Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste apinarokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste apinarokko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Rasistinen ja leimaava nimi vaihdettiin mpoxiksi

Apinarokko on apinarokkoviruksen aiheuttama infektiotauti. Tämä virus on sukua mm. lehmärokkovirukselle, ontelosyylävirukselle, sekä isorokkoa aiemmin aiheuttaneelle virukselle, joka on onnistuttu hävittämään rokotusten avulla. 

Apinarokkoa esiintyy Keski- ja Länsi-Afrikan sademetsäalueilla ja siitä tunnetaan kaksi eri muotoa, joista Kongon altaan alueella esiintyvä aiheuttaa vakavampaa tautia kuin Länsi-Afrikassa esiintyvä virus. Kuluvan vuoden aikana virusta on löydetty enemmän kuin koskaan aiemmin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa - myös ihmisillä, jotka eivät ole käyneet Afrikassa.

Amerikkalainen tiedelehti Science kertoi tuoreimmassa uutiskatsauksessaan, että Maailman terveysjärjestö (WHO) on ilmoittanut alkavansa kutsua apinarokkotautia nimellä "mpox", koska nykyinen nimi on sen mukaan herättänyt rasistisia stereotypioita ja ihmisten leimaamista. Nimitys apinarokko syntyi siitä syystä, että virus tunnistettiin alun alkaen laboratorioapinoissa. Mpox-minityksen loppuosa lienee lainattu isorokon nimestä (englanniksi "smallpox"), mutta en tiedä mistä tuo "m" tulee loppuosan "pox" eteen. Ei kai vain sanasta "monkey"? 

Siinä mielessä nimenvaihto oli ymmärrettävä, että apinarokko-nimitys on ollut tavallaan virheellinen, koska virusta kantavat luonnossa todennäköisimmin jyrsijät. Mutta miksi taudin nimi haluttiin muuttaa helposti muistettavasta apinarokosta vaikeasti mieleen jääväksi kirjainyhdistelmäksi, jos sen alkukirjain tuo joka tapauksessa mieleen apina-sanan?

Samalla WHO muutti mpoxvirusten kahden eri muodon nimet, koska ne olivat perustuneet alueisiin, joissa ne ensin tunnistettiin. Kongon altaan muodosta tuli kladi I ja Länsi-Afrikan viruksesta kladi II. Wikipedian mukaan "kladi eli monofyleettinen ryhmä tai kehityslinja on evoluutioon perustuva eliöiden kladistinen ryhmä, joka käsittää kantamuodon (´esi-isän´) ja kaikki siitä polveutuvat eliölajit".

Science-lehden mukaan mboxtapaukset ovat kääntyneet maailmanlaajuiseen laskuun elokuusta lähtien, mutta edelleen raportoidaan viikoittain satoja uusia tartuntoja, joiden vähentämiseksi terveysviranomaiset vaativat riskiryhmien rokottamista. Sellaisia ovat etenkin miehet, joilla on seksiä miesten kanssa - ja heistä aivan erityisesti sitä useiden eri seksikumppaneiden kanssa harrastavat.

Jutun luettuani jäin pohdiskelemaan syitä sille, minkälaisiin ihmisiin kohdistuvat ne rasistiset stereotypiat ja ihmisten leimaamiset, jotka WHO on liittänyt apinarokkonimeen ja joiden takia sekä itse virusten että sen eri muotojen nimet piti vaihtaa. Olivathan vanhat nimet ehtineet jo vakiintua ja - kuten edellä totesin - ne olivat helposti mieleen jääviä verrattuna näihin uusiin. 

Sitä paitsi apinarokko-nimitys oli nähdäkseni hyvin linjassa monien muiden tautien - lintuinfluenssa, sikaflunssa, hullun lehmän tauti, myyräkuume, lehmärokko - kanssa. Ovatko nämäkin nimet rasistisia ja leimaavia, ja tulisi siksi korvata jonkinlaisilla kirjainyhdistelmillä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Apinarokko - miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti
Ilmastonmuutos ja väestönkasvu tuottavat tuhansia uusia viruksia
Tappajavirukset kehittyvät tulevaisuudessa yhä todennäköisemmin Afrikassa

perjantai 26. elokuuta 2022

Apinarokko - miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti

Koronapandemian vielä jatkuessa on maailmaa alkanut puhuttaa yhä enemmän apinarokko. Siis se tauti, jolle etsitään uutta nimeä, koska nykyinen saattaisi leimata erästä ihmisryhmää. 

Apinarokko on sukua jo hävitetylle isorokolle, mutta se ei ole yhtä tappava. Taudin saaneet sairastuvat kuitenkin vakavasti, kuten voidaan päätellä erään sen kokeneen suomalaisen luonnehdinnasta: "kamalin tauti, minkä olen sairastanut. Raskainta oli äärimmäinen kipu."

Tuoreessa Nature-lehden artikkelissa käytiin läpi, mitä tämän virustaudin tarttumisesta oikeasti tiedetään tällä hetkellä. Ajattelin välittää siitä tiedon myös teille, arvoisat lukijani, jotta välttyisitte mahdollisilta tartunnoilta sekä tartunnan pelolta, koska asiaan voi vaikuttaa tehokkaasti omalla käyttäytymisellään.

Ensin kuitenkin taudin yleisyydestä. Sitä on viime toukokuun jälkeen tavattu yli 90 valtiossa yhteensä ainakin 32 000 tapauksena. Kolmannes tunnetuista tapauksista on löytynyt USA:sta, missä on sen takia julistettu hätätila.

Apinarokko tarttuu lähinnä miesten parissa. Siis sellaisten miesten, jotka harrastavat seksiä toisten miesten kanssa joko polygaamisesti tai antautumalla aktiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Toisin sanoen virus leviää tällaisille henkilöille tyypillisten laajojen ja aktiivisten seksiverkostojen avulla. 

Apinarokkovirusten on epäilty leviävän myös pisaratartuntana (tämä tieto löytyy myös THL:n sivuilta), mutta tästä ei ole näyttöä, eikä viruksen ole havaittu levinneen sellaisten puolisoiden välillä, jotka eivät ole harrastaneet seksuaalista kanssakäyntiä. Myöskään tartunnan saaneiden ihmisten kurkuista otetuissa näytteissä ei ole juurikaan havaittu apinarokon aiheuttajaa.

Sen sijaan tartunnan saaneiden henkilöiden ihossa olevissa haavaumissa suorastaan kuhisee apinarokkoviruksia. Samoin heidän siemennesteessään muutama viikko tartunnan jälkeen. On kuitenkin epäselvää, tarvitaanko tartuntaan varsinainen seksiakti, vai riittääkö pelkkä hyväily ja partnerin hengitysilmassa oleminen - nämähän toteutuvat myös seksiaktin yhteydessä. 

Lopuksi jutussa kerrottiin, että suu- ja anaaliseksiä harrastaneilla oli paljon haavaumia suussaan ja peräaukossaan. Ja kuten edeltä muistamme, niissä kuhisee viruksia. Siksi Naturen artikkelin mukaan olisi tärkeää, että terveydenhuollossa ei ujosteltaisi ihmisten seksielämästä puhumista. 

Nähtäväksi siis jää, auttaako tieto apinarokkovirusten leviämisestä patoamaan sen leviämisen miesten kanssa seksiä harrastavien miesten parista. Vai jatkaako se voittokulkuaan yhä kiihtyvällä tahdilla. 

Voimme myös jännityksellä odottaa sitä, onnistuuko virus leviämään myös miesten kanssa seksiä välttävien miesten joukkoon - ja edelleen naisten pariin. Jollain tavalla tästä kaikesta tulee nimittäin ainakin omaan mieleeni 1980-luku ja AIDS:ia aiheuttavan HI-viruksen ilmaantuminen niin ikään miesten kanssa seksiä harrastavien miesten kautta kaikkialle maailmaan - siis myös naisten ja vain naisten kanssa seksiä harrastavien miesten pariin. Olisi hienoa, mikäli tuosta ajasta voitaisiin ottaa oppia ja välttää saman kaavan toistuminen.

Tässä suhteessa tilanne on kohtuullisen valoisa, sillä - kuten alussa totesin - apinarokkovirus on läheistä sukua maailmasta jo hävitetylle isorokkovirukselle ja jälkimmäiselle kehitetyt rokotteet ilmeisesti tehoavat molempiin. Siten ongelmana on lähinnä riittävän rokotemäärän saaminen markkinoille. 

Jos siinä onnistutaan, ei miesten kanssa seksiä harrastavien miesten ehkä tarvitse muuttaa seksuaalista käyttäytymistään. Ei ainakaan ennen kuin he onnistuvat saamaan verkostoihinsa jälleen jonkin uuden miesten kanssa seksiä harrastavien miesten liberaalia elämäntapaa hyödyntävän viruksen. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!