Valehtelemisella on synkät seuraukset

Ilta-Sanomat kertoi kahden 15-vuotiaan tytön saaneen sakkoja väitettyään opettajan tönineen ja käpälöineen heitä rinnoista. Lisäksi he olivat väittäneet opettajan ahdistelleen ennenkin ala- ja yläkoululaisia sekä katselleen koulun tablettitietokoneella pornoa sekä toistaneet poliisille kavereiltaan kuulemia huhuja ahdistelusta ja pornon katselusta varmistumatta niiden paikkansapitävyydestä.

Oikeus ei kuitenkaan löytänyt todisteita tyttöjen väitteistä, mutta sai käyttöönsä videotallenteen, joka osoitti, ettei tönimistä ja käpälöintiä ollut tapahtunut. Sitä ennen opettaja oli jo ehtinyt kärsiä voimakkaasta ahdistuksesta, unettomuudesta ja kohonneesta verenpaineesta. Lisäksi hänen ammatillinen identiteettinsä oli horjunut, minkä takia hän oli hakeutunut ammattiauttajan vastaanotolle.

Oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, vaan tytöt ovat valittaneet siitä ylempään oikeusistuimeen. Siitä huolimatta tapauksella on jo nyt valtava yleinen merkitys, sillä se osoittaa sen, kuinka helposti ihmisen elämän voi tuhota. 

Enkä tarkoita tässä pelkästään opettajan elämää, sillä yhtä lailla opettajasta valheellisia väitteitä esittäneiden tyttöjen oma elämä lienee tällä hetkellä varsin vaikeaa. Onhan selvää, että tapaus on tunnettu heidän kotiseudullaan, eikä se voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka ihmiset suhtautuvat sen kaikkiin osapuoliin. Ikävimmillään tämä voi johtaa tyttöjen syrjäytymiseen ja sen kaikenlaisiin seurannaisvaikutuksiin.

Lisäksi on luultavaa, että myös opettajaan suhtaudutaan jatkossa – vapauttavasta päätöksestä huolimatta – eri tavalla kuin aiemmin, sillä onhan hyvin tunnettua, että kerran esitetty epäily alkaa helposti elää ihmisten mielissä omaa elämäänsä, jossa edes oikeudessa todettu syyttömyys ei vapauta kokonaan ihmisten epäilyistä. Pahimmassa tapauksessa opettajan tilanne käy siinä määrin ahdistavaksi, että edessä on luopuminen ammatista tai ainakin asuinpaikan vaihtaminen. 

IS:n juttu ei kerro sitä, miksi tytöt olivat lähteneet valehtelemaan opettajastaan. Selvää kuitenkin on, että olipa heidän motiivinsa mikä tahansa, olisi heidän kannattanut kannattanut jättää höpöpuheet sikseen ja keskittyä huolehtimaan omista asioistaan ja koulussa opetettujen asioiden omaksumiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koulukiusaaminen, oikeus ja kohtuus
Koulu on oppimista varten
Pesäpallomailalla hampaisiin

Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi

Sanna Marinin (sd) hallituksen huolettomasta tuhlailupolitiikasta yhdistettynä peruskoulun ideologiapohjaiseen "kehittämiseen" on tulossa Suomeen järisyttäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Tämän tosiasian puki sanoiksi Varman toimitusjohtaja Risto Murto. 

Hänen mukaansa Suomesta on tulossa erityisesti pojille eräänlainen luokkayhteiskunta. Eli osa pojista pärjää nykyisessäkin koulussa, mutta yhä useampi putoaa pois yhteiskunnallisen meritoitumisen kelkasta.

Tämän kehityksen seurauksista kertoo se, että Väestöliiton mukaan kaikista lapsettomista miehistä yhteensä 42 prosenttia ilmoitti sopivan kumppanin puutteen vaikuttaneen siihen, ettei heillä ole lapsia. Ja edelleen, että 40-44-vuotiaista vain peruskoulun käyneistä miehistä peräti 36 prosenttia on edelleen lapsettomia kun saman ikäisistä korkeakoulutetuista uroista ilman jälkeläistä on 26 prosenttia. 

Toki sama ilmiö koskee myös naisia, mutta heidän osaltaan erot ovat paljon loivempia ja esimerkiksi koulutuksen suhteen lähes olemattomia. Siten ongelma kohdistuu erityisesti miehiin.

Viime aikoina on puhuttu paljon myös Suomen romahtaneista PISA-tuloksista, jotka osoittavat yhä useampien poikien jäävän ilman tulevaisuudelleen tärkeää oppia. Tästä asiasta on oltu huolissaan, joten sopii toivoa, että nykyinen hallitus löytää opetukseen sellaisia ratkaisuja, joiden seurauksena poikienkin koulumenestys palaisi sille tasolle, jolle nousua heidän kyvykkyytensä edellyttäisi. 

Risto Murto totesi myös sen, että julkisen sektorin velkaantumiskierteen oikaiseminen vaatii paljon kovempia toimia kuin mitä Petteri Orpon (kok) hallitus on edes esittänyt. Olisi hyvä, mikäli häntä kuunneltaisiin, sillä jokainen ylimääräinen velkaeuro vähentää julkisen taloutemme liikkumavaraa pitkälle tulevaisuuteen. 

Siksi on täysin vastuutonta - ellei suorastaan maanpetoksellista - toimintaa, että ay-liike yhdessä poliittisen vasemmiston kanssa on hallituksen uudistuksia vastustaakseen päättänyt käyttää kaikki mahdolliset kapulat, joita muutoksen rattaisiin on mahdollista tunkea. Hinnan niistä maksavat tulevat sukupolvet - ja heistä vielä aivan erityisesti pojat.  

Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle nyt käynnissä oleva yhteiskunnallinen eripura jatkuu. Ja kuinka paljon - päivä päivältä yhä suuremmin uhrauksin korjattavaa - vahinkoa se ehtii tuottaa ennen kuin järki voittaa ja suomalaiset löytävät jälleen yhteisen sävelen maan nostamiseksi ahdingostaan.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?
Holtittomasta julkisten varojen käytöstä työmarkkinoiden tervehdyttämiseen
Ymmärretäänkö nuorten miesten asia myös Sanna Marinin kabinetissa?

Ymmärretäänkö nuorten miesten asia myös Sanna Marinin kabinetissa?

Eri mediat (esimerkiksi MTV3, HS, Taloussanomat) ovat julkaisseet tiedon, jonka mukaan suomalaisten pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt kovaan nousuun. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on 55–64-vuotiaissa ja joukkoon kuuluu selvästi enemmän miehiä kuin naisia. 

Tämän uutisen ehkä mielenkiintoinen nyanssi oli se, että sukupuolten välinen ero oli suurin nuorimmassa eli 18-24-vuotiaiden ikäryhmässä. Siinä pitkäaikaistyöttömien miesten osuus oli peräti 65 prosenttia. 

Onko siis niin, että Suomessa on kasvava työelämästä syrjäytyvien miesten joukko, jossa korostuvat erityisesti nuoret ikäluokat. Tämä on vaarallinen kehityssuunta, koska vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta vailla olevat nuoret miehet ovat kautta aikojen olleet yhteiskunnallista levottomuutta eniten aiheuttava joukko. 

Uutisissa ei kerrottu tuosta joukosta sen enempää. Ei siis esimerkiksi sitä, korostuuko työttömien nuorten ja vanhempienkin miesten joukossa maahanmuuttajaväestö. Pidän sitä kuitenkin todennäköisenä ottaen huomioon tiettyjen maahanmuuttajaryhmien alhaisen työllistymisasteen. 

Saman joukon naiset puolestaan eivät useinkaan ilmoittaudu työvoimaan, koska heillä on täysi työ synnyttää lapsia ja huolehtia heistä - joissain ryhmissä jopa ns. yksinhuoltajina eli uskonnollisina kakkosvaimoina. Tämä seikka, siis naisten työvoimaan kuulumattomuus, saattaa lisätä miesten suhteellista osuutta nuorimmissa ikäluokissa.

Oli asia maahanmuuttajien osalta siten kuin edelle kirjoitin tai ei, olisi yksi Suomen hallituksen tärkeimmistä tehtävistä loppukaudellaan huolehtia siitä, ettei maahan pääse syntymään suurta pysyvästi syrjäytynyttä nuorten miesten joukkoa - ei kantasuomalaisista eikä muista täällä elävistä. Nähtäväksi jää, ymmärretäänkö tämä asia myös Sanna Marinin kabinetissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien taloudellinen merkitys riippuu tulijaryhmästä
Suomi ja Unkari työttömyyden kimpussa
Mistä työllisyys syntyy?

Kouluissa pitäisi keskittyä oleelliseen - ja hallituksessa siihen tarvittavien edellytysten varmistamiseen

Kirjoitin pari päivää sitten suomalaisnuorten - mukaan lukien ja ehkäpä nimenomaisesti maahanmuuttajataustaisten - heikoista matematiikan kyvyistä. Tänään sain sitten lukeakseni Helsingin sanomien mielipidekirjoituksia suomalaisen koulun nykytilasta. 

Ensimmäisen mukaan "opetushallitus on nyt laatinut arvosanalle viisi kriteerit, joita pitäisi ensi keväänä noudattaa. Omista oppilaistani yhdeksän kymmenestä olisi joka vuosi pitänyt saada ehdot matematiikasta, jos kriteerejä noudatettaisiin. Pelkään pahoin, että armovitoset tulevat edelleen olemaan normi sen sijaan, että resursseja suunnattaisiin perusasioiden opettamiseen."

Kirjoittaja on siis opettaja, jonka oppilaista lähes kaikki jäävät vaille sitä osaamista, joka heidän pitäisi saavuttaa. Syynä voi tietenkin olla opettaja, oppilaat tai koulujen johtamisen virheet.

Toinen mielipiteensä ilmaissut opettaja kertoi, että "ratkaisuksi tarjotaan entistäkin yksilöllisempää opiskelua, eli yhä useammalle räätälöidään oma opintopolku. Vaatimustason jatkuva laskeminen ei kuitenkaan hyödytä, koska nuori tottuu siihen, että aina joku pelastaa ja hoitaa työt hänen puolestaan. Pahimmassa tapauksessa kasvatamme luovuttajien sukupolvea."

Tämä on omalta kannaltani aika pelottavaa, koska olen jo eläkeikää lähestyvä ihminen, jonka vanhuuden turva on nouseva sukupolvi. Eikä sen tehtävä tule onnistumaan ilman, että nykyiset koululaiset tarttuvat toimeen ja hoitavat yhteiskuntaa seuraavina vuosikymmeninä samanlaisella menestyksellä kuin oma sukupolveni on tehnyt.

Kolmas kirjoittaja - myös opettaja - sitten levittikin eteemme karmivan todellisuuden. Hänen mukaansa "on hirveää tuhlausta menettää nykyisiä ja tulevaisuuden osaajia sairauslomille ja -eläkkeille. Voitaisiinko hieman hidastaa tahtia ja uudistuksia sekä antaa kouluille työrauha oppimiseen ja opettamiseen?"

Tällä kommentillaan hän valaisi myös ensimmäisen mielipidekirjoittajan avoimeksi jättämää kysymystä koulumme epäonnistumisen syistä. Niitä ovat eittämättä koululaitoksen johtamisessa tehdyt virheet. 

Siksi juuri nyt maan hallituksen tulisi tarttua koulujen ja opetuksen tilanteeseen laaja-alaisesti. Pitäisi panostaa tosiasioiden tunnustamiseen - kuten oppilasaineksen muuttumiseen - eli keskittyä opettamisen perusasioihin ja siihen resurssien saamiseksi luopua poliittisesti motivoituneiden agendojen ajamisesta kouluihin. 

Toisin sanoen Suomen hallituksen opetusministeri Li Anderssonin (vas) johdolla tulisi varmistaa, että opetushenkilökuntaa ei rasiteta liiaksi perustyön - siis opettamisen - ulkopuolisella hankehumpalla. Ja että heille annetaan toimivat työkalut hallita yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvaa kakarakatrasta, jotta siitä saisi kasvatetuksi entisiä sukupolvia osaavamman joukon vastaamaan yhä monimutkaisemmaksi muuttuvan maailman haasteisiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiskoulujen karu todellisuus: 15-vuotialla voi olla 9-vuotiaan osaaminen
Tanskan malli on johtanut positiivisiin tuloksiin
Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

Valonpilkahduksia suomalaisten tulevaisuudessa

Kuten arvoisa lukijani tietää, on Suomen kehitys jo jonkin aikaa seuraillut surullisia kehityspolkuja. Väestön lisääntyminen näyttää pysähtyneen kuin seinään, humalaisten tekemää väkivaltaa esiintyy kaikkialla eikä elinikämmekään ole yhtä korkea kuin pohjoisissa verrokkimaissa. Lisäksi kansainvaellukset ovat tuoneet meille valtavan lisän uudenlaista seksuaali- ja väestörikollisuutta.

Tänä aamuna havahduin kuitenkin neljään uutiseen, jotka kertovat ettei tilanne ole aivan niin synkkä, kuin miltä se on näyttänyt. Eli ilmassa on kaikesta synkistelystä huolimatta valonpilkahduksia.

Ensimmäinen noista pilkahduksista oli Iltalehdessä, jonka mukaan Suomessa syntyi syyskuussa 94 lasta enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Ero ei ole suuri, mutta se on ensimmäinen kerta neljään vuoteen kun näin kävi.

Nähtäväksi jää ovatko syyskuun luvut pelkkä viimeinen valonpilkahdus suomalaisen kansan hitaassa itsemurhassa, vai onko kyseessä sittenkin merkki käänteestä kohti parempaa.

Toisesta pienestä valonpilkahduksesta kertoi Helsingin Sanomat, jonka mukaan suomalaisten elinajanodote on nopeassa kasvussa. Se kertoo ennen kaikkea aiempaa terveellisemmistä elämäntavoista, joiden voi olettaa näkyvän myös muussa yhteiskunnallisessa kehityksessä. 

Kolmas pilkahdus pimeässä oli Ylen uutinen, jonka mukaan suomalaisten humalassa tekemien henkirikosten määrä on trendiomaisessa laskussa. Myös se kertoo omalta osaltaan aiempaa terveellisemmistä elämäntavoista, mutta epäilemättä myös ihmisten syrjäytymisen vähenemisestä.

Jos humalanhuuruisten henkirikosten määrän laskutrendi oli pilkahdus pimeästä, niin neljäs uutinen eli Helsingin Sanomien uutinen Sverigedemokraattien kannatuksen noususta jo lähes Ruotsin suurimmaksi puolueeksi oli suoranainen valon leimahdus.

Ai että miksi?

No siksi, että ruotsalainen yhteiskunta on monin tavoin siirtynyt peruuttamattoman kehitysmaalaistumisen polulle, eikä naapurikansa ole vieläkään ymmärtänyt ryhtyä vastustamaan sitä. Sen sijaan meillä Suomessa ainoana puolueena kehitysmaalaistumista vastustavan Perussuomalaisten kannatus on jo jonkin aikaa ollut selvästi suurin ja on edelleen jatkuvassa kasvussa, vaikka meillä kansainvaellusten aikaansaamat muutokset eivät ole olleet likimainkaan yhtä pahoja kuin Pohjanlahden tuolla puolen.

Toki Ruotsidemokraattien kannatus on tällä hetkellä muutaman prosenttiyksikön korkeampi kuin Perussuomalaisten, mutta ero on paljon pienempi kuin ero niissä maahanmuuton haittavaikutuksissa, jotka voimme havaita meidän ja naapurin välillä.

Siksi minusta näyttää siltä, etteivät suomalaiset sittenkään viime kädessä hyväksy yhteiskuntamme takaperoista kehitystä yhä helposti kuin ruotsalaiset. Ja siksi Suomella ja suomalaisuudella tulee viime kädessä olemaan myös näitä parempi tulevaisuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä länsinaapurissamme on tapahtunut?
Kuinka väestökato kesytetään?
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu

Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

Aamun uutiset kertoivat karua kieltä suomalaisten maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta. Tarkoitan esimerkiksi sitä, kuinka Helsingissä poliisina nuorten rikollisuuteen puuttuvan ja sen ennaltaehkäisyn puolesta toimivan Susanna Maran työtä kuvaavassa jutussa valaistiin hiukan maahanmuuttajanuorten kasvatusta.

Minä nimittäin tällaisena varttuneempana ihmisenä hätkähdin kun jutun olleen kuvan alla oli seuraava  teksti: "Mara törmää Columbuksen kauppakeskuksessa nuoriso-ohjaajiin Keba Saballyyn (vas) ja Omar Abdiin, jotka auttavat poliisiakin kulttuuristen erojen tulkkaamisessa. Abdi kertoo juuri saattaneensa 12-vuotiaan, humalassa olleen muslimitytön ambulansiin. ´Vanhemmille ei aina kannata sanoa mitään näissä tilanteissa, sillä suvun kunnian tahraamisella voi olla traagisiakin seurauksia´".

Vertailuksi suomalaiseen maahanmuuttajakäytäntöön voidaan ottaa niin ikään tämän aamun juttu, jonka mukaan Islannissa on 20 vuodessa saatu vähennettyä tuntuvasti nuorten juomista, tupakointia ja huumeidenkäyttöä. Menestyksen syitä kuvasi saarivaltion pääkaupungin apulaispormestari seuraavasti: "vanhemmat seuraavat, mitä nuoret tekevät. Nuoret saavat tukea vanhemmilta ja viettävät aikaa vanhempiensa kanssa."

Islannin menestyksellinen toiminta nuorten pahoinvoinnin korjaamiseksi on siis varsin erilainen kuin suomalaisten nuoriso-ohjaajien näkemys. Vai olisiko sittenkin niin, että jälkimmäisten pelko maahanmuuttajavanhempien traagisesta suhtautumisesta nuortensa kunniaan on aiheellinen. Jos näin on, on syytä kysyä minkälaisen kyykäärmeen sikiön olemme yhteiskuntaamme istuttaneet samalla kun olemme  humanitaarisen avun nimissä ottaneet vastaan kymmeniä tuhansia kunniakulttuureista peräisin olevia muslimeita?

Yhtä mielenkiintoinen oli samaisessa jutussa mainittu tapaus, jossa "kuudesluokkalainen poika haukkui ja uhkaili ystävänsä äitiä, koska tämä ei käyttänyt huivia. Pojan äiti ei suostunut uskomaan, että hänen poikansa olisi syyllinen mihinkään."

Tämä ei varmaankaan ole mitenkään ainutlaatuista, sillä onhan tunnettua, että monilla vanhemmilla - myös kantasuomalaisilla - on taipumus uskoa jälkeläisistään pelkästään hyvää. Mutta tässä tapauksessa epäilen vahvasti, ettei kyseinen äiti tainnut pitää syytöstä kovinkaan moitittavana: olihan kyseessä kuitenkin oman kulttuurin mukaan oikeutettu huomautus tytön sopimattomasta pukeutumisesta.

Itse asiassa julkisuuteen tihkuneiden tietojen - ja myös vaikkapa joidenkin rohkeiden somalinaisten - mukaan tietyistä kulttuureista tulleiden miesten tavaksi on tullut jopa väkivallan uhalla pakottaa samaan kulttuuriin kuuluvat naiset peittämään hiuksensa rätillä. Tämä ihmisoikeuden ja tasa-arvon halventamiseksi tulkittava käyttäytyminen tunnutaan hyväksyttävän suomalaisessa yhteiskunnassa pelkällä olan kohautuksella. Vai onko joku huomannut maamme politikkojen (halla-aholaisia lukuun ottamatta), median tai edes suomalaisten ihmisoikeusjärjestöjen nostaneen asiaa agendalleen?

Tässä yhteydessä on syytä ymmärtää huiviasialla olevan kaksi syvällisempää merkitystä. Ensinnäkin se osoittaa, ettei tulijaväestöllä ole aikomustakaan hylätä kotimaansa kulttuuria, jota he kuitenkin ovat sanoneet joutuneensa pakenemaan tänne kauas pohjolaan. Toiseksi naisten huivi on yksi niistä tekijöistä, jotka ehkäisevät heidän työnsaantiaan ja sitä kautta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kaiken kaikkiaan ylle kokoamani asiat osoittavat, että suomalaisilla on edessään valtava haaste, jota me emme ole yhteiskuntana mitä ilmeisimmin edes oikein hahmottaneet. Tuo haaste on muslimimaahanmuuttajien kulttuuri, johon on sisäänrakennettu mekanismit, joiden seurauksena tulijat pitäytyvät omassa eriössään, kasvattavat lapsensa suomalaisten arvojen vastaisesti ja siten ajautuvat - elleivät suorastaan hankkiudu - muusta yhteiskunnasta irralliseen ylisukupolviseen etnis-uskonnollisesti leimautuneeseen alaluokkaan, jossa syrjäytymisen ja jopa radikalisoitumisen vaara on ilmeinen.

Ikävintä asiassa on se, ettei pääosa maamme poliitikoista edes ymmärrä asian vakavuutta, eikä siksi ole valmis toimiin asiantilan muuttamiseksi. Ei edes siitä syystä, että maassamme on myös islamilaisia maahanmuuttajia, jotka ovat ymmärtäneet asian ja tuoneet sen esille maamme valtalehdistössä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän
Maahanmuuttajatutkimus paljastaa muslimien vaikeuden katsoa itseään peilistä
Poliisi on pop

Työhön kykenemättömät

Viime päivinä on mediassa keskusteltu siitä, kuinka ammattikouluissa opiskelee henkilöitä, jotka eivät tule ikinä selviämään koulutustaan vastaavista työtehtävistä. Taustalla on puolenkymmenen vuoden takainen uudistus, jossa pyrittiin saamaan nuoret pois syrjäytymiskierteestä, sekä soveltuvuuskokeiden poistaminen.

Ratkaisuksi ongelmaan on ministeri Sanni Grahn-Laasonen ay-liikkeen tukemana suunnitellut testien palauttamista. Avoimeksi kuitenkin jää se, mistä ongelma juontaa viime kädessä. Eli onko joukossamme nykyisin kyvyttömämpiä ihmisiä kuin joskus menneinä vuosikymmeninä, jolloin meillä oli käytännössä täystyöllisyys.

Itse en usko tämän olevan varsinainen selitys, vaikka lisääntynyt päihdevalikoima onkin epäilemättä lisännyt ongelmaisten ihmisten määrää. Sen sijaan näen probleeman perimmäiseksi syyksi työelämän muuttumisen. Ennenhän kaikista osaamattomimmillekin ihmisille oli tarjolla jonkinlaista työtä. Ellei muuta niin risusavottaa, piikomista tai roskien keruuta.

Nykyisin kaikista helpoimpien töiden teettäminen ihmisillä ei enää kannata ja siksi ne on joko mekanisoitu tai jopa automatisoitu - tai yksinkertaisesti päätetty jättää tekemättä. Näin siksi, etteivät työn tulokset vastaa sitä kustannusta, joka näiden töiden teettämiseen ihmisvoimalla tarvittaisiin. Gaussin käyrän alapäähän lukeutuvien tuottavuus ei yksinkertaisesti enää riitä.

Niinpä käsiimme on jäämässä yhä enemmän ihmisiä, jotka kuormittavat opetuslaitoksia ja elävät kirjautuneina työttömyyskortistoon, mikä ei ole heille oikea paikka, koska heidän kykyjään vastaavaa työtä ei ole edes olemassa. Mutta ei heitä toki voi sulkea yhteiskunnan ulkopuolellekaan.

Olen itsekin nähnyt tällaisia henkilöitä. Sekä sellaisia, jotka eivät vain pysty suoriutumaan yksinkertaistenkaan työtehtävien vaatimuksista, että sellaisia, jotka eivät pysty pitämään itsekuria edes sen vertaa, että pystyisivät tulemaan töihin sovittuun aikaan ja joka päivä.

Mutta olen nähnyt myös paljon ihmisiä, joilla on korkeakoulututkinto, mutta ei kykyä hoitaa koulutustaan vastaavia työtehtäviä. He eivät ehkä jää elämässään työtä vaille, mutta joutuvat kokemaan unelmiensa katoamisen - ja monet katkeroitumaan - oman riittämättömyytensä edessä.

Kukaan tuskin kertoo heille, että he ovat Suomen kunnianhimoisen korkeakoulupolitiikan uhreja. Siis sen tavoitteen, että puolet ikäluokasta saisi korkeakoulutuksen, vaikka vain osalla on siihen edellytykset. Näin siitä huolimatta, että tavoite on kaunis ja sen toteutuminen olisi ideaalimaailmassa loistava juttu.

Mutta me emme elä ideaalimaailmassa. Siksi myös koulutus- ja työvoimapolitiikka pitäisi suunnitella tosiasioiden eikä unelmien pohjalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eteläpohjalainen ratkaisu maahanmuuttajille
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

Lapsiaan aikanaan Rautatientorilla kasvattanut kolumnisti Tommi Nieminen esitti aamun lehdessä, että mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho. Väite pitänee sinänsä paikkansa, mutta tapa millä se esitettiin vaatii pienen kommentin.

Nieminen sanoi kuin itsestäänselvyytenä, että autojen poltettamisen  "juuret ovat syrjäytymisessä". Väite on virheellinen, sillä syrjäytyminen ei ole juurisyy, vaan uusruotsalaisten kulttuurin seuraus.

Tarkoitan sitä, että omista integroitumista ehkäisevistä tavoista kiinni pitämisen seurauksena tulijoiden kotoutuminen ei onnistu, mistä seuraa Niemisen mainitsema syrjäytyminen. Siten maahanmuutto-ongelmien varsinainen juurisyy on tulijoiden länsimaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopimattomasta kulttuurista kiinni pitäminen. Ja sen salliminen, ellei suorastaan siihen kannustaminen, Ruotsissa.

Nieminen arveli myös, että jengien syntyyn vaikuttaa moni tekijä: eriarvoistuminen, kaupunkisuunnittelu, kotouttaminen, poliisin ja sosiaaliviranomaisten toiminta sekä yhteiskunnan ilmapiiri. En epäile, etteikö näillä kaikilla olisi merkitystä, mutta keskeisin tekijä on kuitenkin samalle alueelle kertyvien sellaisten maahanmuuttajien määrä, jotka ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa ja siihen liittyvät länsimaisen elämäntavan vastaiset tapansa.

Suuressa joukossa ne säilyvät paremmin kuin yksittäisillä henkilöillä tai perheillä. Tiedämme tämän esimerkiksi Suomen tataareista, jotka ovat säilyttäneet islaminuskon, mutta muilta osin tuskin poikkeavat meistä muista suomalaisista - eivätkä syrjäydy yhteiskunnastamme sen enempää kuin muutkaan.

Länsimaisen elämäntavan kanssa ristiriitaisen kulttuurin piirissä elävien ihmisten määrän keskeinen rooli maahanmuuttajien integroitumisen esteenä tarkoittaa sitä, että mikäli Suomessa halutaan välttää Ruotsiin ongelmat, olisi pystyttävä ehkäisemään samaan kulttuuripiiriin kuuluvien maahanmuuttajien keskittyminen samoille alueille.

Kuinka se tehdään tilanteessa, jossa tulijat puolestaan tahtovat nimenomaisesti asettua samoille seuduille on yksi haaste. Toinen haaste on siinä, miten yhä suurempi samaan kulttuuripiiriin kuuluvien maahanmuuttajien joukko voitaisiin ylipäänsä hajasijoittaa.

Tehokkain ja käytännössä ainoa ratkaisu näihin kahteen haasteeseen on se, että huomioidaan kotouttamisen vaikeudet jo turvapaikanhakuprosessissa. Eli asetetaan turvapaikoille vuotuinen yläraja, joka on määritetty siten, ettei maahamme synny suuria suomalaisesta elämänmenosta poikkeavia kulttuurikeskittymiä.

Nykyisessä tilanteessa, jossa Niemisen mainitsemiin Turun Varissuolle, Vantaan Hakunilaan ja Helsingin Jakomäkeen on jo syntynyt edellä kuvatun kaltaisia kulttuurikeskittymiä, turvapaikanhakijoiden kiintiön tulisi olla nolla tai vain muutamia henkilöitä.

Tätä eivät ole ymmärtäneet Suomessa muut poliittiset puolueet kuin Jussi Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset. Siksi olisi tärkeää, että heidän maahanmuuttopoliittinen linjansa omaksuttaisiin sellaisenaan suomalaisen turvapaikkapolitiikan perustaksi.

Koska se tuskin tapahtuu muuten kuin halla-aholaisten vaalimenestyksen kautta, on jonkinlainen "Halla-jytky" vuoden 2019 vaaleissa äärimmäisen toivottavaa. Vaihtoehtona on maahanmuuttajalähiöidemme muuttuminen ennemmin tai myöhemmin Ruotsin mallin mukaisiksi ongelmalähiöiksi, joissa autot palavat, jengit hallitsevat ja taistelevat sekä viranomaiset ambulansseja myöden tarvitsevat poliisisaattueen tehtäviä hoitaessaan. Ja lähiöiden asukkaat jäävät veronmaksajien elätettäviksi.

Tätä taustaa vastaan on arvioitava myös Niemisen loppukaneettia "perussuomalaiset vetävät kevään vaalikeskustelut sellaiseen solmuun, että muidenkin puo­lueiden on pakko ottaa kantaa Ruotsin suureen autonpolttosirkukseen. Se on muille kivuliasta. Voitettavaa on vain perussuomalaisilla."

Se on puolitotuus: alkuosaltaan luultavasti totta, mutta viimeisen lauseen osalta harhaanjohtava. Avoimen maahanmuuttokeskustelun - ja sen seurauksena toivottavasti syntyvän "Halla-jytkyn" - voittajia ovat nimittäin Perussuomalaisten lisäksi kaikki muutkin Suomessa asuvat. Mukaan lukien niin kantaväestö kuin uussuomalaisetkin; niin perussuomalaisia äänestävät kuin heitä vastaan vaalilipukkeensa täyttäneet ja lopulta myös kolumneja kirjoittelevat tomminiemiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksaan suljettuja vastaanottokeskuksia
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua
Äänestäjien näkemykset käyvät parhaiten yhteen Laura Huhtasaaren kanssa

Beta-miesten ikioma kerho

Palaan Toronton veriseen tapaukseen. MTV3 nimittäin kertoi, että Pohjois-Amerikassa beta-miehet ovat perustaneet kerhoja, joissa vihataan naisia ja alfa-uroksia.

Kuten aiemmin kirjoitin, lienee Toronton yliajaja ollut tällainen naisenpuutteesta kärsinyt beta-mies, joka toteutti katkeruuttaan auton ratissa.

Tapaus osoittaa, ettei kyse ole leikistä eikä mitättömästä asiasta. Mikäli ilmiö yleistyy myös Suomessa, on vaarana, että saamme riesaksemme tällaisen beta-miesten terrorismin islamilaisen terrorismin rinnalle.

Beta-miehiä on toki ollut aina. Ja epäilemättä he ovat myös yksittäisinä tapauksina purkaneet katkeruuttaan niin naisiin kuin näiden suosiossa olleisiin miehiinkin. Nyt ilmiö näyttäisi kuitenkin nousseen uudelle tasolle, sillä beta-kerhojen perustaminen lienee uudenlainen ilmiö.

MTV3:n jutun perusteella on myös huomattava, ettei kyse ole mistään AA-tyyppisestä vertaistuen hakemisesta ongelmaan esimerkiksi laajamittaisen itsensä kehittämisen tai käyttäytymistapojen opettelun kautta, vaan pikemminkin beta-miesten keskinäisestä yllytysringistä entistä laajempaan vihaan.

Tähän saakka kaikki on selvää, mutta mistä ongelmaan löytyisi ratkaisu? Pitäisikö myöntyä beta-miesten vaatimuksiin ja luopua naisten historian valossa varsin äskettäin saavuttamasta oikeudesta omaan ruumiiseensa? Vai pitäisikö beta-miesten kerhot kriminalisoida, jotta virkavalta voisi hajottaa ne jo ennen kuin pahempaa tuhoa ehtii syntyä. Ja panna tarvittaessa pahimmat naisvihaajat telkien taakse?

En itse kannata kumpaakaan, sillä molemmilla olisi yhteiskuntaan paljon tuhoisammat seuraukset kuin mitä niillä voitettaisiin. Ongelma on kuitenkin todellinen ja - kuten Torontossa on nähty - myös vaarallinen. Lisäksi nykyaika sosiaalisine medioineen tarjoaa äärimmäisen tehokkaan keinon kaikkien samanmielisten kokoontumiselle saman kupin ääreen kiihottamaan toisiaan.

Olisi kuitenkin hyvä, että myös Suomessa voitaisiin beta-miesten tilanteesta keskustella kiihkottomasti. Naisten parinvalintaan ja siis myös miesten seksin saamiseen liittyy monenlaisia asioita, joista esimerkiksi yhteiskunnan vakaudesta on ollut puhetta tässäkin blogissa. Siten poikalapsen tulevaisuus alfa-uroksena tai beta-miehenä ei ole ainakaan kokonaan ennalta määrättyä.

Toki parivalintaan vaikuttavat myös rakenteelliset asiat; esimerkiksi naisten ja miesten suhteellinen määrä isoissa kaupungeissa on suurempi kuin maaseudulla, josta on seurannut peräkammarin poikina tunnettu ilmiö. Kaupungeissa sama ilmiö lienee ollut osaltaan synnyttämässä sinkkuelämän ihannointia - ja sitä kiihottavia viihdeteollisuuden tuotteita. Omaavathan kaupunkilaiset sinkkunaiset markkinapotentiaalia siinä kuin muutkin ihmisryhmät.

Oman ongelmansa tähän luo ihmisten haluttomuus sitoutumiseen luultavasti sekä yhteiskuntamme taloudellisten haasteiden ja odotusten että viihdeteollisuuden motivoimana. Nähdäkseni yksi sen loogisista seurauksista on alfa-urosten korostunut asema "naismarkkinoilla", joilla yhdellä miehellä saattaa olla lukematon määrä partnereita beta-miesten jäädessä ilman ensimmäistäkään.

Mikäli länsimaissa vallitsisi entisaikojen kulttuuri pysyvästä pariutumisesta nuorella iällä, eivät alfa-urokset olisi yhtä vahvasti beta-miesten naisensaannin esteenä. Ilmiö vastaa tavallaan islamilaisen kulttuurin moniavioisuutta, jonka seurauksena syntyy sitä enemmän naisettomuutta, mitä useampia moniavioisia miehiä yhteiskunnassa esiintyy. Toki yksityiskohdissa on suuria eroja, mutta on selvää, että seuraukset naisettomien miesten kannalta ovat samankaltaiset.

Kaikki edelle kirjoittamani kietoutuu Suomea viime aikoina ravistelleeseen keskusteluun kestävyysvajeesta ja suomalaisten pienentyneestä lapsiluvusta. Jos kestävyysvajeesta halutaan päästä eroon, olisi lapsiluku saatava kasvamaan eikä se liene mahdollista mikäli isyydestä vaille jäävien beta-miesten määrää ei saada vähenemään nyt jo käsittämättömän korkeaksi kasvaneelta tasoltaan.

Hyvät neuvot ovat siis tarpeen. Mutta kuka ne osaisi löytää ja panna täytäntöön?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Beta-miehen kosto?
Moniavioisuuden korkea hinta
Nainen, lasikatto ja länsimaisen elämänmuodon jatkuvuus
Kuka on naisen holhooja?

SAK oikein nauratti

Kehuin eilen maamme hallitusta neljästä eri esityksestä. Yksi niistä koski pienille yrityksille ehdotettua mahdollisuutta rekrytoida kolme kuukautta työttömänä olleita alle 30-vuotiaita määräaikaisiin työsuhteisiin ilman erillistä perustetta. Ajatuksena oli tietenkin pyrkimys helpottaa näiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten pääsyä kiinni työelämään ja sitä kautta antaa heille mahdollisuus näyttää kykynsä työnantajille.

Ei kestänyt kauaa, kun maamme taantumuksellinen ammattiyhdistysliike jyrähti - ja ah niin ennalta arvattavasti, että oikein nauratti. SAK:n Annika Rönni-Sallinen nimittäin loihe lausumaan, että "palkansaajat tekivät osansa talouden kääntämisessä kasvuun hyväksymällä raskaan kilpailukykysopimuksen. On kohtuutonta sen jälkeen vielä lisätä työntekijöiden epävarmuutta heikentämällä työsuhdeturvaa."

Näyttäisikin siltä - kuten aina ennenkin - että SAK:lle on nyt ja aina tärkeintä vaalia hyväosaisten ihmisten oikeuksia niitä vastaan, joilla ei ole mitään. Tässä tapauksessa siis työssä olevien etuja silläkin hinnalla, että työttömät joutuvat jatkamaan korpivaellustaan päivästä ja vuodesta toiseen.

Lisäksi työsuhdeturva on yksi tärkeimmistä peruskivistä ay-liikkeen suosion taustalla. Siksi siitä lipsuminen olisi SAK:n ja sen liittojen vaikutusvallalle valtava riski. Ei siis ihme, että maan suurimman ammattiliiton näkemyksen mukaan on parempi antaa nuorten työttömien syrjäytyä kaikessa rauhassa kuin yrittää tehdä asialle jotain.

Tähän asiaan liittyen kertoi myös Jussi Halla-aho (ps) eilen Twitterissä oman näkemyksensä, jonka jaan hänen kanssaan - ja jota soisin Rönni-Sallisen ay-kollegoineen pohtivan ennakkoluulottomasti edes hetken. Halla-ahon mukaan "jotkut näkevät, että tässä on vaihtoehtoina a) pysyvä työsuhde ja b) määräaikainen työsuhde. A) on tietenkin parempi kuin b). Mutta entä jos vaihtoehtoina onkin a) määräaikainen työsuhde ja b) ei lainkaan työsuhdetta?

Valitettavasti en näe syytä pidätellä hengitystä odotellessani Rönni-Sallisen ja kumppaneiden pohtivan saati ymmärtävän Halla-ahon opetusta. Ja jonain päivänä puolustavan aidosti heikossa asemassa olevia ihmisiä. Pikemminkin odotettavissa on pelkästään kylmää piittaamattomuutta vähäosaisia kohtaan.

Toki on sitten vielä aivan eri asia, voidaanko hallituksen esityksiä viedä läpi muutenkaan. Ainakin Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen oli skeptinen siitä, kelpaako hallituksen esitys nykymuodossaan EU:lle.

Hänen mukaansa suunniteltu muutos määräaikaisiin työsuhteisiin olisi mahdollinen vain aivan pienimmille yhden tai kahden hengen yrityksille. Että se siitä viime vuonna juhlitusta Suomen satavuotiaasta itsenäisyydestä.

Nähtäväksi siis jää, saako hallitus lainkaan helpotettua nuorten työntekijöiden ahdinkoa. Ellei työllistämiskynnyksen alentaminen ole mahdollista olisi siihen olemassa myös toinen keino - eli päästää ikääntyneet ihmiset eläkkeelle tukkimasta nuorten työuraa. Tätä mahdollisuutta tuskin edes harkitaan, koska pienentyvien ikäluokkien on katsottu johtavan työvoimapulaan. Aika näyttää koska tuo hetki koittaa, vai koittaako ikinä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt on annettava hallitukselle kiitosta
Haluammeko lisää reppanoita?
Köyhät kyykkyyn vai töihin?

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta

Nyt on annettava hallitukselle kiitosta. Kiitoksen ensimmäisenä ja toisena syynä on eilen esitelty paketti, jossa korjataan kaksi yleisesti järjettömäksi tiedettyä rikoslakimme kohtaa.

Ensinnäkin hallitusta on kiitettävä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten korottamisesta nykyisestä. Se vastaa kansalaisten oikeustajua, mutta muutoksen lopullinen vaikutus jää nähtäväksi, koska nostetuksi tulivat vain maksimirangaistukset.

Jos muutoksia olisi tehty myös minimirangaistuksiin, olisi yleensä rangaistusasteikon alapäätä käyttävän oikeuslaitoksen mahdollisuus vesittää uudistuksen tarkoitus jäänyt vähäisemmäksi. Toivottavasti rangaistuksiin kuitenkin tulee kiristyksiä myös käytännössä.

Toinen uudistus on sakkojen muuntorangaistuksen osittainen palauttaminen, mitä erityisesti kaupat ovat kaivanneet kroonisten myymälävarkaiden takia. On syytä toivoa, että muuntorangaistuksen paluu pelottaa pikkurikollisia sen verran, että he pitäytyvät lain oikealla puolella - tai jos ei pelota, niin ainakin pysyvät hetken poissa pahanteosta.

Kolmas kiitosta saava hallituksen esitys on pienyrityksille annettu oikeus erottaa nykyistä helpommin työntekijöitään. Sekä lupa yli kolme kuukautta työttömänä olleen alle 30-vuotiaan palkkaamiseksi määräaikaisen työhön ilman perusteltua syytä.

Näiden muutosten osalta on selvää, että niitä käytetään myös väärin. Olen kuitenkin lähes varma siitä, että uudistusten seurauksena seuraa paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Pienyritysten kynnys palkata väkeä laskee oleellisesti ja nuorten syrjäytyminen vähenevät uudistuksen seurauksena. Molemmat asiat ovat äärimmäisen tärkeitä yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta.

Lopuksi on kiitettävä hallitusta myös siitä, että se on valmis korjaamaan paljon haukuttua työttömien aktiivimalliaan. Tämä tapahtui ainakin osin opposition ja asiantuntijoiden esittämän kritiikin seurauksena, mistä kiitos myös heille.

Muutoksiin sisältyy sekä aktiivisuuden osoittamiseen käytettävien koulutusmahdollisuuksien laajentaminen että TE-toimistojen resursoiminen niiden itse esittämien lukujen mukaisesti. On syytä olettaa, että tämän ja edellä mainitsemani kolmannen kohdan yhteisvaikutuksena myös aktiivimallin toimivuuden todellinen mittari eli työttömyysasteemme - ja siinä erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä - laskee. Ellei laske, on lähdettävä tarkastelemaan onko pitkäaikaistyöttömyyden paikalleen jämähtämisen taustalla muita syitä kuin vaikeus saada töitä - eli esimerkiksi työkyvyttömyys tai täydellinen työhaluttomuus.

Seuraavaksi on toivottava, että edelle kirjaamani työllisyyteen liittyvät muutokset kääntävät taloutemme voitolliseksi. Näin siksi, että alkaneesta nousukaudesta huolimatta on valtion budjetti edelleen rajusti alijäämäinen, mutta nousukausi ei tule olemaan ikuinen, joten tulojen ja menojen tasapaino olisi saatava käännetyksi mahdollisimman nopeasti. Aikaa ei siten ole hukattavaksi eikä Sipilän kabinetilla sen enempää kuin eduskunnallakaan ole aikaa vatuloinnille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Asumistukileikkurin vaikutuksista
Huomioita valtion prioriteettilistasta

Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys

Uusi tutkimus kertoi, että suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vuosittain jotain 3,2 ja 7,5 miljardin euron välillä. Lukuihin on laskettu sairauslomat, menetetty työpanos, terveyspalveluiden käyttö, lääkkeet, ikääntyvän väestön koti- ja laitoshoidon kustannukset, tuloverojen menetykset, maksetut työttömyysturvan etuudet ja syrjäytymisen kulut. Lasketut summat ovat pikemminkin korrelatiivisia kuin osoitettuihin syy-seuraussuhteisiin perustuvia.

Asiaa on jo ehditty kauhistella erilaisissa uutismedioissa ja ihan syystä. Liian vähäisen liikunnan hintalappu on todella suuri.

Edellinen liikuntaan liittyvä suuri uutinen oli Mika Lehtimäen valinta Suomen Huippu-urheiluyksikön johtoon. Miehen tuntuivat hyväksyvän tehtäväänsä kaikki lajiliitot huolimatta siitä, että hän ilmoitti heti tuoreeltaan tekevänsä suuria muutoksia rahanjakoon.

Ensi katsomalta nämä kaksi uutista eivät tunnu liittyvän yhteen. Todellisuudessa asia on kuitenkin aivan päinvastoin.

Ensinnäkin menestyvät huippu-urheilijat toimivat nuorille esikuvina liikuntaharrastuksessa. Ellei sellaisia ole, ei lajeilla ole vetovoimaa lapsiin ja nuoriin, minkä seurauksena yhä useampi nuori jättää säännöllisen liikunnan sikseen.

Toiseksi suuret nuorisojoukot urheiluseuroissa tuovat mukanaan vanhempia, joiden joukosta löytyvät sellaiset innokkaat, jotka pyörittävät ainakin pienimpien ohjausta ja järjestävät kilpailuja. Nämä ihmiset löytyvät lähinnä niiden nuorten vanhemmista, jotka ainakin haaveissaan tähtäävät kilpaurheilijoiksi - ja joiden tekemisiin menestyvät kansainväliset urheilijatähdet vaikuttavat eniten.

Kolmanneksi suuret urheilevat nuorisomäärät asettavat kuntien päättäjille painetta liikuntatilojen ylläpitämiselle. Ilman käyttäjiä eivät nouse sen enempää pururadat tai hiihtoladut kuin jalkapallo- tai jäähallitkaan.

Neljänneksi on selvää sekin, että ilman mainosarvoa omaavia urheilijoita tai joukkueita ei liikuntaan virtaisi yksityistä rahaa. Vaikka se ei suurelta osalta kuljekaan harraste- tai nuorisoliikuntaan, auttaa se osaltaan aktiivisia seuroja, joiden toiminta mahdollistaa kaiken ohjatun liikunnan maassamme.

Yhteenvetona totean, että meidän suomalaisten on syytä toivoa Mika Lehtimäen onnistuvan vaikeassa tehtävässään ja nostavan suomalaisen urheilun uudelle tasolle. Näin voisimme pienentää edes hiukan sitä suurta hintaa, jonka etenkin lasten ja nuorten vähäinen liikunta aiheuttaa tulevaisuuden Suomelle.

On kuitenkin selvää, ettei tämän päivän yhteiskunnassa synny huippuja ilman taloudellisia kannusteita. Tämän nosti esille myös jääkiekkolegenda Teemu Selänne ehdottaessa yksilöurheilijoiden palkitsemista olympiamitaleista suurilla rahasummilla. Mielenkiintoinen avaus, jonka soisi herättävän keskustelua aikuistuvan urheilijan uran ja jokapäiväisen leivän aiheuttaman ristiriidan ratkaisemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
Liikunta pidentää ikää!

Haluammeko lisää reppanoita?

MTV3 kertoi eilen raahelaisesta vanhuksesta, joka oli lukinnut käsilaukkunsa rollaattoriin vaijerilukolla. Paikkakunnalla jo kaksi aiempaa vanhusten käsilaukkuvarkautta tehnyt suomalainen mies yritti ottaa lukitun laukun haltuunsa, ei onnistunut, mutta sitä yrittäessään tuli antaneeksi itsestään tuntomerkit, joiden perusteella poliisi otti miehen talteen.

Tämä tapaus herätti mielessäni pari ajatusta.

Ensimmäinen on syvä halveksunta sellaista ihmistä kohtaan, joka katsoo asiakseen varastaa rollaattorilla kulkevilta vanhuksilta. Ei niin, että muiltakaan varastaminen olisi hyväksyttävää, mutta teon kohdistaminen vanhuksiin osoittaa kyseessä olevan todellisen reppanan ja ääliön.

Toinen ajatus liittyi vanhuksen toimintaan. Hän oli selvästi tietoinen nyt kiinni jääneen miehen aiheuttamasta riskistä vanhoille ihmisille. Ja varautunut siihen, että saattaisi itse joutua tämän uhriksi. MTV3:n juttu ei kerro keneltä poliisi sai reppanavarkaan tuntomerkit, mutta on mukava herkutella sellaisella ajatuksella, että neuvokas vanhus olisi jo etukäteen varautunut painamaan ne mieleensä.

* * *

Reppanoista puheen ollen, eilen illalla tuohon vähäjärkisten joukkoon ilmoittautui ryhmä helsinkiläisiä. Ilmoittautuminen tapahtui jalkapallon paikallisottelussa, jossa mm. yksi henkilö menetti tyhmyytensä takia sormenpään.

Kaikkiaan katsomon reppanaosastoilta kirjattiin räjähderikoksesta ja pahoinpitelystä kaksi rikosilmoitusta. Sakkoja annettiin kahdeksalle henkilölle. Lisäksi tehtiin viisi lastensuojeluilmoitusta.

Tätä taustaa vastaan olisi ehkä syytä pohtia jalkapallon asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Koska väkivallasta on tullut säännöllinen osa etenkin jalkapallon paikallisotteluita, olisi varmasti syytä harkita koko lajille annetun yhteiskunnallisen tuen ja medianäkyvyyden vähentämistä. Näin sen parissa toimivat saattaisivat motivoitua nykyistä paremmin poistamaan sen liepeillä tapahtuvaa väkivaltarikollisuutta.

* * *

Eilisestä ilmeisesti kantasuomalaisten harrastamasta jalkapalloväkivallasta tuli mieleen, että lajia on toistuvasti pidetty (esimerkki) oivana maahanmuuttajien kotouttamiskeinona. Koska tietyt pakolaisryhmät ovat jo muutenkin osoittautuneet herkästi väkivaltaan turvautuviksi, kannattaisi varmaankin harkita, tulisiko heidän kiinnostuksensa ohjata liepeillään vähemmän väkivaltaa sisältäviin harrastuksiin.

Tätä tukee se, että Ruotsista on kantautunut toistuvasti uutisia siitä, kuinka maahanmuuttajia paljon sisältäneiden joukkueiden otteluissa on esiintynt silmitöntä väkivaltaa. Eikä pelkästään katsomoissa, vaan myös pelaajien keskuudessa (esimerkki). Ja olihan meilläkin tämä Nurmijärven tapaus.

* * *

Palatakseni kaikkiin suomalaisiin. Jokin aika sitten uutisoitiin, että lähes viidennes suomalaisista nuorista miehistä on ilman työtä tai koulutuspaikkaa. Käsillä on aikapommi, joka pidemmälle jatkuessaan johtaa edellä kuvattujen reppanoiksi ilmoittautumisten lisääntymiseen.

Se ei voi olla yhteiskuntapolitiikan tavoite. Siksi olisi tärkeää, että nuorten alkava syrjäytyminen saataisiin katkaistua mahdollisimman nopeasti. Siihen tarjosi tänä aamuna keinoja erinomaisessa vieraskynäkirjoituksessaan Jari Ehrnrooth.

Hänen mukaansa julkisen vallan tulisi "yhdessä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kanssa luoda takuutyömarkkinat. Niillä jokaiselle työttömälle tarjottaisiin työtä ja toimeentuloa, ja työntekijöiden tulonmuodostusta tuettaisiin sosiaalisilla tulonsiirroilla. Nykyisiin työttömyyskuluihin verrattuna julkinen valta säästäisi huomattavia summia.

Järjestelmä kannustaisi työntekijöitä kehittymään ja nostamaan tuottavuuttaan. Turvatun työllistymisen markkinoilta ihmiset voisivat nousta kilpailemaan avoimista työpaikoista vapailla markkinoilla.

Takuutyömarkkinat parantaisivat taloudellista ja eettistä dynamiikkaa. Sosiaaliset tulonsiirrot eivät tukisi toimettomuutta vaan arvoja tuottavaa työtä. Rakenteellinen vapaamatkustus lakkaisi."

Ajatusta voi tarkastella nykyistä työttömyystukea vastaan. Sehän on jo lähtökohtaisesti järjetön tukiessaan lähinnä työttömien passiivisuutta. Erityisen vahingollinen se on maahanmuuttajille, joille suomalaisen sosiaaliturvan taso saattaa tarjota kotimaahan verrattuna merkittävästi korkeamman elintason ja siten tyytyväisyyden vallitsevaan olotilaan.

Ehrnroothin ehdotusta pohdittaessa on muistettava kaksi reunaehtoa. Uudistus ei saa vääristää yritysten keskinäistä kilpailua, eikä myöskään tukea työmarkkinoille normaaleja työsuhteita korvaavien osittain verovaroin varassa toimivien matalapalkkaisten ammattiryhmien muodostumista.

Jos nuo reunaehdot onnistutaan jossain käytännön ratkaisussa välttämään, saattaa Ehrnoothin ehdottamasta takuutyömarkkinoista löytyä ratkaisu nuorison syrjäytymiseen. Siihen epäilemättä tähtää myös maan hallituksen lanseeraama perustulokokeilu. On siis syytä toivoa, että sen tulokset ovat rohkaisevia ja uudenlaista aktivoivaa työttömyysturvajärjestelmää rakentamaan auttavia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita
Jälkeenjääneet maahanmuuttajalapset
Pyhittääkö tarkoitus epärehelliset keinot?

Ranska päätti kurittaa kalifaattia

Ranskalaiset taitavat olla lopen uupuneita olemaan muslimiterroristien maalitauluna. Ainakin siitä päätellen, että maa on päättänyt lähettää ydinkäyttöisen lentotukialuksen kurittamaan ISISin tukikohtia Syyriassa.

Lentotukialus toimii tukikohtana kymmenille lentokoneille ja ohjuksille. Lisäksi sen mukana kulkee iso joukko muita sotalaivoja omine aseineen. ISISin kannalta ongelmallisinta on tietenkin ilma-ase, jonka voi olettaa tulevina viikkoina rusikoivan kaikkia gallialaisten tietoon tulevia terroristikohteita.

Kun tämä yhdistyy Syyriassa jo aiemmin toimiviin länsimaisiin ja venäläisiin ilmavoimiin, voisi kiihkeimmältäkin jihadistilta kuvitella terrorismihaaveiden katoavan ainakin vähäksi aikaa. Ja samalla kalifaatin kaatuvan omaan mahdottomuuteensa.

Pidemmällä aikavälillä olisi kuitenkin tärkeää poistaa terrorismin perussyyt. Siis uskonnollinen fanatismi, nuorten miesten elämän näköalattomuus, yhteiskunnallinen epätasa-arvo, miesten yksinäisyyttä aiheuttava moniavioisuus, ihmisten älykkyyttä alentavat sukulaisavioliitot sekä väestöräjähdys. Ja korvata ne maltillisuudella, koulutuksella, työmahdollisuuksilla, tasa-arvolla ja perhesuunnittelulla.

Vaan kuinka maailma muutetaan? Tarvitaanko gallialaisen turpaanvedon lisäksi myös jotain muuta? Entä ovatko muslimit valmiita itse muuttamaan kehityksen kannalta haitallista kulttuuriaan? Ja jos ovat, niin olemmeko me länsimaiset valmiita tukemaan heitä siinä? Ellei rahallisesti, niin ainakin henkisesti?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit
Terrorismin uhka muuttaa maailmamme

Uskotko islamiin, rakastatko väkivaltaa tai nautitko taloudellisesta ahdingosta?

Helsingin sanomat kertoi, että Syyriassa on kuollut suomensomalialainen jihadisti. Onko siis syytä olla tyytyväinen vai täytyisikö tapausta pitää valitettavana?

Tyytyväinen pitää olla ennen kaikkea tämän kuolleen jihadistin puolesta, sillä nyt hän on päässyt oman uskontonsa opetusten mukaista oikotietä paratiisiin - nauttiakseen siellä seitsemänkymmenenkahden neitseen suloista.

Tyytyväinen pitää olla myös suomalaisen yhteiskunnan puolesta, sillä suojelupoliisin mukaan osalla Syyriaan matkanneista "saattaa olla halua jatkaa väkivaltaista toimintaa, kun he palaavat Suomeen". Näin jihadistin onnellisesti paratiisiin päätynyt matka on vähentänyt Suomeen kohdistuvan poliittisen väkivallan riskiä.

Tyytyväinen pitää olla myös Kataisen hallituksen puolesta. Lienee nimittäin selvää, ettei radikaali-islamilaisen maailmankuvan omaava ihminen ole sopeutunut eikä tule sopeutumaan yhteiskuntaamme.

Koska jokaisen syrjäytyneen nuoren yhteiskunnalle aiheuttamaksi kustannukseksi on laskettu 1,2 miljoonaa euroa, on Kataisen hallituksen kontolla oleva talouden supistamistarve juuri pienentynyt kuusinumeroisella euromäärällä.

Toisaalta kuolintapausta on pidettävä valitettavana mikäli emme usko islamin opetuksiin, rakastamme väkivaltaa tai nautimme yhteiskuntamme taloudellisesta ahdingosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Suomi naisen kannalta islamin vastakohta?
Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?
Islamistitaistelijoita Suomeen

300 000 maahanmuuttajaa - tyydymmekö rypemään ojassa vai menemmekö allikkoon?

Tuoreen uutisen mukaan pääkaupunkiseudun vieraskielisten määrä kaksinkertaistuu kolmeensataan tuhanteen seuraavan kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Uutisen mukaan tulijoista huomattava osa saapuu Lähi-idästä ja Afrikasta. Siis niiltä seuduilta, joiden asukkaita on kaikista vaikein integroida suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jos ja kun ennuste toteutuu, asettaa se valtavan haasteen humanitaaristen maahanmuuttajien integroimiseksi yhteiskuntaan. Siis sellaisen haasteen, joka on pakko ratkaista - sillä  muuten edessä on Ruotsin Rosengårdin tyyppisten yhteiskunnasta erilleen kasvavien maahanmuuttajaghettojen syntyminen.

Siis sellaisten, joissa ihmiset suhtautuvat niin vihamielisesti kantaväestöön, ettei edes paloautolla ole asiaa alueelle - saati satunnaisella kantaväestöön kuuluvalla naisella. Samalla uskonnollinen radikalismi vahvistuu maahanmuuttajien parissa ja alttius terroristien värväykselle kasvaa. Ja viharikokset etenkin juutalaisia vastaan lisääntyvät.

* * *

Rosengårdin tyyppisen alueen syntymisen taustalla lienee kaksi tekijää: kulttuuriltaan erilaisen maahanmuuttajaväestön inhimillinen halu asua kaltaistensa parissa sekä heidän syrjäytymisensä työmarkkinoilta länsimaissa tarpeellisen koulutuksen puuttuessa. Nämä tekijät tulisi siis pystyä eliminoimaan kotoutuskeinojen avulla.

Suomessa ihmisillä on perinteisesti ollut oikeus asua siellä, mistä he löytävät asunnon. Asumisoikeuteen puuttuminen rajoittaisi siis merkittävästi suomalaisten vapaata liikkuvuutta hiukan samaan tapaan kuin esimerkiksi eri väestöryhmien pakkosiirtoja tehneessä Neuvostoliitossa. Tämä ei kuulosta hyvältä, ja joudummekin kysymään kumpi on asumispolitiikassa suurempi arvo, länsimainen vapaus vai maahanmuuttajaväestön integroiminen yhteiskuntaan?

Toisaalta asiaa voidaan tarkastella siltäkin kantilta, ettei aivan vapaata asumisoikeutta ole kantaväestönkään keskuudessa. On nimittäin aivan turha kuvitella, että suurimmalla osalla suomalaisista olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia sijoittua vaikkapa Helsingin Kaivopuiston alueelle. Tämän sanelee taloudellinen realismi - Kaivopuiston alueella asunnot ovat yksinkertaisesti niin kalliita, etteivät tavallisen palkansaajan tulot riitä sellaisen hankkimiseen.

Jos siis tarkastellaan maahanmuuttajien vapaata asumisoikeutta taloudellisten realiteettien kannalta, voidaan kysyä, olisiko kohtuutonta mikäli heihinkin sovellettaisiin samanlaista taloudellista rajoitetta kuin suomalaisiin? Toisin sanoen, niin kauan kuin yhteiskunta tukee heidän asumistaan, he eivät olisi itse oikeutettuja vapaasti valitsemaan asuinpaikkaansa, vaan yhteiskunta määräisi sen.

Jos näin tehtäisiin, olisi etenkin nykyisen tiukan talouden aikana syytä etsiä asunnot kasvavalle humanitaaristen maahanmuuttajien joukolle sieltä, mistä niitä saa halvimmalla, ja missä ei ennestään ole ongelmallisen suurta maahanmuuttajaväestöä. Tämä ei tarkoittaisi pääkaupunkiseudun Vuosaarta, Suvelaa tai Hakunilaa vaan esimerkiksi taantuvia teollisuuspaikkakuntia.

Mutta miten tähän suhtautuisivat näiden seutujen asukkaat, jotka itsekin ovat syrjäytymisvaarassa? Näkisivätkö he maahanmuuttajissa rikkauden ja voimavaran, joka nostaa heidät ahdingosta. Vai kävisikö niin, että uusien ja vanhojen asukkaiden välille syntyisi vieläkin suurempia jännitteitä kuin suurissa kaupungeissa?

* * *

Integroitumisen kannalta ehkä vielä slummiutumistakin suurempi, mutta ei siitä riippumaton, ongelma on lähi-idästä ja Afrikan sarvesta tulleiden maahanmuuttajien syrjäytyminen koulutus- ja työmarkkinoilta. Tästä saa käsityksen taannoisesta selvityksestä, jonka mukaan maahanmuuttajanuorilla on kantaväestöön verrattuna yli viisinkertainen riski syrjäytyä. Koska tämä viisinkertainen on koko maahanmuuttajaväestön keskiarvo, ja tiedämme että maahan muuttaneen Nokian insinöörin jälkeläisen riski syrjäytyä on olematon, on riski merkittävästi viisinkertaista suurempi vaikeasti integroituvien maahanmuuttajien jälkeläisten piirissä.

Syrjäytymistä koulutuksesta ja työmarkkinoilla voidaan ehkäistä tehokkaasti erilaisilla tukitoimenpiteillä, kuten esimerkiksi lukioon valmistavalla opetuksella. Ongelmana ei näyttäisikään olevan se, ettei tehokkaita keinoja olisi käytettävissä vaan käytössä olevien resurssien rajallisuus.

Nopeasti kasvavan maahanmuuttajanuorisoon kohdistetut erityistoimepiteet ovat kalliita, eikä kurjistuvalla julkisella sektorilla ole liikoja irtoeuroja. Toisaalta syrjäytynyt maahanmuuttajanuori tulee yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi kuin syräytymisen ehkäisy, joten jokainen säästetty euro tulee aikanaan maksuun - korkojen kera.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että ongelma voitaisiin ratkaista pelkällä riihikuivalla rahalla. Maahanmuuttajiin kohdistettuihin erityistoimenpiteisiin sisältyy nimittäin myös yhteiskunnallinen riski. Näin siksi, että mikäli kaikkiin maahanmuuttajanuoriin ja etenkin Suomessa syntyneisiin maahanmuuttajataustaisiin nuoriin investoidaan selvästi enemmän kuin syrjäytymisvaarassa oleviin kantasuomalaisnuoriin, voidaan kysyä onko tämä oikein. Eikö kantasuomalainen nuori ole täsmälleen yhtä arvokas kun maahanmuuttajanuorikin? Ja syrjäytyessään täsmälleen yhtä kallis?

Sama ongelma liittyy vielä selvemmin maahanmuuttajakiinitöihin. Mikäli maahanmuuttajielle varattaisiin kiintiökoulutuspaikkoja samaan tapaan kuin ruotsinkielisille nuorille, herättäisi se katkeruutta niissä kantasuomalaisissa nuorissa, jotka jäisivät ilman koulutusta etnisen taustansa takia. Siis heihin kohdistuvan rasismin takia.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, ettei ruotsinkielisiä opiskelupaikkoja ole perusteltu etnisellä taustalla, vaan virallisesti kaksikielisen maan tarpeella tarjota ruotsinkieliselle väestölle yhteiskunnalliset palvelut äidinkielellään. Tämän mukaisesti suomenkielisten hakeutumiselle opiskelemaan tässä kiintiössä ei ole, kunhan oma kieltaito on riittävä. Tämä väylä on myös yleisesti  hyvin ruotsia taitavien suomenkielisten nuorten käytössä.

* * *

Yhteenvetona joudun siis toteamaan, että maahanmuuttajaväestön nopea kasvu on äärimmäisen hankala kysymys: siitä aiheutuvien ongelmien ratkaisukeinoja kyllä tunnetaan, mutta niiden laajamittainen käyttäminen johtaa ihmisten eriarvoiseen kohteluun ja eriarvoisuuteen, jotka tulehduttavat tulijoiden ja kantaväestön välisiä suhteita. Tosin myös keinojen käyttämättömyys johtaa samaan, koska syrjäytynyt etninen väestö aiheuttaa aina levottomuutta ja väestöryhmien välistä epäluuloa.

Voidaankin siis kysyä, kannattaisiko maahanmuuttopolitiikkaan lopultakin paneutua ennakkoluulottomasti ja etsiä maahanmuuttajaväestön integroimiseksi sellaiset keinot, jotka eivät johda ojasta allikkoon kuten edellä kuvaamani toimenpiteet? Ja mikäli uusia keinoja ei löydy, ottaa lusikka kauniisti käteen ja ryhtyä pikaisesti toimenpiteisiin Suomeen saapuvan vaikeasti integroituvan maahanmuuttajaväestön määrän minimoimiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia
Positiivinen syrjintä
Maahanmuuttajat raiskaajina