Sanna Marinin paineet kasvavat, mutta eroaako hän ja/tai hallitus?

Pääministeri Sanna Marin (sd) sai pitkään nauttia ymmärrystä lehdistön taholta, mutta nyt näyttäisi siltä, että jopa toimittajat ovat kyllästyneet hänen biletykseensä. Mielenmuutos näyttäisi seuranneen ns. jauhojuhlista. Valitettavasti kohut eivät jääneet siihen, vaan heti perään tuli sellainen ystävien suutelukuva, jota Marin pyysi anteeksi. 

Pidän mahdollisena ja jopa todennäköisenä, että Marinin julkisuuskuvan muuttuminen aiempaa negatiivisemmaksi aiheuttaa pääministerille kovia henkilökohtaisia paineita. Samaan aikaan häneen suunnataan myös opposition suunnasta yhä suorempaa arvostelua. 

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Petteri Orpo (kok) totesi eilen seuraavasti: "minusta olisi erinomaista, että keskityttäisiin siihen, mitä pääministeri ei tee". Ja jatkoi luettelolla asioista, joihin pääministerin tulisi tarttua juhlimisen sijaan: "meillä on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, energiakriisi, korot nousevat , inflaatio laukkaa, meillä on vanhuspalvelujen kriisi, terveydenhuollossa on ongelmia. Odottaisin, että olisi johtajuutta näihin asioihin".

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Ville Tavio puolestaan kysyi jo aiemmin kysymyksen, joka tässä tilanteessa on ilmeinen: "eroaako Sanna Marin?". Ja perusteli sitä sillä, että "selkeiden virheiden jatkuva selittely parhain päin ei enää uppoa kuin johonkin vihervasemmistolaiseen fani-segmenttiin". 

Nähtäväksi jää, eroaako Marin korkeasta virastaan, vai jatkaako hän siinä kestäen kasvavia paineita korvat luimussa kuin pahanteosta yllätetty koira. Jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta puhuu se, että hänen puolueeseensa ei näyttäisi kasvaneen suurta oppositiota johtajaansa vastaan, vaikka pientä napinaa onkin nähtävissä. 

Jos Marin kuitenkin eroaa, pidän todennäköisempänä pääministerin vaihtumista kuin koko hallituksen kaatumista. Ministeriauton takapenkki on kuitenkin sille kerran istumaan päässeille sen verran mieluinen, ettei edes valtakunnan sekaisin oleva talous tai räjähdysmäisesti kasvava valtionvelka saa luopumaan siitä. 

Sitä paitsi nyt nähdyn hallituspolitiikan seurauksena lienee selvää, ettei valtakuntaa tule pitkiin aikoihin johtamaan sellainen vihervasemmistolainen kauhukabinetti kuin Marinin hallitus. Tähän viittaavat ainakin puoluekannatuksen mittaukset, joiden perusteella Kokoomus olisi nousemassa suurimmaksi puolueeksi - eli pääministeripuolueeksi - seuraavissa vaaleissa. 

Niinpä on todennäköistä, että Marinin hallitus jatkaa loppuun asti joko nykyisen tai jonkun muun pääministerin johdolla viedäkseen ohjelmansa loppuun asti. Samalla se varmistaa seuraavalle hallitukselle kivisen taipaleen, jonka ainoana järkevänä päämääränä voi olla vain Suomen talouden nostaminen jälleen jaloilleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin tanssi
Hallitus haluaa terveydenhoitopalvelut maassa luvatta lorveksiville
Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvalasta

Transnaisille oma sarja

Helsingin sanomat kertoi, että kansainvälinen uimaliitto on näyttänyt pitkää nenää wokeltajille. Se on nimittäin päättänyt rajoittaa transihmisten osallistumista kilpailuihinsa siten, että naisten joukkoon pääsevät kilpailemaan vain ne henkilöt, jotka ovat muuttaneet sukupuolensa kahteentoista ikävuoteen mennessä ja heidän testosteronitasonsa ovat riittävän alhaalla. 

Samalla se päätti perustaa avoimen sarjan, johon mieheksi syntyneet transihmiset saavat osallistua. Näin liitto mahdollistaa kaikkien ihmisten osallistumisen omiin kilpailuihinsa. 

Itse asiassa uimaliitto teki useita muitakin päätöksiä. Niiden mukaan esimerkiksi kaikkien uimareiden on todistettava sukupuolikromosomistonsa koostumus, jotta he voisivat osallistua kilpailuihin.

Miesten kilpailuihin voivat osallistua kaikki miehet, joilla on Y-koromosomi. Siis myös ne, joiden sukupuolielimistön kehitys ei vastaa kromosomistoa. Miesten kilpailuihin saavat osallistua myös naisesta mieheksi sukupuolensa muuttaneet, mutta lajit, joissa on loukkaantumisvaara, edellyttävät liitolle vastuuvapauden antavan lomakkeen täyttämistä.

Naisesta mieheksi muuttumisprosessinsa kesken jättäneet urheilijat saavat osallistua naisten kilpailuihin, mikäli testosteronihoito on kestänyt enintään vuoden ja heidän testosteronitasonsa ei poikkea normaalista. Lisäksi hoidon anabolisten vaikutusten on pitänyt kadota. 

Nähdäkseni päätökset ovat kohtuullisen hyvin perusteltuja ja mahdollistavat jatkossa myös normaaleille naisille mahdollisuuden menestyä urheilussa. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä koko urheilumaailman merkittävintä tapahtumasarjaa järjestävä kansainvälinen olympiakomitea päättää transsukupolisten urheilijoiden kohdalla. 

Erityisen mielenkiintoisen vivahteen asiaan tuo se, ettei KOK halua kasvattaa urheilijoiden määrää kilpailuissaan. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että myös urheilun huipputapahtumaan lisättäisiin uintiin - ja ehkä muihinkin lajeihin - transsukupuolisten vapaa sarja, poistettaisiinko ohjelmasta saman lajiryhmän kilpailuja?

Vai osuisiko vähennystarve muihin lajiryhmiin? Siis esimerkiksi jo muutenkin vaakalaudalla olevaan yhdistetyn hiihtoon. 

Varmaa lienee kuitenkin, että kansainvälisen urheiluyleisön kiinnostus transgendereiden kisoihin tulisi olemaan merkittävästi pienempi kuin miesten ja naisten kilpailuihin. Eikä tämä varmaankaan ole KOK:n intresseissä. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, minkälaiseen painostuskampanjaan wokeltajat asian suhteen lähtevät. Ja taipuuko KOK mahdollisesti syntyvän paineen alla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nainen: huono vitsi
Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja
Puhtaan urheilun toistaiseksi suurin voitto

 

Iivo Niskanen: suomalainen suurhiihtäjä

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, Iivo Niskanen toteutti tänään ennustukseni osoittaessaan kuka on maailman paras perinteisen hiihtäjä. Ehkäpä Iivo ajatteli selvän voiton tuoneen armottoman suorituksensa aikana samoin kuin toinen suomalainen olympiavoittaja - purjehtija Thomas Johansson - totesi Sydneyssä vuonna 2000, että "parasta ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto", sillä juuri sellaisen Iivo otti Pekingissä.

Iivosta on epäilemättä ehditty sanoa jo kaikki tarvittava - maailman paras perinteisen hiihtotekniikka, poikkeuksellinen hapenottokyky ja maaginen kyky olla parhaassa kunnossaan juuri oikealla hetkellä. Ja olenhan itsekin kommentoinut hänen voittoaan Sotshin parisprintissä, Lahden MM-hiihdoissa ja Pyeongchangin olympialaisissa, joten aika lailla kaikki tarvittava on jo tullut tässäkin blogissa sanottua. 

Pekingin kisat ovat nyt suunnilleen puolivälissä ja Suomi on saavuttanut maastohiihdossa jo neljä mitalia: Iivon kullan lisäksi hänen pronssimitalinsa yhdistelmähiihdosta sekä Kerttu Niskasen hopea- ja Krista Pärmäkosken pronssimitalit naisten kympiltä. Jäljellä ovat kuitenkin edelleen kaikki viestit, joista kaikista mitali näyttää tähän mennessä nähdyn perusteella jopa kisaennakkoon kirjoittamaani realistisemmalta tavoitteelta. 

Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, vaan nautitaan siitä tiedosta, että messias Iivo Niskanen on tuoreimman voittonsa jälkeen kolminkertainen olympiavoittaja ja lisäksi maailmanmestari sekä olympialaisten yksinkertainen ja MM-hiihtojen kaksinkertainen pronssimitalisti. 

Siksi on nöyränä kiitettävä Vieremän hiihtohirmua niistä ikimuistoisista hetkistä, jotka hän on tarjonnut meille suomalaisille penkkiurheilijoille. Ja pantava nöyränä merkille, mitä se on vaatinut: lupauksensa lunastanut hiihtomme messias on harjoitellut vuosikausia enemmän ja laadukkaammin kuin kukaan muu suomalainen mieshiihtäjä - tai luultavasti kukaan muukaan urheilija - elänyt pari vuotta käytännössä neljän seinän sisällä välttääkseen elimistöön ylimääräisiä ongelmia aiheuttavat virukset sekä testannut määrättömän määrän suksipareja löytääkseen jokaiselle kelille mahdollisimman kilpailukykyisen kaluston. Sekä kestänyt ne paineet, jotka Suomen kansa on häneen asettanut.

Onnea moninkertaiselle olympiavoittajalle! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!

Äänestämättä jättäminen ei ole validi protesti

Eero Paloheimo, tekniikan tohtori ja entinen vihreä poliitikko, ehdotti mielipidekirjoituksessa vaalitulosten hylkäämistä, mikäli äänestysaktiivisuus jää alle 50 prosentin. Ajatusta hän perusteli äskettäisillä aluevaaleilla, joissa nähdyn kansalaisten passiivisuuden hän arveli johtuneen siitä, ettei uudella hallintoportaalla ollut kansalaisten hyväksyntää. 

Paloheimo on oikeassa siinä, että alhainen äänestysaktiivisuus johtaa demokratian vääristymiseen. Sen seurauksenahan yhteiskunnallisiin ratkaisuihin vaikuttavat vain niiden näkemykset, jotka vaivautuvat äänestämään. 

Toisaalta voidaan kysyä, että mikäli henkilö jättää äänestämättä, hän antaa tarkoituksellisesti vallan niille, jotka sen tekevät. Sitä paitsi kukaan ei tiedä, miksi niin moni jätti käymättä vaaliuurnilla: oliko se Paloheimon väittämää protestia järjestelmää vastaan, vaikeutta valita omaa ehdokastaan vai - ja tämä on tärkeä huomata - silkkaa laiskuutta. 

Oma näkemykseni on, ettei äänestysaktiivisuudelle pidä panna rajoja, koska elämme vapaassa yhteiskunnassa, jossa laiskuutta ei ole kriminalisoitu. Siksi äänestämättä jättäminen ei ole validi protesti järjestelmää vastaan. 

Sen sijaan sellaiseksi voitaisiin katsoa tyhjän tai muuten hylättäväksi tulevan äänen antaminen. Sitä ei voi tulkita laiskuudesta johtavaksi, joten sen painoarvo olisi aivan toinen kuin äänestämättä jättäminen. 

Ja mikäli hylättävien äänten määrä kasvaisi kymmeniin prosentteihin, olisi poliittisen eliitin vaikea väittää vaalitulosta oikeutetuksi. Ja sen myötä paine järjestelmän korjaamiseen tai johonkin muuhun kansalaisia tyydyttävään muutokseen kasvaisi kestämättömän suureksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aluevaalien tuloksesta
Äänikoikeus vaati ihmishenkiä, mutta sen käyttäminen ei kiinnosta
Vihreillä on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki

Äänestyskopissa on syytä huomioida aluetason palveluiden ja valtakunnanverotuksen välinen yhteys

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi näkemyksensä siitä, kuinka Keskusta on tuomassa kansalaisten maksettavaksi maakuntaveroa. Hänen mukaansa "Keskusta sanoo, että jos sitten jatkossa siirretään lisää tehtäviä maakunnille, niin sitten vero".

Annika Saarikko (kepu) vahvisti asian toteamalla, että "jos siirtyisi muita tehtäviä jotka ehkä kasvattaisivat tulopohjaa, alueiden elinvoima- ja aluekehitys-tyyppiset asiat, sitten voitaisiin tätä [veroa] harkita". 

Maakuntien Suomi on mielenkiintoinen rakennelma. Sen on ainakin alkuvaiheessa tarkoitus toimia siten, että kullekin maakunnalle annetaan määräraha, jonka varassa ne toteuttavat itsenäisesti niille määrätyt tehtävät. Käytännössä tämän pitäisi tarkoittaa suomalaisille valtionverotuksen kiristymistä ja vastaavasti kunnallisveron laskemista.

Näin ainakin teoriassa. Samalla on selvää, että aluetason päättäjät - siis juuri nyt valittavana olevat henkilöt - joutuisivat toimimaan määrärahan varassa ilman mahdollisuutta vaikuttaa merkittävästi tulopuoleen. Ja siitä huolimatta heidän pitäisi kuitenkin heti alkuun toteuttaa vaalilupauksia, kuten vaikkapa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille, sekä palkantasauksia.

Näin syntyisi nollasummapeli, jossa vaalilupausten toteuttaminen edellyttäisi jonkin toisen aluetason palvelun supistamista tai ainakin toiminnan tehostamista. Ja tämän seurauksena olisi selvää, että maakunnista asetettaisiin hyvin nopeasti valtakunnantason päättäjille kovia paineita aluerahoituksen kasvattamiseen. 

Se olisi luonnollisesti kiusallista etenkin jokaiselle istuvalle hallitukselle ainakin siinä tapauksessa, etteivät kansalaiset ymmärtäisi aluetason palveluiden ja valtakunnanverotuksen yhteyttä. Heidän ratkaisunsahan olisivat niiden suunnasta riippuen pettymyksiä joko veronmaksajille tai aluepalveluiden käyttäjille. 

Poliitikoille kivuton ratkaisu olisi siten maakuntaveron käyttöön ottaminen, jolloin syntyisi yhteys verojen ja kulujen välille. Tosin alueiden taloudellinen eriarvoisuus pakottaisi valtiovallan tasapainottamaan näiden välistä yhteyttä alueille suunnattavilla valtionosuuksilla samaan tapaan kuin se tekee nykyisin kunnille. 

Tämän hetken - eli aluevaalien - tärkein kysymys on siten palvelujen ja niiden kustannusten välinen suhde. Ja sen seurauksena kokonaisveroasteen kehitys muutenkin rankasti verottavassa Suomessa. Lisäksi nousee kysymys siitä, pitäisikö valtuustoihin valita terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotta päätökset pohjautuisivat todelliseen ammattitaitoon? Vai sittenkin henkilöitä, jotka ymmärtäisivät kulujen ja talouden välisen yhteyden? 

Oma ratkaisuni on äänestää ehdokasta, joka ei anna hintavia vaalilupauksia ja tähdentää menojen kurissa pitämistä toteuttamalla palvelut tehokkaasti sekä karsimalla tarpeettomia menoja. Maakuntaveron osalta asia on yksioikoinen: jokainen verotustaso lisää automaattisesti veronmaksajan taakkaa, joten sitä kannattavaa henkilöä tai puoluetta en tule missään tapauksessa äänestämään nyt enkä tulevaisuudessa.

Lopuksi tahdon sanoa, että juuri nyt ovat käsillä erityisen - siis aivan poikkeuksellisen - tärkeät vaalit. Ja siksi myös teidän, arvoisat lukijani, kannattaa käydä äänestämässä, koska vaalien tuloksella on pitkäaikaiset seuraukset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sote-uudistuksen kustannus unohtui laskea
Laittomien terveydenhuolto on älyllisesti epärehellistä
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?