Kilpailukykysopimus maaliin ja Sipilälle sulka hattuun

Suomen kilpailukykysopimus saatiin sovittua ja varsin kattavaksi. Omalta kohdaltani se tarkoittaa paitsi työajan nimellistä - joskaan jatkuvasti ylipitkää päivää tekevänä ei todellista - pidennystä sekä lomarahojen 30 prosentin leikkausta ja sosiaaliturvan laajempaa hoitamista omasta palkasta.

Tämän hinnan maksan ilomielin, jos Suomen talous lähtee sopimuksen seurauksena nousuun. Siihen en voi kuitenkaan vaikuttaa itse juuri lainkaan, koska oman työni tulokset näkyvät maamme taloudessa paljon pidemmällä aikavälillä.

Sen sijaan suomalaisilla yrityksillä ja työnantajilla on nyt näytön paikka. Suhteellisten palkkakustannusten laskiessa seuraavien vuosien aikana on heidän nykyistä helpompaa vallata markkinoita maailmalla. Ja tuoda siten lisää rahaa omistajiensa, työntekijöidensä ja koko maamme hyvinvoinniin edistämiseksi.

Markkinoiden valtaaminen on siis helpompaa, mutta ei välttämättä helppoa. Mutta jos - ja kuten uskon, kun - näin tapahtuu, ovat edessä viime vuosia paremmat ajat käytännössä kaikille suomalaisille. Se on hyvä ja velvoittaa meitä antamaan kaikille sopimuksen tehneille kiitoksen. Siis kiitos.

* * *

Sopimuksen  hyväksymisen myötä olen joutunut outoon tilanteeseen. Eli antamaan tunnustusta tahoille, joille en yleensä ole joutunut sellaista edes harkitsemaan.

Ensimmäinen tunnustus menee keskustalaiselle - tuon maamme historian ylivoimaisesti populistisimman liikkeen - puheenjohtajalle ja pääministerille Juha Sipilälle. Saavutus on merkittävä, henkilöityy vahvasti hänen omaan tahtoonsa sekä muodostaa väkevän kontrastin edellisten pääministerien - täydellisen kyvyttömän Jyrki Kataisen (kok) ja tänään puheenjohtajuudestaan kilpailevan Alexander Stubbin (kok) - hallintojen aikaan, jolloin päätösten tekeminen ja käytäntöön vieminen vaikuttivat täysin mahdottomilta tehtäviltä.

Toinen tunnustus on annettava työmarkkinajärjestöille. Sekä työntekijä- että työnantajapuoli osoittivat, että kyllä meillä pystytään sopimaan silloin, kun se on todella tarpeen. Merkittävin poisjäänti kilpailukykysopimuksesta on AKT:n ulosmarssi. Sen toimintalinjalle voi hakea yhtymäkohtia järjestön hengenheimolaisten aiheuttamasta sekasorrossa Ranskassa.

AKT:hen liittyen on syytä huomata, että maamme kumipyöräkuljetusliikenne tuli samanaikaisessa, mutta rinnakkaisessa, prosessissa avatuksi EU-direktiivin mukaisesti ulkomaisille toimijoille. Se on tietenkin sekä kuljetusliikkeiden- että kuljettajien kannalta ikävä päätös. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että ne pystyvät itse valtaamaan markkinoita muualta Euroopasta.

Minulla on vahva epäilys, ettei maan hallituksella ollut kovin suurta halua poiketa direktiivistä kuljettajien eduksi sellaisen porukan kanssa, joka on näyttävästi asettunut vaalikauden tärkeintä päätöstä vastaan. Eli olikohan koko suomalaisen kuljetusalan syytä katsoa peiliin ja todeta, että myös nykysuomessa saa sitä mitä tilaa?

En tiedä, mutta ainakaan AKT:n omilta nettisivuilta ei löydy jälkeäkään peiliin katsomisesta saati itsekritiikistä. Suosittelen koko kuljetusalalle kuitenkin molempien harrastamista ja oikeiden johtopäätösten tekemistä.

* * *

Edelle kirjoittamani valossa on vähän hassua huomata Helsingin Sanomien kirjoittaneen omana kannanottonaan, että "Suomella on paljon vahvuuksia, mutta työmarkkinoiden kyky tukea työllistymistä ja talouden uudistumista ei kuulu niihin. Kilpailukykysopimuksessa voi nähdä askelia oikeaan suuntaan, mutta perustellusti voi kysyä, toimiiko nykyinen kolmikanta, jos pitäisi edetä vielä pitemmälle."

Vaikka olenkin sitä mieltä, että maamme työmarkkinajärjestöillä on aivan liian paljon valtaa ohi demokraattisen päätöksenteon, ei siitä pitäisi tehdä ongelmaa ainakaan silloin, kun ne ovat juuri osoittaneet pystyvänsä toimimaan vähintäänkin kohtuullisen vastuullisesti myös vaikeissa oloissa. Näin siis ainakin silloin, kun poliittinen päätöksentekijä, eli yrittäjätaustainen Juha Sipilä, on osannut tunnistaa niiden psykologian ja viedä ratkaisun maaliin sopivasti uhkailemalla, kovimmista vaatimuksista periksi antamalla ja pieniä, mutta makeita, porkkanoita tarjoilemalla.

Sipilän linja kuvasi omasta näkökulmastaan Metalliliiton mahtimies Riku Aalto näin: "tämä oli jäsenistön kannalta parempi tulos, koska tässä oli näitä hallituksen vaihtoehtotoimia. Olisi ollut hankala selittää jäsenistölle, miksi lapsilisiä leikataan tai työttömyyskorvauksia leikataan. Ja sitten isona asiana paikallisen sopimisen kokonaisuus, joka oli alunperin siinä asennossa, että maan hallitus kyseenalaisti työehtosopimusten merkityksen paikallisessa sopimisessa."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskuntasopimus syntyi, entä sitten?
Korvaamattomien henkilöiden perässä
EK päätti palata neuvottelupöytään - tositarkoituksella