Ottaako 7 000 euron palkka vai konkurssiriski?

Yleisradio julkaisi jutun pienyrittäjistä. Siinä haastateltu entisen työnantaja ja nykyinen yksinyrittäjä kertoi ihmisten työllistämisestä, että "se oli aika rankkaa. Muutama satanen, mikä siitä jää käteen, ei aina ole sen arvoista. Yksinyrittäjänä on paljon helpompaa. Hoidat vain itse omat asiasi."

Siitä huolimatta - edelleen hänen mukaansa - talouden taantuma, nousevat kustannukset ja sähkönhinnat "kuormittaa periaatteessa jokaista ihmistä, mutta pienyrittäjiä vielä enemmän". Kun tämä yhdistetään yrittäjien keskimääräiseen tulotasoon - jutun mukaan 1 700 euroa kuussa - ei ole ihme, ettei yrittäminen kiinnosta kuin pientä osaa suomalaisista. 

Siitä huolimatta Suomen lainsäädäntö on - edelleen saman artikkelin mukaan - hyvin yrittäjämyönteinen, "maailman kärkitasoa". Mutta silti vain harvat suomalaiset ryhtyvät yrittäjiksi ja vielä harvemmat tavoittelevat kasvua. 

Tämän ristiriidan korjaamiseksi professori Jarna Heinonen ehdotti, että politiikka keskittyisi luomaan positiivisia kannustimia yrittäjyydelle. Se tarkoittaisi kulttuurin ja sosiaalisten normien muuttamista yrittäjyyteen kannustaviksi sekä yhteiskunnan turvajärjestelmien korjaamista.

Tähän liittyy vielä työntekijöiden palkkataso. Esimerkiksi omalta osaltani näen käytännössä järjettömäksi edes harkita - ainakaan päätoimiseksi - yrittäjäksi ryhtymistä. Valtiohan maksaa minulle professorina jokaiselta kuukaudelta mukavan taloudellisen toimeentulon varmistavan palkan ja työttömyyskassa tarjoaa lisäksi turvan - sinänsä äärimmäisen epätodennäköisen - työttömyyden varalle. 

Niinpä minulla - ja muilla professoreilla - on joka kuukausi noin 7 000 hyvää syytä olla ryhtymättä päätoimiseksi yrittäjäksi. Etenkään siinä tapauksessa, että perustettavalle yritykselle pitäisi ostaa kalliita laitteita ja palkata töihin muita ihmisiä, jotka molemmat seikat lisäävät riskiä joutumisesta korkean kuukausipalkan saajasta yrityksen kulujen maksumieheksi tai pahimmassa tapauksessa suorastaan konkurssin hakijaksi. 

Toisin sanoen maamme korkea palkkataso ei houkuttele - ainakaan palkansaajien tulohaitarin yläpäässä olevia - ihmisiä yrittäjiksi. Eikä sitä tee myöskään palkansaajien yrittäjiä merkittävästi parempi työsuhdeturva. 

Itse asiassa yrittämisen - ja etenkin kasvua tavoittelevien yritysten - perustamisen houkuttelevuuden tulisi olla suomalaisen poliittisen päätöksenteon keskipisteessä. Onhan selvää, että ilman kasvuhakuisia yrittäjiä Suomen talous ei kasva eikä uusiudu. Eikä siten pysty tarjoamaan maassamme asuville ihmisille muihin länsimaihin vertaantuvaa elintasoa. 

Tässä mielessä olemme siis tavallaan palanneet takaisin 1700-luvun alkupuolelle, jolloin aiemmin harjoitettu taloudenpito oli ajautunut umpikujaan, josta selvittiin - kuten kirjoitin noin kaksi vuotta sitten - synnyttämällä "päätöksiä ja käytäntöjä, jotka suosivat yksityistä omistusoikeutta, sopimusvapautta, rationaalisuutta oikeudenkäytössä ja lisäsivät kansalaisten itsenäisyyttä. Kehitystä vei eteenpäin erityisesti voiton tavoittelu, jonka taustalla on yksityisen omistusoikeuden kautta syntyvä yksityinen yritteliäisyys."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä
Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet
Voiton tavoittelu pelasti maan