihmisten – erityisesti naisten – elinolot sietämättömiksi. 

Juuri nyt saattaa olla niin, että presidentti Trump on parhaillaan valmistelemassa iranilaisten auttamiseen tähtäävää operaatiota. Mikäli asia on niin, ja USA:n asevoimat auttavat persialaisia kaatamaan oman kansansa kurittamisen lisäksi myös kansainvälisen terrorismin tukemisesta tunnetun hallituksensa, tulevat oikeusoppineet ja vasemmiston kellokkaat epäilemättä moittimaan jälleen kerran maan operaatiota kansainvälisen lain vastaiseksi. 

On tosin totta, että Iranin mullahit nousivat valtaan kansan tukeman kapinan avulla. Samoin se, että maassa on järjestetty vaaleja, joissa on valittu poliittisia päättäjiä. 

Näillä ei kuitenkaan ole ollut viimeistä sanaa maan asioista, vaan niistä ovat päättäneet islamistiset uskonoppineet. Eikä maan johdolla mitä ilmeisimmin ole maan asukkaiden enemmistön kannatusta.

Siten myös Iranin uskonnollinen johto on diktatuuri – joskaan ei sosialistinen – jonka jokainen vähänkään järjissään oleva ihminen haluaisi kaatuvan. Ja – ainakin omalta osaltani – toivoisin, että se voisi tapahtua siten, että kansainvälinen laki sallisi sen. 

* * *

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata myös se, että presidentti Donald Trump nosti jälleen viime yönä esille Grönlannin aseman. Sen on vihjailtu tarkoittavan, että USA:n asevoimat saattaisivat valloittaa maailman suurimman saaren tanskalaisilta.

Jos näin kävisi, se olisi kansainvälisen lain vastaista. Eli arvoisa lukijani saattaa hyvinkin pohtia mielessään, että olenko tällä tekstillä – eli kansainvälisen lain ilmeisten epäkohtien korjaamisvaatimuksilla – oikeuttamassa mahdollista Grönlannin kaappaamista tanskalaisilta?

Vastausta on haettava tässä käsitellyn kolmen tapauksen taustoista. Ensinnäkin Tanskassa on vapaa demokratia, joten sen poliittinen johto on kansan valitsemaa. Sama koskee Grönlannin paikallishallintoa, joka on kyllä ilmaissut halunsa itsenäistyä.

Tämän on estänyt Grönlannin taloudellinen napanuora Tanskaan, joka on toistaiseksi estänyt ryhtymästä tuumasta toiseen. Tanskalaisille Grönlannin itsenäistyminen kuitenkin sopisi sikäli, etteivät he asettuisi vastahankaan. 

* * *

Itse tämän kirjoituksen pääasiaan liittyen on oleellista huomata tietyt rajaukset, jotka liittyvät ulkopuolisella interventiolla kaadettavan hallinnon laillisuuteen, oikeutukseen ja suosioon kansan parissa. Sekä tietenkin myös ihmisoikeuksien kunnioitus. 

Maduron hallinolla sen enempää kuin Iranin mullaheillakaan ei ole ollut – ainakaan viime aikoina – niistä mitään. Näissä diktatuureissa ihmisiltä ovat puuttuneet myös perimmäiset ihmisoikeudet, kuten vapaus ilmaista mielipiteensä, mutta grönlantilaisille mikään näistä ei ole ongelma osana Tanskan valtiota. 

Siksi olen sitä mieltä, että nykyistä kansainvälistä lainsäädäntöä pitäisi muokata siten, että nykyisin täysin kielletty aseellinen interventio vieraaseen valtioon sallittaisiin tarkoin rajatuissa tapauksissa. Nuo rajat tulisi toki määritellä tarkasti, eikä niihin saisi jättää porsaanreikiä. 

Samalla tulisi huolehtia, ettei kansainvälinen lainsäädäntö estäisi pahimpien diktaattoreiden eliminoimista silloin, kun heidän kelvottomuudestaan ei ole varteenotettavia epäilyksiä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2026

Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

USA poisti Venezuelan sosialistidiktaattorin Nicholas Maduron vallasta ja kuljetti tämän Yhdysvaltoihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Siellä valtansa menettänyttä hirmuhallitsijaa tullaan syyttämään muun muassa huumeterrorismista sekä konekiväärien ja muiden tuhovälineiden hallussapidosta Yhdysvaltoja vastaan.

Venezuelassa valta siirtyi varapresidentti Delcy Rodríguezille eikä maassa ole tiettävästi enää amerikkalaisia sotilaita. Toivon mukaan maan uusi johtaja ymmärtää tilanteen ja ryhtyy pikaisesti toimiin rehellisten vaalien järjestämiseksi. 

Niissä sitten voittakoon se, jota Venezuelan kansan enemmistö ilmaisee kannattavansa. Ja oli se sitten viimevuotisen Nobelin palkinnon voittaja María Corina Machado tai joku muu, saakoon hän amerikkalaisten tuen palauttaessaan valtionsa jälleen demokraattisen hallinnon johdettavaksi, sen talouden markkinamekanistisilla periaatteilla toimivaksi ja ulkopolitiikassaan Kiinan sijasta läntisiin demokratioihin tukeutuvaksi. 

Venezuelalle on Maduron aikana kertynyt kuitenkin paljon merkittäviä ongelmia. Siis sellaisia kuin 2000-luvun aikana romahtanut talous, lisääntynyt huumerikollisuus ja nyt tehdyn operaation jälkeen myös Trumpin mahdolliset vaateet maan öljyvaroihin. Ja siksi venezuelalaisten kannalta on keskeistä löytää kaikkiin näihin sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja saavat taakseen ihmisten tuen.

* * *

Tässä yhteydessä on syytä huomata YK:n pääsihteerin Antonio Guterrezin käsittämätön reagointi tapahtuneeseen. Sen sijaan, että tämä olisi ilmaissut tyytyväisyytensä diktaattorin kaatumiseen, hän katsoi asiakseen olla syvästi huolissaan Yhdysvaltain iskusta Venezuelaan, koska se ei kunnioita kansainvälistä oikeutta. 

Ihanko oikeasti tämä maailmanjärjestön johtoon asetettu hyypiö on kuvitellut, että Maduron hallinto olisi sitten tehnyt niin? 

Onni onnettomuudessa on, ettei YK:lla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa Venezuelan tapaukseen, eikä länsimaista näyttäisi löytyvän tukea Guterrezin absurdille "huolelle" tai Maduron hallinnolle. Ja vaikka olisikin, Donald Trump tuskin välittäisi sellaisesta edes sen vertaa kuin amerikkalaisten karjatilojen nautoja kiusaavista paskakärpäsistä.

Kaiken kaikkiaan venezuelalaisten tulevaisuus näyttääkin – Guterrezista huolimatta – kohtuullisen valoisalta, ainakin verrattuna muutaman päivän takaiseen. Toki pitkään jatkuneen sosialistisen diktatuurin aiheuttaman ankeuden purkaminen vie aikansa, mutta määrätietoisella työllä kansa voi saada mitä se ansaitsee. 

Toistaiseksi emme kuitenkaan tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Ja siksi voimme jäädä vain odottamaan, mitä venezuelalaiset itse tahtovat – kunhan presidentti Trumpin hallinto ensin palauttaa heille päätöksenteko-oikeuden omiin asioihinsa.

JK kello 8:03. Tätä kirjoitusta voi toki verrata esimerkiksi MTV3:n toimittajien näkemykseen siitä, että Venezuelan vallansiirto olisi alku jonkinlaiselle suurelle salaliitolle, jossa USA, Kiina ja Venäjä pyrkivät jakamaan maailman keskenään. Toki myönnän, että tässä tapauksessa on nähtävissä piirteitä myös sellaisesta, mutta asiassa ei sinänsä ole mitään uutta. Ovathan suurvallat aina pyrkineet maksimoimaan vaikutusvaltaansa – joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin, mutta aina juuri niillä keinoilla, joita ne ovat sillä hetkellä pitäneet tehokkaimpina. 

perjantai 23. elokuuta 2024

Sitä saa, mitä tilaa

Kuten arvoisa lukijani muistaa, sai Venezuelan sosialistinen johtaja Nicolas Maduro presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan voiton haastajastaan, mutta yleisen käsityksen mukaan vain väärentämällä äänestystuloksen. Asiaa on protestoitu sekä maailmalla että maan sisällä. 

Asiaa on nyt käsitelty maan ylimmässä oikeuslaitoksessa, jonka päätöksen mukaisesti Maduro on kuin onkin voittanut vaalit. Oman lausuntonsa mukaan Venezuelan Korkein oikeus on nimittäin varmistanut vaalimateriaalit, mutta jätti julkaisematta piiritason erittelyn äänestystuloksista sellaisen kyberhyökkäyksen vuoksi, jota kukaan muu ei ollut havainnut. 

Näyttäisi siis siltä, että Venezuela jatkaa Maduron valitsemalla tiellä kohti yhä syvällisempää sosialismia, joka lienee yksi maailmanhistorian tehokkaimmista poliittisista järjestelmistä kokoamaan valtakunnan varallisuutta harvojen käsiin. Siis käytännössä maan johtajalle ja hänen lähipiirilleen.

Tämä on tietenkin harmi venezuelalaisille, mutta toki heilläkin olisi peiliin katsomisen paikka. Nousihan Maduro presidentiksi kansan tuella - ilmeisesti rehellisissä vaaleissa - vuonna 2013 lupaamalla jatkaa edeltäjänsä sosialistista politiikkaa. 

Eikä sellaisesta ole koskaan seurannut millekään maalle mitään hyvää. Ei sen enempää Venezuelassa, Kuubassa kuin Neuvostoliitossakaan, joten venezuelalaiset voivat lohduttautua sillä, että nyt he ovat saaneet juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin. Sosialistisen diktaattorin.

Tämä olisi hyvä muistaa myös Suomessa, vaikka meillä sosialistit ovatkin kunnioittaneet demokratiaa vuoden 1918 vallankumousyrityksensä jälkeen. Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka sosialismi aatteena saakin tasaisin välein uusia muotoja - viimeisimpänä versiona rasistis-sovinistisen wokeltamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

perjantai 9. elokuuta 2024

Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset

Britanniassa äskettäin nähdyt väkivaltaiset mielenosoitukset saivat alkunsa siitä, että toisen polven maahanmuuttaja puukotti summittaisesti lapsia. Maan viranomaiset ja tiedotusvälineet kuitenkin salasivat puukottajan taustatiedot, jolloin sosiaalisessa mediassa käytettiin tilaisuutta disinformaation levittämiseen, minkä seurauksena protestit suuntautuivat muslimiväestöön. 

Tämä tapahtumaketju sai Yleen kysymään suomalaismedioiden päätoimittajilta, mikseivät he julkaise aina rikollisten taustatietoja, kuten ihonväriä tai kansallisuutta. Vastaukset paljastivat mielenkiintoisia asioita. 

Hufvudstadsbladetin - ja muidenkin päätoimittajien - vastauksen mukaan rikosuutisoinnissa kerrotaan tekijöiden taustoista asioita, jotka ovat olennaisia tapahtuman sekä lukijoiden ymmärryksen kannalta. Tämä on tavallaan ymmärrettävää, mutta sitten päätoimittaja jatkoi, ettei rikollisista julkaista taustatietoja, jos niillä esimerkiksi halvennettaisiin jotain tiettyä kansanryhmää.

Toisin sanoen maamme johtavassa ruotsinkielisessä lehdessä pohdiskellaan sitä, mihin heidän julkaisemiaan tosiasioita mahdollisesti voitaisiin käyttää. Ja harjoittaa sen seurauksena itsesensuuria, joka on osaltaan johtanut siihen, että päivä päivältä suurempi osa kansasta tekee erityisesti huume-, nuoriso- ja seksuaalirikollisuudessa sen johtopäätöksen, että "espoolaismies" tai muu vastaava ilmaisu tarkoittaa maahanmuuttajataustaista henkilöä. 

Ylen oman päätoimittajan mukaan uutisointi voi olla leimaavaa, jos tiettyä yksilöä tai väestöryhmää aletaan nostamaan paljon esiin rikoksiin liittyen. Toisin sanoen hän sanoi varsin suoraan, että veronmaksajien rahoittama mediayhtiömme pyrkii salaamaan lukijoiltaan totuudenmukainen kuvan maahanmuuttajaryhmien välisistä eroista siinä, kuinka suurelta osin niihin kuuluvat henkilöt harjoittavat erilaisia rikoksia.

Kolmas haastateltu oli Iltalehden päätoimittaja, joka kertoi, että rikollisten etnistä alkuperää ei lähtökohtaisesti kerrota uutisissa. Ja jatkoi, että mikäli poliisi pyytää kertomaan siihen liittyviä tietoja, sekin kyseenalaistetaan penäämältä virkavallalta perusteluja, ennen kuin siihen suostutaan - jos suostutaan. Uskomatonta! 

Kaiken kaikkiaan Ylen juttu jätti masentavan kuvan maamme lehdistön toiminnasta. Maahanmuuttoon liityksissä olevaan rikollisuuteen liittyvien tietojen salailu - eli lehdistön oman sananvapauden itsesensuuri - oli toki tiedossa, mutta sen perustelut ja käytännöt näyttävät olevan vieläkin uskomattomampia kuin kuvittelin. Eikä edes samanlaisen itsesensuurin rooli Britannian tapahtumissa avannut päätoimittajien silmiä. 

* * *

Laajemmassa viitekehyksessä kyse on tietenkin sananvapaudesta. Siihen liittyen saimme lukea Ylen julkaiseman uutisen, jonka mukaan vaalituloksen väärentämisen aiheuttamista rauhattomuuksista - ainakin toistaiseksi - selvinnyt Venezuelan diktaattori Nicolas Maduro on päättänyt sulkea poliittisen keskustelun tärkeimmän sosiaalisen median alustan eli X:n kymmeneksi päiväksi maan kansalaisilta. 

Tämä osoittaa jälleen kerran sen, kuinka uhkaavaksi epädemokraattiset voimat kokevat täyden sananvapauden, jonka merkittävin foorumi X nykyisin on. Tämä ei toki ole ainutlaatuista, sillä myös Britannian vasemmistohallitus (sicon hyökännyt tätä viestipalvelua vastaan vaatien sitä poistamaan "kansallista turvallisuutta" vaarantavat viestit.

Tässä tapauksessa "kansallinen turvallisuus" ei kuitenkaan ole tarkoittanut ulkoista uhkaa, vaan sellaisia vääriä tietoja, jotka vaikuttivat Britannian mellakoiden suuntautumiseen maan muslimiväestöä ja hallitusta vastaan. Mutta jotka olisi voitu välttää, mikäli maan hallitus, viranomaiset tai edes lehdistö olisivat harjoittaneet avointa tiedotuspolitiikkaa. 

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Maailmanpolitiikan pilkkeitä

Venezuelan vaalit päättyivät odotetusti. Opposition mukaan ääniä sai eniten heidän ehdokkaansa, mutta voiton vei maan istuva presidentti Nicolas Maduro. Näin olleen maan asukkaat jatkavat elämäänsä sosialistisessa helvetissä myös tulevina vuosina.

Sivuhuomautuksena todettakoon, että meillä Suomessa noin kaksi viidestä äänestysikäisestä ihmisestä tahtoisi samaa. Erona Venezuelaan on kuitenkin se, että ainakin toistaiseksi hallitus muodostetaan meillä annettujen äänien perusteella. 

* * *

Viime aikoina on nähty outoja tapahtumia monissa maissa. Saksassa kemikaalitehtaassa, Ranskassa rautateillä ja Suomessa matkapuhelinverkostossa. Lieneekö kyseessä sattumien summa vai Putinin Venäjän organisoima matalan intensiteetin sota?

Jälkimmäinen vaihtoehto on asia, josta europarlamentaarikko ja kenraali Pekka Toveri on muistuttanut meitä. Ja josta kirjoitetaan myös kansainvälisessä sosiaalisessa mediassa. Ja joka toivottavasti otetaan vakavasti myös Suomen poliittisessa johdossa.

* * *

Tämän viikon jännitysnäytelmä nähdään kuitenkin mitä todennäköisimmin Libanonissa. Sikäläinen Iranin islamistihallinnon haarakonttori eli Hizbollah on ärsyttänyt Israelia - viimeksi tappamalla Golanissa israelilaisia lapsia ja nuoria.

Vaikka iranilaisten haarakonttori onkin maailman vahvimmin aseistettu terroristijärjestö, se jää täysimittaisessa sodassa juutalaisvaltion armeijan jalkoihin. Valitettavasti sodan jalkoihin jäävät myös aikanaan maan enemmistön muodostaneet libanonilaiset kristityt, joilla ei ollut järkeä huolehtia siitä, ettei sen maaperää käytettäisi terroristiseen toimintaan. 

Nykyisin Libanonin väestöstä 32 prosenttia on kristittyjä ja 68 prosenttia muslimeita. Eikä maan tulevaisuus näytä sen valoisammalta kuin minkään muunkaan muslimienemmistöisen valtion. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Will Russia Test NATO's Article Five?
Vasemmistolaisia vaalikiemuroita
Uusia "palestiinalaisia"

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Silloin kun raha on yhteistä - mutta joillakin henkilöillä on oikeus käyttää sitä - saattaa syntyä tilanne, jossa sen käyttö muuttuu holtittomaksi. Uusin tällainen tapaus julkaistiin Iltalehdessä, jonka mukaan puistoon tulevan keinun "kustannusarviossa on annettu hinta leikkivälineelle ja leikkivälineen asennukselle, ja ne ovat yhteensä 274 000 euroa".

Kuten arvoisa lukijani epäilemättä muistaa, on julkisuudessa ollut viime aikoina muitakin vastaavia tapauksia. Siis sellaisia kuin kahden miljoonan euron savusauna tai 600 000 euron pulkkamäki. Tai 100 000 euron jumppakepit

Tätä seikkaa ei ole myöskään huomattu Sanna Ukkolan esille nostaman Yleisradion uuden rekrytointeja ja poliittisesti vinoutunutta koulutusta sisältävän monimuotoistamis- eli DEI-puuhastelun yhteydessä. Kysehän ei ole pelkästään henkilöstöpolitiikasta, vaan myös julkisen rahan käytön vastuuttomuudesta. 

Tarkoitan sitä, että jos ja kun verovaroja poltetaan julkisessa mediayhtiössä, jonka ainoa oikeutus on puolueettoman tiedon ja koko kansalle suunnatun korkealaatuisen ohjelmiston tuottaminen, poliittisesti motivoituun toimintaan, on kyse aivan samanlaisesta holtittomasta rahankäytöstä kuin edellä mainituissa keinu-, savusauna-, pulkkamäki- tai jumppakeppitapauksissa. 

Ylen toimintaa ja edellä mainittuja hankintoja sekä niistä päättäneitä julkisen sektorin työntekijöitä on toki yleisesti kauhisteltu, mutta en ole huomannut missään pohditun näiden tapausten yleisempää poliittista merkitystä. Näin siitä huolimatta, että juuri nämä tapaukset osoittavat sen, miksi erilaisten asioiden siirtäminen julkiselle sektorille - siis sosialismin lisääminen yhteiskunnassa - heikentää rahankäytön kontrollia ja tuottaa sitä kautta tehottomuutta. 

Toisin sanoen yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole huomattu sitä, että juuri tämä seikka on perussyy sille, miksi erilaiset sosialismikokeilut Neuvostoliitosta Venezuelaan ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen umpikujaan. Ja tulevat tekemään näin myös jatkossa. 




tiistai 23. heinäkuuta 2024

Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

Läntisellä pallonpuoliskolla on tätä nykyä kaksi epäonnistunutta valtiota. Ne ovat afrikkalaistaustaustaisten ihmisten asuttama Haiti ja luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas sosialistinen Venezuela. Jälkimmäisessä sosialistinen realismi on johtanut jo siihen, että kotimaan surkeutta on paennut ulkomaille 7,7 miljoonaa ihmistä eli noin neljännes nykyisestä väkiluvusta. 

Tästä huolimatta Venezuela on valmistautumassa vaaleihin, joissa presidentti Nicolás Maduro tavoittelee kolmatta kautta. Sen edessä on kuitenkin kansa, jonka parissa - ainakin mielipidetiedusteluiden mukaan - opposition ehdokas Edmundo González on yli 20 prosenttiyksikkööä suositumpi kuin istuva presidentti.

Näin siitä huolimatta, ettei hänen ollut tarkoitus edes olla ehdokkaana, mutta ryhtyi toimeen siksi, että hallinto esti todellisen oppositiojohtajan María Corina Machadon ehdokkuuden. Tässä hän seurasi edellisten vaalien taktiikkaa, johon niin ikään kuului liian suosittujen vastaehdokkaiden hylkääminen. 

Tällä kertaa Maduron tehtävä on vaikeampi, sillä maan talousvaikeudet ovat tehneet oppositiosta aiempaa yhtenäisemmän. Ja siksi se saattaa olla valmis äänestämään ihan ketä tahansa Maduron vastaehdokasta. 

Nähtäväksi siis jää, miten Maduro ratkaisee ongelman. Julistautuuko hän vain yksinkertaisesti diktaattoriksi vai järjestääkö kaikesta huolimatta vaalit, joiden ääntenlaskentaa peukaloidaan. Vai tyytyykö epäilyksistäni huolimatta sittenkin demokraattiseen vaalitulokseen, kuten on luvannut.

* * *

Kirjoitin eilen englanninkielisessä blogissani, että Joe Bidenin väistyessä demokraattien "uusi ehdokas – kuka tahansa hän onkaan – pitää käsissään valttikorttia, ainakin jos hän on suhteellisen tuntematon useimmille äänestäjille. Näin hänen ensimmäinen valtakunnallinen esiintymisensä tekee äänestäjiin poikkeuksellisen suuren vaikutuksen."

Sekä edelleen: "jos tämä vaikutelma miellyttää enemmistöä äänestäjistä, Donald Trump on pulassa, sillä huolimatta suuresta suosiostaan, hän herättää myös paljon negatiivisia tunteita ihmisissä. Siksi, maassa jossa äänestysaktiivisuus on alhainen kuten Yhdysvalloissa, vetoava ehdokas saattaa motivoida jopa niitä äänestäjiä, jotka eivät voisi kuvitella luottavansa Bideniin tai Trumpiin."

Nyt amerikkalaisdemokraatit ovat kuitenkin valitsemassa ehdokkaakseen Bidenin varapresidentin Kamala Harrisin, joka tuskin on sillä tavalla tuntematon kuin tarkoitin eilen. Nähtäväksi siis jää, pystyykö hän valloittamaan puoluekannassaan horjuvat amerikkalaiset vai jääkö hän lopulta Trumpin jalkoihin.

perjantai 21. kesäkuuta 2024

Tärkeämpiä asioita

Suomessa mediahuomio on ollut Oulun natsihörhöjen tekemissä puukotuksissa ja Helsingin sanomien Rydman-väitteiden seurauksissa. Siksi on syytä nosta hiukan katsetta ja huomata maailmalla tapahtuneen myös tärkeämpiä asioita. 

Aloitetaan sosialismiin vannovasta Venezuelasta. Siellä diktaattori Nicolás Maduro on allekirjoittanut kahdeksan muun ehdokkaan kanssa asiakirjan, jossa presidenttiehdokkaat lupaavat kunnioittaa ensi kuun vaalien tulosta. Hänen tärkein haastajansa Edmundo González Urrutia ei ole sitä kuitenkaan allekirjoittanut. 

Syy on selvä, sillä Urrutialle ei kerrottu allekirjoitustilaisuudesta. Näin siksi, että sinne oli kutsuttu vain Maduro ja hänen kätyrinsä. Näin toimii sosialistinen hallinto, jollaista EU-vaalien tuloksen perusteella kovin monet kaipaavat myös Suomeen. 

* * *

EU:sta puheenollen. Ennen vaaleja kohkattiin kovasti siitä, kuinka Unkarin Venäjän myötäilemisestään tunnetun Victor Orbanin Fidesz-puolueen mahdollinen liittyminen Perussuomalaisten ECR-ryhmään olisi ongelma suomalaispuolueelle. Nyt sitten kävi niin, että Orbania ei hyväksyttykään ECR:n osaksi.

Asiasta ei ole nostettu suurempaa haloota suomalaisessa lehdistössä. Kuten ei siitäkään, että vaalien suurvoittajan eli Vasemmistoliiton sosialistiseen EU-ryhmään on ainakin aiemmin kuulunut Venäjämielistä joukkoa sekä suoranaisia kommunisteja ja putinisteja. 

Johtuukohan vaikeneminen suomalaisen lehdistön korkeasta tasosta vai sen missiosta luotettavan ja ajankohtaisen tiedon välittäjänä? Vai ovatkohan tunnetusti perussuomalaisvastaiset ja vasemmalle kallellaan olevat toimittajat pelanneet omaa peliään?

Niin tai näin, jään joka tapauksessa jännityksellä odottamaan, että jatkaako äänikuningatar Li Andersson tovereineen kommunistien ja putinistien kanssa myös nyt valitussa EU-parlamentissa. Ja jos jatkaa, niin uutisoivatko suomalaismediat asiasta kritisoiden Vasemmistoliittoa paheksuvasti.

* * *

Otanpa vielä kolmannenkin pienen uutisen. Sen mukaan viime lokakuussa kotoaan kaapattu 75-vuotias rauhanaktivistinainen on menettänyt uskonsa Hamasiin. 

Hän kertoi vapauduttuaan, että "en usko rauhaan, anteeksi vain, en vain usko. Käsitykseni on, ettei Hamas halua sitä, arabian ja heprean opettajana toiminut nainen toteaa".

Tällaiseen tilanteeseen meillä suomalaisilla on oma sanontakin: "kyllä Siperia opettaa". Rauhanaktivistin Siperia tosin ei ollut kylmä eikä laaja, mutta näköjään oppi meni perille.

Näiden uutisten myötä toivotan arvoisille lukijoilleni Hyvää Juhannusta! Ja samalla muistutan kaikkia miehiä sekä peniksellisiä transnaisia tärkeimmästä eli vetoketjun kiinni pitämisestä veneessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

maanantai 27. toukokuuta 2024

Sitä saa, mitä tilaa

Tuoreen tiedon mukaan Malmö on Pohjoismaiden vaarallisin kaupunki. Tämä - tai sen syyt - ei liene arvoisalle lukijalleni mikään yllätys. 

Sen sijaan yllätyksenä voidaan pitää sitä, että asiasta ylipäänsä uutisoitiin. Tosin ilman viittausta varsinaisiin syihin. 

Noista syistä voi saada jonkinlaisen käsityksen kun lukee listaa Euroopan vaarallisimmista kaupungeista. Ykkösenä majailee Marseille, joka on koko maailman tilastoissa sijalla 40. Kärki on sosialistisen Venezuelan Caracasilla ja sijat 2-4 eteläafrikkalaiskaupungeilla. Sen sijaan Helsinki ja etenkin Tallinna ovat jääneet listan häntäpäähän.

Näin ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, säilyykö Helsinki jatkossakin suhteellisen turvallisena kaupunkina. Vai eroaako sen tie sukulaiskansamme pääkaupungista tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tämän asian ratkaisevat käytännössä suomalaiset poliitikot, jotka nauttivat kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa luottamusta. Toisin sanoen suomalaiset - ja siten myös helsinkiläiset - voivat luottaa siihen, että "sitä saa, mitä tilaa" äänestyskopissa. 

Näin siitäkin huolimatta, että suomalaismedioilla on tapana piilotella turvallisuuteen liittyviä asioita. Tämän aamun esimerkin saimme MTV3:lta, joka kertoi Ranskan Lyonissa tapahtuneesta veitsi-iskusta mainitsematta siihen syyllistyneen mielisairaan marokkolaisen etnistä taustaa. 

Toki myös etnisesti suomalaiset kykenevät hirmutekoihin, kuten Valkeakoskella tapahtunut hirvittävä henkirikos osoitti. Tapauksen uutisointi oli kuitenkin sikäli mielenkiintoista, että poliisi katsoi siitä uutisoidessaan tarpeelliseksi ilmoittaa erikseen, ettei epäillyllä ole ulkomaalaistaustaa, vaikka virkavallalla ja medioilla on yleensä tapana vaieta epäiltyjen etnisestä taustasta. 

Tämä viittaa siihen, että ainakin seksuaali- ja henkirikosten uutisoinnin osalta maahanmuuttajatausta näyttää muuttuneen eräänlaiseksi vakioasetukseksi. Siksi on kysyttävä, että antaako tämä meille medioiden kuluttajille oikeuden tehdä jatkossa sen mukaisen johtopäätöksen jokaisesta tapauksesta, joissa ei erikseen mainita syyllisen tai sellaiseksi epäillyn etnistä taustaa?

lauantai 4. toukokuuta 2024

Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?

Tampereen kaupunginvaltuustossa on 35 vihervasemistolaista ja 32 keskustalaista tai oikeistolaista vaaleilla valittua päättäjää. Toisin sanoen kaupunki on edelleen poliittisesti vasemmalla toisin kuin Suomen muut suuret kaupungit. 

Siksi ei ollut kovin yllättävää, että Suomen uutiset kertoi kaupungin syrjivän perussuomalaisia julkisten tilojensa käytössä. Esille tulleessa tapauksessa kyse oli Laikunlavan esiintymistilasta, jonka Riikka Purran (ps) johtaman puolueen paikalliset toimijat olisivat halunnut vuokrata vuonna 2022. Sitä ei kuitenkaan sallittu, koska lavalla ei sallita poliittisia tilaisuuksia. 

Tästä huolimatta tilaa on vuokrattu kolmena viime vappuna kaupungin vasemmiston käyttöön - tosin kuluvana vuonna tilaisuuden poliittinen anti oli sijoitettu musiikkiesitysten väleihin ja lavan ympäristöön. Esillä ollut poliittinen aate ei suinkaan ollut mitään valtavirtapolitiikkaa vaan tyrkyllä oli Suomen kommunistisen puolueen propagandaa.

Totesin, ettei tämä ollut kovin yllättävää. Näin siksi, että olen elämäni varrella havainnut juuri poliittisen vasemmiston puhuvan merkittävän usein yhtä ja tekevän toista. Eli aivan kuten se teki myös Suomen uutisten kertomassa tapauksessa. 

Tämä puhumisen ja tekemisen ero ei rajoitu pelkästään Suomeen, vaan se oli yhtenä syynä myös siihen, että aatteen suurin saavutus eli Neuvostoliitto hävisi kilpailun länsimaisten demokratioiden kanssa. Eikä ole syytä unohtaa myöskään vihervasemmistolaisten saavutuksia Nicaraguassa tai Venezuelassa, joiden vasemmistolaiset johtajat ovat saattaneet maansa ja niiden asukkaat epätoivoiseen tilanteeseen.  

Tästä huolimatta enemmistö tamperelaisista ja noin kaksi viidestä suomalaisesta - etenkin naisista - katsoo poliittisen viherasemmiston edustavan heitä parhaiten demokraattisesti valittavissa päättävissä elimissä. Siis eduskunnassa sekä alue- ja kunnanvaltuustoissa. 

Onko siis niin, etteivät vihervasemmiston kannattajat ole huomanneet edustajiensa vuosikymmenestä toiseen jatkunutta kieroutta? Vai onko sittenkin siten, että he ovat siitä hyvinkin tietoisia, mutta antavat äänensä vihervasemmistolla siitä huolimatta? Tai ehkä jopa juuri siksi?

tiistai 20. helmikuuta 2024

Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta

Venäjä on yhä selkeämmin päässyt niskan päälle Ukrainassa. Sen merkkinä se valloitti Avdijivkan, josta käytiin pitkä ja verinen taistelu. 

Yksi tärkeimmistä syistä tilanteen muuttumiselle on ollut USA:n sisäpolitiikan umpisolmu, jonka seurauksena Ukraina ei ole saanut riittävästä aseistusta - ja etenkään ammuksia - taistellakseen tehokkaasti hyökkääjää vastaan. Sekä toisaalta Euroopan maiden sotilaallisen varustautumisen surullinen tila, joka ei mahdollista riittävää aseapua Zelenskiyn armeijalle. 

Ukrainan tilanteessa on kuitenkin myös maan sisäsyntyinen ongelma eli se, että 33 miljoonan asukkaan maasta ovat loppumassa miehet - tai oikeammin sotilaat. Näin ei tietenkään tarvitsisi olla, vaan maassa olisi voitu aloittaa laajamittainen sotilaskoulutus jo vuoden 2014 tapahtumien - tai viimeistää nyt käynnissä olevan hyökkäyksen - jälkeen, jolloin ainakaan miehistöpulasta ei olisi riesaa enää tässä vaiheessa. 

Toki on niin, että koulutetuille miehille pitäisi olla aseita ja ammuksia, mikäli haluttaisiin heidän kykenevän tehokkaaseen sotaan. Mutta toisaalta koulutettu reservi mahdollistaisi nykyiselläkin varustautumistasolla edes joukkojen säännöllisen vaihtamisen etulinjasta ja lisäisi sitä kautta niiden taistelukykyä.

Meidän suomalaisten ja muidenkin maailman ihmisten kannalta olisi ikävää, mikäli Vladimir Putinin toive toteutuisi ja länsimaiden tuki Ukrainalle hiipuisi entisestään. Se rohkaisisi Venäjää ja muitakin totalitaristisia valtioita käyttämään sotilaallista voimaa tavoitteidensa ajamiseen luottaen myös jatkossa siiheen, etteivät demokratiat kykene pitkäaikaiseen sodankäyntiin.

Ukrainan sotilaallinen tappio voisi tämän seurauksena johtaa tilanteiden nopeaan eskaloitumiseen esimerkiksi Taiwanilla, Venezuelassa ja Koreassa sekä Venäjän toivuttua nykyisestä sodastaan myös itäisessä Euroopassa - Baltia ja Suomi mukaan luettuna. Enkä sulkisi ulos edes islamististen fundamentalistien uutta nousua Lähi- ja Keski-idässä tai kiinalaisten aktiivisuutta itäisen Siperian alueella.

Tällainen vaihtoehto ei olisi länsimaiden eikä ihmiskunnan etu, vaan kammottava katastrofi. Ja siksi demokraattisten valtioiden poliittisten johtajien olisi syytä ymmärtää, että akuutti aseapu Ukrainalle on halpa hinta paremmasta tulevaisuudesta. Mutta samalla heidän tulisi myös vaatia Zelenskiyn armeijalta ja Ukrainan kansalta ryhdistäytymistä ja taistelukykyisen miesvahvuuden nopeaa kasvattamista.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Järki voitti oudossa näytelmässä

Chilessä on viime aikoina nähty outo näytelmä, jossa kansa valitsi itseään huomattavasti vasemmistolaisemman joukon suunnittelemaan maalle uuden perustuslain. Nämä tekivät niin ja lakiehdotuksesta tuli suunnittelijoidensa näköinen: sitä kutsuttiin yhdeksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista, mitä tulee esimerkiksi ympäristönsuojeluun, sukupuolten tasa-arvoon ja alkuperäiskansojen oikeuksiin.

Uusi perustuslaki olisi muuttanut valtion luonnetta huomattavasti nykyistä vasemmistolaisemmaksi. Niinpä chileläiset päättivät viikonlopun kansanäänestyksessä hylätä esityksen. Ja hyvä niin. 

Perustuslain muutostarve on syntynyt siitä, että nykyinen on suurelta osin peräisin diktaattori Pinochetin ajalta. Ja sen uusimisen kannalla on sinänsä ollut ylivoimaisesti suurin osa chileläisistä. 

Mutta on kuvaavaa, että kun kansa valitsi poliittista vasemmistoa tekemään perustuslakiehdotuksen, nämä päätyivät äärimmäisen arvoliberaaliin ja sosialismilta haisevan ehdotukseen. Siis sen sijaan, että olisivat tehneet poliittisesti tasapainoisen esityksen, jolla olisi ollut läpimenon edellytykset. 

Chilehän on sinänsä yksi niistä valtioista, joka on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana taloudelliseen kukoistukseen ja yhä korkeampaan hyvinvointiin. Maan BKT on noussut 1980-luvulta peräti lähes yksitoistakertaiseksi. Samalla ihmisten taloudellinen tasa-arvo on parantunut, sillä siitä kertova Gini-indeksi on pudonnut 1990-luvun sinänsä korkeasta 55:stä kymmeniseen pykälää. 

Maa on toki edelleen talous- ja hyvinvointikehityksessään vaikkapa Suomea jäljessä, mutta siis oikein hyvällä tiellä. Sitä paitsi Venezuelan esimerkki sosialismin kyvyttömyydestä tuottaa hyvinvointia on saattanut olla chileläisten mielessä heidän käydessään äänestämässä. 

Nähtäväksi siis jää, mikä on seuraava askel Chilen pyrkimyksessä päivittää perustuslakiaan. Toistaiseksi esitetty näytelmä on kuitenkin ollut lievästikin sanottuna outo. 

Miksi ihmeessä chileläiset äänestivät vasemmistolaisjoukon suunnittelemaan perustuslakiaan? Ja mikseivät valitut edes yrittäneet tehdä järkevää ehdotusta, jolla olisi ollut läpimenon mahdollisuus? Tässä vaiheessa oleellista on kuitenkin vain se, että viime viikonloppuna järki vei loppujen lopuksi voiton. 

torstai 13. toukokuuta 2021

Palaako inflaatio?

Yhdysvallat on pumpannut talouteensa runsaasti rahaa COVID-19-pandemian käynnistyttyä. Ja samoin on tarkoitus tehdä EU:ssa, kuten hyvin tiedämme.

Lyhyellä tähtäimellä tarkoituksena on tietenkin se, että pandemian torjuntatoimet aiheuttaisivat mahdollisimman vähän tuhoa yrityskentässä. Tavoite on siis sinänsä hyvä.

Kaikilla teoilla on kuitenkin seurauksensa. Ja juuri nyt näyttää siltä, että Yhdysvalloissa on inflaatio lähdössä laukalle. Toki 4,2 prosentin lukema on vielä pieni meille, jotka olemme maksaneet asuntolainoistamme aikanaan jopa yli 10 prosentin vuotuista korkoa.

On todennäköistä, että inflaatio lähtee liikkeelle myös EU:ssa, joten siihen tilanteeseen on hyvä itse kunkin varautua. Siitä syystä kannattaa jo nyt palauttaa mieliin, mitä inflaatiosta seuraa. Otettakoon siksi apuun aina kaiken tietävä Wikipedia

Sen mukaan yksi inflaation suurimmista ongelmista on sen vaihteluiden yllätyksellisyys: esimerkiksi pankkitalletus menettää arvoaan inflaation kiihtyessä, mikä on epäoikeudenmukaista pankkitalletuksen tehnyttä kansalaista kohtaan. Siten kenenkään ei kannata makuuttaa rahojaan ainakaan kiinteäkorkoisissa määräaikaistalletuksissa tai velkakirjoissa. 

Sen sijaan juuri nyt saattaisi kannattaa ottaa kohtuuhintaista lainaa, sillä inflaatio laskee lainan reaaliarvoa. Tämän seurauksena takaisin maksettavan rahan arvo pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä - toki olettaen, että käytettävissä oleva raha (palkka, yrittäjätulo, eläke tai vaikkapa lainalla tehty sijoitus) ylittää inflaation.

Inflaatio ei sinänsä ole haitallista, sillä jatkuva ja ennakoitava hintojen nousu edistää kuluttamista, koska samalla rahamäärällä saa huomenna vähemmän kuin tänään. Toki kuluttamisen edistämisen siunauksellisuudesta voidaan esittää ympäristöperusteinen vastalause. 

Inflaation seurauksena syntyy myös kustannuksia. Esimerkiksi yritykset joutuvat jatkuvasti päivittämään hinnastojaan ja palkkoja on nostettava useammin, mikä aiheuttaa kuluja. 

Hintojen nostaminen tiheästi lisää myös yleistä tyytymättömyyttä ja vaihteleva inflaatio vaikeuttaa pitkän aikavälin taloussuunnittelua. Uhkapelihenkisille se tarjoaa nykyistä vakaan rahanarvon aikaa parempia mahdollisuuksia keinotteluun - vaikkapa tekemällä sijoituksia lainaa ottamalla.

Jos sitten käy niin, että rahan pumppaaminen yhteiskuntaan vie uskon koko rahajärjestelmään, saattaa inflaatio karata kokonaan käsistä. Tästä Wikipedia esittää esimerkkinä sen, kuinka Saksan markan arvon romahdus 1920-luvulla johti Hitlerin valtaannousuun. 

Tuoreempiakin esimerkkejä olisi ollut. Esimerkkinä vaikkapa Mugaben Zimbabwe tai tämän päivän sosialismin nimiin vannova Venezuela.

Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle. Tulevat kuukaudet näyttävät kuinka Yhdysvaltain inflaation kehitys jatkuu. Ja sen seurauksena voimme ruveta ennakoimaan, miten EU:n talous reagoi keskuspankkinsa rahanpumppaamiseen. 

Täytyy siis toivoa, että EU:n hallinto pystyisi tarvittavasti reagoimaan viiveettä USA:n tapahtumiin, ja muuttamaan linjaansa mikäli rapakon takana joudutaan ongelmiin. Tässä mielessä on kuitenkin vaikea nukkua yönsä rauhassa, sillä ikävä kyllä esimerkit EU:n kyvystä reagoida asioihin nopeasti ja järkevästi ovat valitettavan vähissä. 

perjantai 25. tammikuuta 2019

Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?

Luonnonvaroiltaan verrattoman rikas Venezuela on kaaoksessa. Syynä on se sama, mikä romahdutti Neuvostoliiton ja sen vasallivaltiot kolmisenkymmentä vuotta sitten. Eli suunnitelmatalouden yhteensopimattomuus ihmisluonteeseen. Ja siitä seurannut korruptio, taloudellinen tehottomuus ja ihmisten sortaminen. 

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka parhaillaan meneillään olevan vallankaappausyrityksen käy. Jotain sen oikeutuksesta kertovat kuitenkin listat maista, jotka ovat ilmaisseet tukensa osapuolille. 

Sosialistidiktaattori Maduroa tukevat Meksiko, Bolivia, El Salvador, Kiina, Kuuba, Turkki ja Venäjä. Vallankaappausta yrittävää Juan Guaidóa muun muassa Yhdysvallat, Argentiina, Brasilia, Chile, Costa Rica, Ecuador, Guatemala, Honduras, Kanada, Kolumbia, Panama, Paraguay ja Peru.

Jotain itse venezuelalaisista kertoo kuitenkin se, että vallankaappaajakin luetaan lievästi vasemmistolaiseksi. Nähdäkseni se osoittaa, ettei maassa ole vieläkään oivallettu sitä, mistä sen ongelmat perimmältään johtuvat. Eli ettei kyse ole viime kädessä nykyisen diktaattorin persoonasta ja vallanhimosta vaan sosialistisen järjestelmän sisäänrakennetusta ominaisuudesta, jota Maduro toteuttaa - ja ellei toteuttaisi, tekisi sitä joku muu.

Mutta toki venezuelalaisilla on oikeus päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Meidän suomalaisten tehtäväksi puolestaan jää ymmärtää ne syyt, miksi Venezuela on siinä tilanteessa kuin on. Ja äänestää sen mukaisesti huhtikuun eduskuntavaaleissa. 

Näin etenkin nyt, kun maailmantalous on siirtymässä hitaamman kasvun aikaan. Ja vasemmiston valtaanpääsyn lopputulos olisi myös meidän suomalaisten kannalta karu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?

Helsingin Sanomat kertoi syyrialaisnaisesta, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Juttu oli kahdella tavalla mielenkiintoinen.

Ensinnäkin sen mukaan naisen motiivina Suomessa olemiselle on korkea elintaso, jonka maassamme voi saavuttaa ahkeruudella ja työnteolla. Tämän voi päätellä kahdesta suorasta lainauksesta.

Ensinnäkin: "olen todella, todella yrittänyt ja tehnyt töitä niska limassa todistaakseni, että en ole tullut Suomeen laiskottelemaan". Tämä pitänee paikkansa, koska hänellä on jutun mukaan ystäviensä kanssa menestyvä ravintola. 

Toiseksi syyrialaisnaisella on Venezuelan kansalaisuus, mutta siitä huolimatta hän toteaa jutussa, että "en todellakaan aio muuttaa Venezuelaan. Siellä ei ole ruokaa, ei lääkkeitä, ei yhtään mitään."

Syyrialaiset ovat saaneet maan kaoottisen tilanteen takia turvapaikkaoikeuden Suomesta lähes poikkeuksetta. On kuitenkin selvää, ettei sellainen kuulu ihmiselle, joka on Syyrian lisäksi myös turvallisen maan kansalainen.

Tässä mielessä Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä kritisoida. Turvapaikkajärjestelmä on rakennettu vain sellaisille ihmisille, joilla ei ole turvallista paikkaa minne mennä. Lisäksi järjestelmä on ylikuormitettu, joten sen resursseja ei voi missään tapauksessa haaskata henkilöihin, joille on turvallinen kotimaa jo pelkän kansalaisuuden perusteella.

Toinen syy miksi HS:n juttu oli mielenkiintoinen liittyy päätökseen sen julkaisemisesta. Mikäli artikkelin faktapuoli yrityksen menestyksestä ja sen tuotteiden laadukkuudesta pitävät paikkansa, tulee syyrialaisnainen saamaan Suomeen työperäisen oleskeluluvan. Sellaisen on saanut jo hänen ystävänsä, joten luvan saaminen myös jutun päähenkilölle on vain ajan kysymys.

HS teki siis nyyhkyjutun ilmiselvästi väärin perustein turvapaikkaa hakeneesta naisesta juuri ennen kuin tälle on tulossa työperäinen oleskelulupa. Tarina keskittyi lähinnä negatiivisen turvapaikkapäätöksen kauhisteluun sekä naisen yritteliäisyyden ja työntekovalmiuden korostamiseen. Tämä on tavallista turvapaikanhakijoista kertoville nyyhkyjutuille, vaikkei ahkeruudella olekaan mitään tekemistä humanitaarisen pakolaisstatuksen kanssa.

Lopuksi tarinassa puhuttiin myös päähenkilön ja hänen ystävättärensä erittäin kiinteästä suhteesta. HS:n mukaan mukaan he ovat niin hyvät ystävät, että toisesta erossa oleminen on vaikeaa. Arvoitukseksi kuitenkin jää, mitä päähenkilö tarkoitti kommentillaan, jonka mukaan "lähdin Damaskoksesta osin syistä, joista en voi puhua suoraan... Ihmiset ovat konservatiivisia..."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta
Sattuiko HS:lle harmiton virhe vai syyllistyikö se lukijakunnan harhauttamiseen?

perjantai 27. toukokuuta 2016

Venezuela osoittaa tien monille suomalaisille

Kuten arvoisat lukijani varmasti muistavat, on Suomen oppositio vaatinut äänekkäästi kotimaisen kulutuksen lisäämistä nykyisen taloustilanteen korjaamiseksi. Siis velkaelvytystä.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo, että sosialismin ja jakopolitiikan seurauksena köyhtynyt maailman öljyvarantojen ykkönen eli Venezuela kaipaa suuria ratkaisuja, koska rahaa ei ole enää edes saippuan hankkimiseen keskuskaappien puhdistamiseen. Itse asiassa koko maa on anarkismin partaalla: ”ryöstöjä on koko ajan enemmän, ja eri puolilla maata on mielenosoituksia joka päivä.”

Viikko sitten HS kertoi, että Suomessa suunnitelmatalouden ja jakopolitiikan kannattajien eli SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteenlaskettu kannatus on noussut jo 42,4 prosenttiin. Vaikka se ei olekaan vielä enemmistö, on syytä kysyä, että ovatko nämä 42,4 prosenttia mielipiteensä ilmaisseista nyt aivan varmoja, että haluavat Suomesta Pohjolan Venezuelan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialismin korkea veisu
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?

Antti Blåfield pohti tämän aamun kolumnissaan sitä miksi työväenliike on menettänyt otteensa. Itse asiassa hän ei puhu varsinaisesti työntekijöiden liikkeestä vaan sosialistisesta ajatusmaailmasta. Koko suomalainen työntekijäkenttähän ei ole ajatuksillaan vasemmistolainen eikä edes kuulu ammattiyhdistysliikkeeseen.

Blåfieldin kirjoitus on hyvä ja asiallinen. Se nostaa esiin käsittääkseni Milton Friedmanin luonnosteleman ja Margaret Thatcherin sekä Ronald Reaganin käytännössä pitkälti toteuttaman liberaalin talouspolitiikan aseman myös Suomen poliittisessa oikeistossa. Se häneltä kuitenkin jää huomaamatta, että vaikka Alexander Stubbin Kokoomus onkin aiempiin aikoihin verrattuna liberaali, sen linja jää sittenkin kauas friedmanilaisesta taloudellisesta liberalismista ja sisältää huomattavan määrän suunnitelmatalouden piirteitä.

Tämän liberalismin vastakohdaksi Blåfield nostaa perinteisen vasemmiston ja ay-liikkeen, joka on luutunut puolustamaan vanhoja saavutuksiaan osaamatta nostaa esiin uusia ajatuksia. Tämäkin on osittain totta, mutta ei kokonaan. Kun huomioimme sen, että alkujaan ainakin osittain entisten Nuorsuomalaisten eli Liberaalien raunioille nousseista Vihreistä on muodostunut Suomeen kolmas suuri suunnitelmatalouden varaan perustava vasemmistopuolue, näemme moniakin merkittäviä avauksia.

Sellaisia ovat erityisesti entisestä Neuvostoliitosta tuttu ihmisten kasaaminen mahdollisimman urbaaneihin asuinympäristöihin. Tästä viimeisimpänä merkkinä ovat Helsingin sisääntuloväylien korvaajaksi suunnitellut kaupunkibulevardit, joita ajaa erityisesti vihreä apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki. Tukenaan hänellä on koko vasemmisto Vasemmistoliitosta Sosialidemokraatteihin.

Toinen iso uusi asia on maassamme viime vuodet (ja edelleenkin) noudatettu ääriliberaali maahanmuuttopolitiikka, jonka taustalla on ilmeisesti tiedostaen tai tiedostamatta jo 1900-luvun alkupuolelta tuttu työväen keskinäinen solidaarisuusajattelu. Se ei varmasti aja tässä asiassa työläisten asiaa eikä vastaa heidän ajatuksiaan, vaan pikemminkin heijastaa puhtaasti korkeasti koulutetun vasemmistointelligentsijan tosiasioiden suhteen perusteetonta haaveilua. On merkittävää, että ääriliberaalin maahanmuuttopolitiikan kannalla seisoo yhtenäisenä koko vasemmisto Vasemmistoliitosta Sosialidemokraatteihin.

Tämä suuntaus lienee yksi syy soinilaisten Perussuomalaisten nousuun työläisten piirissä. Tässä on ollut keskeisenä tekijänä se, että myös halvasta työvoimatarjonnasta intoutunut Kokoomus on lähtenyt maahanmuuttopolitiikassaan vasemmiston liekanaruun ja vetänyt myös vallankipeät kepulaiset mukaansa - siitä huolimatta että puolueen kenttäväki on Paavo Väyrysen johdolla vahvasti tällaista suomalaisen kulttuurin itsemurhaa vastaan.

Mutta toki Blåfield on suuria linjoja ajatellen oikeassa. Viimeistään 1980-luvulla sosiaalidemokratiaksi muodostuneessa Suomessa on nykyisestä poliittisesta vasemmistosta ja ay-liikkeestä tullut saavutettujen etujen paikalleen jämähtänyt puolustaja.

Siksi onkin kysyttävä Blåfieldin lailla: "jos demarit voittavat seuraavat vaalit, mitä he voitollaan tekevät?"

En tietenkään osaa ennustaa tulevaisuutta. Ehdottaisin kuitenkin katsomaan muutamaa historiallista faktaa. Enkä nyt viitsi viitata 1900-luvun sosialistisen maailman historiaan, vaan otan esimerkiksi kaksi tuoreempaa tapausta.

Kiina on noussut kehitysmaasta merkittäväksi taloudelliseksi tekijäksi. Kaiken tämän kehityksen pani alkuun myös Blåfieldin mainitsema Deng Xiaoping, joka käytännössä luopui suunnitelmataloudesta jo 1970-luvun lopulla ja ajoi maansa talouden ehkä kaikista maailman valtioista puhtaimmin puhtaaseen liberalismiin.

Kiinan taloudellinen voittokulku on ollut huikea, vaikka juuri nyt talous onkin alkanut yskiä. Tosiasia kuitenkin lienee, ettei pahakaan lama ajaisi kiinalaista yhteiskuntaa enää samanlaiseen köyhyyteen kuin se oli puhtaan suunnitelmatalouden aikana.

Toisen esimerkin otan Venezuelasta. Maa oli aiemmin vauras eteläamerikkalainen öljyvaltio, jonka johtoon nousi vasemmistolainen kansansuosikki ja pölhöpopulisti Hugo Chavez. Hänen ja seuraajansa Nicolas Maduron johtama sosialistinen talousjärjestelmä on ajanut koko maan täydelliseen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kriisiin, josta ulospääsy tulee epäilemättä olemaan hyvin vaikeaa vaikka maassa tunnustettaisiinkin jonain päivänä taloudelliset tosiasiat ja suunnitelmatalouden kyvyttömyys tuottaa kestävää hyvinvointia.

Kaikkiaan näyttää siltä, että mikäli Suomeen saataisiin sosiaalidemokraattien johtama vasemmistohallitus, saattaisi edessämme olla keskushallinnon ja byrokratian vallan kasvattaminen ja sitä kautta ennemmin tai myöhemmin taloudellinen seisahtuneisuus. Siitä huolimatta veronmaksajien rahoja käytettäisiin nykyistä avokätisemmin sosiaalisiin etuuksiin, julkisiin menoihin, kolmannen maailman ihmisten houkutteluun maahamme sekä myös suomalaisen kehitysapurälssin elämän tukemiseen heidän lähtömaissaan.

Elleivät sitten suomalainen pragmatismi ja realismi onnistuisi voittamaan vasemmistolaisten vallanpitäjien aatteellista hourimista ja saamaan sitä toimimaan taloudellisten realiteettien ehdoilla. Tuolloin myös poliittisen hallitusvallan kanssa samaa aatetta tunnustavan SAK:laisen ay-liikkeen änkyröiden mukaan saaminen koko maan taloutta nostaviin liberaaleihin tai ainakin keskusjohtoisuuden vähentämiseen perustuviin talousuudistuksiin saattaisi käydä kivuttomammin kuin nykyiseltä perusporvarihallitukselta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Työtaistelulainsäädäntö olisi uudistettava
Avain menestykseen

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

Ukrainan tilanne on parhaillaan kireä, eikä liene epäilystä venäläisten osuudesta tapahtumien taustalla. Toivottavasti maan tapahtumat eivät kuitenkaan etene laajamittaisen verenvuodatuksen asteelle, vaan Ukrainan nykyjohto pystyy löytämään Vladimir Putinin ja Ukrainan venäläisvähemmistön kanssa kaikkia tyydyttävän ratkaisun.

Tässä yhteydessä oli mielenkiintoista huomata, että Ukraninan demokraattisilla vaaleilla valittu entinen presidentti Viktor Janukovitš on osoittautunut tyypilliseksi gepardihattudiktaattoriksi. Gepardihatut eivät siis ole pelkästään afrikkalaisten riesa, vaan sellaisia esiintyy myös Euroopassa.

Janukovitšin paljastuttua kelvottomaksi gepardihatuksi tuli heti mieleen meitä hiukan lähempänä maataan hallitseva Valko-Venäjän diktaattori. On syytä epäillä, että myös Aljaksandr Lukašenka on elänyt herroiksi alamaisiltaan kerätyillä varoilla. 

Sosialismia ihailevan Lukašenkan johtaman Valko-Venäjän talous on hänen tiukassa talutusnuorassaan, eikä länsimaille tyypillistä taloudellista vapautta juurikaan esiinny. Hänen hallintonsa parhaisiin ystäviin kuului Venezuelan edesmennyt demokraattinen presidentti Hugo Chavez, joka varmisti Valko-Venäjän energiahuollon Lukašenkan suhteiden heikennyttyä Venäjän niinikään demokraattisesti valitun presidentin Vladimir Putiniin.

Venezuelasta voisi kommentoida sen verran, että Chavezia seuranneen demokraattisesti valitun presidentin Nicolás Maduron aikana maan sosialistinen talous on ajautunut syöksykierteeseen. Tämä ei sinänsä ole yllätys, sillä sosialistinen menestystarina odottaa edelleen ilmaantumistaan - koko marxilaisen talousaatteen käytännön historiahan on ollut kulkua taloudellisten ja ihmisoikeudellisten katastrofien kautta kokonaisten kansakuntien ahdinkoon.  

Sosialismissa minua hämmästyttää ainoastaan se, että edelleen myös Suomessa on puolue, joka avoimesti julistaa tätä maailman epäonnistuneimpiin kuuluvaa aatetta ja saa lähes kymmenesosan kansasta äänestämään itseään. Tästä saisi epäilemättä aikaiseksi äärettömän mielenkiintoisen ihmistieteellisen tutkimuksen.

Mutta palatakseni Ukrainaan. Sen parhaillaan nähtävillä oleva kehitys osoittaa kuinka vaarallista on, mikäli demokraattinen prosessi johtaa huonon johtajan valintaan. Esimerkki ei ole ensimmäinen, eikä tänä päivänäkään ainoa - kuten edeltä ilmenee. 

Samalla kun toivomme ukrainalaisten saavan maansa rauhoitettua kaikkia tyydytävällä tavalla, on meidän syytä huomioida epäonnistuneen johtajan riski demokratian uhkana. Ainakin erilaisten sosialismin versioiden nimiin vannovia poliitikkoja on tähänastisen kokemuksen mukaan syytä kavahtaa, vaikka meillä aatteen ykkösmies onkin viime aikoina profiloitunut lähinnä viinamäen miehenä ja lahjakkaana istualtaan nukkujana

Varotoimia ei kuitenkaan ole syytä rajoittaa pelkästään sosialisteihin, sillä Janukovitš tunnetaan markkinaehtoisen talouspolitiikan kannattajana. Tästä huolimatta myös hän onnistui ajamaan maansa talouden katastrofaaliseen tilanteeseen.

Olkaapa äänestäjät siis tarkkana äänestyskopissa. Seuraavaksi toukokuisissa EU-parlamentin vaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erinomaisen elinympäristön tarjoava yhteiskunta
Nelson Mandelan omaisuus jaettiin - mutta mitä me opimme siitä?
Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!