perjantai 31. tammikuuta 2025
Diversiteetin, tasa-arvon, inkluusion ja suomettumisen seurauksista
tiistai 20. elokuuta 2024
Yleisradio ja feministinen dramaturgi
Yle, yhdenvertaisuuslaki ja perussuomalaisia kannattavat työntekijät
maanantai 25. maaliskuuta 2024
Hyväntahtoinen elämänkerta vai raa´at faktat - kas siinäpä vasta kysymys
Ilman tiedettä eläisimme edelleen maatalousyhteiskunnassa, jossa tekniikan maksiimi olisi hevosen tai härkien vetämä aura ja ihmisten elämä riippuisi siitä, tuleeko hyvä vai huono sato. Tai ainakaan emme nauttisi tietokoneilla nettiin kirjoitetuista blogeista emmekä lentäisi 900 km/h nopeudella mantereelta toiselle. Siksi tiedettä voi hyvin pitää yhteiskunnallisen kehityksen primus motorina, joka soveltavan tutkimuksen, tuotekehityksen ja kaupallisten toimijoiden kautta vie ihmiskunnan kehitystä eteenpäin.
Tämä seikka huomattiin viimeistään viime vuosisadalla ja sen takia ympäri maailmaa on syntynyt valtion tai muiden tahojen rahoittamaa tutkimusta kaikille mahdollisille ihmiselämän aloille alkaen tähtitieteestä ja päättyen feministiseen sukupuolentutkimukseen. Osa tästä kehityksestä on kuitenkin herättänyt ihmisissä epäilyjä - usein ihan hyvästäkin syystä. Ja sen seurauksena tieteen arvostus on pudonnut ihmisten parissa.
Siksi oli mielenkiintoista havaita, että Yhdysvalloissa oli tehty tutkimus, jossa oli selvitetty kuinka tavallisten ihmisten luottamusta tieteentekijöihin voitaisiin kasvattaa. Tätä varten tutkijat tarkastelivat erityisesti tiedeviestinnän asiantuntijoiden mahdollisuuksia.
Tarkemin sanottuna tutkijat selvittivät sitä, että voisiko tieteilijöiden elämäkertoja parantamalla kohentaa heistä muodostuvia mielikuvia. Tarkemmin sanottuna he loivat lyhyitä fiktiivisiä kasvitieteilijöiden elämäkertoja.
Tulokset osoittivat, että elämänkertaan kirjattu hyväntahtoisuuden aste vaikutti merkittävästi ihmisten haluun luottaa tutkijoihin ilman, että sillä olisi ollut merkittävää vaikutusta tieteilijöiden koettuun pätevyyteen. Nämä löydökset tukivat ajatusta siitä, että pieni muutos, kuten elämäkerran päivittäminen, voi johtaa muutoksiin yleisön mielikuvissa.
Itse pitkän tutkijanuran tehneenä jäin pohtimaan sitä, että tutkijan luotettavuus riippuu - tai ainakin sen pitäisi riippua - viime kädessä hänen tekemistään tutkimuksista. Ennen kaikkea siitä, kuinka hyvin tehdyt johtopäätökset voidaan perustella saaduilla tutkimustuloksilla ja toisaalta kuinka relevanteilla menetelmillä nämä tulokset on tuotettu.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiistäisin tutkijan julkisuuskuvan muodostuvan muustakin kuin raa´asta tutkimustyöstä. Tai etteikö tutkijoiden elämänkertojen tapaisilla taustatiedoilla olisi merkitystä ihmisten heistä luomiin käsityksiin.
Toisaalta en missään tapauksessa kaipaa ensimmäistäkään "sankaritutkijaa", jonka tieteelliset aikaansaannokset ovat vähäisiä, mutta julkisuuskuva positiivinen ja vahva. Ja joka siksi voi esitellä tieteellisinä faktoina sellaisia omia kuvitelmiaan, jotka perustuvat vain heikosti tai eivät ollenkaan tutkittuun tietoon.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Natsittelevat tutkijatohtorit ilman ymmärrystä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
torstai 30. syyskuuta 2021
Eikö kiihottamispykälän tarkoituksena ole suojata ilmastonmuutoksen kieltäjiä eikä natseja?
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen linjasi eilen, ettei kiihottamispykälän tarkoituksena ole suojata ilmastonmuutoksen kieltäjiä eikä natseja. Niiden sijaan suojaa on tarkoitus antaa tyypillisesti vain sellaisille ryhmille, jotka voidaan määritellä syntyperäisten tai muuten tahdosta riippumattomien ominaisuuksien perusteella.
Siten näiden kollektiivisella tappamisella uhkaaminen on hänen mukaansa laillista, eikä vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajana toiminutta Misha Dellingeriä vastaan nosteta syytettä. Tämä tuntui kuitenkin olevan toista mieltä ja kielsi kirjoittaneensa sellaiseen yllyttäneet viestinsä omalle Twitter-tililleen - kuitenkaan kertomatta kuka ne sitten on sinne naputellut.
Valtakunnansyyttäjän näkemys on peräti mielenkiintoinen sitä vastaan, että Toiviainen on aiemmin nähnyt oikeutetuksi syytteen nostamisen Raamatun siteeraamisesta samaisen kiihottamispykälän perusteella. On siis syytä kerrata, mitä tuossa pykälässä sanotaan.
Tarkalleen ottaen laissa todetaan, että "joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Pyydän arvoisaa lukijaani huomaamaan laissa olevat sanat "uhataan" ja "vakaumuksen". Siten Toiviaisen perustelu on eksplisiittisesti eli tarkalleen ottaen vastoin lain kirjainta Misha Dillingerin kohdalla. Ja kyllä se lienee yhtä selvästi myös vastoin lain henkeä, jonka tarkoituksena on suojata kaikkia ihmisiä uhkauksia vastaan.
Raija Toiviaisen nyt ja aiemmin nähdyn toiminnan perusteella on hämmästyttävää, että hänet on aikanaan asetettu korkeaan virkaansa. Ja vielä hämmästyttävämpää on se, ettei häntä ole poistettu siitä ilmeisen pätemättömyyden ja jopa viran väärinkäytön perusteella. Tai - sallikaa epäilyni - ilmeiseltä näyttävän henkisen suorituskyvyn varhaisen heikkenemisen takia.
Onni tässä onnettomuudessa on se, että Toiviainen on syntynyt vuonna 1954, joten hän on jo selkeästi eläkeiässä, eikä voi jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa enää kovin kauaa. Toivon mukaan Suomi saa hänen jälkeensä valtakunnansyyttäjän, joka kunnioittaa sekä Suomen lakia että toimii puolueettomasti ja rehellisesti ilman ilmeisiä poliittisia päämääriä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Amerikkalaisprofessorit vaativat näpäytystä Suomen valtakunnansyyttäjälle
torstai 9. syyskuuta 2021
Nasima Razmyar tosiasioiden äärellä
Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd) nosti esille mielenkiintoisen seikan liittyen Suomen viime vuosikymmenten maahanmuuttopolitiikan. Hän nimittäin totesi, että joihinkin kouluihin on vaikea saada työntekijöitä.
Apulaispormestari ei syyllistänyt opettajia, vaan totesi rehellisesti, että on vain luonnollista, jos opettaja valitsee niin sanotun hyvän alueen koulun, jossa työn kuormittavuus on matalampi kuin jossain muualla. Ratkaisuksi hän esitti palkankorotusta opettajille, jotka valitsevat vaativamman oppilasaineksen ja työympäristön.
Sama ongelma koskee Rasmyarin mukaan myös koulupsykologeja ja varhaiskasvatusta. Niinpä hän totesi sen kaikkia työpaikkoja koskevan tosiasian, että "jos tekijöitä ei ole, ollaan pulassa".
Yhtenä ratkaisuna hän näki myös vieraskielisen työvoiman lisäkouluttamiseen varhaiskasvatuksen tehtäviin, vaikka kielitaito ei ihan riittäisikään. Ongelma ei kuitenkaan ollut hänen mukaansa kovin paha, sillä helsinkiläislapsista neljännes on jo ihan lähiaikoina maahanmuuttajataustaisia.
* * *
Nähdäkseni Razmyar on käsillä olevan ongelman analyysissään aivan oikeassa: suomalaisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena pääkaupunkimme varhaiskasvatuksen ja koulujen tilanne on epäilemättä ehtinyt ajautua sellaisiin vaikeuksiin, että nyt tarvitaan luovaa ajattelua sekä uudenlaisia ja mahdollisesti jopa epätoivoisia ratkaisuja.
Samalla on kuitenkin muistettava, että epätoivoiset ratkaisut voivat hyvin helposti - tai jopa todennäköisesti - johtaa ojasta allikkoon. Sellainen on vaarana etenkin epäpätevän ja toisesta kulttuurista tulevan työvoiman palkkaaminen kasvattamaan lapsia pätevän henkilöstön sijaan.
Pätevän työvoiman palkanlisät taas kuormittavat jo entisestään verotaakkansa alla tuupertumassa olevaa helsinkiläistä veronmaksajaa. Ja samalla ne lisäävät sitä useamman miljardin euron kustannusta, joka on jo seurannut suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.
Lisäksi lienee kiistaton tosiasia, että niin kauan kuin ei ole keksitty poliittisesti korrekteja keinoja vaihtaa tulijoiden alkukantaista kulttuuria suomalaisemmaksi, ei edes äärimmäisen pätevä henkilöstö pysty tekemään sellaista ihmettä, että viimeisen 30 vuoden aikana Suomeen suuntautuvasta maahanmuutosta saataisiin sen paremmin onnistunutta kuin on saatu muuallakaan länsimaissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kouluvalintojen syistä
Pyrrhoksen voittoja
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia