Jokaisella on oikeus

Eilisen päivän urheilu-uutinen oli algerialaisen nyrkkeilijän voitto italialaisesta naisnyrkkeilijästä. Näin siksi, että algerialainen todettiin kesken vuoden 2023 naisten MM-kisoja mieheksi. 

Jokaiselle normaalille ihmiselle on tietenkin selvää, että miehen nyrkkeilyttäminen naista vastaan on epäeettistä ja pikemminkin pahoinpitelyn sallimista kuin kamppailu-urheilua. Eikä sellaista pidä missään tapauksessa sallia. 

Eilen asiaan otti kantaa myös algerialaisen nyrkkeilemisen naisia vastaan sallinut kansainvälinen olympiakomitea. Sen mukaan "kaikki Pariisin 2024 olympialaisten nyrkkeilyturnaukseen osallistuvat urheilijat noudattavat kilpailun kelpoisuus- ja osallistumissääntöjä sekä kaikkia sovellettavia lääketieteellisiä määräyksiä, jotka Pariisin 2024 nyrkkeily-yksikkö on asettanut". 

Tähän asti tämä kuulostaa hyvältä, mutta sen jälkeen seuraa pommi, sillä olympiakomitean viesti jatkuu seuraavasti: "kuten aiemmissakin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa, urheilijoiden sukupuoli ja ikä perustuvat heidän passitietoihinsa". Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein, algerialaisen oletettu sukupuoli perustuu passitietoihin.

Toisaalta tekstissä mainitaan myöhemmin, että kansainvälisen nyrkkeilyliiton "IBA:n verkkosivuilta saatavilla olevien pöytäkirjojen mukaan tämä päätös" - siis algerialaisen hyllyttäminen - "tehtiin alun perin yksinomaan IBA:n pääsihteerin ja toimitusjohtajan toimesta. IBA:n hallitus vahvisti sen vasta jälkikäteen ja pyysi vasta myöhemmin menettelytavan laatimista vastaavien tapausten käsittelemiseksi tulevaisuudessa, mikä olisi sisällytettävä IBA sääntöihin. Pöytäkirjoissa todetaan myös, että IBA:n tulisi 'luoda selkeä menettely sukupuolitestaukselle'".

Toisin sanoen kansainvälinen olympiakomitea alleviivasi sitä, ettei myöskään sen oma päätös sallia puheena olevan algerialaisen nyrkkeileminen naisten sarjassa perustu tämän sukupuolen asialliseen testaamiseen. Sen sijaan se perustui - vain ja ainoastaan - epäilyyn siitä, että algerialaisen hyllyttäminen MM-kisoista olisi ollut vailla asiallista perustetta. 

Siksi on vähintäänkin kornia lukea - edelleen samasta tiedotteesta - että kansainvälinen olympiakomitea "KOK on sitoutunut suojelemaan kaikkien olympialaisiin osallistuvien urheilijoiden ihmisoikeuksia perustuasiakirjansa, KOK:n eettisen koodin ja KOK:n ihmisoikeuksia koskevan strategisen kehyksen mukaisesti. KOK on pahoillaan näiden kahden urheilijan tällä hetkellä kokemasta häirinnästä."

Tämän ulostulon perusteella kansainvälinen olympiakomitea näyttää - ihan tosissaan - katsovan, että on asiallista sallia naisten pahoinpitely henkilölle - mahdollisesti miehelle - jonka sukupuolesta on olemassa varteenotettava epäily. Ja jättää asian selvittäminen jonnekin tulevaisuuteen eli ajalle, jolloin kyseinen henkilö - mahdollisesti mies - on ehtinyt pahimmillaan pahoinpidellä viisi naista kansainvälisen olympiakomitean tuella ja suostumuksella. 

Lopuksi on todettava, että edelle kirjoittamani tarkastelun seurauksena kansainvälisen tiedotteen wokeltava alkulause kuulostaa suorastaan irvokkaalta ja sovinistiselta. Siinä nimittäin sanotaan, että "jokaisella on oikeus harrastaa urheilua ilman syrjintää". 

Mitähän tästä - ja etenkin omasta - oikeudestaan mahtaa ajatella algerialaisen hakkaama italialaisnainen? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistreatment of Women at the Olympics?
Wokellus vastatuulessa
Testosteronia pullistelevat naiset

Mitä väkivaltaviihde kertoo ihmiskunnan tilasta?

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni.

Kun aamulla lopulta jaksoin aamuyöhön jatkuneen valvomisen jälkeen nousta sängystäni ylös katselin vuodenvaihteen uutistarjontaa. Näköjään islam oli taas muistuttanut läsnäolostaan Iso-Britanniassa ja autoiluterrorismin tarinaan kirjoitettiin uusi luku Japanissa. Molemmat näistä ovat kohtuullisen uusia ja äärimmäisen ikäviä ilmiöitä.

Tahkolla nähtiin puolestaan perinteisen oloista kotimaista nujakointia. Ja Kokemäellä joku innostui juovuspäissään ammuskelemaan luvallisella aseellaan. Kuopiossa taas joku ääliö oli hakannut kirveellä oveen ja myöhemmin aamuyön tunteina oli erään ravintolan edessä nähty vieläpä ns. kissatappelu.

Tosiasia on, että vuosi vaihtuu Suomessa aika harvoin ilman nujakointia. Toivoa sopii, että väkivaltaan syyllistyneet katuvat tekojaan ja saavat katumuksensa tueksi ansaitsemansa rangaistukset.

Iso-Britannian ja Japanin tapahtumien osalta tilanne on ikävämpi. Kummassakaan tapauksessa kyseessä ei liene ollut humalaisten örvellys (sellaista mitenkään puolustelematta), vaan jollain tavalla suurempi periaatteellinen ongelma. Yksityiskohtien puuttuessa en halua sen enempää kommentoida niitä.

Sen sijaan palaan ajanlaskumme alkupuolelle, jolloin Rooman keisarit järjestivät kansalle sirkushuveja, joissa viihdytyksen teemana ja ytimenä oli väkivalta ja raakuus. Gladiaattorit ottivat mittaa toisistaan ja - mikäli kansa niin halusi - tekivät kaikkien silmien edessä murhia. Tämä kuulostaa ainakin omiin korviini järkyttävältä kulttuurilta ja olen iloinen, että sellainen on ihmiskunnan historiassa taakse jäänyttä aikaa.

Vai onko?

Kysyn siksi, että ehkä jopa kaikkien aikojen paras nyrkkeilijä Floyd Mayweather on tehnyt ison tilin pieksemällä vastustajan, jolla kukaan ei ole edes kuvitellut olleen mitään mahdollisuuksia häntä vastaan. Siitä huolimatta ottelu on käyty - ja jo sitä ennen myös toinen samankaltainen.

Pieni ero antiikin gladiaattoreihin on siinä, että tämän päivän selkäänsaajat lähtivät leikkiin rahasta kun taas alkuaikojen gladiaattoreilla ei ollut vaihtoehtoja. Tosin myöhemmin gladiaattoreiden hommiin hakeutui myös vapaaehtoisia. Tällöin myös he tavoittelivat palkkiorahoja Mayweatherin ja tämän pahoinpideltäväksi ryhtyneiden potkunyrkkeilijöiden tavoin.

Suurin ero alkuperäisten ja nykyisten gladiaattoreiden välillä on se, että gladiaattoriotteluissa lienee tarkoituksena ollut jännittävä ja tasapäinen taistelu voitosta sekä hävinneen usein lopullinen kohtalo. Mayweatherin vastustaja tuskin unelmoi voitosta, eikä Mayweatherilla itsellään liene ollut pienintäkään aikomusta vahingoittaa vakavasti - saati tappaa - tätä ottelun lopuksi, vaan kyse oli puhtaasta hupiohjelmasta.

Siitä huolimatta ettei näissä näytöksissä ole kyse todellisesta paremmuuden mittaamisesta, on joku ollut valmis maksamaan niistä valtavia palkkioita. Ja äärettömän monet ovat myös halunneet nähdä nämä lähinnä väkivaltaviihteeksi luokiteltavat yksipuoliset pahoinpitelyt. Toivottavasti kiinnostuksen syynä ei ainakaan ole ollut kiinnostuneiden toive nähdä muinaisten gladioottoriotteluiden kaltainen äärimmäiseen väkivaltaan päättyvä episodi?

Tämän pitkän johdatuksen jälkeen kysymykseni näin vuoden alkajaiseksi kuuluu, että mitä tämä kaikki kertoo ihmiskunnan ja sen kulttuurin nykytilasta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa kulttuuria
Klovneja, knock-outeja ja taharruksia - mutta miksi?
Pikkutytöt seksileluina

Häviäminen on vaikeaa

Nyrkkeilijä Mira Potkonen varmisti Suomelle mitalin Rion olympialaisista. Sen väri paljastuu kuitenkin vasta jatko-otteluissa.

Mitalin saaminen edellytti sarjaa hallinneen irlantilaisen Katie Taylorin voittamista. Se ei estänyt Mira Potkosta, vaan hän löi ja suojasi niin, että irlantilainen taipui tappioon.

Tapauksessa ei olisi mitään kummallista, ellei siihen olisi liittynyt pientä episodia. Irlantilaisen valmentaja nimittäin syytti kovin sanoin suojattinsa tappiosta tuomaritoimintaa.

Väite on sikäli ymmärrettävä, että nyrkkeilytuomareiden tehtävä on vaikea ja johtaa usein vääriin ratkaisuihin. Ei kuitenkaan irlantilaisvalmentajan esittämällä tavalla, sillä ihmisen psykologia on sellainen, että pisteitä annetaan helpommin ennakkosuosikille kuin haastajalle.

Itse olen nähnyt ottelusta vain ensimmäisen ja viimeisen erän sekä toisesta ja kolmannesta hidastuskuvat. Näkemäni perusteella Potkosen voitosta ei ole epäselvyyttä. Samaa osoittaa valmentaja Maarit Teurosen näkemys, jonka mukaan hän arveli viimeisen erän jälkeen Potkosen voittaneen väännön.

Näyttäisi siis siltä, että voittamiseen tottuneelle on vaikea hyväksyä tappio. Saman jouduimme havaitsemaan historian parhaan soutajan Pertti Karppisen pudottua finaalista Soulin olympialaisissa. Hän ei toki protestoinut tapahtunutta vaan iso mies puhkesi kyyneliin.

Se ei kuitenkaan ole pois Karppiselta - mies on jäänyt ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen urheiluhistoriaan kolminkertaisena olympiavoittajana. Tappion hetkellä näkynyt pettymys toi suuren urheilijan kuvaan vain tilkan inhimillisyyttä ja osoitti hänenkin olevan vain ihminen.

Valmentajan sanailu ei ole poisi myöskään irlantilaisnyrkkeilijältä: myös hän jää nyrkkeilyn historiaan suurena mestarina eilisestä tappiosta huolimatta. Sen sijaan valmentaja voisi hiukan tarkastella omaa käytöstään, sillä se ei ole kunniaksi sen enempää hänelle itselleen kuin Katie Taylorillekaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muhammad Ali - mestari on poistunut joukostamme
Antti Ruuskaselle kultaa ja minulle vanhoja muistoja
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Muhammad Ali - mestari on poistunut joukostamme

Maailman kaikkien aikojen tunnetuin nyrkkeilijä Muhammad Ali on kuollut. Tunnettuutensa hän loi jo nuorena nyrkkeilijänalkuna vastustajaansa kohdistamallaan suunsoitolla ja viimeistään kieltäytymällä itselleen edullisesta armeijajärjestelystä käännyttyään islamiin.

Myös hänen sairastamansa Parkinsonin tauti on saanut paljon julkisuutta - etenkin kun se ilmeisesti näkyi jo hänen viimeisissä otteluissaan. Jotka olisivat siis aivan ehdottomasti saaneet jäädä käymättä. Ja jotka osaltaan ehkä vaikuttivat mestarin poistumiseen joukostamme juuri nyt.

Kaiken taustalla on kuitenkin se, että Muhammad Ali oli aikanaan taidoiltaan täysin ylivoimainen - nopea ja terävä - ja hallitsi siksi raskasta sarjaa suvereenisti ennen armeijaan astumisesta kieltäytymisen takia saamaansa ottelukieltoa. Kolmen vuoden jälkeisen paluunsa jälkeen hän ei ollut enää entisensä, vaikka kolme kovaa ottelua Joe Frazieria ja maailmanmestaruuden riistäminen voittamattomalta vaikuttaneelta George Foremanilta ovatkin jääneet hänen parhaiten tunnetuiksi otteluikseen.

Omasta mielestäni Ali oli kuitenkin parhaimmillaan siis 1960-luvun lopulla. Siksi suosittelen arvoisalle lukijalleni tämän titteliottelun katsomista hänen muistokseen. Se käytiin Alin ja Cleveland Williamsin välillä 14.11.1966 ja monet pitävät sitä mestarin parhaana, mukaan lukien kehää myöhemmin Alin tavoin suvereenisti hallinnut Mike Tyson.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyrmääviä tyrmäyksiä
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Jalo itsepuolustuksen taito

Tyrmääviä tyrmäyksiä

Lauantaina käytiin Helsingin Hartwall-areenalla nyrkkeilyilta, joka päätti viime aikojen kaksi suomalaisen nyrkkeilyn yleisöä kiinnostavinta tarinaa. Tarkoitan Juha Haapojan ja Robert Heleniuksen tyrmäystappioita vastustajilleen.

Juho Haapoja ei ole koskaan eikä kenenkään mielestä ollut maailman paras nyrkkeilijä. Sen sijaan hänen ottelunsa ovat olleet poikkeuksellisen viihdyttäviä: sellaisia, jossa hurja härmän häjy on hakeutunut itseään teknisesti paljonkin paremman vastustajan lähietäisyydelle iskusateesta välittämättä ja taistellut sitä kautta voittoja tai niukkoja tappioita.

Salaisuutena Haapojalla on ollut hänen valtava kykynsä ottaa vastaan iskuja. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin ja unkarilainen Tamaz Lodi pudotti hänet kanveesiin yhdellä lyönnillä. Haapoja itse luonnehti sitä sellaiseksi, jollaisia hän on aiemmin kestänyt.

On siis aika lopettaa ennen kuin aivovauriot tuhoavat miehen loppuelämän. Saldoksi miehen urasta jäi 26 voittoa, seitsemän tappiota ja kaksi ratkaisematonta. Kiitos ja kunnioitus Härmän häjylle.

* * *

Vielä tyrmäävämpi tyrmäys nähtiin Robert Heleniuksen ottelussa. Siinä suomalainen maailmanmestaruutta tavoitteleva jättiläinen putosi suorilta jaloilta kanveesiin ranskalaisen Johann Duhaupasin nyrkin tavoitettua miehen pään. Nähdyn perusteella myös Heleniuksen olisi syytä lopettaa uransa tähän: ottelu nimittäin osoitti, etteivät miehen taidot yksinkertaisesti riitä maailman huippuja vastaan.

Näin siksi, että Heleniuksen tyrmännyt vastustaja ei itsekään ollut aivan maailman huipulla. Sen osoitti hänen aiempi tappionsa Deontay Wilderille. Siinä ottelussa hän käytti samanlaista taktiikkaa kuin Heleniusta vastaan ja sai lopulta itseensä sellaisen määrän iskuja, että tuomari keskeytti yksipuolisen pahoinpitelyn.

Duhaupasin ja Heleniuksen ottelu toi mieleeni yli puolen vuosisadan takaisen nyrkkeilyottelun, jossa Muhammad Ali nousi ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi. Ottelussa Duhaupasia verrattomasti parempi Sonny Liston käytti samantapaista taktiikkaa kuin ranskalainen lauantaina, mutta nopeampi ja liukkaampi vastustaja pehmitti hänet leikittelemällä ja naputtelemalla aina halutessaan teräviä iskuja puolustavan mestarin puolustuksen läpi.

Ottelussa nähtiin myös dramatiikkaa, kun Alin silmiin meni Listonin iholla olevaa voidetta. Se vei tulevalta mestarilta hetkeksi näön, mutta ei aiheuttanut hänelle kuitenkaan tappiota. Sen sijaan näön palauduttua Ali osoittautuu niin ylivoimaiseksi, että tyrmäyskoneena tunnettu Liston luovutti toivottoman ottelun ennen aikojaan jäämällä istuskelemaan kulmaukseensa erätauon jälkeen.

Listonilla ja Duhaupasilla oli otteluissaan samankaltainen taktiikka, mutta miesten välillä on kuitenkin valtava ero. Siinä missä Liston oli nopea, taitava ja voimakas, Duhaupasin liike on hidasta ja tahmeaa, eikä hänen iskuvoimansa ole edes lähellä Listonin aikanaan omaamaa.

Siksi myös Heleniuksen olisi uhoamisen sijaan osattava tehdä ottelustaan oikeat johtopäätökset. Juuri nyt hän on liian hidas tai huonokuntoinen päästäkseen sarjan huippumiesten nyrkeiltä suojaan, kun se ei onnistunut edes Duhaupasia vastaan.

Silmiinpistävää hänen viimeisissä otteluissaan on ollut myös Pohjolan painajaisen lyöntisarjojen yksipuolisuus ja kyvyttömyys päättää ottelu silloin kun siihen oli mahdollisuus. Helenius onnistui yhden kerran horjuttamaan vastustajaansa selvästi, mutta ei joko ehtinyt tai kyennyt jatkamaan lyöntisarjaansa tilanteessa, jossa ranskalaisen olisi ehkä ollut tyrmättävissä. Siinä näkyi parhaiten ero miehen "prime time" -otteluihin puoli vuosikymmentä sitten (esimerkki ja toinen).

* * *

Kaiken kaikkiaan suomalainen ammattinyrkkeily on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut nousussa. Siksi olen antanut sille usemmankin ajatuksen. Juuri nyt olemme kuitenkin tulleet tilanteeseen, jossa sen kaksi valovoimaisinta tähteä on menettänyt loisteensa: Haapoja lopettaa, eikä Heleniuksenkaan mahdollisuuksia nousta sarjansa huipulle voi enää pitää realistisina.

Jäljelle jäävät kosovolaistaustainen Edis Tatli ja naisnyrkkeilymme maailmanmestari Eva Wahlström. Heistä kummankaan ei voi olettaa saavan samanlaista mielenkiintoa kuin etenkään Heleniuksen. Juuri nyt näyttää siis siltä, että ammattinyrkkeilymme uusi nousu olisi saavuttanut taitekohtansa ja tullut tyrmätyksi Heleniuksen ja Haapojan tappioiden myötä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito

Mestaruustien kynnyksellä

Helsingin Sanomat muisteli tänään vuonna 1962 käytyä ammattinyrkkeilyn höyhensarjan MM-ottelua, koska aiheesta aiotaan tehdä elokuva. Siinä Olli Mäki hävisi amerikkalaiselle Davey Moorelle toisen erän keskeytyksellä. Itse ottelu on nähtävissä Ylen areenalla tyrmäyksineen kaikkineen.

Juttu toi mieleeni Suomen tämän hetken valovoimaisimman nyrkkeilijän eli Ruotsissa syntyneen Robert Heleniuksen, josta olen kirjoittanut viimeksi maaliskuussa. Silloin  tämä "Pohjolan painajainen" oli juuri käynyt pitkän loukkaantumiskierteen jälkeisen paluuottelunsa luokatonta vastustajaa vastaan. Sen jälkeen hän on käynyt toisenkin verryttelyottelun, joka kesti yhden erän pidempään kuin Olli Mäen maailmanmestaruushaave Moorea vastaan.

Nyt on kuitenkin alkanut tapahtua. Helenius on nimittäin sopinut kahdesta ottelusta kunnioitettavien vastustajien kanssa. Marraskuun 14. päivänä hänen vastaansa astuu Denis Bakhtov ottelussa, joka lienee pikemminkin yleisölle avoin sparraustilaisuus kuin todellinen taistelu. Se toimii molemmille ottelijoille viimeistelyharjoituksena tulevia koitoksia vastaan.

Heleniukselle tuo koitos on joulukuun 19. päivänä Helsingin Hartwall-areenalla järjestettävä EM-ottelu hallitsevaa mestaria saksanturkkilaista ja Heleniuksen lailla tappiotonta Erkan Teperiä vastaan. Miehet ovat ottaneet aiemmin yhteen ennen ammattilaisuraansa ja silloin suomalainen hävisi. Luvassa on siis kova ottelu, josta voittajana selviäminen nostaisi Heleniuksen jälleen vuorenvarmasti korkealle isojen ammattilaisliittojen rankingissa.

Tällä viikolla Helenius on ollut sparraamassa entisen maailmanmestari Aleksander Povetkinin kanssa. Tämä kehui harjoitusrupeamaa hyväksi ja arveli Heleniuksen olevan tuleva maailmanmestari. Aika näyttää onko vanha mestari oikeassa vai pelkästään kohtelias.

Joka tapauksessa tämän ja ensi vuoden aikana eletään suomalaisessa ammattinyrkkeilyssä ennennäkemätöntä aikaa. Meillä on vakavasti otettava nyrkkeilijä ammattinyrkkeilysirkuksen raskaassa sarjassa, jonka ulottuvilla on jopa maailmanmestaruus viimeistään Wladimir Klitchkon jäädessä eläkkeelle loistavalta uraltaan.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan miten Heleniuksen käy. Selvää on kuitenkin jo nyt, ettei suunnitellun maailmanmestaruustien aloittavaa Heleniuksen ja Teperin ottelua saavu seuraamaan samanlaista yleisömäärää kuin Olli Mäen uran huippuottelua vuonna 1962.

Silloin katsomossa piti meteliä peräti 23 000 nyrkkeilyn ystävää. Niin paljon Hartwall-areenalle ei sovi vaikka kuinka ahdettaisiin. Mutta toivotaan, että nyt paikalle saapuva yleisö saa nauttia suomalaisvoitosta toisin kuin 53 vuotta sitten.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Robert Helenius maailman huipulla

Pohjolan painajaisen paluu

Viime yönä käytiin Robert Heleniuksen lyhyt paluutottelu. Siinä noudatettiin hyvin ennalta arvattua käsikirjoitusta sillä lempinimeä "Nordic Nightmare" eli "Pohjolan painajainen" totteleva nyrkkeilijä päätti kehätuokionsa pikaiseen keskeytykseen. Samalla hän osoitti olevansa valmis isompiin otteluihin.

Heleniuksen unkarilainen vastustaja on noin kahden viime vuoden aikana otellut ahkerasti ja enimmäkseen myös voitollisesti. Yksikään hänen vastustajistaan ei kuitenkaan ennen Heleniusta ole kuulunut edes lähelle maailman kärkeä. Siitä huolimatta Heleniuksen voitto oli tärkeä, sillä se osoitti miehen nyrkkien löytäneen jälleen tyrmäävän tehonsa.

Jäämme siis odottamaan Heleniuksen uran seuraavia vaiheita. Miehen nopea nousu kohti maailman kärkeähän päättyi käden rikkoutumiseen ja sitä seuranneeseen välirikkoon jättimäisen Sauerland-tallin kanssa. Riidan jälkinäytös on vielä käymättä, eikä lopuutulosta ole mahdollista ennakoida.

Heleniuksen uran jatkoa kiistely entisen työnantajan kanssa tuskin kuitenkaan estää, sillä pahimmillaankin odotettavissa on vain korvauksia sopimusrikkomuksesta. Niiden maksajaksi uskoisin löytyvän kiinnostusta kunhan nyrkkeilijä itse  hoitaa kehätyönsä moitteetta.

Helenius vihjaisi käymänsä ottelun jälkeen ottelevansa seuraavan kerran varsin pian. Näin hänen on myös syytä tehdä, sillä vuonna 1984 syntyneen nyrkkisankarilla on ikää jo 31 vuotta. Toisaalta jo aiemmin maailman huippujen joukkoon arvostettuna Helenius noussee pikaisesti takaisin haastajalistojen kärkisijoille, mikä avaa mahdollisuuden maailmanmestaruudesta ottelemiseen.

Se edellyttää kuitenkin seuraavassaa ottelussa voittoa selvästi viime yön unkarilaista kovemmasta iskijästä. Todennäköisesti tai ainakin toivottavasti vastaan asettuu seuraavaksi joku oikeasti kyvykäs vastustaja Boxrecin listan ensimmäisen sivun loppupäästä. Mikäli sellaisen kanssa syntyy kehässä yhtä vakuuttavaa jälkeä kuin unkarilaista vastaan aukeaa Heleniuksen tie jälleen todellisiin huippuotteluihin.

Myös raskaan sarjan tilanne on muuttunut: vanhempi sarjaa vuosikausia hallinneista Klitshkon veljeksistä on siirtynyt sekasortoisen Ukrainan politiikkaan ja nuoremman päänahkaa on ilmaantunut tavoittelemaan näyttäviä tyrmäyksiä iskenyt amerikkalainen toivo Deontay Wilder.

Jäämme siis odottamaan ensimmäisen suomalaisen nousua ammattinyrkkeilyn huipulle. Ja mikä parasta Helenius ei ole siinä suhteessa ainoa vakavasti otettava suomalainen, vaan myös Edis Tatli on asettanut saman tavoitteen - tosin hänen listaansa rasittaa yksi tappio.

Koska Tatlin tappio ei tullut aivan sarjan kärki-iskijälle - vaikka ottelua MM-arvoiseksi kutsuttiinkin - olisi kosovolaistaustaisen suomalaisen löydettävä keino nostaa omaa tasoaan vielä yhdellä pykälällä. Siinä epäilemättä auttaa sparraus yhden koko nyrkkeilymaailman kovimman nyrkkeilijän kanssa.

Aika yksin näyttää nouseeko Helenius, Tatli tai joku muu suomalainen ammattinyrkkeilyn kovan maailman suureksi sankariksi. Vaikka niin ei kävisikään, elämme joka tapauksessa suomalaisen ammattinyrkkeilyn kaikkien aikojen huippuhetkiä, joiden jatkumisesta tulevaisuudessa ei ole mitään takeita. Nauttikaamme siis tästä herkusta juuri nyt kun se on mahdollista!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito

Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa

Uutisten mukaan maamme ykkösnyrkki Robert Helenius on saanut asiansa kuntoon, ja valmistautuu uransa uuteen nousuun isänsä valmennuksessa. Mielessä siintää luonnollisesti raskaansarjan maailmanmestaruus. Sitä odotellessa kerron pienen nyrkkeilytarinan menneiltä ajoilta.

Max Baer oli vuosina 1934-35 nyrkkeilyn kiistaton maailmanmestari häviten tittelinsä Jim Braddockille yhdessä maailmanhistorian tunnetuimmassa ottelussa. Aiheesta on tehty elokuvakin. Mutta tässä tekstissä en kerro tuosta ottelusta, vaan eräästä toisesta.

Neljä vuotta ennen maailmanmestaruuttaan Max Baer oli voittanut 23 ammattilaisottelua ja hävinnyt kolme. 25. elokuuta 1930 järjestetyssä ottelussa hänen vastaansa asteli Frankie Campbell, jolla oli takanaan 33 voittoa, kaksi ratkaisematonta ja kolme tappiota. Etukäteen ajatellen vastakkain oli siis varsin tasainen pari.

Ennen ottelua Baer nousi kehään virne kasvoillaan, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota vastustajaansa. Tämä puolestaan hymyili luottavaisesti katsellessaan kehän yli kohti vastustajaansa.

Ottelun alussa Cambpell pakotti Baerin köysiin kerta toisensa jälkeen. Kesken painostuksen Baer kuitenkin osui vastustajansa leukaperiin pudottaen tämän luvunlaskulle. Cambpell odotti tuomarin laskua oikeaoppisesti mahdollisimman kauan ja palasi otteluun yhtä vahvana kuin ennen osumaa. Erä meni kuitenkin Baerille.

Toisessa erässä ottelun hallinta siirtyi Baerille, joka upotti kerta toisensa jälkeen painavan nyrkkinsä Campbellin suojauksen ohi. Näytti suoranaiselta ihmeeltä, ettei ottelu päättynyt, vaan erän jatkuessa Campbell puolestaan ajoi Baerin köysiin. Ja hetken kuluttua mentiin taas toisin päin. Silloin Campbellin avustajat pyysivät suojattiaan pysymään matalana.

Tällöin Cambpell sai osuman, mutta työnsi Baerin maahan, jolloin tuomari osoitti hänet puolueettomaan nurkkaan. Sinne Baerin jalkojen yli kävellessän Campbell heilutteli tyytyväisenä vaimolleen Elsielle, joka hymyili ylpeänä puolisolleen.

Baer sen sijaan nousi saman tien ylös ja hyökkäsi heti Campbellin kimppuun. Tämä tuli vaimoaan viihdyttäneelle vastustajalle yllätyksenä. Niinpä Baer pakotti valmistautumattoman vastustajansa perääntymään, ja pelastamaan itsensä kietomalla kätensä köysien ympärille. 

Tilanteessa Baer ei rikkonut sääntöjä, mutta yleisö buuasi hänelle. Tästä piittaamatta Baer jatkoi vastustajan pehmittämistä vartalolyönneillä kunnes tuomari tuli väliin. Hän ei kuitenkaan keskeyttänyt ottelua, mutta erä meni Baerille.

Kulmauksessaan Campbell valitti huoltajilleen että hänestä tuntui kuin jokin olisi särkynyt hänen päässään. Tästä huolimatta hän tuli kolmanteen erään vahvana ja taktiikkaansa muuttaneena vieden koko erän puhtaasti. 

Campbell tuli vahvana myös neljänteen erään ja suorastaan juoksi kehän yli ahdistelemaan Baeria. Erän aikana tämä kuitenkin onnistui kahdesti lyömään Campbellin sekavaksi muutaman sekunnin ajaksi. Tästä huolimatta Campbell pysyi ottelussa mukana ja pehmitti kovilla vartaloiskuillaan Baerin niin, että tämän vauhti silminnähden hidastui. Niinpä hän vei lopulta tämänkin erän.

Kello oli 22.30 kun viides erä alkoi. Yksi avustajista huuteli kavereilleen katsomossa ottelun olevan selvä ja voiton olevan tulossa. Campbellin kulmasta jatkettiin myös jo ottelun alussa alkanutta Baerin ärsyttämiseen tarkoitettua huutelua, joka nyt ulotettiin loukkaamaan jopa vastustajan perhettä.

Baer oli tästä raivoissaan ja lähti erään tavoittelemaan tyrmäystä. Hän suojasi vasemmalla kädellään ja ujutti oikean suoransa vastustajan suojauksen ohi. Lyönnit olivat hitaita mutta painavia. Lyöntejä meni myös ohi, mutta Baer jatkoi ja pakotti Campbellin köysiin vatsaan uponneella koukulla. Siellä Baer osui valtavalla oikean käden lyönnillä vielä Campbellin alaleukaan. 

Yksin tämä lyönti olisi tyrmännyt Campbellin, mutta Baer jatkoi hakkaamalla useita lyöntejä Campbellin suojaamattomaan leukaan. Campbell oli ulkona, mutta ei voinut kaatua, koska hänellä oli kulmauksessa molemmilla sivuillaan pystyssä pitelevät köydet ja edessä yhä uusia iskuja jakava Baer. 

Tuomari Toby Irwin oli Baerin takana, eikä hänkään voinut olla varma Campbellin avuttomuudesta vaan odotti että tyrmäys oli varmasti tapahtunut. Hän pelkäsi yleisön reaktiota jos keskeyttäisi ottelun liian aikaisin, sillä tuohon aikaan ottelut olivat usein ennalta sovittuja. 

Campbellin avustaja ilmeisesti pyyteli ottelua keskeytettäväksi, mutta Irwin ei kuullut yleisön mylvimisen takia huutoja. Niinpä ottelu loppui vasta kun Campbell lopulta kaatui kanveesiin tiedottomana ja veren vuotaessa suusta, nenästä ja korvista. Kiinnittämättä häneen mitään huomiota tuomari nosti Baerin käden ylös poseeraten tämän kanssa yleisölle. 

Lääkäri saapui tutkimaan Campbellin vammoja vasta 20 minuutin kuluttua tyrmäyksestä, koska salissa vallitsi täydellinen epäjärjestys. Edelleen kului kokonaista kymmenen minuuttia ennen kuin paikalle saapui ambulanssi ja pahoin tyrmättyä nyrkkeilijää lähdettiin kuljettamaan sairaalaan vaimon pidellessä hänen kädestään. 

Sairaalassa Campbellin aivojen todettiin ruhjoutuneen pahasti ja kärsivän monista verenvuodoista. Leikkaus olisi turha. Puolen yön aikaan Campbell vaipui koomaan. Seuraavana aamuna hänen korvansa alkoivat vuotaa verta. Sitä alkoi valua myös selkärankaan. 

Myös Baer saapui katsomaan vastustajaansa ja alkoi tämän nähdessään itkemään "golfpallon kokoisia kyyneleitä". Kuolevan nyrkkeilijän ruumiin vieressä tämän vaimo hyväksyi voittajan sovinnon käden. Lyhyen keskustelun aikana Campbellin vaimo vastasi Baerin anteeksipyyntöön, että yhtä hyvin se olisit voinut olla sinä. 

Frankie Campbell julistettiin kuoliaaksi 13 tuntia ottelun jälkeen. Lääkärit totesivat Campbellin aivojen irronneen kokonaan kallosta ja muuttuneen isoksi ruhjemassaksi.

En kertonut tätä tarinaa aiheuttakseni kauhistusta - nykyisin nyrkkeilytuomarit keskeyttävät otteluita paljon 1930-lukua herkemmin ja kaikki nyrkkeilijät tietävät harrastuksensa sisältämät riskit. Sen sijaan kerroin tämän siksi, että tarina on opettavainen ja omalla tavallaan jopa kaunis. 

Valitettavasti Campbellin kuolintarina ei ole ainutkertainen. En myöskään ole vakuuttunut siitä, ettei kuoleman läheisyys olisi yksi syy nyrkkeilyn ja muiden vielä sitäkin brutaalimpien kamppailulajien suosioon. Tämänhän tiesivät jo muinaisen Rooman keisarit, eikä ihmisluonto ole siitä ajasta muuttunut miksikään - käytöksemme on ainoastaan päällystetty sivistyksen pintakuorrutuksella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Väkivaltakasvatusta nuorille

Robert Helenius maailman huipulla

Jalo itsepuolustuksen taito

Robert Helenius maailman huipulla

Kirjoitin noin vuosi sitten suomalaisen ammattinyrkkeilyn uudesta tulemisesta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Jutussa mainitsemistani suomalaisnyrkkeilijöistä Amin Asikainen ei koskaan enää pystynyt nousemaan aiemmalle tasolleen, vaan tuli tyrmätyksi ja lopetti. Myös EU:n mestaruuden voittanut Ville Piispanen menetti tittelinsä; ehkäpä kiistanalaisen tuomaripelin jälkeen. Jaakko Myllylästä ei puolestaan ole kuulunut pihahdustakaan.

Valoa suomalaisen ammattinyrkkeilyn tulevaisuuteen luo nuoren Edis Tatlin nousu EU:n arvolistalle. Vielä paremmalta kuulostaa se, että "Härmän häjy" Juho Haapoja valtasi EU-mestaruuden tasaisen taiston jälkeen. Lähes ilman amatööritaustaa ammattilaiseksi lähteneelle miehelle jo tämä on melkoinen saavutus, mutta ei Euroopan mestaruuskaan ole aivan poissuljettua hurjasta luonteestaan tunnnetulle eteläpohjalaiselle.

Suomalaisen ammattinyrkkeilyn huippusaavutus Haapojan menestys ei kuitenkaan ole.

Kovimman kehityskaaren viimeisen vuoden aikana on nimittäin tehnyt porvoolainen Robert Helenius, joka iski itsensä WBO:n intercontinental tittelin haltijaksi ja pian sen jälkeen tyrmäsi myös vahvana pidetyn entisen maailmanmestarin Samuel Peterin ja otti myös WBA-liiton Intercontinental-vyön. Nämä tittelit hän piti itsellään vakuuttavasti ottelussa niinikään entistä maailmanmestaria Siarhei Liachovichia vastaan.

Kaikki tämä on nostanut Heleniuksen yhdeksi maailman parhaana pidetyistä raskaansarjan ammattinyrkkeilijöistä. Tämän osoittavat paitsi nyrkkeilijöiden arvolistojen laatijoiden merkinnät,  niin myös sarjan ylivoimaisten hallitsijoiden, Klitshkon veljesten, osoittama kiinnostus kohdata suomalainen. Kiinnnostuksesta huolimatta Helenius ei halunnut lähteä otteluun, vaan jäi odottamaan myöhäisempää ajankohtaa.

Heleniuksen ratkaisu on ymmärrettävä. Klitshkon veljekset ovat maailman kaikkien aikojen ylivoimaisimpien ammattinyrkkeilijöiden joukossa, joten heitä vastaan asettuessaan vielä varsin kokematon Helenius olisi mitä todennäköisimmin heikoilla. Veljekset ovat kuitenkin lähestymässä eläkeikää (nuorempi Wladimir on 35-vuotias ja Vitali vielä viisi vuotta vanhempi), joten heidän suorituskykynsä ovat jo auttamatta alamäessä, vaikka ehkä vielä loivassa. Niinpä aika pelaa tässä asiassa ottelu ottelulta jättiläisloikin kehittyvän Heleniuksen pussiin. Niinpä hän saattaa parin vuoden odotuksella jäädä historiaan miehenä, joka mursi veljesten herruuden.

Tämän matkan ensimmäinen näytös saatetaan huhujen mukaan nähdä Helsingissä, joulukuun kolmantena päivänä. Samalla Heleniuksen menestys on palauttamassa nyrkkeilyä vuosikymmenien tauon jälkeen taas salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiirissä:
Yleisurheilun MM-kilpailut Daegussa!
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Jalo itsepuolustuksen taito

Jalo itsepuolustuksen taito

Ammattinyrkkeily on yksi niistä harvoista urheilulajeista, joissa tarkoituksena on vahingoittaa vastustajaa. Se on siis brutaali, vanhanaikainen ja ihmisten alkukantaisiin ja nykykulttuurissa halveksittuihin vietteihin erittäin voimakkaasti vetoava laji.

Vuosikymmeniä näytti siltä, että laji olisi häviämässä kokonaan Suomesta. Ruotsissa sen harrastusta on jopa vahvasti rajoitettu - vain aivan lyhet ottelut ovat sallittuja. Tämä kehitys kuitenkin pyshtyi, kun maahamme syntyi ammattilaistalli, joka tosissaan pyrki nostamaan lajin takaisin parrasvaloihin.

Tämän P3 Boxing-tallin ensimmäinen suuri tähti oli Amin Asikainen, joka nousi kansallisesti tunnetuksi tekijäksi voitettuaan Euroopan mestaruuden. Tällä hetkellä tallin kirkkain tähti on mahdollisesti vielä kerran huipulle pyrkivän Asikaisen ohella  EU-mestaruuden voittanut Ville Piispanen. Suomessa vähemmälle huomiolle on jäänyt tallin venäläisvahvistus Denis Shafikov, joka on jo saavuttamassa maailman huipun.

P3-tallin vanavedessä Suomeen on syntynyt pari muutakin toimijaa. Niistä oululainen Steel Ring on suurin, ja vaikka nyrkkeilypiireissä yleisesti epäillään tallin resurssien riittävyyttä viedä ottelijoitaan kansainväliseen menestykseen, on sen iskijöistä Jaakko Myllylää pidettävä vähintään Piispasen tasoisena tekijänä sillä miehet päätyivät ratkaisemattomaan lopputulokseen ottelussa, jossa Myllylän käsi murtui alkuerissä. Lisäksi Juho Haapoja on villinnyt kansanjoukkoja kaikkialla missä hän on esiintynyt nuoratun neliön sisällä.

Vaikka edellä mainitut pugilistit jo yksinään riittänevät nostamaan 2010-luvun suomalaisen nyrkkeilyn kulta-ajaksi, on maassa vielä yksi todella kova tekijä. Lajin kuninkuusluokasssa eli raskaassa sarjassa tietään kohti maailman huippua raivaa nimittäin saksalaisessa tallissa nyrkkeilevä porvoolainen Robert Helenius. Hän on jo nyt EU-mestari, lyönyt entisen maailmanmestarin teknisellä tyrmäyksellä ja noussut maailmanmestarin haastajaksi. Nyt mies valmistautuu ylihuomiseen otteluunsa Helsingissä, minkä jälkeen vastassa ovat entistä kovemmat haasteet - tai tappion tullessa putoaminen muiden kuolevaisten joukkoon...

En tiedä mikä on ammattinyrkkeilyn uuden nousun taustalla. Toki lajin maailmanmestareita on aina ihailtu ja arvostettu - kukapa ei olisi kuullut Muhammad Alista tai Jack Dempseystä. Suomessakin on pystytetty patsas 1930-luvun suurelle sankarille Gunnar Bärlundille, joka toistaiseksi on Suomen menestynein raskassarjalainen.

Mutta sittenkin tällaisen machoudessaan ja brutaaliudessaan ainutlaatuisen urheilulajin uudelleennousu parrasvaloihin on hyvin erikoinen ilmiö yhteiskunnassa, jonka arvot muuten ovat  muuttuneet yhä pehmeämmiksi. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisen buumin ammattinyrkkeily saavuttaa, mikäli Helenius tai joku muu suomalainen saavuttaa lajissa maailmanmestaruuden. Nähdäänkö jopa sellainen ihme, että nyrkkeily muuttuu "syrjäytyneiden ihmisten parissa elävästä väkivallan jäänteestä" uudelleen salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".