Milano-Cortinan olympialaiset – kisaennakko

Milanossa ja Cortinassa järjestetään olympialaiset 6.-22.2. – ellei lasketa tätä ja huomista kisapäivää. Itseäni eniten kiinnostavan maastohiihdon osalta kisatapahtumat alkavat lauantaina, jolloin kilpaillaan naisten 20 kilometrin yhdistelmähiihdossa. 

Toisin sanoen nyt on tullut – aiempien arvokisavuosien tapaan – aika spekuloida suomalaisten mahdollisella menestyksellä. Aloitettakoon siis kauniimmasta sukupuolesta. 

* * *

Suomalaisnaisten ykköstoivo on ilman muuta alkukaudesta vaikeuksissa ollut, mutta sen jälkeen nousukuntoa osoittanut Kerttu Niskanen, joka on maailman valioita erityisesti perinteisellä hiihtotavalla, mutta parhaimmillaan myös vahva luisteluhiihtäjä. Suurimmat odotukset liittyvät hänen kohdallaan viiden peninkulman kilpailuun. Toivoa siis sopii, että Kerttu onnistuu silloin ja tuo tullessaan mitalin – ehkä jopa kultaisen – pitkän uransa viimeisistä olympialaisista.

Jos Kerttu on vahvin edustajamme pidemmillä matkoilla, on Jasmi Joensuu joukkueemme valttikortti sprintissä, joka käydään perinteisellä hiihtotavalla. Taustalla on – Tour de Skin yhteydessä – olympialaduilla hiihdetyn maailmancupin sprintin voitto, joten Jasmilla itsellään ja penkkiurheilijoilla on varmasti suuret odotukset menestyksestä. 

Olisi mukava olla samaa mieltä, mutta joudun siitä huolimatta olemaan pessimistisempi. Näin siksi, että Jasmille voittoisasta kilpailusta puuttuivat kovimmat ruotsalaiset ja myös useita muita vahvoja sprinttihiihtäjiä. Siksi olisin tyytyväinen jo finaaliin pääsystä. Tästä syystä veikkaan Joensuulle parhaimmillaankin vain finaaliin pääsyä, mutta mitalisijoilta putoamista. 

Sprinttinaisista puhuttaessa ei sovi unohtaa myöskään juuri uransa ensimmäisen maailmancupin voiton saavuttanutta Johanna Matintaloa, ei etenkään silloin, kun hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Hänenkin tapauksessaan pahimpana esteenä ovat samat kovat ruotsalaiset kuin Jasmilla, joten jo finaalipaikka olisi myös hänen kohdallaan positiivinen yllätys.

Matintalo on huomioitava myös – ja aivan erityisesti – perinteisellä hiihtotavalla käytävässä 50 kilometrin hiihdossa. Hän on tämän hiihtotavan taitaja – kuten tällä kaudella Gomsissa saavutettu 20 kilometrin yhteislähdön voitto osoitti – ja sellaisena Johanna saattaa hyvinkin taistella jopa mitaleista. Sen edellytyksenä on luonnollisesti suksihuollon täydellinen onnistuminen.

* * *

Suomalaisnaisilla on mitalisaumoja edellä mainittujen hiihtäjien lisäksi myös vapaalla hiihtotavalla käytävässä pariviestissä. Siinä karsinnan muuttuminen aika-ajoksi tarkoittaa käytännössä sitä, että sprinttihiihtäjät ovat lajissa kilpailukykyisempiä kuin silloin, kun Suomi kahmi sitä mitaleita. Siksi joukkueessamme hiihtänevät Jasmi Joensuu ja – Matintaloa paremmin vapaan hiihtotavan hallitseva – Jasmin Kähärä, mutta en usko heidän yltävän mitaleihin, vaikkakin kuuden parhaan joukkoon. 

Suomi kuuluu mitalisuosikkeihin myös pitkässä viestissä. Sen aloitusosuuden hoitaa kärjen mukana Johanna Matintalo. Toiselle osuudelle laittaisin Kerttu Niskasen pudottamaan matkasta mahdollisimman monta muuta joukkuetta. 

Kolmannen hiihtäjän paikalle sijoittaisin kolmikosta Krista Pärmäkoski, Vilma Nissinen ja Vilma Ryytty sen, joka sijoittuu parhaiten kisojen avausmatkalla. Ankkuriksi tarvitaan Jasmi Joensuu, joka pääsee toivottavasti taistemaan – kaukana Ruotsin takana – hopea- ja pronssimitaleista Saksan ja Norjan kanssa. 

Minulla ei ole mitaliodotuksia Krista Pärmäkosken,Vilma Nissisen, Vilma Ryytyn, Jasmin Kähärän tai Amanda Saaren kisamatkasta – heidän kohdallaan jo sijoittuminen kymmenen joukkoon olisi iloinen yllätys. Positiivista on kuitenkin se, että – ensin mainittua lukuun ottamatta – nämä hiihtäjät ovat nuoria ja saavat arvokisoista arvokasta kokemusta, joka toivottavasti auttaa heitä nousemaan jatkossa kohti maailman huippua. 

* * *

Miesten osalta mahdolliset mitaliodotukset koskevat käytännössä vain viime aikoina nousukuntoa osoittanutta Iivo Niskasta sekä molempia viestejä. Iivo lähtee – terveenä ollessaan – ennakkosuosikkina perinteisellä hiihtotavalla ja yhteislähtönä käytävälle kuninkuusmatkalle, mutta hänen voittoansa uhkaa  – huippukuntoon pääsyn lisäksi – erityisesti Johannes Kläbo, joka Niskasen on kyettävä pudottamaan matkan aikana. 

Siinä auttaa mahdollisesti Itävallan Mika Vermeulen, joka Iivon tapaan saattaa perustaa taktiikkansa kovaan matkavauhtiin ja lähteä siksi yhteistyöhön tämän kanssa. Lisäksi on huomioitava, että viisikymppinen on vuorossa vasta kisojen lopulla, jolloin Kläbo ei enää ole terävimmillään. Eivätkä toivottavasti muutkaan norjalaiset, joista erityisesti Martin Löwström Nyenget on osoittanut olevansa vaarallinen.

* * *

Parisprintissä parimme Lauri Vuorinen ja Joni Mäki olisi lähtökohtaisesti kilpailukykyinen, mutta ensin mainitun kunto ei ole tänä vuonna ollut odotetun kaltainen. Joni sen sijaan on osoittanut nousukuntoa, mutta parisprinttimitali vaatisi molemmilta huippusuoritusta, joten se jää todennäköisesti saamatta – ellei sitten Lauri Vuorisessa tapahdu täydellistä metamorfoosia suhteessa kauden aiempiin tapahtumiin.  

Pitkän viestin menestysmahdollisuudet riippuvat Ristomatti Hakolan päivän kunnosta, joka Tampereen Suomen cupin perusteella on lievästi sanottuna surkea. Hänen kohdallaan asiaa ei varmaankaan auta myöskään se, että hänen valinnastaan kisoihin seurasi melkoista parranpärinää.

Siksi saattaa olla, ettei toiselle osuudelle lähtevä Iivo Niskanen saa tilaisuutta pudottaa matkasta muita joukkueita, vaan joutuu tuhlaamaan voimansa takaa-ajajana. Tämä tarkoittaisi mitalitaistelusta putoamista, koska vapaan osuuksilla luultavasti hiihtävillä Arsi Ruuskasella ja Niko Anttolalla ei ole eväitä loppukirissä. 

Lisäksi juuri pitkää viestiä ajatellen oli käsittämätöntä, että Suomi otti kahdeksan miehen joukkueeseensa jostain syystä neljä sprinttimiestä. Samalla uhrattiin pitkän viestin joukkueesta rikkoontumisvara. 

Ellei valmennusjohto sitten ajatellut, että Joni Mäen viimeisissä kilpailuissa nähty nousukunto tarkoittaa myös sitä, että hän pystyisi toimimaan pitkän viestin ankkurina, jolloin loppuratkaisuihin saataisiin myös kirivoimaa. Valitettavasti Joni ei kuitenkaan ole tällä kaudella loistanut pidemmillä vapaalla hiihtotavalla hiihdetyillä matkoilla.

* * *

Kuninkuusmatkan ja viestien lisäksi olympialaisissa hiihdetään myös muita kilpailuja. Niistä sprintissä ei Niilo Moilasella tai Emil Liekarilla ole kaikkien parhaiden ollessa mukana mahdollisuutta päästä pidemmälle kuin välieriin, eikä nykykuntoiselta Lauri Vuoriseltakaan ole realistista odottaa finaalipaikkaa. Sen sijaan Joni Mäeltä kuuden parhaan joukkoon nouseminen – ja jopa mitalin nappaaminen – saattaisi onnistua, mikäli kunnon kehittyminen on jatkunut edelleen. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että mies on onnistunut usein aiemminkin kuntohuippunsa ajoittamisessa.

Yhdistelmähiihdossa Iivo Niskanen – mikäli osallistuu – hiihtänee kärjen kanssa perinteisen osuuden, mutta putoaa mitaleilta vapaalla hiihtotavalla. Muille miehille ei voi siinä eikä muissa normaalimatkan kilpailuissa asettaa suuria odotuksia, vaikka Arsi Ruuskasen voi odottaa sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon kummalla tahansa hiihtotavalla. Anttolalle tai etenkään Hakolalle minulla ei ole sanottavia menestysodotuksia.

* * *

Yhteenvetona kaikesta edelle kirjoittamastani veikkaan, ettei Milano-Cortina jää aikakirjoihin suurena suomalaisena menestystarinana. On jopa mahdollista, että jäämme kokonaan ilman hiihtomitalia, mikäli Niskaset epäonnistuvat eikä suksihuolto ole parhaiden joukossa. 

Olen kuitenkin optimisti ja veikkaan, että joku edelle kirjaamistani useista mitalimahdollisuuksista myös toteutuu sekä naisten että miesten puolella. Ja siten Suomen mitalisaldo koostuisi kahdesta mitalista, joista toinen saattaisi olla jopa kultainen, mikäli sen saavuttaisi Niskanen – siihen en kuitenkaan ota kantaa, olisiko etunimen ensimmäinen kirjain K vai I. 

Päätän kirjoitukseni muistuttamalla vielä siitä, että tällä kertaa kisoihin vaikuttaa myös tuntematon tekijä, jonka merkitystä ei voi tietää. Se on kohuttu suomalainen suksikeksintö, joka sattaa olla hyvinkin merkittävä ja nostaa joukkueen menestysmahdollisuksia oleellisesti. Tai sitten ei. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Trondheimin MM-hiihtojen kisaennakko
Planican MM-hiihtojen kisaennakko
Pekingin kisaennakko

Vuokatin kulta

Vuokatissa käytävät nuorten MM-hiihdot alkoivat suomalaisittain loistavasti. Alle 20-vuotiaiden sprinttimitali jäi nimittäin Suomeen, kun 19-vuotias Niilo Moilanen jätti taakseen muun maailman parhaat ikätoverinsa. 

Kotimaassa Moilanen hiihtää keskipohjalaisia hiihtäjiä koonneen Pyhäjärven Pohdin riveissä ja on mahdollisesti saanut siinä vetoapua itseään vanhemmista ja paremmista hiihtäjistä - sellaisista kuin Joni Mäki - hyvää vetoapua omalle kehitykselleen. Siinä mielessä nuoren miehen kehityskaaren apuna on ollut samantapainen tilanne kuin Norjassa, jossa jokaisesta vähänkään itseään kunnioittavasta kylästä löytyy useampia kovan tason suksijoita.

Maailman huipulle pyrittäessä nuoria lahjakkuuksia kovemmat verrokit käyvät kuitenkin Suomessa vähiin toisin kuin itäisessä tai pohjoisessa naapurissamme. Ja se on mahdollisesti perimmäinen syy siihen, etteivät suomalaiset nuorisotähdet nouse kuin poikkeustapauksissa nopeasti maailman huipulle. 

Tässä suhteessa on hyvä katsoa esimerkiksi Moilasen seurakaverin Joni Mäen kehitystä. Hänkin on nuorten MM-mitalisti, mutta vasta viime vuonna - 24-vuotiaana - alkoi hiihtää maailmancupissa kymmenen joukkoon, eikä ole päässyt maailmancupin mitalikantaan tänäkään vuonna ilmeisestä lahjakkuudestaan huolimatta. 

Vertailuksi voidaan ottaa vaikka jo pitkään maailman huipulla hiihtänyt Alexander Bolshunov, joka on - uskokaa tai älkää - vuoden Joni Mäkeä nuorempi. Tai muutaman vuoden sprinttihiihtoa hallinnut norjalainen Johannes Klæbo, joka on Bolshunovin kanssa saman ikäinen. 

Näiden tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku myös hiihtourheilussa. Kun se on tehty, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli tilanteen korjaamiseen. 

Siihen tarjoaa hyvän pohjan se, että Suomen cupin myötä muutamat seurat - Pohti Ski Team mukaan luettuna - ovat keränneet siipiensä alle eturivin hiihtäjiä. He voivat tarjota harjoituksissa sparrausta ja mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, näyttää nuoremmille mallia siinä, millä tavalla harjoittelemalla ja elämällä voidaan saavuttaa heidän oma tasonsa maailman valioiden joukossa. 

Sitä en kuitenkaan tiedä, kuinka paljon näissä suurseuroissa harjoitellaan yhdessä - käsittääkseni näin ei tehty ainakaan Vantaan hiihtoseurassa, joka joitain vuosia sitten voitti Matti Heikkisen johdolla jopa viestinhiihdon Suomen mestaruuden. Toivottavasti Pohdin tai vaikkapa Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen riveihinsä saaneen Puijon hiihtoseuran piirissä tällaista yhteisharjoittelua harrastetaan enemmän nimenomaan siten, että seurojen nuoret lahjakkuudet - Puijolla esimerkiksi Petteri Koivisto - saavat harjoitella uransa huipulla olevien esikuviensa kanssa.

Edelle kirjoitettu koskee tulevaisuutta. Juuri nyt on kuitenkin iloittava Moilasen eilisestä hiihdosta ja keskityttävä tekemään tulosta Vuokatissa. Kotiladuilla siihen on hyvät mahdollisuudet, koska huolto saa toimia tutuilla lumilla ja tarjoaa siten pienen edun kotimaan tuleville tähdille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rukan saldo
Mytologisia tapahtumia
Iivo Niskanen, maailmanmestari

Kari-Pekka Kyrön karu kohtalo

Dopingvalmentaja Kari-Pekka Kyrön paluuaikeet ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Hiihtoliitossa ollaan hyvin varovaisia, kun taas Kyrön waterloon eli Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen sotkuja selvittelemään joutunut Paavo M. Petäjä on ottanut jyrkän kielteisen kannan. Suomalaisten enemmistö ilmeisesti antaisi armon.

Vuoden 2001 kisojen jälkeen pidin Kyröä lievästi sanottuna suomalaisen maastohiihdon likaajana. Käsitys vahvistui hänen valmentamansa Kaisa Variksen käryn jälkeen. Ajattelin ihan oikeasti, että voiko joku olla noin tyhmä?

* * *

Kyrön toiminta valmennuskieltonsa aikana on kuitenkin selventänyt monta asiaa. Ensinnäkin nyt on selvää, ettei suomalainen, eli kp-kyröläinen, valmennus 1990-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin poikennut mitenkään norjalaisesta, ruotsalaisesta tai italialaisesta valmennuksesta. Ainakin kaikissa näissä maissa menestyksen taustalla oli hiihtäjien elimistön biokemiallista manipulointia. Siis dopingia. Ja venäläisten osaltahan tästä ei koskaan ole ollutkaan mitään epäselvyyttä.

Kyrön suorien puheiden seurauksena pala palalta esille tulleet palaset siis asettivat suomalaisen valmennuksen virheet mittasuhteisiinsa. Sääntöjen vastaistahan toiminta toki oli, mutta ei ilmeisesti sen enempää kuin kilpailijamaidenkaan. Ja erotuksena etenkin Ruotsiin ja Norjaan, on menneisyyden dopinghistoria selvitetty Suomessa edes jotenkuten.  

Oma surullinen sivupolkunsa kyröläisen valmennuksen seurauksena oli kuljettavanaan myös Mika Myllylällä, joka oman käsitykseni mukaan ei henkisesti kestänyt muutosta kansakunnan sankarista sen halveksituksi sylkykupiksi. Yksityiskohtia kertaamatta voin vain todeta, että lopputulos oli hirvittävä ja täysin kohtuuton. Edes Suomen kansa ei antanut hiihtäjämestarille armoa ennen kuin vasta post mortem.

Lahden tapahtumien jälkeen maamme uudet kärkihiihtäjät joutuivat käyttämään etsikkoaikaansa vanhat tukijansa menettäneen hiihtoliiton ja monen suomalaisen halveksimana. Käryistä kärsivät erityisesti sellaiset mieshiihtäjät kuin Teemu Kattilakoski, Ville Nousiainen ja Sami Jauhojärvi, jotka Kyrön valmennuskauden waterloon seurauksena eivät todennäköisesti koskaan saavuttaneet sitä tasoa, kuin olisivat saavuttaneet muuten.

Siten heitä voidaan pitää Kyrön ja kumppaneiden epäonnistuneiden toimien urheilullisesti suurimpina kärsijöinä. Tämä selittänee sen suunnattoman ilon, jonka Liberecin MM-viestin pronssitila näille miehille lopulta toi.

* * *

Nyt kun Jari Räsäsenkin tapaus on lopulta saatu valmiiksi, voisi hiihtourheilu myös miesten puolella lopulta jatkaa kohti menestystä ilman takavuosien taakkaa. Valitettavasti rauha ei ilmeisesti saavu vieläkään, sillä Kyrön paluu valmentajaksi palauttaisi aivan varmasti menneet synnit vielä kerran julkisuuteen.

Siksi toivon, että hän malttaisi pysyä poissa hiihdon valmennustehtävistä. Näin siitä huolimatta, että olen yleisesti sitä mieltä, että Kyrö on kärsinyt kohtuuttoman kovan rangaistuksen erehdyksistään. Aivan kohtuuttoman.

Kyrön uutiskasvojen sijasta haluaisin nähdä, että nyt nousussa olevat ja miesmuistiin huikeimman potentiaalin omaavat nuoret lahjakkuudet saisivat sitä menestystä ja fanitusta, joka heille lahjojen puolesta olisi mahdollista. Näin voisimme jälleen nauttia suomalaisten mieshiihtäjien menestyksestä.

Huikeasta potentiaalista puhuessani tarkoitan sellaisia nuorukaisia kuin 18-vuotiasta Joni Mäkeä ja Lauri Vuorista, jotka ovat syksyn Suomen cupeissa väläyttäneet osaamistaan, sekä vielä heitäkin vuoden nuorempaa Lauri Gummerusta. Hiihtoväen tärkein tehtävä on siis nimenomaisesti huolehtia heidän kehittymisensä edellytyksistä. Ja poikien itsensä päänsä kylmänä pitämisestä ja menestykseen tarvittavasta raa´asta työstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Ruotsin mellakat jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen
Kaikuja 1930-luvulta