Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää

Yle teki mielenkiintoisen jutun islamin opetuksesta Suomessa. Sen mukaan se ei ole tunnustuksellista, eikä pyri kasvattamaan oppilaista "hyviä muslimeita". Jos asia on näin, niin hyvä.

Itse kiinnitin huomiota yhdeksäsluokkalaisen muslimin kommenttiin terrorismin ja islamin suhteesta. Kopioin sen myös arvoisan lukijani nähtäväksi seuraavaan.

"Jos sanoo ´terroristi´, niin ensimmäinen asia mitä tulee mieleen, on islamilainen terroristi. Se (islam) on ikään kuin syy siihen terrorismiin. Eikä vaikka se, että sillä on mielenterveysongelmia, se on yksinäinen, tai sillä on kostonhalua, ei. Vaan siksi, koska se on muslimi."

Oppilaan huomautus tarjoaa hyvän lähtökohdan maahanmuuttoon liittyvien ongelmien pohdintaan. Siksi sitä on syytä käsitellä myös tässä, koska tämän blogin yhdeksi kestoteemaksi on muodostunut islamilainen maahanmuutto ja sen seuraukset länsimaissa.

Lienee selvää, että jokainen terroristi on mielenvikainen. Näin myös siinä tapauksessa, että kyseessä on kostonhaluinen ihminen tai hänen motiivinsa on uskonnollinen fanatismi. Mielenvikaisia ovat lähtökohtaisesti myös seksuaalisen ja muun vakavan väkivallan tekijät.

Koska islamilainen maahanmuutto on kiistatta lisännyt terrorismin määrää Euroopassa, tulemme siihen loogiseen johtopäätökseen, että länteen muuttaneiden muslimien joukossa on paljon mielenvikaisia. Lisäksi on selvää, että koska länsimaissa terroritekoja tehneet muslimit ovat pääsääntöisesti toisen polven maahanmuuttajia, esiintyy myös länsimaissa syntyneiden maahanmuuttajataustaustaisten joukossa kantaväestöä enemmän terrorismiin johtavaa mielenvikaisuutta.

Varsinaisen terrorismin lisäksi muslimien piirissä näyttäisi siis esiintyvän mös seksuaalista ja muuhun väkivaltaan liittyvää mielenvikaisuutta. Tarkoitan tietenkin muslimien yliedustusta näissä rikollisuuden lajeissa.

Ensimmäinen edelle kirjoitetun perusteella esille nouseva kysymys koskee maahanmuuttajien parissa yleisen mielenvikaisuuden laatua. Johtuuko sen korkea esiintymissfrekvenssi toisessa sukupolvessa geneettisestä vai kulttuurisesta periytyvyydestä?

Käytännössä meillä ei ole tällä hetkellä tähän ongelmaan tieteellisesti pätevää vastausta, vaikka sellainen olisi äärettömän tärkeää maahanmuuttopolitiikan kannalta. Pikemminkin tällaisten asioiden tutkiminen on aiheena tabu, vaikka ihmisryhmien väliset erot sairauksissa ovatkin juuri nyt kuuma tutkimuksen aihe (esimerkki), eikä sille luultavasti olisi saatavissa edes rahoitusta mistään perinteisestä tieteen rahoituslähteestä.

Aiheen peitteleminen tai vältteleminen ei kuitenkaan poista itse ongelmaa. Eikä muuta sitä tosiasiaa, että tutkimuksen kautta se voitaisiin saada pois päiväjärjestyksestä samalla tavalla kuin moni muukin asia.

Jos kyseessä on tulijaväestön geneettinen erityisominaisuus, se voitaisiin periytymismekanismista riippuen mahdollisesti tunnistaa jonkinlaisella geenitestillä tulijaväestöstä ja estää näin mielenvikaisuutta aiheuttavien geenien virta länsimaihin. Ellei geenitesti olisi mahdollinen, saattaisi jonkinlainen fenotyyppinenkin testi avata ainakin joissain periytymismekanismien tapauksissa kohtuullisen luotettavan tunnistamismahdollisuuden.

Ellei yksittäisistä tulijoista voitaisi tunnistaa mielenterveysongelmiin johtavia geenejä, voitaisiin mielenterveysongelmien puhkeaminen mahdollisesti ehkäistä lääkityksen tai muun terapian keinoin. Tässä on kuitenkin muistettava, että matka tieteellisestä löydöksestä toimivaan lääketerapiaan kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Mahdollinen lääke ei siten ratkaisisi juuri nyt akuuttia muslimimaahanmuuttajien mielenterveysongelmaa. Siten on selvä, että ainakin aluksi tulisi maahanmuutto väkivaltageenejä sisältävistä väestöryhmistä rajoittaa ehdottomaan minimiin tai mieluummin lopettaa yhteiskunnan turvallisuuden säilyttämiseksi.

Jos kyseessä ei ole geneettisesti periytyvä väkivaltaisuus vaan käsillä on kulttuurinen ongelma, ei tarvittaisi muslimien maahantulon rajoittamista aivan minimiin, vaan ratkaisu voitaisiin löytää myös tehokkaasta puuttumisesta tulijoiden kulttuuriin. Tämä palauttaa meidät islamin äärelle: onko uskonnolla osuutensa muslimien piirissä yleiseen väkivaltaan johtavaan mielenterveysongelmaan, vai onko taustalla muita kulttuurisia piirteitä?

Oli kyse kummasta tahansa, jää vastattavaksi kysymys siitä, miten ongelman aiheuttavaan kulttuuripiirrettä tulisi muuttaa, jotta väkivaltaisuuteen johtava mielenterveysongelma katoaisi maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä parista. Ja miten mahdollinen ratkaisu saataisiin viedyksi läpi nyt täysin kritiikittömästi muslimimaahanmuuttoon suhtautuvan lehdistön ja poliittisen päätöksentekokoneiston vastustuksesta huolimatta.

Joka tapauksessa on selvää, että niin kauan kun meillä ei ole tieteellisesti luotettavaa tietoa Lähi- ja Keski-Aasiasta sekä Pohjois-Afrikasta tulevien muslimimaahanmuuttajien parissa yleisesti esiintyvistä väkivaltaan johtavista mielenterveysongelmista, on maahanmuuton tiukka rajoittaminen perusteltua. Koska maahamme on kuitenkin jo nyt muodostunut suuri - ja ilman maahanmuuttoakin - tulevaisuudessa kasvava muslimivähemmistö, tulisi tieteen keinoin selvittää luotettavasti heidän väkivaltaan johtavien mielenterveysongelmiensa syyt sekä mahdolliset hoitokeinot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja
Orlandon opetukset ja islam
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit