Orion teki 47 prosentin liikevoiton

Parhaillaan ovat käynnissä suomalaisten yhtiöiden viime vuoden tulosten julkistamiset. Itse kiinnitin eilen huomioni Orionin tulokseen, joka oli etenkin loppuvuoden osalta hulvaton ottaen huomioon, että yritys kuuluu Helsingin pörssin suuriin yhtiöihin. 

Yhtiön liikevoitto kasvoi nimittäin loka-joulukuussa 328,1 miljoonaan euroon eli se kolminkertaistui vuoden takaisesta vertailukaudesta. Myös liikevaihto kasvoi 60 prosenttia lähes 700 miljoonaan euroon, joten liikevoittoprosentti oli – hulppeasta kasvusta huolimatta – peräti 47.

Koko viime vuoden osalta Orionin tulos oli vähän maltillisempi, sillä se oli vajaan 1,9 miljardin euron liikevaihdolla noin 632 miljoonaa euroa. Sekin on noin 33 prosenttia. Pääsyynä koviin lukuihin on Orionin yhdessä Bayerin kanssa kehittämä Nubeqa-lääke, jonka niin sanottu etappimaksu osui vuoden lopulle. 

Lääkettä myydään erityisesti Yhdysvalloissa, joten yhtiön menestys perustuu omaan tuotekehitykseen, siihen tarvittavaan maailmanluokan osaamiseen ja vientiin. Siten Orion on juuri sellainen yritys, jollaisia Suomi tarvitsee pitääkseen yllä asemansa korkean osaamisen ja teknologian maana. 

* * *

Toki maahan tarvitaan kaikenlaista yritystoimintaa, mutta suuria voittoja ei voi pidemmällä aikavälillä tuottaa kuin sellainen liiketoiminta, joka on ainakin yhden tuotteen osalta edellä kilpailijoitaan. Siis samaan tapaan kuin Orion on Nubeqan ja telakkataollisuutemme jäänmurtajien osalta.

Toivottavasti sellaisia on ja syntyy myös lisää mahdollisimman monelle alalle, sillä vain siten Suomi ja suomalaiset voivat pitää yllä korkeaa elintasoa. Sen varmistamiseksi tarvitsemme väestöä, joka on hyvin koulutettua, motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. 

Siksi on tärkeää, että nuorille ihmisille on tarjolla motivaatiotekijöitä. Siis hyvämaineisia työpaikkoja,jotka tarjoavat kilpailukykyisiä palkkoja – tai selkeä tie fiksujen ihmisten omien ajatusten pohjalle syntyville menestyville yrityksille. 

Ja kaiken tämä lisäksi verotusjärjestelmä, joka ei taita ahkeruuden, osaamisen ja/tai yrittäjäriskin kautta syntyvää tulonlisää kohtuuttomalla verotuksen progressiolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Positiivisia uutisia
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Anemialääkettä

Krapulalääke

Näin sunnuntai-aamuna saattaa arvoisalla lukijallani särkeä päätä, mikäli lauantai-illan virvokkeiden nauttiminen on ylittänyt kohtuuden. Lohduttavaa on kuitenkin, että särystä selviää yleensä vielä saman päivän aikana - nuoremmat nopeammin ja vanhemmat vähän verkkaisemmin 

Sikäli mikäli arvoisa lukijani on sortunut alkoholistiksi on tilanne selvästi vakavampi, sillä päänsärky ja vatsan ylöspäin suuntautunut toiminta saattavat jatkua päiväkausia. Ja houkutella tarttumaan uudelleen pulloon, koska se lievittää oireet - mutta palauttaa henkilön takaisin lähtöpisteeseen. 

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuvaamani kaltaiset ryyppyputkien jälkeiset vaikeat päänsäryt ja pahoinvoinnit vaikeuttavat kuntoutushoitoon hakeutumista ja niiden onnistumista. Eikä asiaa todellakaan auta se, ettei näihin ongelmiin ole terapeuttisia hoitokeinoja. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Hyeonwi Son ja hänen kollegansa tutkivat alkoholin vieroitusoireita hyödyntäen juoppoja rottia ja osoittivat, että mastosoluspesifinen reseptori MrgprB2 oli vastuussa päänsärkyoireista. Tämän osoitti se, että rotat, joilta tämä reseptori oli poistettu, eivät saaneet päänsärkyoireita vieroituksen aikana. 

Toisin sanoen tutkijat tunnistivat tietyissä rottien soluissa sijaitsevan valkuaisaineen, jonka kautta krapulaoireet syntyivät. Jos oletetaan saman mekanismin toimivan ihmisellä - ja miksipä se ei toimisi - voitaisiin hoitoon hakeutuvien alkoholistien päänsärkyjä ehkäistä tulevaisuudessa MrgprB2:een vaikuttavilla lääkkeillä. 

Toisaalta saattaisi käydä niin, että näitä lääkkeitä väärinkäytettäisiin myös vähemmän vakavan sunnuntaikrapulan ehkäisemiseen. Se voisi pikemminkin lisätä kuin vähentää alkoholin haittoja jos oletetaan, että ryyppypäivän jälkeisten päänsärkyjen pelko toimii liiallista viinankäyttöä ehkäisevästi. 

Tätä vaaraa voitaisiin toki torjuta käyttöä tekemällä Mrgpr2:een vaikuttavasta aineesta reseptilääke. Tällöin vaarana saattaisi kuitenkin olla laiton kauppa eli pimeiden markkinoiden syntyminen, mutta mahtaisiko sellaisten muodostumiselle sittenkään olla edellytyksiä? 

Kysehän ei kuitenkaan olisi itse päihteestä vaan ainoastaan sen negatiivisten seurausten torjunnasta. Vaikka toisaalta alkoholi on Suomessa ylivoimaisesti yleisin päihde, ja aika moni olisi luultavasti hyvillään, mikäli välttyisi krapulalta turhan railakkaaksi karanneen juhlimisen jälkeisenä aamuna. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta toivoa munuaispotilaille
Ensimmäinen uusi syötävä antibiootti 20 vuoteen
Evoluutio ja uudet lääkkeet muuttavat koronaviruksen tappajasta nuhakuumeen aiheuttajaksi

Ensimmäinen uusi syötävä antibiootti 20 vuoteen

Kirjoitin eilen tuoreesta tiedebarometrista ja ihmisten arvojen ja käytännön toimien ristiriidasta. Siksi lienee paikallaan jatkaa tänään kertomalla uudesta tieteellisestä löydöksestä, jonka seurauksena antibiooteille resistenttien bakteereiden hallintakriisi helpottunee lähiaikoina ainakin joksikin aikaa: Euroopan Unionissahan niiden takia kuolee vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Amerikkalainen Science-lehti kertoi uutispalstallaan uuden antibioottisen yhdisteen lupaavasta kehitystyöstä. Tämä yhdiste ei ole vanhojen antibioottimolekyylien modifikaatio, vaan edustaa täysin uutta kemiallista ryhmää.

Kyseessä on yhdiste nimeltään gepotidasiini ja se paransi virtsatietulehduksia kahdessa suuressa tutkimuksessa niin tehokkaasti, että tutkijat päättivät lopettaa ne suunniteltua aiemmin, koska antibiootin teho ilmeni niin nopeasti. Yhdisteen valmistaja aikookin hakea jo ensi vuoden alussa lääkkeelle hyväksyntää Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolta. 

Mikäli lupa heltiää, on gepotidasiini ensimmäinen kokonaan uudenlainen suun kautta otettava antibiootti virtsatieinfektioihin yli 20 vuoteen. Se on tehokas useimpia yleisimmin virtsatieinfektioita aiheuttavia kolibakteerikantoja vastaan - myös sellaisia, jotka ovat resistenttejä nykyisin käytössä oleville antibiooteille. 

Jatkossa gepotidasiinin tehoa aiotaan testata myös muille bakteeritaudeille. Seuraavaksi selvitetään sen käyttökelpoisuus tippurin hoidossa. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei tämäkään antibiootti tule torjumaan bakteereita ikuisesti, vaan sen tultua yleiseen käyttöön yleistyvät bakteerikannat, joissa syntyneet mutaatiot tekevät ne resistenteiksi uutta lääkettä vastaan. Tämä kuitenkin vie aikaa ja antaa siten lääketieteelliselle tutkimukselle aikaa kehittää uusia antibiootteja niiden kukistamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
EU:ssa kuolee 25000 ihmistä vuodessa välinpitämättömyyden seurauksena
Likaista, sanoi media

Evoluutio ja uudet lääkkeet muuttavat koronaviruksen tappajasta nuhakuumeen aiheuttajaksi

Viime päivinä on uutisoitu SARS-CoV-2-viruksen omikron-variantin uuden version esiintymisestä pohjoismaissa. Muunnos havaittiin ensin Ruotsissa, ja Tanskassa se on jo syrjäyttämässä aiempaa virusmuotoa. Nämä havainnot vahvistavat jo aiemmin nähdyn omikronin nopean evoluution.

Muilta osin uudella virusmuodolla ei sitten olekaan sen kummempaa merkitystä, koska sen taudinaiheuttamiskyky ei tanskalaisten mukaan ole sen kummempi kuin aiemmallakaan versiolla. Niinpä amerikkalaisasiantuntijat ovat toistaneet sen, mitä itse totesin jo yli kuukausi sitten, eli että pandemian loppu alkaa jo häämöttää. 

Viruksen itsensä eli sen viruksille tyypillisen virulenssia alentavan evoluution lisäksi tähän vaikuttaa lääketieteen kehitys. Rokotteiden ja maskien lisäksi markkinoille on tulossa ja osin jo tullut tehokkaita lääkkeitä, joiden avulla taudista johtuva kuolleisuus saadaan painettua olemattomaksi ainakin länsimaissa - kunhan näiden täsmälääkkeiden tuotanto saadaan täyteen vauhtiin.

Kuten arvoisa lukijani tietää, olen esitellyt tässä blogissa omikronin tartuntoja ja kuolleisuuslukuja Etelä-Afrikassa, missä kyseinen variantti tavattiin ensimmäisenä. Palaan näihin tilastoihin tässä, koska nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että omikron-viruksen kuolleisuusluvut ovat siellä kääntyneet laskuun. Asiaa havainnollistaa alla oleva kuva.  

Kuvassa on esitetty Etelä-Afrikassa havaittujen tartuntojen ja koronaan kuolleiden määrien kuvaajat, joiden huipuilla on 31 päivän ero. Periaatteessa kuvasta voi siis päätellä, että omikron aiheuttaa kuoleman keskimäärin 31 päivää sen jälkeen kun se on havaittu. Toisin sanoen sen aiheuttamat kuolemat toteutuvat hiukan myöhemmin kuin aiempien koronamuunnosten aiheuttamat hengenmenetykset.

Koronan osalta luin viime viikolla mielenkiintoisen artikkelin koronaviruksen aiheuttamasta soluvälitteisestä immuniteetista. Ne ovat soluja, jotka tuhoavat mm. elimistön sairastuneita soluja eli samalla solunsisäisiä taudinaiheuttajia kuten viruksia. 

Lukemani artikkelin mukaan soluvälitteinen immuniteetti tunnistaa viruksen tai rokotteen saaneilla ihmisillä myös uudet variantit - mukaan lukien omikronin. Eikä niiden teho laske yhtä nopeasti kuin veren vasta-aineiden. 

Jutussa haastatellun tutkijan mukaan Etelä-Afrikasta tulevat tiedot viittaavat siihen, että omikron-viruksen säyseys Etelä-Afrikassa johtuu todennäköisesti T-soluista. Ongelmana on kuitenkin se, että koronaviruksen ja soluvälitteisen immuniteetin välistä suhdetta on tutkittu kovin vähän, koska se on paljon vaikeampaa kuin vasta-aineiden määrittäminen verestä. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla tieteen kehitys lopulta kukistaa koronapandemian. Selvää kuitenkin on, että ilman uusia yllätyksiä se ei enää kestä kovin kauan, eivätkä edes uudet virusmuodot - mitä todennäköisimmin - tule enää lamaannuttamaan terveydenhoitojärjestelmäämme. 

On kuitenkin lähes varmaa, ettei SARS-CoV-2 tule katoamaan kokonaan, vaan se jää kiertämään ihmisten joukkoon monien muiden virusten tavoin - mutta ei enää hengenvaarallisena tappajana vaan kiusallisena nuhakuumeiden aiheuttajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omikronin alhaiselle virulenssille löytyi syy
Koronaviruksen omikron-muunnos on aiempia variantteja säyseämpi, mutta tukkii terveydenhuollon
SARS-CoV-2 on muuttumassa virusfossiiliksi

Hallitus päätti yhteiskunnan avaamisesta

Hallitus teki päätöksen suomalaisen yhteiskunnan avaamisesta koronaviruspandemian jälkeen. Sen mukaan maamme avautuu normaalitilaan heti, kun 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut ns. täyden rokotesuojan eli kaksi rokotetta. 

Päätös on periaatteessa järkevä, mutta tietyllä tavalla liberaalin demokratian vastainen. Lisäksi ainakin teoriassa on mahdollista, ettei tuota prosenttilukua saavuteta koskaan, jos maasta löytyy yli 20 prosenttia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät halua rokotuttaa itseään. 

Siksi olisi ehkä ollut syytä tehdä päätös, jonka mukaan yhteiskunta avataan silloin, kun kaikilla yli 12-vuotiailla suomalaisilla olisi ollut mahdollisuus saada kaksi rokotettaan. Näin jokaisella ihmisellä olisi vastuu omasta terveydestään sen sijaan, että tuo vastuu on nyt siirretty yhteiskunnan kontolle. 

Voidaan tietenkin kysyä, miksi hallitus päätyi sellaiseen ratkaisuun kuin päätyi. Ehkä kyse oli vain tyypillisestä sosialistisesta ajattelusta, jossa yksilöiden vapaudella ja vastuulla ei ole merkitystä, eikä muunlainen vaihtoehto käynyt edes mielessä. 

Tai ehkä kyse oli siitä, että rajan kytkemistä todennettuihin rokotusmääriin haluttiin käyttää painostuskeinona, jolla ihmiset saadaan vapaaehtoisuutta nopeammin hakemaan toinen rokotteensa. Näin toimien yhteiskunnassa voidaan suojata paremmin sellaisia ihmisiä, jotka eivät terveydellisistä syistä voi ottaa koko rokotetta, vaikka haluaisivatkin.

Joka tapauksessa nyt nähdyn päätöksen seurauksena jokaiselle suomalaiselle pitäisi olla selvää, että COVID-19-pandemiasta johtuneiden yhteiskunnan rajoitusten purkaminen on sitä nopeampaa, mitä pikemmin rokotuskattavuus nousee yli asetetun rajan. Siksi näihin rajoituksiin tyytymättömät - vielä täyttä rokotussuojaa ilman olevat - ihmiset käytännössä päättävät milloin Suomi palaa normaaliaikaan.

Sen jälkeen jää nähtäväksi, miten koronavirus tarttuu väestön keskuudessa. Ja kuinka paljon sen seurauksena kuolee rokotteista vapaaehtoisesti tai terveyssyistä kieltäytyneitä ihmisiä. Hyvää tässä on se, että vapaaehtoisesti itsensä rokottamatta jättäneet ihmiset ovat tehneet tietoisen päätöksen eli ottaneet vastuun itselleen. 

Huonoa asiassa on puolestaan se, että terveyssyistä rokottamattomat joutuvat yhteiskunnan palatessa normaalitilaan joka tapauksessa kuolemanvaaraan, ilman muuta mahdollisuutta siltä suojautumiselle kuin jatkaa omaa karanteeniaan. Eli pitääkseen itsensä turvassa, näiden ihmisten on jatkettava omaehtoista karanteenia aina siihen asti, kunnes SARS-CoV-2-virukselle löytyy tehokas lääkitys. Toki sen eteen tehdään juuri nyt valtavasti tutkimusta ympäri maailman.

Taustaksi ja tämän kirjoituksen lopuksi muistutan vielä, että tähän mennessä Suomessa on kuollut 1 030 ihmistä, ja tällä hetkellä koronataudin vakavaan muotoon sairastuneista ihmisistä ylivoimaisesti suurin osa on rokottamattomia. Koko maailmassa SARS-CoV-2 on tappanut lapsuuteni Suomen asukasmäärän verran ihmisiä. Eli 4 599 807. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Karvasta oppia Uruguaysta
Tyhmiä ja vastuuttomia, mutta ei syyllisiä
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa

Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät

Suomessa paperitehtaan sulkeminen on herättänyt mielenkiintoisen poliittisen ja kansalaiskeskustelun, jossa yksi osapuoli puhuu yritysten toimintaedellytysten puolesta ja toinen syyttää niitä ahneudesta. Keskusteluun ovat sotkeentuneet jopa maan korkeimmat päätöksentekijät.

Nature tiedelehdessä oli jokin aika sitten juttu, jossa kerrottiin antibioottien kehittämiseen liittyvistä haasteista. Sen taustasta on syytä ymmärtää kaksi asiaa: antibioottiresistenssi on yleistynyt nopeasti etenkin sairaalaympäristössä elävillä bakteereilla ja sen takia kuolee nykyisin noin 700 000 ihmistä vuodessa, mutta samaan aikaan antibiooteista saatava rahavirta on painunut niin vähäiseksi, että suuret lääkefirmat ovat lopettaneet niihin liittyvän tutkimuksen koska ne pelkäävät, etteivät saa koskaan takaisin käyttämiään tuotekehitysvaroja - saati sen päälle liikevoittoa.

Naturen jutussa kerrottiin pienestä amerikkalaisyrityksestä, joka on kehittänyt uuden antibiootin, omadasykliinin. Yrityksen johdossa on huippuosaamista nobelistia myöden ja se oli käyttänyt 20 vuotta tämän antibiootin kehittämiseen, kunnes sai sille lopulta myyntiluvan ja vei sen markkinoille vuonna 2019. Tuotekehityksen aikana raha oli niin tiukassa, että asiaansa uskova johtoryhmä työskenteli seitsemän kuukauden ajan ilman palkkaa.

Yritys ei kuitenkaan ollut mikään erikoistapaus, sillä viimeisen kahden vuoden aikana neljä samankaltaista uudenlaisen antibiootin kehittänyttä yritystä on mennyt konkurssiin tai myyntiin, minkä seurauksena USA:ssa vuoden 2010 jälkeen hyväksyttyjen ja käytännössä saatavilla olevien antibioottien määrä on pudonnut viidestätoista kymmeneen.

Ensimmäinen ongelma uusista antibiooteista haaveileville yrityksille on itse lääkemolekyylien kehittämisessä: vain 14% antibioottikandidaateista selviytyy markkinoille - ja siihen kuluu keskimäärin 1,4 miljardia dollaria. Sen jälkeen rahaa pitäisi löytyä vielä huomattavasti enemmän markkinoinnin ja tuotteen valvonnan kaltaisiin menoihin. Erään arvion mukaan antibiootin pitäisi tuottaa peräti 300 miljoonaa dollaria vuodessa, jotta siitä jäisi yritykselle plussaa.

Omadasykliinin kehittänyt yritys teki vuonna 2019 yhteensä 13 miljoonaa euroa voittoa, joten kolmannesmiljardin vuosituloihin oli pitkä matka ja tulevaisuus näytti synkältä. Se oli kuitenkin onnekas, koska se oli vielä pystyssä kun liittovaltion viranomainen BARDA päätti tehdä sen kanssa viiden vuoden ja 285 miljoonan dollarin kaupat omadasykliinistä turvatakseen biologisen sodankäynnin etujoukkonsa pernarutolta.

Näin yritys sai hengähdystauon ja aikaa vuoden 2023 loppuun asti nostaakseen antibioottinsa normaalin myynnin sellaiselle tasolle, että se ylittää välittömät markkinointi- ja valvontamenot eli alkaa maksaa tuotekehityskulujaan takaisin. Asiaa ei kuitenkaan auta se, että lääkärit pyrkivät käyttämään uusia antibiootteja mahdollisimman vähän, jotta bakteereihin ei kehittyisi niitä vastaan resistenssiä - siten myyntimäärien lisääminen on vaikeaa.

Tällä hetkellä omadasykliinin myyntimäärät kasvavat keskimäärin kymmenellä prosentilla kuukaudessa. Nähtäväksi jää se, riittääkö tämä pitämään sitä tuottavan yrityksen hengissä sen jälkeen, kun liittovaltion viranomaisten kanssa tehty sopimus päättyy. Joka tapauksessa matka reilusta kymmenestä miljoonasta 300 miljoonaan dollariin on pitkä.

* * *

Kirjoitin tämän jutun siksi, että arvoisa lukijani näkisi yhden puolen siitä, minkälaisia riskejä sisältyy uusien tuotteiden kehitykseen. Suomessa käytännössä ainoa alkuperäislääkkeitä kehittävä yritys on Orion, jonka tuotekehitysputki sisältää kerrallaan noin puoli tusinaa lääkeaihiota.

Vaikka Orion luokitellaan Suomessa pörssin suuriin yrityksiin, on se tosiasiassa kansainvälisessä lääketehdasvertailussa pienehkö alkuperäislääkkeiden tuottaja. Yrityksen osaaminen ja taloudelliset rahkeet riittävät kyllä tuotekehityksen alkuvaiheisiin, mutta se joutuu lopulta turvautumaan suurempiinsa eli tekemään yhteistyötä isompiensa kanssa lääkkeiden kehittämisen kalleimmissa loppuvaiheissa ja kansainvälisessä markkinoinnissa.

Lääkkeiden kehittämiseen liittyvät tietenkin erittäin kalliiksi tulevat vaatimukset turvallisuudesta ja todellisesta tehokkuudesta. Mutta ei tuotekehitys ole halpaa muissakaan parhaaseen tieteelliseen tietoon ja osaamiseen perustuvissa ratkaisuissa.

Tämä lienee tärkein syy myös sille, ettei paljon parjattu metsäteollisuutemmekaan ole saanut aikaiseksi nopeasti suurta tuotevalikoimaa uusia kilohinnaltaan kalliita tuotteita, vaan joutuu paperin kysynnän laskiessa turvautumaan kassavirran ylläpitämisessä ja tuotekehityspääoman kerämisessä entistä enemmän sellun kaltaiseen puoliraaka-aineeseen, vaikka joitain uusia tuotteita on toki onnistuttu kehittämään.

Siksi on kohtuutonta syyllistää metsä- tai mitä tahansa muuta yritysjoukkoamme siitä, että ne yrittävät pysyä voitollisina pelastaakseen tulevaisuutensa. Samoin on älyvapaata moittia niitä osinkojen maksamisesta omistajilleen, sillä ilman sijoitusten tuomaa tuottoa ja osakkeiden jälkimarkkinoita tuskin kukaan olisi halukas investoimaan niihin silloin kun tarvitaan lisärahaa osakeantien muodossa. Ilman osinkoja ei omistajilla olisi myöskään mielenkiintoa yrityksensä kehittämiseen eikä edes palkkojen maksamiseen osaaville työntekijöilleen.

Omalta osaltani toivon, että suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärrettäisiin pääministeriä myöden, että hyvinvointimme on riippuvainen menestyvistä yrityksistä - oli niiden nimi sitten UPM, Orion tai jokin muu. Ilman niiden luomia työpaikkoja, liikevoittoja tai osinkoja ei verottajalla olisi mistä jakaa varoja julkisen sektorin moninaisille toimijoille - eikä edes maailmanparantamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt
Tuotekehityksen kautta markkinoille
Ponsse ja menestyksen salaisuus

Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?

Ruotsi on suhtautunut muihin maihin verrattuna huolettomasti koronaviruksen leviämiseen. Taustalla voi olla moniakin syitä, mutta yksi niistä on talouden säästäminen katastrofilta.

Ruotsin strategia on sikäli toiminut odotetusti, että maassa oli tätä kirjoitettaessa raportoitu 13 216 koronavirustartuntaa ja 1 400 niistä johtuvaa kuolemaa. Tiukempaa linjaa vetäneessä Suomessa oli vastaavasti 3 489 tartuntaa ja 82 kuolemaa. Vastaavasti naapurimaamme taloudelliset vahingot lienevät jäämässä pienemmiksi kuin meillä.

Talouden paine kasvaa kuitenkin myös Suomessa etenkin palvelualoilla, mutta myös vientiteollisuudesta on kuultu huolestuneita puheenvuoroja. Asia on vakava, sillä jokainen menetetty yritys on paitsi omistajilleen ja työntekijöilleen henkilökohtainen tragedia, niin myös toipumiskykyämme koronan väistämättä aiheuttamasta taantumasta heikentävä tosiasia.

Käytännössä rajoitustoimista luopuminen johtaisi viruksen leviämisen uuteen aaltoon myös Suomessa. Näin kävi Hokkaidossa, jossa virus jo melkein kukistettiin.

Tässä tilanteessa on siten toivottava tutkijayhteisön pystyvän tuottamaan virukseen edes sen verran tehoavan lääkkeen, että sillä voitaisiin ehkäistä kuolemia. Varsinainen helpotus koittaa kuitenkin vasta sitten kun saamme rokotteen, mutta siihen menee niin kauan, että talousvahingot saattavat käydä megalomaanisiksi.

Minun nähdäkseni Suomen ja Ruotsin ratkaisujen paremmuus koronapandemian yhteydessä riippuu siitä, kuinka kauan näiden ratkaisujen saavuttaminen kestää. Siinä mielessä on lupaavaa, että ramdesvir-niminen lääke näyttäisi Chicagossa tehonneen koronaviruspotilaisiin.

Valitettavasti tieto ei perustu kontrolloituun kokeeseen, joten tehoa ei ole vielä virallisesti osoitettu. Tutkimusta ammatikseni tekevänä voin vakuuttaa, ettei tämä ole pelkästään kosmeettinen ongelma, vaan toistaiseksi meidän on aivan oikeasti pidättäydyttävä riemunkiljahduksista.

Siksi on hyvä, että WHO on jo koordinoimassa tutkimusohjelmaa, jossa suomalaisetkin ovat mukana. Siinä tehdään oikeaoppiset kokeet ramdesvirillä ja muilla mahdollisesti koronaan tehoavilla lääkkeillä.

Käytännössä Suomen kannattaa lopettaa ainakin taloudellisesti ikävimmät erityistoimensa koronavirukseen heti, jos WHO:n tutkimusohjelma osoittaa tehokkaan lääkkeen ja sitä onnistutaan saamaan riittävästi Suomessa käytettäväksi. Toivottavasti tutkimustuloksia saadaan nopeasti ja myös lääkkeiden hankinta sujuu viranomaisiltamme paremmin kuin surullisenkuuluisat maskikaupat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko koronaviruksella jälkiseurauksia?
Onko edessä tappavia ihmiskokeita?
Koronarokotteen kehittämisestä ja riskeistä

Jan Vapaavuori ja Jussi Halla-aho

Jussi Halla-aho lähti mukaan Perussuomalaisten puheenjohtajakilpailuun. Se ei ollut yllätys.

Sen sijaan ainakin itse hämmästyin, kun Jan Vapaavuori (kok) ilmoitti, ettei hän halua Kokoomuksen olevan mukana samassa hallituksessa Halla-ahon Perussuomalaisten kanssa. Toisin sanoen, Vapaavuori haluaa kaataa nykyisen hallituksen, mikäli Halla-aho valitaan.

Hämmästykseni johtui siitä, että Halla-aho on ollut monissa poliittisissa linjauksissaan vahvasti kokoomuslaisilla linjoilla. Ja toisaalta Vapaavuorella ei ole ollut mitään sitä vastaan, että hänen puolueensa on ollut samassa hallituksessa esimerkiksi täysin kokoomuslaisten arvojen vastaisten Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa.

Nykyhallituksen suhteen Halla-ahon linjaus lienee hallitusohjelman noudattaminen myös Perussuomalaisille tärkeissä kysymyksissä kuten maahanmuutossa. On hassua, ettei tämä näyttäisi kelpaavan Vapaavuorelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aho vaati EU:ta puuttumaan kansalaisjärjestöjen rikolliseen toimintaan
Löyhästi toisiinsa liittyviä uutisia - Halla-aho ehdokkaaksi Perussuomalaisten johtoon
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

Naistenpäivä, markkinavoimat ja urheiluhijab

Markkinatalous tuottaa ratkaisuja kaikenlaisiin ongelmiin. Niin myös musliminaisten urheiluharrastukseen.

Yleisradio julkaisi tänään uutisen, jonka mukaan urheilutuoteyritys Nike alkaa myydä naisille tarkoitettuja urheiluhijabeja. Siinä on kyse huivista, johon on tehty pieniä reikiä, joiden kautta naisen alistamiseen tai vaihtoehtoisesti muslimifeministien symboliksi tarkoitettu päähine hengittää vaikka peittääkin kantajansa hiukset.

Koska tänään on naistenpäivä, jäin miettimään uutisen merkitystä. Kertooko se Niken halusta edistää naisten asemaa kilpaurheilun ja liikunnan piirissä vai sen välinpitämättömyydestä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Molemmat näkemykset ovat nähdäkseni perusteltavissa jos niin halutaan.

Yleisradion uutisesta huolimatta huolimatta haluan toivottaa hyvää naistenpäivää kaikille maailman naisille! Erityisesti heille, joilla ei ole vapautta päättää edes omasta vaatetuksestaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
Luterilainen kulttuurivaikutus Suomessa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä

Iivo Niskanen, maailmanmestari

Kuten luultavasti kaikki suomalaiset jo tietävät, otti olympiavoittaja Iivo Niskanen eilen maailmanmestaruuden ylivoimaisen esityksen jälkeen. Sen seurauksena reilu kuukausi sitten 25 vuotta täyttänyt nuorukainen nousi suomalaisten suurhiihtäjien kaartiin, sillä hänen saldonaan on nyt yksi olympiakulta, yksi maailmanmestaruus ja yksi MM-pronssi.

Lisäksi miehellä on vyöllään alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruus - mistäpä muusta kuin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailusta. Sekä pronssimitali alle 20-vuotiaiden kympiltä.

* * *

Kuten kaikkien suurhiihtäjien, myös Iivo Niskasen menestys perustuu kolmeen asiaan. Ensimmäinen niistä on luontainen lahjakkuus, toinen hyvä hiihtotekniikka ja kolmas henkinen kyvykkyys.

Henkisellä kyvykkyydellä tarkoitan kahta asiaa: paineiden sietokykyä sekä kovan harjoittelun mahdollistavaa itsekuria. Jälkimmäisen seurauksena tuli vuodesta 2015 kuitenkin mahalasku, sillä nuori mies harjoitteli edellisen vuoden olympiakullastaan innostuneena itsensä sairauskierteeseen.

Vaikka kausi menikin pieleen, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Oman elimistön rajat tulivat tutuiksi ja niiden tunteminen kuuluu jokaisen maailman huipulle pyrkivän hiihtäjän välttämättömiin osaamisalueisiin. Ilman niitä ei kukaan voi optimoida harjoitteluaan eikä siten myöskään saavuttaa omaa henkilökohtaista huippuaan.

Henkisestä lahjakkuudesta kertoo myös se, että Niskanen vietti kotonaan MM-Lahtea edeltäneen kuukauden harjoitusleireiltä helposti tarttuvia viruksia vältellen. Tämä oli järkevää, sillä huippukunnossa olevat urheilijat sairastuvat helposti.

Samalla Niskanen kuitenkin menetti tilaisuuden vertailla tilannetta muihin maailman huippuihin: tilanne selvisi vasta Otepään maailmancupissa puolitoista viikkoa sitten. Henkisesti vahvalle hiihtäjälle epätietoisuus ei näytä muodostaneen sen suurempaa ongelmaa. Sitä eivät aiheuttaneet myöskään koko Suomen penkkiurheilevan kansan tai miehen itsensä asettamat paineet.

Hiihtotekniikan osalta maailmanmestarilla on vielä paljon opittavaa. Näin etenkin luisteluhiihdossa, mutta myös esimerkiksi perinteisen tasatyönnössä.

Samalla on kuitenkin todettava, että mestarin vuorohiihto ns. hiihdettävään ylämäkeen on äärettömän lähellä täydellistä - tämä on vahvuus, jota hän saattoi hyödyntää eilen Lahden laduilla. Sama koskee myös ensi talven olympialatuja Etelä-Koreassa, missä perinteisellä tulee hiihdettäväksi 50 kilometrin yhteislähtö.

Luontainen lahjakkuus tarkoittaa sekä motorista kyvykkyyttä, että myös hapenottokykyä. Niistä jälkimmäinen on ehdottomasti hiihtäjän tärkein ominaisuus, kun taas ensimmäinen mahdollistaa teknisesti vaativassa kestävyyslajissa taloudellisen - mutta tehokkaan - etenemistavan oppimisen.

Tämän kauden alla Iivo Niskanen teki ennätyksensä mattotestissä, jossa mitataan kontrolloiduissa olosuhteissa elimistön kykyä hyödyntää happea. Niskasen tarkkaa tulosta ei ole tiedossani, mutta eilisen hiihdon perusteella se on huippuluokkaa.

Sivumennen sanoen, hiihtäjät ovat maksimaalisella hapenottokyvyllä mitattuna maailman parhaita urheilijoita - kaikkien aikojen ennätyksen on tehnyt Björn Dählie ja kakkosena tulee Suomen Mika Myllylä. Molempien saavutusten taustalla lienee ollut kemiallista valmennusta, joten vastaavia saavutuksia tuskin nähdään lähitulevaisuudessa.

Maksimaaliseen hapenottokykyyn voi vaikuttaa kemiallisten keinojen lisäksi harjoittelulla. Siinä avainasemassa on peruskestävyysharjoittelu, jonka päälle voi rakentaa maksimin monipuolisella tehoharjoittelulla. Näiden optimaalinen suhde lienee urheilijakohtainen ja lisäksi harjoitustilan mukaan muuttuva. Edellä mainittu oman elimistön tunteminen on tästäkin syystä välttämätön pyrittäessä maailman absoluuttiselle huipulle.

* * *

Kuten jo alussa totesin, on Iivo Niskanen vasta 25-vuotias. Se on kestävyysurheilijalle vasta uran alkuvaihetta.

Jos miehen harjoittelu sujuu jatkossakin yhtä hyvin kuin tälle vuodelle, on maailmanmestari parhaimmillaan noin 3-5 vuoden kuluttua. Se lataa suomalaisen maastohiihdon ja kestävyysurheilun messiaalle myös tulevaisuutta ajatellen iso odotukset ja onnistuessaan nostaa hänet yhdeksi historian suurimmista maastohiihtäjistä.

Näin etenkin silloin, jos myös miehen vapaan hiihtotavan tekniikka kehittyy samalla tasolle perinteisen kanssa. Sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta, sillä maailmanmestari on jo nyt varsin hyvä luisteluhiihtäjä. Viimeinen askel tämän hiihtotavan hallinnassa on kuitenkin vielä otettava - ja mitä ilmeisimmin myös otettavissa.

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tänään on maailmanmestaruuden jälkeinen päivä, joten Niskasella ja meillä kaikilla hänen kannattajillaan on juhlamieli. Siksi myös tämän blogin sivuilla on syytä toivottaa onnittelut maailmanmestarille.

Kiitos Iivo, hienosti tehty!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lahden kisaennakko
Happo palaa - ja Messias myös
Onnea Venäjälle tuplahopeasta olympialaisten pariviestissä ja jääkiekossa!
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Kokoomus, rasismi ja tosiasioiden kieltäminen

Tänä aamuna silmiini osui poikkeuksellisen mielenkiintoinen uutinen. Se koski muodollisesti Lahden Kokoomuksen ehdokasvalintaa, mutta itse kiinnitin huomiota jutussa olleisiin rasistisiksi väitettyihin lausahduksiin. Ne on syytä kopioida tähän arvoisan lukijani arvioitaviksi.

Koska käytössäni ei ole alkuperäisiä Facebook-kirjoituksia, on minun tyydyttävä niistä kertoviin uutisten osiin. Artikkelin mukaan ehdokas on "muun muassa kirjoittanut Ruotsin raiskaustilastojen ´alkavan muistuttaa Afrikkaa´ ja kertonut, että Ruotsissa poliisit eivät voi mitään ´mamu-lähiöissä rikollisille´.

Vuosi sitten hän "kirjoitti muun muassa, että ´ei ole myöskään mikään salaisuus, että moni ulkomaalainen, joka on halunnut jäädä Suomeen, on harrastanut ns. ’rojut ränniin’– tai ’minä rakastaa sinua mennaan naimisiin’ -taktiikkaa saadakseen jäädä tänne.´"

Kaikki ehdokkaan sanomiksi väitetyt asiat ovat nähdäkseni kiistattomia tosiasioita. Ruotsin kehitysmaatasolle nousseet raiskaustilastot ovat olleet useasti tämänkin blogin aiheena, Samoin länsinaapurin maahanmuuttajalähiöiden kiistattomat ongelmat. Myös oleskeluluvan saamiseksi solmituista lumeliitoista on löydettävissä helposti tietoa.

Jutussa haastateltu Kokoomuksen paikallispomo ilmoitti, että kyseistä ehdokasta tuskin tullaan hyväksymään puolueen ehdokaslitoille, koska "kokoomuksessa ei hyväksytä millään tavalla ja millään tasolla ´rasistista meuhkaamista´".

Olettaen että uutisessa oli kerrottu oikein ne perustelut, joita kokoomuspamppu käytti muotoillessaan kannanottonsa, ei minulle jää muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Lahden Kokoomus on linjannut maahanmuuttajiin liittyvän totuuden kertomisen rasismiksi.

Näyttää siis siltä, että kykypuolueessa olisi kuljettu varsin kauas siitä, kun Kokoomustaustainen presidentti Juho Kusti Paasikivi linjasi, että "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Tässä joukossa puolue ei tietenkään ole yksin, mutta siitä huolimatta linjaus on syytä panna merkille.

On tietenkin selvää, että Kokoomuksella on oikeus valita ehdokkaaksi kenet se haluaa ja millä kriteereillä tahansa. On myös mahdollista, ettei epämiellyttävän totuuden ääneen sanominen ole ainoa syy ehdokkaan mahdolliselle hylkäämiselle.

Toisaalta tämän jutun synnyttäneen uutisen pohjalta jää päällimmäiseksi käsitys, jonka mukaan puolue olisi linjannut tosiasiat rasismiksi ja olisi siksi hylkäämässä ehdokkaan.

Lopuksi totean, että oman näkemykseni mukaan rasismi ei ole millään tasolla hyväksyttävää. Yhtä selvää on, että tosiasioista on voitava keskustella myös maahanmuuttopolitiikan yhteydessä.

Lisäksi tähdennän, etten tällä kirjoituksella halunnut ottaa kantaa suuntaan tai toiseen Kokoomuksen ehdokasasetteluun. Sen sijaan halusin nostaa esille sen vaikeuden, joka leimaa suomalaista keskustelua maahanmuuttopolitiikasta ja näkyy siinä poikkeuksellisen epärehellisenä argumentaationa.

Sellainen ei ole eduksi sen enempää politiikan arvostukselle, suomalaisen yhteiskunnan ilmapiirille kuin maahanmuuttajillekaan. Tämän soisi tulevan ymmärretyksi niin Kokoomuksessa kuin muissakin maamme puolueissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsin Kokoomus katuu - mutta miten korjata tehdyt virheet?
Suomen ja Ruotsin raiskaustilastot rikkovat ennakkoluuloja
Ruotsin mellakat jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen

Veljesvihaa Koreassa ja Ruotsissa

On vaarallista olla diktaattorin lähisukulainen. Tämän sai kokea myös Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam, joka tuli tapetuksi Malesiassa.

Myös Suomen historia tuntee kauden, jolloin oli vaarallista olla maan valtiaan veli. 1500-luvun lopulla silloisen Ruotsin johtajat nimittäin tuhosivat toisiaan. Kuten arvoisa lukijani varmasti muistaakin, kyse oli Kustaa Vaasan pojista.

Heistä vanhin eli Eerik XIV nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua vuonna 1560. Ajan myötä kuninkaalle ja hänen Suomessa tuolloin vaikuttaneelle Juhana-veljelleen syntyi ulkopoliittisia erimielisyyksiä, joiden seurauksena Ruotsin valtiopäivät tuomitsivat tämän kuolemaan ja menettämään asemansa.

Rangaistuksen pelossa Juhana yritti taivutella suomalaisia puolelleen, mutta suurin osa ylhäisaatelistosta pysyi kuninkaan puolella, joten kun Eerik XIV tuli Suomeen kymmenen tuhannen miehen kanssa, oli Juhanalla puolellaan vain 1200 miehen joukko. Eerik XIV piiritti Turun linnaa ampuen sitä tykeillä.

Toivottomassa tilanteessa Juhana antautui ja vietiin vaimoineen vangiksi Tukholmaan, mutta häntä ei tapettu. Juhanan Turun linnaan keräämät taideaarteet kuitenkin ryöstettiin ja vietiin Ruotsiin, eikä niitä koskaan palautettu.

Eerikin kohtaloksi muodostui heikko mielenterveys ja avioliitto aatelittoman Kaarina Maununtyttären kanssa. Veljet eivät hyväksyneet avioliittoa ja kruunausta ja myös aatelisto nousi kapinaan Eerikiä vastaan. Kuningas kukistui syksyllä 1568.

Kapinan jälkeen Juhana-herttuasta tuli kuningas Juhana III ja Eerik perheineen tuomittiin vankeuteen. Ja lopulta uusi kuningas tapatti tämän. Sivumennen sanoen, Juhana III osasi myös suomenkieltä, eli oli sikäli poikkeuksellinen ruotsalaiskuningas.

Juhanan jälkeen vallan peri vuonna 1593 hänen poikansa ja äitinsä puolelta myös Puolan kruunun perinyt Sigismund, jota ei koskaan noussut Ruotsin todelliseksi vallankäyttäjäksi. Sen sijaan Ruotsinmaalla valtaa käytti Eerikin ja Juhanan nuorempi veli Kaarle.

Suomi sen sijaan oli tuolloin käytännössä lähes itsenäinen. Valtaa piteli Sigismundin nimissä ylhäisaatelinen Klaus Fleming, joka lopulta ajoi maansa sisällissotaan vuosina 1596-97.

Kaarle-herttua sen sijaan kaappasi vallan Ruotsissa Aarborgan valtiopäivillä vuonna 1597 ja julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella. Sigismund ei hyväksynyt vallanvaihtoa vaan yritti palauttaa valtansa asein.

Niinpä hänen joukkonsa nousivat maihin Ruotsin Kalmarissa syyskesällä 1598. Ratkaiseva taistelu käytiin Stångejoella lähellä Linköpingiä 25. syyskuuta 1598.

Kaarlen joukot voittivat, ja Sigismund palasi Puolaan. Suomesta lähti Sigismundin tueksi Akseli Kurjen johtama armeija, mutta se ei ehtinyt paikalle ajoissa. Lopulta Kaarle herttua valloitti myös Suomen Klaus Flemingiltä - eli muodollisesti Sigismundilta.

Näin oli Ruotsin veljessotien aika lopullisesti ohi. Mutta mitä me opimme tästä kaikesta?

Ehkäpä juuri sen, miksi yhden miehen valta ei ole juuri koskaan osoittautunut pitkän päälle menestystarinaksi. Vaikka yksi kuningas olisikin ns. valistunut itsevaltias, se ei takaa, että hänen seuraajansa olisivat sellaisia.

Tosin Pohjois-Korean Kimeistä ei kenestäkään ole koskaan taidettu käyttää tuota nimitystä "valistunut itsevaltias". Eikä siihen liene ollut myöskään syytä. Nähtäväksi jää, onko maan nykyinen diktaattori Ruotsin Juhana-kuninkaan tavoin myös veljenmurhaaja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epäuutinen. Mutta mitä sen on väliä?
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä

Aamun uutistarjonta sisälsi tiedon siitä, että Ranskassa jopa kommunistit ovat siirtyneet Marine Le Penin Kansallisen rintaman kannattajiksi. Syynä muutokseen on maailmantalouden globalisoituminen, joka on ajanut erityisesti teollisuustyöpaikkoja halvempien tuotantokustannusten maihin. 

Siis sinne, missä ammattiliitot eivät ole onnistuneet sementoimaan korkeaa palkkatasoa sekä maihin, joissa yritykset voivat käyttää siekailematta hyväkseen lapsityövoimaa. Eli maihin, joissa pääomalle on arveltu saatavan korkeampi korko kuin Ranskassa.

Lopputuloksena Galliassa on joukoittain rapistuvia teollisuusrakennuksia ja työttömyyttä. Eikä globalisaatiosta kärsivien ihmisten mielialaa paranna maassa toistuvasti terroritekoja tekevä ja niitä vielä enemmän tavoitteleva islaminuskoinen maahanmuuttajaväestö.

* * *

Suomessakaan kommunistien perilliset eivät ole enää samanlaisia kuin minun lapsuuteni äärivasemmistolaiset. He ovat aatteellisesti punavihreitä, jotka tavoittelevat monikulttuurista maailmaa, jossa elatuksen saisi jonkinlaisesta taikaseinästä ja pikkutytöt kulkisivat öisillä kaupungin kaduilla turvallisesti suurten leijonain kanssa. Siis jotain samankaltaista kuin Vartiotornin klassisessa kuvamateriaalissa. 

Nuoruuteni kommunistit sen sijaan tavoittelivat työlästen paratiisia, jossa työtä tehtäisiin yhteisen hyvän eteen. Lyhyemmällä aikavälillä riitti, että yhä suurempi osa työnantajan tuloista jaettaisiin työntekijöille palkkoina ja etuuksina. 

Suomessa oli tuolloin paljon lakkoherkkiä aloja, joten myös lakot olivat lähes jokapäiväisiä. Samalla jokainen kommunisti kuitenkin tiesi, että viime kädessä henkilökohtainen elämä oli riippuvainen työn tekemisestä. Eikä siksi tavoitellut taikaseinää vaan kunnon palkkaa ja pidemmällä aikavälillä omistusoikeutta leipäpuuhunsa.

Ranskan teollisuuspaikkakunnilla tilanne lienee ollut samankaltainen. Työnantajan tuloista on haluttu itselle mahdollisimman suuri osa, mutta pikemminkin työntekoa vastaan kuin ajamalla leipäpuu konkurssiin ja siirtyminen taikaseinän elätiksi. Työpaikan säilyminen on siten ollut elämän ehto myös ranskalaisille.

* * *

Poliittisen vasemmiston siirryttyä työläisten oikeuksien ajajasta maailmanparantamisen airuiksi on perinteiseltä työväeltä kadonnut poliittinen selkänoja. Tämä on näkynyt hyvin myös Suomessa: yksi Perussuomalaisten jytkyjä selittävä tekijä oli perinteisen työväestön siirtyminen soinilaisten kannattajaksi. 

Nyt näyttäisi, että samankaltainen kehitys on menossa myös Ranskassa. Tosin tässä on todettava, että Perussuomalaiset ovat joistain samankaltaisuuksista huolimatta poliittisesti aika kaukana Kansallisesta rintamasta - puolueita yhdistää käytännössä lähinnä vaihtoehdon tarjoaminen perinteisille vallanpitäjille.

Suomi voi kuitenkin toimia Kansalliselle rintamalle esimerkkinä myös katteettomien lupausten antamisen vaaroista. Globalisaatio on nimitäin ilmiö, jolle kansallinen päätöksenteko ei voi oikein mitään. Niin kauan kuin tavara liikkuu suhteellisen vapaasti, määrittää kustannustehokkuus tuotantopaikan.

Samalla talous kokonaisuutena toimii tehokkaammin kuin pienistä tullimuurein suojatuista paikallistalouksista koostuvassa maailmassa. Hyödyn korjaavat koko maailman rikkaat ja koulutetut yhdessä ahkerien kehitysmaalaisten kanssa. Tappiolle ja maksumiehiksi yleisestä hyvästä joutuu ennen kaikkea kehittyneiden maiden vähän koulutettu työväestö.

Näin on siis käynyt myös Ranskassa. Asiaa on pahentanut eurojärjestelmä, joka Galliaa tehokkaampien pohjoiseurooppalaisten ja sitä halvemmalla työtä tekevien itäeurooppalaisten takia on nostanut ranskalaisen työn kustannukset liian korkeaksi suhteessa sen tuottavuuteen. 

 

On kuitenkin selvää, että Le Penin kommunistitaustaiset kannattajat tulevat jättämään Kansallisen rintaman, mikäli se saa vallan Pariisin salongeissa. Näin on käynyt myös Suomessa Perussuomalaisille niiden otettua hallitusvastuun huolimatta monista oikeansuuntaisista poliittisista päätöksistä.

Toki Kansallisella rintamalla on yksi valttikortti, jota ei ole Suomessa kokeiltu. Se on euroero, jonka seurauksena ranskalaisten palkkataso romahtaisi palauttaen maan teollisuustuotannon kustannuskilpailukyvyn. Se tuskin riittäisi Ranskan teollisuuden nopeaan pelastamiseen eikä siksi myöskään puolueen kommunistitaustaisten kannattajien tyydyttämiseen, vaikka saattaisikin hidastaa teollisuustyöpaikkojen katoamista.

Siksi näen vanhoilla kommunisteilla ratsastamisen riskiksi Marine Le Penin kaltaisille vanhan vallan haastajille. Mahdottomien lupausten sijaan heidän kannattaisi rakentaa tulevaisuutensa kestävälle pohjalle - siis sellaisille kuin uudenlaisen osaamisen luomiselle, sisäisen turvallisuuden takaamiselle, globalisaation tarjoamien hyötyjen maksimoimiselle ja toisia kunnioittavalle kansalliselle edunvalvonnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Länsimaisen demokratian kiirastuli

Ranskan talous on meidänkin asiamme

Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa

SDP on valitsi itselleen uuden puheenjohtajan. Tai oikeammin jatkoi vanhan puheenjohtajan valtakautta.

Vastavalittu Antti Rinne linjasi puheessaan puolueen tavoitteita. On siis syytä arvioida, mitä aamun lehti kertoi niistä.

Rinne lupasi kaikille uuden yleisturvan. Siihen olisi yhdistetty muun muassa nykyinen toimeentulotuen perusosa, työttömyysturvan vähimmäisetuudet, opiskelijoiden tuet, kotihoidontuki ja asumisen tuet. Malli eroaa perustulosta siinä, että mukana on edelleen tarveharkintaa, ja ihmisellä pitää olla syy olla yleisturvan saaja. Lisäksi yleisturvan piirissä olevan on haettava töitä, eli turvaan liittyy vastikkeellisuutta.

Olisiko tämä kohta nähtävä siten, että SDP haluaa rakentaa turvaverkostosta entistä kattavamman. Siihen viittaisi ainakin Rinteen kommentti, jonka mukaan "2000-luvun uudet sosiaaliset riskit, epävakaampi työelämä, prekariaatin ahdinko, yksinäisyys tai vanhusten kasvava hoidon tarve edellyttävät meiltä kuitenkin uusia ratkaisuja".

SDP:n ehdotus ei näyttäisi kuitenkaan vähentävän siitä päättävien byrokraattien määrää, eli turvaverkon hallintokulujen suuruutta. Siten sen voi nähdä työttömyysturvasta huolehtimisen ohella myös julkisen hallinnon virkailijoille suunnattuna jakopolitiikkana.

* * *

Antti Rinteen mukaan puolueen on nyt osattava yhdistää uuden teknologian tuomat hyödyt turvallisen ja inhimillisen tulevaisuuden rakentamiseen. "On oikein, että ravintolaruokaa saa tilata netin alustojen kautta. Mutta ruoan tekijöiden ja kuljettajienkin pitää saada säällinen palkka, josta maksetaan veroja. Jos murrosta ei hallita, vaarantuvat ihmisten verovaroilla tuotetut palvelut... Työehtosopimusten merkitys on tässä aivan keskeinen. Yleissitovat sopimukset takaavat vähimmäisehdot työlle."

On sinänsä hyvä, että SDP pitää huolta siitä, ettei Suomesta muodostu halpatyöhön perustuvaa valtiota. Toisaalta pelkällä palkkatyöllä maa ei elä, eikä Rinne ainakaan aamun lehden mukaan puhunut sanaakaan yrityselämästä.

Käytännössä yleissitovuus tarkoittaa työn teettämisen kynnyksen asettamista tietylle tasolle: jokaisen työntekijänhän pitää tuottaa oma palkkansa, sosiaalikulut, yrityksen yleiskustannukset ja vielä liikevoittokin ennen kuin häntä kannattaa palkata. Tästä Rinne ei mainitse halaistua sanaa.

* * *

Uusvanha puheenjohtaja lupasi puolueensa tekevän omaa mallia perhevapaauudistukseen. Puolueen tavoitteena on myös palauttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus, jota nykyinen hallitus on heikentänyt. Lisäksi hän on tekemässä "uudistuksen myös päiväkodeissa, kun muutamme varhaiskasvatuksen maksuttomaksi.”

Tässäkin näkyy SDP:n vanha jakopolitiikka. Lisää hyviä ja mukavia etuja ihmisille, mutta ei sanaakaan siitä, millä ne maksetaan.

Rinteen mukaan työn ja perheen yhdistäminen "on vain pakko" tehdä nykyistä helpommaksi. Hän oli aamun lehden mukaan huolissaan suomalaislasten yksinäisyydestä.

Minustakin työ ja perhe tulee voida yhdistää nykyistä paremmin. Näin siksi, että suomalaiset saavat yhä vähemmän lapsia. Se on asia, johon on saatava suunnanmuutos, jotta yhteiskunta pysyisi kuosissaan. Optimaalista olisi saavuttaa väestön uusiutumisen tai hiukan sitä alhaisempi taso.

* * *

Talouspolitiikan osalta Antti Rinne linjasi, että Suomen tulisi tehdä tulevaisuusinvestointeja fyysiseen ja henkiseen pääomaan. "Tarkoitan investointeja sivistykseen, kulttuuriin ja liikuntaan. Ne ovat satsauksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen".

Tärkeitä asioita. Kaikki kolme ovat keskeisiä tekijöitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Ilman muista poikkeavaa osaamista ei meillä voi olla myöskään muita korkeampaa elintasoa.

Toisaalta näistä asioista ei taida kukaan muukaan olla eri mieltä - ei ainakaan puheiden tasolla. Hallitusvastuussa käytäntö voi toki olla erilainen, niin on ollut myös SDP:llä.

* * *

Rinne halusi maakuntien keskuksien ja kasvualueiden elinvoimaisuuden vahvistamista, mutta myös metropolialueen kilpailukyvystä huolehtimista. Niinpä niin, mutta mitä muuta tämä on kuin sanahelinää?

Viime kädessä ne alueet ja kunnat vahvistuvat, jotka onnistuvat houkuttelemaan asukkaikseen osaavia ja yritteliäitä ihmisiä. Ja toimijoikseen kilpailussa aidosti menestyviä yrityksiä. Ne luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Niiden houkuttelusta Rinne ei ainakaan aamun lehden mukaan sanonut mitään.

* * *

Ulkopolitiikan osalta demaripomo määritteli nostavansa Eurooppa-politiikan jälleen väkevästi hallituksen agendalle. Hänen mielestään Suomen pitää saada suunsa auki maailman kriisien ratkaisuissa.

Rinteen mukaan ”SDP haluaa palauttaa Suomen aktiiviseksi ulkopolitiikan toimijaksi niin Euroopassa kuin kansainvälisestikin. Suomi oli ennen kokoaan suurempi toimija kansainvälisillä areenoilla. Tämän roolin me otamme uudelleen."

Hienon kuuloista retoriikkaa, mutta jälleen puhdasta sanahelinää. Minkälaisia ratkaisuja noiden kriisien lopettamiseksi Rinne ja hänen puolueensa ovat ajatelleet? Ja minkä kriisien: terrorismin, sotien, nälänhädän, kansainvaellusten, väestöräjähdyksen, valtamerien muoviroskan?

* * *

Kaiken kaikkiaan näyttäisi  siltä, ettei SDP:llä ole poliittisessa ohjelmassaan pihviä. Paljon kaunista puhetta, mutta ei kokonaisvaltaisia ratkaisuehdotuksia. Parhaimmillaankin siis vain lupauksia kaikesta kivasta, jonka rahoittamisesta ei minkäänlaisia ajatuksia.

SDP:n linjausten onttoudesta ei syvimmältään ole kuitenkaan vastuussa sen puheenjohtaja. Näin siksi, että tämä jakopolitiikan ja sanahelinän linjaus näyttää pitävän puolueen mukana kilpailussa maan suurimman puolueen asemasta. Ja se riittää demokratiassa, joka on jo aikoja sitten fokusoitunut ammattipoliitikkojen pelikentäksi, jossa lähes kaikkien toimijoiden perimmäisenä tavoitteena on vain oman leivän hankkiminen.

Jos siihen halutaan muutosta, on äänestäjien syytä katsoa peiliin. Ja miettiä minkälaista politiikkaa he oikeasti haluavat. Ja minkälaisin ratkaisuin haluavat viedä suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin. Ja millä motiiveilla he haluavat päättäjiensä työtään tekevän?

Sekä tekevän ratkaisunsa vaaliuurnilla niiden mukaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarit syvällä monikulttuurisuuden suossa
HS salailee demari-insestiraiskaajaa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä

Elina Izarra Ollikainen kyseenalaisti maahanmuuttajien karkotukset

Yleisradio kertoi tänään näytelmästä, jossa kyseenalaistettiin karkotukset Suomesta. Näytelmän kirjoittanut Elina Izarra Ollikainen sanoi kokevansa, että kansalaisilla on velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä, millä perusteilla päätöksiä tehdään.

Olen Ollikaisen kanssa samaa mieltä siitä, että kansalaisten on hyvä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sen sijaan olen pettynyt hänen tapaansa käsitellä aihettaan. Minusta yksi taiteen tehtävistä on nimittäin kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä ja herättää ihmisiä ajattelemaan.

Ollikainen ei kuitenkaan ollut tehnyt näin, vaan oli, ainakin Ylen jutun mukaan, tuottanut puhdasoppista poliittisesti oikeaoppista jargonia. Se ei sinänsä ole yllätys, sillä eihän ole salaisuus, että suomalainen taideväki tukee maahanmuuttoasioissa lähes yksimielisesti tämän hetken poliittista korrektiutta.

Olisi kuitenkin ollut paljon mukavampaa, jos Yleisradio olisi tänään kertonut näytelmästä, joka pyrkisi herättämään keskustelua maahanmuuton epäkohdista. Sen olisi voinut tehdä vaikkapa kertomalla näytelmästä, joka olisi kyseenalaistanut sellaisia tapauksia, joissa maahanmuuttaja on tehnyt rikoksia, mutta saanut siitä huolimatta jäädä maahamme.

Tai olisihan keskustelua herättänyt myös Ollikaisen esitys, jossa moniavioiset somaliperheet nostaisivat yksinhuoltajille tarkoitettuja yhteiskunnan tukia. Tai dokumentti Suomeen tulleesta rikollisesta maahanmuuttajasta, jolle annettiin kerta toisensa jälkeen mahdollisuus parantaa tapansa, ilman että siihen löytyi halua.

Ehkä vielä edellisiäkin mielenkiintoisemman näkökulman Ollikainen olisi voinut luoda tekemällä näytelmän, jossa suomalainen nainen olisi kasvatettu poliittiseen korrektiuteen ja tullut kasvatuksensa mukaan toimimalla raiskatuksi. Vaikka ihan vain ystävällisen jutustelun seurauksena.

Valitettavasti näin ei tapahtunut, vaan Ylen uutinen vahvisti käsitystäni, jonka mukaan taiteilijakuntamme on lähes yhtenä miehenä ja naisena pelkkä vasemmalle kallellaan oleva poliittinen sätkynukke, joka ei kykene esittämään yhteiskunnallista kritiikkiä, vaan katsoo kerjäävän koiran tavoin rahoittajansa silmiin ja toivoo saavansa ennalta arvattavalla tempulla pienen palkkion.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taideuutisia
Klovneja, knock-outeja ja taharruksia - mutta miksi?
Somalitaustainen stand-up koomikko valokeilassa

EU:ssa kuolee 25000 ihmistä vuodessa välinpitämättömyyden seurauksena

Helsingin Sanomat on nostanut tällä viikolla esille yhden terveydenhuollon tulevaisuuden suurimmista uhista. Se on antibioottien tehon katoaminen niiden vastuuttoman käytön takia.

Maanantain lehti kertoi, että satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin. Erityisesti Intia on tässä suhteessa ongelmallinen turistikohde.

Uudemmassa jutussa lehti oli haastatellut Turun yliopiston dekaania, jonka mukaan ongelmalle ei oikeasti edes haluta tehdä mitään. Yhdyn tähän näkemykseen, sillä antibioottien tehon katoaminen on kokonaisuudessaan ihmiskunnan itsensä aiheuttamaa. Ja - jos niin haluttaisiin - helposti vältettävissä.

Bakteerien kestävyys antibiootteja vastaan voi syntyä periaatteessa kahdella tavalla. Joko johonkin bakteerin geeniin syntyy mutaatio, jonka seurauksena antibiootti ei enää vaikuta siihen tai vaihtoehtoisesti se saa joltain toiselta bakteerilta kestävyyden aiheuttavan geenin.

Tämä geenien siirtyminen voi tapahtua bakteereilla jopa yli lajirajojen, ja yhdellä kertaa saattaa siirtyä useita eri antibiootteja vastaan kestävyyden aiheuttavia geenejä. Tällöin puhutaan usein resistenssiplasmideista, jotka ovat solun sisällä kromosomista irrallaan olevia DNA-rakenteita, jotka sisältävät useita kestävyysgeenejä. Ja jotka siis siirtyvät pakettina yhdestä bakteerista toiseen.

Bakteerit - aivan samoin kuin ihmisetkin - ovat kehittyneet pitkän evoluution kautta. Sen seurauksena ne ovat lähes optimaalisia eliöitä omaan elinympäristöönsä, joten uusien geenien tai mutaatioiden ilmaantuminen niiden genomiin yleensä vain vähentää elinkykyä.

Se tarkoittaa, että bakteerien välisessä kilpailussa luonnonvalinta suosii antibiooteille herkkiä solulinjoja - ellei elinympäristössä sitten satu olemaan sellaisia suosivaa valintapainetta. Sen taas aiheuttaa useimmiten ihminen syömällä turhaan antibiootteja tai syöttämällä niitä ahneuksissaan karjalle.

Koska antibioottikestävyys voi siirtyä yli lajirajojen, on ihmiselle aina vaaraksi, mikäli hänen elimistössään tai jopa ympäristössään esiintyy antibiooteille kestävyyden aiheuttavia geenejä. Näin on jopa silloin, kun ne sijaitsevat sinänsä harmittomissa tai jopa hyödyllisissä bakteereissa, koska henkilöön tarttuva taudinaiheuttaja voi saada sellaiselta antibioottikestävyyden aiheuttavat geenit ja muuttua kertaheitolla vaikeahoitoiseksi ja tappavaksi kuolemantaudiksi.

Näin pääsemme takaisin turkulaisen dekaanin esille nostamaan asiaan. Jos haluaisimme antibioottien säilyttävän tehonsa kannattaisi meidän ihmiskuntana käyttää niitä vain silloin kun meillä ei ole muita vaihtoehtoja.

Se tarkoittaisi antibiooteista luopumista karjankasvatuksessa tuotantoeläinten vakavia tautiepidemioita lukuun ottamatta, virustauteja vastaan tehottomien antibioottihoitojen lopettamista ja jopa lievistä bakteeri-infektioista parantumista hitaasti elimistön omien keinojen ja levon avulla. Kaikki nämä vältettävät toimintatavat kun johtavat johtavat valintapaineen luomiseen antibiootteja kestäville bakteereille ja sitä kautta niiden lisääntymiseen mikrobiyhteisöissä.

Valitettavasti ihmiskunta ei ole vielä saavuttanut tilannetta, jossa tämä uhka otettaisiin tosissaan. HS:n mukaan pelkästään Euroopassa antibiooteille vastustuskykyisiin bakteereihin kuolee 25 000 ihmistä vuodessa. Eikä tämä määrä ole riittävä edes siihen, että eurooppalainen lääkärikunta jättäisi kirjoittamatta antibioottikuuria virusflunssaa sairastavalle sellaista äänekkäästi vaativalle potilaalle.

Ja EU on kuitenkin tässä asiassa sentään maailman vastuullisin yhteisö. Esimerkiksi amerikkalaiset syöttävät antibiootteja jopa terveelle karjalle - ja kuten HS kertoi, monin paikoin antibiootteja voi ostella itse kukin ilman minkäänlaisia rajoitteita. HS:n mukaan tätä perustellaan jopa ihmisten köyhyydellä!

Minä ja arvoisat lukijani olemmekin syntyneet poikkeuksellisen onnellisten tähtien alla. Meidän esi-isämme kuolivat yleisesti bakteeritauteihin (esimerkiksi yksi isovanhemmistani tuberkuloosiin) ja niin tulevat tekemään monet toisen tai kolmannen polven jälkeläisemmekin. Ellemme sitten pysty korvaamaan tehonsa menettäneitä antibiootteja muilla tavoilla kuten bakteriofagihoidoilla tai bakteereita tuhoavilla nanokoneilla.

Aika näyttää minkälaiseen tulokseen antibiootteja kestävien bakteerikantojen tuottaminen johtaa. Ehkä inhimillisen uteliaisuuden ohjaama tiede pysyy jatkossakin askeleen bakteerien edellä, ehkä ei. Joka tapauksessa on selvää, että tiedettä tarvitaan myös tulevaisuudessa ihmiskunnan syvän välinpitämättömyyden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yksisarvisia
Kenen tauti hoidetaan?
Mykoplasma

Koulutus ei takaa ymmärrystä

On hämmentävää kuinka ymmärtämättömiä korkeasti koulutetut ihmiset voivat olla. Esimerkiksi tämän aamun lehdessä pakolaisbisneksestä taloudellisesti hyötyvän lääkärin Ari Mönttisen mukaan kaikille Suomeen saapuville henkilöille tulisi antaa heti kättelyssä työlupa ja verokortti, jotta he voisivat hankkia itse toimeentulonsa.

Mönttisen mieleen ei ole ilmeisesti juolahtanut ajatustakaan siitä, mistä nämä verokortilliset kielitaidottomat ja usein myös lukutaidottomat saisivat sen työpaikan, josta maksetulla palkalla he voisivat elättää itsensä? Eiväthän pelkkä työlupa ja verokortti kai ketään elätä, vaikka kotoutustoimena jonkinlainen työnteko esimerkiksi vastaanottokeskuksen ruokaa ja asumista vastaan olisikin todennäköisesti hyvä. Sitä Mönttinen tuskin kuitenkaan tarkoitti.

Mönttinen moitiskeli myös viranomaisten pyrkimystä poistaa maastamme ne tulijat, joiden kohdalla oikeus turvapaikkaan ei ole täyttynyt. Erityisesti työpaikan löytäneiden poistamista hän piti "järjenvastaisena".

Mönttinen on oikeassa siinä, että työpaikan löytänyt turvapaikanhakija, jonka työnantaja haluaa pitää yrityksessään töissä, saattaisi olla suomalaiselle yhteiskunnalle hyödyksi. Kuten viimeksi pari päivää sitten kirjoitin, tätä eli työperäistä maahanmuuttoa varten on maahamme luotu ihan oma järjestelmä, jonka kautta asia voidaan järjestää. Hänen mainitsemaansa ongelmaa ei siis todellisuudessa ole olemassa.

Aamun lehdessä oli myös opiskelijan kirjoitus. En tiedä minkä tason opiskelijasta oli kyse, mutta myös hänen kohdallaan ymmärryskyky näytti olevan peräti rajallinen.

Hän nimittäin halusi poistaa turvapaikanhakijalta velvollisuuden osoittaa turvapaikantarpeensa. Tämä siis tilanteessa, jossa oleskelulupia myönnetään paperinsa hukanneille vain sen perusteella, että heidän kertomuksensa on looginen ja yksityiskohdiltaan uskottava. Ja epäselvissä tapauksissa tulkinta tehdään aina turvapaikanhakijan eduksi.

Molempia aamun lehden mielipidekirjoittajia yhdistää se, etteivät he ymmärrä vapaan maahanmuuttopolitiikan johtavan humanitaarisen maahanmuuton räjähdysmäiseen kasvuun. Tämä nähtiin joitain vuosia sitten kun maahanmuuttajien saaman käteisen rahan väheneminen johti Suomeen suuntautuneen tulijavirran kääntymiseen Ruotsiin.

Räjähdysmäisen humanitaarisen maahanmuuton seuraukset taas johtavat epäterveisiin ilmiöihin, kuten vaikkapa Ruotsin maahanmuuttajalähiöistä tai Ranskan ja Saksan terroriteoista voidaan päätellä. Sellaista tuskin toivoo kukaan Suomeen, eivät edes edellä mainittu lääkäri ja opiskelija.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimitusjohtaja Pauli Salminen afgaanipoikien asialla
Kuka valittaisi maahanmuuttoviraston myönteisistä päätöksistä?
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa

Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa

Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon kestävyysvajeesta. Siis siitä kuinka suurten ikäluokkien eläköityminen heikentää huoltosuhdetta ja siten yhteiskuntamme taloudellista perustaa ja hyvinvointivaltion olemassaoloa.

Asiaa voidaan tarkastella väestöpyramidin avulla. Muokkasin sen tähän hiukan eri muotoon kuin yleensä on totuttu näkemään.

Kuviosta nähdään, että Suomessa suurin ikäluokka väestöpyramiditilastoa tehtäessä olivat 67-vuotiaat. Heidän jälkeensä 66- ja 68-vuotiaat. Siis ikäluokat, jotka ovat jo lähes kokonaan eläkkeellä. Tästä voisi äkkinäinen tehdä sen johtopäätöksen, etteihän meillä olekaan ongelmaa, koska enää ei ole eläkkeelle siirtymässä yhtä suuria ikäluokkia.

Johtopäätös on kuitenkin väärä ainakin jos oletamme huoltosuhteen olevan suoraan liityksissä työikäisiin ikäluokkiin. Niiden osalta näemme, että suomalaiset ihmiset vähensivät jostain syystä lisääntymisvolyymiään noin 25 vuotta sitten. Tämä näkyy alle 25-vuotiaiden vanhempia ikäluokkia pienemmissä määrissä.

Koska nyky-Suomessa suurin osa ihmisistä astuu työelämään juuri 20-25-vuotiaina, pienenee työelämässä toimiva väestö vuodesta toiseen ainakin seuraavan 25 vuoden ajan. Näin siksi, että eläkkeelle jäävät ikäluokat pienenevät työelämään astuvia merkittävästi hitaammin ja ovat jo lähtökohtaisesti suurempia.

On kuitenkin syytä tiedostaa, että pienenevät syntyvyysluvut myös vähentävät kestävyysvajetta, sillä vanhemmilla on niiden seurauksena yhä vähemmän huollettavia. Toisaalta väestön ikä kasvaa jatkuvasti, mikä painottaa vanhempien ikäluokkien merkitystä kestävyysvajeen kannalta.

Valitettavasti en löytänyt ennustetta, jossa työikäisten määrä olisi rajattu 20-25-vuotiaisiin, vaan virallisissa tilastoissa käytetään aina 15 vuoden ikärajaa, joka ei Suomen kaltaisessa koulutusyhteiskunnassa ole todellinen. Sellaisen väestöennusteen/tilaston mukaan väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2014 lopussa 57,1 sataa 15-64-vuotiasta kohden.

Ennusteen mukaan 60 huollettavan raja ylittyisi tänä vuonna (2017) ja 70 huollettavan raja vuoteen 2032 mennessä. Vuonna 2060 väestöllinen huoltosuhde olisi 76.

Todellisuudessa huollettavien osuudet ovat siis suuremmat kuin virallisessa tilastossa, koska säännöllinen työelämä ei meillä yleensä ala 15 vuoden iässä vaan paljon myöhemmin. Suuntaa antava virallinen tilasto toki lienee.

Kestävyysvaje on siis ikäpyramidin perusteella todellinen ja edelleen kasvava ongelma. Sen selättämiseksi on siten löydettävä ratkaisuja.

Pitkällä aikavälillä on nähtävissä kolme mahdollisuutta. Ensimmäinen on työn tuottavuuden nostaminen siten, että jokainen työtä tekevä pystyy osallistumaan entistä enemmän työelämän ulkopuolella olevien elättämiseen.

Tässä aivan keskeinen tekijä on toisaalta nettovarallisuutta tuottavan (lähinnä) yksitysen sektorin ja toisaalta huollettavien ylläpitoon osallistuvan (lähinnä) julkisen sektorin tehokkuus. Lienee sanomattakin selvää, että suuret hallintorakenteet ovat tässä suhteessa pelkkä rasite.

Toinen keskeinen tekijä on työurien pituus. Jos eläkkeelle siirrytään nykyistä myöhemmin, helpottaa kestävyysvaje. Samalla tavalla työelämän aikaistaminen johtaa kestävyysvajeen helpottamiseen. Valtiovalta on puhunut molemmista: sitähän eläkeuudistus ja toisaalta puhe jatko-opintojen nykyistä nopeammasta aloittamisesta tarkoittivat.

Työelämään siirtymisen aikaistaminen ei kuitenkaan liene realismia. Näin siksi, että Suomen kaltaisessa kehittyneessä yhteiskunnassa ammatit muuttuvat yhä vaativammiksi ja siten myös niihin valmistava koulutusaika pitenee.

Sen sijaan eläkkeen myöhäistäminen on hyvinkin perusteltua eliniän pidentyessä. Ongelmaksi siinä saattaa muodostua se, että ikääntyneet työntekijät muodostavat tulpan nuoremmille ja siten lisäävät työelämästä syrjäytymistä.

Ongelma ratkeaa vasta sitten, jos yhteiskuntaan syntyy työvoimapula. Se ei valitettavasti juuri nyt ole näköpiirissä, sillä Suomessa on virallisesti 213 000 työtöntä, mikä tarkoittaa noin 21-kertaisesti 65- ja 20-vuotiaiden määrien eroa. Käytännössä iso osa työttömistä on kuitenkin vaikeasti työllistettäviä nykyisessä työelämässä, joten tilanne ei ole koulutuksesta valmistuvien nuorten kannalta aivan näin paha (eikä kestävyysvajeen kannalta hyvä).

Kolmas kestävyysvajeen ratkaisumalli liittyy ikäluokkien kokoon. Pitkällä aikavälillä kestävän kehityksen kannalta paras ratkaisu on väestön koon säilyminen ennallaan tai lievässä laskussa.

Siten ikäluokkien nykyisen kaltainen nopea pieneneminen ei missään tapauksessa ole suotavaa. Optimaalinen taso saavutettaisiin silloin, kun lapsia syntyisi keskimäärin noin 2,1 tai hiukan vähemmän jokaista naista kohden. Suomalaisten naisten nykyinen hedelmällisyysluku on vain 1,65 (2015).

Todettakoon tässä, että maahanmuuton lisääminen voi myös olla ratkaisu kestävyysvajeelle. Se tarkoittaa sellaisen väestön rekrytoimista, joka työllistyy ongelmitta.

Siten nykyisin paljon huomiota saanut kehitysmaista Suomeen suuntautuva pakolaisuus ei ole kestävyysvajeen kannalta toimiva ratkaisu, koska suurimmat maahamme humanitaarisin perustein saapuneet väestöryhmät eivät näytä työllistyvän riittävän hyvin edes pitkällä aikavälillä, ja siten muodostuvat pysyväksi taakaksi koko yhteiskunnalle lisäten kestävyysvajetta entisestään.

Lopuksi on vielä todettava, että huoltosuhde ei ole käytännössä muuttunut ongelmaksi työelämälle. Maassamme on edelleen työttömiä, jotka voidaan tarvittaessa rekrytoida työelämään. Sen sijaan se on omiaan lisäämään painetta verojen nostoon ja julkisen sektorin paisuttamiseen.

Väestöpyramidista näemme, että jatkossa tilanne tulee mitä todennäköisimmin heikkenemään, ellei sitten työelämän kehittyminen - robotisaatio ja tuotannon siirtyminen ulkomaille - tee suomalaisesta työvoimasta pysyvästi tarpeetonta ja pane koko kestävyysvaje-ajattelua uusiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Lapsettomuus ja kestävyysvaje
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

Ministerimurha Afrikan sydämessä

Burundissa tapettiin yksi ministeri. Nähtäväksi jää, onko sillä vaikutuksia maan muutenkin tulehtuneeseen poliittiseen tilanteeseen.

Burundia pidetään Wikipedian mukaan "edustuksellisena demokratiana, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä." Tosin toissa vuonna presidentti voitti vaalit ja lähti perustuslain vastaisesti kolmannelle kaudelleen, mikä on herättänyt joissakin piireissä närästystä.

Edelleen Wikipedian mukaan "Burundi on yksi maailman kymmenestä köyhimmästä valtiosta". Sen yli kahdeksanmiljoonainen väestö on monietninen ja -kulttuurinen koostuen 85 prosenttisesti hutuista ja noin 15 prosenttisesti tutseista. Jonkin verran on myös Twaita.

Uskonnollisesti burundilaiset ovat 62 prosenttisesti katolisia, 23 prosenttisesti alkuperäisuskontoja harjoittavia, 10 prosenttisesti muslimeita ja 5 prosenttisesti protestantteja.

Jäämme siis seuraamaan, miten ministerin murha heijastuu maan tulevaisuuteen. Säilyykö vai kaatuuko presidentin valta? Nouseeko Burundi köyhyydestä vai painuuko se entistä alhaisemman elintason maaksi? Vai jääkö tapaus vain yksittäiseksi sattumukseksi monikulttuurisen Afrikan sydämessä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vuosi 2017 alkoi terrorismin varjossa
Afrikan tulevaisuus kehitysavun valossa
Uusi askel Afrikassa

Vuosi 2017 alkoi terrorismin varjossa

Turkissa uusi vuosi vaihtui terrorismin merkeissä: istanbulilainen yökerho joutui hyökkäyksen kohteeksi ja kymmeniä ihmisiä kuoli. Monet heistä olivat ulkomaalaisia.

Terroristien taustasta tai motiiveista ei toistaiseksi ole varmaa tietoa. Teosta otti tuoreeltaan vastuun kurdilainen ääriryhmä, mutta isku saattoi todellisuudessa olla myös ISIS-järjestön tekemä. Oli kyseessä kumpi tahansa, se tulee vaikuttamaan negatiivisesti sekä Turkin ihmisoikeustilanteeseen että maan turismituloihin.

Samana yönä tehtiin itsemurhaisku myös Syyriassa presidentti Assadin hallitsemassa Tartusin satamakaupungissa. Teolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia maassa solmittuun, mutta aika heikosti pitävään tulitaukoon.

Ilmeisesti kaikki syyrialaiset eivät ole vielä saaneet tarpeekseen toistensa kanssa sotimisesta tai siviilien kärsimyksistä. Ellei iskun tekijä sitten ole ISIS:in kaltainen ulkopuolinen provokaattori, joka olisi jälleen kerran saanut houkuteltua 72 neitseen voimalla jonkun uskovaisen miehen räjäyttämään itsensä taivaan tuuliin.

Eikä kahta ilman kolmatta. Irakin Bagdadissa nimittäin aloitettiin lähi-itäläinen uudenvuodenjuhlinta jo eilen noin kello 18, kun joku oli asetellut pommeja kaupungissa sijaitsevalle ostosalueelle. Kuolleita oli sielläkin lähes kolmekymmentä ja haavoittuneita vielä enemmän. Tekijäksi epäillään islamistista ISIS-järjestöä, joka käy kiivasta puolustustaistelua pohjoisempana Mosulin kaupungissa.

Positiivista uudessa vuodessa oli se, ettei Euroopasta ole uutisoitu terrori-iskuja eikä edes laajamittaisia taharrusteluja. Onko syynä niihin taipuvaisten moraalisen tilan kohoaminen edellisvuodesta vai viranomaisten laajamittainen varautuminen on vielä epäselvää. Joka tapauksessa naiset lienevät saaneet olla rauhassa myös Kölnissä, missä heidän seksuaalista turvallisuuttaan oli valvomassa peräti 1500 poliisia ja joukoittain turvakameroita.

Kaiken kaikkiaan uusi vuosi meni Euroopassa vähäisemmillä väkivallanteoilla kuin pelättiin, mutta osoitti terrorismin elävän ja voivan hyvin niillä seuduilla, joilla ihmiset kutsuvat jumalaansa Allahiksi ja hänen profeettaansa Muhammediksi. Yksi vuoden 2017 keskeisistä kysymyksistä tulee olemaan se, kuinka paljon Euroopan Allahiin uskovien ihmisten määrä kasvaa ennen seuraavaa uutta vuotta. ja seuraako siitä hänen nimissään tehtävien terroritekojen jatkuminen tai lisääntyminen vai saadaanko ne ehkäistyä mittavien - ja veronmaksajille kalliiden - turvallisuustoimien avulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voidaanko terrorismi lopettaa?
Media vaikenee Saksan Kölnin uudenvuodenaatosta
Hauska terrorismi-uutinen