Ilmiantoraha viinanpoltosta

Jyrki Lehtola kirjoitti kolumnin ajatushautomoista. Kolumnin taustana oli uutinen Suomesta eniten kansalaisiaan holhoavana yhteiskuntana. Itse Lehtolan kolumnista en halua tässä yhteydessä sanoa sen enempää, mutta tartun nimimerkki Toppatakin kommenttiin, joka kuului seuraavasti.

"Ennustan, että tähän maahsn värvätään ilmiantajien joukko (kuten DDR:ssä) joka raportoi kaikesta mitä naapuri tekee. Syy on selvä: viranomaisten määrää ei voida kasvattaa yli miljoonan, vaikka poliittista halua etenkin vihreä-vasemmalla olisi. On siis "pakko" mobilisoida kaikki uinuvat besser wisserit."

Koska kommentissa viitataan DDR:ään, oletan kirjoittajan olevan tietämätön siitä, ettei entisessä Itä-Saksassa tehty mainitussa suhteessa mitään, mikä ei olisi jo aiemmin ollut käytössä Suomessa. Tarkoitan siis naapurivalvontaa, josta yhteiskunta maksaa tavalla tai toisella palkkioita.

Uskon tietämättömyyden tässä asiassa olevan yleistä kaikkien suomalaisten kohdalla. Sen korjaamiseksi otan ensin esimerkin tutkimusraportista, jossa asia esitellään seuraavalla tavalla.

"Viinarikokset ratkesivat usein ilmiannon perusteella. Esimerkiksi Kuopion maalaiskunnassa vuoden 1870 tapauksista yhdeksän kolmestatoista sai alkunsa ilmiannoista. Jotta viinanpolttajat olisi saatu tarkoin ruodittua, tarjosi laki sekä keppiä että porkkanaa. Yhtäältä talolliset velvoitettiin sakon uhalla paljastamaan omalla maallaan tapahtunut viinanpoltto. Toisaalta ilmiantoon oli kannustamassa palkkio, joka oli kolmasosa sakkosummasta – huomattava raha etenkin, jos ilmianto koski viinan valmistusta. Mielenkiintoista kyllä, talon oma väki, mukaan lukien palkolliset, ei saanut toimia ilmiantajina. Sen sijaan torpparin tai itsellisen kohdalla ilmiantajaksi kelpasi kuka tahansa."

Kuten tiedämme, ei viinanpoltto loppunut Suomessa ilmiantajiin, vaan Viron EU:hun liittymistä seuraavaan laillisen viinan hinnanlaskuun. Eikä DDR:n yhteiskuntajärjestys pysynyt pystyssä maailman tehokkaimmasta urkintajärjestelmästä huolimatta, vaan kaatui aikanaan omaan mahdottomuuteensa.

* * *

Suomessa on hallitusohjelman vuoden 2025 visioon kirjattu seuraavaa: "ihmisellä on vapaus ja vastuu rakentaa omaa, perheensä ja läheistensä elämää. Luotamme toisiimme. Kunnioitamme toisiamme. Sovimme asioista. Pärjäämme vähemmällä sääntelyllä."

Uskon, että lähes jokainen pitää hallituksen visiota tulevaisuudentilasta tavoittelemisen arvoisena. Valitettavasti monessa asiassa näyttää kuitenkin siltä, että käytännön ratkaisuja tehtäessä aivan liian monet pitävät kiinni saavutetuista eduistaan ja kaipaavat uudistusten sijaan mieluummin 1800-luvun ilmiantopykäliä tai ainakin lisää byrokratiaa ratkaisuksi ongelmiimme.

Olemme rakentaneet ilmastonmuutoksen vastustamiseksi monimutkaisen päästökauppajärjestelmän, jota varten Suomessakin käytetään runsaasti veronmaksajien rahaa Suomen osuuden laskemiseksi maailman kasvihuonepäästöistä. Työmarkkinoilla ei uskalleta luottaa vastapuoleen, vaan pidetään tiukasti kiinni saavutetuista eduista silloinkin kun vastakkain ovat itsestä huolehtiminen ja laiskana elättinä eläminen, kuten Eero Paloheimo totesi äskettäin blogissaan.

Alkoholimyyntiä ei uskalleta vapauttaa, koska pelätään siitä mahdollisesti aiheutuvia terveyshaittoja. Ministeriöt vaativat yliopistojen ja tutkimuslaitosten henkilöstöä käyttämään aikaansa työajan kirjauksiin, joilla pyritään valvomaan ministeriön lanseeraamien todellisuudesta irrallisten muutosten toteutumista.

Onko nyt ihan varmaa, että tämä kaikki johtaa sellaiseen suomalaisen talouselämän tuottavuuden nousuun, jota tarvitaan suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Vai olisiko sittenkin niin, että kannattaisi valvonnan ja säätelyn sijasta seurata tehtyjen päätösten vaikutusta "viivan alla".

* * *

Lopuksi kerron anekdoottina jutun omasta suvustani. Sattui nimittäin 1800-luvulla, että eräs sukulaismieheni tiputteli muiden kyläläisten tavoin pontikkaa. Nimismies sai asian tietoonsa ilmiantajan kautta ja ratsasi kaikki kyläläiset.

Kiinni teostaan jäi myös mainittu esi-isäni, jolta takavarikoitiin hieno pontikkapannu. Sen myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tietoa, mutta mainittu esi-isäni kuoli vuoden kuluttua tapahtuneesta - ei valvonnan tai ilmiannon takia, vaan aivan niistä riippumattomasta syystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toistaako historia itseään?
Olisikohan jonkun pitänyt kertoa ukrainalaisille Mainilan laukauksista?
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa