Tämä on kahdestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen yhdennessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi - Venäjän maahan kohdistamien sortotoimien johdosta - muuttui kaikille kansalaisille tasa-arvoisen poliittisen vaikuttamisen takaavaksi demokratiaksi.
Sellaisena Suomi sitten itsenäistyi Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa. Mutta samalla alkoi vanhan - myös kommunistit sisältävän - Sosialidemokraattisen puolueen johtamana Suomen sisällissota. Sen seurauksena kuoli professori Ylikankaan mukaan peräti 36 640 ihmistä - enemmän kuin saman mittaisessa talvisodassa ja väkilukuun nähden enemmän kuin kolmevuotisessa jatkosodassa.
Kuten tiedetään, sodan voittivat lopulta Mannerheimin johtamat valkoiset, joilla kuitenkin oli aluksi vaikeuksia rekrytoida jopa Etelä-Pohjanmaalla joukkoja maanmiehiä vastaan käytävään sotaan. Tämä tilanne muuttui, kun Mannerheim onnistui riisumaan pienellä joukolla Pohjanmaalla majailevat 7 500 miehen venäläiset joukot. Sen jälkeen rekrytointia markkinoitiin venäläisten maasta poistamisen tarpeella, mikä ratkaisi aiemmat ongelmat.
Sodan osapuolet olivat lähtökohtaisesti varsin samanvertaiset osaamiseltaan, mutta lopputuloksen ratkaisivat Saksasta saapuneet jääkärit ja lopulta maahan saapunut saksalainen joukko-osasto. Tosiasiassa jälkimmäinen olisi yksinäänkin riittänyt samaan lopputulokseen, vaikka jääkäreitä ei olisi edes ollut.
Sodan ensimmäisenä lopputuloksena syntyneessä valkoisessa Suomessa vallan ottivat sivistyneistö, virkamiehistö, kartanoiden ja tehtaiden omistajat sekä talonpojat. Sen sijaan hävinneet maa- ja teollisuustyöläiset ja maata omistamattomat haja-asutusalueiden asukkaat syrjäytyivät huolimatta äänioikeudestaan.
Sodan toinen merkittävä lopputulos oli vahvan äärivasemmistolaisen puolueen (SKP) syntyminen maahamme. Sen menestystä ruokki valkoinen mediavalta, jossa punainen terrori tuotiin kyllä korostetusti esiin, mutta kaikkien muistamista valkoisten sodanjälkeisistä hirmuteoista vaiettiin.
Suomen ajoi sisällissotaan ennen kaikkea Venäjän keisarin kukistumisen myötä syntynyt valtatyhjiö. Hyvin tunnetut - Väinö Linnan popularisoimat ja vasemmiston tänäkin päivänä hellimät - yhteiskunnalliset epäkohdat sen sijaan olivat pikemminkin sodan käyttövoimaa kuin sen syy.
Maahan nimittäin syntyi valtatyhjiötä täyttämään kaksi militanttia organisaatiota eli puna- ja valkokaartit, joiden yhteenotto varmistui viimeistään silloin, kun porvarien hallitsema senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi. Tätähän punakaartin johto ei tietenkään voinut hyväksyä ja lähti omalta kannaltaan onnettomasti päättyneelle sotaretkelleen.
Sodan jälkeen käytiin monivaiheinen poliittinen taistelu maan poliittisesta järjestelmästä ja sitä ilmaisevasta hallitusmuodosta. Lopputuloksena päädyttiin kansanvaltaiseen rakenteeseen, johon kuului erittäin vahva toimeenpanovalta. Tämä oli täysin poikkeavaa suhteessa muihin maailmansodan jälkeen itsenäistyneisiin Euroopan valtioihin.
Vahvan toimeenpanovaltansa ansiosta Suomi säilyi demokratiana muiden ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneiden - eduskuntiensa valtaa korostavien - demokratioiden ajautuessa oikeistodiktatuureiksi. Näin siitä huolimatta, että Suomessakin kommunistit painettiin maan alle ja äärioikeisto pyrki valtaan ylittämällä laillisen menon.
Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Me ollaan sankareita kaikki
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Vapaussota
VastaaPoistaVapaussota ja sisällisosta yhdessä ..
PoistaSisällissota alkoi, kun punaiset kaappasivat vallan Helsingissä. Valkoiset uurastivat samaan aikaan venäläisten joukkojen aseista riisunnassa. Että silleen.
VastaaPoistaPikkupoikana tunsin kaksi lahtaria ja kaksi punikkia. Entisiä tietenkin.
Lex Kallion avulla entiset torpparit saivat lisämaata, jolloin heistä tuli pienviljelijöitä. Kommarit menettivät näin kannatustaan Maalaisliitolle. Laki auttoi yhteiskuntarauhan syntymisessä ja maan yhtenäistymisessä, mikä yllätti Stalinin, joka tuli "vapauttamaan suomalaiset fasistien ikeestä". Muuten, jotain tuttua tuossa diktaattorin toiminnassa...
VastaaPoistaEi pelkästään LEX kallio vaikuttanut talvisodan ihmeeseen joka teki sen että työväestöllä ja talonpojilla oli jotain menetettävää, samanaikaan alkoivat myös sosiaalisia uudistuksia myös, myös se että Stalin oli vainoharhaisuudessaan tapattanut Punaarmeija parhaat upseerit 30-luvun puolenvälin jälkeen, ei ollut oikein taitavaia upseerejä lähinnä kait poliittisa agitaattoreita punaarmeijan johdossa ..
PoistaEi ollut selvästikään tarpeeksi verinen kun punaisten ihmispaskajätteiden oksettavia jälkeläisiä on edelleen paskantamassa maan politiikassa.
VastaaPoistaAlkaisi olla pikkuhiljaa aika korjata tilanne lopullisesti.
Ketähän ne mahtaa olla ne jätteet ?
PoistaKansalliskirjallisuutemme klassikoiden köyhälistökuvaukset auttavat ymmärtämään sitä miksi sisällissodat ovat sodista verisimpiä.
VastaaPoistaKiannon, Sillanpään ja Lehtosen teoksista löytyy perheyhteydelle ominainen vahva dualistinen asenne, joka tyypillisesti leimaa sisällissodan kahtiajakoja. Ne eivät siis olleet pelkästään taloudellisista syistä eivätkä myöskään ideologioista johtuvia, vaan seurausta ihan siitä, että kansallinen murrosvaihe kadotti luottamuksellisen vallan legitimaation, ja sisakateuden viha puhkesi esiin.
Oma suosikkini on Joel Lehtosen "Rakastunut rampa", jossa kuvataan köyhä polsevikki Sakris Kukkelman. Yhtäältä inho kaikkea kehittymättömyyttä kohtaan, toisaalta yhtä vahva sääli ja ymmärrys siitä miten vähän köyhälistöltä voi realistisesti ottaen odottaa -- tämä on se kipeä ambivalenssi, joka oman sisällissotamme kirjallisia kuvauksia leimaa.
Jostain syystä minulla on tunne, että nuo kirjailijat on jo aikapäiviä unohdettu. Sodan tutkiminen on jäänyt sotahistorioitsijoiden hommaksi, ja hekin ovat sukeltaneet ideologisten selitysten soppakattiloihin. Ideologiat ovat kuitenkin aina vain pintaa -- kukin vuosisata tai -tuhat omaa omat opilliset kulissinsa -- mutta kansansisäiset konfliktit ovat aina samojen peruspsyykkisten voimien tuotteita.
Tuo torpparit punaisten puolella oli kyllä ihan Linnan keksimää fuulaa. Tutkimusten mukaan suurin osa punaisten alueella olleista torppareista ei osallistunut punaisten toimintaan ja merkittävä osa valkoisten alueen torppareista soti valkoisten puolella.
VastaaPoistaNäin on. Torppari jakaantuivat suunnilleen tasan molemmille puolille. Ja sodan jälkeen heistä tuli kepulaisia pienviljelijöitä.
PoistaMeillä oli täällä Vimpelin Sääksjärvellä punakaartikin. Kun sitten asetelma selvisi, kaartilaiset lähtivät vähin äänin koteihinsa, eikä perään kyselty. Valtavan pahaa verta ei väleissä ollut, joten asiasta ei vaan yksinkertaisesti puhuttu.
PoistaSuomen ajoi sisällissotaan ennen kaikkea Venäjän keisarin kukistumisen myötä Venäjältä ja Ukrainasta maahantuotavan halvan viljan toimitusten loppuminen. Halvalla saatava vilja oli vaikuttanut suomalaisen maatalouden keskittymiseen maito- ja lihatalouteen. Nälkä saa väestön ryhtymään epätoivoisiinkin tekoihin
VastaaPoistaMikäli tänäkin päivänä ruoka loppuu kaupoista kokonaan, niin nälkä ajaa kansan kadulle yllättävän nopeasti.
"Vallankumous on seitsemän syömättä jääneen aterian päässä..." noin väitetään jonkun viisaan sanoneen, voipi pitää jopa paikkansa.
VastaaPoista