Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt

Euroopan petostentorjuntavirasto on selvittänyt Euroopan raja- ja merivartiosto Frontexin toimintaa Välimerellä ja raportoinut viraston auttaneen Kreikan rannikkovartiostoa peittelemään siirtolaisten ja pakolaisten huonoa ja laitonta kohtelua. Kyse on mediassa aiemminkin esillä olleista väitteistä, joiden mukaan Kreikka on työntänyt kumiveneillä saapuvia turvapaikanhakijoita takaisin merelle, jotta nämä eivät pääsisi rantautumaan EU:n alueelle. 

Frontexin synniksi lasketaan se, ettei järjestö ole puuttunut Kreikan toimiin, vaan on pikemminkin pyrkinyt salaamaan niitä estämällä tapausten tutkintaa ja salaamalla tietojaan. Tietojen salailu oli ulottunut jopa järjestön sisälle siten, ettei niitä toimitettu sen omalle laillisuusvalvojalle.

Tämän kaiken seurauksena Frontexia tapauksen aikana johtanut Fabrice Leggeri on eronnut jo huhtikuun lopussa. Kreikka taas sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tuomion kuluvan kuun 7. päivänä. Nämä ovat sinänsä lainmukaisia seurauksia, koska oikeusvaltiossa tulee noudattaa voimassa olevia lakeja - joita on siis kiistatta rikottu. 

Ongelmalliseksi tuomiot tekee kuitenkin se, että tavallisen eurooppalaisen kannalta tuomittujen toiminta on ollut erittäin positiivista. Ilman sitä Unionin alueella olisi tänä päivänä mitä todennäköisimmin vielä nykyistäkin enemmän ongelmia aiheuttavaa elintasopakolaisväestöä, joka ei työllisty, mutta on taipuvainen seksuaali- ja väkivaltarikoksiin, eikä halua sopeutua vastaanottaviin yhteiskuntiin. Lisäksi se muodostaa jengirikollisten hallinnoimia alueita, joihin kantaväestöllä ei ole asiaa varsinkaan öiseen aikaan.

Valitettavasti nyt uutisoitu tapaus heikentää EU:n kykyä selviytyä kehitysmaalaisten elintasopakolaisten virrasta, koska Frontexin uusi johto tuskin haluaa rajoittaa heidän virtaansa. Eikä meillä ole laillisia keinoja siirtää turvapaikkaa tarvitsemattomia ihmisiä takaisin lähtömaihinsa vaikka heidän osaamiselleen ei olekaan tarvetta työmarkkinoilla. Sen sijaan he nauttivat EU-kansalaisille tarkoitetusta sosiaaliturvasta ja kuormittavat oikeuslaitosta tarpeettomasti. 

Siksi juuri nyt olisi EU:n päätöksentekijöillä viimeinen hetki ryhdistäytyä. Sen tulisi säätää pikaisesti sellaiset direktiivit, etteivät turvapaikkaa tarvitsemattomat elintasopakolaiset jää loisimaan EU:n alueelle kielteisen päätöksen saatuaan ja luoda lainsäädäntö todellisten pakolaisten palauttamiseksi kotimaihinsa sen tilanteen muututtua turvalliseksi. 

Tavoitteena tulisi olla se, ettei turvapaikanhakua käytettäisi lainkaan siirtolaisuuden kulkureittinä, vaan EU:ssa mahdollisesti ilmenevä työvoiman tarve täytettäisiin aina tarveharkinnan perusteella. Ja sen osalta vastuuta siirrettäisiin myös työvoimaa maahan tuoville tahoille, joiden tulisi ottaa vastuu työntekijöidensä elämän edellytysten täyttämisestä siten, ettei siihen tarvittaisi lainkaan yleistä sosiaaliturvaa.

Toisin sanoen Frontexin ja Kreikan tuomiot on hyödynnettävä juuri nyt, sillä ne tarjoavat validin perusteen muuttaa EU:n turvapaikanhakua koskevia direktiivejä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Autetaan Kreikan saaristoleiriläisiä
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa
Turvapaikanhakijoiden uusintahakemukset tehdään maassaolon pitkittämiseksi

Terve itsekkyys ei ole synti

Helsingin sanomat kertoi EU:n ja muidenkin länsimaiden riippuvuudesta Kiinasta. Juttu oli sinänsä lukemisen arvoinen kertoessaan monien nykyajan välttämättömien tuotteiden ja raaka-aineiden tulevan Kiinasta sellaisessa mittakaavassa, ettei tilannetta ole mahdollista korjata kuin erittäin pitkällä aikavälillä. 

Kiinan ja länsimaiden suhde on nyt entistäkin akuutimpi Venäjän presidentin Vladimir Putinin osoittauduttua kaheliksi, joka uhmasi koko maailmaa hyökätessään Ukrainaan. Länsimaat eivät sitä hyväksyneet, joten Ukraina on saanut massiivista tukea, joka monien tuoreiden tietojen mukaan saattaa olla kääntämässä koko sodan kulun.

Tästä kaikesta on länsimaissa syytä tehdä se johtopäätös, ettei logiikka eri talouksien keskinäisen sitoutumisen rauhan varmistavasta luonteesta kestä silloin, kun jompikumpi osapuoli on diktaattorin ohjaama. Eikä tämä diktaattori kaihda riskien ottamista oman todellisen tai kuvitellun sankaruutensa saavuttamiseksi - Ukrainan tapauksessahan Putinin tavoitteena oli jäädä historiaan Venäjän suuruuden palauttajana. 

Toinen HS:n jutusta opittava asia liittyy länsimaiden tapaan moralisoida muiden toimintaa. Kiinan raaka-ainemonopolia olisi mahdollista heikentää, mikäli länsimaat saisivat käyttönsä afrikkalaisia luonnonvaroja. 

Valitettavasti siinä on kolme ongelmaa. Ensinnäkin länsimaiden itseruoskinta imperialismin ajasta on johtanut varovaisuuteen afrikkalaisten luonnonvarojen haalimisessa. Toiseksi - ja intellektuaalisesti ensimmäisen kanssa ristiriitaisesti - eurooppalaisen maailmanhalaaminen on johtanut afrikkalaisiin kohdistuvaan moralisointiin ihmisoikeuskysymyksissä. 

Kolmas ongelma on se, että kiinalaiset ovat jo nyt vahvasti läsnä Afrikassa ja sitä kautta kiinni myös sen luonnonvaroissa. Tämän aseman se on saavuttanut mahdollistamalla mittavia rakennusprojekteja kautta mustan maanosan - ja vaikenemalla ns. ihmisoikeusongelmista.

Kaiken kaikkiaan jokaiselle länsimaalle kohdistuva opetus tässä tilanteessa on se, ettei terve taloudellinen itsekkyys ole synti vaan suorastaan välttämätön edellytys kestävälle kehitykselle - eikä sitä kannata uhrata ainakaan maailmanparantamisen alttarille. 

Lisäksi on huomattava, että tämä itsekkyyden siunaus koskee myös markkinaliberalismia. Kiinahan on saavuttanut teknologisen asemansa tekemällä tuotteitaan halvemmalla kuin länsimaat ja sillä tavalla haalinut keskeisen aseman myös korkean teknologian tuotteiden valmistajana. Ehkäpä länsimaissa kannattaisi tulevaisuudessa lisätä kiinalaisten korkean teknologian tuotteiden kustannuksiin myös kriisinhallinnallinen hinta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Idän uusi itsevaltias

Veroeuroja huumeiden käyttöhuoneisiin?

Helsingin sanomat kirjoitti siitä, mitä kansalaisaloitteen esittämällä huumeiden käyttöhuoneilla saavutettaisiin. Sen mukaan niillä "arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia suonensisäisesti huumeita käyttävien terveyteen ja turvallisuuteen sekä samalla yleiseen järjestykseen ja julkisten tilojen siisteyteen".

Kuten arvoisa lukijani muistaa, velkaantuu Suomen valtio nykyisin miljardikaupalla vuodessa, eikä kuntienkaan talous ole useinkaan kovin vahvoissa kantimissa. Siksi veronmaksajalla on oikeus kysyä, että ovatko juuri huumeveikkojen ja -liisojen terveys ja turvallisuus niitä asioita, joihin häneltä kerättyjä varoja tulee sijoittaa nyt. Noille rahoillehan on monenlaisia vaihtoehtoisia käyttömuotoja vanhusten palveluista tieverkon kunnossapitoon ja terveydenhuollon ongelmien korjaamiseen.

Näin siitä syystä - kuten HS kirjoitti - etteivät käyttöhuoneet ratkaise huumeongelma, eivätkä ne myöskään vähennä huumeiden käyttöä tai kauppaa. Siten kysymykseksi jää, että riittävätkö sellaisiin sijoitettavien veroeurojen vastineeksi mahdollinen yleisen järjestyksen paraneminen, julkisten tilojen siisteyden kohentuminen ja narkomaanien terveystilan petraantuminen. 

Vastauksen etsimiseksi olisi selvitettävä kokemuksia Hollannista, Espanjasta, Tanskasta, Ranskasta, Norjasta ja Sveitsistä, joissa tällaisia huumeidenkäyttöhuoneita on jo nykyisin. Valitettavasti HS ei maininnut omalle lukijalleen sanaakaan niissä tehdyistä havainnoista suhteessa muihin samankaltaisiin maihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Jari Taposen teesit peittävät kasvavia ongelmia
Krista Mikkonen valmistelutti selvityksen laittomuuden palkitsemisesta
Klaanirikollisuuden torjunnalla alkaa olla kiire

Poliittisesti tarkoitushakuista valeuutisointia

Tänään vietetään jälleen maailman ylikulutuspäivää. Asiasta kertoneen MTV3:n otsikon mukaan "suomalaisten kulutustasolla tarvitsisimme yli 3,5 maapalloa" - olemmeko siis suuria syyllisiä maailman luonnonvarojen ehtymiseen, elonkirjon kapenemiseen, ilmaston lämpenemiseen ja ties mihin. 

Jutussa haastatellun luonnonsuojelijan mukaan asia on juuri näin sillä hänen mukaansa "Suomessa ylikulutus aiheuttaa muun muassa metsäluonnon köyhtymistä, kalakantojen uhanalaistumista ja arvokkaiden luontotyyppien vähenemistä. Esimerkiksi tulvariskit ovat kasvaneet ja vedenlaatu heikentynyt, kun metsiä ja soita on ojitettu, ja niiden kyky pidättää vettä on heikentynyt."

Olen kirjoittanut aiheesta useampiakin kertoja (esimerkiksi täällä, täällä ja täällä), eikä asia ole noista kirjoituksista muuttunut. Väitteen takanahan on laskuharjoitus, jossa maailman luonnonvarojen kestäväksi arvioitu käyttömahdollisuus on jaettu kussakin valtiossa asuvien ihmisten lukumäärällä, eikä se siksi ota huomioon kunkin valtion käytettävissä olevia luonnonvaroja tai väestön määrää.

Tosiasiassa me suomalaiset emme todellisuudessa käytä vuosittain käytettävissä olevia luonnonvarojamme kuin aikaisintaan joskus aivan vuoden lopulla, koska maamme on harvaan asuttu eli meillä on paljon luonnonvaroja, mutta vähän niiden käyttäjiä. Sen sijaan oman osuutensa luonnonvaroista ylittävät moninkertaisesti ne väestöltään suuret kansakunnat, joiden käytössä on vain vähän resursseja ja joilla on niitä runsaasti kuluttava tapa elää. 

Toisin sanoen suomalaisten syyllistäminen luonnonvarojen ylimenopäivällä on yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä ja sellaisena pohjimmiltaan poliittisesti tarkoitushakuista valeuutisointia. Siitä huolimatta myös meidän suomalaisten kannattaa välttää luonnonvarojen tarpeetonta haaskaamista - mutta niinhän me osaamiseen perustuvan korkean teknologian maana jo teemmekin - myös edellä siteeratun luonnonsuojelijan mainitsemassa metsätaloudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin

Verinen sisällissota

Tämä on kahdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen yhdennessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi - Venäjän maahan kohdistamien sortotoimien johdosta - muuttui kaikille kansalaisille tasa-arvoisen poliittisen vaikuttamisen takaavaksi demokratiaksi. 

Sellaisena Suomi sitten itsenäistyi Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa. Mutta samalla alkoi vanhan - myös kommunistit sisältävän - Sosialidemokraattisen puolueen johtamana Suomen sisällissota. Sen seurauksena kuoli professori Ylikankaan mukaan peräti 36 640 ihmistä - enemmän kuin saman mittaisessa talvisodassa ja väkilukuun nähden enemmän kuin kolmevuotisessa jatkosodassa. 

Kuten tiedetään, sodan voittivat lopulta Mannerheimin johtamat valkoiset, joilla kuitenkin oli aluksi vaikeuksia rekrytoida jopa Etelä-Pohjanmaalla joukkoja maanmiehiä vastaan käytävään sotaan. Tämä tilanne muuttui, kun Mannerheim onnistui riisumaan pienellä joukolla Pohjanmaalla majailevat 7 500 miehen venäläiset joukot. Sen jälkeen rekrytointia markkinoitiin venäläisten maasta poistamisen tarpeella, mikä ratkaisi aiemmat ongelmat. 

Sodan osapuolet olivat lähtökohtaisesti varsin samanvertaiset osaamiseltaan, mutta lopputuloksen ratkaisivat Saksasta saapuneet jääkärit ja lopulta maahan saapunut saksalainen joukko-osasto. Tosiasiassa jälkimmäinen olisi yksinäänkin riittänyt samaan lopputulokseen, vaikka jääkäreitä ei olisi edes ollut.

Sodan ensimmäisenä lopputuloksena syntyneessä valkoisessa Suomessa vallan ottivat sivistyneistö, virkamiehistö, kartanoiden ja tehtaiden omistajat sekä talonpojat. Sen sijaan hävinneet maa- ja teollisuustyöläiset ja maata omistamattomat haja-asutusalueiden asukkaat syrjäytyivät huolimatta äänioikeudestaan. 

Sodan toinen merkittävä lopputulos oli vahvan äärivasemmistolaisen puolueen (SKP) syntyminen maahamme. Sen menestystä ruokki valkoinen mediavalta, jossa punainen terrori tuotiin kyllä korostetusti esiin, mutta kaikkien muistamista valkoisten sodanjälkeisistä hirmuteoista vaiettiin.  

Suomen ajoi sisällissotaan ennen kaikkea Venäjän keisarin kukistumisen myötä syntynyt valtatyhjiö. Hyvin tunnetut - Väinö Linnan popularisoimat ja vasemmiston tänäkin päivänä hellimät - yhteiskunnalliset epäkohdat sen sijaan olivat pikemminkin sodan käyttövoimaa kuin sen syy. 

Maahan nimittäin syntyi valtatyhjiötä täyttämään kaksi militanttia organisaatiota eli puna- ja valkokaartit, joiden yhteenotto varmistui viimeistään silloin, kun porvarien hallitsema senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi. Tätähän punakaartin johto ei tietenkään voinut hyväksyä ja lähti omalta kannaltaan onnettomasti päättyneelle sotaretkelleen.  

Sodan jälkeen käytiin monivaiheinen poliittinen taistelu maan poliittisesta järjestelmästä ja sitä ilmaisevasta hallitusmuodosta. Lopputuloksena päädyttiin kansanvaltaiseen rakenteeseen, johon kuului erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.

Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Näin siitä huolimatta, että Suomessakin kommunistit painettiin maan alle ja äärioikeisto pyrki valtaan ylittämällä laillisen menon.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Me ollaan sankareita kaikki
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Vuoden huumoriuutinen

Verkkouutiset julkaisi vuoden huumoriuutisen, joka on syytä toistaa myös tässä. Sen mukaan Venäjän eduskunnan eli "duuman puhemies Vjatšeslav Volodin on... uhannut ottaa Alaskan takaisin, jos Yhdysvallat jäädyttää tai takavarikoi Venäjän varoja". 

Tämä siis tilanteessa, jossa Venäjältä ei näytä onnistuvan edes Ukrainan valloittaminen. Niinpä Volodinin lausunto on aivan yhtä vakavasti otettava kuin jos susien keskelle eksynyt pupujussi uhoaisi syövänsä lauman alfa-uroksen mikäli sen kimppuun käytäisiin. 

Hauska mies tuo gospodin Volodin. Oikein hauska. Mutta olisi toki mielenkiintoista tietää, minkälaisen vastaanoton hänen ulostulonsa saa kohdeyleisönsä eli tavallisten venäläisten parissa. 

Ymmärretäänkö se sielläkin puhtaaksi huumoriksi? Vai luuleeko joku sitä vakavasti otettavaksi sotilaspoliittiseksi kannanotoksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan sodan synnyttämää huumoria
Nämä uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta
Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?

Meritaksi rulaa ja Putin kiittää

MTV3 kertoi eilen kuinka Italiaan oli saapunut yli 1 000 ihmistä etsimään parempaa elintasoa EU:n korkean sosiaaliturvan maista. Uutisen mukaan tänä vuonna on saapunut jo puolet enemmän ihmisiä kuin koko vuoden 2020 aikana. Se tarkoittaa 34 000 ihmistä.

Uutisessa kuvattiin selkeästi, kuinka keskeisessä roolissa tässä liikenteessä ovat kansalaisjärjestöt, jotka houkuttelevat kehitysmaalaisia EU:n alueelle tarjoamalla näille ilmaisia meritaksipalveluja Välimeren yli. Esimerkiksi "Sea Watch -kansalaisjärjestön mukaan sen aluksella on 428 ihmistä odottamassa pääsyä maihin, kun taas SOS Mediterranean -järjestö kertoi pelastaneensa Libyan edustalta merikelvottomasta aluksesta 87 ihmistä, joista valtaosa oli alaikäisiä". 

Kansalaisjärjestöjen toiminnan kääntöpuolena on niiden resurssien riittämättömyys, minkä seurauksena Välimereen on hukkunut tänä vuonna jo lähes tuhat ihmistä, jotka lähtivät merelle kelvottomissa aluksissa tullakseen järjestöjen "pelastamaksi" merihädästä, mutta jääden ilman odotettua meritaksipalvelua. Nämä kuolonuhrit eivät kuitenkaan ole johtaneet sen enempää järjestöjen itsetutkiskeluun kuin rikossyytteisiinkään. Niinpä Välimeren meritaksitoiminta tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

Tässä suhteessa jää nähtäväksi, kuinka Venäjän hyökkäys Ukrainaan saa ihmisiä liikkeelle kohti EU:ta. Eilenhän Venäjä vakuutteli ainakin Egyptille huolehtivansa sen viljansaannista. Mutta kuten me suomalaiset hyvin tiedämme - Venäjän hallituksen retoriikalla ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä tosiasioiden kanssa - ei etenkään sotimisen yhteydessä. 

Tässä asiassa on vielä huomattava sekin, että ukrainalaisen viljantuonnin pysäyttäminen ja sitä seuraavan kansainvaellus kohti pohjoista saattaisi olla juuri se keino, jolla Putinin hallinto voisi saada eurooppalaiset luopumaan maahansa kohdistuvista pakotteista. Tämän option toteutumisen todennäköisyyttä voi itse kukin pohdiskella sen valossa, että Venäjä teki pari päivää sitten ohjusiskun Odessan satamaan. 

Jääkäämme siis odottamaan, millä tavalla Välimeren taksiliikenne ja Putinin toimet tukevat toisiaan EU:n lannistamiseksi. Ja millä tavalla EU reagoi estääkseen tämän epäpyhän liiton toiminnan - vai reagoiko se ylipäänsä millään tavalla? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Välimeren meritaksiliikenteen suurimmat asiakasrymät tulevat turvallisista Bangladeshistä ja Tunisiasta
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Välimeren pelastuspalvelu toimi jälleen

Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta

Fortumin seikkailu Saksassa on nyt saavuttanut yhden välivaiheen, kun Suomen ja Saksan hallitukset päättivät hyväksyä mallin, jossa 30 prosenttia yhtiöstä siirtyy saksalaisille. Lisäksi germaanit luotottavat yritystä hybridilainalla, joka on tarvittaessa vaihdettavissa osakkeiksi. 

Jälkimmäinen johtanee ajan myötä siihen, että Saksasta tulee Suomen valtion hallitseman Fortumin sijaan yhtiön suurin omistaja. Lisäksi saksalaiset suostuivat nostamaan kaasun hintaa kuluttajille - mutta vasta syksyllä.

Tässä tilanteessa on syytä huomata professori Timo Rothoviuksen näkemys - johon yhdyn täysin. Sen mukaan Fortumin nykyinen omistuspohja on ongelmallinen, koska valtio omistaa yhtiöstä 51 prosenttia ja loppu on pörssin kautta yksityisissä käsissä. 

Tästä puolisosialistisesta mallista aiheutuu jatkuvasti ongelmia, joista Rothovius mainitsi luonnollisen monopolin eli sähkön siirtoverkkojen myynnin ulkomaiselle Carunalle, minkä seurauksia maksaa tänäkin päivänä suuri osa Suomen kansasta. Samalla ostajalle annettiin "takuut, että se saa kahdeksan prosentin takuutuoton investoinneille. Se oli posketon tuotto siihen aikaan kun korot olivat nollassa, täysin riskittömästä bisneksestä."

Toinen Rothoviuksen kommentti koskee Fortumin johdon ammattitaitoa. Se on tähän mennessä nähdyn perusteella niin heikkoa, että yhtiön tulisi lopettaa kaikki investoinnit Pohjoismaiden ulkopuolelle ja keskittyä sielläkin vain perustoimintoihinsa eli ydin- ja vesivoimaan. Ellei tästä olisi muuta iloa, niin näin toimien lienisi kelvottominnankin yritysjohdon mahdotonta - tai ainakin varsin vaikeaa - tehdä uusia miljardilaskuja suomalaiselle veronmaksajalle.

* * *

Fortumin seikkailujen surullisten vaiheiden yhteydessä on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei Sanna Marinin (sd) hallitus ole onnistunut millään tavalla vähentämään valtion velkaantumista. Sen itsensä mukaan "valtionvelan määrän arvioidaan kasvavan noin 144 miljardiin euroon vuonna 2023". 

Lisäksi hallitus jättää seuraajilleen lohduttoman tulevaisuudenkuvan, jossa valtionvelan kokonaismäärän suhde bruttokansantuotteeseen nousee - kuin pieni nokipoika vaan - yhä ylöspäin. Vuoteen 2026 mennessä on valtionvelan arvioitu kasvavan noin 165 miljardiin euroon, mikä on noin 54 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lukua voinee suhteuttaa sillä, että 165 miljardia euroa jaettuna 5,5 miljoonalla asukkaalla tekee pyöreät 30 000 euroa jokaista suomalaista kohden - vauvasta vaariin. Se tarkoittaa nelihenkiselle perheelle 120 000 euron osuutta yhteisestä velkavastuusta. 

* * *

Toisin kuin poliittisesta vasemmistosta joitain aikoja sitten huudeltiin, juuri nyt näyttäisi siltä, että valtioidenkin pitää jossain vaiheessa maksaa velkojansa. Nähtäväksi jää, kuinka tulevan syksyn aikana käy esimerkiksi hallituksensa kaataneelle Italialle tämän asian kanssa. 

Kuten hyvin muistamme, on Suomi jo aiemmin osallistunut Italian talous- ja velkahuoliin sekä EKP:n mittavien tukiostojen että EU:n yhteisen elvytysvelan rahoittajana. Lienee selvää, että jos Italia tarvitsee syksyn aikana lisätukea, on Suomi jälleen ensimmäisten joukossa tyrkyttämässä avuksi omia miljardejaan. 

No tulipa tästä ryöpytys, joten jätän tällä kertaa tähän. Toivon mukaan te, arvoisat lukijani, annatte turhan pitkän ja monipolvisen ajatusvirtani anteeksi. Pankaa asia vaikka sen piikkiin, että viime aikoina minulla on kesämenojen takia ollut hiukan vaikeuksia päästä näppäimistön taakse, joten ajatuksiini on kertynyt turhankin paljon tähän blogiin purettavaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvotteluapua Tuppuraiselle
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Laillistettu ryöstö

Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo

Tämä on yhdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kymmenennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka suomalaisuusaate johti yhtenäisen, mutta kaksikielisen suomalaisuuden syntymiseen. 

Seuraava muutos tapahtui kuitenkin venäläisen yhteiskunnan kehityksen edettyä sellaiselle tasolle, että maa saattoi haaveilla valtakunnan hallinnon yhdenmukaistamisesta. Tämän seurauksena tsaari Nikolai II päätti lopettaa myös Suomen autonomisen aseman keisarikunnan osana - eli maassamme alkoi ensimmäinen sortokausi, joka kesti vuodesta 1899 vuoteen 1905.

Sortokauden alkaminen politisoi maatamme rajusti, jolloin kaikkialle tunkeutuva poliittinen taistelu siirtyi kielitaistelusta uusille rintamille: ennen kaikkea talonpoikaiston varaan tukeutuvat vanhasuomalaiset ryhtyivät noudattamaan myöntyvyyspolitiikkaa ajatuksenaan yhdistää suomalaisten ja keisarin edut, kun taas sivistyneistön ja teollisuuspiirien nuorsuomalaiset sekä vanhan säätyläistön ja suurteollisuuden ruotsinkieliset muodostivat perustuslaillisen rintaman, joka piti kiinni automiasta sellaisena kuin siihen oli totuttu. 

Ensimmäinen sortokausi päättyi Venäjän kompastuttua Japaniin vuosien 1904-05 sodassa, minkä seurauksena tsaari menetti itsevaltiutensa ja valtakuntaan perustettiin parlamentti eli duuma. Samalla keisarin ote Suomesta löystyi, jolloin kansa meni yleislakkoon vaatien autonomian palauttamista ja omaa eduskuntaa. 

Pitkällisen kädenväännön seurauksena maahan saatiin kuin saatiinkin yksikamarinen eli kansanvallan maksimoiva eduskunta ja työväen ohella myös naiset saivat äänioikeuden. Sekä ajan myötä muutenkin tasaveroisen aseman miesten rinnalla. 

Arvoisaa lukijaani saattanee kiinnostaa, että kauniimman sukupuolen pääsyä vallankäyttäjäksi vastustivat kiivaimmin maamme ruotsinkieliset joidenkin nuorsuomalaisten tukemana. Tuo vastustus sai muotonsa joskus myös varsin mielenkiintoisin sanankääntein. 

Muinainen kollegani nimittäin vastusti naisten vaalikelpoisuutta sillä perusteella, että "naiset tunneihmisinä saattaisivat huojahtaa helpolla liian jyrkkiin kannanottoihin" - ilmaisten näin vastaansanomattomasti sen, ettei sukupuolten tasa-arvoa vastustettu niinkään eettisistä tai poliittisista, vaan ennen muuta kansanvallan pelosta. Toisin sanoin naisten kykyyn tehdä järkeviä poliittisia päätöksiä ei luotettu.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pakkoruotsi ja demokratia
Miksi suomalaisnaiset ovat tasa-arvoisia?
Is President Putin on his way to repeat the destiny of Czar Nicholas II?

Valkohäntäkauris toi punkin iholle

Nyt kävi niin, että kesälomalaiseen tarttui puutiainen eli punkki. Ja vieläpä kesämökillä, jossa ei vielä viisi vuotta sitten oltu kuultukaan punkeista. Mutta nyt niitä on tarttunut kaikenlaisiin ihmisiin lapsista professoreihin ja lomalaisista eläkeläisiin.

Vaan mitäpä näillä seuduilla on sitten tapahtunut? Hiiriä ja myyriä täällä on aina ollut. Ja niin on hirviä ja naapureiden koiriakin. Mutta yksi on varsin uutta.

Ja se yksi on valkohäntäpeura eli -kauris. Niitä olen tänäkin kesänä nähnyt pitkälle toistakymmentä kesäpaikkani välittömässä läheisyydessä. Ja keväällä ympäröivät metsät olivat pullollaan niiden ulosteita. 

Ja tämä, juuri tämä amerikkalaista alkuperää oleva ja viime vuodet eksponentiaalisesti lisääntynyt valkohäntäeläin on se syy, miksi jouduin irrottamaan itsestäni punkin. Ja pelkäämään joko borrelioosibakteerin tai aivokuumeviruksen tartuntaa. Niinpä päätin palata valkohäntäisen peuran ja punkin väliseen suhteeseen myös tässä blogissani, sillä pidetäänhän punkkia levittämisensä tautien takia jopa Suomen vaarallisimpana eläimenä. 

Googlaamalla löysin professorikollega Heikki Henttosen, joka kertoi viisi vuotta sitten Helsingin sanomille tosiasioita punkista. Niistä ensimmäinen oli se, että valkohäntäkauriin ja borrelioosin välisestä suhteesta liikkuu vääriä huhuja, joiden mukaan kauriit puhdistaisivat punkkeja bakteereista ja olisivat siitä syystä ihmisen kannalta hyödyllisiä. 

Tosiasiassa valkohäntäkauriissa talvehtinut punkki ei enää tartu ihmiseen, joten sen mahdollisella puhdistumisella taudinaiheuttajasta ei ole merkitystä meidän kannaltamme. Sen sijaan valkohäntäiset kauriit toimivat tehokkaina kulkuvälineinä punkeille, koska aikuisessa hirvieläimessä voi olla jopa 2 000 punkkia. 

Kun nuo 2 000 punkkia lisääntyvät, tarttuvat niiden 2 000 - 4 000 jälkeläistä ensimmäisenä yleensä myyriin ja muihin pikkunisäkkäisiin, jotka välittävät punkkien taudinaiheuttajia. Myöhemmin nämä taudinaiheuttajat saattavat sitten siirtyä ihmiseen, mikäli niitä kantava punkki on löytänyt sellaisen isännäkseen. 

Voin siis hyvällä syyllä todeta punkkien ilmaantumisen kesänviettoseudulleni johtuvan alueella runsastuneesta valkohäntäkauriskannasta. Ja vain päivitellä sitä, että paikalliset metsästäjä kantavat syksyllä satoja kiloja omenia ja muuta apetta lähimetsien reunoille valkohäntäkauriiden syötäväksi, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia punkeis... ei kun siis saadakseen seuraavana syksynä saalista entistä suuremmasta kauriskannasta.

Olen aika harvoin samaa mieltä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa juuri mistään. Mutta tässä asiassa toivon todella, että sen aloite valkohäntäpeuran lisäämiseksi kansalliseen haitallisten vieraslajien listaan toteutuisi ja valkohäntäpeurasta tulisi vapaata riistaa. 

Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että jopa viranomaiset haluavat ylläpitää maassamme tolkutonta valkohäntäkauriskantaa, kuten tuore lupapäätös Uudeltamaalta osoittaa. Toivottavasti kyse ei ole siitä, että maamme riistahallinto katsoisi olevansa metsästäjien etujärjestö sen sijaan, että se palvelisi yhteistä etua.

Siksi joudun toivomaan - epäilemättä tätäkin yhdessä luonnonsuojeluliiton kanssa - kesänviettopaikkakunnalleni oikein suurta susilaumaa, joka panisi poskeensa ylimääräiset kauriit valkoisine häntineen. Enkä murehdi, jos ne siinä sivussa söisivät muutaman sellaisen koiran, joka kuuluu valkohäntäkauriita ruokkiville metsästäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Punkit leviävät koirien mukana

Kauppapula kauppakeskuksessa

Helsingin sanomissa oli uutinen, jonka mukaan aivan kaupungin keskustassa keskeisellä paikalla sijaitseva Forumin kauppakeskus on menettämässä lukuisia myymälöitään. Perinteikkään Finlaysonin omistajan edustajan mukaan "asiakasmäärien vähenemisen vuoksi myymälän pitäminen tuossa lokaatiossa tuli kuitenkin kannattamattomaksi".

Kauppakeskuksen omistajan mukaan "vaihtuvuus ja kaupallisen tarjonnan jatkuva kehittäminen kuuluvatkin luontevana osana kauppakeskusliiketoimintaan", joten hänen mukaansa kyse on Forumin ja sen palvelutarjonnan kehittämisestä vastaamaan paremmin asiakkaiden tämän päivän tarpeita. Nähtäväksi kuitenkin jäi, mitä nuo tarpeet ovat. 

On tietenkin totta, että maksukykyisten asiakkaiden määrä on lisääntyneen etätyön takia vähentynyt pääkaupunkimme keskustassa. Lisäksi verkkokaupan kasvu on ohjannut kehitystä samaan suuntaan. 

Haluaisin kuitenkin huomauttaa - toisin kuin Helsingin sanomat tai sen haastattelemat henkilöt - että kaupungin sinivihreän päätöksentekokoneiston aktiiviset toimet ovat mitä todennäköisimmin ohjanneet kehitystä samaan suuntaan. Ja jatkossa pysäköintimaksujen nostaminen ja moottoriteiden muuntaminen tukkoisiksi kaupunkibulevardeiksi tullevat vahvistamaan kehitystä.  

Nähtäväksi siis jää, millainen on 1550 perustetun ja tsaarin päätöksellä pääkaupungiksemme nostaman satamakaupungin kohtalo. Ehkäpä se palaa juurilleen ja sinne saapuvat risteilyalukset pelastavat osan sen palvelutarjonnasta - ainakin jos niiden sallitaan jonain päivänä jälleen jatkaa matkaansa Pietariin? Vaikka lieneekin niin, että jos helsinkiläinen punavihreä kupla saisi päättää, mokoma laivaliikenne lopetettaisiin tykkänään ilmastosyistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin uutisia
1 500 euroa parkkipaikasta?
Eristäytyvä pääkaupunki

HS kertoi puolitotuuden Sri lankan vihreästä katastrofista

Helsingin sanomat julkaisi uutisen Sri Lankan tilanteesta. Sen mukaan rehottava korruptio ja hillitön velkaantuminen ajoivat Sri Lankan talouden suureen sekasortoon. 

Jutussa on esitetty kolme grafiikkaa, joista ensimmäisessä nähdään maan valuutan romahtaneen maaliskuussa, toisessa näytetään inflaation lähteneen nousukiitoon viime vuoden lopulla ja kolmannessa on esitetty maan valuuttavarannon laskeneen jo vuodesta 2019 alkaen. Taustalla on jutun mukaan myös koronapandemia, joka pahensi maan velkaantumista.

HS:n jutun saamissa kommentissa mainittiin vielä muita mahdollisia syitä. Sellaisia ovat väestönkasvu vuoden 1960 noin 10 miljoonasta 22 miljoonaan sekä fossiilisten polttoaineiden kallistuminen ja ehtyminen. 

Blogistikollega Vasarahammer kirjoitti myös aiheesta viitaten Mikko Paunion kirjoitukseen omassa blogissaan. Paunio puolestaan viittasi Foreign policy-lehden artikkeliin. Myös Time-lehti kirjoitti asiasta. 

Näiden kirjoitusten mukaan maasta nyttemmin pakoon lähteneen presidentin hallitus asetti valtakunnallisen kiellon synteettisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden tuomiselle ja käytölle sekä määräsi maan kaksi miljoonaa maanviljelijää siirtymään luomuviljelyyn. Tästä seurasi luonnollisesti sietämätön ruokapula, koska orgaanisessa viljelyssä satotasot jäävän keskimäärin selvästi pienemmiksi kuin perinteisessä maataloudessa. 

Kaiken tämän seurauksena Sri Lanka joutui turvautumaan riisin tuontiin aiemman omavaraisuuden sijaan. Samalla maan valuutanlähde eli teentuotanto romahti lannoitekiellon takia, jolloin maan valuuttatilanne vajosi kestämättömäksi. 

Tämän kaiken seurauksena hallitus joutui perumaan lannoitekieltonsa, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Ja nähtäväksi jää, millä tavalla maan tuleva johto pystyy viemään valtiolaivaansa eteenpäin.

Suosittelen tässä vaiheessa lukemaan sekä Vasarahammerin että Paunion edellä linkitetyt blogitekstit nähdäkseen niiden johtopäätökset liittyen Euroopan Unioniin. Omalta osaltani tyydyn ihmettelemään vain sitä, miksi Helsingin sanomat salasi omassa raportissaan lukijoilta Sri Lankan ongelmien keskeisimmän perussyyn. 

Oliko lehden tarkoituksena kohdistaa lukijoihinsa valheellista vihreää propagandaa nyt kun EU:ssakin ollaan tekemässä vihreää siirtymää maatalouden alalla? Vai oliko jutun tehnyt toimittaja vain tietämätön kaikista tosiasioista ja kirjoitti siksi omaan punavihreään agendaansa sopivaa puolitotuutta selvittämättä asiaa sen tarkemmin - suurin osa suomalaistoimittajistahan on tutkitusti punavihreitä.

Oli totuus kumpi tahansa, niin joka tapauksessa Helsingin sanomat tuli julkaisseeksi malliesimerkin kelvottomasta journalismista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kertovatko kuvat enemmän kuin tuhat sanaa - vai olenko väärässä?
Politiikan ensimmäinen uhri
Omituista

Vastenmielisiä ihmisiä ja Rydman

Ensimmäinen tämän kirjoituksen vastenmielinen tapaus on 21-vuotias Nino Anton Casimir Kirvesoja, joka on mm. Helsingin sanomien mukaan syyllistynyt lukuisiin törkeisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien kuvien levittämiseen. Kaikkiaan häntä syytetään 250 rikoksesta. 5 - 13-vuotiaita uhreja tällä pedofiilillä on yhteensä 132. 

Tapaus on ollut mahdollista vain siksi, että uhriksi joutuneet lapset ja varhaisteinit ovat olleet internetissä ja tulleet siellä houkutelluiksi paljastamaan itseänsä. Uutinen ei kerro, kuinka moni heistä on saanut nettikasvatusta vanhemmiltaan - mutta jokainen tapaus, jossa näin ei ole toimittu, olisi voitu todennäköisesti välttää.

Toinen tapaus koski miestä, jonka tytär puukotti hänet kuoliaaksi. Mahdollinen tappo johtui ilmeisesti siitä, että isä ensin raiskasi tyttären ja kävi myöhemmin vielä uudelleen tämän päälle, jolloin fyysisesti alivoimainen tytär puolustautui puukon avulla. 

Uutisen luettuani en jäänyt kaipaamaan miestä, joka raiskaa oman tyttärensä. Enkä myöskään kaipaa tyttärelle tapauksesta rangaistusta - en ainakaan kovin kovaa. Siis mikäli tapauksen kulku on sellainen kuin HS:n artikkelissa on kuvattu. 

Edellä kuvatut kaksi tapausta saivat ajatukseni hakeutumaan siihen pahuuteen, jota maailma on pullollaan. Tuota pahuutta on monessa mittakaavassa: aikamme suurin perkelehän on Vladimir Putin - jonka armeija pyrkii tarkoituksellisesti tuhoamaan ukrainalaisia siviilejä - mutta kuten yllä olevat tapaukset osoittavat, myös turvallisena pidetyssä Suomessa asuu vastenmielisiä ihmisiä. 

* * *

Tätä taustaa vastaan on palattava myös Wille Rydmanin (kok) tapaukseen, josta - niin ikään - HS julkaisi pienen jutun. Sen mukaan KRP ei ota hänen tapaustaan uudelleen tutkintaan, koska sen tietoon ei ole tullut mitään sellaista, jonka perusteella päätöstä pitäisi arvioida uudelleen. 

Rydmanin tapauksen uudelleentutkintaa oli pyytänyt Kokoomus, mutta jutussa haastatellun poliisin mukaan "asiassa ei ole syytä epäillä rikosta ja siltä osin asian selvittely on päättynyt". Se tarkoittaa selkokielellä, ettei Rydmania epäillä rikoksesta, eivätkä hänen mahdolliset tekonsa ole millään tavalla yhteismitallisia edelle kirjaamieni tapausten kanssa.

Tulee siis olemaan varsin mielenkiintoista, miten käy Wille Rydmanin HS:n aiempaa artikkelia koskevalle tutkintapyynnölle. Sehän maalasi miehestä varsin vastenmielisen kuvan. Tämän osoittaa esimerkiksi se, että hän tuli mainituksi tässä vastenmielisiä ihmisiä käsittelevässä blogimerkinnässä. 

JK kello 18.40. Tämän päivän aikana on ilmennyt, että poliisi aloittaa sittenkin tutkinnan Rydmanista, koska asiaan on ilmaantunut uusi todistaja. Myös Rydman on ehtinyt kommentoimaan asiaa ja kiistänyt ehdottomasti syyllistyneensä väitettyihin tekoihin. Motiiviksi hän epäilee entisen tyttöystävänsä kostoa. Jääkäämme seuraamaan tapausta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa
Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena
Ovatko pedofiilin vai lasten ihmisoikeudet tärkeämpiä?

Neuvotteluapua Tuppuraiselle

Venäjän hyökkäys Saksaan näyttäisi osuvan myös Suomeen, koska Fortum osti puoli vuosikymmentä sitten sikäläisen kaasunjakeluyhtiö Uniperin ja Venäjä on päättänyt vastata EU-maiden pakotteisiin rajoittamalla kaasunsa vientiä. 

Tässä tilanteessa uhkana ovat Uniperin ajautuminen konkurssiin, sen kansallistaminen Saksan valtion omaisuudeksi tai yhtiön kaasutoimintojen "myyminen" - siis lahjoittaminen tai jopa siitä maksaminen - Saksaan. Näistä suomalaiselle veronmaksajalle halvimmaksi tulisi kaasutoimintojen irrottaminen.

Vaihtoehtona tälle kaikelle on tietenkin se, että Saksa sallisi Uniperille irtautumisen pitkistä halpahintaisista toimitussopimuksista - minkä sikäläinen laki kyllä sallisi - josta seuraisi kaasun hintojen reagoiminen markkinaehtoisesti eli nouseminen aivan oleellisesti nykyisestä. Tätä taas eivät halua saksalaispoliitikot, koska silloin saattaisivat äänestäjät pahastua.

Asiasta on fortumlaisten lisäksi neuvottelemassa ministeri Tytti Tuppurainen (sd). En tiedä minkälaista neuvottelukokemusta, -koulutusta tai -ymmärrystä hän omaa. Selvää on kuitenkin, että tässä tilanteessa saksalaisten vastapuoleksi neuvotteluihin tarvitaan parasta osaamista, mitä Suomesta löytyy. 

Olisiko siis mahdollista, että Tuppuraiselle saataisiin matkaan yritysmaailmamme kovan luokan neuvotteluammattilaisia ja/tai kauppakorkeakoulujen neuvottelustrategiaa opettavia professoreita? Siis sellaisia henkilöitä, jotka tietäisivät kuinka Fortumin takavuosien seikkailupolitiikan ja saksalaisten typerän ydinvoimapäätöksen seurauksena syntyneestä tilanteesta päästäisiin mahdollisimman vähin vaurioin. 

Minulla kun on sellainen käsitys, ettei Tuppurainen ole oikein ymmärtänyt ministerinpestinsä luonnetta suomalaisten edunvalvojana. Ja tulee siitä syystä yksin tai tavanomaisten avustajinsa opastamana saksalaisten kanssa neuvottelupöydässä istuessaan viedyksi kuin sika teuraalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
Vihreä siirtymä Kazakstanista Saksaan
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Taistelulennokkeja Iranista

Alfauutiset välitti Guardian-lehden julkaiseman väitteen, jonka mukaan Iran suunnittelisi taistelulennokkien toimittamista Venäjälle. Lisäksi persialaisten tarkoituksena olisi kouluttaa venäläisiä niiden käyttöön. 

Väitteen takana on luotettavan tuntuinen lähde, eli USA:n Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja. Hänen mukaansa iranilaisten sotatarvikkeiden viennin taustalla olisivat venäläisten rajut sotatarvikemenetykset Ukrainaa vastaan käytävässä sodassa. 

Uutinen on sikäli merkittävä, että - jos ja kun se pitää paikkansa - Venäjän ja Iranin välinen hylkiövaltioiden epäpyhä liittoutuma tiivistyy. Epäpyhän siitä tekee se, että Venäjä on näennäisdemokraattinen ortodoksiseen kristinuskon tulkintaan nojaava diktatuuri, kun taas Iranissa todellista valtaa käyttävät shiialaiset uskonoppineet. 

Merkittäväksi tämän tekee myös se, että lennokkitoimitukset ovat toteutuessaan merkki sodan eskaloitumisesta kauas sotatoimialueilta. Taustalla lienee myös Iranin ja Venäjän yhteisen liittolaisen eli kolmannen hylkiövaltion eli Syyrian hajaannus, jonka ratkaisemiseksi voitaisiin jatkossa hyödyntää samaa taistelukalustoa kuin Ukrainassa - edellyttäen, että se osoittautuisi tehokkaaksi.  

Vaikka on selvää, ettei kyseinen epäpyhä allianssi pysty haastamaan lännen tai edes Kiinan asemaa sen enempää taloudellisesti kuin konventionaalisen sodankäynninkään alalla, osoittaa sen vahvistuminen lännen heikkoutta. Sen sijaan, että ukrainalaisia autetaan tällä hetkellä lähinnä taistelemaan viimeiseen ukrainalaiseen asti, olisivat länsimaat voineet vastata venäläisten aggressioon myös tehokkaammin. 

On kuitenkin käynyt selväksi, etteivät länsimaat halua osallistua suoraan sotatoimiin, eivätkä edes asettaa tehokkaita pakotteita. Etenkään Saksa ja Ranska eivät tätä halua. 

Saksallehan on ukrainalaisten voittoa tärkeämpää pitää kiinni typerästä ydinvoimapäätöksestään ja Ranskan Macronille huolehtiminen Vladimir Putinin kunniasta. Hinnan tästä kaikesta maksavat ensi kädessä ukrainalaiset ja sodan seurausvaikutusten kautta lähes kaikki maailman valtiot, jotka eivät asetu hylkiöluokkaan.

Suomessa tämä tarkoittaa esimerkiksi tavallisten ihmisten elinkustannusten nousua ja mahdollisesti varainsiirtoa Saksaan energiayhtiö Fortumin aiemman epäonnistuneen suursijoituksen seurauksena. Kun vielä huomioidaan monien EU-maiden raju velkaantuminen viime vuosina on selvää, että Venäjän sotatoimet ovat yksi - joskaan ei ainoa tai edes tärkein - syy myös sille, että Li Andersson (vas) ja Tytti Tuppurainen (sd) halusivat pari päivää sitten lisätä suomalaisten verotaakkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
EU-kansalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia - mikäli siitä ei joudu maksamaan
Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?

Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla

Ministeri Li Andersson (vas) haluaisi säätää Suomeen uuden veron. Hän kutsuu sitä miljonääriveroksi, jonka suuruudeksi tulisi 0,5 prosenttia omaisuuden arvoksi. 

Tämä olisi suuri muutos suomalaisessa järjestelmässä. Veroja ei maksettaisi tuloista eikä kulutuksesta vaan yksinkertaisesti varallisuudesta. Ja siitäkin vain, mikäli se ylittäisi maagisen miljoonan euron rajan. 

Andersson perusteli näkemystään veromyönteisten ihmisten tapaan verovaroin maksettavilla koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltomenoilla. Ja varallisuuserojen kasvulla.

Jälkimmäisestä on ensin todettava, että suomalaisten varallisuus on käytännössä asuntojen omistamista. Ja asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina nopeasti pääkaupunkiseudulla, mutta paljon hitaammin maan muissa osissa. 

Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei miljoonan euron arvoinen asunto ole Helsingin keskustassa tavattoman harvinainen. Ja sellaisen on voinut myös periä, vaikka ei isotuloinen olisikaan.

Mutta sitten tuohon ensimmäiseen eli omaisuusveron perustelemiseen varojen käytöllä. Onhan selvää, ettei juuri kukaan vastusta verojen keräämistä Anderssonin mainitsemiin kohteisiin. 

On kuitenkin syytä huomata, että valtion varojen ehtyessä olisi lisäverojen vaihtoehtona menoista tinkiminen. Kannatusta kansan piiristä saisivat ainakin tinkiminen kehitysavusta, maahanmuuton kustannuksista, puoluetuista mukaan lukien ministereiden ennennäkemätön avustajakaarti, Itä- ja Etelä-Euroopan EU-maiden tukemiseen käytetyistä rahoista tai erilaisista julkisen hallinnon kehittämiskuluista.

Niinpä Anderssonin ja hänen puolueensa ehdotus onkin herättänyt kommentteja. Demariministeri Tytti Tuppurainen toki halusi aatteensa mukaisesti kaikki ihmisten varat verotettavaksi ja kannatti Anderssonin ehdotusta tölväisten samalla käytännössä suurimman osan suomalaisista tuloveroista jo nyt maksavia ehdottamalla hyvätuloisten ihmisten omaisuuden realisointia.

Onneksi myös vähemmän idioottimaisia kommentteja kuultiin. Veronmaksajien Teemu Lahtinen totesi, että "ei ole vastuullista sanoa, että nyt pitäisi säästäväisyydestä luopua ja alkaa realisoimaan omaisuutta. Juuri päinvastainen olisi tärkeää, että meillä olisi säästäväisyyttä ja sitä kannustetaan. Sillä tavalla me saadaan tähän maahan pääomia ja myös kriisinsietoa kansalaisten tasolla."

Kokoomuksen Pia Kauma puolestaan ehdotti ihmisten omaisuuteen kajoamisen sijaan ammattiyhdistysliikkeen osinkojen verotusta. Hän totesi myös, että hyvinvointialueiden rahoitusvaje on hallituksen oma virhe, joka oli tiedossa jo uudistusta tehdessä. Ja viittasi kannustusloukkuihin ehdottamalla, että hallitus keskittyisi tekemään uudistuksia, joilla kaikki työkykyiset ja työhaluiset saataisiin töihin. 

Kaiken kaikkiaan Anderssonin ehdotus on tyypillistä vasemmistolaista propagandaa, jonka läpimeno johtaisi rikkaimpien ihmisten varallisuuden siirtymiseen pois Suomesta, mutta rasittaisi omaisuuttaan vastuullisesti hoitavien ihmisten taloutta. Samalla se olisi askel suomalaisen taloudellisen yritteliäisyyden jäädyttämiseksi ja sitä kautta taloutemme heikentämiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Li Andersson yllättyi
Vihervasemmisto ja maaseudun kurittaminen

Onko veganismi nuorten ahdistuneisuuden syy vai seuraus?

Ilta-Sanomat julkaisi jutun Robert Heleniuksen ruokavaliosta. Sen mukaan nyrkkeilijä syö kilon lihaa joka päivä. Siis kaksinkertaisen määrän siihen nähden, mitä ravitsemustieteilijät suosittelevat koko viikon maksimiannokseksi. 

Jutussa Helenius totesi, että "sillä kroppani toimii parhaiten. Päivittäin tarvitsen vähintään 250 grammaa proteiinia. Nauta sopii minulle kaikissa muodoissa, sikaakin syön, ja kanasta en oikein pidä, mutta sitäkin tulee syötyä."

Kyse on tietenkin poikkeuksellisen huippu-urheilijan ravinnosta. Siis sellaisesta, jolla urheilijan suorityskyvyn on havaittu pysyvän mahdollisimman korkeana. Siitä huolimatta odotan suurella mielenkiinnolla, minkälaista keskustelua Heleniuksen ruokavaliosta syntyy. 

Totesihan hän jutussa myös kummeksuvansa "sitä, että nykyään promotaan vegeruokavaliota niin paljon. Ei siitä saa tarpeellisia mineraaleja ja vitamiineja. Ihmisten aivopesu on aika kauheaa. Rehut jätän eläimille."

Tämä lienee nykyvegaaneille kuin punainen vaate haavoitetulle härälle. Eikä Heleniuksen näkemys liene mieleinen myöskään ilmastoahdistuksesta kärsiville. Joita sivumennen sanoen löytyy erityisesti nuorista naisista, joiden parissa myös veganismi on paljon muita väestöryhmiä tavallisempaa. 

Nämä neitokaiset ja pikkurouvat - kuten ennen vanhaan tavattiin sanoa - kärsivät myös sellaisesta ongelmasta, että he näkevät maailman tulevaisuuden pelottavampana ja epävarmempana kuin miehet. Lisäksi he suhtautuvat kyynisesti sekä omaansa että koko maailman tulevaisuuteen.

Tämä on linjassa sen kanssa, että kansainvälisen meta-analyysin perusteella veganismiin liittyy keskimääräistä suurempi masennus- ja ahdistusriski etenkin nuorten parissa. On kuitenkin epäselvää, kumpi on muna ja kumpi kana. Eli altistaako vegaaninen ruokavalio näköalattomuudelle, tulevaisuudenpelolle ja uskonpuuttelle omiin kykyihin, vai onko se "vain" seurausta niistä?

Jos kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta, olisi yhteiskunnan nykyinen positiivinen suhtautuminen vegaaniseen ruokavalioon korjattava. Onhan selvää, ettei julkisin toimin ole syytä lisätä ihmisten ongelmia vaan pikemminkin pyrkiä vähentämään niitä. 

Ja siksi edellä kuvaamaani muna-kana ongelmaan olisi syytä hakea mahdollisimman pikaisesti vastaus tutkimuksen keinoin. Mutta mahtaakohan tällaiselle tutkimukselle löytyä tekijää ja tekijälle rahoittajaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Tulevaisuus on jauhomatotortilloissa
Miksi lihansyönti on syntiä?

Suomalaisuuden synty

Tämä on kymmenes osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen yhdeksännessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka vallan vaihtuminen Venäjällä johti liberalistisen lainsäädännön luomiseen ja valtaviin edistysaskeleisiin yhteiskunnan kehityksessä.

1800-luvun lopulla syntyi myös suomalaisuusaate eli fennomania, joka oli maan liberalisoitumisen ohella ajan merkittävin kehityskulku. Senhän me muistamme parhaiten kouluajoilta ruotsinkielisten suurmiesten - Arwidsson, Snellman, Runeberg ja Topelius - luomana aatteena suomalaisen rahvaan ja sen kielen aseman parantamiseksi. 

Ja näin asia jossain määrin tietenkin olikin. Tosin koulukirjoissa jäi avoimeksi se, miksi ruotsinkieliset suurmiehet alun alkaen lähtivät ajamaan suomalaisten asemaa.

Selitys sille on löydettävissä tarkastelemalla fennomaniaa yhteiskunnallisten luokkien välisenä vallansiirtona. Kasvava oppineisto liittoutui esikapitalistisen talouspolitiikan vaurastuttamien talonpoikien kanssa haastaakseen vallassa olevan, suurelta osin aatelisen, virkamiehistön pelkästään ruotsinkieliselle yläluokalle varattujen korkeiden virkojen jaossa - ja siihen taisteluun talonpoikien valtakieli sopi erinomaisesti, etenkin kun aateliskartanoiden lapset eivät sitä osanneet.

Tässä taistelussa keskeistä oli ruotsinkielisen virkamiehistön vastavoimaksi nousseen talonpoikaiston lisäksi keisarin eli suuriruhtinaan tahto. Hänen etunaanhan oli heikentää virkamiehistön läheisiä suhteita vanhaan emämaahan eli Ruotsiin, mihin suomen kielen aseman kohottaminen sopi mainiosti. 

1800-luvun mittaan virkamiehistö oli kuitenkin aluksi fennomaaneja voimakkaampi ja suomen kieltä näytti 1800-luvun puolivälissä odottavan iirinkielen kohtalo katoavana puheenpartena. Yllättävä muutos tapahtui kuitenkin Aleksanteri II:n noustessa valtaistuimelle ja allekirjoittaessa vuoden 1863 kieliasetuksen, jolla suomesta tehtiin tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. 

Tällä oli kauaskantoisia seurauksia. Ensinnäkin se ruotsinmielisten suuresta pettymyksestä huolimatta oli lopulta heidän äidinkielensä pelastus Suomessa, koska päätös takasi Suomen itsenäistyttyä heille kielellisesti tasavertaisen aseman suomenkielisten kanssa. Muussa tapauksessahan Suomesta olisi tullut Viron tapaan yksikielinen. 

Toinen merkittävä seuraus oli se, että kielitaistelun voitettuaan alkuperäiset fennomaanit eli vanhasuomalaiset ajautuvat keisarin edunvalvojiksi Suomessa. Se taas näkyi sortovuosina eräänlaisena suomettumisena, jossa autonomisen suuriruhtinaskunnan kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi tehtiin kerta toisensa jälkeen myönnytyksiä tsaarin hallinnolle. Tätä matelemista vastaan he saivat suuriruhtinaalta virkapaikkoja, mutta vastareaktiona syntyivät nuoremman polven fennomaanit eli nuorsuomalaiset, jotka suhtautuivat edeltäjiinsä äärimmäisen negatiivisesti. 

Samaan aikaan Ruotsin lehdistössä käytiin vilkasta keskustelua, johon osallistui myös Snellman. Ruotsin hallitushan oli sinänsä tunnustanut tosiasiat ja pitkin hampain hyväksynyt maan itäisen osan menetyksen Venäjälle. Siitä huolimatta Pohjanlahden länsipuolella käytiin edelleen debattia, jossa 1830-luvulta alkaen ja etenkin Krimin sodan aikana kannatettiin Suomen palauttamista vanhan emämaan yhteyteen liittoutumalla sen vihollisiin. 

Tämä debatti lienee vaikuttanut vahvasti siihen, että tsaarit sallivat Suomen säilyttää autonomisen erityisasemansa, joka mahdollisti Ruotsin valtakunnan entisen takapajuisen itäosan kehittymisen sadassa vuodessa valtioksi, joka kykeni esittämään melkein alalla kuin alalla korkean tason saavutuksia. Näin ruotsalainen revanssihenki tuli tehneeksi palveluksen Suomelle - tosin tavalla, jota sen edustajat eivät olleet tarkoittaneet. 

Sarjan  muut kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV: Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keitä me suomalaiset olemme?
Kielirasismia Pohjoismaiden neuvostossa
Suomalaisuusko vain lainaa?

Islam nousi sekasorrosta

Yksi länsimaiden viime vuosien kehityksen merkittävimmistä - ellei merkittävin - kehityssuunnista on ollut arvoliberalismin nousu ja sitä hyväkseen käyttänyt islamilaisen väestön kansainvaellus. Sen seurauksena myös Suomen kantaväestöstä pieni osa on vaihtanut maailmankatsomuksensa islamiin. 

Siksi oli mielenkiintoista törmätä artikkeliin, jossa oli osoitettu muinaisen ilmastonmuutoksen vaikutus islamin ilmaantumiseen Arabian niemimaalle. Sen mukaan tämä maailman toiseksi suosituin uskonto syntyi Arabian niemimaalla 600-luvun alussa perusteellisten yhteiskunnallisten muutosten jälkeen. 

Alueella merkittävin valtakunta oli ollut juutalais- ja kristillisuskoinen Himyar, joka kaatui vuonna 525. Lukemassani artikkelissa osoitettiin, että yksi kaatumiseen johtaneista muutoksista oli kuivuus, joka vaivasi aluetta koko kuudennen vuosisadan ajan saavuttaen huippunsa vuosien 500 ja 530 välillä. Sen lisäksi valtakuntaa olivat vaivanneet poliittinen epäjärjestys, sosioekonomiset muutokset, muuttuvat asutusmallit ja demografia, ja valtakuntaa olivat ahdistelleet niin etiopialaiset kuin bysanttilaisetkin.

Himyarin kaatumisen jälkeen niemimaalla seurasi toinen toistansa merkittävämpiä yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia, jotka edistivät silloisten arabialaisten valtioiden hajoamista. Samalla sai alkunsa uusi uskonnollinen virtaus, joka oli kasvava siksi islamiksi, jonka tunnemme nykyisin. 

Tässä suhteessa on mielenkiintoista huomata myös se, että Wikipedian mukaan islamilaista kirjallisuutta ja viittauksia Koraaniin alkaa esiintyä vasta 800-luvulta lähtien. Muhammedin eläessähän hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Kaikkien tekstien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen ja lisäksi Muhammedista kertovaa perimätietoa on arvosteltu jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä. 

Joka tapauksessa aikaa ennen 800-luvulta löytyviä ensimmäisiä islamiin ja koraaniin viittaavia tekstejä eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin formatiiviseksi vaiheeksi, ja sitä koskevat tiedot ovat niukkoja. Selvää on kuitenkin, että kehittyvä islam muodosti sen viitekehityksen, jolla Muhammedin seuraajat pystyivät valloittamaan laajoja alueita aina Pyreneiden niemimaalta Intian rajoille asti. 

Tuo valloitus jatkuu tavallaan edelleen maahanmuuton avulla käyttäen hyväksi sekulaareissa länsimaissa - etenkin Euroopassa - vallitsevaa arvoliberalistista hyväntahtoisuutta. Jos haluaa - ja miksi ei haluaisi - on tässä nähtävissä yhtäläisyyksiä siihen, kuinka islam pystyi nousemaan  Arabian niemimaan ensimmäiseksi Himyarin jälkeisen ajan suurvallaksi sen jälkeen, kun alueelta katosi valta, jolla olisi ollut halu ja kyky puolustaa omaa asemaansa. 

Tulevien sukupolvien nähtäväksi jääkin se, millä tavalla nyt nähtävissä oleva kehitys vaikuttaa Euroopassa - ja muuallakin länsimaissa. Syntyykö jossain vaiheessa vastarintaa, vai liittyvätkö myös länsimaisen kulttuurin syntysijat ennemmin tai myöhemmin Muhammedin seuraajien joukkoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Oslon terroriteosta pitäisi oppia?
Islamin teoria ja käytäntö
Islamilainen utopia

Boris Johnson muistetaan Suomessa pitkään

Iso-Britannian pääministeri Boris Johnson joutui eroamaan puolueensa johdosta erinäisten vähemmän kunniakkaiden vaiheiden jälkeen. Ne ovat nyt pinnalla, mutta historian saatossa häntä tuskin kuitenkaan muistetaan niistä, vaikka samalla miehen alta lähtee myös pääministerin palli. 

Tulevaisuudessa Johnson tullaan nimittäin yhdistämään erityisesti Brexitiin, jonka hän hoiti vastuullisena pääministerinä. Yksi siihen johtaneista rakennuspalikoista oli EU:n maahanmuuttopolitiikka, joka johti itäeurooppalaisten ryntäykseen saarivaltion työmarkkinoille sekä kehitysmaalaisten elintasopakolaisten virtaan sikäläisten veronmaksajien elätettäväksi. 

Brexitin jälkeen Britannialla on ollut vaikeuksia järjestää yhteiskuntansa uudelleen - osin koronapandemian takia - mutta aika korjannee sen asian. Sen sijaan jää nähtäväksi, miten Britannian ja EU:n välinen suhde kehittyy jatkossa - vaikka siinä prosessissa Johnsonilla on tuskin suurempaa roolia. 

Väistyvän pääministerin muita suuria saavutuksia ovat olleet koronavirusrokotteen Euroopan nopeimman käyttöönoton ja Euroopan nopeimmin puretun koronasulun junailu. Meillä Suomessa Johsonin ansioluetteloon on luettava myös, ja aivan erityisesti, hänen vahva tukensa meidän NATO-hakemuksellemme - ja Ukrainassa hänen varaukseton panoksensa heidän taistelulleen itäistä hyökkääjää vastaan. Niistä hänet muistetaan sekä Suomessa että Ukrainassa erittäin hyvällä ja pitkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Boris Johnsonilla nolo tilanne ja kapina - entä Sanna Marinilla?
Ensin oli alpakka, seuraako tulevaisuudessa huonekärpänen?
Muslimin vaikuttava veitsi-isku

Sinisilmäisyyttä ja verbaaliakrobatiaa

Minun mielestäni ruotsalainen poliitikko Jimmie Åkesson kiteytti poliittisesti hyväksyttävän maahanmuuttajan ominaisuudet erinomaisesti toteamalla, että "Ruotsiin voi muuttaa muualta kunhan hyväksyy, että on tullut toiseen maahan ja sopeutuu elämään sen tavoilla eikä entisen kotimaan säännöillä. Jos tulee maahan tarkoituksena tehdä rikoksia tai elää ruotsalaisten verovaroilla, ei ole tervetullut."

Valitettavasti meillä Suomessa näyttää kansasta - tai ainakin äänioikeutetuista - edelleen noin 85 (muiden kuin Perussuomalaisten) tai 83 prosenttia (lisäksi Liike Nytin kannatus) olevan asiasta eri mieltä ja kannattaa - ainakin mielipidetiedustelussa - edelleen sen laatuista maahanmuuttopolitiikkaa, jossa Suomeen voi muuttaa muualta hyväksymättä täällä noudatettuja tapoja ja noudattamalla niiden sijaan entisen kotimaansa sääntöjä. Ellei tarkoituksena sitten ole suorastaan tehdä rikoksia tai ainakin elää suomalaisten verovaroilla. 

Erityisen selkeästi tähän tapaan ajattelevat Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n poliittiset toimijat, mukaan luettuna nykyinen sisäministeri, mutta käytännön politiikassaan samoilla linjoilla ovat myös Sosialidemokraattien, Keskustan ja Kristillisdemokraattien edustajat, vaikka näiden puolueiden poliitikot joskus kritisoivatkin harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa - todennäköisesti populistisin eli äänestäjää hämäävin perustein.

Tästä pääsemmekin ihmettelemään sitä, kuinka on mahdollista, että suomalaiset vuodesta toiseen kannattavat sinisilmäisesti edellisessä kappaleessa mainittuja puolueita, vaikka siitä on yhteiskunnallemme yhä selvemmäksi käyvää haittaa. Ja aivan naapurista - Pohjanlahden toiselta puolen - löytyy varoittava esimerkki siitä, mihin harjoitettu maahanmuuttopolitiikka tulee johtamaan; jopa kapinaan ruotsalaista yhteiskuntaa vastaan!

Eikä tässä asiassa ole mitään epäselvää, koska jopa Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri otti asiaan kantaa vain pari päivää sitten. Hänhän totesi, että "jos rikollisjengejä ei pistetä kuriin, ne uhkaavat Ruotsia ja maan demokratiaa". Ja jatkoi uskomattomalla verbaaliakrobatialla väittämällä panevansa ruotsalaiset rikollisjengit kuriin. 

Ajatus on luonnollisesti epärealistinen niillä keinoilla, joita naapurimaan hallituksella on käytössään. Ja siksi voimme jatkossakin seurata naapurimaan kehitysmaalaistumista samalla kun suljemme silmämme vastaavalta kehitykseltä Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Krista Mikkonen: maahanmuuttajengit johtuvat kantaväestön rasismista
Politiikan ensimmäinen uhri
Uusruotsalaisten kapina demokraattista Ruotsia vastaan

Auttaako oma kokemus johtajana?

Ymmärtämättömyys nykyaikaisesta wokellus-kulttuurista vapautti suomalaisen urheiluhallinnon huippupestin eli Olympiakomitean johtajuuden haettavaksi. Eilen tehtävään valittiin maastohiihdon maailmanmestari ja moninkertainen arvokisamitalisti Matti Heikkinen. 

Asiaa ei oikeastaan tarvitse tässä kommentoida sen kummemmin, koska lehdistö on käsitellyt valinnan varsin kattavasti. Niinpä päätin tehdä tänä aamun jutun, josta voisi sanoa "lyhyestä virsi kaunis". 

Heikkisen valinta on nimittäin sikäli äärimmäisen mielenkiintoinen, että sen seurauksena pääsemme näkemään mihin itse omakohtaisesti huippu-urheilun vaatimukset tunteva ja maailman parhaaksi lajissaan yltänyt henkilö kykenee luotsaamaan suomalaisen olympiaurheilun. Tässä asiassa auttanee vielä sekin, että Heikkinen tunnettiin jo omalla urheilu-urallaan äärimmäisen analyyttisenä ja itseltään paljon vaativana henkilönä. 

Uudessa tehtävässään Heikkistä auttaa lisäksi se, että - kuten yleisurheilun mm-kisajoukkueen koko ja maastohiihdon viimetalvinen olympiamenestys osoittavat - on suomalainen olympiaurheilu juuri nyt mukavassa nosteessa. Suurin syömähammas jatkaa uransa huipulla, jääkiekkoilijat ovat parempia kuin koskaan ja hiihto- sekä yleisurheilunuorisossa on sellaista potentiaalia (esimerkki, toinen, kolmas ja neljäs), joka oikein jalostettuna omaa mahdollisuuden palauttaa ainakin osa siitä loistosta, jossa minä kasvoin suomalaisen olympiaurheilun kultaisella 1970-luvulla.

Näillä sanoilla toivotan Matti Heikkiselle menestystä tehtävässään!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren
Happo palaa - ja Messias myös
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista

Krista Mikkonen: maahanmuuttajengit johtuvat kantaväestön rasismista

Joskus on aika vaikeaa ymmärtää vihervasemmiston ajatuskulkua. Tuoreen esimerkin tästä tarjosi sisäministeri Krista Mikkonen (vihr), joka on tullut siihen johtopäätäkseen, ettei maahanmuutolla ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa. 

Hän oli nimittäin kertonut eduskunnassa näkemyksensä, jonka mukaan "on täysin selvää, että jengiytymiseen liittyviä ongelmia ei voida pysäyttää tai ratkoa maahanmuuttoa vähentämällä. Maahanmuuton ongelmiin ei vastata kiristämällä maahanmuuttoa koskevia sääntöjä; Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Sen sijaan on katsottava ketjut, joissa rasismi-syrjäytyminen-jengiytyminen-rikollisuus johtavat ikäviin kehityskulkuihin."

Eli hänen mukaansa maahanmuuttajajengien syntyminen Suomessa on kantaväestön vika. Tarkoittaako hän tällä sitä, että maahanmuuttajat ovat kuin isoja lapsia tai elukoita, joilla ei ole mitään vastuuta omista takemisistään?

Paitsi että kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät muodosta katujengejä. Sen sijaan niitä muodostavat samat maahanmuuttajaryhmät, joiden nuorison pariin syntyy samanlaisia jengejä myös muissa Europan maissa. Ja joiden kotimaissa elämä on väkivaltaisempaa kuin muiden maahanmuuttajaryhmien kotimaissa. 

Mikähän mahtaa ministeri Mikkosen mukaan olla syynä näille korrelaatiolle ellei se ole kyseisten maahanmuuttajaryhmien genetiikka ja/tai kulttuuri? Suomalaisten rasismiko? 

JK kello 7:55: Yrjöperskeles ehti näköjään tarttua samaan aiheeseen - ja vieläpä perusteellisemin kuin minä tässä merkinnässäni. Siksi tahdon välittää ministeri Krista Mikkoselle saman viestin kuin Ykä oman kirjoituksensa lopussa eli todeta maan hallituksen sekä erityisesti sisäministeri Krista Mikkosen olevan merkittävä osasyyllinen suomalaisiin kohdistuvaan jengiväkivaltaan. Eikä asia korjaannu ennen kuin hallitus ja erityisesti sen sisäministeri muuttavat harhaiset käsityksensä tuon väkivallan syistä ja sen korjaamiseen tarvittavista keinoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iiris Suomela on enemmän kuin huolestuttava henkilö
Maahanmuuttajajengien väkivalta ei loppunut Milan Jaffin tuomioon
Eduskunnan hallintovaliokunta vihreine jäsenineen käveli Krista Mikkosen yli

Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun

Tämä on yhdeksäs osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kahdeksannessa kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomen siirtyminen Venäjän suuriruhtinaskunnaksi johti tsaarin kanssa yhteiset intressit omaavien byrokraattien valtaan, minkä seurauksena maan taloudellinen kehitys pysähtyi, köyhien nuorten elämä muuttui näköalattomaksi ja sitä kautta rikollisuus paisui ennen näkemättömän laajaksi.

Muutos tähän syntyi - juuri nyt niin ajankohtaisella paikalla käydyn - Krimin sodan aikana vanhan tsaarin eli Nikolai I:n kuoltua ja - uuden valistuneeksi itsevaltiaaksi osoittautuneen - keisari Aleksanteri II:n astuessa valtaan. Samalla Venäjän kehitystä alettiin ohjata kohti uudenlaista talousjärjestelmää eli liberaalia markkinataloutta. 

Suomessa tämä näkyi siinä, että senaatissa saivat valtaa reformeille myötämieliset Johan Vilhelm Snellmanin kaltaiset henkilöt, kun taas vanhan polven merkantilistit saivat mennä. Kenraalikuveröörikseenkin uusi tsaari nimitti liberaalin baltiansaksalaisen.

Snellmanin vaikutuksesta maahan alettiin rakentaa rautatielaitosta, joka vähensi vesiteiden merkitystä ja saattoi sitä kautta yhä laajempia alueita taloudellisen edistyksen piiriin. Samalla talouden riippuvuus vanhoista kartanoista ja niiden aiemmin erilaisista privilegioista ja monopoleista nauttivista omistajista väheni, jolloin taloudellista kehitystä saattoi edistää yhä kasvava joukko kaupunkien porvaristoa ja maaseudun talonpoikia. Samalla Suomen yhteys Venäjään kiinteytyi.

Valtiopäivien kokoontuminen - pitkän tauon jälkeen - vuonna 1863 johti liberalistisen lainsäädännön luomiseen. Se salli vapaan taloudellisen toiminnan, mutta sitoi hallinnon ja lainkäytön lakiin. Näin poliittinen ja taloudellinen valta eriytyivät ja lopulta vuonna 1879 toteutettiin elinkeinovapaus, joka loi perustan nykymuotoiselle suomalaiselle yhteiskunnalle. 

Tämän seurauksena Suomen satamakaupunkeihin perustettiin suuria höyrysahoja ja sahatavaran arvo nousi uittoreittien varsilla koko Suomessa. Taloudelliset mahdollisuudet houkuttelivat Suomeen myös ulkomaalaisia yrittäjiä. Näin Suomi aloitti tiensä metsäteollisuuden suurvallaksi, jonka tueksi luotiin koulu-uudistus. 

Samalla lapsityövoiman käyttö väheni ja vähitellen myös maaltamuutto sai vauhtia, koska ihmisillä oli aiempaa paremmat mahdollisuudet päästä kiinni leivänsyrjään myös kaupungeissa. Samalla maan vauraus aloitti tähän päivään asti jatkuneen siirtymiseensä kohti autonomisen Suomen eteläisimpiä osia - sitä ennenhän maan vaurain maakunta oli ollut Etelä-Pohjanmaa. 

Suomi sai myös kunnallisuudistuksen, joka synnytettiin, koska keskushallinto halusi siirtää sosiaalisia, taloudellisia ja koulutuksellisia rasituksia maaseuturahvaan kannettavaksi. Näin säästyneet varat se käytti puolestaan maan teollistumisen edellytysten parantamiseen. Siitä seurasi puolestaan yrittäjien vaurastumisen lisäksi uudenlaisen sosiaalisen ryhmän eli vapautunutta talouselämää palvelevan teollisuustyöväestön syntyminen.  

Samalla uudistui koko yhteiskunta. Luotiin poliisilaitos, vakinaistettiin valtiopäivät, synnytettiin yksityisoikeus ja lievennettiin rikoslain tuomioita nojautuen ajatukseen vankien saattamisesta kunnon kansalaisiksi. Kaiken kaikkiaan Suomen tulevaisuus näytti tässä vaiheessa suorastaan loistavalta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Harkimon lähtö herätti ajatuksia
Ilmiantoraha viinanpoltosta
Tuhoutuvatko Suomen metsät uusien investointien seurauksena?

Sulttaanin tyydyttämisestä

Suomen armeija on koko minun elinaikani välttänyt ilmaisemasta valtiota, jonka uhkaa vastaan se on luotu. Taustalla lienee 1940-luvun alkupuolella kärsitty sotilaallinen tappio tätä valtiota vastaan. 

Toki kaikille suomalaisille on ollut selvää ilman pahan nimeltä mainitsemistakin mistä valtiosta on ollut kyse. Näin siitä huolimatta, että sille vannottiin vuosikausia ystävyyttä ja sen kanssa tehtiin yhteistyötä etenkin talouden saralla. 

Nyt tähän käytäntöön on kuitenkin tullut muutos ja keltainen valtio on saanut nimen. Syynä on Venäjän Ukrainaan kohdistama aggressiivinen hyökkäys, joka osoitti sen sotilaallisesti puolueettomille naapureille, etteivät ne ole yksinään turvassa, vaan tarvitsevat leveämmän selkänojan.

Siksi meneillään on myös muutos, jossa Suomen lähes kahdeksankymmenvuotinen - ja monien mielessä ehkäpä ikuiseksi kuviteltu - puolueettomuuspolitiikka on muuttumassa jäsenyydeksi sotilaallisessa puolustusliitossa. Samalla liitymme myös sotilaallisesti niiden valtioiden joukkoon, jotka maailman maista jakavat kanssamme ne periaatteet ja arvot, joiden varaan elämämme rakentuu.

Harmi kyllä, kaukaisella 1950-luvulla tuohon puolustusliittoon hyväksyttiin myös valtio, joka ei nykyisin enää jaa näitä arvoja. Ja se on nyt panemassa kapuloita niihin rattaisiin, jotka veisivät meidän haluamaamme suuntaan. 

Tämän on saanut minut leikittelemään ajatuksella, että pitäisikö NATO:n erottaa jäsenyydestään valtio, jonka politiikan perusteet ovat muuttuneet oleellisesti. 1950-luvullahan Turkki - sillä siitähän tässä puhutaan - oli ainakin virallisesti maallistunut valtio, joka pyrki perustajansa Mustafa Kemal Atatürkin viitoittamalla tiellä kohti länsimaisen sekulaarin oikeusvaltion periaatteita. 

Nykyisen johtajansa - Recep Tayyip Erdoganin - johdolla maa on kuitenkin paljolti luopunut näistä periaatteista ja se on nähtävä lähinnä johtajansa henkilöpalvontaan pyrkivänä valtiona, jossa länsimaiset arvot ovat saaneet pitkälti väistyä islamilaisten näkemysten ja kulttuurin tieltä (esimerkki).

Nuo näkemykset ja arvot näkyvät esimerkiksi siinä, että Erdoganin Turkki näkee Suomen NATO-hakemuksen käsittelyn basaarimaisena tinkimistilaisuutena, jossa pöydällä ovat niin kurdien ihmisoikeudet kuin amerikkalaisvalmisteiset aseet. Eikä tämä tilanne ole miellyttävä sen enempää meille suomalaisille kuin NATO:n jäsenmaillekaan.

Valitettavasti on kuitenkin niin, ettei ajatusleikittelyni arvoiltaan muuttuneiden maiden poistamisesta läntisestä puolustusliitosta ole realistista, koska NATO:on ei ole aikanaan luotu mekanismia valtioiden erottamiseksi jäsenyydestään. Ja siksi meidän suomalaisten on panostettava Erdoganin tarpeiden tyydyttämiseen mikäli haluamme itsemme kanssa samanmielisten valtioiden joukkoon. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Finland and Sweden invited to NATO - but what about Kurdish people
Hyväksyisikö Suomi NATO:n jäsenyyden, jos Ruotsi jätettäisiin ulkopuolelle?
Sairas sulttaani