Iranin sota – salaliitto, epäily ja jälkikäteinen besserwisserismi

Yleisradio on seurannut tiiviisti Iranin diktaattorin Ali Khamenein hautajaisia. Samalla se on kertonut, ettei uusi ajatollah Mojtaba Khamenei näyttäydy hautajaisissa eikä häntä ei ole nähty kertaakaan julkisuudessa sodan alkamisen jälkeen. 

Iranissa on kyllä luettu Khamenein julkaisemiksi lähetettyjä viestejä jo aiemmin. Lisäksi Yhdysvalloilla ja Israelilla on kerrottu olevan tiedustelutietoja, joiden perusteella näyttäisi siltä, että Mojtaba on elossa. 

Näin saattaa tietenkin olla tai olla olematta. Selvää kuitenkin on, ettei rotan lailla piilossa oleva valtionpää voi olla todellinen hallitsija – ei edes Iranissa – vaan hänen sijastaan valtaa käyttää joku muu. Siis joku, joka ei halua nimeään mainittavan julkisuudessa, vaan panee omat määräyksensä Mojtaban nimiin.

Jos taas Mojtaba kaikesta huolimatta on kuollut, olisi varsin hyvin ymmärrettävää, ettei todellinen vallankäyttäjä siinäkään tapauksessa haluaisi nimensä kirkuvan otsikoissa. Sen sijaan hänelle olisi varsin edullista väittää tämän elävän ja johtavan maataan salaisesta bunkkerista kuin Adolf Hitler vuonna 1945. 

* * *

Tunnustan toki, että edelle kirjoittamassani tekstissä on salaliittoteorian piirteitä. Nähtäväksi siis jää, palaako Mojtaba takaisin Iranin näkyväksi uskonnolliseksi johtajaksi ja valtionpäämieheksi kun rauha lopulta koittaa Iraniin. 

Omalta osaltani epäilen – edesmennyttä Matti Nykästä lainaten – tämän todennäköisyyden olevan enintään fifty-sixty. Sitä ennen jää nähtäväksi, onnistuuko Donald Trump lopulta irtautumaan Iranista ilman, että hänen katsotaan kärsineen nöyryyttävän tappion. 

Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei Iran luovu sen enempää rikastetusta uraanistaan kuin islamistisesta hallinnostaankaan. Ja jopa laivaliikenteen vapauden palauttaminen Hormuzin salmen vesille vaikuttaa epätodennäköiseltä. 

* * *

Jos ja kun kerran aloitin salaliittoteorialla, niin lienee paikallaan lopettaa jälkikäteisellä besserwisserismillä. Trump ja USA eivät olisi nykyisessä tilanteessa, mikäli maan armeija olisi jatkanut kesän 2025 käsittämättömän menestyksellistä hyökkäystään Iraniin. 

Trump ei kuitenkaan halunnut sen tekevän niin vaan jätti hyökkäyksen kesken, ja antoi Iranille aikaa toipua sekä ottaa opiksi – minkä se myös teki. Lopputuloksena oli iranilaisten sotilaallisen kyvykkyyden oleellinen koheneminen ja nyt nähtävissä oleva pattitilanne, jossa amerikkalaiset voivat parhaimmillaankin saavuttaa vain jo ennen hyökkäystä vallinneen tilanteen – eikä välttämättä edes sitä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinalainen juttu
Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?
Ystävämme Donald Trump

Hiiriä ja maahanmuuttajia

Väkivalta on Suomessa ja muissa länsimaissa yleisesti tuomittua ja kriminalisoitua, mutta siitä huolimatta eräät sen tyypit ovat lisääntyneet nopeasti epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Nuorison osalta erityisen ongelmallista on erilaisten porukoiden tai jengien muihin kohdistama väkivaltainen ryöstörikollisuus, johon liittyy usein myös uhrien nöyryyttämistä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että yhdysvaltalaiset tutkijat – Magdalene Agdej ja kumppanit  – ovat julkaisseet tutkimustietoa siitä, miten väkivallan näkeminen vaikuttaa hiirten käyttäytymiseen. He asettivat tutkimukselleen hypoteesin, jonka mukaan sosiaalinen tuttuus aggressiivisen yksilön kanssa on ratkaisevaa havaitsijan hermoverkkojen aktivoitumiselle, joka puolestaan altistaa aggressiolle. 

Sitä testatakseen he loivat uuden sosiaalisesti välittynyttä aggressiota mittaavan koejärjestelyn, jossa hiiret seurasivat kahteen osaan jaetussa häkissä joko tuttujen tai vieraiden hiirien hyökkäyksiä tuntemattomia hiiriä vastaan, ja saivat sen jälkeen seurakseen uuden vieraan hiiren. Näin toteutettujen kokeiden tuloksena tutkijat havaitsivat, että itselleen tutun hiiren harjoittamaa väkivaltaa nähneiden uroshiirten aggressiivisuus sen seuraksi asetettua vierasta hiirtä kohtaan lisääntyi merkitsevästi. 

Sen sijaan väkivaltainen käyttäytyminen ei lisäännyt naarashiirten väkivaltaisuutta. Eikä sitä tehnyt myöskään väkivallan näkeminen uroksilla silloin, kun sitä oli harjoittanut vieras hiiri. 

Tutkijoiden tulokset osoittivat siten, että väkivallan harjoittajan sosiaalinen tuttuus vaikuttaa oleellisesti uroshiirten aggressiivisuuteen vieraita yksilöitä kohtaan. Lisäksi he osoittivat, että tätä käyttäytymistä säätelee tietty aivojen osa, jonka toimintaan vaikuttavilla biokemiallisilla käsittelyillä voitiin estää tai lisätä hiirten aggressiivisuuden kehittymistä edellä kuvatuissa koejärjestelyissä.

* * *

Tutkimus itsessään ei luonnollisesti kerro vielä mitään erilaisten ihmisjengien harjoittamasta väkivallasta. Se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista taustatietoa toisen nisäkäslajin käyttäytymisestä tilanteessa, joka monella tavalla muistuttaa – ja saattaisi selittää – nuorten maahanmuuttajien harjoittamaa järjetöntä väkivaltaa sekä sen nopeaa leviämistä länsimaisissa yhteiskunnissa.

Siksi tämä tutkimus on syytä huomata myös ihmistieteiden puolella. Ja samalla pohtia, olisiko siitä yhdeksi lähtökohdaksi yritettäessä ymmärtää – tai jopa ehkäistä – tiettyjen maahanmuuttajaryhmien parissa nopeasti levinnyttä vastenmielistä käyttäytymismallia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina
Muslimien parissa esiintyvän mielenvikaisuuden syyt tulisi selvittää
Polarisaatio lisää etnisten konfliktien riskiä

Impotenssi, häpeä ja nöyryytys

Vladimir Putinin johtaman Venäjän ystäväjoukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Nyt on vuorossa Armenia, jonka Moskovan nero jätti taistelemaan yksinään Azerbaidzanin kanssa näiden päätettyä liittää armenialaisten asuttaman Vuoristo-Karabahin alueen itseensä. 

Tämän seurauksena armenialaiset ovat hakeutuneet sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Tällaisesta puolenvaihdosta olisi aiemmin epäilemättä seurannut rankaisujoukkojen lähettäminen kouluttamaan Moskovalle epälojaalia entistä liittolaista, mutta Putinin "erikoisoperaation" takia Moskovalla ei ole ollut edellytyksiä toteuttaa haluaan. 

Niinpä on mahdollista, että Armenia siirtyy vähitelleen kokonaan osaksi läntistä maailmaa. Ja pyrkii syventämään nykyisen yhteistyönsä Euroopan Unionin kanssa jossain vaiheessa jäsenyydeksi. 

Itse asiassa armenialainen yhteiskunta täyttää jo nykyisellään Unioniin liittymisen ehdot ja voi halutessaan jättää hakemuksensa. Nähtäväksi siis jää, missä vaiheessa se myös tekee näin. Samoin kuin se, kuinka Euroopan Unioni suhtautuu sen hakemukseen.  

* * *

Tässä mielessä Ukraina on tekemässä armenialaisille suurta palvelusta, koska venäläisillä ei Ukrainan sodan takia ole juuri nyt kykyä sotilaalliseen invaasioon tai edes tehokkaaseen ei-sotilaalliseen häirintään. Ja siksi Armenialla on halutessaan mahdollisuus saavuttaa hakemuksensa kanssa edistystä hyvinkin nopeasti. 

Lisäksi sotilaallisen yhteistyön kehittäminen Yhdysvaltain kanssa tarjoaa ajan myötä yhä vahvemman suojan venäläisten sotilaallisia toimia vastaan. Ja aiheuttaa Vladimir Putinille entistä suuremman huolenaiheen sekä alleviivaa hänen yhä ilmeisemmäksi käyvää kyvyttömyyttään Venäjän diktaattorina.

Siksi on helppo uskoa, että Vladimir Putin seuraa juuri nyt erittäin tarkasti USA:n presidentinvaaleja toivoen, että niiden voittajaksi selviäisi Donald Trump varamiehensä James D. Vancen kanssa. 

Jälkimmäinenhän on todennut, ettei välitä siitä, mitä Ukrainalle tapahtuu. Ja siksi venäläisessä mielessä on epäilemättä herännyt toive siitä, ettei USA välittäisi myöskään Armeniasta, mikäli yllä mainittu kaksikko pääsisi valtaan.

Jos näin kävisi, joutuisi myös Eurooppa ottamaan kantaa Armenian kysymykseen. Ja senkin osalta edessä olisi nöyryytys, koska maanosan suurten valtioiden sotilaallinen kyvykkyys osoittautuisi jälleen kerran olemattomaksi - suorastaan häpeälliseksi impotenssiksi. 

Nähtäväksi siis jää, pysähtyykö venäläisen imperiumin rapautuminen USA:n poliittiseen muutokseen ja suurten eurooppalaisten valtioiden kyvyttömyyteen? Vai ottavatko Trump ja Vance puheistaan huolimatta valtaan päästessään vastuun demokraattisen maailman johtajina ja jatkavat vapauteen pyrkivien kansojen tukemista? 

Ja pääseekö presidentti Putin näin historiankirjoihin miehenä, jonka valtakaudella venäläinen imperialismi koki nöyryyttävän tappion. Vai toteutuuko sittenkin hänen jo katoamassa ollut haaveensa tulla muistetuksi uutena Stalinina, joka palautti Venäjän mahdin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Etninen puhdistus - alaviite
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan